Kirjoittaja Aihe: Neulaa heinäsuovasta  (Luettu 6577 kertaa)

Kolumnisti

  • Moderator
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 372
  • Galleria
Neulaa heinäsuovasta
« : 24.08.2020, 10:26 »
Neulaa heinäsuovasta


Moi! Oon viper ja oon sinkku! Eli minulla ei ole kumppania tai yhteiskunnallisesti hyväksyttyä parisuhdetta. En seurustele, tapaile tai säännöllisesti muutenkaan tapaa ihmistä, josta olisin romanttisesti kiinnostunut. Tämä on ollut vallitseva tilanne jo useita vuosia, enkä välttämättä ole halukas muuttamaan sitä. Olen heteroromanttinen biseksuaali ja kinky, enkä missään nimessä monogaminen, mutta polyamoriakaan ei ole minun juttuni. Minä olen kornisti juuri se vahva ja itsenäinen nainen, joka ei tarvitse toista ihmistä ollakseen onnellinen.

Tarve on kuitenkin aivan eri asia, kuin halu. Toisinaan minä haluan olla toisen ihmisen lähellä. Käpertyä kainaloon, pussailla ja pitää kädestä kiinni kaupungilla. Haluan harrastaa siveettömyyksiä heti aamusta ja tutustua ihmiseen monella tasolla. Enkä näe mahdottomana ajatusta siitä, että se toinen ihminen ei olisikaan kolaus itsenäisyyteen tai omaan onnellisuuteen, kunhan se ihminen on oikea. Vielä en ole löytänyt opiskelijabudjettiini sopivaa verkkokauppaa, josta tällaisen ihmisen voisi tarpeen vaatiessa tilata, niin olen joutunut turvautumaan edullisempiin, mutta epävakaampiin ja työläämpiin etsintäkeinoihin, eli perinteiseen treffailuun.

Vuosien saatossa olen käynyt sadoilla ensimmäisillä treffeillä, kymmenillä toisilla treffeillä. Olen selannut Tinderiä, Badoota, Feeldiä  ja Bumblea, kirjoittanut deitti-ilmoja BDSM-baariin, pokannut ja ollut pokattavana anniskeluravintoloissa ja diskoteekeissä, kokeillut kaveria ja kaverin kaveria. Olen harrastanut hyvää seksiä, huonoa seksiä, omituista seksiä, seksiä ekoilla treffeillä, seksiä neljänsillä treffeillä ja yllättävää kyllä – ollut monesti harrastamatta seksiä. Vaikka deittailussa takaraivossa on ajatus kumppanin löytämisestä, niin sen sijaan olen löytänyt elämääni aivan äärimmäisen ihania ihmisiä. Esimerkiksi eräs ihana sadisti tuli reilu vuosi sitten vastaan Tinderissä ja teekupposen äärellä kertoi minulle, wannabe-vaniljalle, että meitä pervoja on muitakin, meitä on yhteisö. Tästä sadistista ei tullut kumppania, mutta ystävä.

Mitä pidempään olen treffaillut, sitä kyllästyneempi ja kyynisempi minusta on tullut, valitettavasti. Internetin tarjoamat deittisovellukset ja muut palvelut toistavat jatkuvasti samaa kaavaa. En jaksa enää yllättyä mistään, tiedän mitä sanoa milloinkin, enkä saa enää boostia itsetunnolleni, vaikka mätsejä olisi yli tuhat ja baarin viestiboksi olisi täynnä. Koska identifioidun naiseksi, osaan meikata itsestäni näyttävän, olen (vähintään omasta mielestäni) äärimmäisen hauska ja turhankin älykäs, niin saan tykkäyksiä, mätsejä ja viestejä _paljon_. Tämä ei ole ylimielisen naisen omakehua, vaan yritän avata sitä, että on itsessään melkoinen prosessi jo se, että kun tästä pikseleiden heinäkasasta löytää edes jonkun etäisesti neulaa muistuttavan tyypin, jonka viestiin tekee mieli vastata tai aloittaa itse keskustelu.

