Kirjoittaja Aihe: Milloin ja miten opit hyväksymään ulkoisen olemuksesi?  (Luettu 10479 kertaa)

-katy-

  • Vieras
Kävin eilen pitkän ja raskaan keskustelun aiheesta inhottavat läskit. Keskustelukumppani oli aivan vilpittömästi sitä mieltä,että hänen elämänsä onnen tuhoaja on ylimääräiset kilot siellä täällä (olkoon kuinka SM-pronssimitalisti 2013 lajissaan).

Olen hirvittävän väsähtänyt mm. tuohon vartalon sopivaan muotoon,hoikkuuteen, lihaksikkuuteen,oikeaan ryhtiin,kengän kokoon, huulien muotoon,tissien muotoon, perseen leveyteen, nenään, alleihin,ripsiin, kynsiin,peräaukon väriin, hiusmuotoilun ongelmiin, kullin pituuteen tai paksuuteen  jne jne jne jne jne jne jne jne jne jne jne jne -

Miten jumalauta te pariutuneet olette esimerkiksi hyväksyneeet toisenne, jos huulien muoto ei ole ollut aivan niin eksakti mielestänne?  :)

nicolaus

  • Rsyke
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1873
  • Kekkee Alistaja
  • Galleria
Jotain on muuttunut ihmisten suhtautumisessa toisiinsa ja itseensä vuosikymmenten varrella. 60-luvulla syntyneenä en ymmärrä kysymystä.

Onko toinen täydellisen näköinen ... olenko minä itse? Oma kroppani ei koskaan ole ollut lähelläkään täydellisyyttä, enkä siinä kaikkeen ole ollut tyytyväinen. Mutta sen kanssa on pärjätty.Nyt, kun on aikaa taas keskittyä itseensä, on tullut kuntoiltua ja tyytyväisyys kroppaan on lisääntynyt. Mutta tähänkään kuntoiluun ei syy ole tarpeessa näyttää adonikselta. Minä nyt vaan tykkään pitkistä vaelluksista, hiihdosta jne ... ja kun siihen on taas aikaa, tarttee tuota kuntoa. Mutta, että kävisin salilla, jotta näyttäisin hyvältä ...pöh.

Minulle kokonaisuus oli tärkeä, ei yksityiskohdat. Hain ihmistä, jonka kanssa voisin viettää loppuelämäni. En täydellisen näköistä, mutta en myöskään rikasta perijää aikanaan.

Jotakin hassua on ihmisten suhtautumisessa toisiinsa tapahtunut.

En tiedä hyväksynkö ulkoista olemustani ... ainakaan en aina ole ollut siihen tyytyväinen. Mutta kun en sille mitään tehnyt niin annoin asian olla. Mitä murehtimaan turhia.

morjasi

En osaa kertoa yksittäistä hetkeä. Olen elänyt itseni kanssa koko elämäni. Elämästäni ja vartalostani on tullut itseni näköinen.

PinkCat

  • Bizarre Club
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1012
  • nylkky
  • Galleria
Miten jumalauta te pariutuneet olette esimerkiksi hyväksyneeet toisenne, jos huulien muoto ei ole ollut aivan niin eksakti mielestänne?  :)
Otsikossa puhuttiin itsensä hyväksymisestä mutta tässä sitten parisuhteessa toisen hyväksymisestä? Kummasta lienee kyse?

-katy-

  • Vieras
Otsikossa puhuttiin itsensä hyväksymisestä mutta tässä sitten parisuhteessa toisen hyväksymisestä?
 Kummasta lienee kyse?

Sekä että. Tosi on,että vähän kehno olen muotoilemaan otsikkoja ja usemmiten se olenkin minä,joka joutuu antamaan selvitystä otsikosta ja aloituksen sisällöstä-

Jos täällä saisi valita,en käsittelisi mitään aihetta itsekseni ns.puhki jo aloituksessa-musta on mukavaa jos aiheesta keskustellaan yleisesti ja porukalla-vaikkei mikään yhtenäinen porukka ollakaan-


Pystyykö ihminen hyväksymään toisten ihmisten ulkomuodon, jos ei omaansa kykene riittävästi-tuota siis mietin

windmillsw

  • Vieras
Niin, kiloja on ehkä vaikea hyväksyä jos on ollut aina hoikka.

