Newbie-nurkka > Kinkyn turvallisuus

Kinkybileissä triggeröityminen

<< < (6/6)

Laurentzia81:
Kiitoksia kaikille todella paljon kommentoinneista.
Ja kiitos että olette jakaneet omalta osaltanne kokemuksia sekä henkilökohtaisia herkkiä prosesseja traumahistorianne varjossa.

Kukin meistä tekee valintoja - omat varjot huomioden -minkälaisiin aktiviteeteihin kykenee kulloinkin osallistumaan. Toivottavasti myös oPoika olet voinut löytää ne päihtettömät aktiviteetit ja kumppanit, joita tässä yhteisössä varmasti löytyy.

bikantti:

--- Lainaus käyttäjältä: Laurentzia81 - 14.11.2024, 11:46 ------
Mitä minä siis tästä taas opin?? Traumahistorian omaavana tulisi aina kuunnella itseään.  Pysähtyä miettimään millaiselle kinky/fetissikuvastolle pystyn tänään tässä ja nyt altistumaan. Onko minulla jaksamista käsitellä kipeitä asioita, mitä voi nousta pintaan? Kykenenkö/haluanko/pystynkö käsittelemään nousevia tuntemuksia ja ajatuksia pintaan. Onko sessiointi-kumppani saatavilla ja onko hänellä valmiuksia, mielenkiintoa ja resursseja käydä kanssasi läpi sallivassa hengessä kaikkea kokemaasi. Todennäköisesti myös hänellä bileistä/sessioista oma kokemus ja näkemys sekä tarve yhtälailla saada vastavuoroisesti palautetta, tukea sekä aftercare tarpeita.

Näihin kysymyksiin tulen kyllä palaamaan yhä uudestaan. Ehkä myös sinäkin kinky-ystäväin?
Tätä tematiikkaa oon herätellyt myös BDSM ja psyykkisen turvallisuuden workshopeissa. Että kukin meistä pohtisi omasta näkökulmasta kinkyleikkien oikea-aikaisuutta.

--- Lainaus päättyy ---

Kiitos kun kirjoitit tästä aiheesta. Mielestäni kirjoitit erinomaisen selkeästi enkä ainakaan itse littlenä koe olevani yhtään sheimattu. En tippaakaan.

Traumathan ovat hirveän jännä juttu! Ne asuvat meissä ja itse uskon, että vähintään osa traumoista asuu "siellä jossakin", minne meillä ei oikein ole pääsyä, vaikka kuinka pitkään työskentelisi. Joskus elämässä tuon rajan sitten murtaa Jokin. Jokin sellainen, mitä emme ennalta osanneet arvata. Varmasti monia asioita voi ennalta oppia arvioimaan ja tunnistamaan, mutta elämän luonnehan on se, että asioita tulee meidän eteemme, tapahtuu, ja sitten siinä elämän virrassa jotenkin purjehditaan ja pyristellään eteenpäin milloin mitenkin. Ajattelen, että traumoista tulee osa meitä. Ei niin, että olemme yhtä kuin trauma ( - paitsi joo näin voi käydä ja silloin ihminen tarvinnee kovasti tukea - ), vaan että olemme kaikenlaista, myös ihminen joka on kokenut jotain traumaattista.

Kirjoituksesta käy oikein hyvin ilmi, että kinky ja bdsm on riskejä sisältävää toimintaa. Vaikka riskejä kuinka arvioisi ennalta ja pyrkisi asioita punnitsemaan, on sekä kinkyn että trauman luonne mielestäni sellainen, ettei kaikkea voi mitata ja arvioida täysin tarkasti. Lopultahan tähän sisältyy jonkin asteinen heittäytyminen, "Uskonko selviytyväni siitä, mitä kohti olen menossa?". Riippuu millaisena ihmisenä ja millaista kinkyä tekee, että miten usein tuon kysymyksen noin latautuneena pääsee itseltään kysymään.

Ja mitä on hakemassa? Toiset meistä hakevat kokemuksia, jotka jollain tapaa koettelevat, haastavat. Joiden parissa joutuu pohtimaan sellaista, mitä ei tiennyt päätyvänsä pohtimaan. Toiset meistä hakevat ihanaa, vähemmän riskejä sisältävää nautintoa. Laurentzian pointti siitä, ettei kumpikaan/kukaan osapuoli jäisi kokemuksen kanssa yksin, on mielestäni tärkeä. Jos koemme jotakin vaikeaa, se haastaa meitä aivan eri tavalla, mikäli on "turvallinen syli" olemassa vs. olemme tilanteessa yksin.

Oman riskiprofiilin miettiminen ja päivittäminen, kiinnostuksen ja mahdollisuuksien mukaan myös ammattilaisen kanssa, on tietysti yksi vaihtoehto, miten miettiä oman kinkyn toteuttamista tietoisten riskien ottamisen pohjalta. Sen oheenhan sopii mainiosti jälkihoitojen ja jälki-itsehoitojen pohdinta, kenties turvasuunnitelma jos sellainen on tarpeen jne. Ja joo, kaikki eivät halua miettiä niin paljon niin ei tartte hei! Jos on halua ja kykyä ja valmiutta ottaa enemmän ja randomimmin riskiä niin tuskin sitä kukaan on kieltämässä  :)) Toiset on enemmän teflonia ja toiset vähemmän.