Kun sitten joskus keskustelu etenee, on vaihtoehtoja muutama. Ensimmäinen ja yleisin on se, että kaksi päivää ja iltaa jaksaa pitää keskustelua yllä ja sitten se vaan kuivuu molempien puolelta kasaan. Toinen vaihtoehto on se, että sovitaan treffit. Tästä pidän kovin. Minä olen ehdottomasti parasta livenä, eikä kummankaan tarvitse tuhlata aikaa tai energiaa, jos homma ei livenä pelitäkään. Kolmas on se, että yhtenä iltana lähetellään kuvia ja videoita intiimeistä alueista seksuaalisen tyydyttymisen toivossa, eikä kummastakaan kuulu orgasmin jälkeen mitään. Ikään kuin virtuaalinen one night stand. Neljäs skenaario on se, että saan pyytämättä kuvan peniksestä/etätehtävän vanhanliiton TrueMasterilta, jota en ole koskaan tavannut, mutta koska olen subi, niin minähän tottelen/haukkumisen huoraksi, kun juuri sillä hetkellä en pääse Kajaaniin panemaan. Nämä voivat olla yksi ja sama keskustelu. Ne jotka minut tuntevat, tietävät kyllä, että tällaiset tyypit saavat aika nopeasti palautuksen omalle paikalleen.

Kinky- ja vaniljadeittailussa on kuitenkin hyvin paljon eroja. Vuodessa esimerkiksi seksielämäni on parantunut hurjasti, olen oppinut pyytämään mitä tahdon ja saanut huomattavasti enemmän positiivista huomiota, kuin koskaan aiemmin. Itsekin olen joutunut ihan jopa miettimään, että kuinka saisin ihmisen kiinnostumaan. Kinkyt ovat niin kyllästettyjä pornograafisella materiaalilla, että tissikuvan lähettäminen ei aiheuta sen kummempaa kiinnostusta, eikä anaaliseksi ole uutta ja jännittävää, jota eksä ei edes halunnut kokeilla. Tässä skenessä minä saan olla se seksuaalisesti kokemattomampi. Kuitenkin täällä on myös omat nurjat puolensa. Valikoima mahdollisia treffikumppaneita on huomattavasti kapeampi kuin skenen ulkopuolella, eikä kummassakaan tekstin ymmärtäminen ole kovin vahvaa (jos deitti-ilmoituksessani perustellusti lukee, että etsin seuraa Pirkanmaalta, niin edelleenkään en tule sinne Kajaaniin panemaan, eikä minua kiinnosta, onko matka sinulle este vai ei). Liekö kuitenkin ne tissit, jotka pakkaa veren aivoista muihin elimiin? Myös huomaan huolestuvani näin äitinä ja nuorisotyön ammattilaisena mahdollisista suostumuksettomista hyväksikäytöistä. En myöskään pidä joidenkin dominoivien tavasta pommittaa jokaiselle uudelle alistuvalle sama kiertokirje tai mikä pahempaa, olettaa, että täällä pelattaisiin pelkästään fetissien ja roolien kautta. Ihan samat kriteerit minulla on täälläkin kuin Tinderissä.


Pus!


Kirjoittaja: viper

Perhonen89

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1582
  • Kiltti tyttö
  • Galleria
Vs: Neulaa heinäsuovasta
« Vastaus #1 : 26.08.2020, 15:58 »
Näin alistuvana naisena, ei se seuranhaku aina ole helppoa. Varsinkin Tinderissä erilaisten törkyviestien määrä on välillä suuri. Täällä baarissakin välillä törmää hyvin epäilyttäviim tyyppeihin.

Kun pitäisi löytää se yksi tai kaksi helmeä joukosta, niin ei se naisenakaan aina helppoa ole.

D79Mies

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 721
  • Haista vittu ei ole turvasana.
  • Galleria
Vs: Neulaa heinäsuovasta
« Vastaus #2 : 26.08.2020, 17:43 »
Minun on jotenkin vaikea nähdä kyynisyyttä hyveenä.

