Kirjoittaja Aihe: Seksi ja Kikkailu loppui kuin seinään - Parisuhde löysässä hirressä?  (Luettu 711 kertaa)

Hornblende

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 118
  • HB of your O
  • Galleria
Tausta:
Noin 20 vuotta parisuhdetta takana, josta ehkä noin 15 vuotta kuviossa ollut myös muutakin kuin vaniljaa. Pitkän paristeen loppuhuipennukseksi tuli perheen lisäystä ja kaikki muuttui (kuin ehkä osasi odottaakkin).

Ongelma:
Suhteen ensimmäisen vuosikymmenen aikaan seksiä harrastettiin 5-15 kertaa viikossa, siitä se sitten hiljeni parin vuoden takaiseen pariin kertaan viikossa ja vähän fettarihommia toisinaan, mutta harvemmin kuin kerran kuussa. Tämäkin siis sellaista, että vähän kumivaatetta kuviossa ja erikoisempia leluja. Pitkän harkinnan jälkeen jälkikasvua tuli laitettua tulemaan ja siinä sitten olikin vähän enemmän työtä kuin odotimme. (komplikaatioita ensimmäisen vuoden ajan). Tämä toki iski todella kovan loven parisuhteeseen kuten on täysin ymmärrettävää. Tästä on nyt kuitenkin aika lailla jo selvitty, mutta tämä intiimi hellyys on täysin poissa, erittäin satunnaisia yksipuolisia (mies saavana osapuolena) käsitöitä lukuunottamatta. Tämä toki auttaa jonkinverran, mutta sitten on tämä kinky puoli joka hitaasti alkaa kasvattaa ahdistus kuormaa kun sille ei purkutietä enää ole kuten ennen.

Puolista kysyttäessä asiasta, vastaus on jotain kiukun (joka johtuu siitä, että kysymys häiritsee mitä hän ikinä olikin sillä hetkellä juuri tekemässä) tai jos jonkinlaisen vastauksen saa se on jotakuinkin "Ei vain tee mieli", mutta koskaan ei tule mitään perustelua tai mitää sen parempaa selitystä.

Itse olen aivan sisäisesti riekaleina. Vuodessa menin lähes unelmien parisuhteesta outoon selibaattiin ja päälle kuormattiin vielä lisää stressiä ja ahdistusta johon lääke aiemmin on ollut fettailut ja intiimit hetket puolison kanssa (asiat jotka ovat saaneet kestämään maailman paskuuden)

Puolisentoista vuotta on nyt elelty tätä kylmää tilaa ja alkaa maailma kaatua päälle.

Pohdinta:
Kuinka paljon voi odottaa ja kuinka pian? Miten voi palauttaa seksielämän vai voiko sen palauttaa? Miten voi tuhota vai kannattaako tuhota omaa fettari itseään? Miten selvitä tästä tilanteesta? Miten edes lähteä purkaa tätä? Voiko omaa seksuaalisuuttaan murhata?

addendum:
Tämä oli varmaan virhe kaiken lisäksi... alankohan taas maalamaan ahdistustani.

oPoika

Omasta mielestäni kannattaa aloittaa keskustelusta. Jos se ei onnistu kahdestaan, voi kokeilla ammattilaista apuna.
Aika lailla vaikea tilanteella on tehdä mitään, jos ei ole yhteisesti jaettua näkemystä siitä, mitä on tapahtunut ja mitä kumpikin tahtoo jatkossa.

Irwikissa

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 572
  • Kiltti niin halutessaan
  • Galleria
Samaa mieltä kuin edellä. Jos keskustelu ei kaksin aiheesta onnistu, niin silloin kannattaisi hakea ammattiapua. Ootte kyllä odottanu toooooodella pitkään jos 1,5v ollut seksielämä sessioineen täysin pois kuvioista....

