Kirjoittaja Aihe: Mitä kinky saa sanoa?  (Luettu 9369 kertaa)

Kolumnisti

  • Moderator
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 372
  • Galleria
Mitä kinky saa sanoa?
« : 21.06.2020, 16:36 »
Mitä kinky saa sanoa?

Skenessä ja nyky-yhteiskunnassa muutenkin on ollut aika paljon porua siitä, mitä oikein saa sanoa ja saako sanoa enää mitään. Havahduin taas aiheeseen pääsiäisen tienoolla. Joukko kahdeksan vuotta sitten kirjoitettuja kinky-tarinoita oli nostettu foorumin syövereistä ylös ne kirjoittaneen henkilön omasta toimesta. Tarinoissa ei oikein muuta tehty kuin pilkattiin kristinuskoa ja kristittyjä. Kyse ei ollut mistään uskonnollisten tabujen ja valta-asemien hyödyntämisestä kinky-fantasioissa vaan Jeesuksen ja apostolien esittäminen mahdollisimman törkeässä valossa. Tarinat olivat kirjoittamisaikanaan varsin luontevaa jatkoa ne laatineen henkilön aiemmalle ulosannille – paitsi Baarissa myös sitä edeltäneissä Leikkikehä- ja Tuntematon maa-keskustelufoorumeilla.

Itse olin silloin (ja nykyisinkin) lähinnä agnostikko, mutta kuten suurin osa suomalaisista ev.-lut. kasvatuksen saanut, yhä kirkon jäsen eikä omasta puolestani ole oikein pahaa sanottavaa ko. instituutiosta. En ole myöskään kokenut, että uskovaisista olisi ollut Suomen kinky-yhteisölle erityistä haittaa tai kristinuskon pilkkaaminen mitenkään erityisen tabuja rikkovaa. Itse asiassa ainakin silloin kinky-skenessä oli pikemminkin paljon ateismin ylimielistä ja vulgaaria versiota, ”mutkun päiviräsänen”-tasoista. Ihan vain sitten tiedoksi, että Räsänen on maallikko ja vailla asemaa kirkon hierarkiassa. Tarinat kirjoittanut henkilö oli lähinnä vain se asiattomin monista. Skenessä ”uskikseksi” tunnustautuminen vaatii varmasti enemmän siviilirohkeutta.
 
Takaisin asiaan, kun silloin kahdeksan vuotta sitten nuo tarinat tulivat ulos, aloin jo vähän ärtymään uskonto/uskovaispilkkaan. Taisin peräti ensimmäisenä lähteä vastavittuiluun ja julkisesti foorumilla pohtimaan jo pakkomiellettä muistuttavan uskontovastaisuuden taustoja. Siinä sitten lennäteltiin kommentteja monien henkilöiden toimesta oma aikansa.

Kun nyt sitten pääsiäisen tullessa näin nuo tarinat ylösnostetuiksi, niin ajattelin lähteä kommentoimaan niitä näkövinkkelistä: ”etkö ole kahdeksana vuotena uutta trollausta keksinyt”. Pidin kuitenkin sen päivän työpäivänä ja ajattelin käydä astialle vasta illalla. Sain kuitenkin havaita tekstien kadonneen. Niistä oli valitettu ja ylläpito todennut aikojen muuttuneen ja poistanut ne. Ylläpito tietenkin tekee kuten ylläpito tahtoo. Itse en poistamista ollut edes ajatellut, kunhan vain halusin ilmaista kriittisen mielipiteeni värikkäin sanankääntein.

Se, mitä katsotaan voitavan sanoa ja kirjoittaa, tosiaan muuttuu ajan myötä. On olemassa sellainen käsite kuin Overtonin ikkuna kuvaamaan, mikä on yleisessä keskustelussa hyväksyttyä, paheksuttua tai peräti kriminalisoitua. Se, missä ikkuna on, muuttuu ja sitä voidaan myös muuttaa. Ongelmiahan tietysti syntyy varsinkin, jos pyrkimykset muuttaa suuntaa ovat ristiriitaisia. Jos joku on ajatellut esim. poliittisen korrektiuden muuttavan ihmisten välisiä suhteita kanssaeläjiä enemmän kunnioittavaan suuntaan, niin päinvastoin näyttää käyneen ja nyt ”sotia” syntyy jo yksittäisistä sanavalinnoistakin. Itsestä ns. turvalliset tilat ovat usein niitä, jotka tuntuvat turvattomammilta.

