Kirjoittaja Aihe: Tervetuloa hiekkalaatikolle eli pieni survival guide kinky-sceneen  (Luettu 6333 kertaa)

Kolumnisti

  • Moderator
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 372
  • Galleria
Tervetuloa hiekkalaatikolle eli pieni survival guide kinky-sceneen

Ajattelin nyt ensimmäiseksi kolumnikseni kirjoittaa pienen pintaraapaisun aiheesta, jonka uskon olevan hyödyllinen monille kinkyistä, nimittäin vähän selviytymisneuvoja kinky-sceneen. Scenellä tarkoitetaan tässä kinkyjen yhteisöä: BDSM-baaria, bileitä jne. Kinky voi olla kuulumatta sceneen. En nyt aio toistella mitään BDSM-baarin käyttäytymissääntöjä tai bile-etikettiä, tyyliin käytä aina turvasanaa tai tutustu ihmisiin miiteissä. Pikemminkin haluan vähän levittää tietoa tämän hiekkalaatikon säännöllisesti toistuvista ilmiöistä ja ehkä säästää sitä kautta mielipahalta, ettei tulisi esimerkiksi niin helpolla itkupotkuraivareita, jos vaikka leikkikaveria ei ihan heti löydy tai kaikki tuntuvat tosi tyhmiltä. Kaikki mielipiteet ovat puhtaasti omiani eivätkä mitään tieteellistä faktaa. Tai ovathan, koska olen ainoan oikean kinky-totuuden suur-mufti, jolla on pääsy siihen oikeaan, salattuun ja mystiseen pervo-tietoon.

Ensimmäinen ohje: Moni voi sanoa jotain tuon tapaista, mutta sen voi ottaa yhtä vakavasti kuin Kiinan keisariksi julistautumisen. Scenestä löytyy paljon omia mielipiteitään/toiveitaan/kokemuksiaan totuutena julistajia, joko suoraan tai välillisesti. Mitä on ”oikea”-kinkyily, miten hakea seuraa jne. Näihin voi suhtautua samalla painoarvolla kuin, mihin tahansa muuhun netti-auktoriteettiin.

Se, miten sinut uutena otetaan kinky-yhteisössä vastaan, riippuu pitkälti siitä, oletko pillullisoletettu vai et. Naisia liikkuu kinky-piireissä yhä paljon vähemmän kuin miehiä. Samoin dominoivia on vähemmän kuin subeja.

Jos olet nainen, saat todennäköisesti paljon erilaisia viestejä ja tarjouksia, joiden laatu voi olla kauniisti sanottuna vaihteleva. Yleensä tämä sitten johtaa jossain vaiheessa avautumisiin, jossa yksityisviestittely vertautuu osapuilleen ihmisoikeusloukkauksiin, sekä pitkiin kieltolistoihin profiileissa siitä, keiden ei kannata ottaa yhteyttä. En tiedä, onko niistä koskaan apua, koska vähän epäilen, että foorumeilla on kahdenlaisia seuranhakijoita, niitä, jotka lukevat ja niitä, jotka eivät lue.
Viimeksi mainittuihin auttaa lähinnä poista viesti- nappi. On myös olemassa vaara, että kontakti määrien tähden odotukset mahdollisesta kumppanista kehittyvät epärealistisiksi tai sitten kuin karkkikaupassa pääsee kokeilemaan kaikkea, niin into palaa intensiivisellä liekillä nopeasti loppuun.

Jos olet mies, niin todennäköisesti ketään ei kiinnosta, ellet tee itseäsi kiinnostavaksi. Jos et hirveästi kerro itsestäsi, mutta haet hanakasti seuraa, päädyt helposti runkkarioletetuksi. Seuraa etsiessäsi muista myös, että vaatimusten esittäminen naisten ulkonäön suhteen on syvästi paheksuttua ja varsinkin painoasiat ovat haram. Muuten se, jos et seuraa löydä (ainakaan heti), ei ole mikään merkki siitä, etteikö seksuaalisuuttasi scenessä hyväksyttäisi tai naisiakin olisi, vaan lähinnä siitä, että vapaita vastinkappaleita on harvassa, tai nämä eivät syystä tai toisesta reagoi sinuun otollisella tavalla.