Jos kumppanisi ei apua suostu hakemaan, ei halua tilannetta yrittää mitenkään korjata, niin kannattaa miettiä haluaako elää lopun ikäänsä oman käden jääkaappi -moodissa...koska jonkun toisen kanssa tilanne ei olisi tuo

Korjaavat liikkeet ja muutos kummankin aktiivisuudella ja halulla parantaa suhdetta, tyytytyminen ja kipuilu puutteessa tai toteaminen, että nyt ei parisuhde tunnu enää miltä sen pitäisi ja kummallekin mahdollisuus elää onnellista elämää eri tahoilla


Swikaros

  • Uusi asiakas
  • *
  • Viestejä: 3
  • Monisuhteinen switch
  • Galleria
Hankalahan asiaa on selvittää ellei toista saa asiasta keskustelemaan. Jollekin ammattilaiselle voisi olla fiksuinta mennä, jos toisen saa siihen mukaan. Jos muut asiat parisuhteessa edelleen kunnossa, niin uskon että tuohonkin löytyy ratkaisuja tavalla tai toisella.
Yksi vaihtoehto, miten omin voimin asiasta pääsisi puhumaan, voisi olla jonkinlainen vaikka viikonloppureissu kaksistaan kumppanin kanssa. Eri ympäristössä ja pienen rentoutumisen yhteydessä saattaa olla helpompi toisenkin jutella ja ne teidän parisuhderoolit voivat tulla paremmin taas esiin ilman perhearkea.

Kovasti tsemppiä kuitenkin että asiat selviäisi tavalla tai toisella.

LexVeneris

Jos käsitin oikein niin lapsen saamisesta on tässä kulunut vuosi, pari.

Lapsen saaminen muuttaa seksuaalisuutta ihan konkreettisesti, biologisella tasolla. Raskaus, synnytys ja imetys sekoittavat hormonitoiminnan kunnolla: estrogeenit laskevat, prolaktiini nousee, väsymys ja stressi jylläävät. Libido kärsii tästä väistämättä, ja palautuminen ei ole kuukausien vaan usein vuosien mittainen prosessi (1–3 vuotta ei ole mitenkään poikkeuksellista). Tämä ei ole mielipide tai selitys, vaan hyvin tutkittu ilmiö.

Tämän päälle tulee vielä se, että äidiksi tuleminen muuttaa identiteettiä rajusti. Vauvan tarpeet ajavat pitkälle kaiken muun ohi: keho ei ole enää oma, vaan jatkuvasti toisen käytössä, ja mieli on viritetty selviytymiseen ja hoivaan. Tässä tilassa seksuaalinen halu, saati eroottinen leikki tai kinkyjutut, jäävät helposti täysin taka-alalle – eikä siksi, etteikö rakkautta tai kiinnostusta olisi, vaan siksi että äidin rooli pyyhkäisee pitkiksi ajoiksi kaiken muun alleen.

Lisäksi pitkässä parisuhteessa seksielämä ei pysy samanlaisena loputtomiin. Uutuusarvo katoaa, elämäntilanteet muuttuvat ja yhteys täytyy rakentaa yhä uudelleen. Nämä suvannot eivät ole merkki epäonnistumisesta vaan normaalia suhteen dynamiikkaa.

Oleellista on ymmärtää, että tässä ei ole kyse vain seksistä tai fetisseistä, vaan koko parisuhteen ja perheen rakenteen uudelleenjärjestäytymisestä. Tällaisessa tilanteessa omien seksuaalisten tarpeiden nostaminen etusijalle on kapeakatseista ja käytännössä itsetuhoista: se lisää painetta, etäännyttää ja tekee toipumisesta vaikeampaa.

Seksuaalisuutta ei tarvitse tappaa, mutta se pitää osata laittaa tauolle. Ensin rakennetaan uudelleen turvallisuus, luottamus ja emotionaalinen yhteys. Vasta niiden päälle voi joskus rakentua myös intiimiys – saati kinkyys. Ilman tätä pohjaa vaatiminen, vaikka kuinka perusteltuna sen kokisi, rikkoo enemmän kuin korjaa.

Lyhyesti: tilanne on biologisesti ja psykologisesti normaali, vaikka se tuntuu helvetilliseltä. Tämä ei ratkea kiirehtimällä tai painostamalla, vaan malttamalla ja katsomalla kokonaisuutta, ei vain omaa seksuaalista identiteettiä.

Lopulta kyse on siitä, että molemmat puhaltavat yhteiseen hiileen ja ottavat paikkansa väistämättä muuttuneessa perhedynamiikassa. Energia kannattaa käyttää sen rakentamiseen, mikä tässä ajassa voi toimia, ei sen vatvomiseen, mikä ei juuri nyt toimi. Hyvä syntyy yhteistyöstä, kärsivällisyydestä ja arjen teoista – ei menetyksen jatkuvasta laskemisesta.

