Kirjoittaja Aihe: Koronan vaikutukset kinkytapahtumiin  (Luettu 14431 kertaa)

Papi

Vs: Koronan vaikutukset kinkytapahtumiin
« Vastaus #90 : 05.04.2020, 11:55 »
Muistan vuoden 2009 sikainfluenssapandemian kuin eilisen ja sillä eroavaisuudella, ettei koko pandemia-alue tuolloin ollut jatkuvasti nenä kiinni älypuhelimissaan. Kyllä, sikainfluenssaan on/oli olemassa lääkitys ja rokote (toivottavasti tätä uutta rokotetta ei päästetä markkinoille hätiköiden). Mediahuomio on aivan toista verrattuna yli vuosikymmenen takaiseen, kuten on mielestäni myös mahdollisuus massahysterian kehkeytymiseen.

Ja kyllä, otan viruksen vakavasti, enkä toivo että palaisimme takaisin aikoihin, jolloin uutiset saattoi lukea kerran päivässä sanomalehdestä ja iltaisin TV-uutisista. Älypuhelimet ja niiden mukanaan tuoma informaatiotulva ovat mielestäni omiaan lisäämään ahdistuneisuutta, vaikka hyötyäkin niistä on.

Siirretään tämä nykyinen tilanne vaikka -70 luvulle. Virus pyyhkäisee maapallon yli.
Tavalliset ihmiset ja poliitikot ei panikoi. Talous pyörii normaalisti. Pörssikurssit ei romahda.
Muutama prosentti ihmisistä kuolee. Maapallon väestömäärään nähden tappiot olivat vähäisiä.

Nyt -20 luvulla. Koko maapallo on paniikissa. Talous pysähtyy. Pörssikurssit sukeltaa. Konkurssi aalto iskee.
Yrittäjät menettävät elämän työnsä. Ihmiset jäävät työttömiksi. Asunnot pakkohuutokaupataan. Jne jne.
Tapahtuu pääoman uudelleen jako kuten -90 luvun lamassa. Ne harvat kenellä nyt on pääomaa tekevät satumaisia voittoja.
Kuolleita kutakuinkin sama määrä kuin -70 luvun tapauksessa.

Koska ihminen ei ajattele järjellä vaan tunteella niin tilanteelle ei voi nyt eikä tulevaisuudessa mitään.
Ei voi muuta kuin hypätä vuoristorataan ja "nauttia" kyydistä. Vaunun suuntaa ei voi muuttaa.

Nyt tämä paniikointi ja tuomiopäivän lietsonta mediassa ja somessa alkaa jo riittää...

Suomessa nyt julkaistun tilaston mukaan n. 2000 tartuntaa, testejä tehty 25000 kpl. Eli tartuntoja on alle 10 % testatuista, vaikka Suomessa testiin on päässyt (joutunut?) vain vakavasti oireilevat, ja monet ovat raportoineet ettei testiin pääse, vaikka olisi oireitakin. Kuolleita nyt 25 eli 1 promille testatuista. Väestötasolla tamä korona ei edelleenkään ole yhtään mitään. Minkä ihmeen takia hallitus tuhoaa maan talouden ja aiheuttaa suunnatonta hätää 300 000 työnsä menettäneelle / menettävälle. Minkä ihmeen takia ???

Riskiryhmät voivat edelleen eristää itseään, mutta kauhistelijoista huolimatta pidän aivan normaalina, että yli 80-kymppisiä kuolee influenssan aiheuttamaan keuhkokuumeeseen Suomessakin jopa noin 500 vuodessa.

Hallituksen tulee nopeasti kääntää kurssi talouden pelastamiseen, niin kauan kuin vielä on jotain tehtävissä. Ravintoloiden sulku on esim. täysin ylimitoitettu toimenpide Suomessa. Ruotsin pöytiintarjoilumalli on paljon järkevämpi ja loogisempi (vrt. kaupat).

Ja itse kyllä pidän huolen tartuntariskin minimoimisesta, vaikka ulkona liikunkin aivan normaalisti.

