Kirjoittaja Aihe: Oletteko koskaan pelänneet sitä, että jäätte ikuisesti yksin?  (Luettu 18985 kertaa)

AaMii

Viihdyn yksin sen verran hyvin, että en ole pelännyt yksin jäämistä. 😆

brahma

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 857
  • The evil saint - Ilkeä pyhimys
  • Galleria
Yksin tässä tullut oltua jo tämä ikä... :(

MetalliPerkele

Toki asia on huolestuttanut, mutta enemmän siinä painaa pelko siitä että tulisi torjutuksi, pilkatuksi tai vastaavaa. Parisuhteessakin nuo pelot voivat nostaa pätään, mutta niistä on mahdollista päästä eteenpäin yhdessä. Jos kyseessä olisi tuntemattomampi ihminen, voisi tilanne olla tosi eri. Tietty myös eri elämäntilanteissa oman nupin hyvinvointi on ollut myös eriävää tasoa, ja siitä johtuen nämä nuppisolmut eivät olleet niin pinnassa.

Viihdyn toki myös hyvin yksin, mutta koen että itselle sopivan kumppanin kanssa arjessa on kivaa, mutta erilaista imua. Yksin ollessa uppoudun enemmän ehkä sitten itselle tärkeiisin asioihin, jotka kannattelevat omalla tavallaan.

Pikkupöllö

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 154
  • Pöllö, kissa, nainen - yhtäkaikki hiiret varokoon
  • Galleria
Olenko koskaan pelännyt jääväni ikuisesti yksin? No juu, toki. Mutta ei se ole kovin iso pelko minulle ollut, kun olen aika vähän ollut edes sinkkuna näin keski-ikään mennessä, ja huomiota kyllä riittää.

Enemmän pelkään sitä, että kestää kovin kauan löytää sopiva tai että suhteet aina vain katkeavat. Eikä varsinaisesti auttanut asiaa huomata ettei olekaan vanilja. Toki sen ymmärrettyäni tiedän paremmin mitä hakea, mutta piirit pienenivät saman tien kummasti. Ei se jono miehiä perässä tarkoita, että niistä välttämättä löytää sopivaa itselleen.

Minä skippaan ihan totaalisesti tinderit ja vastaavat. Aiemmin olen tavannut lavatansseissa, missä ainakin huomaa kyllä nopeasti, saako toisen läheisyys sydämen sykkimään nopeammin (ihan kirjaimellisesti!), ja siellä on myös matala kynnys ottaa vaikka kahvitauko yhdessä niin että ehtii jutellakin, ihan selvin päin. Nyt tilanne on ehkä vähän eri, tavallaan voisi olla helpompi tavata BDSM-piirien kautta niin että voisi suoraan karsia muut kuin D:t ja DD:t pois. Mutta aika näyttää... livenä kuitenkin mieluusti hyvin nopeasti, koska vaikka onkin mahtava tutustua toisen ajatteluun pitkän kaavan mukaan (ja mies joka ei siihen kykene, tuskin on minun kumppanini), niin se vetovoima kuitenkin mitataan vasta livenä.

HaNkaliN

  • Vieras
Joka päivä...

Ja koko ajan vahvemmin... 💔

rovasti48

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 215
  • Auttamatta vanha tälle skenelle
  • Galleria
Viihdyn yksinkin, joten ei pelota, elämä osaa järjestää yllätyksiäkin. Aina pitää muistaa, onni ei tule etsien, vaan elämällä :)

JoeMan

Kyllä toi mielessä on käynyt aika useasti. Erosin kohta kymmenen vuotta sitten pitkästä suhteesta ja sen jälkeen on ollut vaikea löytää suhdetta tai saada sitä kestämään. Pari yli vuoden juttua on ollut ja jokunen tapailu mutta siihen ne ovat sitten jääneet. Tuon eron jälkeen huomasin myös olevani kinky ja se ei suoranaisesti ole auttanut asiaa noissa vaniljaisemmissa piireissä.
Toinen ongelma omat elämäntavat ja harrastukset, harrastuksissa (autot) ei vapaita naisia käytännössä liiku. Olen myös aikalailla raitis ollut koko ikäni ja baareissa en käy joten sieltäkään en seuraa löydä. Erilaiset kulttuurihommat kyllä kiinnostaa ja niitä on kiva kierrellä mutta tuntuu ettei niissä sopivan ikäistä väkeä liiku. Kolmantena pienellä paikkakunnalla asuminen (muutama tuhat) jossa ei ihmisiä käytännössä juurikaan näe.
Joten kyllä tässä aika ajoin ajatus tulee että noinkohan tässä yksin saa mennä vanhuutta kohti. Tai mistä sen tietää, ehkä sopiva tulee sitten vastaan kun sitä vähiten odottaa.
Joka tapauksessa näillä mennään ja itseä sekä kiinnostuksia ei ole halua muuttaa.