Halinoita

Komppaan vahvasti edellistä Lex Veneriksen kirjoitusta. Kyse on todennäköisesti ihan fyysisestä ja henkisestä jaksamisesta. Kiinnitin tekstissäsi huomiota siihen, että puolison vastaus aloitteisiin niiden keskeyttäessä jotain, mitä hän on tekemässä on, että ei nyt. Onko hänellä elämässään ylipäänsä aikaa, jolloin voi olla tekemättä mitään? Miten perheen arjen vastuut, mukaan lukien ns. metatyö,  eli asioiden suunnittelu, organisointi ja ennakointi teillä jakautuvat? Seksuaalisuus tarvitsee tilaa ja aikaa, ja jos sitä ei arjessa ole, niin luonnollisesti jää pois. Eli samaa minä suosittelisin kuin edellä, eli huomio omista tarpeista kumppanin ja perheen tarpeisiin. Saako puolisosi levätä, nukkua, tehdä omia juttuja ihan omana itsenään ilman sitä, että koko ajan joku tarvitsee ja haluaa jotain? Jos tuon pikkulapsiajan onnistuu pääsemään läpi ilman, että ihmistason parisuhdeyhteys katkeaa, niin seksuaaliset halut todennäköisesti palautuvat aikanaan. Usein arki alkaa helpottaa siinä vaiheessa, kun nuorin lapsi täyttää neljä.


Hornblende

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 118
  • HB of your O
  • Galleria
Kiitos hienoista kommenteista ja ajatuksista. Parit vastaukset asiaan...

Omasta mielestäni kannattaa aloittaa keskustelusta. Jos se ei onnistu kahdestaan, voi kokeilla ammattilaista apuna.
No näin se tässä tuli vähän järkeiltyä, että kun ei juttu luista meidän kahdella välillä tästä asiasta. Vähän avattiin tuonne mainitsemasi ammattiavun suuntaan jo keskustelua.

Samaa mieltä kuin edellä. Jos keskustelu ei kaksin aiheesta onnistu, niin silloin kannattaisi hakea ammattiapua. Ootte kyllä odottanu toooooodella pitkään jos 1,5v ollut seksielämä sessioineen täysin pois kuvioista....

Jos kumppanisi ei apua suostu hakemaan, ei halua tilannetta yrittää mitenkään korjata, niin kannattaa miettiä haluaako elää lopun ikäänsä oman käden jääkaappi -moodissa...koska jonkun toisen kanssa tilanne ei olisi tuo.

Korjaavat liikkeet ja muutos kummankin aktiivisuudella ja halulla parantaa suhdetta, tyytytyminen ja kipuilu puutteessa tai toteaminen, että nyt ei parisuhde tunnu enää miltä sen pitäisi ja kummallekin mahdollisuus elää onnellista elämää eri tahoilla
Olet kaikissa näissä kolmessa kohdassa kyllä pitkälti asian ytimessä. Kuinka paljon voi itseään kiduttaa ja mikä on minkäkin arvoista?

.... Jos muut asiat parisuhteessa edelleen kunnossa, niin uskon että tuohonkin löytyy ratkaisuja tavalla tai toisella.
Tämä on oikeastaan yksi harvoista syistä miksi olen yhä suhteellisen optimistinen asian ratkeamisen kanssa. Uskoakseni muutoin asiat meillä menee loistavasti, se on vain tuo intiimi läheisyys ja sitä kautta syntyvä tunneside kipuilemassa nyt.

Yksi vaihtoehto, miten omin voimin asiasta pääsisi puhumaan, voisi olla jonkinlainen vaikka viikonloppureissu kaksistaan kumppanin kanssa. Eri ympäristössä ja pienen rentoutumisen yhteydessä saattaa olla helpompi toisenkin jutella ja ne teidän parisuhderoolit voivat tulla paremmin taas esiin ilman perhearkea.
Tuota kahdenkeskeistä aikaa on yritetty järjestää koko vuosi, ei ole vain käytännönsyistä onnistunut. Ei ole sitä kuuluisaa "tukiverkostoa" olemassa niin sitä ollaan kaksistaan vain.

