Kirjoittaja Aihe: Kun ostoskeskuksessa käynti on jotain muuta kuin arkisen oloista  (Luettu 7649 kertaa)

Raduni

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 308
  • isi tässä moi
  • Galleria
Mulle tulee tästä ketjusta kauheasti mieleen viisitoista vuotta sitten kirjoittamani novellinpoikanen, jossa hassutellaan vähän tuolla fettari ostoksilla -teemalla:

Lainaus

Minä tajusin jo lapsena, että siinä oli jotain erityistä kuulla kaupantädin sanovan "satayhdeksäntoista markkaa ja kahdeksankymmentä penniä". Ei sitä silloin osannut vielä kuvitellakaan, että se olisi ollut mitenkään seksuaalista. Muistan vaan sen tavan, jolla se jäi mieleen aina kun kuuli kaupantädin sanovan sen kun kävimme äidin kanssa kaupassa. Se tuntui jotenkin jännältä.

Edes siirtyminen eurooppalaiseen yhteisvaluuttaan ei lannistunut innostustani, joskin summa vaihtui luonnollisesti 20,15 euroon. Muutama vuosi takaperin löysin internetistä muita samanhenkisiä, joiden kanssa vaihdoimme kokemuksia ja fantasioita. Sisälläni alkoi kutkutella tunne, että jospa minäkin jonakin päivänä toteuttaisin tuon hurjimman fantasiani...

Se oli eräs joulukuinen tiistai, kun viimein päätin toteuttaa fantasiani. Opintotuki oli juuri tullut, joten minulla oli nyt varaa käydä kaupassa. Olin pari kertaa aikaisemminkin yrittänyt, mutta jänistänyt viime tingassa. Tuona joulukuisena iltana kaikki oli kuitenkin toisin. Matka kaupalle tuntui kestävän ikuisuuden. Päästyäni perille avasin kaupan oven sydän pamppaillen; Uskaltaisinko minä tehdä sen? Sitten huomasin, että kassalla oli juuri se täti, joka suhautti ässän seksikkäästi. "Nyt minä sen teen", päätin.

Otin ostoskorin ja aloin kerätä siihen tavaraa. Pidin niin tarkasti kirjaa ostosteni hinnoista kuin vain kiihtyneellä mielelläni pystyin. Ostin ranskanleipää, sormiparistoja, kuivattuja viikunoita ja kaikkea muuta tarpeetonta, kunnes lopulta minulla oli korissani 17,77 euron edestä ostoksia. Tuossa vaiheessa en tahtonut löytää enää oikein mitään, millä olisin nuo puuttuvat roposet saanut haalittua laskuni loppusummaan. Olin jo luopumassa toivosta, kun silmäni osuivat eläinruokahyllyn koiranmakkaroihin. 2,40 euroa kappaleelta.

Minuun oli jälleen kerran iskeä pakokauhu. Uskaltaisinko minä ottaa tuon koiranmakkaran ostoskoriini? Entä jos joku näkisi? Käteni tärisivät ja poskiani kuumotti. Seisoin siinä paikallani pitkään empien. Lopulta rohkaisin mieleni. Suljin silmäni, vedin syvään henkeä, tartuin koiranmakkaraan, sujautin sen ostoskoriini ja riensin puolijuoksua kassalle. En kuitenkaan uskaltanut mennä suoraan kassalle, vaan jäin makeishyllyn luokse muka lukemaan suklaalevyjen tuoteselosteita.

Lopulta edelläni asioinut vanha rouva poistui kaupasta ja uskaltauduin kassalle. Olin todella hermostunut ja olin pudottaa ostamani huuhteluaineen lattialle. Sain kuin sainkin ostokseni vaivoin ladottua liukuhihnalle ja tervehdin arasti kaupantätiä, joka alkoi lyödä ostoksiani kassaan. Kun tuli koiranmakkaran vuoro, sydämeni hyppäsi kurkkuun. Viivakoodinlukija ei suostunut ottamaan hintaa siitä ja kassaneidin oli näpyteltävä tuotekoodi kassaan käsin. Se pieni hetki tuntui kestävän ikuisuuden ja olin kuolla häpeästä. Yhtäkkiä kaupantäti rikkoi hiljaisuuden.

"Ai, onko sullakin koira?"

Se kysymys tuli todella yllättäen. Jäin seisomaan suu ammolleni yrittäen miettiä jotakin tökeröä selitystä kuin lapsi, joka on yllätetty piparipurkilta. Se toisaalta hävetti ja toisaalta kiihotti minua.

"E-ei, ei ole. Se... se on mun l-lemmikkioravalle", soperin.

Tosiasiassa minä en alkuunkaan pitänyt oravista. Inhosin niiden tuuheita pörröhäntiä ja nappisilmiä. Inhosin niitä pikku nököhampaita joilla ne nakersivat käpyjä, jotka vanhat ja arvokaat puut olivat kovalla vaivalla kasvattaneet. Minä vihasin oravia. Minä vihasin niitä jopa niin paljon, että keräsin vessapaperipakkauksista kasapäin oravamerkkejä, joilla sai lunastaa sellaisia isoja pehmoleluoravia. Sitten minä sidoin ne puuhun ja poltin ne rituaalimenoin läheisessä metsikössä. "Esimerkkinä muille oraville", kuten minä toisinaan uteliaille ohikulkijoille asian selitin.

Kaupantäti ei varmaankaan uskonut sanaakaan selityksestäni, mutta hymyili ymmärtäväisesti. Aivan kuin olisi maailman luonnollisin asia ostaa koiranmakkaraa, vaikkei omista koiraa. Minusta jopa tuntui hieman, että hän halusi minun ostavan koiranmakkaraa ja että hän nautti siitä. Luoja, miten kiihottavalta se tuntuikaan!

Vihdoin kassaneiti sai kaikki ostokset lyötyä kassaan. Tunsin pulssini kiihtyvän, kun katsoin kassakoneessa komeilevaa lukua. 20,17 euroa. Päässäni kohisi ja koko muu maailma tuntui häipyvän ympäriltä. Niin kiihottavalta se tuntui.

"Kakshkymmentä ja viishtoishta", kassaneiti sanoi.

Silloin minä laukesin. Voi luoja, miten voimakkasti minä laukesinkaan. Se tuntui ruumiini joka sopukassa ja sai minut haukkomaan hetkeksi henkeä. Minun oli pakko ottaa tukea tiskistä ja hengittää muutama sekunti todella syvään.

"Anteeks, paljonko se olikaan?" sain viimein kysytyksi.

"Kashkyt euroa ja viishtoishta shenttiä", vastasi kaupantäti.

Minä laukesin uudestaan; tällä kertaa niin voimakkaasti että putosin maahan polvilleni ja jäin hetkeksi sikiöasentoon sätkimään ja voihkimaan, kunnes jäin raukeana makaamaan kaupan lattialle.

"Ootshä ihan okei?" kysyi kaupantäti.

"Joo, olen mä", vastasin ja rykäisin. Maksoin ostokseni, pakkasin ne muovikassiin ja livahdin äkkiä kaupasta pihalle edelleen huohottaen.

Pihalla minuun iski syyllisyyden tunne. Mitä olinkaan mennyt tekemään? Mitä ihmisetkin ajattelivat moisesta? Pitikö minun tuhlata 20,15€ tuohon? Sehän on opiskelijalle iso raha. Sillähän olisi saanut MTV3:n Puhuvan Päänkin sanomaan "toimitusjohtaja" miltei tuhat kertaa! Oliko tämä nyt todellakin kaiken sen arvoista?

Kyllä se oli, ja taidanpa ottaa tämän kaiken vielä joku päivä uusiksi...

remmittä

  • Turun Baletti
  • Asiakas
  • *
  • Viestejä: 107
  • The purity of discipline
  • Galleria
Jokatapauksessa tässä tapahtuu jonkinlainen välttäminen. Johtuuko se häpeästä tai siitä, että pitää puoliaan ja ei kerro siksi että asia ei yksinkertaisesti kuulu myyjälle? Tai sitten ei toivo suorapuheisuutensa hämmentävän myyjää jne. Vastauksia voisi löytyä vielä enemmänkin.

Ainakin omalla kohdallani kyse on tällaisissa tilanteissa normaalista kohteliaisuudesta. Mielestäni aika harvan asiakaspalvelijan työhön oikeasti kuuluu kuunnella asiakkaiden seksimieltymyksiä ja pohtia niiden toteuttamiseen sopivia välineitä. Seksivälineliikkeen myyjältä tätä voi odottaa, mutta pahaa-aavistamattomana apuaan tarjoavan Sokoksen kodinosaston myyjän ei tarvitse joutua kuulemaan, kuinka etsimäni suppilo ei tulekaan säilömiseen vaan pissaleikkeihin.

Eli kohteliaisuuden ja toiset huomioon ottamisen nimissä ei ole soveliasta hämmentää myyjää omalla suorapuheisuudellaan? ;) Tämä on siis mielenkiintoista, että miksi tämä välttämisen elementti kuitenkin kumpuaa esille. Perusteltiin välttämisen syytä sitten kohteliaisuudella, hyvillä käytöstavoilla, empatialla, ei kuulu sulle -asenteella tai muulla.

Tuleeko vielä muita ajatuksia mieleen, kuinka esittämässäni oletettavassa tilanteessa itse toimisi?

mustepullo

Minulle tulee mieleen, että omasta seksielämästä kertominen asiakaspalvelijalle (joka ei ole hakeutunut työskentelemään erotiikkaliikkeessä) on useimmissa tapauksissa seksuaalista ahdistelua. Ja ihmettelen, että tällaisen itsestäänselvyyden joutuu erikseen sanomaan.

godjat

Jokatapauksessa tässä tapahtuu jonkinlainen välttäminen. Johtuuko se häpeästä tai siitä, että pitää puoliaan ja ei kerro siksi että asia ei yksinkertaisesti kuulu myyjälle? Tai sitten ei toivo suorapuheisuutensa hämmentävän myyjää jne. Vastauksia voisi löytyä vielä enemmänkin.

Ainakin omalla kohdallani kyse on tällaisissa tilanteissa normaalista kohteliaisuudesta. Mielestäni aika harvan asiakaspalvelijan työhön oikeasti kuuluu kuunnella asiakkaiden seksimieltymyksiä ja pohtia niiden toteuttamiseen sopivia välineitä. Seksivälineliikkeen myyjältä tätä voi odottaa, mutta pahaa-aavistamattomana apuaan tarjoavan Sokoksen kodinosaston myyjän ei tarvitse joutua kuulemaan, kuinka etsimäni suppilo ei tulekaan säilömiseen vaan pissaleikkeihin.

Eli kohteliaisuuden ja toiset huomioon ottamisen nimissä ei ole soveliasta hämmentää myyjää omalla suorapuheisuudellaan? ;) Tämä on siis mielenkiintoista, että miksi tämä välttämisen elementti kuitenkin kumpuaa esille. Perusteltiin välttämisen syytä sitten kohteliaisuudella, hyvillä käytöstavoilla, empatialla, ei kuulu sulle -asenteella tai muulla.

Tuleeko vielä muita ajatuksia mieleen, kuinka esittämässäni oletettavassa tilanteessa itse toimisi?

Minusta suorapuheisuus ei ole sopiva tekosyy huonolle käytökselle ;). Kuten mustepullokin tuossa totesi, seksikertomukset tämänkaltaisissa asiayhteyksissä ovat asiatonta käytöstä ja jopa ahdistelua. Esimerkkien kaltaisissa asiakaspalvelutehtävissä ei tarvitse joutua kuuntelemaan asiakkaiden seksimieltymyksiä.

Pumpkin

Mulle tuli semmonen fiilis, että aloittaja etsii etsimällä syytä päästä kertomaan mille tahansa myyjälle, että aikoo käyttää ostamaansa tuotetta kinkypuuhiin. Tosin sekin lienee fetissi tai mieltymys ja tämä kommentti oli vaan omaa tulkintaani ja saatan osua täysin hutiin. Moinen mielikuva ihan siltä pohjalta, että mulla ei ole tullut mieleenkään pohtia missä tilanteessa alkaisin selittää myyjälle mihin normaalista poikkeavaan aion käyttää tuotetta ja kommenteista päätellen moni muukin pitää itsestäänselvyytenä, että homma menee nopeasti mauttomaksi ja jopa ahdisteluksi.

