Kirjoittaja Aihe: Oodi alistuvalle miehelle  (Luettu 3331 kertaa)

Kolumnisti

  • Moderator
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 372
  • Galleria
Oodi alistuvalle miehelle
« : 28.09.2014, 07:44 »
Oodi alistuvalle miehelle
 
 
Alistuvan miehen osa ei ole se kaikkein helpoin. Pitää sietää yhteiskunnan ennakkoluulot ja stereotypiat, BDSM-skenen sisäinen kulttuuri ja tapa arvostella sub-miehiä, ja jos sattuu olemaan heteroseksuaali, pitäisi vielä tulla toimeen naisten kanssa, jotka ovat toki kyllä jumalaisen ihania, mutta toisinaan kenties myös hieman – noh, sanotaan vaikkapa ”erityislaatuisia”.
 
Länsimainen yhteiskunta vaali pitkään ihannetta, jossa keskiluokkaisessa huushollissa mies on perheen pää, tienaa elannon, on ankara ja jäyhä isäntä. Naisen tehtävä oli hoitaa koti ja lapset, pitää huolta, että näyttää nätiltä ja kattaa ruoka pöytään miehen työpäivän päätteeksi. Se, että yhteiskunnassa mies näytteli määräävää roolia ja nainen alistuvaa, oli vuosisatojen kehityksen tulos, jonka juuret löytyvät eurooppalaisessa yhteiskunnasta jo orastavina antiikin ajoilta, kehityksen eskaloituessa keskiajalla, jota syystäkin kutsutaan pimeäksi.
 
On kuitenkin syytä muistaa, ettei patrioottinen yhteiskuntamalli ole mikään ikiaikainen ja siksi ainoa oikea. Ihmisen esihistoriasta löytyy runsaasti viitteitä, joiden mukaan päinvastoin, taannoin nainen oli se, jota palvottiin Äiti Maana ja elämän synnyttäjänä. Samoin omasta suomalaisesta mytologiastamme ja kansalaiseepoksestamme Kalevalasta löytyy hämmästyttävän tasa-arvoinen maailma, jossa äiti oli korkealle arvostettu hahmo, ja yhteisön päällikkö saattoi olla niin mies kuin nainenkin.
 
Viimeisten vuosikymmenien aikana kulttuuri on jälleen muuttunut tasa-arvoisemmaksi, mutta asenne, jonka mukaan mies edelleen on automaattisesti suurempi auktoriteetti kuin nainen, elää syvällä monen mielessä. Oletettavasti tästä syystä usein myös BDSM-kontekstissa kuulee sanottavan, että olisi jotenkin luonnollisempaa miehen olla dominoiva ja naisen alistuva. Mielikuvaa viljelevät sekä alistuvat naiset, että dominoivat miehet, joskus ehkä tahattomasti, vain siksi, että ovat omasta tavastaan niin innoissaan, mutta valitettavasti myös toisinaan selkeästi ajatuksen paikkansa pitävyyteen uskoen.
 
”50’s house hold” on ihan yhtä hieno ja toteuttamisen arvoinen fetissi, kuin mikä tahansa muukin, eikä dominoivissa miehissä ja heille alistuvissa naisissa ole geneerisesti mitään vikaa, päinvastoin. Tulisi kuitenkin muistaa, että vaikka jokin olisi itselle ja monelle muulle mitä luonnollisin ja kaikkein oikeimmalta tuntuva asetelma, ja vaikka asetelmalla olisi pitkät historialliset perinteet, se ei tee muista asetelmista, toisista lähtökohdista ja erilaisista suuntautumisista huonompia.
 
