Onko ja miten kinky identetiitisi muuttunut matkasi varrella?

[Forthright69]

Josko tähän keskusteluun omankin lusikkani tökkäisin.

Oma taustani pikakelauksella on suurinpiirtein seuraavanlainen. Ensimmäisen kerran tajusin pitäväni jostain hmm... "tavallisesta poikkeavasta" jo aika varhaisessa teini-iässä. Silloin asia hävetti ja jossain määrin pelottikin. Ajattelin siis olevani jotenkin sairas ja halusin päästä eroon näistä inhottavista ajatuksista. Mitään nimeä minulla ei silloin niille tuntemuksilleni ollut, mutta muistan kiihottuneeni jostain sellaisista kuvista ja teksteistä, joissa pelattiin erilaisilla (seksuaalisilla) valta-asetelmilla. Mielsin itseni silloin - ja edelleenkin - hyvin vahvasti nimenomaan tällaisen vallan käyttäjäksi.

Ehkä vähän irrallisena huomiona voisin tässä yhteydessä mainita, että joskus parikymppisenä minulla oli voimakas fantasia sellaisen 40+ -ikäisen jakkupukurouvan seksuaalisesta alistamisesta. Ja saatoinpa minä joskus jossain baarissa jotain tällaista rouvaa koettaa lähestyäkin... Valitettavasti kävi ilmi, että tuon ikäiset ja omaan fantasiaani sopivat naiset eivät juurikaan osoittaneet kiinnostusta parikymppistä poitsua kohtaan.

Mutta noin ylipäätään jonkinlaista enemmän tai vähemmän kinkyksi miellettävää toimintaa olen harrastanut vaihtelevalla intensiteetillä yli 25 vuotta. Tuona aikana minulla on ollut erinäinen määrä (yli 5, mutta alle 10) kumppaneita, joiden kanssa olen tätä puolta itsessäni toteuttanut. Välissä on tosin pitkiäkin ajanjaksoja, jolloin olen ollut tällä saralla täysin passiivinen. Jossain vaiheessa ajattelin jopa niin, että tässä minun kinkyydessäni on kyse jostain tiettyyn ikä- tai elämänvaiheeseen kytkeytyvästä oman identiteetin ja oman seksuaalisuuden hakemisesta, joka jää tai joka kuuluu jättää kypsymisen ja aikuistumisen myötä pois. Jonkinlaista kyllästymistäkin koko touhuun minulla oli jossain vaiheessa, kun asiat eivät koskaan tuntuneet toimivan ihan siten, kuin olisin niiden halunnut toimivan. Joku sub osoittautui liian bratiksi, joku toinen taas miellyttämisenhaluiseksi vaniljaksi jne.

Tällä hetkellä koen eläväni kinkyyteni kanssa jonkinlaista uutta kevättä. Tavattuani hiljattain ihmisen, joka tuntuu kinky-mielessä (ja myös muuten) aivan täydelliseltä minulle, olen vielä tässä huomattavan korkeassa liki 50 vuoden iässä onnistunut laajentamaan omaa pervoskaalaani. Tähän saakka oma kiinnostukseni on kohdistunut pääasiassa aika perinteisiin D/s-kuvioihin, eli lähinnä valtaan ja sillä pelaamiseen.  Nyt olen huomannut saavani jotain myös esim. piiskaamisesta, joka on aiemmin ollut minulle vähän sellainen "no joo, piiskataan nyt sitten" -tyyppinen juttu ilman mitään isompia itse toimitukseen liittyviä intohimoja. Tämän uuden ihmisen kanssa kaikki - siis aivan kaikki - tuntuu niin luontevalta, että sen kuvaaminen on itse asiassa aika vaikeaa. On mahtavaa, kun toinen on toisaalta heti mukana aivan kaikessa, mitä vaan keksin ehdot... siis vaatia, ja toisaalta osaa myös itse ehdottaa uusia juttuja. Ja vieläpä siten, että tämä ei tunnu miltään palvelusten tilaamiselta tms., vaan koko kuvio hahmottuu minun mielessäni pikemminkin jonkinlaisena tutkimusmatkana, jolla olemme yhdessä. (Kiitos siitä sinulle, jos/kun tätä luet.  )

Eli tiivistettynä oma tieni on siis kulkenut häpeästä ja pelosta oman kinkyyteni hyväksymisen kautta tähän uuden oppimisen vaiheeseen. Vielä en osaa edes sanoa, missä olen 5 tai 10 vuoden kuluttua. Joka tapauksessa nyt vaikuttaa siltä, että ainoa pysyvä asia on jatkuva muutos.

