Sairas pervo

[Kolumnisti]

Sairas pervo


BDSM-yhteisön kollektiivisen trauman huomioiden ei ole ihme, että ajatus kinkyydestä jonkinlaisena oirehdintana torjutaan voimakkaasti. Ylipäätään on ymmärrettävää, ettei kukaan halua ajatella olevansa sellainen kuin on vain siksi, että jotain on mennyt kammottavalla tavalla pieleen. Tautisten luokasta nousseet pervot katsovat kunnia-asiakseen kiistää minkään kielteisen vaikuttimen aiheuttaneen vinoumat seksuaalisuudessaan.

Niin ikään on tyypillistä korostaa BDSM:ää osana henkisesti terveen ja eheän ihmisen seksuaalisuutta. Tavatonta ei ole törmätä varoitteluihin siitä, miten henkisesti hauraiden ei kannattaisikaan kinkyilyyn käytännössä kallistuman, jottei kävisi kalpaten. Puhdasveriset pervot syntyvät sellaisenaan ja joko pysyvät balanssissa tai pistävät piiskat kiltisti naulaan.

Itse olen kyllä ollut pervertti pienestä pitäen. Jo ennen kouluikää leikin seurakunnankerhosta pokaamani kaverin kanssa leikkiä, jossa tämä sitoi minut tuoliin ja syötti minulle väkisin puolukoita. Kotona piilouduin ponipeiton alle ja runkkasin ajatellen, että se tyttö olisi pakottanut minut tekemään jotain muutakin, jotain kamalaa. Se on yksi varhaisimpia lapsuusmuistojani.

Minulla on kuitenkin yksi muisto, joka on vielä paljon kauempaa. Minä muistan ajovalot ja tuulilasinpyyhkijät pimeässä, kun oli pitänyt lähteä kotoa karkuun. Äijä huusi taas. Sen jälkeen äijä oppi piilottamaan avaimet, eikä pakoon enää päästy. Minä sain satoja sellaisia muistoja, joista ei puhumalla parane. Huutoa, halventamista, väkivaltaa ja pelkoa, todellista hengenvaaraa. Sadismia.

Lienee turha esittääkään, että minä olisin pervo puhtaasti perimältäni saati silkasta sattuman oikusta. Saan tuskin koskaan täysin selville, missä järjestyksessä syyt ja seuraukset siinä sekamelskassa ovat, mutta jollain kieroutuneella tavalla osa minun painajaisistani ja perversioistani varmasti toisiaan peilaavat. En epäile vähääkään, etteikö kaikki kokemani olisi vaikuttanut vaikkapa siihen, miten olemuksellinen osa alistuminen minun seksuaalisuuttani on.

Voi sentään. Minä taidan olla sairas pervo, kieroon kasvanut ja seksuaalisuuteeni säikytelty. Mikä nyt neuvoksi posttraumaattisesti oireilevalle pervopololle..? Ovatko terapiasessiot vastedes ainoita joita minulle suodaan? What would Christian Grey do?

Totta puhuakseni olen toverit aika järkyttynyt havaitsemastani asenneilmapiiristä, jonka mukaan kelpo kinky ei kolhuja kanna. Tokkopa paremmin tietävät taaskaan pahaa tarkoittavat, mutta kyllä moiset merkitsevät rivivälit minun korviini vain särähtävät. Todetaan topakasti itseään muutenkin tavan takaa soimaaville, ettei näiden itsetunto ole rietasteluun riittävällä tasolla. Paskoja pervojakin kaiken muun kehnoutensa päälle..! Masentuneita taas ohjeistetaan tyynesti lisäämään seksuaalisuutensa toteuttaminen listaan asioista, joita nämä tahtoisivat tehdä, mutteivät sairautensa vuoksi pysty, ja siksipä potevat vielä kahta kauheammin.

Mieltä ylentävää, kerta kaikkiaan. Tervetuloa tänne, meillä on yhteisö avoinna terveille ja traumattomille! Muut hakeutukoot hoitoon.

Minä en ole mentaalisesti millään mittarilla mikään mallikappale, mutta en minä kuitenkaan kahelikaan ole. En näe yhtäkään syytä, miksen voisi tai saisi elää ja pervoilla kuin kuka tahansa muukin, omat rajani tiedostaen ja huomioiden. Minun todelliset kipukohtani ovat sellaisia, ettei siihen kinkykonsteja tarvita jos joku niihin välttämättä tahtoo käsiksi päästä. Kinkyilyä karttamalla niitä ei suojatuksi saa. Ja totta toinenkin puoli: riskittä ei täällä yksikään edes hengitä saati harjoita haureutta.

