Kirjoittaja Aihe: Pohdintaa velvollisuuksista D/s-suhteessa  (Luettu 8156 kertaa)

vila

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 382
  • Ghetto subi
  • Galleria
Vs: Pohdintaa velvollisuuksista D/s-suhteessa
« Vastaus #15 : 11.01.2021, 13:09 »
Lainaus
Jos nyt vaikka alistuja tajuaa, ettei enää haluakaan aidosti alistua, eihän hänen olisi oikein jäädä suhteeseen "feikkaamaan". Pidemmän päälle se todennäköisesti tuottaisi tuskaa molemmille.

Jäin miettimään tätä asiaa pidemmän kaavan kautta. D/s-suhteita on tosi monenlaisia, ja ainakaan itse en haluais olla suhteessa jossa minulla olisi tuollainen velvollisuus. Minullakin on velvollisuus lähteä suhteessa taakse katsomatta, jossa M rikkoo eräistä sääntöjä. Mutta silloin kyse on siitä, että hän on pettänyt itsensä - ei minun alistumishaluistani.

Aito alistuminen, jonka käsitän niin että alistuja menee D:n vuoksi epämukavuusaluelle eri pituisiksi ajoiksi, on aika vaativa juttu. Joskus se edellyttää myös sitä, että täytyy alistua vaikkea yhtään huvittaisi ja Master on väärässä (mutta kun sitä lupasi). On todella paljon D:sta kiinni, kuinka halukkaasti alistuva osapuoli sinne suostuu menemään. Arvioisin, että jos aitoon alistumiseen mieltynyt alistuva menettää halunsa alistua D:lle niin silloin vastuullinen D tarkastelee myös omaa toimintaansa ja dumppaamisen sijasta haluaa korjata tilanteen. Mieltymys tuon tyyppiseen alistumiseen ei vain katoa ihmisestä eikä sitä ole avoimesti edes tarjolla. Oma lukunsa on sitten se, että jos aito alistuja (eli se epämukavuusalueelle matkustelija) löytää D:n joka saa kiksinsä juuri siitä epämukavuusalueelle laittamisesta niin yleensä lopputuloksena on jonkinlaista sitoutumista (ellei jopa rakastumista tavalla tai toisella).

Minusta kun puhutaan D/s-suhteesta niin kannattaa myös määritellä mikä muuta se suhde on kuin D/s-suhde. Jos suhde on vain D/s-suhde niin silloinhan suhde voi hyvin päättyä jos suhde perustuu vain D/s-asetelmaan eikä esimerkiksi omistukseen tai rakkauteen. Itsehän elän M/s-suhteessa, jonka ydin on enemmän omistaminen kuin D/s. Olemme eläneet näin jo sen verran pitkään, että aika syvä keskinäisen riippuvuuden suhde on muodostunut. Viime vuotta sitten kävi niin, että menetin hyvin nopealla aikataululla yllättäen läheisen ihmisen vakavan sairauden vuoksi. Otin asian hyvin raskaasti, suurin osa ihmisistä ottaisi. Jouduin olemaan jopa töistä poissa, koska en kyennyt keskittymään ja hermot olivat tosi pinnassa. En menettänyt haluani alistua, mutta menetin kykyni alistua - etenkin kun elämä toi samaa aikaa muutakin tauhkaa. Pystyin keskittymään lähinnä vain arjesta selviämiseen ja siihen että saisin pakotettua itseni syömään. Se oli vaikea elämän vaihe, jonka aikana ei kummallekaan tullut mieleen että "hei nyt pitää erota kun alistumiskuviot ei toimi". Minulle normaalisti kuuluvia asioita siirtyi puolisolle, ja minä sain tehdä surutyötä. Kummallekaan ei tullut mieleen, että omistussuhde loppuisi - vaikka aktiivista alistumista ei tapahtunutkaan (toisaalta meillä kun nämä jutut ovat sen verran persoonallisuudessa niin ei suhde myöskään tasa-arvoiseksi muuttunut, mutta toisaalta ei oltu syvällä M/s:äkään). Sitten sain akuutin suruvaiheen surtua, niin alkoi palautuminen normaaliarkeen (parempana ja kokeneempana ihmisenä :P).

Minun alistumiseni ei muuten ole lahja. Sen sijaan on lahja poimia se talteen, huolehtia siitä ja rakastaa minua sen vuoksi (eikä hyväksikäyttää sitä).

Minusta kaikki ihmissuhteet pitää rakentaa. Jokainen suhde on omanlaisensa, joten velvollisuudetkin pitää neuvotella juuri siihen suhteeseen.

kitten

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1475
  • Cute but psycho ♥️
  • Galleria
Vs: Pohdintaa velvollisuuksista D/s-suhteessa
« Vastaus #16 : 11.01.2021, 13:20 »
Vila.

Kirjoitit niin kauniisti, että mua alkoi itkettää... :love:

Flikk

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1726
  • It's playtime;)
  • Galleria
    • Novelleja
Vs: Pohdintaa velvollisuuksista D/s-suhteessa
« Vastaus #17 : 11.01.2021, 14:00 »
Vila.