[kulkija]

Näin aamutuimaan juutuin miettimään omaa seksuaalisuutani ja kinkyminääni. Mistä se alkoi, miten se muokaantunut alkuaikojen hapuilusta ja itsensä etsimisestä nykypäivään. Paljolti jo on itsensä löytänyt, mutta ilokseni saan myös huomata. Vielä löytyy myös uusia kiinostuksen kohteita, joita ehkä haluaisi kokea. Tutustua lisää itseensä ja nähdä, kuinka syvällä ne kiinnostukset/taipumukset itsessäni oikeasti on. On asioita, joista olen tiennyt jo kauan, että ne on syvällä identetiitissäni. Eivätkä sieltä luultavasti koskaan tule poistumaan (vannomatta tietysti paras) On asioita joihin on mielenkiintoni herännyt matkani varrella. Sen kuitenkin olen oppinut. Löytäessäni uuden jutun joka alkaa kiinnostaa, en laita yhtään vastaan. Suhtaudun siihen mieliavoinna ja lähden kokeilemaan jos tilaisuus tulee. Sana perverssi ei enää kuulu sanavarastooni.

Tiedän, etten ole ainoa jolla nämä mieltymykset, taipumukset ym. ovat muuttuneet ja tulevat muuttumaan. Uskoisin meistä valtaosalla olevan samantyypinen historia, tuon itsensä löytämisen kanssa, matkalla omaan itseemme. Kuinka on sinulla? Miten seksuaalisuutesi ja kinky sinä, on muokaantunut ajansaatossa?

Oma matkani kohti kinkymaailmaa alkoi n.40v. Ollen ensi alkuun hyvin vahvasti subi, pakottavinen piiskansaanti tarpeineen. Myöhemmin sain kokeilla myöskin Dominoivan osaa. Kumpikaan rooli ei tuntunut huonolta. Enemmänkin jopa kivalta. Subi oli kuitenkin se joka oli vahvempi osa minua. Paljonkin vahvempi..

Muutamavuosi takaperin löysin itsestäni myöskin vahvan jalkafettarin. Se löyty tuli täysin "puuntakaa" myös itselleni. Elämyksen aiheutti yksi ainoa valokuva punaisista varpaista, jotka nousivat esiin kylpyvaahdon keskeltä. Kokemus oli hyvin väkevä.

Nykyään olenkin jo löytänyt itsestäni kiinostuksen kipuun, olemiseen masokistin roolissa. Toisaalta taas on löytynyt vahva halu myös piiskanheilutteluun sekä tarve joskus myös dominoida. Ajatus kivun tuottamisesta muutenkin kiehtoo. Luulenpa kuitenkin, tuo alkuperäinen tarve olla subi, on itsessäni kuitenkin se kaikkein vahvin osa itseäni. D/s kiehtoo siinä kuin s/m :kin. Tulevaisuudessa..tuli mitä tuli, löysinpä itsestäni mitä puolia hyvänsä omasta seksuaalisuudestani. Mikäli se ei ole rikollista, eikä toisia vahingoittavaa..Otan sen riemumielin vastaan!

Niin se muuttuu ja vahvistuu tietoisuus itsestäni aina vaan vahvemmaksi. Nykyään jätän piiskanheiluttelun muille vaikka se kivaa onkin..se tarve piiskata ei ole minussa. Alkuperäinen piiskansaamisen tarve on yhä voimakkaana, alistuva sessiosub, jalka/kenkäfettari on yhä. Aika tuore sissyilijä on löytynyt tänävuonna esiin. Roolileikit on kivoja.
Ennen pidin itseäni orastavana masokistinia, nyt tiedän paremmin. Olen masokisti, nautin kivusta kivun vuoksi. Vielä on mieliavoin nuorellamiehellä uusia juttuja kohtaan jos ne alkaa tuntua omiltani

Jos joku ihmettelee lainausta kulkurilta..Sama mies on kyseessä, nyt kulkijan nikillä. Rakkaalla lapsella on montanimeä sanotaan olin poissa ja joku kerkesi napata tuon kulkuri nikin..siinä selitys.