Nykyään on paljon puhetta myös erilaisten vähemmistöjen syrjimisestä ja valtaväestöjen etuoikeuksista, joilla ilmeisesti kyllä tarkoitetaan asioita, joiden tavoittelemisen pitäisi olla ihmisten perusoikeuksia. Kinky-yhteisössä oikeastaan kaikki ovat kuitenkin omalla tavallaan vähemmistöä. Skenen luonnonlakeja tuntuu olevan, että eri ryhmien jäsenet käyvät vuorollaan valittamassa, kuinka juuri sitä ymmärretään väärin ja sorretaan.

Erilaiset yhteiskunnalliset valtarakenteetkaan eivät ehkä toimi samalla tavoin kuin muuten. Merkityksellisessä yhteiskunnallisessa asemassa oleva henkilö ei välttämättä kykene toteuttamaan kinkyä-seksuaalisuuttaan yhtä vapautuneesti kuin ihminen, jolla ei uraa ole. Aikaa on vähemmän ja syitä pysytellä kaapissa enemmän. Tai sitten on tylsä, valkoinen keski-ikäinen heteromies, ei taitojensa, ulkonäkönsä tai ulosantinsa suhteen poikkeuksellinen eikä kieriskele rahassa. Kolmetoista menee tusinaan.

Joskus nousee myös esille ajatus, että jonkin (vähemmistö) ryhmän asioista voisivat puhua ensisijaisesti siihen lukeutuvat. Taustalla varmasti on, että monesti muilta tulee ennakkoluuloista tai muuten vain typerää tavaraa. Itse olen baarissa kohotellut kulmia, kun on lukenut analyyseja sub-miehistä by henkilöt, jotka sellaisia eivät ole, tai kun on ylistetty jonkun homoseksuaalin näyttelijän analyysia heteromiehistä. Sanotaanko nyt niin, etteivät kirjoitukset ole resonoineet oman kokemusmaailman kanssa. Tämä on tietenkin mitätöntä verrattuna sellaisiin vähemmistöihin, jotka kokevat usein konkreettista syrjintää yhteiskunnassa. Toisaalta ulkoa näkee joskus asiat oikeastikin paremmin, vähemmistöillä voi olla omia valtahierarkioita sekä tabuja ja milloin oikeastaan ihmisestä tulee tietyn ryhmän jäsen? Milloin vaniljasta tulee kinky vai synnytäänkö kinkyksi?

Minkä sitten pitäisi olla hyväksyttävää keskustelua? Omasta mielestäni Suomen laki antaa ihan hyvät raamit. Se, mikä on hyvää ja kohteliasta keskustelua, on sitten toinen juttu. Kun uskonnosta oli puhe, niin Kultainen sääntö ”Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille (Luuk 6:31)” voi tietenkin olla hyvä lähtökohta. Varsinkin foorumi-keskusteluissa voi tietenkin olla ongelmana, jos yksi haluaa ja on valmis räväkkään mielipiteiden vaihtoon ja toinen sellaista kaihtaa. Kuhunkin ihmiseen pitäisi suhtautua yksilönä eikä ryhmän edustajana ja yleistettäessä joudutaan helposti harhapoluille. Pienin ja helpoiten jalkoihin jäävä vähemmistö on aina yksittäinen ihminen.

Jos lukee jotain, mikä vaikuttaa typerältä tai ilkeältä, niin ensin kannattaa varmistaa, onko itse ymmärtänyt kirjoitetun, kuten se on tarkoitettu. Uskallan väittää, että suurin osa netin paskamyrskyistä johtuu tahallisista tai tahattomista väärinkäsityksistä. Hyvinkin samanlaisista taustoista tulevat ihmiset voivat lukea asioita täysin eri näkövinkkelistä ja nähdä sanoilla merkityseroja. Jos paljastuu, että kirjoittaja on tosiaan tarkoittanut sitä, miltä näytti, niin kirjoittikohan niin ymmärtämättömyyttään vai ilkeyttään? Ensin mainittuun auttaa yleensä paremmin ystävällinen valistaminen kuin rähjäys. Eikä todellakaan kannata kuvitella, että koska nyt on vuosi 2020, niin asian X tietäminen on itsestään selvyys. Ei, ei se ole. Jos sitten joku on vittuillut ihan tarkoituksella, niin vastaaminen samalla mitalla on, no, ainakin oikeutettua.

Kirjoittaja: Stylos, joka enää harvoin kirjoittelee kinky-foorumeille mitään lähinnä siksi, että kuvittelee omaavansa parempaakin tekemistä

Jägermies

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 379
  • Noviisi
  • Galleria
Vs: Mitä kinky saa sanoa?
« Vastaus #1 : 21.06.2020, 18:05 »
Minkään tietyn ideologian tai uskonnon kritisoiminen ei pitäisi olla kiellettyä eikä varsinkaan niiden joiden vuoksi ihmisiä tapetaan ja raiskataan.

