Kirjoittaja Aihe: kysymys masokisteille  (Luettu 40421 kertaa)

katti

  • Vieras
Vs: kysymys masokisteille
« Vastaus #105 : 13.09.2012, 10:23 »
Vanha ketju,mutta ei ilkeä aloittaa uuttakaan.

Mietiskelin vaan tänäänkin, että onko marttyyrius ja uhrautuminen jonkinlaista masokismia?

"Minä en saa tästä mitään, jään aina ilman, katselen sivusta kun muilla on ihanaa"-ajatuksin.
En mahda omalle tunteelle mitään, mutta jossain mielessä martyyrius on ärsyttävää,jollei jopa tekopyhää. Ellei sitten todella ole niin, että toisten juttu on se kun jää aina kaikesta paitsi ja jopa iloitsee siitä/saa sekuaalisia kiksejä.

Chmlnidae

  • Vieras
Vs: kysymys masokisteille
« Vastaus #106 : 13.09.2012, 12:46 »
Vanha ketju,mutta ei ilkeä aloittaa uuttakaan.

Mietiskelin vaan tänäänkin, että onko marttyyrius ja uhrautuminen jonkinlaista masokismia?

"Minä en saa tästä mitään, jään aina ilman, katselen sivusta kun muilla on ihanaa"-ajatuksin.
En mahda omalle tunteelle mitään, mutta jossain mielessä martyyrius on ärsyttävää,jollei jopa tekopyhää. Ellei sitten todella ole niin, että toisten juttu on se kun jää aina kaikesta paitsi ja jopa iloitsee siitä/saa sekuaalisia kiksejä.

Katti, nyt kaipaisin hieman lisää valotusta kysymykseesi. Teema on kiinnostava kyllä.
Itse tosin jättäisin tuon "marttyyriuden" sinne historiaan; mielestäni sen käyttö populistisesti on kyseenalaista. Siis pilkallisessa merkityksessä. Ja olihan Jeesuskin marttyyri; kuoli edustamansa aatteen puolesta.

Mutta uhrius ja masokismi.

Voiko olla uhri ilman syyllistä? Jos yleisesti uhriutuu niin silloin on kyllä mielestäni kyse jostain muusta kuin masokismista. Vallasta? Muiden syyllistämisestä ja kyvyttömyydestä kantaa vastuuta omasta elämästä ja onnellisuudestaan, kenties kyvyttömyydestä tehdä valintoja ja seisoa omien valintojen takana?

En tiedä, mutta tarkenna hieman katti mitä ajat takaa, jookos?

katti

  • Vieras
Vs: kysymys masokisteille
« Vastaus #107 : 13.09.2012, 13:00 »
Mitenkähän osaisin selventää, kun itsellekin asia on epäselvä..mutta liippaa ehkä hieman kahta asiaa..jotkuthan saavat tyydytystä siitä kun oma vaimo tai mies on esim. toisen kanssa seksipuuhissa,lienee sitä aisurismia?

Sitten erikseen vielä se, että toiset näyttävät saavan jonkinlaista voimaa siitä, että ovat kaltoin kohdeltuja ja riistettyjä..ikään kuin oma "kruunu" siitä kirkatuisi ja saisi potkua päiväänsä?  :))

Chmlnidae

  • Vieras
Vs: kysymys masokisteille
« Vastaus #108 : 13.09.2012, 17:49 »
..totatota..
Ihan ensimmäisenä: en koe oikein hyväksi sekoittaa uhriutta ja kinkyilyä sinänsä, paitsi jos on kyse jostain epäterveestä systeemistä.
Mutta sait minut lukemaan tämän ketjun läpi ja, heureka; täällähän oli oikein oivallista pohdintaa niin fyysisestä kuin henkisestä masokismista.
Ainakin Rigorin, Kanin, Ime:n ajatuspolut risteilivät kovinkin samoilla linjoilla kuin omani ovat tehneet.
Aisurismiin en osaa pahemmin muuta sanoa kuin että oletan siinäkin olevan taustalla ihan muut kuin uhriksi joutumisen tunteet. Tai sitten jos näin on niin tilanne on valittu ja haluttu "uhrin" näkökulmasta ja sisältää kokonaisuutena siis muitakin fiiliksiä kuin negatiivisia.

