Kirjoittaja Aihe: Varjoleikit  (Luettu 5887 kertaa)

Kolumnisti

  • Moderator
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 361
  • Galleria
Varjoleikit
« : 24.05.2015, 10:13 »
Varjoleikit

Minä tahdon kertoa jotakin. Minä en ole sitä mitä olen täällä esittänyt olevani, olen antanut vääriä tietoja.

Oikeasti minä en ole subi. Enkä masokistikaan. Olen tutkinut itseäni ja ymmärtänyt, ettei alistuva nainen ole se, mitä minä olen.

Mikä minä sitten olen?

Minä olen pikkusisko. Minun lempparisoittolistassani on peräkkän Misfitsiä, 'N Synciä ja Andrea Bocellia. Kun kaupungissa sataa, minä pelastan kastematoja jalkakäytävän laitaan. Minä pelkään konflikteja ja vältän riitaa, mutta kun suutun, minun sanoistani tulee räjähtäviä luoteja. Joskus onnistun olemaan hauska, mutta se käy minulta hiivatin hitaasti, enkä minä koskaan ole se joka sutkauttelee seurassa. Olen maanläheinen ja maalaisjärkinen, mutta arkitodellisuus kiinnostaa minua usein huomattavasti vähemmän kuin oman mielikuvitukseni tuotteet. Sanovat että minulla on älyä, ja silti soutuveneen toimintaperiaate ei näytä mahtuvan minun järjenjuoksuuni.

Kun kirjauduin kinkyfoorumeille, kävin näyttämässä perseeni kuvagalleriassa kauan ennen kuin uskalsin sanoa sanaakaan. Piiskattu peppu oli varmasti oikein, mutta asioista olisin saattanut erehdyksessä olla väärää mieltä. Kirjoittelin innoissani blogiini merkintäkaupalla siitä, miten minä olenkin subi ja saatan olla masokisti, ja kuljin koko ajan tuntosarvet pystyssä kartoittaen, miten sellaiset sitten on ja mistä ne tykkää jotta voivat olla mitä ovat. Apinan innolla perse edellä puuhun.

Pikkuhiljaa minulle valkeni, ettei minun tarvitse koe-esiintyä mihinkään rooliin, eikä näin ollen kukaan ulkopuolinen ole siinä asemassa että voisi arvioida minun suoritustani. Lakkasin miettimästä, mistä minä pidän tai miten toimin subina tai masokistina, ja keskityin siihen, miten minä asioihin suhtaudun, omana itsenäni.

Todellisuudessahan masterit, subit, masokistit ja muut ovat pelkkiä varjoja luolan seinällä. Aidoille ihmisille niiden takana harmillisen monet tuntuvat lähtökohtaisesti pitävän selkänsä käännettynä ja katseen tiukasti kuvajaisessa. Musta, vääristävä muoto määrää, kenen kasvoja kohden vaivaudutaan vilkaisemaankaan ja millainen ihminen oletetaan sen jättäjäksi. Saanen huomauttaa, hyvä herrasväki, ettemme me elä pimeään pakotettuina. Eiköhän kömmitä luolasta ulos kohti valoa kohtaamaan toisia, todellisia ihmisiä, joiden seksuaalisuus kumpuaa persoonallisuudesta eikä päinvastoin. Katsotaan siihen, millaisia ihmiset ovat ja miten he toimivat, ei siihen mitä nämä ovat olevinaan.

Minä olen lopen kyllästynyt siihen, miten seksuaalisuudesta pyöritellään substantiiveja. Ole sä dominoiva mies, mä olen alistuva nainen. Sillois arvovaltaa, eikä se koskaan itkis eikä kiihottuis eturauhasstimulaatiosta, tai tää lähtis pois. Selataan profiileja kuin postimyyntiluetteloa seuraten, koska valikoimiin tulisi mieluinen malli siitä kamppeesta jonka on itselleen ajatellut laittaa. Huoletta huomioimatta jää, että dominoivuus ja submissiivisuus ovat suhdeominaisuuksia, joita ei ole olemassakaan missään tyhjiössä yhden pään sisällä. Jos vahtaa ja varjelee kuvaa itsestään ja toisista D:nä tai subina sellaisenaan, se on aivan sama kuin ainutta lasta arvioitaisiin sen perusteella, millainen sisarus tämä on.