Alistuviin miehiin kuulee toisinaan viitattavan ”vässyköinä” ja kaiken maailman justiinoiden tossun alla matelevina lapasina. Tällaiset kannanotot tekevät surulliseksi, ja hämmentävää on, että usein niiden takaa löytyy toinen mies. Sanotaan, että nainen on naiselle susi, mutta kun lukee, millaisia mielipiteitä dominoiviksi itseään kutsuvat miehet jakelevat alistuvista kanssaveljistään, tulee mieleen kysyä, onko mies sitten miehelle sika? Vai onko niin, että jokin siinä asetelmassa, jossa fyysisesti vahvempi mies alistuu itseään heikommalle naiselle, vastoin sitä mallia, jota kulttuurimme on viimeisten satojen vuosien ajan meille tuputtanut, on niin itselle vierasta, ettei sitä haluta kohdata tasa-arvoisena ja yhtä arvokkaana tapana toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan, kuin mikä tahansa toinenkin malli? Se, mitä ei ymmärretä, herättää pelkoa, ja pelko käännetään inhoksi ja halveksunnaksi, joka purkautuu ulos tällaisina kannanottoina.
 
Kuten todettu, alistuva mies joutuu kohtaamaan paitsi yhteiskunnan ennakkoluulot, myös oman skenen sisäiset ennakkoasenteet. Ei ihme, että valitettavan harvoin he jaksavat osallistua pohdiskelevasti ja avoimesti esimerkiksi täällä Baarissa käytäviin keskusteluihin. Se on sääli, sillä alistuva mies on kiehtova olento, jonka pääkopan sisään on mielenkiintoista kurkistaa. Henkilökohtaisesti uskon, että voidakseen olla alistuva mies, voidakseen ottaa vastaan sen, mitä ulkoa päin niskaan kaadetaan ja sitten itsestään ja alistumisestaan ylpeänä taipua naisen tahtoon, on oltava sinut itsensä ja seksuaalisuutensa kanssa, ja sitä soisi muidenkin arvostavan. Yhtään pienemmällä itsetunnolla ja -kunnioituksella varustettu leikkikaveri tuskin dominoivalle naiselle kelpaisikaan – edes kynysmatoksi.
 
 
Aino
kirjoittaja on ihan blondi

furboy

  • Vieras
Vs: Oodi alistuvalle miehelle
« Vastaus #1 : 28.09.2014, 10:39 »
erittäin hyvää pohdintaa... kiitos Aino  :love:

Chmlnidae

  • Vieras
Vs: Oodi alistuvalle miehelle
« Vastaus #2 : 28.09.2014, 10:42 »
Kenen osa on helpoin?

En usko että kenenkään. Alistuvan miehen -seksuaalisesti alistuvan siis- on ainakin jollakin tapaa se prototyypein kinkykulttuuriin liitetty ikoni.
Alistuvan naisen -siis seksuaalisesti alistuvan- taas minun mielestäni se vaikein. Ja siihen kombinoiden alistavan miehen myös. Nämä kun muodostavat, kulttuurisesti, sen hankalimman parin. Ja juuri siksi kun yhdistyvät siihen perinteiseen malliin ulkopuolella kinkykulttuurin. Ja tuntuvat kinkykulttuurin sisällä olevan täynnänsä mitä omituisimpia konnotaatioita, jopa yhtäläisyysmerkkejä, sinne normi- valtavirtaseksuaaliseen kulttuuriin. Se juuri on hyvin hämmentävää mielestäni. Itseasiassa jossain määrin hämmentää tässä kolumnissakin. Sellainen puurojen ja vellien sekoittuminen määritelmällisellä tasolla.

X-Myster

  • Vieras
Vs: Oodi alistuvalle miehelle
« Vastaus #3 : 28.09.2014, 10:59 »
Hyvä-aihe esiin nostettavaksi! Monesti olen miettinyt oman pienenpäänni sisällä. Mies joka on esm. työ-elämässä vastuullisessa tehtävässä, tahtoo kuitenkin seksuaalisuudessan taas olla se käskyjen vastaan-ottaja. Onko näin että, monella alistuvalla onkin, keskimääräistä parempi itsetunto? Vaatii hyvän itsetunnon ja uskallusta olla aidosti oma-itsensä molemmissa rooleissa. Arki minä ja seksuaalinen minä. Riittävän vahvalla persoonalla siviilissä ei ole tätä, ehkä joskus!! keinotekoistakin tarvetta machopuolen korostamiseen vapaalla, eikä töissä. Hän on oma-itsensä luonnostaan. Tunnistan tätä itsessänikin. En tosin ole enää työ-elämässä mutta, kohtuu vahvana, päätöksiin kykenevänä persoonana. Nauttii ajatuksesta että, voi heitää vallan välillä toiselle. Sille naiselle. Onko siis niin että, myöskin 24/7 alistuvamies onkin todella vahvapersoona ja harvinaisen sinut, oman itsensä kanssa. Vahvempi persoonana kuin moni master?   

