Kirjoittaja Aihe: TRE Painimiitti, su 13.11. klo 16, Nääshalli, Budo1  (Luettu 1799 kertaa)

LowLita

Taas pääsis painimaan!

Paikka on eri kuin viimeksi, eli olemme Nääshallilla, Särkänniemen kupeessa, osoitteessa Näsijärvenkatu 8. Tila on budosali 1. Ilmoitustaululta löytyy Nääshallin pohjakartta josta näkyy salin sijainnin lisäksi pukuhuoneet. Liitän pohjakuvan myös tähän. Mun valtavan upeat punaiset merkinnät osoittaa oikeat paikat.

Tällä kertaa ollaan oikealla tatamilla, mikä tarkoittaa sitä, että useampi paini voi olla käynnissä samanaikaisesti.
Se tarkoittaa myös sitä että liikuntavaatetuksen kanssa pitää olla tarkempi. Vältä vaatteita jossa on vetoketjuja, solkia tms. "terävää".
Tatamille vain puhtain jaloin tai sukin.
Jätetään ulkokamppeet, korut ja kassit pukuhuoneeseen.

Jokainen painipari sopii jälleen itse omat sääntönsä, mutta huomioikaa erityisesti pään, niskan ja kaulan alue, ettei niihin kohdistu iskuja tai painetta. Kasvojen kevyt läpsiminen ja tukistaminen on sallittu, kunhan se on molemmille osapuolille ok.
Ei provosoitumista tai hermostumista, mitä leikin sisällä tapahtuu, se sinne jääköön.
Otetaan ensin yhteinen alkulämppä ennen paineja niin säästytään ehkä paremmin jälkiseurauksilta.
Muistakaa vesipullo ja kahden euron osallistumismaksu!

Ilmoitelkaa taas osallistumisestanne niin saadaan osviittaa paljonko porukkaa pääsee paikalle.

Nähään! ☺

-Lita

Sora

  • Uusi asiakas
  • *
  • Viestejä: 6
  • U had me at "We'll make it look like an accident"
  • Galleria
Vs: TRE Painimiitti, su 13.11. klo 16, Nääshalli, Budo1
« Vastaus #1 : 09.11.2022, 10:32 »
Osallistun 💪

GoodLife

  • Rsyke
  • Asiakas
  • *
  • Viestejä: 37
  • Fetlifessä on vähän enemmän tietoa ja kuvakin.
  • Galleria
Vs: TRE Painimiitti, su 13.11. klo 16, Nääshalli, Budo1
« Vastaus #2 : 09.11.2022, 10:40 »
"Jätetään kassit pukuhuoneeseen"  :o

No, se siitä, mutta arvotavarat mukaan ja salin ovensuuhun tms. olis mun suositus, vaikkei henk.koht. olekaan viety mitään pukkarista Nääshallissa.


Ginner

Vs: TRE Painimiitti, su 13.11. klo 16, Nääshalli, Budo1
« Vastaus #3 : 09.11.2022, 13:27 »
Kuinka pitkään tatami on varattu? Su aikataulut on aika kireät tällä hetkellä, näyttäisi siltä ettei meiltä ainakaan neljäksi päästä.

GoodLife

  • Rsyke
  • Asiakas
  • *
  • Viestejä: 37
  • Fetlifessä on vähän enemmän tietoa ja kuvakin.
  • Galleria
Vs: TRE Painimiitti, su 13.11. klo 16, Nääshalli, Budo1
« Vastaus #4 : 09.11.2022, 14:21 »
Ao päivän aikataulut vähän auki, mutta yritetään. Jos ehdin paikalle niin voin vetää jonkun tatami-henkisen lämppärinkin painottaen sitä miten siihen tatamiin kannattaa pudota tai kaatua. Jos taas joku muu vetää, niin käy hyvin.