Olen ollut lähes kaikki vuodet melkein anorektisen laiha, mutta nyt viime kesän biletykset ja liikkumisen rajoittuminen ovat tuoneet
muutamat lisäkilot.
Katselen itseäni kuin olisi väärä keho.
Mutta miehet tuntuvat pitävän siitä, että on muotoja.

Itse aion haastaa itseäni kevyemmäksi - kuitenkin.
Eli en hyväksy, vaan toimin jotta mahdun ihaniin alusvaatteisiini ja "omiin" vaatteisiini

eve

  • Vieras
Mielenkiintoinen aihe ja varmasti koskettaa kaikkia.

Nykyisin hyväksyn itseni juuri tällaisena kuin olen, rakastan itseäni. Aina niin ei ole ollut, suurimman osan elämästäni olen vihannut itseäni, omaa ulkonäköäni, jopa sairauteen asti. Nyt itseni hyväksyneenä, olen surullinen, että käytin niin paljon aikaa elämäni tärkeimmän ihmisen vihaamiseen. Olin niin itsekeskeinen, että tein itsestäni itselleni ongelman.

Lopetin ulkonäköni vihaamisen kun pääsin kokemaan sivusta ihmisen elämää, joka ei pysty tekemään mitään ilman toisen ihmisen apua.  Ymmärsin, että täytyy olla onnellinen jokaisesta terveestä päivästä. Olen onnellinen, että voin kävellä omilla jaloilla, en välitä enää siitä, että ne ovat lyhyet. Olen onnellinen, että voin syödä ja juoda omin avuin, voin käydä vessassa itse ja pyyhkiä takapuoleni itse. Voin mennä itse nukkumaan ja saan itse peiton päälleni, pääsen sängystä aamulla omin neuvoin ylös. Nautin tästä vartalosta ja ulkonäöstä nyt, sillä joku päivä voikin käydä niin, että tarvitsen jonkun ruokkimaan minua kirjaimellisesti.

Toki, olen kiinnostunut ulkonäöstäni edelleen. Koen, että ansaitsen tulla kauniiksi laitetuksi vaatteiden ja kosmetiikan avuin. Voin silloin itse paremmin ja kunnioitan sillä myös kanssaeläjiä. Toki, osaan viettää aikaa pieruverkkareissa rusoittavine poskineni ja tummine silmänalusineni ilman meikkiä. Ja tietysti, visuaalisena ihmisenä arvostan myös toisten panostusta ulkonäköönsä.

Kroppaansa voi muokata urheilulla tai kirurginveitsellä, mutta jos ei ole motivoitunut liikkumaan tai maksamaan, niin silloin on otettava se mitä on annettu ja oltava kiitollinen siitä. On turha kuvitella, että joku muu tulisi ja rakastaisi, jos itse keskittyy vain näkemään huonot puolensa. Itsensä vihaamiseen kuluu vain turhaan energiaa ja kannattaakin toisilta kehuja kuullessaan ottaa kehut vastaan kiitoksen kera, eikä ruveta inttämään vastaan. Toisinaan tekisi monelle hyvää nähdä itsensä toisten silmin.

Kettu vinossa

  • Vieras
Jostakin syystä itselleni eniten ongelmia ihmisen ulkonäössä on lapsuudesta asti tuottanut kaikki näppylät, kuten paiseet, rasvapatit, luomet, finnit ja kovasti luomilta tai finneiltä näyttävät lävistyskorupallukat.

Jos iho on lähes näppylätön, niin sitten mielestäni muulla ulkonäöllä ei ole haittaa, olipa henkilö kuinka vanha, lihava tai laiha tahansa. Minä pidän kaikenlaisista ihmisistä, sekä luonnollisista että plastiikkakirurgien vakioasiakkaista.

