Ikääntymisestä ja sen vaikutuksista

[rovasti48]

Ikääntyminen ei ole katoamista – vaan yhteisön sokea piste

BDSM-yhteisöissä puhutaan monesta asiasta, mutta harvemmin ikääntymisestä. Moni kokenut Dom tai sub huomaa jossain vaiheessa, että seuraa on vaikeampi löytää, ja alkaa kysyä: onko minulla enää paikkaa tässä yhteisössä?

Ongelma ei ole ikä – ongelma on nuorikeskeinen kulttuuri. Haluttavuus liitetään usein nuoruuteen ja visuaalisiin stereotypioihin, vaikka monelle subille kokemus, rauhallisuus ja tunneäly ovat juuri niitä ominaisuuksia, joita he etsivät. Samalla moni Dom arvostaa kumppania, jolla on elämänkokemusta ja varmuutta.

Mutta mihin katoavat ikääntyvät subit ja Domit?
Eivät he mihinkään katoa – he vain muuttuvat näkymättömiksi. Osa vetäytyy parisuhteisiin, osa yksityisyyteen, osa nuorikeskeisen ilmapiirin tieltä. Domit luulevat, ettei subeja ole. Subit luulevat, ettei Domeja ole. Todellisuudessa he etsivät toisiaan, mutta eivät enää kohtaa.

Tämä ei ole yksilön ongelma, vaan yhteisön peili. Tilaa pitäisi olla kaikille: nuorille, jotka tuovat energiaa ja uudistusta, sekä ikääntyville, jotka tuovat tietoa, turvaa ja historiaa. Yhteisö, joka arvostaa vain nuoria, kaventuu. Yhteisö, joka sallii erilaiset ikäpolvet, vahvistuu.

Ikääntyminen ei ole katoamista. Se on muistutus siitä, että halu, roolit ja dynamiikat voivat säilyä läpi elämän – jos yhteisö vain antaa siihen tilaa.

Mukana keikutaan, hautaan asti -R-

[Juuttisetä]

Toki tässä vaikuttaa mitä sitä tässä skenessä puuhastelee....jos The Juttu on ne 20v teinixit niin kyllä se alkaa vaikeutuun varmasti, ellei predatoroi noita nyyppiä.
Joihinkin asioihin ikä vaikuttaa....

Mutta itse (toki nuorempana kuin Rovasti) en ole huomannut että "fossiilit" katoaisi, enemmänkin me tosiaan mennään niihin omiin porukoihin ja piiri pienenee. Ei se ole skeneasia. Toki tässä nyt oletellaan että skenellä meinataan muutakin kuin foorumia...ollaan esillä muuallakin, nähdään ihmisiä muutenkin kuin aakkosten takaa.

Samoin olen vähän ajatellut että metsä vastaa niinkuin sinne huutelee. Itse olen toimintatapani, taikka mitä teen valinnut (tai ne valinnut minut) niin että oikeastaan itelle ihan sama minkä ikäinen olen niin tarvittavat osat toimii, toisaalta taas voin tehdä asioita tyydyttävällä tasolla kunhan toinen on täysi-ikäinen. Preferenssit sitten erikseen. Mutta taaskaan en näe että skene jotain taikka skenen jokin peli mitenkään määrittelisi minua taikka muita....ellei sen anna määritellä ja alistu.
Taas tää klisee, erotu, osaa jotain oikeasti hyvin...se piisaa aikka oiskin punakka pönäkkä ja hanakka. Jos hakeutuu ulkonäkökeskeisten keskelle, joo sitten on elettävä niiden statseilla. Jos hakeutuu ns muista osista kiinnostuneiden keskelle, voi elää niiden statsien mukaan.
Ei kannata koko skeneä niputtaa yhteen...toi on se helppo ja laiska tie ulos ja tapa ulkoistaa ongelma muille.

[TheVille]

Tai ehkäpä skene on muuttunut vuosien varrella niin paljon ettei 90-luvulla asiaan ensikertaa perehtynyt enää tunnista sitä omakseen, ja pysyttelee sitten omissa oloissaan ja porukoissaan. Kaverin puolesta vastasin.