[vila]

Olen kirjoittanut tähän ketjuun aikaisemmin, mutta ehkä pitäisi päivittää. Monet asiat tulivat aika puskista ja olen tällä hetkellä vähän tutkailemassa itseäni. Omalta kohdaltani kun tämä kinkyyshomma näkyy kaikessa niin ne kaikki sitten kytkeytyvät kinky-identiteettiin.

Ensinnäkin olen oppinut sen, että empaatti ei tarkoita samaa kuin alistuva luonne. Ja se, että on henkisesti todella vahva ei tarkoita sitä, että pitäisi aina antaa muille "tasoitusta". Minua on vaan aina pelottanut se tietty "henkinen yksinäisyys", josta monet henkisesti vahvat naiset tuntuvat kärsivän. Orjuus on edelleen minulle luonnollinen tila parisuhteessa ja se identiteetti on syventynyt huomattavasti. Mutta se ei johdu siitä olisin erityisen alistuva, vaan taidan olla alfa-alistuja koska olen tämän koko BDSM-urani aikana useinkin törmäillyt feral stateen. Ja slave space alkaa vasta sen jälkeen. Feral statessa minulta katoavat alistumishalut. Luulin aina, että kaikki alistuvat kokevat feral staten. Pidin sitä luonnollisena osana koko hommaa - tämän siitä saa kun on monogamisti. Eikä tässä tapauksessa Masterkaan osannut neuvoa mihinkään päin, koska hänenkin aikaisemmat kokemuksensa tapahtuivat nuorena ja kokemattomana (ja vastapuolet olivat samanlaisia). Tosin hän on yrittänyt tolkuttaa minulle, etten todellakaan ole mikään alistuva luonne vaan alistuminen tuntuu luonnolliselta koska hän on minua oikeastikin vahvempi. Itseasiassa myös minut tuntevat ystävät ovat sanoneet samaa, mutta kun on pösilö niin pösilö. Kaapista poistuminen taas aiheutti sen, että nyt opettelen sitä että mitäs jos olisi vahva ilman että antaisi mitään tasoituksia yhtään kenelekään. Se taas tarkoittaa sitä yksinäisyyttä, mutta mitä jos se ei olisikaan niin kauheaa? Se ei vaikuta tähän parisuhteeseen millään tavalla, mutta se voi vaikuttaa siihen miten identifioidun kinkykentässä. En tiedä, ehkä aika näyttää.

Kipukokeilut ovat myös osoittaneet sen, etten olekaan masokisti vaan algolagnisti. Toki se on sitten semantiikkaa ovatko algolagnistit masokistien alalaji vai erillinen ryhmänsä. ICD-10-luokitus on eri, mutta toisaalta lääkärithän määrittelevät subitkin masokisteiksi. Mutta eipä siitä julkisella puolella enempää. Tuo tietysti on vaikuttanut parisuhteeseenkin, koska pitää huomioida vähän eri asioita kuin jos sadisti/masokisti-kuviossa.

[Rose]

Itse tajusin olevani sub vasta joitakin vuosia sitten. Edellisessä suhteessani, joka oli aloitettu teininä, en ollut ollenkaan vielä tutustunut tällaisiin mahdollisuuksiin. Suhteessa oli vain vaniljaa ja koin aina kaipaavani enemmän. Poikaystävä sattui tietysti olemaan sellainen, joka piti vahvoista ja päällekäyvistä naisista ja toivoi minun olevan juuri sellainen. Eli molemmat halusimme tulla dominoiduiksi.

Myöhemmin, kun olin perehtynyt asioihin, nautin littlenä olemisesta. Aika pitkään oikeastaan. Vasta tämän vuoden puolella on lähtenyt se puoli minusta hieman haalistumaan tai muokkaantumaan. Koin, että jotenkin sain liikaa valtaa toiselta sellaisessa järjestelyssä. Haluaisin siis saada miellyttää toistakin, mutta se ei oikein pääse tuntumaan kellekkään missään, kun itse vastaanotan kokoaikaista paapomista ja hemmottelua. Vaikka eihän siinä mitään vikaakaan... Mutta kaikki omat tarpeenikaan ei siinä täyty, jos toinen on aivan liian hellävarainen Joten haluankin hieman itse ohjailla omaa olemusta ja neutralisoida sitä, jotta dynamiikkakin tuntuisi enemmän omalta. Tällä hetkellä olen (kai?) perus sämpylä sitten.