Stylos

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 777
  • Ainoan oikean kinky-totuuden Suur-Mufti
  • Galleria
Vs: Oodi alistuvalle miehelle
« Vastaus #4 : 28.09.2014, 11:54 »
Vaikka kinky-elämässäni enemmän olen ollut subina, niin en oikein näe tilannetta tällaisena. Okei, on joiltain tyypeiltä vähän omituisia kommentteja sub-miehistä, mutta kyseessä ovatkin sellaiset henkilöt, joista en paljoa piittaa (ja tuskin piittaavat muutkaan), en paljoa arvosta ja oikeastaan pidän jonkin sortin harmittomina pelleinä. Yleensä suhde Mastereihin yleensä on asiallinen. En oikein tiedä ovatko, Masterit edes olleet niitä, joilla suhtautuminen submiehiin ovat olleet negatiivisimpia. No ehkä täällä baarissa viimevuosina. Joskus subnaisilla on ollut raivostuttavimmat kommentit.

Ylipäätänsä en välttämättä näe, että sub-miehet ovat olleet mitenkään järjestelmällisesti halveksunnan kohde, kaikista suuntauksista kuulee välillä loukkaavaksi ymmärrettäviä mielipiteitä. Mielenkiintoista, että tällä kertaa asian nosti esille nimenomaan joku, jolla ei suoraan ole tekemistä puheena olevan suuntauksen kanssa. Sub-miesten osalta ehkä vaikuttaa eniten, että onnettomien suhdelukujen tähden heidän ”markkina-arvonsa” on aika huono, mikä monesti tuntu heijastuvan myös siihen, miten paljon heihin jaksetaan kiinnittää huomiota. Luonnollisesti näin moni jää myös vähäiselle kokemukselle kinkyilystä, mikä saattaa vähentää haluja kirjoitella julkisesti.

Roolit sessiossa ja roolit suhteessa muuten eivät mitenkään päittäin välttämättä mene tuskin edes yleensä. Tuntuu itse asiassa nimenomaan siltä, että varsinaiseen parisuhteeseen Dommet lähtevät lähinnä vähän swichahtavien submiesten kanssa, tai joiden alistuminen kuulu pitkälti sessioon.

Vielä ehkä voisi lopussa huomauttaa, että vaikka joissain yhteisöissä naisilla on ollut huomattavastikin valtaa, niin matriarkaatti teoriat ovat yleensä tosiiii ohuella pohjalla. Varsinkin esihistoriallisesista yhteiskunnistahan me emme oikeastaan tiedä mitään, kun jäljellä on enää mykkiä esineitä, joita sitten kukin tulkitsee miten taitaa (ja kaikein radikaalimpien teorioiden kohdalla yleensä, miten haluaa).

Nuppuorja

  • Vieras
Vs: Oodi alistuvalle miehelle
« Vastaus #5 : 28.09.2014, 11:56 »
Ei varmaan kannata lähteä vastakkainasettelujen tielle: kuka on vahvin tms. Mutta ilmeisesti alistuvuus aiheuttaa reaktioita ihmisissä, en tiedä saavatko dominoivat ihmiset kovin usein kuulla vähätteleviä stereotypioita itsestään. Itse olen alistuvana naisena saanut muilta naisilta kuulla että minun täytyy olla niin tyhmä etten pysty itsestäni pitämään huolta, reppana jollakin muulla tavalla ja ihminen joka ei pärjää normiyhteiskunnassa. Nämä reippaat oletukset siis tuntematta minua muuten paitsi on ollut tieto että olen alistuva 24/7-suhteessa. Ja nämä siis kinkyiltä ihmisiltä.

Mutta olen päätynyt siihen ajatukseen että jos jollain on tarve muita mollata, niin syy voi olla mikä vaan. En jaksa kauheasti (enää) kiinnostua ennakkoluuloisten ja ahdasmielisten ihmisten puheista.