Mielipiteisiin lienee vielä kuitenkin oikeus edelleen, vaikka monet kilpailevat siitä, kuka eniten keksii toisten elämää rajoittaa...

Pinku

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 539
  • Babygirl
  • Galleria
Vs: Koronan vaikutukset kinkytapahtumiin
« Vastaus #91 : 05.04.2020, 16:46 »
Mie ainakin olen huomannut sen, että kun kuuluu riskiryhmään ja joutuu olemaan suojassa karanteenissa, niin ainakin jää syrjään ja dumpataan roskikseen ja aletaan tapaileen muita. Että enää kiinnostakaan, kun itteä suojatakseen pitää pysyä poies sosiaalisista kanssakäymisistä.

Uskon, että nämä rajoitukset ovat auttaneet siihen, että Covid-19 ei ole niin tulenlailla levinnyt. Kuitenkin on varauduttu kylmäkonteilla mahdollisiin Covid-19 aiheuttamiin suuriin ruumismääriin. Jos tartuntamäärät, jotka testataan jatkuu pitkään yli sadan, niin voi olla se ulkonaliikkumiskielto ihan tarpeen.

Ainakin ihmisten todellisen luonteen tämä koko karanteeniaika on paljastanut. Niin hyvässä kuin pahassa. Yllättävät ihmiset jaksavat olla kilttejä ja antaa uskoa parempaan huomiseen.

Hra K

Vs: Koronan vaikutukset kinkytapahtumiin
« Vastaus #92 : 06.04.2020, 02:21 »
Papi "Suomessa nyt julkaistun tilaston mukaan n. 2000 tartuntaa, testejä tehty 25000 kpl. Eli tartuntoja on alle 10 % testatuista, vaikka Suomessa testiin on päässyt (joutunut?) vain vakavasti oireilevat, ja monet ovat raportoineet ettei testiin pääse, vaikka olisi oireitakin. Kuolleita nyt 25 eli 1 promille testatuista. Väestötasolla tamä korona ei edelleenkään ole yhtään mitään. Minkä ihmeen takia hallitus tuhoaa maan talouden ja aiheuttaa suunnatonta hätää 300 000 työnsä menettäneelle / menettävälle. Minkä ihmeen takia ???
"
Tämä on hyvä esimerkki siitä, että jos ei rehellisesti ymmärrä oikien mistä on kyse ja epidemologia ei ole tuttua - sehän ei ole mikään kouluaine tai kansalaistaito - niin kannattaa ehdottomasti noudattaa annettuja ohjeita kiltisti eikä leikkiä että "juuri MINÄ en tietenkään voi saastuttaa ketään* omannavantuijotusleikkiä. Jos ihmiset ei pysy ruodussa, niin saadaan kovemmat otteet, että alkaa tehota ja kiitos ääliöiden on joku ulkonliikkumiskielto ym. sehän se sitten taloutta huojentaakin. Talous romahtaa nyt joka tapauksessa, niin ei kannata tuplata haittoja. Asioilla on syynsä.

Pip

Vs: Koronan vaikutukset kinkytapahtumiin
« Vastaus #93 : 06.04.2020, 02:27 »
Lainaan itseäni naamalasta: "Ainoa negatiivinen puoli koronaviruksessa on se, ettei se ole tarpeeksi tappava. Muuten voitais estää idiocracyn olemasta dokumenttia, eikä fiktiota. Tietenkin tiedän, että tarkoista suojautumisista huolimatta tartunta tarttuu myös muihin, kuin idiootteihin ja pahoitteluni tästä heille (heillä tartuntariski on pienempi, mutta kuten tiedetään, niin riskiryhmäläiset eivät oikein mitenkään pysty suojautumaan). ."

