Pikkuisten maihinnousu

[pikkusisko]

Vaikuttaa siltä, ettei minulla olekaan niin suurta syytä erottaa itseäni pikkuisista kuin olen alkanut ajatella. Ihan samoja asioita tunnistan omassa identiteetissäni kuin tässä on tullut esiin. Eroa on vain siinä miten niitä asioita itsessäni toteutan ja näen.

Ehkä omassa ärsyyntymisessäni on osittain kyse siitä, että minusta tuntuu kuin minua syytettäisiin kummajaiseksi varsinaisen kierrepallon kautta. Minä en koe, että olisi mitään tarvetta peitellä niitä intressejä, jotka pikkuiset ovat tuoneet kinkykaapin kätköihin. Pitäisikö minunkin muka sitten tajuta pitää ne tarkoin varjeltuna salaisuutena? Minusta on päinvastoin jopa hauskaa tuoda vaniljamaailmassa esiin asioita, joita ei mukamas aikuisena saisi. Ne tekevät minusta minut.

Varsinkin kun viime vuosina esimerkiksi keppariharrastajat ovat saaneet osakseen valtavasti sympatiaa ja sydämiä, tuntuu jotenkin nurinkuriselta että koetaan tarvetta mennä pikkuisuutensa kanssa pervouteen piiloon. Niin kuin bikantti totesi, se on valtavan vahva vastavoima yhteiskunnan paineille. Eikö se kynttilä pistetä vakan alle jos piiloudutaan pervoilun taa silloinkin kun asiassa ei itse koeta mitään sinänsä seksuaalista? (Ja niin, todettakoon nyt sekin että ageplay ja kaikki muukin seksuaalinen pikkuisuus on minusta vain ja ainoastaan erittäin ok.)

Ylipäätään tämä "uudenlainen pikkuisuus" tuntuu minusta siltä, että samalla kun näitä intressejä tehdään näkyvämmiksi ja sitä kautta luonnollisemmiksi (mikä on upeaa!), ne myös etäännytetään kauemmas omasta arkisesta itsestä tarkoin rajattuun tilaan, ainoana jossa voi sellaisena omana itsenään olla. Se silittää minua vastakarvaan, mutta toisaalta en ole koskaan itse kokenut vastustusta omalle olemukselliselle pikkuisuudelleni. Jos olisin, näkisin asian varmaankin toisin.

[Mia-Rouva]

Pus. Kram. 

[DareDoll]

Olipas kerrassaan upea kolumni, kiitos pikkusisko 
Itse olen aina vähän hukassa näiden termien ja laatikoiden kanssa, mutta olen kyllä huomannut, että viimeisen vuoden aikana näitä pikkuisiksi itseään mieltäviä on tullut ihan hurjan paljon lisää tälle foorumille. Joku lumipalloefektikö vai maihinnousuko sitten, enpäs ossaa sanoa.
Itsestäni en tiedä olenko lintu vai kala, mutta on mulla nyt oma rakas, jota Daddyksi kutsun, ja hänelle olen babygirl tai vauva. En silti pidä vaippoja enkä ime muuta kuin kullituttia, nokkamukista juon välillä varsinkin olutta  Yksisarvispukua on kiva pitää viikonloppuisin, ja antaa Daddyn huolehtia ja hemmotella niin paljon kuin haluaa, ja tietysti babygirl osaa myös olla auttavainen ja kiltti. Itselleni tuli vähän yllätyksenä semmoinen käsitys, että pikkuiset olisivat yleensä huonokäytöksisiä, ja se olisi vähän niinkuin tekosyynä perseillä miten haluaa? Miten se brät-termi sitten näiden kanssa sijoittuu? Ageplay-leikeistä olen ollut kiinnostunut niin kauan kuin muistan, ja ehkä se muutama vuosi sitten tuntui vähän häpeälliseltä kertoa kavereille, että kutsun miesystävääni Isukiksi. Nykyisin siitä tuskin kukaan erityisemmin hätkähtää.
Mutta joo, mulla ei ole ollut aiemminkaan tarvetta laittaa itseäni tai muita mihinkään laatikoihin, mutta mielenkiintoistahan näitäkin on pohtia 

[wertsu]

Mä oon vasta lähiaikoina alkanut hyväksymään/etsimään/löytämään pikkuisuuttani. Tai siis osaa siitä. Jotenkin nyt pohdittuani ehkä koen, että mun pikkuisuus on jollain tapaa jakautunutta.