[wertsu]

Muutama vuos sit vielä mun oli helppo vaan todeta olevani alistuva masokisti. Se siitä, ei mitään ihmeellisempää. Maso sub, siinä mun kinky-identiteetti. Mut eipä oo enää noin yksinkertasta

Masokisti oon yhä, siitä ei pääse mihinkään. Se, kuinka paljon kipu on kiinnostanu, on vaihdellu tosi paljon. Nyt se on myös alkanu kiinnostaa toiselta kantilta, eli oon huomannu olevani aika sadisti. Hirveesti en oo päässy sitä puolta itestäni toteuttamaan, mut kyllä mä vielä joku päivä! Aikasemmin liitin kivun tosi paljon alistamiseen/alistumiseen, mut nyt oon oppinu, et sillä ei välttämättä oo mitään tekemistä sen kanssa. Kipu tuntuu nykyään ihan eri tavalla kiehtovalta. Ei pelkästään se miten se tuntuu kivalta, vaan mitä kaikkee muuta se on.

Alistuva, no joo. Vieläkin nautin tosi paljon siitä, ettei tarvi itse miettiä, vaan voi vaan kiltisti totella toista. Mut ehkä oon oppinu olee valikoivammin alistuva. Mussa on myös voimistunu halu väittää vastaan, ja olla tottelematta niin hirveen kiltisti. Se että ite dominoisin on kuitenki vielä tosi hassu ajatus, ja Domme-kokeilut on lähinnä hihityttäny. Eli en nyt sit tiedä, saanko sanoo itteeni switchiks, jos D/s-akselilla en switchaa

Aina oon "hyväksyny" littlet, ageplayn, Dd/lg-touhut ja tälläset, mut jotenki ku ne on tuotu ittee lähelle, ni oon vähän kavahtanu kauemmas. Oon jotenki ollu sillä asenteella, et tehkööt muut mitä tekee, mut mua se ei koske. En oo antanu itelleni lupaa kiinnostuu sellasesta. Mut nyt huomaan et herranjumala, ohan mussa tosi vahvana se little-puoliki, eikä mul oo mitään syytä kieltää sitä.

Exhibitionisti, mikä ihana sana. Huomionhakunen, huomiohuora, ne ei oo niin kivoja sanoja, niillä mua on aikasemmin kutsuttu ja niillä mä oon itteeni kutsunu. Mut nyt oon oppinu, et voin vaan sanoo olevani exhibbari, ja se on tosi okei! Siitä oon tosi ilonen.

Oon aina aatellu olevani hirveen avoin ja sinut seksuaalisuuteni kanssa ja blahblah, nyt vasta huomaan, et kyllä mul on moneen juttuun liittynyt häpeää. Alistuminen ja masokismi ei oo koskaan hävettänyt, mut moni muu. Esimerkiks kiinnostus kusileikkeihin oli jossain vaiheessa sellanen, mitä en kellekään myöntäny. Ku yhden tyypin kanssa niitä harrastin, ja kerroin kavereille, heitettiin yhdessä siitä läppää, kuinka ällöö ja kauheeta se oli. Ja no joo, se tilanne tosiaan oli melko epämiellyttävä, mut se johtu ihan muista seikoista. En kehannu myöntää, et oikein toteutettuna oisin varmasti nauttinu. Tänä kesänä huomasin huudahtavani kaverille keskellä puistoa, et "miten kusi muka ei ois kiva juttu?" Eli nyt oon ehkä vielä avoimempi ja vielä enemmän sinut seksuaalisuuteni kanssa. Saa nähä, et toteenko mä muutaman vuoden päästä, että "ihan lukossa mä tollonki vielä olin."

[Morgul]

Aluksi se pelkästään riitti, että älykäs ja muutenkin ihana nainen satutti.

Nykyään sadoilu tuntuu omemmalta, mutta kyllä mulle edelleen natsaa valtiattaren saappaiden palvominen ja raipan ottaminen jos "kemiat natsaa" (näitä kuluneita fraaseja ush).
Ja mun kivunsiedollekin on tapahtunut jotain, se on herkistynyt.

Mitä nupin sisustaan tulee, niin olen ehkä oppinut suvaitsevammaksi ja tökeröt möläytykset ovat jääneet pois. Tökerö tosin saatan olla noin muuten.... 

[Sosumi]

Alistuva masokisu yhä vain. Dominointi ja satuttaminen tuntuvat kaukaisilta ja vierailta ihan ajatuksenkin tasolla.

