Halun monet ulottuvuudet?

[Meilina]

Komppaan, että diagnoosin saaneena on kivempaa, joskin toisinaan ne saattavat jäädä niin, ettei suostuta muuttamaan sitä kun tilanne näyttäisi parantuvan.

Narsismi nähdään hyvin usein jo itsessään pahana, vaikka se enemmän riippuu siitä, miten narsisti itse tiedostaa asian ja mitä persoonallisuuden piirteitä narsistilla on. Olen tavannut niin 'terveen' kuin 'sairaankin' narsistin, joista jälkimmäinen sai minut tuntemaan itseni maailman surkeimmaksi paskaksi, kun taas ensimmäisen kanssa tuli (ja tulee edelleen) käytyä mielenkiintoisia ja hauskoja keskusteluja.

Vaikka itsellä ei olekaan persoonallisuushäiriötä, niin koen hyvin vaikeaksi puhua seksistä tai myöntää ääneen haluavani sitä, jonka takia kaipaan masterilta ymmärrystä sen kanssa ja toisinaan häntä vaatimaan minua kertomaan sanoin mitä haluan. Se on samalla kiihottavaa leikkiä kuin opettelemista tulemaan asian kanssa toimeen.

[Colestramus]

Olen itsestäni monta kertaa miettinyt että "kärsinkö" jonkin asteisesta persoonallisuushäiriöstä, tai kaksisuuntaisesta mieliala häiriöstä. Olen ollut vain niin itsepäinen että en ole suostunut menemään diagnosoitavaksi  , ja eipä tuo elämää ole niin paljoa häirinnyt, vaikka välillä päähän ottaakin. Se että missä sitten menee se raja, milloin kannattaisi siellä tohtorilla käydä, on se ongelma.

Useampi kerta on ollut milloin tilanne on vaikuttanut omassa päässä niin pahalle kuin olla ja voi, mutta sitten myöhemmin sille nauraa ja kahtoo "ei se niin paha ollutkaan, itse asiassa se oli suorastaan naurettavaa". Miten osata tunnistaa tällaisista ohi menevistä hetkistä ne piirteet, jotka antaisivat oikeasti aihetta hakea apua tai tukea.