On se arkiminä-pikkuinen, jota en peittele tai piilota minkäänlaiseen kaappiin. Innostun ostaessani baarin jälkeen pikaruokapaikasta pinkin lelun itelleni, pysähdyn keskellä kauppaa ihastelemaan kiiltäviä tehtävä-väritys-kirjoja, ja selaamaan, josko löytyis sellasta kun oon ettinyt (haluun vaan värittää, en tehdä mitään tyhmiä tehtäviä) ja tarjoon viinin ja ruoan Ikean värikkäistä muoviastioista. Sellanen mä oon vaan aina ollut, jossain teini-iän alkuvaiheilla se oli vähän noloa, mut aika nopeasti se vaihe meni onneks ohi. Nyt instagram-tilillä on kuvia Hello Kitty-unilelusta, ja sain tuparilahjaks saippuakuplia. En oo aatellut tätä osaa musta mitenkään erityisenä pikkuis-osana, vaan ihan vaan osana.

Sit on se seksuaalinen puoli, joka on ollut tavallaan vaikeampi hyväksyä. Tai siis ei muiden toteuttamana, se on aina ollut mulle täysin okei, kunhan ei kosketa mua. Kolme vuotta sitten pikkusessa hiprakassa ehdotin silloin tapailemalleni tyypille, että se panis mua niin, et mulla ois mun keijun siivet selässä (eiks kaikki hei omista keijun siivet?) ja sit naurettiin, kun se oli niin hauska vitsi. Tänä vuonna oon myöntäny itelleni, et eikä oo vitsi, kun haluan sitä oikeasti. Haluun olla tyhmä ja avuton, en vaan kiltti ja kuuliainen, vaan oikeasti lapsellisen typerä. Tää on myös hyvin vahvasti jotain sellasta, mikä ei kuulu mun arkiminään.

Ehkä osalle pikkuisuus on vaan jompaa kumpaa, tai sit kumpaakin, tai jotain ihan muuta, ja se aiheuttaa hämmennystä.

[mimmu_]

Kiitos pikkusisko kolumnista! Olen niin paljon samoilla linjoilla kanssasi.
Itse tulen (lue: haluan tulla) toimeen vain muutaman pikkuisen kanssa. En vain keksi mitään ärsyttävämpää, kuin omien rajojen ja käyttäytymisen täydellisen ylilyönnin jossain yleisessä tilanteessa, kuten miitissä. Tökitään, tullaan iholle, hypitään pöydille jne. En vain yksinkertaisesti pidä siitä.
Hassua sinänsä, sillä eräs läheisimmistä pervoystävistäni on pikkuinen ja brätti. Kuitenkin hän tietää itse missä menee raja ja kontrolloi omaa käyttäytymistään.
Myönnän, ehkä tämä mielikuva on syntynyt muutamista henkilöistä, eivätkä kaikki ole tällaisia pikkuisia, mutta se silti nostaa kynnystä ja halua edes tutustua. Tässä itsellänikin siis petrattavaa

Itse koen olevani pikkuinen ihan eri tavalla. Se näyttäytyy haluna käpertyä jalkojen juureen, ottaa itkien piiskaa, olla joskus heikko. Toivon, ettei kaikkia pikkuisuuden tyylejä laitettaisi samaan nimikkeeseen, ehkä mekin sit mahdutaan pikkusiskon kanssa saman termin alle 

[vila]

