Kirjoittaja Aihe: Kuinka paljon on piilossa olevia kinkyjä?  (Luettu 7343 kertaa)

Floora

Vs: Kuinka paljon on piilossa olevia kinkyjä?
« Vastaus #15 : 15.12.2022, 11:28 »

e) Suuntautumiselleni ei ole kysyntää. Jos olisin (nuorehko) alistuva nainen, minulla olisi mahdollisuus jopa kilpailuttaa ehdokkaita, etenkin jos olisin kaunis. Kilpailuttamalla pitkällä aikavälillä joukosta löytyisi ehkä mieluinen kumppani.

Alistuvana (keski-ikäisenä) miehenä tilanne on erilainen.

Super kiva aloitus ja sai pohdiskelemaan!

Että kellekkään ei jäisi väärää kuvaa, niin täytyy tähän kyllä sanoa, että tämä kohta ei ole totta. Tietenkin jos kilpailuttamisella tarkoitat niitä ihmisiä, ketkä tulee nuorten alistujanaissubien yksityisviesteihin ja on vaan.. ihan hirveitä. Laitoin seuranhakuilmon pari viikkoa sitten tänne Baariin. Itseasiassa kahdesti. Poistin kummatkin koska 80% vastauksista oli kauheita ja aiheutti mulle ylitsepääsemätöntä ahdistusta ja niihin järkeviin viesteihin oli vaikee vastata.

Mitä sanoit saalistajista jossain välissä aloitustasi, niin niiden saalistajien kohteeksi päätyy usein nuoret alistujanaiset. Suuri osa meistä ei saa edes kunnon viestejä tai kunnon kiinnostusta.

Kaikki alle 30v naissubit voi varmaan samaistua mun tuntemuksiin. Ei me mitään voida kilpailuttaa. Vastauksia tulee kyllä, mutta suurinosa on aika ahdistavia.

Tietenkin verrattuna varmaan keski-ikäisiin alistujamiehiin niin joo. Meillä on hieman enemmän varaa kilpailuttaa.

Just eileen sanoin joillekkin skenekavereille, että ehkä mä voin 5-vuoden päästä laittaa seuranhakuilmon tänne ja saada järkeviäkin vastauksia. Mutta aloin sitten miettimään, että 5-vuoden päästä oon vieläkin reilusti alle 30-vuotias..

Tämähän johtuu suureksi osaksi siitä, että alle 30-vuotiaita mies-Domeja ei ole oikein ollenkaan verrattuna alle 30-vuotiaisiin naissubeihin.

JumalatarSirpa

  • Porttikiellossa
  • Uusi asiakas
  • *
  • Viestejä: 26
  • Galleria
Vs: Kuinka paljon on piilossa olevia kinkyjä?
« Vastaus #16 : 15.12.2022, 11:39 »
keski-ikäiset alistujamiehet joiden mahdollisuudet makaa parin sattuman varassa.

joko olet TODELLA komea näitä on yksi 10 tuhannesta,tai olet kohtuu varakas ja valmis

tekemään mitävaan + omaat taitoja joita on harvalla vaikka sähkömies.

Pip

Vs: Kuinka paljon on piilossa olevia kinkyjä?
« Vastaus #17 : 15.12.2022, 11:41 »

Valitettavaa, että näitä häiriköitä riittää, vaikka täälläkin on yritetty tuoda asiaa esiin. Voin vain omalta kohdaltani tuoda esiin, että tuskin kukaan minun viestejäni on kokenut häiritseväksi.

belladonna

Vs: Kuinka paljon on piilossa olevia kinkyjä?
« Vastaus #18 : 15.12.2022, 15:03 »
Tämä on kyllä hyvin mielenkiintoinen ilmiö, sillä mulla taas on kokemus, että varmasti 95% esimerkiksi tällä foorumilla saamistani suorista yhteydenotoista on ollut täysin asiallisia. Tietenkään kaikki eivät ole herättäneet kiinnostusta, mutta eivät kyllä ahdistustakaan. Mun profiilissa ei tällä hetkellä lue ikää, mutta joskus aiemmin on kyllä lukenut. Voiko siis todella olla, että kohti neljääkymppiä kolistelevaa naista lähestytään jo kunnioittavammin vaikka olisikin alistuvan sorttinen? Mulla ei tosin kyllä ole myöskään koskaan ollut täällä seuranhakuilmoitusta, että aineisto ei ehkä oo vertailukelpoista.