[susa-anniina]

Oon kyllä isosti eri mieltä monesta. Toki skene on muuttunut ja kaikkea en allekirjoita nykyisestä meiningistä (en tosin ollut samaa mieltä kaikkien kanssa 20 vuotta sittenkään).  Agroksella kun katseli ympärilleen, aika paljon näki niitä 90-luvulla tai jopa aiemmin asiaan vihkiytyneitä. Voisi melkein todeta, että aika laaja ikäpolvien kirjo oli paikalla.

Vielä vähemmän allekirjoitan ton etteivät ihmiset löydä toisiaan. Löytää jos eivät jämähdä paitsi menneeseen ja sen lisäksi kotiin märehtimään maailman epäoikeudenmukaisuutta kun kukaan ei kotoa hae ja muutenkin näkevät asioissa enemmän niiden positiivisia puolia kuin negatiivisia.

Itselläkin on toki tiettyjä asioita mitä omassa ikääntymisessä on välillä vaikea hyväksyä, mutta koska olen päällisin puolin itseeni ja ulkonäkööni tyytyväinen, en halua hakea seuraa niistä ihmisistä joille kelpaan vaan kaikesta huolimatta vaatimuksena on edelleenkin se, että minun täytyy kokea olevani viehättävä sen toisen osapuolen mielestä. Se että "kelpaan" ei riittänyt 20 vuotta sitten ja ei riitä nytkään. Ei vaikka vuosien lisäksi painoakin on tullut varmaan se lähemmäs 20 lisää.

En myöskään usko tuohon, että haluttavuus liitettäisiin nuoruuteen. Tai että ainakaan kaikki niin tekisi. Itselle ainakin tulee enemmän lähestymisiä nyt kuin mitä 20 vuotta sitten. Tämän perusteella olettaisin, että joitakin (myös niitä nuoria) puhuttelee myös muut ominaisuudet. Sitäpaitsi itse ainakin pidän noita setämiehiä fyysisesti haluttavampina kuin mitä noita nuoria treenattua kolleja.

[lusikaaNo]

Tämä on kyllä hyvä huomio.

Itse huomaan välillä miettiväni että olen jo liian vanha mukaan meininkiin. Mutta sitten tajuan ja huomaan että ompa vaan täällä baarissa, bileissä ja miiteissäkin, monenikäistä menijää ja tekijää mukana.

Sanoisin enemmän että se ikä ja sen mukanaan tuomat kokemukset siitä ettei muka olisi tervetullut tai ettei löytäisi ikäistään seuraa, liittyvät kai enemmänkin yksilön omaan kokemukseen ja ehkä pelkoonkin. Eikä ihme, kyllähän ikääntyminen on hetkittäin pelottavaakin. Onhan se vaikeaa vaikkapa löytää itseään vanhempaa seuraa, jos alkaa itselläkin olla jo ikää enemmän ku joskus ammoisina aikoina.

Mutta sitten kun vaan rohkeasti pyörii mukana ja tekee ja on osa yhteisöä, niin huomaa tosiaan että ikä on oikeasti vain numeroita. Toki usein vanhemmiten sulkeudutaan omiin oloihin, pienempiin piireihin (toki tätä tapahtuu varmasti myös nuorempien joukossa) se saattaa hetkellisesti näyttää että skene on vaan täynnä nuorisoa, mutta se ei onneksi kuitenkaan ole koko totuus.
Toki on ymmärrettävää että yksilön halut ja tarpeet muuttuvat iän mukana. Ei ehkä enää niin kaipaa sitä sellasta mitä joskus nuorempana.

Jokainen tyylillään ja tilanteeseen katsomallaan tavalla. Eri-ikäisyys on rikkaus ja todellakin vahva voimavara jokaisessa yhteisössä.

[stoge]

Näin vanhentuvana, läskinä ja huonohampaisena adoniksena voin todeta, että seuran löytäminen ei ole mikään ongelma.
Kyse lienee enemmän siitä, mitä hakee ja hakeeko, vai tekeekö mielummin remppaa. 

Niin kuin tuolla jonkun kaverin puolesta kirjoitettiin, nykyinen "skene" poikkeaa melkoisesti siitä, mikä oli "skenen" viba joskus
aikoinaan, niin hyvässä kuin pahassa. Ja eihän siinä mitään, aikansa kuva.