Azmodan

  • Vieras
Vs: Oodi alistuvalle miehelle
« Vastaus #6 : 28.09.2014, 12:39 »
Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä kolumni.

Alistuvia miehiä lienee useampaa sorttia. Itse olen yleensä törmännyt vässykkä-ajatteluun lähinnä normielämän puolella silloin, kun parisuhteessa oleva nainen on selkeästi dominoiva, ts. vastoin nyky-yhteiskunnan normeja. Näissä tapauksissa ei tietysti puhuta tai tiedetä ko. henkilöiden seksuaalisuudesta tai BDSM-puolesta mitään. Surkutellaan vain miehen kohtaloa (joka saattaa kuitenkin olla täysin tyytyväinen elämäänsä)

Kinky-scenessä olen itse niin uusi, etten osaa ennakko-asenteista tai suhtautumisesta muuten vielä paljoakaan kokemuksia jakaa. Mutta sellaisen huomion olen tehnyt, että noin yleensä ottaen, useimmat tavallisen elämän piirteet tuntuisivat toistuvan myös näissä piireissä samanlaisina, ja mikseivät toistuisi? Eikö me kaikki kuitenkin toimita myös meitä ympäröivässä yhteiskunnassa?

Ja kun subien ajatuksia kaipailtiin, niin tässä omiani: Itse tuon itseni julki alistuvana, mutta en kuitenkaan halua olla kenenkään orjana 24/7. Olen varma (perustuen kuitenkin enemmän oletuksiin kuin kokemuksiin), että tästä syystä monet Dommet ja ehkä toiset subit (olivat sitten miehiä tai naisia) saattavat vähätellä minua ja suhtautua minuun ikään kuin en olisi oikea subi. Ehkä asia on niin, ja olenkin miettinyt että ehkä tulevaisuudessa en kerro olevani sub, vaan ehkä switch tai ehkä en mitään. Mutta kuitenkin alistuvuus on lähimpänä sitä mitä itse haluan kokea. Sitten taas näitä hc-subeja, miespuolisia ainakin, saatetaan vähätellä vässyköiksi (oletan taas). Kukin tyylillään. En myöskään epäile hetkeäkään, etteikö D-ihmisillä olisi myös ongelmia.

Omaan suhtautumiseeni olen pyrkinyt vaikuttamaan NVC:n avulla (Non violent communication). Pyrin havainnoimaan asioita, esimerkiksi jonkun vähättelevää/ikävää käytöstä ja sen jälkeen pyrin selvittämään tunteet käytöksen takana. Onko henkilö esim. vihainen tai suuttunut? Sitten pyrin miettimään miksi? Mikä hänen oma tarpeensa on jäänyt tyydyttymättä aiheuttaen moisen tunnereaktion? Ja siinä onkin NVC:n perusajatus. Kaikki käytös ilmentää yksilön tarpeita. Joko tarpeet on tyydytetty tai sitten ei. Toki pyrin soveltamaan tätä itseenikin, ainakin silloin kun huomaan jonkun asian nostavan tunteita pintaan.

Harjoitukseksi jätän NVC:n soveltamisen vaikka kolumnissa mainittuun tilanteeseen, jos joku sellaista on kokenut omalla kohdallaan. :)

kaulapanta_m-75

Vs: Oodi alistuvalle miehelle
« Vastaus #7 : 28.09.2014, 15:14 »
Hei,
hieno kirjoitus. Tuollaisiin ennakkoluuloihin minäkin olen joskus törmännyt aiheesta chateissa jutellessa.
Itse olen alistumiskiinnostukseni suhteen varovainen ja esim. kaverini eivät asiasta tiedä mitään. Ehkä yhtenä syynä "salailuuni" on just nuo ennakkoluulot että minua pidettäisiin jotenkin "outona" sen jälkeen. Toisaalta ajattelen myös että eipä se heille kuulu minkälaisesta seksistä pidän. :)

Ms. M

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 2966
  • An' I don't give a damn 'bout my bad reputation.
  • Galleria
Vs: Oodi alistuvalle miehelle
« Vastaus #8 : 28.09.2014, 15:39 »
Samoilla linjoilla Ainon kanssa tässä asiassa. Kuten monessa muussakin. Lisäksi, teksti oli erittäin hyvä ja ajatuksia herättävä.