semar

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 68
  • Toksinen setämies
  • Galleria
Vs: Kuinka paljon on piilossa olevia kinkyjä?
« Vastaus #19 : 15.12.2022, 17:48 »
Hieno ketju ja aivan upea aloitus!  Paljon on jo sanottu, ja kaikkea on tarpeetonta toistaa. Muutaman sekalaisen huomion nostaisin kuitenkin esille:

keski-ikäiset alistujamiehet joiden mahdollisuudet makaa parin sattuman varassa.
joko olet TODELLA komea näitä on yksi 10 tuhannesta,tai olet kohtuu varakas ja valmis
tekemään mitävaan + omaat taitoja joita on harvalla vaikka sähkömies.

Rohkaisuna tähän kaikille alistuville miehille: en todellakaan kuulu kumpaankaan noista ryhmistä, mutta silti olen saanut monta tilaisuutta toteuttaa alistuvuuttani. Itse asiassa jopa parisuhteesta aidosti kiinnostunut domme on osunut kohdalle, vieläpä vahingossa ja etsimättä. Se tosin ei sitten toteutunut ihan muista syistä. Tiettyä sitkeyttä ja kieltämättä vähän hyvää onneakin se löytäminen vaatii, eikä tietynlainen erottuvuus kuolaajista haittaa ollenkaan. Joskus olen kuullut osaavani kirjoittaa, ja se auttaa paljon. Niinpä kyllä näyttää osaavan aloittajakin!

Kaikkiaan seuran löytäminen täällä ei ole mielestäni ollenkaan niin vaikeaa kuin usein annetaan ymmärtää, ja onhan se epäilemättä miehelle vaikeampaa kuin naiselle noin keskimäärin. Kannattaa myös muistaa, että mikään keskimääräisyys tai muu tilastollinen suure ei määrää sitä miten käy. Se vain kertoo siitä, paljonko työtä ja onnea tarvitaan.

Pelkään pahoin, että tällaisia kynnysmattoja on olemassa paljon, koska ainoa vaihtoehto päästä ylipäänsä kinky-suhteeseen on mukautua siihen ettei omilla toiveilla ole mitään väliä. ”Olet vain orja, enkä ajattele sinua minään muuna.” Alistuvasta miehestä on tullut ainakin naispuolisten seuranhakijoiden toiveissa ihmisarvoton esine, joka alistuu oikeasti vasta sitten kun antaa periksi omista toiveistaan ja antaa vain naiselle sen mitä tämä haluaa.

Saanko olla erimielinen? Kiistämättä taas sitä etteikö tällaisiakin löytyisi, niin ainakin minun kanssani on jokainen hallitseva nainen halunnut tietää mistä sytyn ja missä rajani menevät. Moni on jopa sanonut suoraan, ettei jaksaisi kiinnostua lainkaan jostain räsymatosta. Hyvä on, hyvä on: dommeja on erilaisia. Jostain syystä näytän silti päätyväni toistuvasti puheisiin sellaisten kanssa, jotka haluavat tuntea valtaa oikeaan, elävään ja oman tahtonsa ilmaisemaan kykenevään mieheen. Veikkaan (täysin vailla todisteita kylläkin) näissä kynnysmattotapauksissa joko fantasioiden lähteneen käsistä puolin tai toisin, tai muuten kommunikaation katkenneen jo seuranhakuilmoitusta laadittaessa tai viimeistään siihen vastattaessa.

Täsmälleen näin. Tavalliselle miehelle seuranhaku on ylipäänsäkin äärimmäisen vaikeaa, ja kinkyys tekee siitä käytännössä mahdotonta.
 