Dinosauruksilla on omat piirinsä jotka on rakentuneet vaikkapa kolmen vuosikymmenen aikana, omat miittinsä, omat pienet bileensä
ja kahvitteluhetkensä. Näissä eivät sitten ns. uuden polven edustajat usein ole edustettuina, usein käsityserojen ja sen "viban" erilaisuuden
vuoksi.

En näe ns. pirstaloitumisessa mitään muuta harmillisuutta kuin sen, että ne, jotka etsivät jotain joka muistuttaa sitä,
mitä joskus oli, eivät välttämättä sitä enää löydä, koska se ei ole samallalailla tarjolla, kuin ennen. 

m2c.

[Janetar]

Useassa vastauksessa mainitaan yhteisön muutoksesta. Olisi mielenkiintoista kuulla, miten se on vuosien saatossa muuttunut?

[Pip]

Viimeisimpään kysymykseen pistäisin aikajanalla vuoden 2011, jolloin bdsm poistui sairausluokituksesta. Sen jälkeen skene on räjähtänyt monimuotoisuudellaan ja vanhat perinteet on heitetty pesuveden mukana ikkunasta. Ei siinä sinällään mitään erikoista, koska onhan mullakin ollut oma kapinallisuuteni old guard -säännöstöjen kanssa, mutta nykyään tuntuu, ettei mikään ole enää pyhää.

[Mr Birch]

Mutta mihin katoavat ikääntyvät subit ja Domit?
Eivät he mihinkään katoa – he vain muuttuvat näkymättömiksi. Osa vetäytyy parisuhteisiin, osa yksityisyyteen, osa nuorikeskeisen ilmapiirin tieltä. Domit luulevat, ettei subeja ole. Subit luulevat, ettei Domeja ole. Todellisuudessa he etsivät toisiaan, mutta eivät enää kohtaa.

Tämä ei ole yksilön ongelma, vaan yhteisön peili. Tilaa pitäisi olla kaikille: nuorille, jotka tuovat energiaa ja uudistusta, sekä ikääntyville, jotka tuovat tietoa, turvaa ja historiaa. Yhteisö, joka arvostaa vain nuoria, kaventuu. Yhteisö, joka sallii erilaiset ikäpolvet, vahvistuu.

Ikääntyminen ei ole katoamista. Se on muistutus siitä, että halu, roolit ja dynamiikat voivat säilyä läpi elämän – jos yhteisö vain antaa siihen tilaa.

Väistämättä ajan myötä mihin tahansa kulttuuriin, myös ja ehkä etenkin pienois/ala/vastakulttuuriin, tulee kerroksia, kuten myös tapahtuu eroja ja liittymisiä. Kuva siitä, millainen ko. kulttuuri, tässä tapauksessa skene, on, keitä siellä on, mitä puuhataan ja mikä on tärkeää, vaihtelee kerroksittain ja myös yksilöstä toiseen.

Olennaista on huomata, että kulttuuri systeeminä ei ole kuin kone, joka "pyörii" samanlaisena, kunnes aikanaan särkyy ja lakkaa olemasta, mutta ei myöskään ole olemassaololtaan kuin eliöyksilö, joka lajinsa mukaisin ehdoin syntyy, kasvaa, kukoistaa ja kuolee. Helposti haetaan vertauskohtia näistä omasta arkikokemuksesta tutuista systeemeistä.

Vaikeampi, mutta myös selitysvoimaisempi kuva kulttuurista voi olla esimerkiksi muurahaispesä, jonka dynamiikkaan kuuluu erilaisia rooleja, mutta myös se, että pesästä voi lähteä "siirtolaisia" perustamaan uutta yhteisöä, ei välttämättä kovin kauas, mutta olennaisesti kuitenkin erilleen "alkukodista". Edelleen on kysyttävä, onko tällaista alkukotia jossakin. Todennäköisesti ei: on alakulttuuriyhteisöjä, jotka ovat tuoneet julkisesti esille piirteitä, jotka nyt totunnaisesti liitetään vaikka BDSM:ään tai fetisseihin, mutta eivät ne silti mitään ensimmäisiä alkuja ole.