Onnellisuuden salaisuus on löytää syyn kärsimyksille. Halu on ihan kiva juttu, mutta vielä parempi on ymmärtää syyt näille haluille. Tällöin haluille pystyy antamaan jotain arvoa. Mikäli todellista arvoa löytyy, niin sitten pystyy arvioimaan halujen eteen tehtävien ponnistusten taakan.

Erään määritelmän mukaan työ on siirrettyä mielihyvää. Mikäli joku on löytämisen arvoinen, niin hänen löytämiseksi on tehtävä sen arvon verran työtä.

Ellei hihoja ole käärittynä ja pettymysten läpi ole kahlattu, niin kumppanin arvo on sama kuin hedonistisen sohvan nurkassa märehtiminen.

Lady Whip

  • Turun Baletti
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 3433
  • Sadistinen Gfe-Domina
  • Galleria
Vs: Neulaa heinäsuovasta
« Vastaus #3 : 26.08.2020, 19:19 »
Minun on jotenkin vaikea nähdä kyynisyyttä hyveenä.

Onnellisuuden salaisuus on löytää syyn kärsimyksille. Halu on ihan kiva juttu, mutta vielä parempi on ymmärtää syyt näille haluille. Tällöin haluille pystyy antamaan jotain arvoa. Mikäli todellista arvoa löytyy, niin sitten pystyy arvioimaan halujen eteen tehtävien ponnistusten taakan.

Erään määritelmän mukaan työ on siirrettyä mielihyvää. Mikäli joku on löytämisen arvoinen, niin hänen löytämiseksi on tehtävä sen arvon verran työtä.

Ellei hihoja ole käärittynä ja pettymysten läpi ole kahlattu, niin kumppanin arvo on sama kuin hedonistisen sohvan nurkassa märehtiminen.

Onpas hienosti sanottu.
Komppaan jokaista lausetta.

orjamies

  • Porttikiellossa
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1978
  • Etsin itseäni parenpaa seuraa
  • Galleria
Vs: Neulaa heinäsuovasta
« Vastaus #4 : 26.08.2020, 21:21 »
Näin alistuvana naisena, ei se seuranhaku aina ole helppoa. Varsinkin Tinderissä erilaisten törkyviestien määrä on välillä suuri. Täällä baarissakin välillä törmää hyvin epäilyttäviim tyyppeihin.

Kun pitäisi löytää se yksi tai kaksi helmeä joukosta, niin ei se naisenakaan aina helppoa ole.

Lienee suht selkeää että tietyt tyypit nyt vaan käy koittamassa onkeaan kun 1000 heittoa koittaa saattaa 1 uusi tulokas haksahtaa " uskottavaan mahti masteriin "   facebookissa olen muutamalle asiasta kiinnostuneelle ehdottanut tutustumista tähän yhteisöön mutta ENSIMMÄINEN  varoitus on ollut älä nyt lankea siihen ovenvartijaan olen aina sanonut että voin konsultoida ja neuvoa täysin ilman taka ajatuksia .

Dante79

  • Turun Baletti
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 378
  • Don't give up on your dreams. Keep sleeping.
  • Galleria
Vs: Neulaa heinäsuovasta
« Vastaus #5 : 27.08.2020, 04:24 »
Itselläkin sinkkuna on aikoinaan tullut se raja vastaan missä aktiiviseen seuranhakuun kankkulan kaivoon heitetty aika ja energia alkoi aiheuttaa enemmän turhautumista ja kyynisyyttä, kuin positiivisia toiveikkaita fiiliksiä. Piti suosiolla jättäytyä sopivasti passiivisemmaksi, jotta elämä pysyy mielekkäänä. :D Jättää kuitenkin ovi auki sille omalle neulalleen. Olen ajatellut että minäkin olen neula siellä heinäsuovassa jota se oma neulani etsii. Eiköhän se kohtaaminen sitten tapahdu jotenkin jossain, jos on tapahtuakseen.  :)

Kinkykundi

Vs: Neulaa heinäsuovasta
« Vastaus #6 : 27.08.2020, 22:54 »
Näiden deittisovellusten ongelmana on se, että ne itseasiassa tekevät rahaa sillä, että kukaan ei niiden kautta pariudu, mutta etsivät aktiivisesti seuraa. Ne myyvät hedonismia; hirveä määrä tykkäyksiä, odotuksia siitä, että nurkan takaa löytyy joku parempi, saa tuntea olevansa haluttu ja suosittu - kaikki mitä niissä sovelluksissa teet, ohjaa juuri tähän. Toimivampi ratkaisu pariutumista ajatellen on laittaa Kik-tunnus deottiprofiiliin ja mennä deittisovellukseen vasta kun uusia yhteydenottoja ei tule.