Toki mulla on käytännön tasolla kokemusta kinkyjutuista ~viitisen, kuutisen vuotta, ja jos se musta on kiinni, ni lisää on luvassa viälä ainakin seuraavat parikymmentä vuotta. Että siinä miälessä alkutaipaleella vasta ollaan. Jos kymmenen vuoden päästä mun switchitaipumukset alkaa heräillä, ni tokihan otan ne vastaan, mut toistaseks näin on ollut hyvä.

[Dariane]

Se on muuttunut eheämmäksi sitä mukaa, kun olen löytänyt omat juttuni. Kun on osannut päästää irti niistä asioista ja mielikuvista, jotka ei itselle toimi ja hapuillut eteenpäin. Olen tullut varmemmaksi ja oppinut sanomaan ei, eikä enää ei ole niin hirvittävän tärkeää, onko mulla pätevät kuvat, olenko parempi sub kuin joku muu tai miltä se mitä teen vaikuttaa ulospäin. Edelleen pieni masokisuilu ja välineurheilu on sydäntä lähellä ja joskus tykkään viedä itsekin, mutta kinkyn henkinen puoli on tullut paljon tärkeämmäksi. Miten yksinkertaista ja suurta on, että on joku, joka saa mut polvilleen.

[Lady Whip]

Minua on vaan aina pelottanut se tietty "henkinen yksinäisyys", josta monet henkisesti vahvat naiset tuntuvat kärsivän.

Kaapista poistuminen taas aiheutti sen, että nyt opettelen sitä että mitäs jos olisi vahva ilman että antaisi mitään tasoituksia yhtään kenelekään. Se taas tarkoittaa sitä yksinäisyyttä, mutta mitä jos se ei olisikaan niin kauheaa?

Olisi mielenkiintoista tietää lisää tästä vahvuus>henkinen yksinäisyys-teoriasta.
Itse en löydä yhtymäkohtaa. Tai en osaa ajatella sitä tavalla joka johtaa tuohon päätelmään.

[m0uksan]

Minulla on ollut jossain kohdassa tätä matkaa käydessäni sellainen ajatus itsestäni, että olisin jollakin tavalla "tunnevammainen". Se, että en ole saannut olla vapaasti se oma itseni, toteuttaa sitä omaa itseään.

Tämä on muodostunut jossakin vaiheessa sellaisen tietynlaisen yksinäisyyden muotoon. Itse on ollut se, joka on lähtenyt siihen ns.sopeutumisleikkiin, unohtaa hiukan niitä omia juttuja ja keskittyy siihen yleisempään, vaniljaan, mitä on enemmän tarjolla.

Nyt vuosia vuosia myöhemmin olen löytänyt nämä, joskus haudatut kinkyydet ja sen osan identiteetistäni. Huomannut, että tämän kanssa ei ole yksin. On löytynyt ihmisiä, joiden kanssa on näissä ajatuksissa samalla aaltopituudella. Se on todella helpottava tunne.

Tämän kaiken käännyttyä ositiivisempaan suuntaan, olen ollut paljon itsevarmempi ja avoimempi. Joskus kuvittelin olleeni avoin seksuaalisesti ja noin muutenkin, mutta nyt vasta huomaan mitä olen joskus ollut ja mitä olen nyt, tänä päivänä. Ero on huomattava.

Olin sitten lieriönä kuutioiden maailmassa tai en, näin on hyvä.

[Apollyon]

On.

Oma kinkypuoleni nousi esiin hiljalleen. Olin kyllä jo varhaisteininä siirtynyt kuluttamassani aikuisviihteessä vaniljajyystöstä kaikenlaiseen irstailuun, mutta jotenkin en ajatellut sen kertovan mistään. Ajattelin, että ei kai kukaan tosissaan katso kaupallista peruspornoa.

Toyn kanssa parisuhde alkoi ihan perusvaniljana, tosin molemmilla oli sellainen kokeileva ja avoin suhtautuminen seksiin ja seksuaalisuuteen. Teininä aloitetussa suhteessa kumpikin on kasvanut ja lopulta tuntuu jäätävän onnekkaalta yhteensattumalta, että halumme sopivat näin hyvin yksiin.

Alkuun kinkyily oli vain mauste, vivahde seksissä. Sitten se alkoi syvetä, tosin välillä ollen poissa pitkiä aikoja kun elämäntilanne ei suonut mahdollisuuksia tai jättänyt energiaa juuri minkäänlaiseen kasvuun. Viimeisen vuoden aikana kuvio on saanut selkeämpiä piirteitä, mukaan on vasta nyt tullut kunnolla kivun tuottaminen ja Toyn merkkaaminen milloin mitenkin. Oikeastaan pitkään aikaan en ajatellut mieltymyksissäni olevan mitään sen ihmeempää. Toisaalta osaltani ajattelen vieläkin niin, että vanilja on vain kinky, joka ei ole löytänyt omia pervouksiaan.