Esineellistämistä, jatkuvaa hiljaisesti hyväksyttyä helvetin epäeroottista esineellistämistä suuntaan ja toiseen. Persoonallisuus on täysin toissijaista tässä näytelmässä. Eniten painoarvoa on sillä, kuinka paljon potentiaalia kullakin on tietty rooli vetää, ja liikaan sooloiluun suhtaudutaan kuin mustaan Mannerheimiin. Tämä on täysi fiasko.

Minun nimeni on pikkusisko. Minulle seksuaalisuus on adjektiiveja ja verbejä asiasanojen sijaan.

Kuka sinä olet?




pikkusisko

balthazar

  • Vieras
Vs: Varjoleikit
« Vastaus #1 : 24.05.2015, 10:42 »
Much love, great respect :)

heinrich

  • Vieras
Vs: Varjoleikit
« Vastaus #2 : 24.05.2015, 10:46 »
*Ottaa hatun päästä ja kumartaa*

Olipas oivallinen kirjoitus.
Nuin omalta kohdalta on ollut aika kätevä seurailla miten 25 vuotta pääosin kaapissa pidetty kinkypuoli löytää itseään itsestäni.
Taisin, pitääpä muuten tarkistaa..., kirjoittaa tuonne luonnehdintaan olevani "naiselle alistuva"...
Siis nimenomaan "naiselle". Juuri sille tietylle, omalla "Ladylle", "Valtiattarelle", "What Ewer"
Ei "naisille"... Eli en tuu kerjään jokaiselta piiska kourassa kulkevalta naaraalta selkäsaunaa.
Pelkkä piiskaaminen tai rääkkääminen kun ei ole se juttu...
Vaan juurikin se "Nainen"...

Sitten taas "se nainen" saattaa herättää minussa ihan toisenlaisia tunteita, ajatuksia, stimulaatiota...
Laukaista halun nousta ylemmäs...

Eli juurikin.
Miten nyt kenenkin kanssa :)
Persoonakohtaista kohtaamista...

Nick

  • Vieras
Vs: Varjoleikit
« Vastaus #3 : 24.05.2015, 11:24 »
Arvaappa pikkusisko, miksi laitoin avattaren alle määritelmän karkkikauppamaster  O:-) Idean termistä sain Neiti Heinäseltä ja Pippi Longstockingilta Väiskissä. Parodia on vaativa laji.

Ms. M

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 2948
  • An' I don't give a damn 'bout my bad reputation.
  • Galleria
Vs: Varjoleikit
« Vastaus #4 : 24.05.2015, 13:08 »
Minä olen Ms.M, ja minä pidän tästä tekstistä ihan helkkarin paljon! Ja pikkusiskosta kans!  :love:

Juuttisetä

  • Ketjureaktio
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 2672
  • "Hyvällä tavalla vaarattoman oloinen."
  • Galleria
Vs: Varjoleikit
« Vastaus #5 : 24.05.2015, 13:13 »
Onneksi itse voi toimia ihan valaistuissa tiloissa, ei tarvii noita varjoja katella, ainakaan enään kun on itsensä löytänyt ja tietää mitä on.

MasterOpie

  • Vieras
Vs: Varjoleikit
« Vastaus #6 : 24.05.2015, 13:22 »
Mä niin  :love: pikku-siskon kolumneja ja kyllä  :love: itse pikku-siskoakin.
Voisko tämän tekstin liittää siihen uusille tarkoitettuun info-pakettiin?

t. Karwis

Meeri

  • tuhma hauva
  • Administrator
  • *
  • Viestejä: 4440
  • Galleria
Vs: Varjoleikit
« Vastaus #7 : 24.05.2015, 13:44 »
Täyttä asiaa. Ihminen on enemmän kun pelkkä roolinsa. Niinkun itsekin fet-profiilissani sanon " I hate people who say "you have to act like this or that, because you are a sub/Domme". I believe that every person is more than his or her role. : "

submit

  • Vieras
Vs: Varjoleikit
« Vastaus #8 : 24.05.2015, 14:02 »
Johtuneeko siitä, että aika vähän on tullut pyörittyä deittailuhelvetissä, ei ole tullut pahemmin vastaan esineellistämistä - ihan aidosti ja kokonaisvaltaisesti on haluttu tutustua. Voihan se olla, että ikäkin on "suojellut" koska en ollut enää nuori kun tulin skeneen.