Pari päivää sitten oli hesarissa juttu nuorten miesten kokemasta raadollisuudessa vaniljan makuisessa seuranhaussa. Kyllä, maailma näyttää kovin raadolliselta tässä. Eikä vain näytä, vaan on myös. Siihen lienee kaikki perusteet uskoa. Tämän voi tietysti ajatella kahdella tavalla. Joko siten, että kinkymaailma ei välttämättä ole yhtään sen ankeampi seuranhaun kannalta kuin muukaan maailma, tai sitten niin että alistuvia miehiä nyt vain on liian vähän hallitseviin naisiin nähden (voit toki valita tähän toisenkin suuntauksen ja sukupuolen). Olisin taipuvainen ensimmäiseen tulkintaan. Seuranhaku tuntuu olevan epätasapainossa kaikkialla miesten yliedustuksen takia. Onko asia täällä sitten lopultakaan paljon synkempi kuin muualla? Pitäisikö ajatelle ennemmin niin päin, että täällä on helpompi tuoda esille omat halunsa ja suuntauksensa, joten oikeastaan osumisen todennäköisyys on ihan hyvä verrattuna vaniljaisempaan ympäristöön. Hidasta kyllä ja vaivalloistakin ehkä joskus, sitä en kiistä.

Oli tuo miten tahansa, rohkaisen jatkamaan hakua ja olemaan samalla hakematta hampaat irvessä. Epätoivoon on helppo vajota, mutta juuri se jos mikä pilaa kenen tahansa houkuttelevuuden. Kyllä, myös viisikymppinen submies voi kokemukseni mukaan löytää hyvääkin seuraa. Rohkeasti eteenpäin!

oPoika

Vs: Kuinka paljon on piilossa olevia kinkyjä?
« Vastaus #20 : 16.12.2022, 17:40 »
Omalla kohdalla seuran löytämiseen vaikuttaa ikä.

Onko kysymys iästä vai enemmän siitä, että on vaikeaa löytää ihminen, johon pystyisi solmimaan kokonaisvaltaisen yhteyden? Missä tahansa parinvalinnassa voi lyödä pöytään kriteerilistan ja uskoa, että tätä minä tarvitsen, mutta todellisuudessa kriteereistä tullee varsin viitteellisiä, kun kohdalle sattuu ihminen, jonka kanssa tuntee yhteyttä ja pystyy jakamaan riittävän samankaltaisen todellisuuden. Kun kolahtaa, ikä todellakin on vain numeroita.

Lainaus
Ehkä vaikeimmaksi sopivan seuran löytämisen tekee se, että mieltymysten tulee kohdata niin monella osa-alueella. Miellyttääkö vastapuolen ulkonäkö minua? Miten hän käyttäytyy minua kohtaan? Miltä minusta tuntuu olla toisen seurassa? Onko meillä samanlainen arvomaailma, elämäntilanne ja kiinnostuksen kohteet?

Tämän vuoksi arvelen, että meitä kinkyhenkistä kumppania vailla olevia on enemmän kuin usein oletetaan. Erilaisissa kyselyissä valtatematiikkaan viehtymystä tuntevia on hämmästyttävän paljon. En tiedä, kuinka luotettavina kyselyitä voi pitää ja millaisia osuuksia saadaan tieteellisin kriteerein tehdyissä tutkimuksissa, mutta silti otaksun, että leikkihaluisia on kuviteltua enemmän.

Leikkihaluisista kuitenkin mahdollisesti vain hyvin pieni osa asettaa kinkytarpeensa rajaavaksi ehdoksi. He tietävät, että elämä on puutteellista, eikä kaikkea voi saada. Siksi he keskittyvät ensisijaisesti rakkauden löytämiseen eivätkä kinkykumppanin löytämiseen.

Tämän ihmistyypin vastapainona on lihallisempi kaksijalkainen, jolla kinkytarpeet menevät muiden tarpeiden edelle. Enkä nyt tarkoita, että lihallisempi lähestymistapa olisi huonompi tai vähempiarvoisempi. Me ihmiset olemme erilaisia ja kohtaamme maailman ja tarpeemme eri tavalla.