Saatan olla pieni ja pikkuisen rikki, mutta ei minua asianmukaisesti hakkaamalla ja hallitsemalla hajoteta. Päinvastoin, minä saan siitä suunnatonta, voimaannuttavaa nautintoa, siitä huolimatta ja/tai osittain siitä syystä että minä olen nähnyt, mitä se on silloin kun on leikki kaukana. En täytä sillä mitään tyhjyyttä sisälläni tai mukaile muitakaan kliseitä, toteutan seksuaalisia tarpeitani siinä missä toisetkin, terveessä hengessä. Minun tarpeeni voivat olla peräisin paitsi äidinmaidosta myös isän kädestä, mutta niitä täyttäessäni minulla ei ole traumasta tietoakaan.

Siispä kuulkaatte kaikki pervouteenne pelästyneet ja psyykenne petkuttamat! Älkää uskoko niitä ääniä jotka vihjailevat, että teidän kinkyytenne on jollain lailla invalidia. Antakaa toisten talletella terveen paperit, nostakaa te lasinne ja B-lausuntonne korkealle ilmaan. Kinkyilkää sydämenne kyllyydestä. Jos se tuntuu teistä hyvältä, niin sitten se sitä teille myös on.



- pikkusisko

[balthazar]

Hassua, miten tärkeä ja ajankohtainen aihe nostaa itsensä esille, tavalla tai toisella. Olin kaavaillut seuraavan kolumnini aiheeksi bdsm:n ja mielenterveyden välistä suhdetta, mutta en olisi itse kirjoittanut aiheesta yhtä hyvin.

Erinomaisia ihmislapsia, jokainen meistä

[submit]

Hyvä kirjoitus!

Meitä pervoja on moneksi. Itse hyväksyn oman kierouteni ja ne mahdolliset syytkin siihen. Toki moni voi olla ns. syntymäpervo ilman minkäänlaisia traumaattisia lapsuuden tai nuoruuden kokemuksia, mutta melko vaikeaa tai mahdotontakin on tarkasti määritellä sitä, mikä tai mitkä asiat tarkalleen ottaen ovat vaikuttaneet esim. lapsuudessa mielen muokkautumiseen. Samastakin perheestä kasvaa erilaisia aikuisia.

Välillä olen itsekin törmännyt asenteeseen, että BDSM:ää varotaan yhdistettävän mihinkään, mikä saattaisi viitata esim. tuen tarpeeseen. Joskus 2006 vuoden tienoilla oli meitä jokunen, jotka halusivat perustaa kinkyjen viikkomiitin Smurffien alaisuuteen. Ideaan ei tartuttu, koska oli jo baarimiitit ja koska kinkyillä ei ole tarvetta vertaistukeen, koska kinkyys ei ole sairasta. No joo, ei kukaan meistä edes ollut puhunut mistään vertaistuesta. Mutta oli ilmassa sellaista, että joku voisi mieltää miitin vertaistukitapaamiseksi, ja sitä ei haluttu.

HeSeta myöskään ei kiinnostunut. Sukupuolivähemmistöjen asiat oli (ja on?) enemmän omaa tonttia.

Lopulta Sexpo tarjosi miitille tapaamispaikan. Miittailu jäi lyhytaikaiseksi, mutta ko. asenneilmapiiri jäi kyllä mieleen.

Lisäys:
Nythän sadomasokismi ja fetisismi on poistettu tautiluokituksista, mutta ei se aiemminkaan tarkoittanut, että jokaiselle kinkylle olisi lääkärin vastaanotolla lätkäisty ko. leima otsaan (tai sairauskertomukseen) asian puheeksi tullessa. Kyse oli tapauksista, joissa kinkyys häiritsi huomattavasti henkilön elämää - en muista tarkkoja sanamuotoja, etsiköön netistä, ketä kiinnostaa enemmän.

[LordiMenneisyys]

Hyvä kolumni tärkeästä aiheesta.

Valitettavan moni ihminen on joutunut (seksuaalisen)väkivallan uhriksi. Ei maailma tai skene siitä parane että heiltä kiellettäisiin kinkyily, päinvastoin. Yhdelle heistä kinkyily voi olla enemmän tai vähemmän alitajuntainen tapa käsitellä traumaansa, toiselle se on tapa pitää hauskaa makuuhuoneessa ja kolmennelle jotain ihan muuta. En myöskään usko että jokainen teininä nakkikioskilla tapellut on hakenut kinkytwistinsä sieltä.