Piirit ovat tosiaan suhteellisen pienet, ennen kaikkea siis aktiivisten ja oman paikkansa scenessä löytäneiden. Tämä on joskus johtanut puheisiin ”sisäpiiristä”, joka määrää asioista. Varsinaista sisäpiiriä ei ole, mutta on kyllä paljon erilasia klaaneja, kuppikuntia ja yksi ompeluseura. Luonnollisesti seuraa haetaan ja saadaan pitkälti scenen sisältä ja on paljon lyhyitä suhteista sekä polykuvioita. Niinpä helposti ihmiset ovat toisilleen jotain exan nyxan tulevia tai jotain sinne päin. Tervettä lähdekritiikkiä sopii siis myös soveltaa siihen, mitä ihmiset toisistaan kertovat.

Vaikka piirit ovat pienet, ovat ihmisten taustat vaihtelevia. Kaikki eivät tosiaan ole samoista kuplista, vaikka tavallaan ehkä muodostavatkin yhdessä sitten omansa. Ihmiset myös hakevat hyvin erilaisia asioita scenessä. Kun toinen tulee hakemaan kinky-tapahtumasta nyrkkinaintia tuntemattoman kanssa keskellä baaria, niin toinen tulee käytännössä keskustelemaan koodauksesta kaverinsa kanssa. Ylipäätänsä suomalaiset tuppaavat olemaan ujoja ja kinky-tapahtumat huomattavasti vähemmän hurjia kuin mitä yleisissä mielikuvissa. Bileiden dress-code, puolesta ja vastaan, on tappelunaihe, joka aika ajoin nousee uudestaan esiin ja siinä toistetaan sitten ne kaikki samat argumentit.

Kinkythän sitten hyväksyvät aina toistensa taipumukset, eivätkä missään nimessä annan omien mieltymystensä vaikuttaa siihen, mitä pitävät hyväksyttävänä seksuaalisuutena tai sopivana esim. bile-pukeutumisen suhteen (Tähän kohtaan huutonaurua ja huomautus, että oli sitten ironiaa).

Onneksi sentään yhteisön tasolla noudatetaan periaatetta, että jos se on täysi-ikäisten ihmisten touhua, konsensuaalista ja laillista, se on ok. Loppupeleissä kinky-scene onkin paikka, jossa poikkeuksellisempia seksuaalisia mieltymyksiä omaava henkilö pääsee todennäköisesti parhaiten toteuttamaan itseään ja oleman oma itsensä sekä mahdollisesti löytää seuraa. Joka tapauksessa, kun ihmiset tulevat erilaisista taustoista erilaisine haluineen, voi olla varma, että sellaisia asioita kuin itsestään selvyydet ei ole. ”Kyllähän sen pitää tajuta se itsekkin” taitavat olla ne scenen yleisimmät (lähes) viimeiset sanat.

Joo ja jatkakaa kommenttikentässä ihan rauhassa. Valituksia kolumnista voi yrittää tulla tekemään takapuolelleni bileissä.

  Stylos
ainoan oikean kinky-totuuden suur-mufti

P.S. Onhan dress-code aika hyödytön juttu, mutta jotkut ovat vain niin samperin itsepäisiä… tällä viimeksi mainitulla totuudella ei myöskään luonnollisesti ole mitään tekemistä sen kanssa, että pukeutuminen ei ole minulla keskiössä.

Nick

  • Vieras
Kun ymmärtää että se juttu on joka on sinun juttusi on aina muiden mielestä väärin toteutettu ja kun muistaa vastavuoroisesti kertoa toiselle samaa juttua tekevälle ja kaikille muillekin että hän toimii väärin, on jo aika paljon olennaista sisäistänyt.