Kun valitellaan seuran löytämisen vaikeutta tai vakuutellaan, että kyllä ihan tavallinenkin ihminen voi löytää seuraa, usein taustalla on ero suhtautumistavassa.  Seuraa löytävä joustaa enemmän tai nostaa lihalliset tarpeensa henkisiä tarpeitaan korkeammalle. Seuraa vaille jäävä vaatii kokonaisvaltaisempaa kokemusta, jossa kohtaaminen tapahtuu kaikilla osa-alueilla.

Lainaus
En ala tässä kommentoimaan sitä, että Dominat haluavat pitää miehiä vain kynnysmattoina. Näinkin varmaan on, mutta on myös toisenlaisia Dominoita, joille Dominan rooli voi olla sellainen, että D/s-suhteessa kumpikin saa toteuttaa omaa rooliaan.

Aivan varmasti on, eihän siitä ole epäilystäkään. Kysymys on enemmän siitä, millaisia dominoita ulospäin näkyvä kinkyskene vetää puoleensa tai millaiset dominat tahtovat sosiaalista näkyvyyttä.

Esimerkiksi sinä vaikutat ihmiseltä, jonka kanssa hyvin mahdollisesti pystyisin avoimesti ja rehellisesti pelkoni, epävarmuuteni, toiveeni, haaveeni ja rajoitteeni kertoen neuvottelemaan siitä, mitä tahdon ja mitä sinä tahdot, mutta pelkkä kyky kommunikointiin ei riitä. Pitäisi olla jotain muutakin, tarvittaisiin kohtaaminen.

Kohtaaminen ei ole sitä, että kumpikin on kinky ja että roolit sattuvat sopivasti. Kohtaamiseen vaaditaan paljon enemmän.

Minusta jokaisessa deittipalvelussa pitäisi yhtenä ruksattavana hakuehtona olla kinkyhenkisyys. Tällöin kinkyilystä tulisi osa parinvalintaa, jossa kinkyily nähtäisiin yhtenä  mutta ei ainoana ihmisen toiveena. Osa kinkyistä tahtoo kinkyyn parisuhteeseen välittämättä tuon taivaallista bileistä ja sosiaalisesta toiminnasta.

Että kellekkään ei jäisi väärää kuvaa, niin täytyy tähän kyllä sanoa, että tämä kohta ei ole totta. Tietenkin jos kilpailuttamisella tarkoitat niitä ihmisiä, ketkä tulee nuorten alistujanaissubien yksityisviesteihin ja on vaan.. ihan hirveitä. Laitoin seuranhakuilmon pari viikkoa sitten tänne Baariin. Itseasiassa kahdesti. Poistin kummatkin koska 80% vastauksista oli kauheita ja aiheutti mulle ylitsepääsemätöntä ahdistusta ja niihin järkeviin viesteihin oli vaikee vastata.

En epäile, etteikö törkyä tule valtavat määrät, mutta silti oletan, että kaiken roskan seassa on ainakin muutama ilmoitus, jotka tarjoavat mahdollisuuden jatkoon, ainakin tutustumiseen. Miehet eivät välttämättä saa ainuttakaan tai sitten laatu on luvattoman heikko.

Esimerkki.

Hei!

Olen 22-vuotias yliopistossa opiskeleva normaalipainoinen heteronainen/-mies. Etsin yksiavioiseen suhteeseen elämänkumppania, jonka kanssa voisin toteuttaa seksuaalisuuteni alistuvaa puolta. Aikaisempaa kokemusta minulla ei ole, ja toivon, että sinulla riittää kärsivällisyys hitaaseen tutustumiseen ja etenemiseen. Voit aivan hyvin itsekin olla kokematon. Voimme opetella yhdessä.