Nämä ovat kuitenkin tärkeitä asioita ja jos suinkaan mahdollista niin niistä kannattaa mielestäni keskustella ennen leikkiin ryhtymistä. Onko kellään kokemusta siitä että traumat ovat niin syvällä ettei niistä pysty tai halua kertoa edes (vakio)sessiokumppanille?

[Jake]

Jessus mitä tekstiä! Rohkeaa. Tällaista lisää.

[blond]

Kiitos sisko pieni hienosta kolumnista ja tärkeän aiheen esillenostamisesta. Myös mulle pervoilu on ollut hyvin vapauttavaa ja auttanut työstämään monia tunnelukkoja ja jumeja.

 

//blondi

[Lady Whip]

Kiitos aloittajalle. Hyvästä kolumnista.

Dominoivana on mietittävä vastuuta. Sitä miten toimii ja mitä tekee jos kinkykaverina on ihminen jolla tietää olevan syvät traumat esim. lapsuudesta tai avioliitostaan. Jatkaako kuten ennenkin ja reagoi vasta sitten jos historia muistuttaa itsestään liikaa jossain sessiotilanteessa. Vai olisiko syytä keskustella ja varautua johonkin etukäteen.

Yllätyksiäkin sattuu. Muistan tilanteen jossa subille tuli regressio tilanteessa mitä ei voinut mitenkään ennakoida. Liittyi menneisyyteen ja sieltä nousevat muistot tunteineen tulivat sessioon mukaan yllättäen.
Hetkessä oli mietittävä mitä tehdä kun sub panikoi ja itki hysteerisesti.
Tilanne oli hankala siinä mielessä, että sessiossa oli muitakin ihmisiä ja asetelmat poikkeavat.

Jokaisella on oikeus toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan lain antamissa rajoissa.
On kuitenkin ihan eri asia olla subina vastaanottamassa kun D kantaa vastuun ja vie tilannetta eteenpäin.

Sitäkin miettinyt kumman osa on helpompi... D:llä joka tietää, että subilla on syviä traumoja. Vai sub joka tietää, että D:llä on niitä. Molemmat saattavat vaikuttaa sessioon tavalla tai toisella. Tai saattavat olla vaikuttamatta.
Onko menneisyys kuin purkautumaton tulivuori jota sessiot ja kinkyily järisyttää, jossain tapauksissa saavat sen syöksemään tulta ja tulikiveä. Yllättäen ja ennakoimatta.

[Isrika]

Hieno kirjoitus! Näitä on joutunut itsekin viime aikoina miettiä ja pohtia eri kanteilta.
Traumoja on saatu lapsuudessa, vaikka en oikeastaan koe niitä nykypäivänä traumoiksi, vaan ehkä enemmänkin pahoiksi muistoiksi. Osasta kyllä vastaavat tilanteet aiheuttaa traumaperäisiä reaktioita. Parikymppisenä tuli kerättyä traumoja sittten vähän eri kategoriasta ja ne vaikuttaa tänäkin päivänä. Nämä tuoreemmat traumat joudun pakon kanssa sanoa aina uudelle kumppanille, koska ne saattavat aiheuttaa aika voimakkaitakin reaktioita ja siitä on sitten leikinlasku melkoisen kaukana.

Joskus kun aloin heräämään tähän kinky-minääni, pohdin näitä, että miten paljon nämä traumat ovat vaikuttaneet siihen mistä pidän ja mitä koen tarvitsevani. Miksi olen sitä mitä olen. Osaan asioista keksin muka selityksenkin, mutta tässä kun omat mieltymykset ja rajat ovat laajentuneet ja lisääntyneet, saa vanhat selitykset lähestulkoon kaikki heittä romukoppaan. Niistä ei päde enää kuin se, joka on liitettävissä alistuvuuteeni. Nämä muut, uudet piirteet... en pysty kaivaa yhtäkään yhtäkuin-merkkiä asioiden väliin. Eli todennäköisesti olen vain sairas pervo.
Ne "ällöttävät ja sairaat" (vaniljakaverin tuomio) halut ja himot vain tuottavat suurta nautintoa, mutta osaltaan kyllä pitävät myös pääni kasassa. Kaverini kerran kysyikin, että mitä minä kompensoin näillä haluillani, mutta vastausta en ole keksinyt. Eikä sellaista mielestäni ole.

[Ms. M]

Voi pikkusisko, KIITOS. Upea kolumni. Kertakaikkiaan.