Tuo toinen esimerkki taas vaikuttaa juurikin siltä että omakuvassa on sellaisia piirteitä että tarvitsee uhriutta välineenä johonkin muuhun, omassa tulkinnassaan ainakin, ympäristö voi olla käytöksestä hyvinkin toista mieltä, ja siitä kruunun kirkkaudestakin (tästä käytöksestä arkikielessä juuri käytetään sitä marttyrismiä). Ei sillä; tämähän on aika yleistä kun katsoo ympärilleen. Mutta edelleen olen sitä mieltä että kyse, yleensä, on aika sairaasta vallanhalusta/kiristämisestä lähimpiin ihmisiin, tai heihin jotka tällaisen käytöksen uhriksi  8) joutuvat.
Mutta edelleen; haluan syyllisen jos mainitaan termi uhri. Ilman syyllistä ei ole vastuuta, eikä ratkaisua, ja tilanne on järjetön.

Lisäys: Tai no, voidaan sitä uhri-termiä käyttää kinkyilyssäkin mutta ei pidä sekoittaa sitten ihan live-elämän oikeisiin uhriin; siis heihin joita oikeasti joku on kohdellut kaltoin. Silloin, yleensä, voidaan hakea viranomaisia apuun. Ja oikeassakin elämässä yleisellä tasolla, ilman siis henkilöityä syyllistä, uhriutuminen tai syyllisenkin löytyessä, siihen jumiutuminen, ilman että hakee apua, on todella typerää; ihmisellä tulee olla vastuu toimia oman hyvinvointinsa eteen. Jos ei toimi on turha ruikuttaa (jep, fasisti viittaa täällä).

Chmlnidae

  • Vieras
Vs: kysymys masokisteille
« Vastaus #109 : 15.09.2012, 15:22 »
Mr. Inathu:

"Omasta mielestäni henkinen alistuminen on täysin eri asia kuin fyysisestä kivusta nauttiminen.

Ei masokistin tarvitse olla mitenkään mieleltään alistuvainen ja vice versa. Monet nauttivat erilaisista lähteistä kumpuavasta kivusta ja sen luomasta kemikaalikoktailistaan, ymmärtämättä lainkaan olevansa jotankin "kinkyjä".

Samoin monet alistuvat persoonat eivät nauti fyysisestä kivusta, välttämättä edes alistamisen välineenä.

Entä onko henkistä masokistia olemassakaan? Mitä on henkinen kipu? Ja nauttiiko kukaan puhtaasta henkisestä kivusta? Ovatko alistuminen, nöyryytys ja häpeä henkistä kipua vai jotain muuta. Omasta mielestäni ne eivät ole henkistä kipua. Ihminen joka on kokenut merkittävää henkistä kipua esim. läheisen menetyksen muodossa, tietää kyllä mitä henkinen kipu on. Kysynkin uudelleen, onko henkisiä masokisteja olemassa?…

…Niin ja vielä tuohon kivulla murtamiseen...
Varsin suurta osaa ihmisistä ei voi murtaa pelkällä kivulla. Kipu itsessään murtaa vain harvan ihmisen. Pääosa murtuu täysin muista syistä, tyypillisesti se todellinen syy on tilanteeseen liittyvä epätoivo, epävarmuus tai hyvin yksinkertaisesti Smoothin esillenostama itsesuggestio. Ihminen päättää omassa päässään, ettei se taipuminen oikeastaan olekaan niin paha juttu tai ettei vaaditun asian tekemisen vältteleminen itseasiassa ole koetun kivun arvoista tms. Tälläisessä tilanteessa ihminen saadaan kyllä tekemään jokin haluttu asia, mutta alistumisen kanssa sillä ei välttämättä ole mitään tekemistä. Tälläinen ihminen ei murtuisi tuossa tilanteessa itselleen "oikeasti" tärkeän asian kohdalla.

Sotilaallisessa tiedonhankinnassakin kivulla on vain pieni merkitys, kun taas todellisuuden hämärtämisellä ja epätoivoisuuden luomisella on siinä päärooli. Pelkällä kivulla saa henkisesti asiastaan varman ihmisen vain fyysisesti rikottua tai korkeintaan ajettua psykoosiin.

