Kirjoittaja Aihe: ajatuksia ystävyydestä  (Luettu 7495 kertaa)

Dunedain

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 132
  • nartun kesyttäjä = onnellisesti naimisissa
  • Galleria
Vs: ajatuksia ystävyydestä
« Vastaus #15 : 01.07.2013, 21:23 »
 8) ystävät auttavat kun pyydetään ja on tarve, kaverit kaveeraa, kun heille sopii.

Omakin kumppanini on paras ystäväni...

Pet Leopard

  • Vieras
Vs: ajatuksia ystävyydestä
« Vastaus #16 : 01.07.2013, 22:52 »
Jaa tälläinen aihe tänään... Kiinnostava keskustelu ja ihan omaankin ajatteluun sopivia kommentteja on monia tullutkin jo, Facebookin ja internetin kaverisysteemiäkin moittien, joten minua ei nyt tarvita siihen. Tottahan se on että ainakin näin Facebookin ulkopuolisesta näyttää siltä että ystävyydet siellä ovat pinnallisia.

Vähän introvertin vikaa minussakin on, kynnys lähteä mihinkään isompaan ihmisten kokoontumiseen on suuri. Läheisiä ystäviä minulla kumppanini lisäksi on muutamia, en nyt ole varma montako. Koska ihmissuhteideni muodostamisessa on, toivottavasti jollekin tuttu, ongelma. Kiinnostun ihmisestä helposti jos hänen persoonansa jotenkin vetää huomioni, saataan muutaman viikon/kuukauden ajan pitää hyvinkin tiivistä yhteyttä ja sitten kyllästyn ihmiseen ja yhteydenpito jää. Olen tietoinen tästä, ei, tuo ei ole mukava tapa, tiedän. Yleensä informoinkin uusia tuttavuuksia tuosta, toivoen että yhteydenpito jatkuu "alkukiinnostuksen" jälkeenkin. Omistushaluisuus tekee myös ystävyyssuhteista hankalia, jos itse saan päättää, puhun kahden ystäväni/kaverini kanssa, heti jos siinä on kolmas ihminen, tilanne muuttuu sosiaalisesti hyvin hankalaksi ja yleensä häivyn paikalta.

Kuten olen monesti todennut, ihmiset ovat aika hankalia otuksia.

Chmlnidae

  • Vieras
Vs: ajatuksia ystävyydestä
« Vastaus #17 : 02.07.2013, 06:34 »
Ei, en osaa listata ominaisuuksia, en ystävyydestä, en kaveruudesta, en tuttavuudesta. Ainoa asia minkä osaan sanoa on kohtaaminen. Näkeminen. Ymmärtäminen. Koskettaminen.
Silloin kun koko muu maailma puhuu kuin vierasta kieltä, ja tuntuu kuin kukaan ei kuulisi vaikka huutaisi täysillä. Silloin, ystävä on se jonka tunnistaa siitä että voi puhua hiljaa, kuiskata, joskus ei sitäkään, ja silti tuntee tulleensa kokonaisena kuulluksi, nähdyksi, huomioon otetuksi. Rentoutuu ja uskoo jälleen ihmiseen, ja itseensä. Tietää että on olemassa ihminen/ihmisiä joille on olemassa silloinkin kun usko omaan todellisuuteen ja kykyyn sen kohtaamiseen horjuu.
Parasta vähään aikaan oli kun keväällä eräs lapsudenystäväni totesi kuukausittaisen jutteluiltamme jälkeen (meillä on ollut pitkiäkin taukoja, jopa vuosia, kun emme ole nähneet):
"On kyllä ihanaa ja arvokasta, kun vanhat ystävät pysyy ja kun niistä vielä paljastuu alati uusia, arvoituksellisia puolia! Ei tartte matkustaa maailman ympäri ihmeitä nähdäkseen, riittää, kun katsoo ympärilleen ja huomaa, miten syviä ja jännittäviä toiset ihmiset on."