Isrika

  • Baariruusu
  • PoVi
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 2687
  • Read the fucking manual.
  • Galleria
Vs: Mitä kinky saa sanoa?
« Vastaus #2 : 21.06.2020, 21:53 »
Minkään tietyn ideologian tai uskonnon kritisoiminen ei pitäisi olla kiellettyä eikä varsinkaan niiden joiden vuoksi ihmisiä tapetaan ja raiskataan.

Näiden paikka ei mielestäni ole BDSM-aiheisella foorumilla, jos aiheeseen ei ole jotenkin kytketty kinkyyttä mukaan. Ne kriittiset keskustelut voi käydä jossain niille sopivemmilla alustoilla.

Jos lukee jotain, mikä vaikuttaa typerältä tai ilkeältä, niin ensin kannattaa varmistaa, onko itse ymmärtänyt kirjoitetun, kuten se on tarkoitettu. Uskallan väittää, että suurin osa netin paskamyrskyistä johtuu tahallisista tai tahattomista väärinkäsityksistä. Hyvinkin samanlaisista taustoista tulevat ihmiset voivat lukea asioita täysin eri näkövinkkelistä ja nähdä sanoilla merkityseroja. Jos paljastuu, että kirjoittaja on tosiaan tarkoittanut sitä, miltä näytti, niin kirjoittikohan niin ymmärtämättömyyttään vai ilkeyttään? Ensin mainittuun auttaa yleensä paremmin ystävällinen valistaminen kuin rähjäys. Eikä todellakaan kannata kuvitella, että koska nyt on vuosi 2020, niin asian X tietäminen on itsestään selvyys. Ei, ei se ole. Jos sitten joku on vittuillut ihan tarkoituksella, niin vastaaminen samalla mitalla on, no, ainakin oikeutettua.

Tätä ei voisi paremmin sanoa.
Jos nyt ottaa vaikka 5v taaksepäin, niin kaikki muutos ei todellakaan ole mennyt parempaan suuntaan tänä aikana. On hienoa, että tiedostetaan enemmän asioita ja joissain tapauksissa myös otetaan toisia enemmän huomioon. Mutta se yleinen mielenpahoituskulttuuri, joka on valloillaan kaikkialla netissä, on erittäin raskasta toisinaan. Ei se ainakaan motivoi millään tavoin osallistumaan keskusteluihin, kun jos erehtyy käyttämään väärää termiä, niin on heti joukkolynkkaus käynnissä. Silloin ei kyllä todellakaan oteta toisia tippaakaan huomioon. Vaikka pahoittelisi asiaa, niin anteeksikin on pyydetty väärin.
Melkein pelottaa, että mihin tämä nettikäytös on mennyt viiden vuoden päästä.

Mr.Inathu

Vs: Mitä kinky saa sanoa?
« Vastaus #3 : 22.06.2020, 10:51 »
Olipa hyvä kolumni!
En voi kuin olla samaa mieltä kirjoittajan kanssa :)

Itse olen pyrkinyt suhtautumaan internetin mielipiteidenvaihtoalustojen sisältöön jatkuvasti teoreettisten motiivien kautta, en varsinaisen sisällön. Silloin ihmisten kirjoittamat asiat näkee aivan uudenlaisessa valossa, vaikkei niitä todellisia motiiveja tietäisikään.

Esimerkiksi oma motiivini kirjoittaa Baariin (ja Leikkikehään ennen sitä) on aina ollut jakaa tietoa, jota olisin toivonut itse saaneeni kinkytaipaleeni alkupuolella. Antaakseni muille jotain siitä, mitä itse olen oppinut. En saarnaten tai oikaisten tai ohjaten, vaan ihan vain laittaakseni kokemuksiani tarjolle niille, jotka haluavat niitä vastaan ottaa.

Mutta uskallan väittää, että monella motiivi kirjoittaa sanoja verkkoon, on hyvin erilainen.
En tiedä mikä se on, mutta mitä enemmän ihminen kirjoittaa yhdellä tai usealla nimimerkillä, sitä kattavamman kuvan hän antaa motiiveistaan. Ei siis varsinaisesti itsestään, vaan tarpeestaan kirjoittaa.

Kaikki seuraava on vain omia tuntemuksiani, eivätkä ne ole suoraan kohdennettavissa kehenkään yksilöön, enkä väitä niiden olevan edes totta...

Hirveän monet vaikuttavat yksinäisiltä.
Aivan käsittämättömän monet.

