BDSM, mielenterveys ja hyvinvointi

[Kolumnisti]

BDSM, mielenterveys ja hyvinvointi

J. Tuomas Harviainen
sopimustutkija (FT)
Tampereen yliopisto

Kokemukseni mukaan kinkyihmisiä leimaa kolme keskeistä myyttiä pervostigman ohella. Niitä toistavat niin lääkärit kuin kasvattajatkin, uskonnollisista saarnaajista puhumattakaan. On tosin hyvä muistaa, että kyseessä on kuitenkin vain äänekäs vähemmistö: kun selasin verkkofoorumeita THL:n poistettua sadomasokismin suomalaisesta tautiluokituksesta, jopa useilla konservatiivikristillisillä palstoilla kiiteltiin päätöstä ratkaisuna, joka helpottaa monien avioparien elämää (ainoa selkeä poikkeus oli muutaman äänekkään hahmon hallitsema kotimaa24.fi). Vaikka ne on pitkälti hylätty, SM-myyytit yhä nousevat esiin yllättävillä hetkillä - työpaikoilla, huoltajuusoikeudenkäynneissä, ja joidenkin lääkärien nähdessä mustelmia. Se, että parafiliastatus on murrettu hyvin perustein, ei tarkoita etteikö yksittäisillä ihmisillä olisi yhä vakiintuneita käsityksiään aiheesta. Siksi on syytä käydä edelleen läpi kyseisiä oletuksia, sekä dataa joka kylmästi kumoaa ne.

Eskalaatiomyytti

Keskeisin ja klassisin myyteistä on ns. eskalaatiomyytti. Sen mukaan sadomasokismin harrastaminen voi johtaa kiinnostukseen ns. antisosiaalisesta sadismista, jossa halutaan tuottaa toiselle kipua ja/tai nöyryytystä nimenomaan ilman suostumusta. Vuonna 1987 julkaistussa yleiseltä sävyltään hyvin positiivisessa tutkimuksessa lähes 30% aktiivisista sadomasokisteista uskoi kyseiseen väitteeseen, mutta se on sittemmin kumottu, esimerkiksi Niklas Nordlingin väitöskirjan (2009) sisältämissä tuloksissa. Samaa osoittavat myös tällä vuosikymmenellä vankilapsykiatrien tekemät tutkimukset. Kyseessä ovat eri ilmiöt, joilla on tiettyjä samankaltaisia muotoja, mutta erilainen pohja. Toinen on leikkisää ja tarvitsee vapaaehtoisuuden - silloinkin kun venytetään rajoja hiukan pitemmälle kuin on sovittu. Toinen on hyväksikäyttöön perustuvaa väkivaltaa. On toki olemassa joitakin ihmisiä, jotka saattavat pitää molemmista, ja samoin osaamattomia domeja (ja aggressiivisia subeja), jotka asenneongelmien takia eivät ymmärrä mihin suostumus oikeasti antaa luvan. Näistä yksittäistapauksista ei tutkimusten mukaan kuitenkaan voida vetää mitään johtopäätöstä siihen, että SM-taipumus itsessään voisi johtaa väkivaltaan. Mieltymys kipuun ei tarkoita mieltymystä kaikkeen kipuun, eikä nöyryytykseen kaikkea nöyryytystä.

Depressiomyytti

Toinen usein toistettava väite on depressiomyytti. Se on oletus, jonka mukaan alistumisesta pitävät ihmiset ovat pohjimmiltaan masentuneita. Ajatus on läheistä sukua Sigmund Freudin oletukselle, jonka mukaan alistuminen on luontaisesti feminiininen piirre. Arkitason intuitiolla idea voi jopa kuulostaa uskottavalta - moni varmastikin tuntee jonkun, johon kuvaus sopii. Yllätys on kuitenkin varsin pieni, koska tilastomme kertovat varsin suuren osan suomalaisista tarvitsevan ainakin jossakin vaiheessa elämäänsä tukea masennukseen. Lisäksi sekä Crossin ja Mathesonin että Patricia Connollyn tutkimukset vuonna 2006 osoittivat, etteivät SM-harrastajat ole yhtään sen masentuneempia - tai ei-masentuneempia - kuin valtaväestökään.