Amynsomnia

Vs: ajatuksia ystävyydestä
« Vastaus #18 : 02.07.2013, 10:22 »
Ystävyys on mielestäni yksi osa parisuhdetta.
Minulla on facessa suurin osa kaverilistallani pelkästään kavereita ja ystäviä. Joukossa vain pari sellaista jotka muusta syystä siellä oleilevat.
Itselläni ystäviä ei ole kuin muutama ja loput ovat kavereita mutta he kaikki ovat tärketä ja rakkaita minulle, jokainen omalla tavallaan. :love:

En lähtisi heti hyväksymään esim. täällä jotakin ihmistä kaverikseni jos ei kertaakaan olla mistään edes juteltu. Haluan tutustua ihmiseen/ tuntea hänet edes jotenkin jotta saan hänestä jonkinlaisen kuvan muodostettua ja sitäkautta miettiä haluanko hänet esim nettikaverikseni vaiko en.

Se mitä ystävyydestä tulee mieleen vielä että se on molemminpuolista antamista ja ottamista niinkuin mikä tahansa ihmissuhde. Ei sekään toimi jos sen eteen ei tehdä työtä.

Eräs parhaimmista ystävistäni olen tuntenut kohta 21v ja olen niin äärettömän kiitollinen myös hänestä. Vaikeita aikoja on molemmilla ollut mutta niistä on selvitty koska on ollut se olkapää jota vasten nojata hädänkin hetkellä ja aina on tiennyt ettei toinen karkuun juokse.

Mielummin pari tai muutama hyvä ystävä kuin 10 huonoa.

Instantime

  • Vieras
Vs: ajatuksia ystävyydestä
« Vastaus #19 : 02.07.2013, 12:32 »
Hyvä ketju. Joitain ajatuksia, jotka allekirjoitan ja joitain, joista olen eri mieltä.

Ei ystävyyttä voi latistaa yhteen mietelauseeseen. Ja kun ajattelee ystäviä, on ajateltava myös itseään, koska yksi ihminen ei muodosta ystävyyttä. Olen viimeisen viiden-kuuden vuoden aikana menettänyt ja "päästänyt menemään" neljä hyvää ystävää. Se sattui, mutta lopulta teki onnellisemmaksi. Ei historia riitä, jos nykyisyys on merkittävästi erilainen. Jos ajatusmaailmat ja maailmankuvat olennaisesti muuttuvat, ei lapsuuden ja nuoruuden yhteisillä tekemisillä ole paljoa merkitystä. Jos toiseen ihmiseen ei enää voi luottaa pienissä eikä suurissa asioissa, on menneisyydellä mahdoton ratsastaa. 

Ystävät, kaverit ja tutut ovat mielestäni saman ilmiön eri syvyyksiä. Tutustutaan, aletaan viihtyä yhdessä, lopulta kerrotaan toiselle intiimeitä asioita ja kuunnellaan. Pidetään toisen tekemisistä tai ei, niin ystävälle voi perustella itseään. Ei ole mielestäni kovin intiimiä kertoa omista tekemisistään, hauskoista, ikävistä tai edes noloista ja kummallisista. Intiimiä on perustella mikä saa tekemään jotain, miltä se tuntuu, mitä jokin tapahtuma saa ajattelemaan. Ystävä hyväksyy perustelut vaikkei samaa mieltä olisikaan. Tämän olen joskus huomannut liian myöhään. Ystävä antaa aikaa, koska aika lopulta on merkityksetöntä.

Kun tapahtuu jotain miellyttävää, surullista, näen jotain kaunista tai hirveää, ajattelen usein ystävää, jolle asiasta voisi kertoa. Itse tapahtumasta ja miltä se tuntui ja miten vaikutti.

Ja kyllä kumppanin pitää olla ystävä, minulle se läheisin.


Inisiä

  • Vieras
Vs: ajatuksia ystävyydestä
« Vastaus #20 : 02.07.2013, 18:46 »
Mielestäni facebook ons saanut liian suuren osan ihmisen elämässä. Itselleni fb on enemmän tuttavien ylläpitoverkosto kuin ystävien tapaamispaikka. En kiellä etteikö sitä kautta lisi helppo pitää yhteyttä läheisiin, mutta miekummin puhun puhelimessa kaukaisten ystävien kanssa kuin pelkästään sättäisin. Kirjoituksen voi kuitenkin aina ymmärtää väärin. Ei ole kirjoitusta tukevaa äänenpainoa, elekieltä tai muuta vuorovaikutusta.