Näppylät eivät juuri yhtään haittaa minua toisen ihmisen (kuten puolisoni) iholla. Mutta omalla iholla ne aiheuttavat turhankin paljon harmia ja vaikuttavat itsetuntoon, vaikka toiset ihmiset eivät välttämättä kiinnittäisikään niihin mitään huomiota (tai mitä pahinta - kutsuisivat niitä jopa "kauneuspilkuiksi"). Minulta on poistettu useampia luomia. Tälläkin hetkellä olen menossa yhden mielestäni tosi ruman luomen poistoon, kun kyllästyin peittemään sitä aina laastarilla muiden ihmisten nähden. Koen, että niin mitättömän pienestä ja huomaamattomasta toimenpiteestä on valtavasti apua itsetunnolleni. Toki varmaan sen luomen poiston jälkeen löydän jonkun muun näppylän, joka pilaa itsetuntoni, hullu kun olen...

Itse olen ylipainoinen, ja se ei vaikuta itsetuntooni. Pärjään myös mainiosti muiden yli- ja alipainoisten ihmisten kanssa. Mutta ylipainostani on tullut jonkin verran terveysongelmia ja kuntonikin on rapistunut (lyhytkin kävelylenkki hengästyttää). Lisäksi pitää turhan usein ostaa uusia vaatteita, kun vanhat eivät enää mahdu päälle, ja se tulee kalliiksi. Joten ennen kuin tilanne menee aivan mahdottomaksi, minun varmasti pitäisi alkaa laihduttamaan - puhtaasti oman terveyteni ja rahan säästön vuoksi - ei sen takia että erityisesti haluaisin olla laiha.



Eniten ulkonäköni vaikuttaa olevan ongelma muille. Minun ulkonöstäni on huomauteltu minulle koko elämäni ajan, että minun pitäisi olla naisellisempi. Lapsena ja nuorena olin liian laiha ja pojan näköinen (koska en meikannut) ja minulla oli rumat hiukset ja rumat vaatteet. Nyt aikuisena olen liian lihava ja alaikäisen pojan näköinen (koska en edelleenkään käytä meikkiä) ja minulla on rumat hiukset (kuulemma myös silloin kun ne ovat siilinä) ja rumat vaatteet (pääosin miesten osastolta tai armeijaylijäämästä hankitut). Mutta minkäs minä sille mahdan, että oikeastaan tykkään näyttää alaikäiseltä rumalta pojalta. Jos joku haluaa minusta naisellisemman näköisen, hän on mielestäni vain ikuisesti idiootti. >:D

Riverlady

  • Vieras
Toisinaan tekisi monelle hyvää nähdä itsensä toisten silmin.

Toisaalta ja toisaalta. Tuli mieleen kysyä, kuinka monella muulla on sellainen tapa ajatella kuin kerron seuraavaksi? Itselläni on niin kauan kuin muistan ollut tapana ajatella ihmisten eri ulkonäköelementeistä jopa ihan päinvastaisilla tavoilla riippuen siitä, onko joku ystäväni vai ei. (Siis huom. Katy ja muut, mulla tää sama ajattelu koskee sekä ystävyyksiä että rakkauksia)

Jos käytetään aloitusviestin ylipainoesimerkkiä, niin kaksi vaniljapuolen parasta tyttökaveriani on tukevahkoja. Toinen on ollut sellainen jo lapsena, toinen mennyt siihen ruumiinrakenteeseen vasta aikuisena. Kummastakin ajattelen, että he on söpön pallomaisia, mutta yleensä en kyllä kiinnitä heidän ulkonäköön mitään huomiota, elleivät ole käyneet kampaajalla tai ostaneet uusia vaatteita, jolloin niitä uusia juttuja tottakai kehutaan tyttöjen kesken puolin ja toisin.