Nettiyhteisössä ongelmana taas on se, että ihmiset esiintyvät niissä sellaisina kuin mitä haluaisivat olla. Samalla tavalla kuin Facebookissa tai Instagramissa ihmiset esittelevät vain sitä elämänsä hyvää puolta, yleensä jopa parempana kuin mitä se on, muutkin nettiyhteisöt toimivat samalla tavalla esitellessään yksiulotteisia persoonia. 24/7 kotikurisuhteen löytymiselle tuntuu olevan paremmat mahdollisuudet esimerkiksi Baarin kautta, kuin löytää ihan oikea parisuhde - eikä parisuhteen etsijät olekaan niin kiinnostuneita siitä truu-kinkystä kuin siitä oikeasta ihmisestä foorumiprofiilin takana.

Bizarre72

  • Vieras
Vs: Neulaa heinäsuovasta
« Vastaus #7 : 28.08.2020, 10:24 »
Olipa hauskasti kirjoitettu artikkeli. Ihan mielenkiinnosta toisinaan lueskelen noita deitti ilmoja. Kuva mikä useasti jää ilmoituksesta on suht suppea. Eli eka on lista, mitä haluan ja sen jälkeen lista mitä en halua.Jos ilmoituksen perusteella katsoo tulevaisuuteen, niin sehän tarkoittaa, että olet koko loppu ajan ruoskan toisessa päässä täyttämässä toisen toiveita. Eli jos itsellä on joitain muitakin fantasioita, niin niitä varten pitää olla joku toinen joka niitä toteuttaa. Tosin kyllähän sekin joillakin pelaa. En jaksa millään uskoa, että edes tältä foorumilta olisi helppoa löytää juuri sellaista asetelmaa, että kaikki halut ja fantasiat osuisivat yksiin. Toki varmasti niitäkin on.

Elli

  • Vieras
Vs: Neulaa heinäsuovasta
« Vastaus #8 : 28.08.2020, 15:50 »
Näiden deittisovellusten ongelmana on se, että ne itseasiassa tekevät rahaa sillä, että kukaan ei niiden kautta pariudu, mutta etsivät aktiivisesti seuraa. Ne myyvät hedonismia; hirveä määrä tykkäyksiä, odotuksia siitä, että nurkan takaa löytyy joku parempi, saa tuntea olevansa haluttu ja suosittu - kaikki mitä niissä sovelluksissa teet, ohjaa juuri tähän. Toimivampi ratkaisu pariutumista ajatellen on laittaa Kik-tunnus deottiprofiiliin ja mennä deittisovellukseen vasta kun uusia yhteydenottoja ei tule.

Nettiyhteisössä ongelmana taas on se, että ihmiset esiintyvät niissä sellaisina kuin mitä haluaisivat olla. Samalla tavalla kuin Facebookissa tai Instagramissa ihmiset esittelevät vain sitä elämänsä hyvää puolta, yleensä jopa parempana kuin mitä se on, muutkin nettiyhteisöt toimivat samalla tavalla esitellessään yksiulotteisia persoonia. 24/7 kotikurisuhteen löytymiselle tuntuu olevan paremmat mahdollisuudet esimerkiksi Baarin kautta, kuin löytää ihan oikea parisuhde - eikä parisuhteen etsijät olekaan niin kiinnostuneita siitä truu-kinkystä kuin siitä oikeasta ihmisestä foorumiprofiilin takana.