Se tuntuu roikkuvan rivien välissä ja sanojen takana, kuin raskas märkä ja tukahduttavan peite.  Yksinäisyys tuntuu muokkautuvan hyvin erilaisiksi viesteiksi ja mielikuviksi. Se tulee esille välillisten tunteiden kautta ja saa ihmiset tuntumaan hyvin erilaisilta vaikka kaiken taustalla tuntuu olevan aina sama yksinäisyyden tunne.

Osa tuntuu olevan katkeria, jopa vihaisia. Toiset turhautuneita, surullisia ja itsesääliin kietoutuneita. Osa korostaa itseyttään ylentämällä itseää ja/tai alentamalla muita, kun taas toiset alentavat ihan itse itseään.

Kuitenkin lähes kaikkia yhdistävän huutavan tuntuinen tarve: "Huomatkaa minut! Nähkää, että olen olemassa! Älkää kadotko, älkää jättäkö minua taas yksin!"

Ihan niin kuin pienelle lapselle, voi yksinäiselle ihmiselle kaikki huomio olla huomiota. Ja jos huomaa saavansa huomiota mollaamalla tai dissamaamalla, trollamaalla ja fleimaamalla, ei ole vaikeaa ymmärtää miksi ihminen jatkaa. Hänhän saa toiminnallaan todella monet huomaamaan itsensä. "Minulle puhutaan, olen siis olemassa muille!"

Yksinäisyyden rinnalla tai sen kanssa, on toinen voimakkaan tuntuinen motiivi, löytää seuraa. Silloin suuri osa kirjoitetusta sisällöstä ajaa ensisijaisesti vain tarvetta löytää juuri itselle sopivaa seuraa.

Hyvin yleisen tuntuiselta motiivilta kirjoittaa, tuntuu myös tarve osoittaa omalle sidosryhmälle oma arvonsa ja/tai paikkansa. Ja siis nimenomaan omalle valitulle sidosryhmälle ja valitettavan usein tämä taphtuu toisten yksilöiden ja varsinkin ryhmien kustannuksella. Tämä motiivi saattaa liittyä kahteen edelliseen ja silloin voi tuntua siltä, että kaikki taas kerran lopulta kietoutuukin ensimmäiseen. Suunnattomaan tarpeeseen päästä pois yksinäisyydestä ja halusta kuulua johonkin.

Tuo kaikki on ymmärrettävää, mutta jos ketjun tai foorumin tarkoituksena on vaikkapa jakaa tietoa ja kokemuksia esimerkiksi puuntyöstämisestä tai lintujen tunnistamisesta, on valitettavaa että osalle kirjoittajista ei varsinaisella tarkoituksella ei ole mitään, vaan se jää näiden muiden tarpeiden jalkoihin ja koko ketjusta tai jopa foorumista tulee vain väline sen oman motiivin ajamiseen. Tällaisessa tilanteessa ei todennäköisesti ole mitään tahtotilaa vuorovaikuttamiseen tai tiedon jakamiseen, eikä todellista tarkoituksen mukaista keskustelua pääse syntymään, jollei moderointi alustalla ole poikkeuksellisen hyvää ja aktiivista. Ja tässä kohtaa iso peukku myös Baarin ylläpidolle!

Eli summa summarum, itselleni on paljon helpompaa lukea foorumeita yrittäen tulkita "haastavien nimimerkkien" todellisia motiiveja kirjoittaa niin kuin kirjoittavat, sen sijaan että yrittäisi ymmärtää heidän yksittäisiä viestejään saati lähteä heitä oikeisemaan.

-Mr.Inathu

Rakentaja

  • Vieras
Vs: Mitä kinky saa sanoa?
« Vastaus #4 : 22.06.2020, 11:23 »

Tätä ei voisi paremmin sanoa.
Jos nyt ottaa vaikka 5v taaksepäin, niin kaikki muutos ei todellakaan ole mennyt parempaan suuntaan tänä aikana. On hienoa, että tiedostetaan enemmän asioita ja joissain tapauksissa myös otetaan toisia enemmän huomioon. Mutta se yleinen mielenpahoituskulttuuri, joka on valloillaan kaikkialla netissä, on erittäin raskasta toisinaan. Ei se ainakaan motivoi millään tavoin osallistumaan keskusteluihin, kun jos erehtyy käyttämään väärää termiä, niin on heti joukkolynkkaus käynnissä. Silloin ei kyllä todellakaan oteta toisia tippaakaan huomioon. Vaikka pahoittelisi asiaa, niin anteeksikin on pyydetty väärin.
Melkein pelottaa, että mihin tämä nettikäytös on mennyt viiden vuoden päästä.