Toisaalta on vaikea kuvitella, että vaikkapa nykyiset piiskaleikkien ystävät samastaisivat laajasti itseään 1200–1400-luvuilla vaikuttaneeseen ruoskijaliikkeeseen, flagellantteihin, piiskapalveluja sisältäneeseen bordellikulttuuriin Britanniassa, tai vaikka 1900-luvun alkupuoliskon Suomessakin esiintyneisiin uskonnollisiin piiskanheiluttajiin. Sen sijaan on helpompaa kuvitella jokin pieni "kerho", joka muodostui tällaisen aktiviteetin ystävistä, mutta josta ei ole ymmärrettävästi jäänyt nykyaikaan säilyneitä jälkiä ja jota siksi ei tulla ajatelleeksi eikä ole mielekästäkään ajatella suoranaisena esikuvana.

Helsingin Sanomissa ilmestyi viime vuonna artikkeli Vallaton 'lesboyhteisö' kukoisti 1800-luvun Helsingissä (Erika Mäkelä, HS 25.8.2024, A14-A16, nettiversion otsikko on nykyään häveliäästi "Salattu rakkaus", mutta löytyy myös haulla "Helsingissä kukoisti lesboyhteisö"). Tuosta jutusta käy hyvin ilmi, miten kuva yhteisöstä on hahmottunut vasta vähitellen paneutuneen tutkijatyön tuloksena todennäköisten avainhenkilöiden kirjeenvaihtoja tutkien. Vastaavasti, myöskään vanhemman ajan mahdolliset "piiskaleikkikerhot" eivät löytyisi ilman intensiivistä penkomista, johon tarvittaisiin jokin johtolanka.

Mr Birch

p.s. Juice Leskinen parodioi tällaista historian tutkailua Isoisän olkihattu-kappaleesta tekemällään mukaelmalla Isoisän hinttipussi. Sanoituksessa on karmeaa stereotypiointia, mutta myös ihan kunnon pohdintaa vertaispaineesta, ulkopuolisuudesta ja omien kiinnostusten kätkemisen pakosta.

[stoge]

Useassa vastauksessa mainitaan yhteisön muutoksesta. Olisi mielenkiintoista kuulla, miten se on vuosien saatossa muuttunut?

Sanoisin, että "skene" on sen myötä, että se on kasvanut, muovautunut enemmän ns. salonkikelpoiseksi ja arvot sekä hyväksyttävät asiat ovat lähempänä "normatiivia" kuin mitä koskaan on ollut. Tämä usein mielletään, että "pervous" olisi jotenkin muuttunut hyväksyttävämmäksi, mikä mielestäni ei pidä täysin paikkaansa, vaan salonkikelpoisuus on johtanut enemmänkin siihen, että "skene" itsessään hyväksyy vähemmän kuin koskaan.

Onko se sitten hyvä, huono vai kanada, riippunee yksilöstä.

[Hiljainen tyttö]

On käynyt mielessä kyllä, että ehkä tosiaan alan kohta olla liian vanha tänne baariin ja pitäisikö koko profiili poistaa, kadoten itsekin siinä samalla.

[Mr Birch]

Tämä on todella mielenkiintoinen pointti:

Sanoisin, että "skene" on sen myötä, että se on kasvanut, muovautunut enemmän ns. salonkikelpoiseksi ja arvot sekä hyväksyttävät asiat ovat lähempänä "normatiivia" kuin mitä koskaan on ollut. Tämä usein mielletään, että "pervous" olisi jotenkin muuttunut hyväksyttävämmäksi, mikä mielestäni ei pidä täysin paikkaansa, vaan salonkikelpoisuus on johtanut enemmänkin siihen, että "skene" itsessään hyväksyy vähemmän kuin koskaan.

Tuo sattuu olemaan (sosiologit, uskontotieteilijät ym. ryhmädynamiikkojen tuntijat vahvistakoot tai kiistäkööt) olennaisesti sama mekanismi, joka vaikuttaa laajemmin ainakin uskonnollisissa ja poliittisissa yhteyksissä. Otan tähän esimerkiksi lestadiolaisen herätysliikkeen, jota jollain tavalla tunnen.