VanhempiHerra

Nuorena olen ehkä pelännyt yksin jäämistä. Myöhemmin elin pitkissä parisuhteissa, joissa koin toimivani välillä terapeuttina. Nyt olen yksin ja nautin elämästä. Yksin tai yhdessä, molemmat ovat hyviä vaihtoehtoja, kun perusturvallisuus on kunnossa.

ööö

  • Vieras
Olen pelännyt kyllä yksinäisyyttä ja joskus tunnen itseni hylätyksikin, mutta tiedän että olen hyvissä käsissä korkeamman voiman taholta enkä ole koskaan yksin. Mikään mitä korkeampi voima on luonut ei voi kadota, ja mitä korkeampi voima ei ole luonut se ei voi minua uhata.

Maxi

En pelkää, vaan näen sen mahdollisuudeksi. Pärjään hyvin yksinkin, mutta uskon ihmisen haluavan seuraa. Ainakin suurimman osan ihmisistä. Itse olen ekstrovertti ja viihdyn isommassakin joukossa. Ihan mikä vaan seura ei kelpaa, joten hidastaa pariutumistani.

Töpöhäntä

Minulla oli pitkään vahva sosiaalisten tilanteiden pelko, mikä rajoitti lähipiirin perheeseen ja muutamiin kavereihin. Lopulta masennuin myös ja alkoi pitkä toipuminen ja jossain lähipiirikin kutistui perheeseen ja hyvänpäivän tuttuihin. Silloin pelkäsin yksin jäämistä, koska olin sekä fyysisesti että emotionaallisesti niin yksin, että se tuntui kipuna. Pelkäsin, ettei tämä helpota ja kohta hajoan palasiksi.  :'(

Nyt parina vuoden vuoden olen voinut todeta, että voin paremmin kuin pitkään aikaan. Masennus on kontrollissa, ja sosiaaliset tilanteet eivät enää ahdista niin paljon. Olen pystynyt juttelee uusille ihmisille paljon helpommin, mistä kai pitäisi muistaa taputtaa itseään selkään.:love:  Lähipiirikin on täydentynyt itselle rakkailla ihmisillä, jotka tuovat valoa arkeen. ^-^

Yksin jäämisen pelko kuitenkin kalvaa yhä mieltä deittailumielessä. Olen niin tonttu deittailuasioissa, etten oikein osaa puhua flirttaillen, tai no, ei se ainakaan tule luontaisesti ;D ja muutenkin ujostelen liikaa näissä jutuissa. Eikä tämä nykyajan hedonistinen deittailukulttuuri auta asiaan. Lisäksi kuumottelen tässä, mitä ihmettä oikein haluan elämältäni: sen perus ydinperheen vai jotain muuta? En tiedä yhtään. :'( Mut haave olisi löytää joku, jonka kanssa kokisi vastavuoroisesti elämää suurempia tunteita, kesti se sitten päivän tai loppuelämän.

Tulipa vuodatettua, mut oli niin kolahtava kysymys, joka sai sormet sauhuamaan ja kyyneleet virtaa, että oli pakko. ;D

- Töpöhäntä

Pip

Mutta ehkä se pelko aktualisoituu iän myötä. Toivottavasti ei.
Tämän ei tarvitse olla itsensätoteuttava ennustus, joskus asiat voivat mennä siihen, tai sitten olla menemättä (en ole savolainen sentään). Sitten kun sinusta tulee vanha katkeroitunut mies, niin ymmärrät. Jos on sinut itsensä kanssa, niin sitä jaksaa lopun ikäänsä (mä en kestää omaa päätäni saunassa, siks yksinsaunominen on helvettiä).

morjasi

Jotenkin vaikea kuvitella, että jäisi yksin vastoin omaa tahtoa.

Pikkupöllö

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 154
  • Pöllö, kissa, nainen - yhtäkaikki hiiret varokoon
  • Galleria
Jotenkin vaikea kuvitella, että jäisi yksin vastoin omaa tahtoa.
Mahdollista kyllä. N. nelikymppinen (vanilja) kaverini ei ole koskaan löytänyt seurustelukumppania.

onez

Lapsena se oli iso pelko mutta enää en osaa sitä pelätä. Ison osan aikuisuudesta asuin erakkona kaupungissa joten yksinoloon oon tottunut :))
Oon nuorempana myös paljon haaveillut metsä erakkona olemisesta, pienessä mökissä asuis keskellä luontoa kaukana ihmisistä. Ehkä hyvä kuitenkin että se jäi väliin.
Nautin kaupungeista ja ihmisistä, kunhan pääsee välillä omaan rauhaan.

Ehkä siinä mielessä pelkään yksin jäämistä että jos ajaudun takaisin erakkouteen on jotain mennyt pieleen. Edessä olis umpikuja koska motivaatioa sellaiseen elämään ei oikein enää ole :-\