Väärin toteutettujen fetissien ohella voi toimia virheellisesti myös siten että (erityisesti naisoletettuna) että tulee skeneen ja kahden vuoden sisällä shoppailee erinäisen määrän kokemuksia vaihtelevien kumppaneiden kanssa ja sen jälkeen poistuu, joko pysyvästi tai tullakseen takaisin seuraavalla vuosikymmenellä. Miesoletettuna tuohon liittyy vastaava väärintoimiminen, ns. portinvartijamasterius jossa vanhempi setämies tai henkisesti epävakaa nuorempi yksilö kontaktoi em. tulokkaisiin ja tarjoaa heille erinäistä aktiviteettia. Kyytiä antaa näistä vain setämies, epävakaa nuorempi on sitä mieltä että menköön bussilla kotiin kun niitä espoon, vantaan, korson tms. takahikiän perukoilta muutaman tunnin päästä taas menee. Setämiehen tunnistaa foorumikirjoituksista, epävakaan taas niiden puuttumisesta.

UW

  • Vieras
Kun joskus 2014 loin nickin tälle foorumille niin tein aika nopsaan deitti-ilmon jossa etsittiin saman tien kahta naista. Muutamia ikään ja ulkonäköön liittyviä kriteereitä mainiten    ;D
Olihan tuo kova pettymys kun ei tullut tusinoittain yksäreitä  ;) en muista yksityiskohtia, mutta oli ainakin hieman erilainen kun keräsi kommentteja ja edesauttoi muutaman tuttavuuden syntymistä myöhemmin  :) antoi ehkä pohjan jonkun toisen negatiiviseen suhtautumiseen  ::)

Opinnoissa sivuttu tuota mielikuvien rakentumista. Kiintoisaa myös kelailla miten eri ihmiset määrittelevät kinky-skenen ja mitä vaaditaan ollakseen skeneläinen? Kaikki eivät viihdy foorumeilla, käyvät harvoin missään tapahtumissa, identifioivat itsensä silti skeneen.

”Skenessä ja skenen ulkopuolella” sopii itselle tällä hetkellä. Foorumilla hengailen, yritän pysytellä kaukana draamoista ja dramaattisista henkilöistä  :D bileissä tai miiteissä tilapäisen mielenhäiriön koittaessa.
Jonkun 600 piiskaniskua 2x vkossa näkökulmasta oma oervoilu voi olla vähäistä, mutta on silti osa elämää
« Viimeksi muokattu: 12.02.2018, 00:40 kirjoittanut UW »

D79Mies

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 721
  • Haista vittu ei ole turvasana.
  • Galleria
Hienoa Stylos, että tartuit asiaan. Tämäntyyppisestä artikkelista taikka osiosta on täällä keskusteltu paljon. Mutta... Puhki puhuttu on ollut edelleen tekemättä.

Toki sivuston pääsivun vasempaan laitaan kiinnitetyt kirjoitukset ovat lieventäneet tilannetta jonkin verran.

Luultavasti tämän jälkeen eri intressit repivät tämän kirjoituksen kappaleiksi viedäkseen siitä osat omaan hiekkalaatikkoonsa, mutta antakaamme tämän tapahtua, sillä tämä vain kertoo aiheen merkittävyydestä.

P. S. Mihin ilmansuuntaan suur-muftia voi vastedes kumartaa?  ;)

LadyHera

  • Vieras
Hyvin ja hauskasti kirjoitettu. Täysin samaa mieltä, ei tarvetta reklamoida. Kiitos ja kumarrus minun omasta hiekkalaatikkoni nurkasta  :)

DareDoll

  • Vieras
Jos olisin joskus jaksanut kolumnin kirjoittaa, niin olisi ollut samasta aiheesta, mutta liian tökstöks ja auhhhhh :o hieno aihe!!

Stylos

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 777
  • Ainoan oikean kinky-totuuden Suur-Mufti
  • Galleria
Hienoa Stylos, että tartuit asiaan. Tämäntyyppisestä artikkelista taikka osiosta on täällä keskusteltu paljon. Mutta... Puhki puhuttu on ollut edelleen tekemättä.