Itsellä on menneisyydessä mörköjä, joita välillä joutuu paimentamaan takaisin sinne menneisyyteen ettei nykyisyys menisi piloille. Välistä ne ovat tulleet pintaan sessioidessa, ja silloin on joutunut puhaltamaan pelin poikki. Joskus se on niin pienestä kiinni, pelkästä äänensävystä vaikkapa. Ja toisaalta, jos sattuu syväkurkkuilemaan niin voi kehoreagoida liian kovaan yökkäysrefleksiin paniikilla. Hitaasti sitä on opeteltu pois siitä. Matkaa on jäljellä, onneksi minulla on kärsivällinen D. Ei tarvitse kiirehtiä mitään (vaikka minun malttamattomuuteni haluaisi jo kiirehtiäkin..).

Sanoisin kuitenkin niin, että ne jotka väittävät olevansa mieleltään 100% terveitä, ovat niitä hulluimpia. Kaikilla on mörkönsä. Jotkut eivät kohtaa niitä koskaan, ja siksi ehkä purkavat sitä mörön pelkoaan muulla tavoin. Ja kärsivät lopulta siitä. Toiset kohtaavat mörkönsä. Menevät läpi vaikeistakin jutuista. Kärsivät hetken, mutta lopulta sitten nauravat ja iloitsevat, kun mörkö pakenee. Tai joskus möröstä tulee ystävä, joka kertoo kun elämä menee vähän väärään suuntaan.

T. Ms. M ja F41.9- mörkö

[-katy-]

Hieno teksti ja sisältö. 

[Brade]

Hieno teksti! Kiitos, kun otit joillekkin vaikean asian esille!

[nicolaus]

Jos minua ihmetyttää fetissien ja pervouksien tarkka määrittely ja lokerointi, niin yhtään vähempää ei ihmetytä ja ärsytä syiden stereotypiat.

Voin olla ihan pimeä, mutta minua ei kerta kaikkiaan häiritse ollenkaan pervouteni syyt. En ole niihin paneutunut, mutta en myös kieltänyt. Olen mitä olen ja muut saavat olla mitä ovat.

Mitä tulee noihin 'henkisesti epävakaisiin', jos tämä nyt oli allekirjoittaneen käyttämä termi, saavat he minusta olla kinkyjä. Itse suosin kyllä henkisesti vahvoja naisia. Ja siihen on syynä vain oma mieltymykseni subin rajoilla leikkimiseen. Jos subi on liian miellyttämishaluinen tai muuten heikko pitämään rajoistaan kiinni, voi tulla huonompaa jälkeä kuin haluaisin.

[Lady Whip]

 Jos subi on liian miellyttämishaluinen tai muuten heikko pitämään rajoistaan kiinni, voi tulla huonompaa jälkeä kuin haluaisin.

Täysin samaa mieltä.
Palvelunhalu/mielllyttämisenhalu subilla on hyvä asia. Liika sellainen taas huono.
Silloin hän on valmis "myymään" omat mielipiteensä ja rajansa Domin hyväksynnästä.
Tuollaisen subin kanssa sessiot voivat olla tuskastuttavia ja epävarmojakin.
Vaikka suoranaista tietoista valhetta ei ole niin jotain siihen viittaavaa kuitenkin, sellaista ei-todellista.
Saattaa tulla ylilyöntejä koska käsittää subin viestittämistä signaaleista sellaista mikä ei olekaan totta.

[pikkusisko]

Mitä tulee noihin 'henkisesti epävakaisiin', jos tämä nyt oli allekirjoittaneen käyttämä termi, saavat he minusta olla kinkyjä. Itse suosin kyllä henkisesti vahvoja naisia. Ja siihen on syynä vain oma mieltymykseni subin rajoilla leikkimiseen. Jos subi on liian miellyttämishaluinen tai muuten heikko pitämään rajoistaan kiinni, voi tulla huonompaa jälkeä kuin haluaisin.

Allekirjoittanut käytti sanaparia henkisesti hauras, ei suinkaan käsitteenä mielenterveysongelmaisten kinkyjen lokerolle, vaan kieli poskessa kuvatessaan kritisoimaansa ajatusmallia. Ihmisethän ovat tosiaan hyvin harvoin litteitä hahmoja, eikä yksi piirre riitä määrittelemään ketään tyhjentävästi. Heikot kohdat eivät tarkoita sitä, että olisi voimaton. Usein peräti päinvastoin, taistelut tekevät taistelijan.

Ainakin henkilökohtaisesti koen kaiken pienuuteni ohella olevani aika helvetinkin vahva nainen. Joskus on joku erehtynyt luulemaan, etten minä pystyisi puolustamaan itseäni tai minulle tärkeitä asioita, ja voin kertoa että on huomannut erehtyneensä

Kiitos kaikille kiittäneille ja omia ajatuksiaan rohkeasti jakaneille! 

[stoge]

*tun pervot... kaikki teidät pitäs laittaa hoitoon!