Kinkykundi

Vs: Koronan vaikutukset kinkytapahtumiin
« Vastaus #94 : 06.04.2020, 02:37 »
Papi "Suomessa nyt julkaistun tilaston mukaan n. 2000 tartuntaa, testejä tehty 25000 kpl. Eli tartuntoja on alle 10 % testatuista, vaikka Suomessa testiin on päässyt (joutunut?) vain vakavasti oireilevat, ja monet ovat raportoineet ettei testiin pääse, vaikka olisi oireitakin. Kuolleita nyt 25 eli 1 promille testatuista. Väestötasolla tamä korona ei edelleenkään ole yhtään mitään. Minkä ihmeen takia hallitus tuhoaa maan talouden ja aiheuttaa suunnatonta hätää 300 000 työnsä menettäneelle / menettävälle. Minkä ihmeen takia ???
"
Tämä on hyvä esimerkki siitä, että jos ei rehellisesti ymmärrä oikien mistä on kyse ja epidemologia ei ole tuttua - sehän ei ole mikään kouluaine tai kansalaistaito - niin kannattaa ehdottomasti noudattaa annettuja ohjeita kiltisti eikä leikkiä että "juuri MINÄ en tietenkään voi saastuttaa ketään* omannavantuijotusleikkiä. Jos ihmiset ei pysy ruodussa, niin saadaan kovemmat otteet, että alkaa tehota ja kiitos ääliöiden on joku ulkonliikkumiskielto ym. sehän se sitten taloutta huojentaakin. Talous romahtaa nyt joka tapauksessa, niin ei kannata tuplata haittoja. Asioilla on syynsä.

Voihan se talous romahtaa paljon pahemminkin. Toimet eivät saa myöskään purra iian hyvin  koska silloin ongelma ei mene ohi. Syksyllä se kuitenkin iskee uudelleen ja silloin ollaan tässä samassa tilanteessa jälleen jos kaikki idiootit pysyvät kotona. Mahdollisimman monen riskiryhmään kuulumattoman pitäisi se sairastaa, että taudin eteneminen hidastusi riskiryhmien keskuudessa.

Nythän Suomessa on ongelmana se, että toimet nähtävästi ovat purreet jo liiankin hyvin.

Patajätkä

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1198
  • Elämä on liian lyhyt - Olla nauttimatta siitä.
  • Galleria
Vs: Koronan vaikutukset kinkytapahtumiin
« Vastaus #95 : 06.04.2020, 10:05 »
Meistä kukaan ei ole ennustaja.
Lääketiede tekee omaa analyysiä omilla työkaluillaan.
Ihmiset toimii miten toimii.

Vuoden päästä/sisällä varmaan moni saanut uutta oppia.
Oli se sitten ammattilaisten tai meidän spekuleeraavien suhteen.
Kumpi versio on sitten parempi, vaiko ei kumpikaan. Ruotsin 'ei niin väliä' vai meidän hyvin valmisteltu. Taisi juuri tänään  jossain mediassa lukea että meillä olisi parhaiten valmistauduttu tähän.
No aika näyttää. Kristallipallojen toiminta kun ei vielä ole todistettavasti luotettava.

Tuolla pakostakin kun joutuu liikkumaan niin huomannut että enemmän alkaa taas ihmiset liikkumaan viikon parin takaiseen totaali tyhjenemisen jälkeen.
Varmaan kuukauden päästä nyt itsensä tiukassa karanteenissa pitäneetkin alkavat kaivautua koloistaan.
Ei varmasti tilanne normalisoidu lähellekkään mutta mahdollinen tartuntariski kasvaa mutta myös monen pienemmän yrityksen täysi asiakaskato voi taas herätä eloon.
En tässä tarkoita että se olisi hyvä asia mutta näin veikkaan että käy. Ihmisellä kun on kummallinen tapa unohtaa pahat asiat ja palaavat tekemään samoja virheitään uudestaan.

Itsellä kyllä alkaa seinät kaatumaan päälle (olen kovin liikkuvaa sorttia) ja mietin kuinka vaikeaa monella muulla voi olla, siis heillä joilla on henkisiä/psyykkisiä ongelmia asian kanssa.
Paljonko tämä lisää juopottelua ja kotiväkivaltaa. Nyt jo saanut (taas vain oma mielipide) lukea liian useista puukotuksista ja ampumisista kun ihmiset käyvät levottomiksi. Harvat niistä, tuskin mitkään, ovat tehty täysin päihteettöminä. :(
Varmaan moni tuskastuu omaan jaksamisensa...joko ylipanikoi tai muuten vaan henkiset voimavarat loppuvat ja päätyvät omaan lopulliseen ratkaisunsa. Uskaltavatko he ottaa yhteyttä hoitoon kun ei haluta vaivat muita (näinhän moni vähättelee omaa avun tarvettaan) kun heillä nyt koronan vuoksi niin paljon töitä. Psykkapuolihan ei hoida koronaa niin se pelko on aivan turha. Apua kuuluu pyytää jos ahdistaa tms.!!
Näistähän ei niinkään tiedoteta tai pidetä julkista tilastoa.
Mietin vaan että kuinka paljon enemmän heitä on kuin itse koronaan kuolleita?