Kiehtovasti, sadomasokismi itse asiassa näyttää vähentävän monien BDSM-yhteisöihin tiensä löytävien masentuneiden ihmisten oireilua. Hyväksyvä ympäristö, kannustavuus, ja tilaisuudet hetkeksi session muodossa luopua osasta vastuuta ja velvotteita, auttavat elämänhallinnassa ihmistä, jolla on SM-taipumuksia. Ilmiö tunnetaan ns. helpotusvaikutuksena (relief effect) - omaa maailmankuvaa ja elämäntilannetta selkeyttävä yhteisö, jolla on selvät säännöt, saa useat mielenterveysongelmat muuttumaan oireettomiksi. Jos yhteisö on kannustava ja riittävän avoin, vaikutus voi olla erittäin pitkäkestoinenkin. Sama mekanismi on kuitenkin myös monien kulttien taustalla, ja AA:n tehon ydin, ja niiden kautta tiedetään, että jos vaikutuksen kokeneen jäsenen arvomaailma päätyy ristiriitaan yhteisön arvojen kanssa, ongelmat voivat paitsi palata, myös pahentua. Tästä syystä kannustava ja positiivinen SM-yhteisö, tiukan “teet tämän väärin” -kulttuurin sijaan, paitsi on leikkisämpi ja nautittavampi, myös tukee jäsentensä henkistä hyvinvointia paremmin.

Narsismimyytti

Edellisen kolikon toinen puoli on oletus dominoivista ihmisistä narsisteina. Sillekään ei löydy tieteellisiä perusteita. Vaikka varmastikin skenessä on ihmisiä, joita valta kiehtoo liikaakin, SM-harrastajien pitkäaikainen herkistyminen partnereidensa pientenkin non-verbaalisten viestien lukemiselle tekee heidän suosionsa skenen sisällä epätodennäköiseksi. Oikeustapauksia seuraamalla (ja joskus, ikävä kyllä, myös kinkybileissä ympärilleen katselemalla) voi toki huomata, että on yksilöitä, jotka saalistavat kokemattomia harrastajia vain ja ainoastaan toteuttaakseen omia halujaan, mutta he ovat tilastojen mukaan harvinaisuuksia. Connolly (2006) huomasi, että SM-harjoittajilla on valtaväestöstä korkeampina usein kaksi persoonallisuustekijää - nautinnonhakuisuus ja itseluottamus. Näistä jälkimmäinen on siinä mielessä kiehtova, että se voi tuloksena tarkoittaa sekä tervettä itseluottamusta että viitata narsismiin. Oma kokemukseni kuitenkin ainakin on, että skenen jäsenten kohdalla kysymys on yleensä pikemminkin itsetuntemuksesta kuin ongelmista. Myös psykiatriset tutkimukset tukevat tätä oletusta - yksi antisosiaaliseen sadismiin johtavista persoonallisuuspiirteistä on juuri narsistisuus, ja se ei jätä tilaa sille emotionaaliselle vuorovaikutukselle, jota luottamukseen perustuva sadomasokismi vaatii.

Loppukommentti: Paremmin voivia

Jos jotakin, tutkimukset antavat selkeästi ymmärtää, että jos ihmisellä on SM-taipumuksia, niiden toteuttaminen on hänelle hyväksi. Sekä skenejen jäsenillä että kodeissaan ilman yhteisöä asiaa harjoittavilla ihmisillä on tuoreen hollantilaisen tutkimuksen mukaan itse asiassa parempi mielenterveydellinen ja hyvinvoinnillinen tilanne kuin valtaväestöllä. Tähän on hyvin yksinkertainen syy: he ovat valmiimpia puhumaan tarpeistaan ja toiveistaan toisille. Kun on osallistunut muutamaan reippaaseen sessioon, kynnys sekä haluta kertoa, että osata kertoa, toiveistaan on paljon matalampi.