Tehokkain tapa murtaa ihminen henkisesti on käyttää ns. "pehmeitä keinoja", joista tehokkain on ihastumisen/rakastumisen väärinkäyttäminen tai pitkäaikaisen ja syvällisen henkisen luottamuksen pettäminen. Noissakin tavoissa todennäköisesti tärkeämpää on saada kohde toimimaan halutusti omien periaatteidensa vastaisesti, kuin varsinaisesti murtaa/henkisesti rikkoa tätä.

-Mr.Inathu"




Jatkanpa hieman, ja nyt Mr.Inathun viestien pohjalta.

En puutu syvemmin enää tuon henkisen masokismin ilmenemiseen; ketjussa on monelta henkiseksi masokistiksi ilmottautuneelta oikein hyvää analyysiä aiheesta; sellaista jonka itsekin allekirjoitan.

Mutta hieman yleisemmin ensin.
Nostin, tarkoituksella, kaksi lainausta tuohon alkuun. Toinen on kysymys siitä onko henkistä masokismia, toinen pehmeiden keinojen käytöstä. Miksi näin? Siksi että:

Olen, vahvasti, sitä mieltä että sekä elämä, selviytyminen, että kyky arvottaa/arvostaa oma ja muiden elämä merkitykselliseksi perustuu kahteen voimaan: pelko ja rakkaus.
Nämä kaksi, tai jompi kumpi, joskus yhtäaikaa molemmat, löytyvät kaikkien tunteiden pinnan alta kun syvemmälle raaputetaan. Lopulta vaikka kuinka nimeämme negatiivisia tunteita erilaisin termein: viha, suru, häpeä, mustasukkaisuus(tässä on kyse tosin monen tunneviritelmän sotkusta), kauhu, agressio, ahdistus (tähän palaan vielä), ja positiivisia myös: ilo, rakkaus, onnellisuus, innostus, tyytyväisyys, niin näihin kahteen päädymme.
Ja tämän ymmärtäminen on oleellista ihmismielen dynamiikan ymmärtämiselle.

Ja välihuomautuksena Inathulle että kyllä henkiselläkin puolella operoimisella voidaan ihminen ajaa psykoosiin, ja usein juuri siellä se tapahtuukin.

Ensin toinen lainaus.
Itse en usko että ihmistä voi kontrolloimattomissa olosuhteissa murtaa välttämättä ollenkaan henkisin keinoin, ei edes pehmein sellaisin. Jotta ihmisen pään sisään oikeasti voisi päästä täytyy olla varmuus siitä ettei kukaan muu "operoi" asian kanssa, tai ettei ketään muuta ole saatavilla tilanteessa. Eli henkinen murtaminen vaatii olosuhteet joissa uhri ei ole kykenevä hakemaan apua tai ns. realiteettitestaamaan kokemuksiaan.
Yleensä parhain realiteettitestaus on ainakin yksi, mielellään useampi, toinen ihminen. Itse yleensä "käytän" paria uskottua ihmistä, jotka ihan oikeasti tuntevat minut. Syy on ihan yksinkertaisesti se että olen herkästi hypnotisoitavissa johtuen  omasta ominaislaadustani ja tämän asian tiedostavana, ja siitä asiantuntijoiden kanssa keskustelleena, osaan odottaa sitä. Eli peilaan herkästi ja tunnollisesti tietynlaisissa tilanteissa uskottujeni kanssa.
Tähän liittyy myös se etten esim katsonut kauhua enkä väkivaltaa ennen kuin vasta yli parikymppisenä. En silloin tiennyt syytä mutta toimin vaistomaisesti itseäni suojellen. (Sittemmin kyllä ensimäinen avomieheni kipeän huumorintajun omaavana korjasi parhaansa mukaan asiantilaa ja näytti sekä kauhua että splätteriä että myöskin huonoa huumoria minulle ihan yleissivistävässä hengessä).
Toisin sanoen epäilen vahvasti mahdollisuutta saada kohde toimimaan omien periaatteidensa vastaisesti. Toinen asia on jos kohde muuttaa prosessissa periaatteitaan ja jos se onkin itseasiassa se tarkoitus.