Hyviä pohdintoja. Kun itse tulin sceneen vuonna nakki...no, oikeastaan siitä ei vuosissa mitattuna ole niin kauaa. Kuitenkin se oli aikaa jolloin termiä "pikkuinen" ei tunnettu, ja age-playerinä sai kuulla silloin tällöin muilta kinkyiltä olevansa pedofilian kannattaja, ja omatkin koulutyttökuvani herättivät pahennusta joissain ihmisissä. En kokenut silloin itseäni "pikkuiseksi", en koe nytkään. Olin age-player, ja meitä ei ollut kovin montaa. Nykyään olen vain aikuinen jolla on kiitettävä kokoelma hello kitty- asuja ja joka ostaa kaupasta sievän barbinuken silloin tällöin. Koska voin.
Age play "pikkuiset" olivat siihen aikaan paljon lähempänä tyypillistä Ds-subia. Aina hyväkäytöksisiä ja hillittyjä. Nykyään niin minä kuin moni muukin varmaan välillä miettii onko "pikkuisuus" vaan syy käyttäytyä huonosti. En aio sanoa että kyllä ennen asiat olivat paremmin, koska eivät ne olleet. Ne olivat erilailla.

Luulen että pikkuisuuden muuttuminen muoti-ilmiöksi johtuu siitä miten koko scene on muuttunut. Ollaan yleensäkin suvaitsevaisempia ja pehmeämmät arvot ovat tulleet mukaan. Ilmentääkö pikkuisuus tarvettamme ilmaista olevamme haavoittuvia, herkkiä ja suojelusta kaipaavia? Ajatusmaailman muutosta, että ollakseen kunnon subi ei tarvitse vaikka hammasta purren kestää kovaa piiskausta, ja sitten kiitti ja moi. Vaan voimme myös osoittaa että emme kestä. Voimme olla haavoittuvia ja tarvita paljon jälkihoitoa. Ja se on ihan ok. Ehkä osatekijä on myös kulttuurimme, jossa tunteiden näyttämistä ei arvosteta kovin korkealle. Pikkuisuus antaa tavallaan luvan tuntea, ja osoittaa sen. Malli siitä millainen on "kunnon subi" on muuttunut (vaikka jokunen true hamster saattaakin olla tästä eri mieltä). Nykyään ei ole vaan yhtä tapaa toteuttaa asioita, vaan on monia. Pikkuisuus on yksi niistä.

Ennen kuin liityin tänne ja Fetiin niin elin siinä ajatuksessa, että pikkuisessa (jonka oletin tarkoittavan samaa kuin little) on kyse ageplayer-termistä. Eikä siihen sisältynyt muita olettamuksia kuin se, että osallistuu ageplayhyn "nuorempana" henkilönä. Kun en ageplayta harrasta niin koe olevani mikään "pikkuinen" vaikka tykkäänkin pinkeistä hörhelöistä ja prinsessaelokuvista. Tosin olen muutenkin liian aikuinen.

Kun skenekokemukseni on hyvin rajattu niin tämä perustuu vain muiden ihmisten tulkintoihin asiasta, mutta minulla se käsitys että "pehmentyminen" on johtanut myös siihen että "toisella laidalla" olevat on työnnetty aika ahtaaseen karsinaan - tai jopa kokonaan skenestä ulos. Pikkuisuus 2.0 (jos nyt puhutaan tästä ilmiöstä tuolla termillä) on huomattavasti helpommin myytävissä vaniljamaailmaan kuin raskaampi sadomasokismi tai vaikka old-school M/s, ja vaniljoiden hyväksynnällä saa kaikenlaista. Sen lisäksi joistakin asioista, esimerkiksi vaikka tuosta jälkihoidosta, tuppaa tulemaan pyhiä lehmiä. Jälkihoidon puutetta pidetään red flagina, vaikka osapuolet olisivat itse sopineet sen pois jättämisestä. Onko siis skene muuttunut suvaitsevaisemmaksi ja hyväksyvämmäksi vai onko fokus vain muuttunut?