Lisäksi skene tarjoaa jatkuvasti mahdollisuuksia tutustua ihmisiin, joiden ajatuksia ainakin joiltakin osaa jakaa. Kuten Lee Harrington ja Mollena Williams ihastuttavassa SM-skenejen sosiaalisessa navigointioppaassaan toteavat, kinkypiirit sekä tuottavat jäsenilleen virkeyttä kiinnostavien ihmisten intensiivisten kohtaamisten kautta (“new relationship energy”, kuten erät poly-piirit sanovat) että avaavat keskusteluväyliä, jotka toimivat vapauttavina, yhteisön sisäisinä, ja turvallisina tapoina käsitellä omia tarpeitaan. Taipumuksensa yhtä aikaa avoimesti, vakavasti ja leikkisästi ottava sadomasokisti siis paitsi nauttii enemmän, myös tukee ja kannustaa muita. Se on aivan poikkeuksellisen positiivinen tilanne.


Lähteet

Connolly, P. H. (2006). Psychological functioning of bondage/domination/sado-masochism (BDSM) practitioners.
Journal of Psychology & Human Sexuality, 18, 79-120.

Cross, P. A. & Matheson, K. (2006). Understanding sadomasochism: An empirical examination of four perspectives.
Teoksessa P. Kleinplatz & C. Moser (toim.), Sadomasochism: Powerful pleasures (133-166). New York: Haworth.

Galanter, M. (1999). Cults. Faith, healing, and coercion. 2nd Ed. Oxford: Oxford University Press.

Harrington, L. and Williams, M. (2012), Playing well with others: Your field guide to discovering, exploring and
navigating the kink, leather and BDSM communities. The United States: Greenery Press.

Huuska, M., et al. (2010). Esitys ICD-luokituksen muuttamiseksi. Helsinki: SETA ry.

Mokros, A., Osterheider, M., Hucker, S. J. & Nitschke, J. (2010). Psychopatology and sexual sadism. Law and Human
Behavior, 35(3), 188-199.

Moser, C. & Levitt, E. E. (1987). An exploratory-descriptive study of a sadomasochistically oriented sample. Journal of Sex Research, 23, 322-337.

Nitschke, J., Osterheider, M. & Mokros, A. (2009). A cumulative scale of severe sexual sadism. Sexual Abuse: A Journal of Research and Treatment, 21(3), 262-78.

Nordling, N. M. (2009). Many faces of sadomasochistic sex. Väitöskirja. Turku: Abo Akademi University.

Wismeijer, A. A. J. & van Assen, A. L. M. (2013). Psychological characteristics of BDSM practitioners. Journal of Sexual Medicine, 10( 8 ) , 1943-1952.

Wright, S. (2010). Depathologizing consensual sexual sadism, sexual masochism, transvetic fetishism, and fetishism. Archives of Sexual Behavior, 39, 1229-1230.

[MasterOpie]

Kiitos!

[alabamatattoo]

Olipa hieno kolumni

[Mr.Inathu]

Oikein hyvä, asiallinen ja positiivinen kirjoitus. Kiitos Tuomas

[bikantti]

*nyökyttelyä* Tämmöistä olen itsekin pohdiskellut, kun oli pakko kaivaa tutkimusartikkeleja aiheesta esiin. Kiva kun kirjoitit, ja toivottavasti näitä tällaisia tekstejä alkaisi ilmestyä mediaan, ettei joudu kaivamalla kaivamaan tulevaisuudessakin.

[marionilla]

Kiitos, tässä oli hyvää asiaa!

[Andex]

Kiitos hyvästä kirjoituksesta, toivottavasti jatkoa seuraa,,,

[Meilina]

Oikein mainio teksti ja kiitos lähteistä. Henkilökohtaisella tasolla voin hyvinkin yhtyä siihen, että sessiointi vähentää masennuksen oireita, olenhan itse viimeisen vuoden aikana parantunut paljon siinä suhteessa. Silti kohtaan hyvinkin vahvoja ennakkoluuloja BDSM:n suhteen lääkäreiltä ja psykologeilta.

[Inisiä]

Tämän tekstin sisältö kun vielä saataisiin joidenkin ihmisten päähän, niin vola! Ei tarvisi pelätä omia kollegoita xD
Se, että kotona harrastaa kaikkea kivaa, niin ei tarkoita, että yrittää pakottaa muutkin tykkäämään samoista asioista tai että olisi sairas ja näin ollen kelvoton työhönsä.