Taas jos jonkun naama ei miellytä ja tällä jollakin on liikapainoa, sama määrä ylipainoa joka ystävilläni on aivan jees, onkin nyt epäilyksiä herättävää: "Näkeehän sen ettei toi osaa hillitä itseään / Pelkkää paskaa kurkusta alas ja suusta ulos" ym. mietiskelen, vaikken päin naamaa sanokaan. Negatiiviset ajatukset eivät rajoitu liikapainoon, vaan ihan mikä tahansa fyysinen piirre kääntyy inhokin kohdalla todisteeksi tyypin huonoudesta. Jos muuta ei keksi, niin kellä vaan pronssijumalallakin on varmasti ainakin jotain ällöjä ilmeitä, kun tarpeeksi pitkään häntä kyttää nenänvartta pitkin.. Toisena esimerkkinä eräs lyhyt henkilö jota suorastaan rakastan on ihanan söpö pikkunen, toinen jonka nillityksen takia lämpimät tunteet on mulla vähissä on "napoleonkompleksinen creep joka nussii pilkkua kun ei muutakaan saa, hah"

Huomaaks Katy ja muut tietyn kaavan? Käytös ratkaisee yllättävän pitkälle, millaisena näen ihmisen ulkonäön. Kannattaisko sun kertoa tyttärellesi, että pidetty ihminen konkreettisesti näyttää paremmalta. Tulee mieleen äsken loppunut tv:n mallikisa The Face.. Siinä yksi joukkueenjohtajista oli supermalli, jota olin sitä ennen pitänyt maailman ehkä kauneimpana naisena eli Naomi Campbell. Lehdistä olin lukenut, että hän ilmeisesti on aika bitch mut mitä välii. Nytkun sitä käytöstä (tietenkin tuotantoyhtiön yhä dramaattisemmaksi editoimaa mutta kuitenkin) on nähnyt tv-ruudulla, ajattelen että ko. nainen on kaunis joo, mutta ulkonäön edessä on suunnattoman ilkeyden kalvo, joka "pilasi koko ihmisen" mulle. On "ällöttäviä pirun ilmeitä" jne.

Kroppaansa voi muokata urheilulla tai kirurginveitsellä, mutta jos ei ole motivoitunut liikkumaan tai maksamaan, niin silloin on otettava se mitä on annettu ja oltava kiitollinen siitä.

Tiettyyn rajaan saakka just näin. Mun ulkoisen olemuksen huomiotaherättävin puoli taas on tyyppiä ota tai jätä eli pituus. Kun ala-asteen ekana päivänä tyttö on 140 cm, opettaja pistää poikien kanssa takariviin ja sen vaan hyväksyy mitään ajattelematta. On mulla omat ulkonäkökompleksini ollut, aika pahatkin nuorempana, mutta ovat alkaneet helpottaa. Syyt vastaavat kuin sitaatissa:

Lopetin ulkonäköni vihaamisen kun pääsin kokemaan sivusta ihmisen elämää, joka ei pysty tekemään mitään ilman toisen ihmisen apua.  Ymmärsin, että täytyy olla onnellinen jokaisesta terveestä päivästä.

-katy-

  • Vieras
Riverlady,sori kun kirjoitan lainaamatta,mutta kun tää kännykkä..

Yritin kuvata tilannetta,jossa siis todellisuudessa ei ole ylipainoa ja kuntokin todella hyvä,kun treenaa monta kertaa viikossa ja ulkonäkö vähintään kaunis-ja siltikään ei hyväksy itteään-

En itsekään ole sinut kropan kanssa-jotain kummaa häpeää siihen liittyy,mutta en ole sitä tartuttanut mielestäni-koittanut kannustaa ja kehua aina,mutta-

En tuota ko.tilannetta sen kummemmin täällä viitti puida,mutta siis ylipäätään,onko maailma muutunut jotenkin enemmän ulkonäkökeskeiseksi vai eikö sitä vaan muista miten normaalit ihmiset elää :D
« Viimeksi muokattu: 02.12.2013, 00:31 kirjoittanut katy »

Riverlady

  • Vieras
Yritin kuvata tilannetta,jossa siis todellisuudessa ei ole ylipainoa ja kuntokin todella hyvä,kun treenaa monta kertaa viikossa ja ulkonäkö vähintään kaunis-ja siltikään ei hyväksy itteään