Ja sitten ensimmäiseen hieman.
Kyllä ahdistus on tunteena henkistä kipua puhtaimmillaan. Jos fyysinen kipu; veitsen terävä viilto sisäreiteen, tuo satasella tähän hetkeen, niin kyllä näin käy myös ahdistuksen kanssa. Siis silloin kun ahdistus on totista totta ja täyttää koko pään ja kropan. Silloin ollaan ihan helvetisti tässä hetkessä ja tässä päässä ja tässä kropassa. Se, osaako tästä nauttia, ja onko kyseessä seksuaalinen nautinto onkin sitten toinen luku.
Ahdistus ja pelko oikein kovina nimittäin eivät estä ajattelemasta, päin vastoin; silloin vasta villiratsut korvien välissä laukkaavatkin, oikein lauma sellaisia tempoo joka suuntaan, yötä päivää.
Silloin myös tunteet, muut tunteet, katkeavat ja katoavat. On vain ahdistus. Ei ole iloa, ei rakkautta. Ei edes pienistä asioista ei edes lähimmistä ihmisistä. Kun ahdistus tulee ja vaatii kaiken ei ole tilaa millekään muulle.
Ja jos ahdistus jatkuu pitkään, kovana ja vaativana, ei lopulta ole merkitystä eikä arvoa millään muulla. Ei edes omalla elämällä. Silloin tullaan kohtaan jolloin kysytään mikä on elämän tarkoitus, merkitys. Ja onko sitä. Silloin on vain yksi ihminen joka voi antaa vastauksen ja se on se, joka itseltään asiaa kysyy ja jonka elämästä on kyse. En usko elämän itseisarvoisuuteen ulkoa määritellysti; vain itse voin antaa arvon ja merkityksen omalle elämälleni. Jos en siihen kykene, niin ihmisenä minulla on vapaus, ja oikeus, päättää elämäni.
En ikinä antaisi toiselle ihmiselle sellaista valtaa että hän voisi manipuloida ajatuksiani lopullisesti. Saattaisin leikkiä mielikuvaleikkejä mutta uskon/tiedän että kun tullaan tiettyyn pisteeseen jossa rakkaus kääntyy peloksi niin silloin, ainakin minussa, myötätunto kääntyy agressioksi, alistuvuus hallinnaksi, subius dominoinniksi.

Voisin vielä jatkaa eettiseltä kannalta rakkauden käyttämisestä manipulointiin mutta toisella kertaa siitä, ja ehkä toisessa ketjussakin.

Mr.Inathu

Vs: kysymys masokisteille
« Vastaus #110 : 18.09.2012, 10:41 »
Jatkanpa hieman, ja nyt Mr.Inathun viestien pohjalta.

En saanut aivan kiinni siitä, mitä odotit viestiisi vastauksena?
Olen samaa mieltä itse aika paljosta mitä kirjoitit ja edellisen tekstini jälkeen olen keskustellut itsekin useamman henkiseksi masokistiksi itsensä laskevan ihmisen kanssa ja laajentanut omaa näkemystäni.

Olet itsekin päätynyt siihen, että ahdistus on hyvin merkittävä tunne, joka liittyy henkiseen masokismiin. Joillekin ihmisille ahdistuksen tunteminen on leikkeihin kuuluva ja jopa odotettu osa. Itse en ole asiaa aikaisemmin osannut yhdistää kinky-leikkeihin, kun olen hakenut aina lähinnä positiivisia tunteita ja tuntemuksia, mutta aina sitä voi oppia lisää.

Itse olen aina mieltänyt ahdistuksen enemmänkin toimintaa ja tunteita rajoittavaksi tekijäksi, vähän kuin pelko, mutta kuitenkin erilaisena tuntemuksena. En ehkä varsinaisena tunteena. Nyt ymmärrettyäni, joidenkin ihmisten kokevan jopa sessioiden jälkeisen ahdistuksen toivotuksi osaksi leikkimistä, ilman itsetuhoisia ajatuksia ja tavoitteita, olen joutunut uudelleen järjestelemään omiakin ajatuksiani kinkyilyyn ja ihmismieleen.

