Kirjoittaja Aihe: Kevytkenkäinen lukupiiri: Essi Tammimaa Isän kädestä 12.1.2023  (Luettu 3294 kertaa)

Kuriainen

Hei taas

Janetar aloitti Kevytkenkäisen lukupiirin, ja jatketaan samoilla säännöillä:

Osallistujaryhmään voi ilmoittautua kirja kerrallaan ja ilmoittautumiset lähetetään yksärillä kulloisenkin kirjan valitsijalle.

Osallistuminen on täten ns sitova vain silloin, kun on ilmoittautunut mukaan eli voi osallistua yhden, tai useamman kirjan verran, tai pitää välissä tauon.

Kokoontumispaikka vaihtelee kirjan valitsijan asuinpaikan mukaan, jolloin osallistujat voivat olla eri puolilta Suomea. Näin saa samalla perustellun syyn matkustaa kenties aiemmin kokemattomille ja tutkimattomille paikkakunnille. Ja toki kylkiäisenä tulee muitakin positiivisia seikkoja uusiin kinkyihin tutustumisineen.

Paikkana voi olla kirjasto, lähibaari, puisto, dungeon tai mikä vaan paikalle kutsujan mieltymysten mukaan. Tarkoituksena on ainakin ensimmäisen tunnin ajan vaihtaa ajatuksia luetusta teoksesta. Mitä sen jälkeen tapahtuu jääköön nähtäväksi.

Kirjan valitsijalla on valta päättää millainen kirja luetaan seuraavaksi, kunhan se liippaa edes jotenkin kinky-/bdsm-/pervoiluaihepiiriä.

Ilmoittautumiset täällä yksärillä allekirjoittaneelle, jolta kuulee tarkemman paikan lähempänä ajankohtaa.

==

Luettavaksi siis jo 2018 ilmestynyt Essi Tammimaan Isän kädestä, joka sivuaa pikkuisteludynamiikkaa, mutta myös paljon muuta.
Kirjaa on nyt joulunpäivät aikaa lukea ja kokoonnumme keskustelemaan loppiaisen jälkeen 12.1.2023 Helsingin Kalliossa.

Katsotaan, saisinko ihanan Essin paikan päälle kertomaan vähän kirjan syntyprosessista!

Janetar

Hei mahtavuutta! Kirja varattu kirjastosta ja siellä oli niitä vielä monta kappaletta vapaana 🙂

belladonna

Hei, mukana. Kirjakin kun löytyy hyllystä valmiina. Helsinkiin en mahda päästä vaikka olis ihanaa nähdä Essiäkin pitkästä aikaa, mutta jos Oulussa on muita kirjallisuuden ystäviä, voimme kokoontua esim. mun olkkarissa.

Maxi

Kiitos Kuriainen!

Yritän nyt jaksaa lukea kirjan loppuun ja osallistua, kun aihe on edellistä lähempänä minua. Myönnän, että edellinen oli sen verran kaukana musta, että kirja jäi kesken. Sen takia jätin viimeks osallistumatta, mutta ehkä nyt lukukokemus on parempi.

susa-anniina

  • Smurffit
  • Baarikärpänen
  • *
  • Viestejä: 737
  • Galleria
Olisin kiinnostunut jos yv sijasta voi ilmaista kiinnostuksen tässä. Jostakun syystä tuo yläpalkin"lähetä viesti" kohta ei toimi, saan kyllä vastailtua viesteihin, mutten pysty itse lähettämään viestejä ihmisille joille en ole ennestään viestinyt.

Kuriainen

Olisin kiinnostunut jos yv sijasta voi ilmaista kiinnostuksen tässä. Jostakun syystä tuo yläpalkin"lähetä viesti" kohta ei toimi, saan kyllä vastailtua viesteihin, mutten pysty itse lähettämään viestejä ihmisille joille en ole ennestään viestinyt.

Outo juttu! Mutta kirjaan ylös. Muistakaa siis ilmoittautua, niin varaan riittävän ison paikan (Kalliosta).

Janetar

Kirjan kertaaminen aloitettu  :D

Procyon

  • Rsyke
  • Uusi asiakas
  • *
  • Viestejä: 15
  • Rakkaus on lyömäsoitin
  • Galleria
Moi!
Tuo kirja oli itselle varsin hienosti asioita sanoittava ja mukavan rakastavalla otteella kinkyisestä kaapista ulos tulemiseen suhtautuva teos. Koin sen vahvasti vertaistuellisena tekstinä, omia ajatuksiani samaan aikaan pyöritellessäni. :)
Onko tämän tilaisuuden tarkempi paikka tai aika vielä määrittynyt, jos vaikka onnistuisin/onnistuisimme tulemaan kanssa paikalle? Ilmoittaudutaanko jotenkin?

Kuriainen

Hei vaan ja muistutus tästä lukupiiristä. Ajankohta on tarkentunut:
Kalliossa torstaina 12.1.2023 klo 17-18

Minulle viestimällä saa paikan!

Kirjaa ei tarvitse olla lukenut kokonaan, eikä tarvitse olla kokenut tekstin analysoija, ja voit tulla paikalle vain kuuntelemaan.

Kuriainen

Huomenna torstaina nähdään! Vielä voi ilmoittautua - kirjaa ei tarvitse olla lukenut kokonaan, eikä tarvitse olla KIRJAVIISAS tullakseen paikalle.

Kuriainen

Kiitos paljon osallistujille!

Meillä oli lämminhenkinen ja tiivis keskustelu kirjasta, ja paljon siihen liittyvistä muista asioista. Tämä oli minulle toinen lukukerta, ja teos aukesi aivan uudella lailla. Se toimi myös laajemman keskustelun pohjana.

Jään odottamaan seuraavaa koollekutsujaa ja kiitos!

susa-anniina

  • Smurffit
  • Baarikärpänen
  • *
  • Viestejä: 737
  • Galleria
Kiitos sinulle kun järjestit. Itsellä oli ensimmäinen kerta ja isosti positiivinen kokemus. Oli hyviä keskusteluja ja hieno huomata miten eri näkökulmista asioita voi lähestyä. Lupasin toisen lukupiiriläisen kanssa kutsua seuraavan kerran koolle. Yritämme saada sovittua kirjan, päivän ja muut yksityiskohdat ja laittaa kutsua mahdollisimman pikaisesti.

WeirdSparrow

Kiitti mun puolesta myös lukupiiristä! Tosi kiinnostavia keskusteluita ja mukavaa päästä vaihtamaan ajatuksia kirjan lukemisen jälkeen.

Järjestetään tosiaan seuraava lukupiiri susa-anniinan kanssa näillä näkymin parin kuukauden päähän. Jos jollain on toiveita tai ideoita seuraavan kirjan suhteen, niin saa ehdottaa vaikka tähän ketjuun tai privaviestinä.

Onkohan jossain muuten listaa, mitkä kaikki kirjat on luettu? Punainen huone kuulemma viimeksi, mutta olikohan sitä ennen muitakin.

Kuriainen

Punainen huone, Catherine M:n seksielämä ja nyt Isän kädestä on luettu, ei muita.

En tiedä mihin suuntaan haluatte lähteä, klassikoista Venus turkiksissa on ihan hyvä, mutta itse ehkä lukisin mieluummin nykykirjallisuutta!