...

P. S. Mihin ilmansuuntaan suur-muftia voi vastedes kumartaa?  ;)

Kiitos kehuista. Järvenpää on luonnollisesi uusi Mekka.

Pippi Longstocking

  • Vieras
Osuva ja naseva kirjoitus, varmasti monelle hyödyllinen, kun yrittää tehdä sitä ensikontaktia hiekkalaatikolla. Väärän lapion lainaaminen voi olla vähintään kohtalokasta.

Onneksi olen itse tämmönen hötömölöapina ja tulin skeneen toisen ihmisen imussa, niin säästyin paljolta.  O:-)

Nvriih

  • Vieras
Mainio kirjoitus! Vaikka ajoittain keskustelu menee typeräksi eipäsjuupasehkä-väittelyksi niin kyllä mä arvostan kovasti täältä saamiani asiallisia vinkkejä ja näkökulmia. Ja kun mä en ole varsinaisesti inessä skenessä, niin tämä on ainoa aihepiirin tarttumapinta muihin samanmoisiin ja niihin erilaisiin (*köh* vääräuskoisiin) olentoihin.

Forthright69

  • Vieras
Muutama täydennys sinänsä ansiokkaaseen tiivistykseen täältä ikäänkuin hiekkalaatikon ulkopuolelta.  Olen nimittäin ollut jonkinlaisessa suhteessa skeneen yli 20 vuotta, suurimman osan ajasta tietoisesti sen ulkopuolisena tarkkailija. Nuorempana kävin muutamissa bileissä ärsyyntymässä, ennenkuin ymmärsin, että ne eivät ole minun juttuni. Miellän nimittäin itseni suhteessa tähän skeneen vähän niinkuin siksi naapurin pojaksi, joka käy aina silloin tällöin lällättämässä ja ärsyttämässä hiekkalaatikolla leikkiviä ja palaa sitten taas omiin hommiinsa. Minulle oma seksuaalisuuteni on alue, jonka sisään en kaipaa sosiaalista toimintaa. Tätä voi ehkä verrata siihen, että olen myös melko innokas kestävyysjuoksun harrastaja, mutta en silti koe minkäänlaista tarvetta bondata muiden kestävyysjuoksijoiden kanssa.

Mutta siis, ensinnäkin noista kinkyauktoriteeteista. On totta, että kaikenlaista asiantuntijaa ja oikeassaolijaa löytyy siinä määrin, että epävarmempaa saattaa alkaa hirvittää. Mutta ei tämäkään ole pelkästään huono asia. Suurin osa tälläkin foorumilla jaetuista neuvoista on ihan asiallisia ja niistä kannattaa ottaa opikseen. Näin.

Toiseksi, skenen piirissä olevien miesten ja naisten määristä. On totta, että naisia on vähemmän kuin miehiä. Ja ihan samoin kuin tuolla vaniljapuolellakin, kaikkein eniten huomiota saavat osakseen nuoret naiset, joista jotkut sitten hyödyntävät tätä päätymällä juurikin tuollaiseen tässäkin keskustelussa mainittuun kokemusshoppailuun vaihtelevien partnerien kanssa.  Vasta löytynyt kinkyidentiteetti ja uudet, jännittävältä vaikuttavat ihmiset ja kuviot saattavat aiheuttaa joillekin vauhtisokeutta, jota valitettavasti jotkut skenen piirissä hääräävät setämiehet sitten kyllä hyödyntävät. Tiedän, että tämän ääneen sanominen ei varmasti miellytä kaikkia, mutta minä voin sen sanoa, koska minulla ei ole skenessä minkäänlaista asemaa tuhottavanani.