Kirjoitit niin kauniisti, että mua alkoi itkettää... :love:
Just samat sanat :love:

ofelia

Vs: Pohdintaa velvollisuuksista D/s-suhteessa
« Vastaus #18 : 22.01.2021, 13:51 »
Lainaus
Jos nyt vaikka alistuja tajuaa, ettei enää haluakaan aidosti alistua, eihän hänen olisi oikein jäädä suhteeseen "feikkaamaan". Pidemmän päälle se todennäköisesti tuottaisi tuskaa molemmille.
Minun alistumiseni ei muuten ole lahja. Sen sijaan on lahja poimia se talteen, huolehtia siitä ja rakastaa minua sen vuoksi (eikä hyväksikäyttää sitä).
Tämä on kovin kauniisti sanottu  :love:

Dean

Vs: Pohdintaa velvollisuuksista D/s-suhteessa
« Vastaus #19 : 22.01.2021, 15:48 »
Kyllä täällä on huomattavasti fiksumpaa porukkaa, kuin vaikkapa vauva.fi:ssä...  :)

Valonalle

  • Helsingin akateemiset kinkyt ry
  • Uusi asiakas
  • *
  • Viestejä: 7
  • Hyppy tuntemattomaan tuntuu tutulta
  • Galleria
Vs: Pohdintaa velvollisuuksista D/s-suhteessa
« Vastaus #20 : 25.01.2021, 23:25 »
Lainaus
Minusta kaikki ihmissuhteet pitää rakentaa. Jokainen suhde on omanlaisensa, joten velvollisuudetkin pitää neuvotella juuri siihen suhteeseen.

Hyvin kiteytetty. Tähän päädytään loppujen lopuksi melkein aina kun puhutaan aikuisten ihmisten vuorovaikutuksessa esiintyvistä rajoista, vastuusta ja vapaudesta. Minusta keskustelukulttuurin ylläpitäminen on elintärkeää, vaikka se olisikin kaikessa yksiinkertaisuudessaan näin. Käytännön elämässä monilla aikuisillakin on oppimista aikuisuuden kanssa ja seksuaalisuus ei ole sen helpoin osa-alue.

Lovee ja valoo :love:

Queen

Vs: Pohdintaa velvollisuuksista D/s-suhteessa
« Vastaus #21 : 09.02.2021, 15:30 »
Tämä on mielenkiintoinen ketju, kiitos kaikille.

Minulle tämä D/S on kokonaisuutena hyvin kiehtova, sillä olen luontaisesti hyvin dominoiva sekä ihan normi elämässä että seksuaalielämässäni. Nautin siitä paljon.

Oma dom mielipiteeni alistumisesta on se, että koen saavani siinä jotain hyvin arvokasta ja ainutkertaista ja yritän pitää sen mielessäni silläkin hetkellä kun omat tunteeni kiehuvat päällimmäisinä.

Olen viimeaikoina päätynyt outoon tilanteeseen, sillä olen ajautunut "sivuraiteille" suhteeseen jossa olenkin se alistuva sub. Olen kohdannut harvinaisen ihmisen, jonka kanssa en Kuvittelisi muuta kuin alistuvani. En todellakaan ole mikään eilisen teeren tyttö. Olemme käyneet asiasta keskustelua ja sitä kautta olen ymmärtänyt myös omaa dom rooliani entistä paremmin ja sitä miksi toimin kuin toimin. Todellisessa d/s suhteessa kaikki valta on kuitenkin lopulta subilla  :love: ja vaikka asiaan liittyykin myös seksiä todellisissa d/m asiat "lukevat" itselläni kuitenkin muualla kuin itse aktissa.


hjani

  • Vieras
Vs: Pohdintaa velvollisuuksista D/s-suhteessa
« Vastaus #22 : 27.02.2021, 02:41 »
En voi puhua muiden puolesta, mutta itse herrana ajattele, että kyllä minulla on vastuu myös subista. En voi jättää häntä käyttämättä ja vaan ghostata pois, ja olettaa että jonain päivänä kun sitten vaan päätän niin niin tulen takaisin ja kaikki on niinkuin ennen. Mikä toisaalta on harmi, koska jokainen ystävyyssuhteeni toimii niin. Noh tähän on itseasiassa monia syitä miksi d/s suhde ei toimi niinkuin taas hyvät ystävyyssuhteet (tai voi toimia, jos se d/s suhde on samalla tasolla, mut se vaatii taas tosi paljon enemmän kun se perus d/s suhde).

Domilla on se valta subiin, jonka subi antaa tai dom ottaa, mutta jos kyse on vain d/s suhteesta niin ilman mitään keskutelua domin katoaminen raukaisee sen suhteen. Sopimus mitätöity. Aivan samoin kuin käy ihmissuhteille muutenki jos niitä ei säännöllisesti hoideta. Ja seuraavan kerran jos dom haluaa jotain, niin hänen täytyy 'valloittaa' subi uudestaan.

Sanomaani on poikkeuksia. Jos on sellaisia ihmisiä kuin minä, joiden muisti toimii samoin, niin silloin pystyy sellaisen ihmisen kanssa tekemään sopimuksen, että vaikka olisi kuinka monta vuotta poissa, niin seuraava kerta vaan jatkaa edellisestä, sellaisia ihmisiä vain on tosi harvassa.