Pieni197X:
Ihan ensimmäisenä alkuperäiselle kirjoittajalle - kiitos siitä, kun jaoit ajatuksiasi.

Olen itse vastaavanlaisessa tilanteessa juuri nyt. Oman triggerini on eri, mutta olin siis kinky-tapahtumassa, jossa vanha trauma triggeröityi hyvin vahvasti ja tällä hetkellä olen aika hukassa. Tämän ketjun löytäminen oli sinällään lohdullista - joku muu käy läpi samankaltaisia tuntemuksia kuin minä. Samalla vastausten lukeminen oli vähän raskasta. En koe, että alkuperäinen kirjoittaja olisi pyrkinyt ketään syyttelemään tai vaatinut, että hänen traumojaan pitäisi mitenkään huomioida - hän kuvasi vain tuntemuksiaan, jakoi kokemuksensa. Kenties halusi purkaa sitä, juurikin niin kuin minä olen ajatellut tänään, että haluaisin purkaa omaa oloani jonnekin, jollekin. Ongelma vain on siinä, että kun ei varsinaisesti ole kinky-skenessä vielä mukana, ei ole kovinkaan montaa ihmistä, jolle voi ylipäätään sanoa "olin viikonloppuna sellaisessa tapahtumassa ja...".

Tiedostan aivan täysin, että jos ihminen menee kinky-tapahtumaan, hän voi nähdä siellä monenlaista. Kaikilla on täysi oikeus olla siellä ja toteuttaa sitä omaa juttuaan. Väitän, että olen tutustunut kinkyyden erilaisiin ilmentymiin aika laidasta laitaan ja osaan kuvitella millaisia asioita tapahtumissa voi tulla vastaan. Silti oma reaktio viikonloppuna tuli aivan täysin puuntakaa, enkä olisi osannut suojautua siltä millään tavoin, enkä yhäkään tiedä, että miten jatkaa kinkyskenessä, mutta suojata itseäni tämän kaltaisilta rikkovilta kokemuksilta. Juuri sen takia on todella tärkeää, että tällaisia ketjuja on olemassa - ehkä jonakin päivänä löytyy myös se keskustelu, josta oikeasti löytyy niitä toimintamalleja, suojautumisvinkkejä tai jotain, joka auttaa jatkamaan eteenpäin.

Beessi:
Musta on tosi arvokasta, että uskalletaan puhua traumoista, triggereistä, säikähdyksistä, heikotuksista, hirvityksistä ja muista tapahtumiin osallistumisen kynnystä nostattavista jutuista. Varsinkin kun Laurentzia avasi omia tapojaan käsitellä asiaa.

Mulla itselläni ei onneksi ole traumataustaa, enkä voi siihen tarjota kokemuksia, mutta kuten monella, mullakin on asioita joita on vaikeampi kohdata ja jotka on etukäteen jännittäneet erityisesti ennen ensimmäisiä kokemuksia. Ja on teemoja, jotka tuntuivat alkuun hyvin vierailta kohdata, mutta jotka nyt tuntuvat neutraaleilta.

Monenlaiset tapahtumat on yksi keino tarjota ensimmäistä askelta lähestyä skeneä. Ja itse taas pidän siitä, että on hyvin monipuolisia tapahtumia ja menoa, vaikka se hirvittäisikin, koska mulle tietty hirvitys/jännitys on myös iso osa tapahtumien viehätystä.

Jos näistä yksilökohtaisista kokemuksista ei voi kunnioittavalla tavalla puhua ja purkaa niin pelkään, että tapahtumista karsiutuu porukkaa pois, koska tabuisuus saattaa vaan pahentaa tilannetta. Ja toki voin ymmärtää myös, että jos se ois jatkuvasti se oma juttu johon reagoidaan, niin varmasti turhauttaisi. Ja siksikin on tärkeää, että keskustelu on myötäelävää ja kunnioittavaa, mihin tulkitsen, että Laurentzia pyrki ja ylsi. ❤️

Syrinda:
Hienoa, et täällä käydään tälläista keskustelua. Varsin hienosti aloittaja osasi kertoa kokemastaan.

Itselläni on myös tiettyjä triggereitä joiden takia en ole vielä bileisiin uskaltautunut. Lähinnä se, ettei ole paljoa tuttuja piireissä ja sellainen aistien ylikuormitus tila voi iskeä päälle.

Tietenkin bileissä tapahtuva toiminta jää bileisiin. Koen, et voi keskustella omista ilmenneistä ahdistuksista tai muista ylös nousseista tunteista. Itsellä on ainakin tarve keskustella jos jokin tunne tai muu nousee ylös.

Beessi mainitsikin tuon jos ei puhua ja purkaa asioita kunnioittavasti niin asiat jää tabuiksi. Näin uutena skeneen tulleena koen, et jos ei voi purkaa esim. Bileissä käyntiä jonkun kanssa vaikka täällä niin melko vaikeaa on tulla porukkaan mukaan.

Muutenkin se on jännittävä, pelottava ja innostava tilanne mennä täysin uutena johonkin isoon tapahtumaan niin jos puhuminen on tabu jää piirit melko pieniksi. Tässä pieni pohdinta itseltä.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[*] Edellinen sivu