Sorry OT.
Tuskin edellinen kovinkaan paljoa liittyy otsikkoon...

Papi

Vs: Koronan vaikutukset kinkytapahtumiin
« Vastaus #96 : 06.04.2020, 12:50 »
Papi "Suomessa nyt julkaistun tilaston mukaan n. 2000 tartuntaa, testejä tehty 25000 kpl. Eli tartuntoja on alle 10 % testatuista, vaikka Suomessa testiin on päässyt (joutunut?) vain vakavasti oireilevat, ja monet ovat raportoineet ettei testiin pääse, vaikka olisi oireitakin. Kuolleita nyt 25 eli 1 promille testatuista. Väestötasolla tamä korona ei edelleenkään ole yhtään mitään. Minkä ihmeen takia hallitus tuhoaa maan talouden ja aiheuttaa suunnatonta hätää 300 000 työnsä menettäneelle / menettävälle. Minkä ihmeen takia ???
"
Tämä on hyvä esimerkki siitä, että jos ei rehellisesti ymmärrä oikien mistä on kyse ja epidemologia ei ole tuttua - sehän ei ole mikään kouluaine tai kansalaistaito - niin kannattaa ehdottomasti noudattaa annettuja ohjeita kiltisti eikä leikkiä että "juuri MINÄ en tietenkään voi saastuttaa ketään* omannavantuijotusleikkiä. Jos ihmiset ei pysy ruodussa, niin saadaan kovemmat otteet, että alkaa tehota ja kiitos ääliöiden on joku ulkonliikkumiskielto ym. sehän se sitten taloutta huojentaakin. Talous romahtaa nyt joka tapauksessa, niin ei kannata tuplata haittoja. Asioilla on syynsä.

Mihin lähteisiin ja faktoihin perustat tuon dissauksesi?
Jos toinen ja kolmas aalto tulee, niin tartunnan saa joka tapauksessa valtaosa väestöstä. Miksi sen lisäksi pitää talouskin tuhota, kun parempia vaihtoehtoja on esim. Et.Koreasta, Singaporesta ja osittain myös Ruotsista ?
THL miettii jo rajoitusten asteittaista purkamista Suomessa. Hallitus, joka on täysin pihalla, ei tietenkään uskalla...

Talouden romahtamisesta seuraa muuten sitten paljon pahempaa kuin, että vanhus kuolee vuotta tai paria aiemmin kuin muuten kuolisi.
USA:ssa asekauppa käy jo kuin viimeistä päivää...Kun rahat loppuu kaikilta ja myös valtiolta, niin aseet otetaan myös käyttöön...
Poliittiset ääriainekset sekä oikealla että vasemmalla odottavat jo vesi kielellä yhteiskunnan ajautumista kaaokseen...

Pip

Vs: Koronan vaikutukset kinkytapahtumiin
« Vastaus #97 : 06.04.2020, 13:17 »
USA:ssa asekauppa käy jo kuin viimeistä päivää...Kun rahat loppuu kaikilta ja myös valtiolta, niin aseet otetaan myös käyttöön...
Poliittiset ääriainekset sekä oikealla että vasemmalla odottavat jo vesi kielellä yhteiskunnan ajautumista kaaokseen...
Asekauppa on todella tuolla räjähtänyt, mutta mitä vaikutuksia sillä on ollut? Onko tapot, murhat, ryöstöt lisääntyneet?