hihaton

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 2015
  • Come to the dark side. We have needles.
  • Galleria
    • Kiltin Sedän Paitakauppa
Vs: Varjoleikit
« Vastaus #9 : 24.05.2015, 15:31 »
Hei, olen hihaton, ja kuten kirjoituksistanikin toivon mukaan näkyy, olen samaa mieltä asiasanoista. Tykkään sinänsä mahdollisuudesta kertoa nopeasti itsestäni yhdellä sanalla, mutten pidä ollenkaan lokeroiden rajoittuneisuudesta. Niinpä olen jo jonkin aikaa pyrkinyt kertomaan mitä teen, en sitä mikä olen. Adjektiiveja tykkään myös viljellä. (See what I did there?)

Minä olen puolestani se, joka sutkauttelee enemmän kuin olisi useimmiten hyväksi, nauraa maanisesti kun kumppani huutaa kivusta ja sanoo suoraan senkin, kun toisen ihmisen sanat satuttavat. Ajan muovipäällysteisellä maantieohjuksella ja pidän rautatien tuoksusta. Rakastan elävää tulta kiireettömässä metsämaisemassa. Luen kumppanilleni iltasatuja.

Tuota sisarusvertausta en ihan ymmärtänyt. Halusitko sanoa sillä, että jokainen dee ja äs on niin uniikki, ettei voi vertailla keskenään saati mihinkään "yleiseen tapaukseen"? Vai tarkoititko, että nuo roolit eivät koskaan ole olemassa irrallaan ihmisestä?

pikkusisko

Vs: Varjoleikit
« Vastaus #10 : 24.05.2015, 16:17 »
Tuota sisarusvertausta en ihan ymmärtänyt. Halusitko sanoa sillä, että jokainen dee ja äs on niin uniikki, ettei voi vertailla keskenään saati mihinkään "yleiseen tapaukseen"? Vai tarkoititko, että nuo roolit eivät koskaan ole olemassa irrallaan ihmisestä?

Tarkoitan nimenomaan sitä, että dominoiva tai alistuva osapuoli voi olla ainoastaan suhteessa johonkin toiseen ihmiseen. Minun mielestäni ei voi olla masteri tai subi ihan ite, sen enempää kuin ei voi olla veli tai sisko ilman sisaruksia. Tarkoittaa myös sitä, että jokainen suhde on yhtä uniikki kuin sen osapuoletkin, eikä se mene sellaisella matikalla että tällainen master + tällainen sub = tällainen D/s-suhde.

Tunnustan, en saanut enkä saa ajatusta nyt täysin auki. Minä olen seikkaillut muutaman päivän susirajan sysimetsissä nuotioiden ja vetten äärellä ja olen totta puhuen niin kertakaikkisen naatti, ettei paljoa järki päätä pakota :D

Kiitos kaikille! Ihania sanoja, ihania ihmisiä  :love:

Kitty

  • Vieras
Vs: Varjoleikit
« Vastaus #11 : 24.05.2015, 18:04 »
Hienoa tekstiä,hienoa, tärkeää  asiaa! Kuiskaus:oliko kritiikkiäkin?
Kitty

hihaton

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 2015
  • Come to the dark side. We have needles.
  • Galleria
    • Kiltin Sedän Paitakauppa
Vs: Varjoleikit
« Vastaus #12 : 24.05.2015, 18:15 »
Tarkoitan nimenomaan sitä, että dominoiva tai alistuva osapuoli voi olla ainoastaan suhteessa johonkin toiseen ihmiseen. Minun mielestäni ei voi olla masteri tai subi ihan ite, sen enempää kuin ei voi olla veli tai sisko ilman sisaruksia. Tarkoittaa myös sitä, että jokainen suhde on yhtä uniikki kuin sen osapuoletkin, eikä se mene sellaisella matikalla että tällainen master + tällainen sub = tällainen D/s-suhde.