Itse en jakaisin noin mustavalkoisesti ihmistä ohjaavia tunteita pelko-rakkausakselille, mutta muutoin olen samaa mieltä siitä, että kaiken alapuolella ihmistä ohjaavat tunteet tai niiden välttely, eli periaatteessa karkeasti stereotypioiden positiiviset tunteet ja niiden tavoittelu vs. negatiiviset tunteet ja niiden välttely.

Kinkystä mielenkiintoista tekee se, kuinka ihminen on valmis kokemaan hyvinkin negatiivisiksi miellettyjä tunteita ja kokemuksia, voidakseen saavuttaa tunnetilan, jota haluaa ja joka sekin voidaan yleisesti mieltää ei-toivotuksi tunnetilaksi. Kinkyilyssä myös korostuvat tilanteet, joissa tunteiden ja tuntemusten ketju, ennen todellisen tavoitteen saavuttamista, voi olla poikkeuksellisen pitkä ja monimuotoinen. Ehkä juuri siksi tämä onkin samalla niin kivaa ja toisaalta haastavaa, ajoittain jopa kuormittavaa...

Ja kyllä. Henkinen kuormittaminen voi aivan varmasti olla todennäköisempi syy psykoosiin kuin pelkkä fyysinen.

Ja KYLLÄ, rakkauden, elämänkatsomuksen, isänmaallisuuden tms. pehmeän ja positiivisella tavalla motivoivan tunteen käyttäminen toisen kontrollointiin pitäisi kyllä aina olla vähintään sisäisesti käytävän eettisen keskustelun takana... Toisaalta ihminen on aina käyttänyt näitä menetelmiä saadakseen tahtonsa läpi, oli se sitten mitä tahansa huomion hakemisesta itsemurhapommittajien aivopesemiseen.

-Mr.Inathu

Lilith

  • Vieras
Vs: kysymys masokisteille
« Vastaus #111 : 18.09.2012, 15:41 »
Minä reittaan itseni aika hc-masokistiksi; rajat ovat kaukana ja kurottelen mielelläni niitä kohti. Kipu on huumetta, kipu on elämää ja kipu tuottaa suurinta mahdollista nautintoa.

En nauti hammaslääkärin tuottamasta kivusta, tai lääketieteellisistä kivuliaista toimenpiteistä, mutta masokismini auttaa minua sietämään niitä paremmin; uskon. Esimerkki: multa yritettiin muutama vuosi sitten ottaa selkäydinnäytettä, viisisenttisen neula puuduttamatta nikamien väliin. Kaksi lääkäriä yritti ottaa näytettä yli 60 kertaa, ja aikaa kului yli kolme tuntia: aina neula meni vikaan, osui verisuoneen tai muuta. Se sattui aivan silmittömästi. Olin likomärkä hiestä, kuolasin tyynylleni, tärisin. Jossain kohti nousin kuitenkin "kivun päälle" - se ei enää sattunut, minä lepäsin valtavan kivun keskellä ja oli tyyntä. Fyysisesti tämä varmaan selittyy endorfiini/adrenaliinimyrskyllä. (Ja sitten lopulta haettiin anestesialääkäri, joka otti näytteen yhdellä pistolla...)

Kipua minun on saatava aina lisää ja lisää.

Henkisellä puolella olen aika helposti lähi-ihmissuhteissani alistuva, mukautuva ja miellyttämisenhaluinen. Nuorempana tämä tuotti valtavasti ongelmia ja tosi epäterveitä ihmissuhteita; alkoholisteja ja mielenterveyskuntoutujia ja vaikka mitä kusipääpuolisoita.

Osana aikuiseksikasvamista olen käsitellyt tarvettani miellyttää ja alistua rakkaalleni niin, että teen sen nykyisin sessioissa. Samoin en enää etsiydy esimerkiksi väkivaltaisiin parisuhteisiin kokeakseni kipua vaan hakeudun sadistien seuraan. Parisuhteet tasavertaisina, sessiot ja seksi diktatuurissa - se on mulle hyvä tapa toimia.