Tämä onkin hyvä pitää mielessä: voittoa tavoittelevien tahojen pyrkimyksenä on tosiaan tehdä rahaa. Sosiaalisen median käyttäjät tuottavat palveluihin sisältöä, jolla luovat toisilleen tarpeita ja tavoitteita, ja palvelut myyvät tätä tietoa mainostajille. Tuottoa syntyy niin kauan kuin käyttäjät pitävät palveluja pyörimässä - itsehän he sisällön tosiaan luovat.

Kuten Kinkykundi mainitsi, ei ole myöskään deittisovellusten edun mukaista päästää käyttäjiä pois palvelun piiristä. Ihmissuhteiden ja parinvalinnan tuotteistaminen voi näyttäytyä lähemmällä tarkastelulla jopa varsin nerokkaalta pyramidihuijaukselta: tavoittelun kohteena oleva parisuhde kristallisoituu palvelun käyttäjän ulkopuolelle asiaksi, jonka voisi hankkia tai ansaita toimimalla tietyllä tavalla. Tällöin unohtuu käyttäjältä se, että hän itse on se tuote, jota ollaan kauppaamassa, ja että parisuhteen toteutumiseen tarvittavat elementit tulee löytyä hänestä itsestään - ei palvelun ominaisuuksista tai ulkopuolelta.

zuidi

Vs: Neulaa heinäsuovasta
« Vastaus #9 : 28.08.2020, 18:11 »

Tätä deittisovellus firman motiivia kun vähän vielä kirjoittaa auki ja kärjistää, niin nehän kirjoittaa
valinta-algoritmin siten että se ei koskaan heitä sulle täydellistä matchia. Koskapa menettäisivät heti
kaksi asiakasta. Sen sijaan tarjoillaan "ei oikeen sopivia" ja välillä joku "melkein sopiva" syötiksi.
Näin maksuvirta jatkuu ja jatkuu , tulee se sitten asiakkaalta tai mainostajilta .

Nojoo, vähän karrikoiden , mut periaatteessa näin.

Dante79

  • Turun Baletti
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 378
  • Don't give up on your dreams. Keep sleeping.
  • Galleria
Vs: Neulaa heinäsuovasta
« Vastaus #10 : 29.08.2020, 02:05 »
Tuntuu että tähän mennessä paras alternatiivi nettideittailulle ainakin itselle on ollut miitteihin osallistuminen. Tuntuu että miiteissä ohittaa aika hyvin deittikulttuurin ja nettideittailun kankeita kaavoja, turhauttavia tapakulttuureja. Näkee nopeasti minkäoloisia ihmiset oikeasti ovat ihmisinä. Toisaalta onhan ihmisiä enemmän kuitenkin netissä pyörimässä, näennäisesti voisi luulla että täällä on paremmat tsäänssit törmätä siihen omaan neulaansa. Mutta joo tärkeintä pitää mielessä että loppujenlopuksi tuotteistettujen profiiliemme takana ollaan täälläkin kaikki vaan tavallisia arkisia keskeneräisiä ja haavoittuvaisia oikeita ihmisiä. :)
« Viimeksi muokattu: 29.08.2020, 03:08 kirjoittanut Dante79 »

Kinkykundi

Vs: Neulaa heinäsuovasta
« Vastaus #11 : 29.08.2020, 09:44 »

Tätä deittisovellus firman motiivia kun vähän vielä kirjoittaa auki ja kärjistää, niin nehän kirjoittaa
valinta-algoritmin siten että se ei koskaan heitä sulle täydellistä matchia. Koskapa menettäisivät heti
kaksi asiakasta. Sen sijaan tarjoillaan "ei oikeen sopivia" ja välillä joku "melkein sopiva" syötiksi.
Näin maksuvirta jatkuu ja jatkuu , tulee se sitten asiakkaalta tai mainostajilta .

Nojoo, vähän karrikoiden , mut periaatteessa näin.