Lainaus Wikipedian artikkelista Lestadiolaisuuden historia, osiosta Lestadiolaisuuden suuri hajaannus 1897-1902:
"Lestadiolaisuus on ollut herkkä hajaantumaan. Hajaantumisherkkyys johtuu osittain muita herätysliikkeitä voimakkaammasta painotuksesta opin Raamatun mukaisuuteen ja 'oikeaan oppiin'. Keskustelu oikeasta opista on tuonut ilmi opillisia erimielisyyksiä, jotka näkyvät suuntauksien moninaisina opillisina painotuksina ja suuntauksien suurena lukumääränä." https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Lestadiolaisuuden_historia&oldid=23432890#Lestadiolaisuuden_suuri_hajaannus_1897%E2%80%931902

Yhteisöissä on siis erilaista dynamiikkaa suhteessa ulkomaailmaan, mitä Stoge kuvaa termeillä salonkikelpoisuus ja normatiivisuus. Se, että "'skene' itsessään hyväksyy vähemmän kuin koskaan" kertoo siis siitä, että kun oletetulla ulkokehällä on lähennytty muuta maailmaa (salonkikelpoisuus), on käynnistynyt vastaliike, jossa eroja on puolestaan korostettu. Uskonnollisella puolella tämä näkyy vaikkapa siinä, että "puhdasoppisempi" suuntaus suosii nimenomaan tiettyjä versioita kaanonista, Raamatusta puheen ollen "se ainoa oikea käännös" saattaa Suomessa olla vuoden 1776 Biblia tai vuoden 1938 Kirkkoraamattu ja uudempia käännöksiä syytetään alkutekstistä etääntymisestä. Samalla suljetaan (ehkä tarkoituksellisesti) silmät sellaiselta tutkimustiedolta, joka haastaa ajatusta alkuperäisyyden tavoittamisesta ja tavoittelusta.

Kuten uskonnossa ja uskomisessa, on seksuaalisuudessa ja BDSM-kulttuurissa, millaisissa yhteyksissä toisiinsa nämä nähdäänkin, sekä yksilö- että yhteisötasolla mukana runsaasti tunne- ja arvokeskeistä primaariprosessia, Pertti Pakarisen sanoin "pikkuminää", joka katsoo maailmaa eri tavoin kuin "järkiperäisempi" sekundääriprosessi. Postmoderni ajattelu puolestaan on tuulettanut ja karnevalisoinut tätä kahtiajakoa: ei ole erikseen tunnetta ja järkeä, vain kunkin omia merkityksiä ja tulkintoja.

[oPoika]

Tämä usein mielletään, että "pervous" olisi jotenkin muuttunut hyväksyttävämmäksi, mikä mielestäni ei pidä täysin paikkaansa, vaan salonkikelpoisuus on johtanut enemmänkin siihen, että "skene" itsessään hyväksyy vähemmän kuin koskaan.

Miten tämä näkyy käytännössä?

[susa-anniina]

Salonkikelpoisuudesta en tiedä, mutta silloin kun reilu 20 vuotta sitten löysin tämän puolen itsestäni, mietin muita katsellessa, että kuuluuko tänne sakkiin, kun olen niin vähän pervo. Näitä asioita on vaikea arvioida numeroilla ja vaikka itse en moista yleensä tee, yritän tähän hahmotella asian niin, että muiden olisi helpompi ymmärtää. Jos asteikko on vaikka masokismissa 1-10, olin ehkä arvioijasta riippuen 1-3. Kuitenkin siellä asteikon alkupäässä, osan mielestä ulkona asteikolta kokonaan. Sitten olin monta vuotta sivussa ja palasin takaisin. Nyt monet omat jutut on siellä asteikon yläpäässä 8-10 tai jopa ulkona asteikolta.

Se paljonko kipua joku kestää, ei siis omasta mielestä määrittele tai arvota ihmistä tai pervoutta millään tavalla. Kuitenkin vaikka kovaa kipua, tarkoittaa nykypäivänä täysin eri asioita kuin mitä ennen. Sama pätee alistumiseen, nöyryytyksen, jne. Esimerkiksi se, että joku omassa suhteessaan antaa kertaluontoisen suostumuksen, on täysin järjetön asia monen mielestä. Sellainen "makuuhuonekinkyys" on varmasti myös lisääntynyt, ylipäätään tänne piireihin tullaan entistä matalammalla kynnyksellä. Toki ihana että ihmiset uskaltavat ja tulevat.