Mulla masokismi ja alistumisenhalu kietoutuvat siis välttämättömäksi osaksi persoonallisuuttani, ja olen käynyt tosi pitkän tien osatakseni toteuttaa näitä tarpeita niin, ettei se ole itsetuhoista, kuluttavaa tai vahingollista vaan vitaalisuutta, energiaa ja mahtavia orgasmeja tuottavaa  ;)

katti

  • Vieras
Vs: kysymys masokisteille
« Vastaus #112 : 18.09.2012, 17:20 »

Kipua minun on saatava aina lisää ja lisää.

Henkisellä puolella olen aika helposti lähi-ihmissuhteissani alistuva, mukautuva ja miellyttämisenhaluinen. Nuorempana tämä tuotti valtavasti ongelmia ja tosi epäterveitä ihmissuhteita; alkoholisteja ja mielenterveyskuntoutujia ja vaikka mitä kusipääpuolisoita.

Osana aikuiseksikasvamista olen käsitellyt tarvettani miellyttää ja alistua rakkaalleni niin, että teen sen nykyisin sessioissa. Samoin en enää etsiydy esimerkiksi väkivaltaisiin parisuhteisiin kokeakseni kipua vaan hakeudun sadistien seuraan. Parisuhteet tasavertaisina, sessiot ja seksi diktatuurissa - se on mulle hyvä tapa toimia.

Mulla masokismi ja alistumisenhalu kietoutuvat siis välttämättömäksi osaksi persoonallisuuttani, ja olen käynyt tosi pitkän tien osatakseni toteuttaa näitä tarpeita niin, ettei se ole itsetuhoista, kuluttavaa tai vahingollista vaan vitaalisuutta, energiaa ja mahtavia orgasmeja tuottavaa  ;)

Näitä omia kokemuksia ja tilanteita on kyllä mukava lukea. Kokee yhtäläisyyksiä, kuten tuo kiltteys ja miellyttämisenhalu ja että kuinka se voi johtaa ihan väärille urille elämässä,kunnes sitten herää ja tajuaa. Se voi viedä kyllä hemmetin pitkän aikaa.
Tästä myös tajuaa, että ite ei ole kovinkaan sankka masokisti, vaan kivun kestäminen ja sen loppuminen on se helpotus ja tyydytystä tuova. Ihan ykkösenä kuitenkin se, että Dominoiva nauttii esim. kivun tuottamisesta ja minä tietäisin sen. Menee kaiketi sinne submissiivisuuden puolelle enempi.

Mietin, että voisiko sitten joutua tilanteeseen, "missä mikään ei riitä" vaan jouduttaisiin ottamaan lähes hengiltä tai sitten niin että ne rajat yksinkertaisesti tulevat vaan vastaan sieto-ja kestokyvyssä..ja jos ei alistuva masokisti sitä ymmärrä jostain syystä, Dominoivan tulisi se ymmärtää..

Lilith

  • Vieras
Vs: kysymys masokisteille
« Vastaus #113 : 18.09.2012, 19:19 »
Lainaus
ja jos ei alistuva masokisti sitä ymmärrä jostain syystä, Dominoivan tulisi se ymmärtää.

Siksipä juuri on tärkeää hakeutua tervejärkisten, aikuisten ja osaavien Herrojen ja Rouvien käsiin  :love:

Chmlnidae

  • Vieras
Vs: kysymys masokisteille
« Vastaus #114 : 19.09.2012, 06:18 »
Jatkanpa hieman, ja nyt Mr.Inathun viestien pohjalta.

En saanut aivan kiinni siitä, mitä odotit viestiisi vastauksena?

......Itse en jakaisin noin mustavalkoisesti ihmistä ohjaavia tunteita pelko-rakkausakselille, mutta muutoin olen samaa mieltä siitä, että kaiken alapuolella ihmistä ohjaavat tunteet tai niiden välttely, eli periaatteessa karkeasti stereotypioiden positiiviset tunteet ja niiden tavoittelu vs. negatiiviset tunteet ja niiden välttely...........

Ja kyllä. Henkinen kuormittaminen voi aivan varmasti olla todennäköisempi syy psykoosiin kuin pelkkä fyysinen.

Ja KYLLÄ, rakkauden, elämänkatsomuksen, isänmaallisuuden tms. pehmeän ja positiivisella tavalla motivoivan tunteen käyttäminen toisen kontrollointiin pitäisi kyllä aina olla vähintään sisäisesti käytävän eettisen keskustelun takana... Toisaalta ihminen on aina käyttänyt näitä menetelmiä saadakseen tahtonsa läpi, oli se sitten mitä tahansa huomion hakemisesta itsemurhapommittajien aivopesemiseen.