Just näin ymmärsin aloitusviestisi :) kommentoin äsken mutkan kautta, että "sun valittajasi" kannattaa ymmärtää, että suurin osa ihmisistä arvottaa muita ihmisiä käytöksen perusteella. Kun ikää tulee hälle lisää ja itsekeskeisyys vähenee, useimmat rupeaa olemaan kiitollisia, että maallinen tomumaja ylipäätään elää ja toimii suunnilleen kuten pitääkin. En nyt sinuna kävis syyllistämään nuorta ihmistä itsekeskeiseksi joka ei erota oleellista epäoleellisesta, koska se ominaisuus on vähän niinkun osa nuoruutta... niin ja toivon ettet ole esim. omaa itseäsi ääneen vähättelemällä opettanut hänelle, että naisen nyt vaan kuuluu löytää aina vikaa itsestään. 

En itsekään ole sinut kropan kanssa-jotain kummaa häpeää siihen liittyy,mutta en ole sitä tartuttanut mielestäni-koittanut kannustaa ja kehua aina,mutta-

Hyvä  :)

onko maailma muutunut jotenkin enemmän ulkonäkökeskeiseksi

Tohon en osaa vastata, koska mun ulkonäkö on ollut vapaata riistaa niin kauan kuin muistan. Niinhän ne väittää, että median ja esim. kaikkien nähtävillä nykyään olevan pornon kauneusihanteet on yhä musertavampia, mut kyllä silloinkin kun mä olin vielä vaikutteille alttiissa iässä, lehdet julkaisi laihdutusnumeroita joka vuoden alkajaisiksi ja huippumallit oli ihailtuja julkkiksia jotka eli ihanaa glamour-elämää  ::) Ehkä nykyään tosi-tv ja blogit on myös tehneet sen, että kuka vaan taviskin voi olla pikkujulkkis. Ja urheilijoilla on ollut ruumiinkuvan häiriöitä aina.

Purppura

Koulukiusattuna (3-6 luokka) sain kuulla niin paljon paskaa ulkonäöstäni (osa varmaan ihan aiheesta), että en enää oikein osaa välittää siitä mitä muut ajattelevat ulkonäöstäni, kuhan olen ns. perussiisti olemukseltani. Jos jotakuta ei pärstävärkki, hiukset tai maha miellytä, voi voi. Minua ei ole pakko katsella. Yritän kyllä harrastaa liikuntaa, mutta motiivi on enemminkin terveys eikän niinkään outokummun kutistaminen. Terveydenhoitaja käski laihtua 10 kiloa, puolet sain pois, mutta puolet olisi jäljellä että pääsisi tilastollisesti terveiden kirjoihin.

Ööh, eli opin kai hyväksymään ulkoisen olemukseni kakarana, tajuamalla että sillä miltä näytän ei ole mitään väliä, turpiin tulee kumminkin.

Leccare

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 935
  • Orgasmikiduttaja
  • Galleria
Ulkoisessa olemuksessani ei ole mitään hyväksyttävää.

-katy-

  • Vieras
Ööh, eli opin kai hyväksymään ulkoisen olemukseni kakarana, tajuamalla että sillä miltä näytän ei ole mitään väliä, turpiin tulee kumminkin.

Aika usein jokin ulkonäköön liittyvä seikka on se jolla haetaan "oikeutus" kiusaamiseen-ja vissiin tietynlainen avoimuus luonteessa-kiusaaja hakee porukasta sen alttiin ja herkemmän- että onhan se vallan reilua

Kettu vinossa

  • Vieras
kiusaaja hakee porukasta sen alttiin ja herkemmän- että onhan se vallan reilua

Ei se reilua ole, se on vain kiusaajan näkökulmasta järkevää. Ei kai kukaan kiusaaja viitsi ruveta ryppyilemään itseään vahvemmalle tai semmoiselle, joka ei loukkaannu kiusaamisesta?