[Meeri]

Juu totta, focus on muuttunut. Tämä on varmaan myös 50 shades elokuvan aiheuttaman buumin vaikutusta. Sceneen on tullut nuorempaa porukkaa jotka tykkää softimmasta menosta.
Samalla kun hc-jutuista pitävät siirtyvät takavasemmalle, ennen kun heidät kivitetään ulos scenestä red flaggia huutaen .
Kun turvallisuusasioista vouhotetaan korostetusti (mikä minusta on hyvä juttu) tulee samalla painettua ahtaampaan karsinaan niitä jotka harjoittaa perinteistä Ds:ää, 24/seiskaa tai TPE:tä.

Jotkut nauttivat kinkyilynsä mielummin raakana ja itkunsekaisena, ilman pinkkejä hörhelöitä ja saippuakuplia.
Itse hyväksyn kummatkin tyylisuunnat. Toivon vaan että kinkybileet pysyvät jatkossakin kinkybileinä, eikä niistä tule tapahtumia joissa väritellään värityskirjoja my little pony- tunnareita laulaen. Etenkin kun täällä nyt kovasti korostetaan että siihen ei liity mitään seksuaalista, niin miksi sitä on bileissä joka nimenomaan on seksuaaliseen ilmaisuun liittyvä tapahtuma ?
Nurkkaukset ja muut pikkuisille on mun mielestä ihan ok, kunhan perinteisille köysijampoille ja piiskapateillekin on tilaa.

[vila]

Joo siis tarkoitus ei ollut mitenkään vähätellä turvallisuusasioista vouhottamista. Niissä on tärkeää puhua ja niille on tärkeää luoda oma tila. Nämä ovat vähän vaikeita asioita kun vaikka kun ei itse tee jotain niin silti jos on tehnyt riittävästi tyhmyyksiä niin tajuaa, että jotkut jutut ovat oikeasti tosi tärkeitä

Minut on kasvatettu (vai pitääkö sanoa koulutettu?) aika tiukasti kasvatettu siihen "The first rule of Pervert Club is that you lose the right to judge others"-henkeen, koska kouluttaja muistaa vielä ajan jolloin näitä kinkyjuttuja piti kaivaa netin newsgroupeista pedofiilien ja zoofiilien seasta. Kinkybar ja Tuntematon maa olivat suuria juttuja. Eikä siitä edes ole pitkä aika. Se oli suuri ilon päivä kun löysi nimimerkin, joka ei vaikuttanut olevan rikollinen tai täysin pihalla - ihan sama mistä kinkistä oli kyse. Muistan itsekin sen ajan kun ihmettelin, että eikö puolisoa pelota että joku voi pongata hänet ties miltä foorumeilta - vastaus oli, että niillä foorumeilla pyörii joka tapauksessa pelkkiä pervoja. Nykyään kun fokus on siirtynyt pois fetisseistä ja sadomasokismista jonnekin kokonaisvaltaisempaan ja pehmeämpään elämäntapaan niin sen yhteenkuuluvuuden tunteen hakeminen on varmaan vähän vaikeampaa. Minua suoraan sanottuna pelottaa jutella "pehmispikkuisten" kanssa seksuaalisista asioista, koska pelkään että toinen ahdistuu jos minä alan hekumoimaan jostain itku-alistumisesta tai huutokivusta.

[momoi36]

Kiitos sanoista Pikkusisko jota itsekin olen etsinyt. Sen lisäksi että olen masokisti niin taidan pikkuinen 1.0. Se semmonen joka hakee herkkyyttä ja turvaa, luvan olla kainalossa, mutta ei kuitenkaan ole kiinnostunut brättäilystä, puuhanurkista ja tarrakirjoista. Vähän niinkuin myös subi 2.0 joka ei ole kiinnostunut miellyttämisestä tai palvelemisesta, mutta se on sitten taas toiseen artikkeliin.. Eli siis kiitos sanoista, pikkuista voi olla niin monella tavalla, mutta nämä sanat auttoivat hyväksymään juuri minun omanlaista  pikkuista puoltani.