No itseasiassa, esimerkiksi Tinder voisi aina tarjoilla kaikki oikealle pyyhkäisseet heti kun avaat sovelluksen, mutta näin se ei tee. Näet ne oikeallle pyyhkäisseet profiilit reilun 30€/kk maksavalla versiolla. Miesten ja naisten välillä on hirveä epäsuhta noissa sovelluksissa niiiden tykkäyksien osalta, niin samat temput eivät toimi molemille.
Homma perustuu kuitenkin samaan jännitykseen voitosta kuin uhkapelit.

balthazar

  • Vieras
Vs: Neulaa heinäsuovasta
« Vastaus #12 : 29.08.2020, 09:50 »
Tinder on silleen jännä, että suurin osa miehistä pelaa sitä niin, että täysin lukematta kaikki vaan oikealle. Mä oikeasti luin ne tekstit, ja sen perusteella melko monta onnistunutta tapaamista saanut aikaiseksi.

Tosiasia kuitenkin on, että kaikki seuranhakukeinot ovat hyviä, jos niitä viitsii ja osaa ajaa oikein, eli omien tarpeiden mukaisesti. Toki täytyy myös huomioida sen toisen tarpeer; jos tarpeet eivät ole yhteneväiset, niin mitäpä sitä tuusaamaan.

Oma lukunsa on maksulliset jotka haalivat asiakkaita myös tämän kanavan kautta.

Teukka Tähtönen

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 69
  • Opettelemassa sidontaa ja piiskausta. Ja kaikkea.
  • Galleria
Vs: Neulaa heinäsuovasta
« Vastaus #13 : 29.08.2020, 10:05 »
Jotain ohjeita lueskelin asian tullessa aikanaan ajankohtaiseksi nettitreffailuun ja ilmoituksiin liittyen. Miehille silloin tosiaan suositeltiin laittamaan vaan like kaikille sen verran mitä päivässä pystyy. Mutta kenelle tuosta olisi hyötyä? Toiset saa hirveän kasan tykkäyksiä ilman että toista kiinnostaa välttämättä oikeasti yhtään parisuhdemielessä ja toinen hukkuu massaan. Tuohon kait puututtiin jo aikoja sitten ja jos kaikista tykkää, niin oma profiili sukeltaa ja lujaa.

Mutta en kyllä näkisi pariutumisongelmaa tuossa sovelluksessa algoritmien vikana, jos kiinnittää huomiota teksteihin ja kuviin. Kun kyllä Tinder-häät ja nopeasti löytyneet parit ovat parasta mainosta sovellukselle. Eli syyttäisin ensimmäisenä peiliä ja ehkä sosiaalista mediaa ja millaiseksi se on muuttanut ihmisten odotukset ja näkemykset toimivasta parisuhteesta. Jos tuosta on joku paljastus ollut uutisessa, niin korjaan kyllä näkemystäni.

zuidi

Vs: Neulaa heinäsuovasta
« Vastaus #14 : 29.08.2020, 11:33 »

Tää on niin kiinnostava aihe ja hyviä kommentteja jo ketjussa, että pakko vähän jatkaa.
Itellä tinder kokemus 0, juttuja oon kuullu  ;D
Ihan testimielessä tein hiljattain yhteen deitti sovellukseen hyvin niukan profiilin, muutama hassu vastaus.
Toosi yllättävästi lähinnä ammattilaisen oloisilta naisoletetuilta. Tuotesuunnittelusta senverran
taustaa että tiiän miten raakaa peli on kun painotuksia haetaan asiakkaan toiveiden ja rahan tekemisen
välillä.

Mutta heitetääs ajatusleikkiä: Millainen olisi HYVÄ deittisovellus.
Jospa heittäis rahastusmallin ympäri, kirjautuminen ilmaista ja käyttö myös. Sitten jos löydät
itselles seuraa niin maksa kk-maksu tai kertamaksu ( tämähän olisi luultavasti vapaaehtoista, koska
et periaatteessa enää tarvi palvelua tuossa vaiheessa )  Mutta onko niin hullua kuin ehkä
aluksi kuulostaa, paljonko itse voisit aatella maksavasi jos todella löytäisit hyvin osuvaa seuraa
tai elämänkumppanin. Naimisiin mennessä 1000e ?, ekan muksun syntyessä saman verran ?

Perustuu oletukseen että maksuvalmiutta löytyisi mutta vasta sitten kun tulokset on varmistettu.