Ehkä mielesäpahoittelusta on muodostunut selviytymistyökalu, jolla oikeutetaan omat vihan tunteet ja katkeruuden. Jos voi huonosti eikä keksi ratkaisua niin sitten lähdetään ensin hakemaan samoin ajattelevia, kun se ei auta ja pahat tunteet muuttuu vihaksi, niin lähdetään hakemaan sitä syyllistä tai vihan kohdetta.
Netissä on sitten helppo punaisen putken läpi kontekstisokeana etsiä trigger sanoja. Vihan kohde kun löytyy, niin on taas omat pahat tunteet oikeutettuja eikä tänäänkään tarvitse miettiä miten omat asiat voisi parantaa.
Huomenna taas uusi päivä.
 
Jägermies

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 379
  • Noviisi
  • Galleria
Vs: Mitä kinky saa sanoa?
« Vastaus #5 : 22.06.2020, 11:58 »
Minkään tietyn ideologian tai uskonnon kritisoiminen ei pitäisi olla kiellettyä eikä varsinkaan niiden joiden vuoksi ihmisiä tapetaan ja raiskataan.

Näiden paikka ei mielestäni ole BDSM-aiheisella foorumilla, jos aiheeseen ei ole jotenkin kytketty kinkyyttä mukaan. Ne kriittiset keskustelut voi käydä jossain niille sopivemmilla alustoilla.

Tuo oli tarkoitettu nimenomaan OP:lle.

Rosaline

  • Helsingin akateemiset kinkyt ry
  • Asiakas
  • *
  • Viestejä: 134
  • älä anna sen hämätä
  • Galleria
Vs: Mitä kinky saa sanoa?
« Vastaus #6 : 22.06.2020, 16:59 »
Kiitos hyvästä kolumnista! Sain paljon ajateltavaa, ja samaistun moneen asiaan.

Minkään tietyn ideologian tai uskonnon kritisoiminen ei pitäisi olla kiellettyä eikä varsinkaan niiden joiden vuoksi ihmisiä tapetaan ja raiskataan.

Mä olen uskovainen, vähän enemmän kuin tapaluterilainen, niin, että suuntaan kohti teologian opintoja. Olen kristitty, mutta en syyllinen uskontoni nimissä tehtyyn sortoon, syrjintään ja väkivaltaan. Asioihin, joilla ei ole mitään yhteyttä oikeasti uskontoon, vaan uskonnon nimissä tehtyyn hirveään vallankäyttöön.

Mun uskoni tai uskontoni ei liity kinkyyteen mihinkään, ja siksi olen Isrikan kanssa samaa mieltä, ettei kristinuskon tai minkään muun uskonnon kritisointi kuulu kinkyfoorumille. Jokainen saa olla mitä mieltä haluaa, mutta olisi kiva, jos ajateltaisiin, miltä itselle tärkeän asian julkinen mollaaminen tuntuu. Mulle kristinusko on tärkeä osa elämää, ja tuntuu pahalta, kun minusta ja monista muista tehdään syntipukkeja joidenkin tuntemattomien henkilöiden tekemien hirmutöiden takia.

Siis. Omasta mielestäni netissä pitäisi aina kahdesti miettiä, onko oikeasti jotain tähdellistä sanottavaa. Jos tarkoitus on vaan provosoida tai pahoittaa jonkun mieli, onko se todella tarpeellista? Stylos todella sanoitti monia omiakin tuntojani niin hyvin, että enpä enää keksi mitään sanottavaa. Takki tyhjänä on hyvä olla, kun joku on löytänyt niiden asioiden äärelle, joita itsekin usein pohdin. Kiitos, Stylos!

latexbun

  • Vieras
Vs: Mitä kinky saa sanoa?
« Vastaus #7 : 22.06.2020, 20:43 »
Jos ei ole mitään sanottavaa foorumin aihepiiriin liittyen, mutta silti on hirveästi muuta asiaa. Sitten tullaan tänne jauhamaan siitä kaikesta muusta paitsi ei vahingossakaan mistään kinkystä. Eipä siinä, olen itsekin tehnyt ihan samaa joskus.

Kaikkeahan saa sanoa, mutta kaikille ei kannata sanoa kaikkea, eikä aivan kaikkialla.

minikettu

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 490
  • Prumm prumm!
  • Galleria
Vs: Mitä kinky saa sanoa?
« Vastaus #8 : 22.06.2020, 21:26 »
Kiitos hyvästä kolumnista! Sain paljon ajateltavaa, ja samaistun moneen asiaan.

Minkään tietyn ideologian tai uskonnon kritisoiminen ei pitäisi olla kiellettyä eikä varsinkaan niiden joiden vuoksi ihmisiä tapetaan ja raiskataan.