Ninth

Vs: Koronan vaikutukset kinkytapahtumiin
« Vastaus #98 : 06.04.2020, 13:48 »
Jos toinen ja kolmas aalto tulee, niin tartunnan saa joka tapauksessa valtaosa väestöstä. Miksi sen lisäksi pitää talouskin tuhota, kun parempia vaihtoehtoja on esim. Et.Koreasta, Singaporesta ja osittain myös Ruotsista ?

Ei kyse ole siitä, että yritetään pelastaa ne, jotka "muutenkin kuolisivat", vaan siitä että yritetään pelastaa henkiä, jotka sairaala- ja tehohoidolla voidaan säästää. Jos kaikki sairastuvat yhtä aikaa, kaikille ei riitä sairaalapaikkoja ja tartunnat verottavat myös terveydenhuollon henkilökuntaa. Jos epidemian aallonhuippuja on useampi mutta ne ovat matalampia, terveydenhuollon kantokyky ei ylity ja resursseja riittää kaikille. Siksi rajoitustoimet. Ootko mahtanut yhtään seurata Italian tilannetta?

Koronassa ei myöskään ole kyse pelkästään siitä, että joko kuolet tai paranet sairastumista edeltävään kuntoon, vaan sairastuminen voi johtaa pysyviin keuhkovaurioihin riskiryhmiin kuulumattomillakin. Että jos ei muiden turvallisuus kiinnosta, niin kannattaa miettiä edes omaa. Jos ei kiinnosta oma eikä muiden turvallisuus, niin voi nyt helvetti.

Jos huolestuttaa laman vaikutus ihmisten mielenterveyteen ja esim. itsemurhatilastoihin, niin kannattaa alkaa tekemään työtä sen eteen, että köyhyyttä, työttömyyttä ja yksinkertaista elämää ympäröivä asenneilmapiiri muuttuisi.

Papi

Vs: Koronan vaikutukset kinkytapahtumiin
« Vastaus #99 : 07.04.2020, 12:58 »
Jos toinen ja kolmas aalto tulee, niin tartunnan saa joka tapauksessa valtaosa väestöstä. Miksi sen lisäksi pitää talouskin tuhota, kun parempia vaihtoehtoja on esim. Et.Koreasta, Singaporesta ja osittain myös Ruotsista ?

Ei kyse ole siitä, että yritetään pelastaa ne, jotka "muutenkin kuolisivat", vaan siitä että yritetään pelastaa henkiä, jotka sairaala- ja tehohoidolla voidaan säästää. Jos kaikki sairastuvat yhtä aikaa, kaikille ei riitä sairaalapaikkoja ja tartunnat verottavat myös terveydenhuollon henkilökuntaa. Jos epidemian aallonhuippuja on useampi mutta ne ovat matalampia, terveydenhuollon kantokyky ei ylity ja resursseja riittää kaikille. Siksi rajoitustoimet. Ootko mahtanut yhtään seurata Italian tilannetta?

STM:n johtaja tänään iltasanomille antamassaan haastattelussa (copypaste lehdestä):

Sillanaukee huomauttaa, että tällä hetkellä vasta kymmenesosa sairaaloiden tehohoitopaikoista on käytössä.

– Meillä ei ole minkäänlaista ryntäystä tai sekasortoa sairaaloissa, vaan tilanne on hyvin rauhallinen.

Suomessa tautia vastaan taistellaan todella järeillä rajoitustoimilla, Sillanaukee sanoo. Tarkoituksena on, ettei tehohoidon ohjeistusta tai kriteereitä tarvitse muuttaa koronavirusepidemiassa siitä, millainen se on ollut muinakin aikoina.

Ninth

Vs: Koronan vaikutukset kinkytapahtumiin
« Vastaus #100 : 07.04.2020, 16:23 »

Niin siis mikä sun pointti on? Että paskan pitäisi ENSIN antaa osua tuulettimeen, ja SITTEN vasta kannattaa alkaa toimia? Niin toimittiin Italiassa, kun ei tiedetty paremmin. Oletko perillä siitä, millainen meininki siellä on ollut? Se on koko se näiden poikkeustoimien tarkoitus, että tehohoitopaikat eivät täyty. Jos toimet purevat kuten niiden on tarkoitus purra, emme pääse lähelle terveydenhuollon kantokyvyn rajaa. Ja niin kuin edellisessäkin viestissä sanoin, terveydenhuollon kantokyky ei koostu vain sairaalapaikoista, vaan myös työkykyisestä henkilökunnasta.