Arvoiltani olen enemmän liberaali kuin konservatiivi ja elämäntavoiltani hillitty. En polta ja käytän alkoholia harvoin. En viihdy ihmisjoukoissa, vaan vietän aikani mieluummin luonto(liikunta)harrastuksissa ja kirjan sivuilla. Käyn myös klassisen musiikin konserteissa, kun opiskelijabudjetti sallii. Erityisesti viikonloppuisin laitan mielelläni laadukasta ruokaa.

Arvostaisin, jos jaksaisit jo ensimmäisessä vastauksessasi kirjoittaa vähän pitemmälti sekä itsestäsi että elämästäsi viittaamatta seksiin. Seksikeskustelujen aika tulee sitten, kun ensin on tutustuttu muuten.

Yksityiskohtia tai paljastuksia en kaipaa, mutta minusta olisi mukava tietää, millainen ihminen olet ja millaiset asiat sinua kiinnostavat.

En ole valmis nopeaan tapaamiseen, vaan tahdon ensin kirjoitella edes jonkin aikaa.

(En varmasti vastaa yhteenkään vonkaukseen, loukkaukseen, huoritteluun, rumaan kuvaan tai vakuutteluun seksi- tai alistamistaidoistasi tai komeasta ulkonäöstäsi. Sen sijaan lupaan vastata edes lyhyesti jokaiselle, joka viitsii nähdä vaivaa kertoakseen itsestään ihmisenä.)

Kirjoitellaan!

Mariellikaroliina/Mattiteromatias

Suluissa oleva vain naisen ilmoitukseen.

Olen varma, että laadukkaiden vastausten määrä olisi erilainen sukupuolen perusteella. Naiset saavat osakseen kohtuuttoman määrän p*skaa, mutta silti heille tarjotaan myös mahdollisuus tutustua varteenotettaviin miehiin.  Jos 22-vuotiaan naisen tilalle vaihdetaan 50-vuotias mies, tilanne on selvä nuoren naisen eduksi.

MrVogue

  • Uusi asiakas
  • *
  • Viestejä: 21
  • Switch-mies ilahtuisi sessioseurasta
  • Galleria
Vs: Kuinka paljon on piilossa olevia kinkyjä?
« Vastaus #21 : 16.12.2022, 20:08 »
Leikkihaluisista kuitenkin mahdollisesti vain hyvin pieni osa asettaa kinkytarpeensa rajaavaksi ehdoksi. He tietävät, että elämä on puutteellista, eikä kaikkea voi saada. Siksi he keskittyvät ensisijaisesti rakkauden löytämiseen eivätkä kinkykumppanin löytämiseen.

Tässä ollaan jälleen asian ytimessä. Jos itse olisin asettanut kinkyyden rajaavaksi ehdoksi kumppania etsiessä - mikä oli erittäin vaikeaa jo muutenkin - olisin varmaan nyt kuuttakymmentä lähestyessä edelleen yksin. Kinkyys on tärkeää, mutta rakkaus on tärkeämpää ja on myös muita tärkeitä kriteerejä, jotka on myös osattava huomioida parinvalinnassa.

En epäile, etteikö törkyä tule valtavat määrät, mutta silti oletan, että kaiken roskan seassa on ainakin muutama ilmoitus, jotka tarjoavat mahdollisuuden jatkoon, ainakin tutustumiseen. Miehet eivät välttämättä saa ainuttakaan tai sitten laatu on luvattoman heikko.

Eiköhän todennäköisempää ole, etteivät saa ainuttakaan. Tässäkin keskusteluketjussa yksi nainen jo kertoi saaneensa useita yhteydenottoja vaikka ei ollut edes tehnyt deitti-ilmoitusta. Pelkkä naiseus riittää siihen. Sen sijaan jos mennään katsomaan tuota deitti-ilmoitusketjua, sieltä on helppo löytää useita miesten ilmoituksia, joihin ei selvästikään ole tullut vastauksia koska niitä on useita kertoja nosteltu ilmoittajan itsensä toimesta uudelleen ylemmäksi listalla.

Jos jotakin olen tähän ikään mennessä oppinut, niin se on, että deittikuvioissa naiset ovat suuntauksista riippumatta täysin ylivoimaisessa asemassa miehiin nähden.