Mä olen uskovainen, vähän enemmän kuin tapaluterilainen, niin, että suuntaan kohti teologian opintoja. Olen kristitty, mutta en syyllinen uskontoni nimissä tehtyyn sortoon, syrjintään ja väkivaltaan. Asioihin, joilla ei ole mitään yhteyttä oikeasti uskontoon, vaan uskonnon nimissä tehtyyn hirveään vallankäyttöön.

Mun uskoni tai uskontoni ei liity kinkyyteen mihinkään, ja siksi olen Isrikan kanssa samaa mieltä, ettei kristinuskon tai minkään muun uskonnon kritisointi kuulu kinkyfoorumille. Jokainen saa olla mitä mieltä haluaa, mutta olisi kiva, jos ajateltaisiin, miltä itselle tärkeän asian julkinen mollaaminen tuntuu. Mulle kristinusko on tärkeä osa elämää, ja tuntuu pahalta, kun minusta ja monista muista tehdään syntipukkeja joidenkin tuntemattomien henkilöiden tekemien hirmutöiden takia.

Siis. Omasta mielestäni netissä pitäisi aina kahdesti miettiä, onko oikeasti jotain tähdellistä sanottavaa. Jos tarkoitus on vaan provosoida tai pahoittaa jonkun mieli, onko se todella tarpeellista? Stylos todella sanoitti monia omiakin tuntojani niin hyvin, että enpä enää keksi mitään sanottavaa. Takki tyhjänä on hyvä olla, kun joku on löytänyt niiden asioiden äärelle, joita itsekin usein pohdin. Kiitos, Stylos!

Hirveen kiva kun toiset sanoo just sen mitä itse ajattelee, niin säästyy kirjoittamisen vaivalta! (Paitsi etten suuntaa teologian opintoihin.)

Vielä sen verran, että tuntuu kurjalta kun tehdään minusta ja muista kristityistä syntipukkeja tuntemattomien henkilöiden tekemien hirmutöiden takia, ja vieläpä sellaisten ihmisten toimesta, joita ne hirmuteotkaan tuskin mitenkään henkilökohtaisesti koskettaa.

Stylos

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 777
  • Ainoan oikean kinky-totuuden Suur-Mufti
  • Galleria
Vs: Mitä kinky saa sanoa?
« Vastaus #9 : 22.06.2020, 21:43 »
Stylos todella sanoitti monia omiakin tuntojani niin hyvin, että enpä enää keksi mitään sanottavaa. Takki tyhjänä on hyvä olla, kun joku on löytänyt niiden asioiden äärelle, joita itsekin usein pohdin. Kiitos, Stylos!

Kiitos Rosaline ja muut  :)

Jägermies

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 379
  • Noviisi
  • Galleria
Vs: Mitä kinky saa sanoa?
« Vastaus #10 : 22.06.2020, 23:05 »
Kiitos hyvästä kolumnista! Sain paljon ajateltavaa, ja samaistun moneen asiaan.

Minkään tietyn ideologian tai uskonnon kritisoiminen ei pitäisi olla kiellettyä eikä varsinkaan niiden joiden vuoksi ihmisiä tapetaan ja raiskataan.

Mä olen uskovainen, vähän enemmän kuin tapaluterilainen, niin, että suuntaan kohti teologian opintoja. Olen kristitty, mutta en syyllinen uskontoni nimissä tehtyyn sortoon, syrjintään ja väkivaltaan. Asioihin, joilla ei ole mitään yhteyttä oikeasti uskontoon, vaan uskonnon nimissä tehtyyn hirveään vallankäyttöön.

Mun uskoni tai uskontoni ei liity kinkyyteen mihinkään, ja siksi olen Isrikan kanssa samaa mieltä, ettei kristinuskon tai minkään muun uskonnon kritisointi kuulu kinkyfoorumille. Jokainen saa olla mitä mieltä haluaa, mutta olisi kiva, jos ajateltaisiin, miltä itselle tärkeän asian julkinen mollaaminen tuntuu. Mulle kristinusko on tärkeä osa elämää, ja tuntuu pahalta, kun minusta ja monista muista tehdään syntipukkeja joidenkin tuntemattomien henkilöiden tekemien hirmutöiden takia.

Siis. Omasta mielestäni netissä pitäisi aina kahdesti miettiä, onko oikeasti jotain tähdellistä sanottavaa. Jos tarkoitus on vaan provosoida tai pahoittaa jonkun mieli, onko se todella tarpeellista? Stylos todella sanoitti monia omiakin tuntojani niin hyvin, että enpä enää keksi mitään sanottavaa. Takki tyhjänä on hyvä olla, kun joku on löytänyt niiden asioiden äärelle, joita itsekin usein pohdin. Kiitos, Stylos!