Papi

Vs: Koronan vaikutukset kinkytapahtumiin
« Vastaus #101 : 09.04.2020, 01:06 »

Italiaa ja Suomea ei voi verrata millään tavalla toisiinsa. Paljon Italiassa liikkuneena tiedän, että poskisuudelmia, halauksia, ym. läheisyyttä ei siellä voi välttää, jos tunnet yhdenkin henkilön siellä. Hänen ystävänsä tervehtivät sitten sinua lähietäisyydeltä. Kolme-neljä sukupolvea asuu samassa taloudessa erittäin yleisesti. Suomessa taas ihmiset automaattisesti hakeutuvat mahdollisimman kauas toisesta ihmisestä bussissa, ravintolassa , jne.

Pointtini on se, että ravintolat auki pöytiintarjoilulla välittömästi ennen kuin 10 000 konkurssia on tosiasia.
Haluan viestittää, että tämä tuleva KAMMOLAMA on h---tin paljon pahempi juttu kuin tämä koronavirus. Jos olisit lukenut aiemmman postaukseni, niin ymmärtäisit, että tämä korona tarttuu julkaistujen tilastojen mukaan Suomessa huonosti. Viranomaisilta on jo lipsahtanut lausuntoja, joissa todettiin tietoa pimitetyn, jotta kansa hyväksyisi paremmin rajoitustoimet. Lue : valehtelivat kansalle.
Suomessa ei tule kuolemaan koronaan kuin 100- 500 henkilöä, joka vastaa normaalia kausi-influenssan "satoa".
Aiemman SARSin ja sikainfluenssan kanssa kävi samalla tavalla eli iso median lietsoma paniikki -> myrsky vesilasissa.

Ninth

Vs: Koronan vaikutukset kinkytapahtumiin
« Vastaus #102 : 09.04.2020, 18:35 »
Jos toinen ja kolmas aalto tulee, niin tartunnan saa joka tapauksessa valtaosa väestöstä. Miksi sen lisäksi pitää talouskin tuhota, kun parempia vaihtoehtoja on esim. Et.Koreasta, Singaporesta ja osittain myös Ruotsista ?

STM:n johtaja tänään iltasanomille antamassaan haastattelussa (copypaste lehdestä):

Sillanaukee huomauttaa, että tällä hetkellä vasta kymmenesosa sairaaloiden tehohoitopaikoista on käytössä.

– Meillä ei ole minkäänlaista ryntäystä tai sekasortoa sairaaloissa, vaan tilanne on hyvin rauhallinen.

Suomessa tautia vastaan taistellaan todella järeillä rajoitustoimilla, Sillanaukee sanoo. Tarkoituksena on, ettei tehohoidon ohjeistusta tai kriteereitä tarvitse muuttaa koronavirusepidemiassa siitä, millainen se on ollut muinakin aikoina.

Niin siis mikä sun pointti on? Että paskan pitäisi ENSIN antaa osua tuulettimeen, ja SITTEN vasta kannattaa alkaa toimia? Niin toimittiin Italiassa, kun ei tiedetty paremmin. Oletko perillä siitä, millainen meininki siellä on ollut? Se on koko se näiden poikkeustoimien tarkoitus, että tehohoitopaikat eivät täyty. Jos toimet purevat kuten niiden on tarkoitus purra, emme pääse lähelle terveydenhuollon kantokyvyn rajaa. Ja niin kuin edellisessäkin viestissä sanoin, terveydenhuollon kantokyky ei koostu vain sairaalapaikoista, vaan myös työkykyisestä henkilökunnasta.
Italiaa ja Suomea ei voi verrata millään tavalla toisiinsa.
Tässä ennuste naapurimaasta Ruotsista. Valikosta voi selailla muitakin maita. Kannattaa tsekkailla sitä "Government-mandated social distancing"-palkkia.