[-katy-]

Täytyyhän tähänkin pieni soraääni laittaa. En usko itse,että BDSM-väki olisi immuunimpi elämän haasteille kuin kukaan muukaan. Voisin linkittää tuohon "kyselyyn yksinäisille kinkyille" äänestykseen,mutta turhaa semmoinen hyvässä kolumnissa.

Siis sitä,että monien on vaikea löytää riittävän sopivaa kumppania "skeneltä" ja enpä usko että vaatimukset olisivat jotain yli ymmärryksen käyvää,ainakaan kaikilla . Esim" monoisuus"  rajaa jo paljon.

En kumminkaan väittele tutkittua tietoa vastaan,mutta halusin tän näkökulman vilauttaa

[Riverlady]

Niinpä. Ei mulla ole mitään mahdollisuutta kiistää kolumnin lähdeluettelon tutkimuksellisia ansioita. Varmasti psykologian ja/tai psykiatrian ammattilaiset artikkeleissaan ja väikkäreissään raportoivat juuri kuten raportoida kuuluu, mutta ovatko kaikki koehenkilöt kertoneet asioistaan kaunistelematta, sitä pohdin. Ja sitä, voiko lähdeluettelon britti- tai jenkkitutkimuksia yleistää tähän suomalaiseen örkkilaumaamme. Voi olla että voi, voi olla että ei voi.

[Jiituomas]

katy: yksikään viittaamistani tutkimuksista ei sano, että elämän tavallisilta haasteilta vältyttäisi yhtään helpommin. Itse asiassa, useiden tulokset vittaavat juuri siihen, että esim. sopivaa kumppania on vaikeampi löytää, mutta että jos kumppaneita (satunnaisia tai pysyvämpiä) löytyy, kyky puhua tarpeistaan ja toiveistaan todennäköisesti (ei toki kaikilla) edistää todennäköisyyttä siihen että asiat saadaan toimimaan (tai osataan huomata ajoissa, jos ne eivät toimi).

Riverlady: näissä ammattilaisten tekemissä tutkimuksissa on toki huomioitu se tunnettu tosiseikka, etteivät ihmiset ole läheskään aina luotettavia informantteja oman seksuaalisuutensa, tai mielenterveitensä, suhteen. Ne eivät muuten olisi läpäisseet tieteellistä julkaisukynnystä. Esim. Connolly käsittelee huolella sekä tulostensa uskottavuutta että niiden yleistettävyyttä, ja Cross ja Matheson puolestaan lähtivät tutkimaan aivan muuta oletusta, ja joutuivat toteamaan että olivat luultavasti olleet väärässä (mikä tekee sen, että he silti julkaisivat tuloksensa, erittäin arvostettavaksi). Samoin esim. nämä amerikkalaiset, itävaltalaiset, hollantilaiset ja suomalaiset tutkimukset näyttävät korreloivan toistensa kanssa niin hyvin, että voimme luottaa ainakin perustason yleistettävyyteen. Uskottavuuskysymys on joka tapauksessa erittäin hyvä ja todella aiheellinen, ja tulen palaamaan siihen toisessa kolumnissa vielä tämän vuoden aikana.

Palautteista kaikkia ketjuun kirjoittaneita lämpimästi kiittäen,

-Jiituomas

[Ruusu]

Kiitos loistavasta kirjoituksesta, Tuomas! Tekstisi on yhtenevä omien havaintojeni kanssa -mitä tässä muutamassa vuodessa olen meidän pienestä skenestä huomannut. Mukavaa, että myyttienmurtamiseksi on saatu tieteellistä näyttöä. Joskus on nimittäin harmittanut se, että ne poikkeustapaukset saavat aivan liikaa painoarvoa, minkä jokseenkin ymmärrän, kun ihmiset ovat inhan uteliaita, rakastavat provosointia ja hakevat milloinmitäkin hyväksynnästä huomion kautta itsensäparemmaksituntemiseen.