Kiitos hyvästä kolumnista! Sain paljon ajateltavaa, ja samaistun moneen asiaan.

Minkään tietyn ideologian tai uskonnon kritisoiminen ei pitäisi olla kiellettyä eikä varsinkaan niiden joiden vuoksi ihmisiä tapetaan ja raiskataan.

Mä olen uskovainen, vähän enemmän kuin tapaluterilainen, niin, että suuntaan kohti teologian opintoja. Olen kristitty, mutta en syyllinen uskontoni nimissä tehtyyn sortoon, syrjintään ja väkivaltaan. Asioihin, joilla ei ole mitään yhteyttä oikeasti uskontoon, vaan uskonnon nimissä tehtyyn hirveään vallankäyttöön.

Mun uskoni tai uskontoni ei liity kinkyyteen mihinkään, ja siksi olen Isrikan kanssa samaa mieltä, ettei kristinuskon tai minkään muun uskonnon kritisointi kuulu kinkyfoorumille. Jokainen saa olla mitä mieltä haluaa, mutta olisi kiva, jos ajateltaisiin, miltä itselle tärkeän asian julkinen mollaaminen tuntuu. Mulle kristinusko on tärkeä osa elämää, ja tuntuu pahalta, kun minusta ja monista muista tehdään syntipukkeja joidenkin tuntemattomien henkilöiden tekemien hirmutöiden takia.

Siis. Omasta mielestäni netissä pitäisi aina kahdesti miettiä, onko oikeasti jotain tähdellistä sanottavaa. Jos tarkoitus on vaan provosoida tai pahoittaa jonkun mieli, onko se todella tarpeellista? Stylos todella sanoitti monia omiakin tuntojani niin hyvin, että enpä enää keksi mitään sanottavaa. Takki tyhjänä on hyvä olla, kun joku on löytänyt niiden asioiden äärelle, joita itsekin usein pohdin. Kiitos, Stylos!

Hirveen kiva kun toiset sanoo just sen mitä itse ajattelee, niin säästyy kirjoittamisen vaivalta! (Paitsi etten suuntaa teologian opintoihin.)

Vielä sen verran, että tuntuu kurjalta kun tehdään minusta ja muista kristityistä syntipukkeja tuntemattomien henkilöiden tekemien hirmutöiden takia, ja vieläpä sellaisten ihmisten toimesta, joita ne hirmuteotkaan tuskin mitenkään henkilökohtaisesti koskettaa.

1. OP ei käsitellyt keskustelua vain kinky foorumeilla tai kinky skenessä vaan myös yhteiskunnassa yleisesti ja lainsäädäntöä.

2. Tietyn ideologian tai uskonnon kritisoiminen ei itsessään tarkoita jokaisen järjestelmään kuuluvan ihmisen vastuullisena pitämisenä.
Ei Putinin politiikan kritisoiminenkaan tarkoita venäläisten mollaamista.

3. Se että joku toiminta ei koske nyt jotakuta ei tarkoita etteikö se voisi koskea heitä tulevaisuudessa tai heidän lapsia tai lapsen lapsia.

Minulle sopii kyllä että joitakin aiheita ei käsitellä baarissa lainkaan sen enempää puolesta kuin vastaan.

UW

  • Vieras
Vs: Mitä kinky saa sanoa?
« Vastaus #11 : 22.06.2020, 23:21 »
En huomannut oliko kukaan foorumin keskusteluissa noteerannut, mutta mm Google on nyt luopumassa master sanan käytöstä epäsopivana. Eskimo-puikot uutisissa, lähes viikoittain tulee uusi mailmanparantelijoiden huolenaihe. Minun, ei kovinkaan nöyrä, mielipiteeni on että tämä kaikki on täyttä höpöhöpöä. Miksi näen niin vähän keskustelua ja hihhulointia maailman oikeasti pahoista paikoista kuten Gongo tai vastaavat jossa on oikeasti helvetti maan päällä? Kun ihmiset jaksavat hihhuleita soveliaista ja ei soveliasta sanoista nettiselaimissa niin nostaa lähinnä suunnatonta vitutusta.

stoge

  • PoVi
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 2958
  • Väkivalta kuuluu makuuhuoneeseen
  • Galleria
Vs: Mitä kinky saa sanoa?
« Vastaus #12 : 22.06.2020, 23:23 »
En huomannut oliko kukaan foorumin keskusteluissa noteerannut, mutta mm Google on nyt luopumassa master sanan käytöstä epäsopivana. Eskimo-puikot uutisissa, lähes viikoittain tulee uusi mailmanparantelijoiden huolenaihe. Minun, ei kovinkaan nöyrä, mielipiteeni on että tämä kaikki on täytyy höpöhöpöä. Miksi näen niin vähän keskustelua ja hihhulointia maailman oikeasti pahoista paikoista kuten Gongo tai vastaavat jossa on oikeasti helvetti maan päällä? Kun ihmiset jaksavat hihhuleita soveliaista ja ei soveliasta sanoista nettiselaimissa niin nostaa lähinnä suunnatonta vitutusta.