Itselleni mieheni on jaetulla kakkossijalla parhaasta ystävästä. Ihminen jonka kanssa jakaa kaikki. Ihminen jonka kanssa voi istua samassa huoneessa tehden omia asioita ilman että se häiritsisi.
Mutta kyllä ihminen on kuitenkin lopulta laumaeläin. Kaipaa muita turvaksensa. Tämän olen huomannut muuttaessani uusille paikkakunnille. Uusien ihmissuhteiden teko on hankalaa ja vanhat jääneet edelliselle paikkakunnalle. Tällä hetkellä puhelimessani on valitettavasti yksi numero kaikista n. 40, johon voin soittaa keskellä yötä jos on hätä.
Kaverit kuluu, mutta ystävät pysyvät.

Lucrezia

  • Vieras
Vs: ajatuksia ystävyydestä
« Vastaus #21 : 03.07.2013, 10:46 »

Läheisiä ystäviä minulla kumppanini lisäksi on muutamia, en nyt ole varma montako. Koska ihmissuhteideni muodostamisessa on, toivottavasti jollekin tuttu, ongelma. Kiinnostun ihmisestä helposti jos hänen persoonansa jotenkin vetää huomioni, saataan muutaman viikon/kuukauden ajan pitää hyvinkin tiivistä yhteyttä ja sitten kyllästyn ihmiseen ja yhteydenpito jää. Olen tietoinen tästä, ei, tuo ei ole mukava tapa, tiedän. Yleensä informoinkin uusia tuttavuuksia tuosta, toivoen että yhteydenpito jatkuu "alkukiinnostuksen" jälkeenkin. Omistushaluisuus tekee myös ystävyyssuhteista hankalia, jos itse saan päättää, puhun kahden ystäväni/kaverini kanssa, heti jos siinä on kolmas ihminen, tilanne muuttuu sosiaalisesti hyvin hankalaksi ja yleensä häivyn paikalta.

Kuten olen monesti todennut, ihmiset ovat aika hankalia otuksia.

Olen huomannut samaa, mutta en sanoisi sitä omalla kohdallani ongelmaksi. Minusta on luonnollista, että tutustumisen alkuvaiheessa juttua riittää enemmän, kun ei vielä tiedetä toisistaan juuri mitään. Virtuaalinen kommunikointi vähenee usein, kun ollaan tultu tutummiksi ja ehkä tavattukin. Koskee kaikenlaisia suhteita. Omalla kohdallani ei ole kyse ihmiseen kyllästymisestä vaan tutustumisessa tulee ns. suvantovaihe. Oma lukunsa ovat yhden asian jankuttajat, joille ei mene perille millään, ettei kiinnosta mutta se taas on toinen asia. Muiden kanssa yhteydenpito jatkuu vaikka vähän väljemminkin, jos jotain yhteisiä intressejä löytyy. Ja aikaa...sitä pirun aikaa  :-\

Sitä paitsi harvalla ihmisellä kai riittää jatkuvasti jotain mielenkiintoista raportoitavaa facebook-tyylisten tänään-leivoin-ja-lenkkeilin juttujen lisäksi.


Lady Whip

  • Turun Baletti
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 3433
  • Sadistinen Gfe-Domina
  • Galleria
Vs: ajatuksia ystävyydestä
« Vastaus #22 : 03.07.2013, 11:45 »
  Tällä hetkellä puhelimessani on valitettavasti yksi numero kaikista n. 40, johon voin soittaa keskellä yötä jos on hätä.
 

