Kirjoittaja Aihe: OuSM - Mielipiteitä?  (Luettu 148 kertaa)

jj_kinkyilee

  • Uusi asiakas
  • *
  • Viestejä: 1
  • "Turrilateksi vai turrilateksi?" -Työkaveri
  • Galleria
OuSM - Mielipiteitä?
« : 01.07.2026, 15:23 »
Kun itse aloitin tutkimusmatkailun pohjoiseen kink skeneen, yksi järjestö johon tutustuin oli OuSM. Kun kyseisen järjestön kuitenkin mainitsin yhdelle tuttavalleni, hän varoitteli että siellä on porukka toiminut törkeästi. Hän tuntee myös OuSM:n entisen puheenjohtajan - ja nykyisen ammattidominan - Oulun Iiran, ja kehoitti käymään hänen juttusillaan. Siellä kun kävin, hän varoitteli vastaavaasti porukan törkeästä käytöksestä, ja kehoitti ennemmin perustamaan vaikka oman kaveriporukan asiaa varten.

Sittemmin olen tutustunut ihmiseen, joka halusi nähdä itse miltä OuSM:n porukka oikeasti näyttää. Hän ei ole kuin muutamassa miitissä käynyt, mutta hänen mukaansa porukka siellä oli asiallista ja myös monin osin sateenkaarevaa.

Onko teillä kokemuksia, tai tuttuja joilla olisi kokemuksia OuSM:stä? Kiinnostaisi tietää, mistä se tuon maineen on oikein saanut.

tomi

Vs: OuSM - Mielipiteitä?
« Vastaus #1 : 01.07.2026, 18:17 »
Kerran käynyt yksissä heidän bileissään ja pari tuttua taitaa olla jäsenenä tai ainakin oli.  Hyviä tyyppejä kyllä ketä tiedän ja bileetkin oli ihan onnistuneet, eipä mitään negatiivista sanottavaa omien kokemusten perusteella.

Ehkäpä kannattaa mennä ihan itse sinne miittiin tai bileisiin katsomaan mikä on meininki, sittenhän se selviää. Ei ne varmasti syö sua heti kättelyssä. Itse ainakin tykkään muodostaa oman mielipiteeni ihmisistä tai yhteisöistä, ihan omien kokemusta perusteella enkä huhujen tai muitten sanomisten. Jokaisella kun tuppaa olemaan omat motiivinsa sanoa mitä sanovat.

Asun kaukana Oulusta enkä ole muutenkaan vuosikausiin pyörinyt bileissä, miiteissä tai muissakaan kokoontumisessa, joten en tiedä sen tarkemmin mistään maineesta. Joku hämärä mielikuva on että jotain riitaa siellä olisi ollut joskus vuosikausia sitten. Vaan missäpä yhdistyksessä ei olisi välillä vähän nahisteltu jäsenien kesken.

Rohkeasti vaan, vaikka sinne miittiin haistelemaan ilmapiiriä ja tutustumaan ihmisiin. Ei siinä mitään menetä ja miittiin osallistuminen ei varmaan vaadi edes jäsenyyttä. :)

MissHugofvck

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 86
  • Kuminen reikä
  • Galleria
Vs: OuSM - Mielipiteitä?
« Vastaus #2 : 01.07.2026, 20:53 »
Jokaisella henkilöllä on hyviä ja huonoja hetkiä, eikä kaikki suju aina yhteisymmärryksessä ihmisten kanssakäymisessä. Uskoisin, että suurin osa törkeistä tilanteista selviäisi kahdenkesken puhumalla, mutta pienellä paikkakunnalla sana kiertää helpommin ulkopuolisille osapuolille ja rikkinäinen puhelin muokkaa sanaa helposti.
Bileissä ja miiteissä voi käydä sitoutumatta OuSMiin ja suosittelen tutustuman kaikkiin avoimin mielen, jos vain jaksamista riittää.
Enkä usko Oulun alueen yhdistyksen olevan ainut, jonka jäsenien toiminta on voitu kokea epämiellyttävänä, joten kohdellaan toisiamme ihmisinä eikä mielellään oleteta pahinta huhupuheiden perusteella mistään tilanteesta  :love: