Kirjoittaja Aihe: Vaikea aihe - mutta mietityttää paljon eli seuranhaku ja psyykkinen hauraus  (Luettu 11172 kertaa)

PallasAthene

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 155
  • EI kaveripyyntöjä ilman viestiä jos ei tunneta IRL
  • Galleria
Ihan ensimmäiseksi haluan sanoa, että en missään nimessä ajattele BDSM-piireissä olevan enempää eriasteisia mielenterveysongelmia kun "normoissa", ehkä jopa päinvastoin. Enkä  tätä kirjoittaessani ajattele ketään yksittäistä kirjoittajaa tai viestiketjua.

Ajattelen, että mielenterveys on aina suhteellinen käsite ja erilaiset elämäntilanteet itse kullakin varmasti aiheuttavat hetkiä, jolloin psyykkinen hyvinvointi on kovalla koetuksella. Ja ja että normit ja ulkoiset paineet monesti voivat luoda yksilölle tunteen, että "hänessä on jotain vikaa", ja tämän erilaisuuden tunne voi aiheuttaa rajujakin tuntemuksia ja pahaa oloa hetkittäin.

Mutta. Välillä esimerkiksi täällä seuranhaku- tai muita kirjoituksia lukiessa tulee vahvasti olo, että kirjoittaja on syystä tai toisesta sellaisessa mielentilassa, että  ehkä tarvitsisi ammattiapua (enkä todellakaan itse katso olevani oikea ihminen arvioimaan milloin näin on)  ja osa seuranhakijoista kertoo myös avoimesti ongelmistaan. Tämä, jos mikä on huikean rohkeaa ja kertoo suuresta luottamuksesta yhteisöön. 

Ulkopuolisena lukijana näistä kirjoituksista tulee välillä vaikutelma että mahdollinen BDSM-suhde voisi pahentaa oloa, mikä johtaa pohdintaan siitä, että mahdollisen kumppanin vastuu on valtava. Paljon suurempi, kun mihin moni meistä pystyy.

Ja samalla herää myös huoli siitä, että mitä jos joku näkee tässä hauraudessa mahdollisuuden fyysiseen tai henkiseen väärinkäyttöön tai pahimmillaan hauraan ihmisen psyyken romuttamiseen. Itse en vastuuntuntoisena dominoivana voisi kuvitella, enkä uskaltaisi lähteä suhteeseen, jossa minulla olisi pienikin epäilys siitä, että toimintani voisi pahentaa toisen oloa.

Mutta yhtä lailla ajattelen, että toista kunnioittava ja välittävä BDSM-suhde voi olla myös apua tarvitsevalle merkityksellinen ja hyvinvointia edistävä.

En tarjoa ratkaisuja enkä moralisoi tai syyllistä - pohdin vain tämän ulottuvuuden tuomaa lisävastuuta ja mahdollisia haasteita kinky-suhteisiin.

pikkusisko

Tässä aiheessa on vähän se haaste, kun sekä mielenterveysongelmien että niistä kärsivien ihmisten kirjo on niin valtavan laaja. Jossain tilanteessa jostain ongelmasta kärsivälle jokin tietty BDSM:ään liittyvä asia voi ollakin huono idea. Yleisesti ottaen ei voi silti minusta mennä perustellusti väittämään, että kinkysuhde mistään mielenterveyden häiriöstä kärsivän kanssa olisi sen enempää riski kuin kenenkään muunkaan.

Ymmärrän kyllä tuon huolen joidenkin henkilöiden kirjoittelun perusteella. Välillä tosiaan tulee olo, että nyt ei voi olla kaikki kunnossa, tarvittaisiin ammattiapua eikä rajaleikkejä. Näistä tapauksista paistaa silti aika selkeästi läpi juuri se, ettei ongelmaa ole välttämättä vielä edes tunnistettu saati tukea ja keinoja sen käsittelemiseen löydetty. Se on kuin onkin helvetin huono aika lähteä mindfuckailemaan.

Mutta uskallanpa väittää niinkin, että monen pitkäaikaisista mielenterveysongelmista kärsivän itsetuntemus on keskimääräistä korkeammalla tasolla, mikä on näissä peleissä pelkästään positiivinen ominaisuus. Kun tällaisten minuutta jyrsivien asioiden kanssa aikansa pyörii, omat rajat tulevat totisesti tutuiksi. Edellyttäen että sosiaaliset taidot ovat molemmilla osapuolilla riittävällä tasolla ja kommunikaatio suhteessa pelaa, en näe yhtäkään syytä miksi kinkysuhteesta pitäisi pidättäytyä.

En myöskään menisi sanomaan kenenkään psyykettä hauraaksi vain sillä perusteella, että jotain ongelmia on. Ei mt-häiriöistä kärsiminen tee automaattisesti reppanaa, joka ei pysty pitämään puoliaan maailmassa, eikä ylipäätään tarkoita että tämä olisi kaikilla elämän osa-alueilla jollain lailla invalidi. Voi olla vaikka kuin vahva vaikka olisikin tiettyjä haasteita tai rajoitteita, aivan kuin minkä tahansa muunkin sairauden kanssa.

Headmaster_

  • Vieras
Käsittelemätön trauma on este bdsm touhuihin, tällainen trauma tökkii myös tavallisessa vanilja elämässä. Kun traumaa puretaan, käsitellään siitä tulee yksi tapahtuma henkilön hemkilöhistoriaan, siitä voi puhua ilman tunnekuohuja, ei enää vaikuta elämään. Hoitakaa traumat ensiksi ja voitte nauttia myös kinky perwoilusta.

Valerie

  • OuSM
  • Asiakas
  • *
  • Viestejä: 233
  • Nii. Kerta.
  • Galleria
Käsittelemätön trauma on este bdsm touhuihin, tällainen trauma tökkii myös tavallisessa vanilja elämässä. Kun traumaa puretaan, käsitellään siitä tulee yksi tapahtuma henkilön hemkilöhistoriaan, siitä voi puhua ilman tunnekuohuja, ei enää vaikuta elämään. Hoitakaa traumat ensiksi ja voitte nauttia myös kinky perwoilusta.

Mie oon eri mieltä kyllä nyt. Minun kohdalla just BDSM ja kinkyily on auttanut tunnistamaan niitä mun traumoja sekä käsittelemään niitä turvallisessa ja ymmärtävässä ympäristössä. On ollut itkua monen vuoden edestä, ahdistusta, pelkoa ja sitä itsensä kohtaamista, mutta olen kasvanut hurjasti ihmisenä. Ja minusta tää on ollu ihan mielettömän hieno tapa purkaa niitä traumoja ja pelkoja, koska vierellä on ihmisiä, jotka ymmärtää.

En siis näe että traumat ois automaattisesti este kinkyilylle, sillä monesti ne nousee esille vasta niissä tilanteissa ja ainakin omalla kohdalla ollu niin, että en ole ollut edes tietoinen moisista traumoista tai möröistä mitä mulla on ja epäilen, että ilman kinkyilyä ne ei olis nähneet päivänvaloa pitkään aikaan, liekkö koskaan.

hunajapeura

  • Vieras
Mun mielestä on aika jeesustelua väittää että suurinosa täällä ei olisi jotenkin sekaisin. Itse ainakin pidän tätä touhua sellaisena että harva terve ihminen tätä harrastaa tosissaan muunakin kun pikku piristyksenä. Kaikki Domit mitä itse oon ainakin kohdannu kärsii jonkinlaisista ongelmista puhumattakaan subeista.
Ei mielenterveysongelmat pitäisi olla mikään este seurahaulle täällä. Naurattaa ainakin noi domien ilmoitukset jossa etsitään subia jolla ei olisi ongelmia.

Juuttisetä

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 2782
  • "Hyvällä tavalla vaarattoman oloinen."
  • Galleria
Mun mielestä on aika jeesustelua väittää että suurinosa täällä ei olisi jotenkin sekaisin. Itse ainakin pidän tätä touhua sellaisena että harva terve ihminen tätä harrastaa tosissaan muunakin kun pikku piristyksenä. Kaikki Domit mitä itse oon ainakin kohdannu kärsii jonkinlaisista ongelmista puhumattakaan subeista.
Ei mielenterveysongelmat pitäisi olla mikään este seurahaulle täällä. Naurattaa ainakin noi domien ilmoitukset jossa etsitään subia jolla ei olisi ongelmia.
Naurattaa nämä teinien yleistykset, ehkä sitten joskus 20v päästä keskustellaan kuin aikuiset....

ametistiaurinko

Ikävimmiltä tuntuvat ilmoitukset, joissa kaikki käy. Ei ole mitään rajoja, tee mitä haluat-tyyli on pelottava ja herättää huolen ilmoittajan hyvinvoinnista.

latexbun

  • Vieras
Mun mielestä on aika jeesustelua väittää että suurinosa täällä ei olisi jotenkin sekaisin. Itse ainakin pidän tätä touhua sellaisena että harva terve ihminen tätä harrastaa tosissaan muunakin kun pikku piristyksenä. Kaikki Domit mitä itse oon ainakin kohdannu kärsii jonkinlaisista ongelmista puhumattakaan subeista.
Ei mielenterveysongelmat pitäisi olla mikään este seurahaulle täällä. Naurattaa ainakin noi domien ilmoitukset jossa etsitään subia jolla ei olisi ongelmia.

Osalle kinkyily on elämäntapa ja se on sitä, oli mielenterveysongelmia tai ei. Toivottavasti ei enää viljeltäisi sitä käsitystä, että kinkyily on jotenkin niin eriskummallista, ettei mieleltään suhteellisen terve ihminen voisi sitä harrastaa. Tällaista väittävä ihminen voi myös pohtia, projisoiko omia kokemuksiaan koskettamaan kaikkia muitakin.

ametistiaurinko

Mun mielestä on aika jeesustelua väittää että suurinosa täällä ei olisi jotenkin sekaisin. Itse ainakin pidän tätä touhua sellaisena että harva terve ihminen tätä harrastaa tosissaan muunakin kun pikku piristyksenä.

Aikamoista yleistystä. Jotta voisit tosissasi näin sanoa, pitäisi sinun tuntea kaikki Baarissa olevat kinkyt ja olla perillä jokaisen tavasta harjoittaa bdsm:a. Variaatioita on monia, ihan jo pelkästään mainitsemassasi D/s-kuvioissa, puhumattakaan kaikesta muusta.

sweetchild

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 314
  • pikkuinen sweety.
  • Galleria
Kommentoimatta muuta kuin väitettä siitä, että kaikki tällä foorumilla ovat sekaisin, on kuitenkin tosiasia, että esim. Sadomasokismi on sairausluokituksesta poistettu vasta 2011. (Kyllä, tarkistin vuosiluvun juuri.)

Siitä voikin sitten miettiä, mikä kaikki lasketaan sekaisin-kategoriaan vaikka ihan psyykkisissa ongelmissa. :)

Jään kyllä mielenkiinnolla seuraamaan tätä keskustelua.

Headmaster_

  • Vieras
Bdsm trauman käsittelyssä on ok jos samalla oma "aikuinen" toimii ja ottaa vastuun prosessissa. Traumalla tarkoitan tilaa jossa "aikuinen" ei toimi, ainoastaan "lapsi" on aktiivinen, vain tunteet näkyvät ei päämäärä johon aikuinen pyrkii  >>> siihen että olisimme kaikki onnellisia.


Ellu

Mun mielestä on aika jeesustelua väittää että suurinosa täällä ei olisi jotenkin sekaisin. Itse ainakin pidän tätä touhua sellaisena että harva terve ihminen tätä harrastaa tosissaan muunakin kun pikku piristyksenä. Kaikki Domit mitä itse oon ainakin kohdannu kärsii jonkinlaisista ongelmista puhumattakaan subeista.
Ei mielenterveysongelmat pitäisi olla mikään este seurahaulle täällä. Naurattaa ainakin noi domien ilmoitukset jossa etsitään subia jolla ei olisi ongelmia.

No nyt on kyllä sinulta aikamoinen yleistys. Et varmaan kuitenkaan läheskään kaikkia kinkyjä henkilökohtaisesti tunne. Kinkyistä, joita itse tunnen ja olen tavannut, pitäisin useimpia ihan tervejärkisinä ihmisinä. Myönnetään, että joillakin on jotain ongelmia, mutta niin on osalla mun vaniljakavereillakin yhtälailla. Toisille kinkyily voi olla tapa purkaa myös omaa ahdistusta ja niin kauan kun sitä tehdään turvallisesti ja vaikutukset ovat lähinnä positiivisia, se on ihan ok, mutta sitten on meitä, joille tämä on harrastus tai elämäntapa ilman, että taustalla on draumoja, mielenterveysongelmia tms. En voi tietysti täysin varmasti toisten puolesta puhua, mutta omalla kohdallani pidän itseäni oikeastaan hyvinkin tasapainoisena ihmisenä ja elämänhallintani on aina ollut hyvässä kunnossa. Satun vain olemaan hieman tavallista pervoutuneempi ja ehkäpä, koska olen tottunut ottamaan vastuuta ja olen suht kontrolloiva luonteeltani, saattaa olla sekin osittain syy, miksi nautin siitä, että saan heittää kontrollin ja vastuun itsestäni toiselle ja että joku toinen pitää huolen minusta. Ei kaikilla subeilla (eikä Domeillakaan) ole ongelmia.

vila

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 382
  • Ghetto subi
  • Galleria
Minusta on ehkä aiheellista erottaa kaksi asiaa.

1. Akuutit mielenterveysongelmat ja koko elämää hallitsevat traumat

Nämä voivat tuhota minkä tahansa ihmissuhteen.

2. Tiedostetut ja käsitellyt traumat

Ihan normaaleja asioita. Kaikilla ihmisillä on historia, toisilla synkempi. Tämmöset voivat vaikuttaa elämään, mutta eivät hallitse koko elämää. Toisia haittaa, toisia ei. Oman kokemukseni mukaan suurin osa kinkyistä on nähnyt elämässään muutakin kuin nälkää, mutta eivät ole "sekaisin". Etenkin kun ikää alkaa olla yli 30+ niin ei tarvitse sinkoilla joka paikkaan.

Itse tykkään ritareista lommoisissa haarnikoista kun en itsekään ole viaton linnanneito.   

Marts

  • Helsingin akateemiset kinkyt ry
  • Asiakas
  • *
  • Viestejä: 64
  • Galleria
Mun mielestä on aika jeesustelua väittää että suurinosa täällä ei olisi jotenkin sekaisin. Itse ainakin pidän tätä touhua sellaisena että harva terve ihminen tätä harrastaa tosissaan muunakin kun pikku piristyksenä. Kaikki Domit mitä itse oon ainakin kohdannu kärsii jonkinlaisista ongelmista puhumattakaan subeista.
Ei mielenterveysongelmat pitäisi olla mikään este seurahaulle täällä. Naurattaa ainakin noi domien ilmoitukset jossa etsitään subia jolla ei olisi ongelmia.
Naurattaa nämä teinien yleistykset, ehkä sitten joskus 20v päästä keskustellaan kuin aikuiset....

Surettaa henkilöt, joilla ei ole mitään rakentavaa annettavaa keskusteluun, vaan sen sijaan päätyvät itse toimimaan kritiikkänsä mukaisesti - tässä tapauksessa yleistämään ja lisäksi vielä ylentämään itsensä "aikuiseksi". Kokeile sitä keskustelua aukomisen sijaan, voi avautua ihan uusi maailma.

Olen tavannut mahtavia tyyppejä skenessä, eikä minua ole pelästyttänyt heidän traumansa tai mt-ongelmansa. Niitä todella vain vaikuttaa olevan suurimmalla osalla: milloin on bipo, dissosiaatiohäiriö, depressio, epävakaa persoonallisuus, ahdistuneis- ja/tai paniikkihäiriö.. Näitä nyt vain tuppaa olemaan. Bonuksena löytyy tapauksia jotka menevät neurologisten poikkeamien puolelle.

Mun näkemys? Enemmän skenessä tulee rikkinäisiä ja/tai palasista korjattuja ihmisiä vastaan kuin normiarjessa. Mulle tämä asia näyttäytyy näin omiin kokemuksiin peilaten. Onko kyseessä vain vahvistusharha? Voi olla, mutta epäilen.

Ei sillä sinänsä väliä, ihmiset saa olla mun silmissä just sitä niin kuin ovat.

Lady Whip

  • Turun Baletti
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 3433
  • Sadistinen Gfe-Domina
  • Galleria
Taitaa olla kaikki alistuvia joille tämä ei ole mikään ongelma.
Mikäs siinä ollessa Dominoivan viedessä kun vastuu on jossain muualla kuin itsellä.

Olisi mielenkiintoista kuulla D-ihmisten mielipide.
Uskaltaako lähteä suhteeseen ihmisen kanssa joka esim syö lääkkeitä vaikeaan masennustilaan.
Miten subin masennus näkyy sessioissa.
Tunteeko D olevansa hyväksikäyttäjä vaikka sitä ei olisi.
Miten sessiot jos masennuslääkkeet ja itse masennus,  jos ne laimentavat reaktioita lievästä lähes katatoniseen tilaan.
Entä jälkihoito, onko D valmis antamaan jälkihoitoa niin paljon mitä masentunut sub tarvitsee. Tarve saattaa olla paljon enemmän kuin sellainen sub jolla ei diagnosoitua masennusta.

D:stä saattaa tulla subille elämän henkireikä johon takerrutaan kuin hukkuva ajopuuhun.
Onko D valmis tai halukas niin tiiviiseen suhteeseen.

Omalta kohdalta sanoisin, pysyvään pitkäaikaiseen suhteeseen tarvitsen samanvertaisen ihmisen. Omillaan olevan sekä psyykkisesti että fyysisesti.
Sitä tunnetta missä juuri tuo hyväksikäyttö tunne tulee päälle, se on aika sietämätön. Se tunne tulee kalvamaan välissä ja tekee suhteesta D:n silmin katsottuna holhoussuhteen.
Valtaa liikaa tilaa ajatuksissa. Varsinkin jos on vastuuntuntoinen huolehtija.

Herkkyys on ihana piirre. Sitä lajia saa olla vaikka kuinka paljon.
Hauraus, käsinkosketeltava särkymisen tunne ei ole hyvä.
Se vie sessioista spontaanisuuden. D:n pitää miettiä ja suunnitella enemmän ja tarkemmin mitä s kestää ja miten mahdollisesti reagoi.
Niin...