Eli, kuten aikoinaan Oriveden opistolla kritiikkiä antaessani sanoin, TYKKÄÄN. :)

Master T

  • Vieras
Vs: Oodi alistuvalle miehelle
« Vastaus #9 : 28.09.2014, 17:16 »
Kinkyt eivät ole sen parempia ihmisiä kuin vaniljatkaan. Myös täällä on typeriä ennakkoluuloja ja muunlaisten, kuin itse on, pilkkaa. Minulla ei ole aavistustakaan mitä ryhmää täällä kohdellaan kaikkein huonoimmin. Minä en ole huomannut alistuvia miehiä kohtaan sen enempää pahantahoista ennakkoluuloa kuin muitakaan ryhmiä kohtaan, mutta voi olla, etten vain huomaa sellaista, joka ei kohdistu itseeni. Dominoivat naiset ovat pelkkiä hyväksikäyttäjiä, masterit ovat öykkäröiviä ykstotisia naisen alistajia ja/tai naisia pelkääviä surkimuksia, miehelle alistuvat sub-naiset säälittäviä ilman omaa arvoa olevia tyhmiä kynnysmattoja tai pikkukiksejä hakevia pohjaltaan miehiä dominoivia karkkikauppasubeja, D/s-suhteet ovat pelkkää törkeää ihmisen itseisarvon nujertamista, fetissi-ihmiset koomisia plastiikkiin pukeutujia, sadistit rikollisia ja masokistit sairaita. Luetteloa voisi jatkaa loputtomiin.

Aina löytyy ihmisiä, myös kinky-yhteisössä, jotka ovat kykenemättömiä ymmärtämään muuta kuin oman maailmansa ja omat tarpeensa ja, siksi innoissaan pilkkaavat sitä, jota eivät käsitä, tai pelkäävät jotain ominaisuutta itsestään, jonka olemassaolon haluavat peittää idioottimaisella paskanpuhumisella.

Minä en ole huomannut kinkyjen parissa noin vahvasti ennakkoluuloja ja pahantahtoisuutta kuin Ainon kolumnista sai käsityksen. Niitä toki on ja juuri tuollaista, jota Aino kuvaili, ja on myös vaikka miten paljon erilaisisia kaikkiin muihin ryhmiin kohdistuvia. Kuitenkin minusta täällä on sitä selvästi vähemmän kuin ympäröivässä maailmassa. Ne saattavat tulla helpommin näkyville täällä, jossa keskustelu muuta maailmaa enemmän käsittelee näitä aiheita, ja siten aiheuttaa näköharhaa, että niitä olisi erikoisen paljon. Minusta oikea suhtautuminen kaikkeen idioottimaiseen ennakkoluuloiseen paskanpuhumiseen on antaa puhujien olla ja märehtiä omassa itsetyytyväisyydessään. Ei niistä kannata välittää. Kaikkia ihmisiä ei vain voi saada tajuamaan.

Ainon kolumni oli hyvä keskustelunavaus tärkeästä aiheesta, pahantahtoisesta suvaitsemattomuudesta.

nanker

  • Porttikiellossa
  • Asiakas
  • *
  • Viestejä: 34
  • Kauneusfriikki
  • Galleria
Vs: Oodi alistuvalle miehelle
« Vastaus #10 : 02.10.2014, 19:29 »
Jep! Tosi hyvin kirjoitettu avaus ja muitakin hyviä pointteja nostettu esille.

Itselläni on onneksi luonnonlahjus (jee marje!) Enkä välitä yhtään mitä muut ovat mieltä, milloin mitäkin siitä kun haluan alistua vahvalle Naiselle. Ei haittaa miesten tai naisten halveksunta asiassa. Oli jopa tilanne vuosia sitten kun silloinen ja nykyinen miespuolinen kaverini alkoi kaveriporukassamme, hitto ties mistä syystä? Ja keneltä sen kuullut?D Nostaa esille kertomusta minusta ja jostain tapaamastani Dommesta tyyliin: (No nanker odotti naista käymään kotonaan, ja hehheh arvatkaapa sitten. Tämä nainen tuli nankerille ja siis kelatkaa mitä niiden välillä tapahtui siis huhhuh! Siis aikamoista, aikamoistaD En kyllä tiedä haluaako nanker että kerron teille mitä kävi jne...D)