Tuohan on hyvä asia. Monella ei ole edes sitä yhtä jolle soittaa hädän tullen.
Pelkästään tietoisuus siitä, että on se numero siellä jolle voi soittaa, se riittää rauhoittamaan tai kestämään.
Moni ihminen on vain sellainen, että pahan paikan tullen suljetaan ovet ja hiivitään koloon yksin kuin haavoittunut eläin.
Ystävälle soitetaan vasta silloin kun kurssi on suora ja selkeä. Sitten sitä juttua riittää.


columna

  • Vieras
Vs: ajatuksia ystävyydestä
« Vastaus #23 : 03.07.2013, 14:18 »
Minut on siunattu poikkeuksellisen hienolla ja laajalla ystävä- ja kaveripiirillä. Joukossa ei ole ketään, jonka kanssa joutuisin höpöttelemään pelkkää liibalaabaa tai olemaan pelkästään siksi, ettei muita löydy. Olen ollut joskus aiemmin todella epäsuosittu, mutta nykyisin minulla ei tunnu riittävän edes aikaa nähdä kaikkia niitä ihmisiä, joita haluaisin nähdä. :D Uskon, että olen vain osannut päätyä paikkoihin ja tilanteisiin, joista löytyy minulle sopivia ihmisiä. Opiskelijaelämä on mahdollistanut minulle paljon, samoin isompaan kaupunkiin muuttaminen. Olen myös muuttunut ihmisenä vuosien varrella. Sosiaaliset taitoni eivät nuorempana olleet yhtä hyvät kuin nykyisin ja jäin todella usein porukoiden ulkopuolelle. En ole toisaalta aina aiemmin kaivannutkaan kauheasti ihmisiä ympärilleni, vaikka nyt asia on toisin.

En oikein jaksa määrä/laatu-vastakkainasettelua kun puhutaan ystävyyssuhteista. Näen, että suhteeni kaikkien ystävieni tai kavereideni kanssa ovat laadukkaita, vaikka heitä melko paljon onkin. Heistä kaikkien kanssa pystyn puhumaan syvällisiä ja jakamaan molemminpuolisesti henkilökohtaisia asioita. En kerää ihmisiä ympärilleni keräämisen vuoksi vaan jotenkin vain ajaudun helposti minua kiinnostavien ja minusta kiinnostuvien ihmisten luokse. Uskon, että melkein kaikista kavereistani olisi myös läheisiksi ystävikseni, jos minulla vain olisi enemmän aikaa tutustua heihin. En vain oikeasti ehdi, ellen halua viettää kaikkea aikaani sosialisoiden. Pyrinkin pitämään huolta siitä, etten anna väärää kuvaa siitä, kuinka usein voin toisia ihmisiä tavata. Olenkin ilmeisesti onnistunut siinä ihan hyvin. Huono puolihan tässä onkin se, että välillä näin laaja sosiaalinen piiri tuottaa stressiä kaikenlaisine järjestelyineen. Se on kuitenkin hyvin pieni ongelma siihen nähden, millaisia minulla oli joskus toisten ihmisten kanssa tai millaisia voisi olla. Enää ei ainakaan tarvitse sinnitellä yhden tai kahden vaikean ihmisen kanssa vain siksi, ettei tarvitsisi olla ihan yksin.

Minulla on myös siinä onnea, että pystyn puhumaan monien ystävieni, myös vaniljoiden, kanssa kinkyasioista. Kukaan vaniljoista ei ole koskaan tuominnut minua niiden vuoksi, vaan olen kohdannut enemmän kiinnostusta ja joskus innostustakin. Oletus, etteivät vaniljat ymmärtäisi kinkyasioita, ei ole läheskään aina pätevä (eikä tämäkään vastakkainasettelu oikein kolahda minuun). Ystävä- ja kaveripiiriini mahtuu toisiakin kinkyjä, joiden kanssa voin keskustella kinkyasioista sitten laajemmin. En kuitenkaan yleisesti jaa sosiaalista ympäristöäni "vaniljoihin" ja kinkyihin, vaan muut piirteet siinä ovat minulle tärkeämpiä.

Yleisesti voin siis sanoa, että minulla on poikkeuksellisen paljon onnea siinä, millaisia ihmisiä minulla on nykyisin ystävinä ja kavereina. Ainahan sinnekin jotain pulmia mahtuu, mutta niinhän mahtuu kaikilla.