Ja sisäpiireistä sitten. Siitä olen ketjun aloittajan kanssa jokseenkin samaa mieltä, että yhtä yhtenäistä ja selkeärajaista sisäpiiriä ei ole olemassa. Nuo "klaanit, kuppikunnat ja ompeluseura" limittyvät kuitenkin toisiinsa siten, että kyllä niiden keskeisimpien hahmojen voidaan ihan hyvällä syyllä sanoa muodostavan jonkinlaisen oikeamielisten sisäpiirin. Toki tämä sisäpiiri ei ole niin suljettu, kuin jollain toisilla elämänalueilla, mutta kyllä sellainen silti on olemassa, mieltävätpä siihen kuuluvat sen olemassaolon tai eivät. Kovin pitkään ei tätäkään foorumia tarvitse seurata, kun asia käy ilmeiseksi.

Dress-codesta en sano mitään. Alkaa vaan naurattaa niin, että jäävät päivän työt tekemättä.

Kahlitsija

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 367
  • Dominoiva sadisti. Utelias perverssi.
  • Galleria
Täytyy puolestani myös todeta, että kirjoitus osuu monin kohdin asian ytimeen. Kuulun myös osastoon "puuhastelen mielummin itsekseni", enkä ole koskaan kokenut kuuluvani mihinkään skeneen. Nyt kun tämän vuoden alussa painostettuna tälle foorumille tunnukset tein, olen huomannut noita samoja asioita. Jopa siinä määrin, että tekisi mieli mennä johonkin miittiin ensimmäistä kertaa ihan vain aiheuttamaan pahennusta  >:D

-Kahlitsija

Colestramus

  • Bizarre Club
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 389
  • Voe tokkiinsa.
  • Galleria
Hieno kirjoitus. Mielipiteiden kohdalla ei oikeastaan voi olla kuin vain ja ainoastaan väärässä, koska jokaisella on se omansa. Se ei tietenkään haittaa että jos tulee tietoa siltä taitoa omaavalta ja vinkkejä, mutta sen esittäminen silleen "katsos nyt poika kun ammattilainen näyttää" saa enemmän nauramaan kuin ottamaan ketään vakavasti.

Moneenkin kohtaan voisin avautua monen sivullisen verran, mutta hyvin todenäköisesti suuttuttaisin koko baarin mielipiteilläni. Joten noudatan Mokoman lyriikoita tässä tapauksessa. "Vaikeneminen on kultaa, puhuminen hopeaa."

Ps. mikä ihme dresscode? Mähän näytän tältä joka päivä  >:D

Doctor Whip

  • Vieras
Jokainen rakentaa hiekkalaatikkoon oman näköisensä hiekkakakut, silloin kun hiekka on vielä sopivan kosteaa ja kakut kestävät kasassa. Kun sitten tulee seuraava kuuma hellepäivä tai ukkosmyrsky rankkasateineen, kakut ovat mennyttä. Ainahan voi tietysti leipoa uudet hiekkakakut, jos olosuhteet ovat sopivat, kunnes nekin ovat jossain vaiheessa taas historiaa.  ::)

bin_hki

  • Vieras
Jokainen rakentaa hiekkalaatikkoon oman näköisensä hiekkakakut, silloin kun hiekka on vielä sopivan kosteaa ja kakut kestävät kasassa. Kun sitten tulee seuraava kuuma hellepäivä tai ukkosmyrsky rankkasateineen, kakut ovat mennyttä. Ainahan voi tietysti leipoa uudet hiekkakakut, jos olosuhteet ovat sopivat, kunnes nekin ovat jossain vaiheessa taas historiaa.  ::)

Mä jotenkin masennuin tästä... ???
Eikö vaan voi duunata sitä samaa märkää kakkua satoi tai paistoi?  O:-)

Doctor Whip

  • Vieras
Se olisikin tietysti ihanteellista, jos hiekkakakku olisi aina se sama ja sopivan märkä taideteos, olosuhteista ja säästä riippumatta. Ehkä kakku pitäisikin muovata vaikkapa savesta, tai valaa tukevaan kakkuvuokaan betonista, jotta se kestäisi paremmin myös tosielämän realistiset rasitukset.  ???