Aivan joo, nyt sain langan päästä kiinni! Olen siviilissä kavereille mouhonnut ihan samasta asiasta joskus, erityiskeissinä nämä juuri ja juuri täysi-ikäiset "masterit", joilla ei ole ollut ensimmäistäkään D/s-suhdetta.

Jos laajennetaan D/s:n ulkopuolelle, ollaan jo vähän väljemmillä vesillä. Joitain asioita voi olla yksinäänkin, esim. little voi harrastaa värityskirjoja yksin ja masokisti tuottaa kipua itselleen, toisaalta top-roolit ovat vähän hankalampia. Vaikka on kai se jonkinlaista sadismia lukea Fansadoxin sarjakuvia ja kiihottua niistä?

Tää ajatus menee pohdintaan, vois olla hyväksi analysoida eri roolien toteutuskelpoisuutta erilaisissa elämäntilanteissa.

Pippi Longstocking

  • Vieras
Vs: Varjoleikit
« Vastaus #13 : 25.05.2015, 14:01 »
Heikun keikun,

Hirmu hyvin sanottu ja täsmennetty Pikkusiskolta. :)

Peppi on Peppi. Yleinen apina ja häröpallo, joka on kuitenkin Nainen isolla N:llä. Seurassa kujeileva ja hauska, mutta privaatisti myös pohdiskeleva ja joskus jopa melankolinen, voimakastahtoinen ja pelokas. Ja se henkinen yhteys ja luottamus ratkaisee kaikessa. Ilman sitä tuskinpa lähtisin mihinkään leikkiin.

Tuota sisarusvertausta en ihan ymmärtänyt. Halusitko sanoa sillä, että jokainen dee ja äs on niin uniikki, ettei voi vertailla keskenään saati mihinkään "yleiseen tapaukseen"? Vai tarkoititko, että nuo roolit eivät koskaan ole olemassa irrallaan ihmisestä?

Tarkoitan nimenomaan sitä, että dominoiva tai alistuva osapuoli voi olla ainoastaan suhteessa johonkin toiseen ihmiseen. Minun mielestäni ei voi olla masteri tai subi ihan ite, sen enempää kuin ei voi olla veli tai sisko ilman sisaruksia. Tarkoittaa myös sitä, että jokainen suhde on yhtä uniikki kuin sen osapuoletkin, eikä se mene sellaisella matikalla että tällainen master + tällainen sub = tällainen D/s-suhde.

Tunnustan, en saanut enkä saa ajatusta nyt täysin auki. Minä olen seikkaillut muutaman päivän susirajan sysimetsissä nuotioiden ja vetten äärellä ja olen totta puhuen niin kertakaikkisen naatti, ettei paljoa järki päätä pakota :D

Kiitos kaikille! Ihania sanoja, ihania ihmisiä  :love:

Maaria

  • Vieras
Vs: Varjoleikit
« Vastaus #14 : 26.05.2015, 10:17 »
Hyvä ja henkilökohtainen kirjoitus, pikkusisko.

Itsensä määrittely tai tarve määritellä itsensä johonkin kuuluvaksi on ihan normaali vaihe identiteetin rakentumisessa. Harva pystyy ohittamaan tämän vaiheen. Miten voisi olla juuri vain ja ainoastaan minä, jos on monen monta elämänkohtaa, mitkä ovat vielä hämärässä tai vain joidenkin kokemusten värittämä. Eikä tämä tarkoita, että identiteetti olisi jossain ikävaiheessa valmis tai oikea vaan että ulkopuolelta tulevat määritelmät ovat jopa tarpeellisia siinä vaiheessa, kun ei ole vielä mitään valmista sisäistä identiteetti-pakettia.

Minä taas tykkään substantiiveista. Minusta on kivaa olla määritelty sanoin, joiden sisällöt ovat normitettuja, oletettuja ja yleisesti hyväksyttyjä. Minä olen näitä kaikkia substantiiveja, mutta on hauskaa osoittaa, että minun tapani olla niitä onkin vastoin yleisiä odotuksia tai olettamuksia. Tai jos ei vastoin olettamuksia, niin ainakin oma tapani olla "jotain" on paljon laajempi, suppeampi, värittömämpi, kirjavampi tai vain erilaisempi kuin odotukset antaisivat olettaa.