[Isrika]

En vain keksi mitään ärsyttävämpää, kuin omien rajojen ja käyttäytymisen täydellisen ylilyönnin jossain yleisessä tilanteessa, kuten miitissä. Tökitään, tullaan iholle, hypitään pöydille jne. En vain yksinkertaisesti pidä siitä.

Tämän kanssa mä komppaan mimmua ihan täysin.
Tämä huono käytös on se, mikä saa ärsytyksen nousemaan tietyn tyyylisistä pikkuisista.
Ja se vaikuttaa siihen, haluaako edes tutustua henkilöön joka määrittelee itsensä pikkuiseksi.
Jos tämä huono käytös laitetaan sen piikkiin että jokaisen pitää saada toteuttaa itseään ja seksuaalisuuttaan, niin oikeuttaisiko se sitten minut kohtelemaan tätä pikkuista kuin sadistina kohtelen kohdettani? Niinpä, sitä ei kukaan halua.

Pikkusiskon tyyliset pikkuiset ymmärrän, eivätkä he herätä minkäänlaista ärtymystä pikkuisuudellaan. Jotkut jopa herättävät suojelunhalua.

Huono, hetkittäin jopa törkeä käytös on se, minkä uskon olevan vastenmielistä useiden mielestä pikkuisissa (ja kaikissa muissakin) ja se syy, miksi pikkuiset herättävät vahvoja reaktioita. Ikäväähän se on, että muutamien huono käytös leimaa koko pikkuisten populaatiota, mutta niin se vain menee kun on kyse ihmisten kokemuksista ja mielikuvista. Yksi mätä omena mädättää koko korillisen.

[Subtle]

On ollut mielenkiintoista seurata tätä keskustelua. Muutamia asioita on noussut esiin, joita haluan kommentoida.

On tullut ilmeisen selväksi, että pikkuiset ärsyttävät joitakin ihmisiä. Kun ne ei osaa käyttäytyä. No, ymmärrän kyllä, että hieman vapaampi oleminen voi ärsyttää niitä, jotka kokevat tälläisen epäkunnioittavana käytöksenä. Jos D/s on kovin vakava asia, niin onhan se ärsyttävää, että toinen kehtaa heittää leikkisää läppää, tai virnistää, tai jotain muuta vastaavaa auktoriteetin pelon puutetta ilmaisevaa asiaa. Silti, oletukset siitä että pikkuset tökkii, tulee iholle, hyppii pöydille jne tuntuu itsestäni ihan vieraalta, vaikka pikkuinen olenkin. En ole koskaan nähnyt kenenkään pikkuisen käyttäytyvän tuolla tavalla. Ehkä näissä on sitten alueellisia eroja, tiedä häntä. Kyllä meilläpäin yleensä on kysytty lupaa halaamiseenkin, ei kukaan tunge väkisin iholle, se kun ei kuulu asiaan kinkypiireissä.

Toisekseen, pikkuisuus ei välttämättä tarkoita pehmopikkuisuutta. Olen itse asiassa vähemmistössä siinä, että kipu ei oo mun juttu. Melkein kaikki tuntemani pikkuiset haluavat tulla piiskatuiksi, ja kestävät kipua, skaala varmaan vaihtelee ihan samalla lailla kuin muidenkin alistuvien parissa. Vaikka itse en kestäkään enempää kuin pientä läpsyttelyä, neulat on paljon kivempia. Näissäkin olen tietty ihan pehmo, 0.8mm paksummalla ei tarvi tulla tökkiin. En minä kuitenkaan pyörry, jos joku tulee hehkuttamaan huutokivusta tai itku-alistumisesta. Itselläni on taipumusta henkiseen masokismiin, olen hyvä ruoskimaan omaa henkistä kärsimystäni itkuisiin anteeksipyyntöihin, en tarvitse tähän ulkopuolista sanallista tai fyysistä ruoskintaa, mutta ymmärrän kyllä, että lujatahtoisemmille se voi olla tarpeen.