Alkuun vain pidin seksistä, sitten aloin pitää valta-asemasta seksissä ja tutustuttuani siihen puoleen syvemmin olen alkanut saada enemmän ja enemmän nautintoa Toyn alistumisen ohjaamisesta kivulla, nautinnolla ja niiden sekoittamisella.

En usko, että se puoli minua on koskaan valmis. En usko, että mitään lopullista totuutta omasta kinkypuolestani on edes olemassa, yhtä vähän kuin on olemassa jotain paikkaa maailmassa, josta en lopulta haluaisi lähteä jonnekin muualle.

[reea]

Joo on muuttunut. Jopa hämmentävän paljon lyhyessä ajassa. Silti mikään ei oikeasti ole muuttunut, olen vain oppinut tunnistamaan ja nimeämään asioita ja ominaisuuksia itsessäni.

Vuosia sitten kun huomasin olevani kiinnostunut kinkyjutuista, aloitin opettelun vaniljan lisämausteena ja switchaamalla. Nautin dominoimisesta, mutta tavallaan nautin myös dominoinnin kohteena olemisesta, en kuitenkaan alistumisesta sinällään. Enemmänkin siitä, että on ensin saanut kiusattua toisen niin epätoivoisen kiimaiseksi, että vaan riistäytyy irti otteesta, nakkaa sängylle ja ottaa omansa. Ajattelin pitkään, että siitä nauttiminen on alistumista, mutta eihän se ole kun mä olen omalla vallankäytölläni sen saanut aikaan. Mua ei haittaa pieni kipu siinä samalla, en silti ole masokisti. Sen sijaan olen ihan vasta löytänyt itsestäni sadistin...

[Von]

Olisi mielenkiintoista tietää lisää tästä vahvuus>henkinen yksinäisyys-teoriasta.
Itse en löydä yhtymäkohtaa.

Aina kun joku tituleeraa itseään vahvaksi naiseksi, se on juurikin selityksenä kyvyttömyydelle pitää yllä ystävyyssuhteita muihin naisiin. Miespuolinen vastineensa lienee jäärä.

[Guide-Master]

No, matka on pitkä ja muutokset ovat olleet hyvinkin lineaarista, eli alussa paljon välineitä ja siitä täysin ilman välineitä menemiseen.

Eli kun oppinut dominoivuudesta sen, että se piirre on rauhoittumista, jossa itsensä hallitseminen on pääasia, niin ei juuri tarvitse välineitä asioiden tekemiseen.

[Jukkis]

No on todellakin. Joskus vuonna nakki kun sceneen tulin olin ihan pikkunen subi poju..arka ja ujo..Kontaktien luominen ja lähestyminen D naisiin oli itselle todella vaikeaa kun tälläistä foorumia ei sillon ollut. Kinky baarin chätissä tuli sovittua jotain treffejä ja parit D tapasinkin. Baletissa oli melko aktiivina 2000 luvun alussa ja sieltä sain mukavia tyyppejä elämääni. Alussa tämä maailma oli itselle sellaista kivaa uutta juttua..vuodet kierivät ja tuli pidettyä pitempiä taukoja..tuli kokeiltua vanilja suhteitakin..jotkut toimi..jotkut ei. Palasin takaisin kun tämän paikan löysin 2011 ja olinkin muuttunut mahti masteriksi ajan kuluessa. Pari kolme vuotta sitten tuli itselle Daddy "leikit" mukaan ja huomasin niistä todella pitäväni..sain olla se huolehtiva isi ja huomasin että se on minun juttu. Kunnes ihan viime aikoina olen tajunnut että en enää tiedä mikä olen . Tavattuani ihanan naisen joka onkin D-nainen huomasin taas miettiväni omaa juttua ja tajusin että en voi itseä lokeroida mihinkään laatikkoon. Tosin tässä on myös mukana se huolehteminen että saan pitää huolta toisesta ja tajusin että olin D tai s tai daddy tai mikä nyt vaan niin se on se juttu itselle. Tällä hetkellä. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo mukanaan ja mihin suuntaa tässä ollaan menossa. En tiedä ja ei sillä niin väliäkään.