Mua alkoi vituttamaan ja hetken olin paskat housussa. Yksi ainakin porukassa aavisti että jotain arkaluontoista on ehkä tulossa esille ja sanoi tälle kertojalle että jätäppä nyt vaan kertomatta! Kun sama maanittelu (Joo-o en tiedä haluaako nanker että kerron siitä hehee!) Jatkui niin totesin vaan itseni voittaneena hymyillen halveksivasti ja iloisesti tälle kertojakaverille että Kerro vaan saatana! Kerro nyt kun aloititD Ei siinä mitään jos haluat. Ja se oli siinä.

Jo jonkun aikaa saman kaverin tiedot mun "salaisuudesta" ja hänen mahdollinen suhtautuminen siihen mun suhteen kiinnostaa ja liikuttaa mua vielä vähemmän!D

Kuitenkin aika naurettava juttu kokonaisuudessaan. Kai hänellä oli jotain kränää mun kanssa silloin, en tiedä?

Riverlady

  • Vieras
Vs: Oodi alistuvalle miehelle
« Vastaus #11 : 03.10.2014, 12:52 »
En mäkään ole huomannut, että juuri subimiehille naureskeltaisiin baarissa tai muualla kinkyskenessä sen enempää kuin muillekaan suuntauksille sukupuolineen. Enemmänkin havaitsen samaa linjaa kuin T tässä:

Dominoivat naiset ovat pelkkiä hyväksikäyttäjiä, masterit ovat öykkäröiviä ykstotisia naisen alistajia ja/tai naisia pelkääviä surkimuksia, miehelle alistuvat sub-naiset säälittäviä ilman omaa arvoa olevia tyhmiä kynnysmattoja tai pikkukiksejä hakevia pohjaltaan miehiä dominoivia karkkikauppasubeja, D/s-suhteet ovat pelkkää törkeää ihmisen itseisarvon nujertamista, fetissi-ihmiset koomisia plastiikkiin pukeutujia, sadistit rikollisia ja masokistit sairaita. Luetteloa voisi jatkaa loputtomiin.

Listaa voisi jatkaa esim. hiljattain foorumeilla luetusta yli-itsevarmasta "tiedosta", että Dommet ovat oikeasti subeja, joita kuitenkin mädättävät vaihdevuodet ja liikalihavuus. Sanoisin, että tämänkertainen kolumnisti on joko hieman hurmaantunut omista kirjoittajanlahjoistaan ja jättänyt kysymättä itseltään, onko hän rehellisesti samaa mieltä kuin kirjoittaa, tai sit hän on kysynyt itseltään mutta antanut palaa kolumneissa sallittavan ja joidenkin mielestä suorastaan toivottavan kärjistyksen nimissä.

Itse tunnustan käyttäneeni joistakin subimiehistä "vässykkä"-sanaa, enkä millään hyvällä. Minun mielestäni nimittäin kinkyilyt ovat aikuisten hommia ja aikuisen ihmisen, niin miehen kuin naisen, on osattava seistä omilla jaloillaan ilman kaikesta päättävää äitihahmoa. Naisena tahdon olla ylpeä miehestäni, Dommena esitellä subia arvokkaimpana käyntikorttinani. Vaatimustasoni asettuu korkealle, koska en henkilökohtaisesti ole läheskään, perinteisiä agraarisuomalaisia termejä käyttääksemme, tynnyrin alta aitan seinästä reväisty, Kumman kaa -termiä käyttääksemme, psykofyysinen kokonaisuus.

Mikä subimiehille neuvoksi, jos hölmöt käsitykset omasta itsestä pännivät? Sama neuvo kuin kaikille vastaavassa tilanteessa, eli ottaa väitteet huumorilla eikä ala häpeillä itseään. Huolettomasti tai vinosti hymyillen todettu "sä sanot noin kuin siinä olis jotain pahaa" riisuu länkyttäjältä aseet tehokkaasti.