En tiedä johtuuko muutos ainakaan kokonaan tuosta sairausluokituksen poistamisesta. Itse ajattelen että monia merkitykseltään "isoja sanoja" käytetään nykyisin matalammalla kynnyksellä. Ihmisiä ahdistaa ja asiat triggeröi ja tulee traumoja. Harvoin ketään harmittaa tai on paha mieli tai huono päivä.  Kaikki pitäisi osata ottaa huomioon. Käperrytään enemmän itseensä, omiin tunteisiin ja tuntemuksiin. Kaikilla on kiire. Asiat pitäisi tapahtua heti.

Ylipäätään ihan kaikessa, maailma muuttuu nykyisin nopeammin kuin mitä minään muuna aikana on muuttunut. Siinä on opettelemista monella. Varsinkin meillä dinosauruksilla. Toisaalta jos on hyväksynyt sen tosiasian ettei sovi mihinkään muottiin pääsee helpommalla. Voi olla yhtä "väärän lainen" nyt kuin mitä ennenkin. Kuppikuntia ja porukoita joissa on omat hitsauruneet tavat toimia, omat sisäpiiriläpät ja omat säännöt, on ollut aina ja aina niihin on ollut vaikea soljua sisään vieraana.

[LadyMysterious]

Yllä kysyttin miten yhteisö on muuttunut vuosien saatossa. Itselle ehkä olennaisin muutos on asenneilmapiirissä. Siinä missä aiemmin tietoisuus riskeistä ja vastuu omasta turvallisuudesta ja tekemisestä oli vahvasti yksilöllä, nykyään tunnutaan ajattelevan, että yhteisö luo normit ja sitä kautta luodaan turvallinen tila, jossa kaikkien on hyvä olla ja kukoistaa kinkyytensä kanssa, roolissa kuin roolissa. Itselle se näyttäytyy kauniina idealistisena ajatuksena, mutta onko sillä sitten kuinka paljon tekemistä realismin kanssa on toinen juttu.

Kun ollaan tekemisissä valtaleikkien kanssa, siihen sisältyy vastuuta. Kaikille osapuolille. Yhteisöllä on ehkä paikkansa valistamismielessä, mutta lopullinen vastuu tekemisistä ja tekemättä jättämisistä pysynee yksilöillä. Ne ikävät asiat tapahtuu yksilöille, silloin kun se kaunis illuusio hetkellisesti pettää.

Yhtäkään mennyttä, nykyistä tai tulevaa ikävän tilanteen uhria ei tällä kommentilla ole pyrkimys syyllistää tai viisastella, että asia olisi voinut olla vältettävissä jos X. Tuskinpa olisi, mätämunia osuu joukkoon valitettavasti aina ja uhrin syy se ei ole. Ehkä kuitenkin tässä on silti sen yksilökeskeisen vastuun ydin - täysin turvallista tilaa ei kauniista ajatuksesta huolimatta millään pystytä joka tilanteessa ja tilaisuudessa tarjoamaan, sillä kaikenlaisista varotoimista huolimatta ne mätämunat silloin tällöin löytävät mukaan tapahtumiin ja ehkä ennen kaikkea yksityisempiin yhteyksiin. Mielikuva turvallisesta tilasta saattaa olla kohtalokas erityisesti uudelle innokkaalle skeneläiselle, kun moni asia on vielä ajatuksen tasolla ja kuulopuheiden varassa oman empiirisen kokemuksen sijaan, mutta yhtä hyvin se mätämuna voi osua vanhemman skeneläisen kohdallekin.

Nykyisessä asenneilmapiirissä tuntuu myös, että näiden ajatusten ääneen sanomista ei aina katsota hyvällä, usein nykytilan kritiikkiin suhtaudutaan hyökkäävästi ja kärkkäästi ja viittaukset menneisiin nähdään muinaisjäärien jälkeenjääneenä jorinana "paremmista ajoista". Ehkei kuitenkaan johdu skenestä tämä asia, ihan vain yleisesti nykyajan somekeskustelukulttuurista, jossa kaikki halutaan kärjistää sen sijaan, että käytäisiin keskustelua eri ajatuskulmista hyvine ja huonoine puolineen. Ennen ei ollut kaikki paremmin, muttei kaikki huonomminkaan. Erilaista kylläkin.