Summa summarum, pikkuisiakin on moneen junaan, ja varmaan on niitä huonosti käyttäytyviäkin. Ei kaikki pikkuiset kuitenkaan ole hirveän brättejä, kyllä me osataan käyttäytyä. Pikkuisista löytyy myös masokisteja, ja sadisteja, siinä missä muistakin kinkyistä. Löytyypä meistä alistuviakin, joskus jopa palveluhenkisiä sellaisia, meidän sisäkönasut nyt vaan saattaa olla söpöyteen taipuvaisia 

[kuplamuovi]

Silti, oletukset siitä että pikkuset tökkii, tulee iholle, hyppii pöydille jne tuntuu itsestäni ihan vieraalta, vaikka pikkuinen olenkin. En ole koskaan nähnyt kenenkään pikkuisen käyttäytyvän tuolla tavalla. Ehkä näissä on sitten alueellisia eroja, tiedä häntä. Kyllä meilläpäin yleensä on kysytty lupaa halaamiseenkin, ei kukaan tunge väkisin iholle, se kun ei kuulu asiaan kinkypiireissä.

miun on pakko tulla komppaamaan tätä täysiä! sen reilu kaksi vuotta mitä olen nyt pyörinyt miiteissä ja bileissä ja tapahtumissa ja mitä näitä nyt on, en ole kertaakaan nähnyt yhtään huonosti käyttäytyvää pikkuista. mie oon saanut myös sellaisen fiiliksen että useimmat pikkuiset ovat hyvinkin ujoja. ei ujot tee tuollaisia tempauksia. toki kaikki on mahdollista!

[Kettu vinossa]

Kyllähän se kieltämättä nykyään on niin, että jos kerrot kinkypiireissä tykkääväsi jostain "lapsille kuuluvasta", niin heti ollaan kysymässä että harrastatko ageplaytä. Itse tykkään esimerkiksi piirroselokuvista, mangasta, animesta, pehmoleluista, askartelusta, sirkuksesta, tivoleista, huvipuistoista, eläintarhoista ja kaikenlaisesta söpöstä, mutta ageplayeriä minusta ei saa tekemälläkään.

Kummallisimat ageplayeriksi luulemiset ovat johtuneet siitä että olin BDSM-baarissa kirjoitellut loli- ja shotaconista ja miten niiden pitäisi pysyä laillisina. En tiennyt että ageplayerit edes katsovat sellaista, mutta toisaalta loogistahan se olisi.

Mutta nostan kyllä ketunkorvahattuani kaikille jotka uskaltavat ageplaytä tai jotain muuta roolileikkiä harrastaa julkisesti. Itse kun osaan sessioissa olla vain oma itseni, niin hyvässä kuin pahassa.

[latexbun]

Mutta nostan kyllä ketunkorvahattuani kaikille jotka uskaltavat ageplaytä tai jotain muuta roolileikkiä harrastaa julkisesti. Itse kun osaan sessioissa olla vain oma itseni, niin hyvässä kuin pahassa.

Kettu, usein se oma pienuus on osa itseä. Mutta toisaalta tiedän, että et varmaan tarkoittanutkaan ettei olisi.

[cassandra82]

Mielenkiintoista keskustelua.

Minua on askarruttanut nykyisessä pikkuisuus-jutussa osittain samat asiat kuin Pikkusiskoakin, tosin eivät ne minua ärsytä, en vain ole kokenut niitä omakseni, vaan vähän vieraaksi itselleni. Pikkusiskon alla oleva lainaus kiteyttää aika pitkälti myös omia mietteitäni:

"Ylipäätään tämä "uudenlainen pikkuisuus" tuntuu minusta siltä, että samalla kun näitä intressejä tehdään näkyvämmiksi ja sitä kautta luonnollisemmiksi (mikä on upeaa!), ne myös etäännytetään kauemmas omasta arkisesta itsestä tarkoin rajattuun tilaan, ainoana jossa voi sellaisena omana itsenään olla. Se silittää minua vastakarvaan, mutta toisaalta en ole koskaan itse kokenut vastustusta omalle olemukselliselle pikkuisuudelleni."