-Mr.Inathu

Öööö, en odottanut mitään vastausta  :).
Tekstini oli tarkoitettu alustukseksi toiselle, jonka postaamisen kuitenkin dissasin, ehkä lähinnä syystä; too much information...ja näin ollen tuo aloitus jäi erityisen seikkaperäiseksi, mutten jakasanut vaivautua sitä sen enempää selventämään...kiitos kuitenkin kirjoituksestasi  :)

En jaa, tai koe jakavani kovin mustavalkoisesti; rakkauteen ja pelkoon -tämänkin ilmaisin ilmeisesen epäselvästi aiemmin. Nyt tarvitsisin kynää ja paperia koska tämä olisi oikeastaan helpompi, niinkuin useat asiat ovat, piirtää kuin kirjoittaa, mutta....

Tarkoitin että koska olemme sosiaalisia ja kognitiivisia olentoja niin tarvitsemme kielen elääksemme/voidaksemme elää yhteisten jaettujen merkitysten muodostamassa mielikuvatodellisuudessa.
Tunneterminologiamme jaan siis käsitteisiin rakkaus ja pelko. Nämä ovat jollainlailla akselin ääripäät, siihen väliin menee sitten muut tunnetermit.
Tämä ei tarkoita sitä että ihminen tunneskaalassaan liikkuu yksittäisellä pisteellä tuolla akselilla vaan ihmisellä on kyky olla jopa yhtäaikaa ääripäissä, ja monessa kohtaa siinä välissäkin. Ihmisen mieli on hyvin kompleksinen juttu.
Mutta, käytetään nyt sitten vaikka prosenttilukuja kuvaamaan, kun jokin yksittäinen (puhdas?) tunne lähestyy sataa prossaa ihmisen tajunnassa niin ihminen on yhä selkeämmin jommassa kummassa akselin päässä.
Ja sinne laitan nuo kaksi tunnetta. Tästä "mustavalkoinen kaksijakoisuus".
Siitä en tosin ole päässyt selvyyteen onko ahdistus oikeastaan synonyymi äärimmäiselle (henkiselle?) pelolle(,joka kyllä myös mielestäni on erittäin paljon elämää estävää, ja nimenomaan sitä). Mutta tämä nyt on semiotiikkaa, tunteet ovat usein hyvin fyysisiä sinänsä ja tälle sanalliselle saivartelulle ei tulisi antaa liian suurta painoarvoa.

Tuosta psykoosista sitten vielä hieman.
Siis siinähän on kyse aistiharhoista, eli juuri henkisestä puolesta, fyysiseen puoleen liitän enemminkin sitten jonkinlaisen katatonian (joka toki voi liittyä psykoottisiin tiloihin).
Psykoottiset tilat taas, yleensä, mielensairauksiin. Ja niissä juuri todellisuuden hämärtymiseen. Esim vaikka skitsofreniaan. Tai sitten kemia voi aiheuttaa, tietenkin, todellisuuden hämärtymistä ja harhaisuutta. Tai jokin elimellinenkin juttu.
Mutta ei siitä sen enempää, itseleni ongelma, jos/kun sellaisia tilanteita on tullut vastaan, on ollut aika lailla päinvastainen ja kokemukseni psykoosista on heikonlainen; minulle todellisuus on yleensä ollut liiankin todellista ja oikeata ja kykyni tunnistaa sitä liiankin herkkä. Eli vähän niin kuin että maailmasta ja todellisuudesta tulee liiankin terävä ja tarkka ja näen paremmin kuin useimmat muut. Näinhän on muuten myös yleensä masentuneiden kanssa; he vain hiffaavat paremmin mitä maailma oikeasti on kuin positiivisissa fiiliksissä (harhoissa) porskuttavat kanssaeläjänsä.

Ja tuosta viimeisestä lainaamastani kappaleestasi oli tarkoitukseni hieman kirjailla johonkin kohtaan, jos/kun olisi mielentila ja aikaa, mutta ainakin toistaiseksi saa olla  :)