Jos käsitin oikein niin lapsen saamisesta on tässä kulunut vuosi, pari...Lapsen saaminen muuttaa seksuaalisuutta ihan konkreettisesti, biologisella tasolla. Raskaus, synnytys ja imetys sekoittavat hormonitoiminnan kunnolla: estrogeenit laskevat, prolaktiini nousee, väsymys ja stressi jylläävät. Libido kärsii tästä väistämättä, ja palautuminen ei ole kuukausien vaan usein vuosien mittainen prosessi (1–3 vuotta ei ole mitenkään poikkeuksellista). Tämä ei ole mielipide tai selitys, vaan hyvin tutkittu ilmiö.

Tämän päälle tulee vielä se, että äidiksi tuleminen muuttaa identiteettiä rajusti. Vauvan tarpeet ajavat pitkälle kaiken muun ohi: keho ei ole enää oma, vaan jatkuvasti toisen käytössä, ja mieli on viritetty selviytymiseen ja hoivaan. Tässä tilassa seksuaalinen halu, saati eroottinen leikki tai kinkyjutut, jäävät helposti täysin taka-alalle – eikä siksi, etteikö rakkautta tai kiinnostusta olisi, vaan siksi että äidin rooli pyyhkäisee pitkiksi ajoiksi kaiken muun alleen.

Lisäksi pitkässä parisuhteessa seksielämä ei pysy samanlaisena loputtomiin. Uutuusarvo katoaa, elämäntilanteet muuttuvat ja yhteys täytyy rakentaa yhä uudelleen. Nämä suvannot eivät ole merkki epäonnistumisesta vaan normaalia suhteen dynamiikkaa.

Oleellista on ymmärtää, että tässä ei ole kyse vain seksistä tai fetisseistä, vaan koko parisuhteen ja perheen rakenteen uudelleenjärjestäytymisestä. Tällaisessa tilanteessa omien seksuaalisten tarpeiden nostaminen etusijalle on kapeakatseista ja käytännössä itsetuhoista: se lisää painetta, etäännyttää ja tekee toipumisesta vaikeampaa.

Seksuaalisuutta ei tarvitse tappaa, mutta se pitää osata laittaa tauolle. Ensin rakennetaan uudelleen turvallisuus, luottamus ja emotionaalinen yhteys. Vasta niiden päälle voi joskus rakentua myös intiimiys – saati kinkyys. Ilman tätä pohjaa vaatiminen, vaikka kuinka perusteltuna sen kokisi, rikkoo enemmän kuin korjaa.

Lyhyesti: tilanne on biologisesti ja psykologisesti normaali, vaikka se tuntuu helvetilliseltä. Tämä ei ratkea kiirehtimällä tai painostamalla, vaan malttamalla ja katsomalla kokonaisuutta, ei vain omaa seksuaalista identiteettiä.

Lopulta kyse on siitä, että molemmat puhaltavat yhteiseen hiileen ja ottavat paikkansa väistämättä muuttuneessa perhedynamiikassa. Energia kannattaa käyttää sen rakentamiseen, mikä tässä ajassa voi toimia, ei sen vatvomiseen, mikä ei juuri nyt toimi. Hyvä syntyy yhteistyöstä, kärsivällisyydestä ja arjen teoista – ei menetyksen jatkuvasta laskemisesta.
Tää oli kyllä aika tiukkaa tekstiä ja tähän ei voi paljoa kommentoida muutakuin, että varmasti paljon totuutta tässä onkin. Ainoa kommentti, ehkä on se että olen, tai olin, tyytyväinen siihen, että näin 20v parisuhteen jälkeen seksielämä ja puuhailu oli melko pirteää (kun vertaa mitä oli kuullut muista pitkistä parisuhteista)... ehkä siksikin se tuntuu tämä nyky tilanne kohtuuttoman kurjalta.

Mutta tässä on tapahtunut tämän ja tuon edellisen viestin välillä:
Puolison kanssa itseasiassa saatiin vähän puitua tätä asiaa ja näyttäisi, että taustalla on "vauvavuoden" aikana syntynyt henkinen kuorma joka ei ole päässyt purkautumaan ja siellä oli merkittäviä muitakin haasteita joista on vähän jos jonkinlaista pureksimatonta traumaa näköjään syntynyt. Pelkästään tämä, että asiasta saatiin puhuttua on selkeyttänyt vähän tilannetta ja nyt on selvä "liikkeen suunta" sentään asialla, eikä se ole ainakaan huonoon suuntaan uskoakseni. Mutta keskustelu jatkuu ja kiitos edelleenkin hienoista raapustuksistanne. Paljon on matkaa vielä.