Orvokki

Vs: TRE Painimiitti, su 13.11. klo 16, Nääshalli, Budo1
« Vastaus #5 : 09.11.2022, 15:51 »
 Mrauh, mä yritän päästä mukaan :) . Toki vielä riippuu pääsenkö irtautumaan töistä ennen aikojani. Ja mä äänestäisin lisäksi olkapää/reisihippaa tms  alkulämmöiksi. Ei mee liian vaikeaksi :) . Ja tatamin viereen treenikassi tms.

Ynspi

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 185
  • Hyväksiköyttäjä
  • Galleria
Vs: TRE Painimiitti, su 13.11. klo 16, Nääshalli, Budo1
« Vastaus #6 : 09.11.2022, 17:29 »
Mukana ku peräpukama!

LowLita

Vs: TRE Painimiitti, su 13.11. klo 16, Nääshalli, Budo1
« Vastaus #7 : 09.11.2022, 20:20 »
Jee! Vuorot on aina kahden tunnin vuoroja. GoodLife saat ehdottomasti vetää ja hippa lämmittelynä toimii myös mainiosti!

MURU

Vs: TRE Painimiitti, su 13.11. klo 16, Nääshalli, Budo1
« Vastaus #8 : 09.11.2022, 22:03 »
 :[ itse en nyt pääse mut oletan muiden korvaavan murun helposti.

GooGoo

  • Uusi asiakas
  • *
  • Viestejä: 7
  • Tamperelainen mukava dom
  • Galleria
Vs: TRE Painimiitti, su 13.11. klo 16, Nääshalli, Budo1
« Vastaus #9 : 09.11.2022, 23:20 »
Yritän taas tulla paikalle. Viimeksi piti lähteä kesken, enkä päässyt kenenkään iholle. Jospa nyt.

LowLita

Vs: TRE Painimiitti, su 13.11. klo 16, Nääshalli, Budo1
« Vastaus #10 : 10.11.2022, 00:27 »
Yritän taas tulla paikalle. Viimeksi piti lähteä kesken, enkä päässyt kenenkään iholle. Jospa nyt.

Nyt ihan varmasti natsaa. Tila on isompi, painitilaa rutkasti enemmän ja väkeä oletettavasti vähemmän. :) Toivottavasti pääset!

-L

GooGoo

  • Uusi asiakas
  • *
  • Viestejä: 7
  • Tamperelainen mukava dom
  • Galleria
Vs: TRE Painimiitti, su 13.11. klo 16, Nääshalli, Budo1
« Vastaus #11 : 10.11.2022, 01:45 »
♥️🖤♥️

Irwikissa

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 529
  • Kiltti niin halutessaan
  • Galleria
Vs: TRE Painimiitti, su 13.11. klo 16, Nääshalli, Budo1
« Vastaus #12 : 10.11.2022, 23:16 »
Vähän siinä ja tässä ehtiskö pari tuntia piipahtaa  ;D
** Mjoo eipä tarvikaan viä miettiä ku selkä ja olka nyt liian pahana  :-\ jos näitä rupee järjestyy useemmin ni toivottavasti tämmönen semirikkinäinen pääsis vähän vaikka alkulämpöö jonkun kanssa ees hakee  ::)
« Viimeksi muokattu: 11.11.2022, 09:32 kirjoittanut Irwikissa »

LowLita

Vs: TRE Painimiitti, su 13.11. klo 16, Nääshalli, Budo1
« Vastaus #13 : 11.11.2022, 10:27 »
Aivan varmasti! Ja voi myös tulla vaan katsomaan tai vaikka köysittelemään tai muuten vaan miittaamaan. Tilaa riittää. :)

-L

Irwikissa

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 529
  • Kiltti niin halutessaan
  • Galleria
Vs: TRE Painimiitti, su 13.11. klo 16, Nääshalli, Budo1
« Vastaus #14 : 11.11.2022, 17:50 »
That's true 😶 Höpöttelymahis olis jo kova