Oleellistahan on, että pitäisikö seuraava url kieltää vaikkapa lailla.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Neekeri

 :o

toysnstuff

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 526
  • Sinä antaudut, minä pidän sinusta huolen
  • Galleria
Vs: Mitä kinky saa sanoa?
« Vastaus #13 : 23.06.2020, 09:31 »
Mukavaa luettavaa.

Tälläkin foorumilla on oma diskurssinsa, josta poikkeaminen aiheuttaa paniikinomaisia reaktioita osassa käyttäjäkuntaa - silloin unohtuu kaikenlaiset hyvät tavat, kun koetaan, että oma olemassaolo ja identiteetti on uhattuna. Lähtee selviytymismoodi päälle ja kaikki on sallittua.

Tuo tahallinen tai tahaton väärinymmärtäminen, mistä kirjoitit, on aika olennaisesta siinä mukana. Jos ja kun henkilöllä ei ole kykyä käsittää mitä toinen ihminen tarkoittaa sanoillaan ilman, että se herättää voimakkaan tunnetason reaktion - seurauksena omaan "minään" koetusta uhkaavasta merkitys- ja mielleyhtymästä - ollaan tahallisen tahattoman väärinymmärtämisen äärellä. Ihminen ei voi toimia toisin, koska hänen mielensä tulkitsee asian tietyllä tavalla eikä ole opetellut / kukaan ei ole opettamassa tai tukemassa, miten siitä hetkestä päästäisiin kunnialla ylitse. Tällöin yritetään argumentoida esitetty asia olemattomaksi (yleensä päin vittua menevällä retoriikalla) ja lopulta (ellei heti) hyökätään henkilökohtaisesti uhkaavaksi koetun sisällön kirjoittanutta henkilöä vastaan. Tämän ilmiön tunnistanee suurin osa foorumeita käyttäneistä henkilöistä.

Samantapainen ilmiö, mutta "toiseen suuntaan" toteutettuna on ilmeisesti tämän Styloksen tarkoittaman uskontokriitikonkin harjoittama malli, jossa jokin ulkopuolinen asia (uskonto, maahanmuutto, naiset, vasemmisto, persut...) on otettu sisäisten konfliktien esillepanon välineeksi ja näyttämönä tai areenana toimii jokin foorumi tai sosiaalinen media. Silloin jotain asiaa ja siihen liitettyjä henkilöitä kritisoidaan näennäisen todenmukaisilla argumenteilla, jotta "paha" - eli kaikki asiaan projisoitavissa oleva ikävä mielensisältö - saadaan ulkoistettua itsestä näihin toisiin. "Maahanmuuttajat haluavat raiskata naisia(, minä en!!)." "Maahanmuuttajat haluavat elää tuilla tekemättä töitä(, minä en!!!)" Itsessä olevat, sopimattomiksi koetut ajatukset ja mielihalut ulkoistetaan toisille, joita sitten soimataan ja syrjitään sitä voimakkaammin, mitä kovemmin ne omat mielensisällöt uhkaa tunkeutua tietoisuuteen.

Kuka ajattelee raiskaamista ja tuilla elämistä yhtä paljon jokaisena päivänä, kuin henkilö, joka näistä vöyhöttää toisille? Tai pyörittelee niitä vaan omassa päässään. Tällainen "enhän minä näitä halua tehdä, mutta nuo muut..!" on ihmisen tapa suojella itseään - hyväksymisen sijasta. Itsepetosta, josta on harmia niin muille kuin itsellekin.

Koska aina kannattaa tunnustaa, jos tekee mieli raiskata*.

Silloin voi alkaa etsimään sopivaa subityttöä.

*Raiskaaminen ajatussisältönä eli fantasiana on eri asia, kuin oikea raiskaaminen. Kaikkihan tämän täällä tietää - paitsi ne, ketkä haluaisivat väärinymmärtää.

Jägermies

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 379
  • Noviisi
  • Galleria
Vs: Mitä kinky saa sanoa?
« Vastaus #14 : 23.06.2020, 11:27 »

Tosin argumentin esittäneen henkilön motiivi argumentin  esittämiselle ei tee argumentista itsessään väärää sen enempää kuin jos se loukkaa jonkun tunteita.