Olen aina ollut varsinkin vapaa-ajalla, kodin piirissä ja kavereiden kanssa lapsenmielinen, leikkisä ja kaikenlaisesta pelailusta innostuva. Voin helposti heittäytyä täysillä mielikuvitusleikkiin lähipiirin muksujen kanssa, ja pidän värikkäistä ja söpöistä asioista ja vaatteista siinä missä myös "aikuismaisista" jutuista. Minun päässäni ne eivät sulje toisiaan pois tai ole millään tavoin ristiriidassa. Vaalin ja arvostan sisäistä lastani. Minulle aikuisuuteen itseensä on sisäsyntyisesti kuulunut myös lupa leikkiä ja olla lapsenmielinen, herkkä, innostuva ja tunteellinen (ja nämä ovat ihan eri asioita kuin lapsellinen käytös tai emotionaalinen kypsymättömyys), enkä ole koskaan hirveästi välittänyt, mitä muut ajattelevat siitä, onko joku juttu "aikuisuuteen sopiva" vai ei. Toisaalta en koe lapsellisena perhe-elokuvien/lasten elokuvien katsomista tai värityskirjan värittämistä. Ne ovat asioita, joita arkiminäni joskus tykkää tehdä, samoin kuin tanssia keittiössä tai muuten hullutella ja höpsöillä. Liikun sulavasti eri mielentiloista toiseen (vakavasta, järkevästä ja analyyttisesta höpsöttelevään) eikä minun ole tarvetta erityisemmin lokeroida näitä erillisiin rajattuihin tiloihin. Toisin sanoen, näen ja koen vieraaksi lapsenomaisen mielenlaadun irrottamisen arkiminästäni. Ja ehkä suhtautumiseni takia en koe myöskään tarvetta erityisesti korostaa bdsm-kontekstissa "lapsekkaita" puolia, mikä ei tietenkään tarkoita sitä, että muut eivät voisi tehdä niin.

Minulle pikkuisuus ei siis liity age playhin lainkaan, enkä pikkuisena koe tarvetta "taantua" lapseksi tai lupaa "olla lapsi" nimenomaan bdsm-puolella. Ja silti koen "pikkuisuuden" olevan iso osa kinkyyttäni. Se ei todellakaan myöskään ole ainut kinkyyttäni kuvaava puoli, mutta se on tärkeä. D/s-suhteessa pikkuisuus kulkee intuitiivisesti mukana siten, että tietyissä tilanteissa se on vahvemmin pinnalla, ja välillä jää taka-alalle, enkä juuri kiinnitä huomiota siihen, milloin se nousee pintaan. Pikkuisuuden tunteeseen liittyy ainakin minulla herkkyys ja ehkä erityisen suuri tarve myös lempeydelle, hellyydelle, kainalolle, haleille ja rapsutuksille. Se on lupaa tuntea itsensä pieneksi, paljaaksi ja toista ihmistä tarvitsevaksi, syvää luottamusta omaan D:hen ja itsensä antamista toisen suojeltavaksi. Ja luulen, että tuntemus/kokemus pikkuisuudesta ei aktivoidu, ellei se saa vastakaikua ja heijastuspintaa toisesta ihmisestä. Eli D:n tapa suhtautua ja käyttäytyä minua kohtaan resonoi minussa niin, että se saa oloni tuntumaan turvalliselta tavalla, jossa minun ei tarvitse olla koko ajan fiksu, osaava ja pärjäävä, vaan voin olla huoleton, hupsu, tyttömäinen ja niin, se pikkuinen.