Paras kerta on aina joko viimeisin, tai sitten se tuleva. Kauemmas ei jaksa muistaa samalla tarkkuudella, ja pitemmälle ei halua suunnitella.
Mutta jos nyt pitää oikein itseään analysoida, niin ehkä ennemminkin en saa fiboja ensimmäisestä sessiosta uuden ihmisen kanssa. Yleensä perusnegatiivinen oletukseni on, että toinen ei kuitenkaan tykkää tyylistäni tai olemuksestani tai kemia pettää tai tekniikka pettää tai jotain muuta, joten ensimmäiseen yritelmään ei kannata panostaa niin paljoa, että em. asiat harmittaisivat liikaa sitten kun kummiskin käy niin.
Sitten kun se maaginen eka yhteinen yritelmä minimalistisesti ja vähillä vaivoilla on saatu kunnialla läpi, ja jos toinen uskaltaa kohdata samoissa merkeissä uusiksikin, sitten voi alkaa vähän enemmän miettiä, mitä kivaa sitä yhdessä voisikaan saada aikaan, mitä tehdä, mistä lähteä kehittämään asioita.
Joo olen kyyninen. Mutta olen kuullut monelta ennen sitä ensimmäistäkään tapaamista, että toive on juurikin kokeilla jotain asiaa kerran. Kerran elämässä ruoskaa, tai sträppiä, tai kunnon kahleet tai mitä nyt sitten se haave onkaan. Sellaiselle ihmiselle se eka kerta on erityinen, ne fibat tulee siitä?
Mutta itseni kaltaiselle "harjoitellen voittoon" -henkilölle se on tuhlausta, jos ei koskaan pääse sinne missä huvi varsinaisesti alkaa, sinne jonnekin viidennen tai kymmenennen session tienoille. Siihen kohtaan, missä tekniikka on hallussa, erityispiirteet tiedossa, luottamus ansaittu ja tunteet ehditty kehitellä. Suosittelen. Jännitys on toki kivaa, ja hermostuneisuus, tiettyyn rajaan asti.. ja juu, on se mukavaa aloittaa välillä uusia projekteja.. kunhan ne ovat sitten vähän pidempiä, eikä vain sarja ekoja kertoja.
Vir