ametistiaurinko

Ostaessani raippaa urheiluvälineliikkeestä ei tullut mieleenikään vihjailla myyjälle sen käyttötarkoituksesta. En saa mitään nautintoa edes kuvitelmasta hämmentää ihmistä, joka ei millään tavalla ole osallisena leikeistä. Jos itse olisin tilanteessa myyjä ja asiakas avautuisi minulle yllättäin kinkypuuhistaan niin tuntisin lähinnä, noh, sääliä.

remmittä

  • Turun Baletti
  • Asiakas
  • *
  • Viestejä: 107
  • The purity of discipline
  • Galleria
Tulkinnat ovat nyt edenneet erikoisesti siihen suuntaan, että suorapuheisuus on tulkittu pikemminkin pyrkimyksenä eikä myyjän kanssa keskustelutilanteen itsensä eteentuomana dilemmana. En siis varsinaisesti tuonut esille pyrkimyksen mahdollisuutta esimerkissäni.

Luin varmuuden vuoksi tekstini uudelleen ja yritin löytää että kuinka niin annoin näin monen ihmisen tulkita sanomaani tällä tavalla. Ja kyllä kun luen tekstini tulkintojenne kautta, niin huomaan, että sanomastani voi kyllä tulkita sen sävyn, että minulla olisi pyrkimys päästä vain sanomaan mieltymyksestäni ja puhua suoraan ostotarkoituksesta.

Nähtävästi en osannut tuoda ajatuksiani tarpeeksi selvästi ja ymmärrettävästi esille, kerran moiselle virhetulkinnalle annoin varaa tekstissäni. Minun on turha alkaa korjaamaan tekstiäni sopivammaksi. Tarkoituksenani oli haastaa ajattelemaan, mutta se on oikeasti varsin tylsä leikki monelle.













Unikeko

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 365
  • Syntynyt vuonna 1978.
  • Galleria
En näe tarvetta asiakkaana alkaa avautua myyjille mihin tarkoitukseen ostan tuotteita. Mulla ei ole tarvetta kertoa, enkä näe syytä miksi se myyjää kiinnostaisi laitanko banaanin suuhun vai pyllyyn. Se, että itse saa kiksit jostain kinkyjuttujen ostamisesta ei riitä minusta syyksi, että alkaisin pöksyt märkinä selittää viattomille myyjille mihin seksuaalisiin tarkoituksiin aion ostamiani tuotteita käyttää, kenenkään ei tarvitse tahtomattaan joutua kuulemaan minun yksityiselämästäni. Toki harva myyjä uniaan menettäisi, mutta usein ihmiset kuvittelevat ulkopuolisten olevan kiinnostuneempia meidän yksityiselämästä kuin he todellisuudessa ovat. Vai kuinka moni meistä haluaisi, että kassalla myyjä toteais, että ai sä ostat kurkun, ite tykkään tunkea kurkkua pyllyyni.. Useimmiten myyjien syy kysellä mihin tarkoitukseen vyö tulee viittaa varmasti enemmänkin siihen tuleeko vyö arki vai juhlakäyttöön kuin myyjän haluun tietää aikooko asiakas läiskytellä vyötä pakaroita vasten.

Sinkkuna jos kaupan kassa itseäni viehättäisi ja infoaisi tykkäävänsä kurkun tunkemisesta takapuoleensa- todennäköisesti tahtoisin esittää treffipyynnön/kysyä on mahdollisesti sinkku. Se onkin sitten eri juttu uskaltaisinko. 

 

bound67

  • Uusi asiakas
  • *
  • Viestejä: 18
  • Ei minun takia tarvi solmuja aukoa.
  • Galleria

En yleensä ole ostoksiani myyjille perustellut paitsi kun olen ostanut kettinkiä. Ne kun ovat olleet keloissa ja lapussa lukee että pyydä myyjä paikalle. Myyjän kysyessä paljonko laitetaan niin toisella kerralla se on tullut koiran juoksulankaan ja toisella kerralla veneen kiinnitykseen. Ei tuossakaan perusteluja olisi tarvinnut mutta sai jotakin jutustelua aikaan.

Ei minua myyjät jännitä mutta ihan varmasti jos lemmikkiliikkeestä ostat piiskan ja kuolaimet niin kassajonossa se takana oleva kissanhiekkapussin ostaja on työkaverisi joka tietää ettei sinulla ole mitään yhteyksiä tallielämään.