Satanik.Venus

Vs: Kuinka paljon on piilossa olevia kinkyjä?
« Vastaus #22 : 16.12.2022, 20:57 »
Semar tuossa aiemmin kirjoitti älyttömän hyvän pointin:
Kannattaa myös muistaa, että mikään keskimääräisyys tai muu tilastollinen suure ei määrää sitä miten käy. Se vain kertoo siitä, paljonko työtä ja onnea tarvitaan.

Sattuma auttaa vain niitä, jotka auttavat itseään.

Ja olettaisin, että saivatpa alistuvat naiset sitten määrältään tai laadultaan millaisia yhteydenottoja hyvänsä, ei se ole pois alistuvien miesten saamilta vastaavilta, eikä niitä vähennä. Sikäli siis näkisin vertailun turhana.

Boredswitch

  • Vieras
Vs: Kuinka paljon on piilossa olevia kinkyjä?
« Vastaus #23 : 16.12.2022, 23:03 »
Tämä ketju on kamalan sakiaa ulinaa. Sukupuolesta riippumatta, kauniit ihmiset ja mielenkiintoiset ihmiset saavat treffipyyntojä. Muita vaikuttavia tekijöitä on: asuinpaikka, seksuaalinen suuntautuminen, ikä, se että uskaltaa antaa ihmisille mahdollisuuden ja menee esim. Ihmisten ilmoille. Kukaan ei voi kiinnostua toisesta jos toisessa ei ole mitään mielenkiintoista. Varmasti 50v alistuvana introverttinä on vaikeaa mutta samalla tavalla se on vaikeaa 22v kuvankauniille naiselle joka asuu Inarissa eikä käy ihmisten ilmoilla. Tai alistuvalle 50v lesbolle. Herran vuonna 2022 useimmat meistä on jo tuhlannut jonkun kirjekaverin kanssa elämäänsä eivätkä halua sitä toiste. Sinä kutsut sitä lihalliseksi, minä kutsun ihastumiseksi ihmiseen ja hänen eleisiin/ilmeisiin.

Uskon, että suuri osa dommeista, jotka ovat kärkkäitä internetissä,ovat kärkkäitä sen takia, että he ovat jo kyllästyneet olemaan fetissi-automaatteja. "Pue mut tytöksi, sido, läpsi, ota väkisin suihin,? Pane mua pyllyyn ja runkkaa mua samalla". Melkein unohdin.. istu mun naamalle ja edgetä.

T. Lievästi antisosiaalinen introvertti, jonka sosiaalinen ahdistus ilmenee hikoiluna, puheen puuroutumisena, ja joka on murtanut kädestään luun päästäkseen pois ahdistavasta sosiaalisesta tilanteesta, mutta silti yrittää käydä miiteissä koska haluaa verkostoutua ja tutustua muihin kinkyihin.

mies780

Vs: Kuinka paljon on piilossa olevia kinkyjä?
« Vastaus #24 : 17.12.2022, 12:16 »
Niin kyllä se tosi asia että on haasteellista löytää kumppani
Kenen kanssa harrastaa oli sitten nuori nainen  mies
Tai vanha mies tai nainen. Varmasti on
Kaikissa ikäryhmissä saman mieltymyksen omaavia
Kyse siitä että kohtaavatko toisensa.
Ja  kuten aina on se parin löytyminen ei aina
Onnistu. Kun monen asian pitää  sopia
Yhteen. Ja tietysti  jos on mahdollista
Niin omista ja toisen  on vähän  joustettava
Niin asia helpottuu... ja kyllä varmasti
On piilossa olevia kinkyjä. Se ainakin
Vanhemman ikäluokissa  on vielä osalle
Tabu nuoremmilla kinky ollut jo sallitumpia
Ja enemmän   esillä että kinkyjä yleensä
On olemassa.  Ja sitten on toinen juttu
Mikä on yleensä  kinkyä?  Skaala on laaja.
Joillekin  piiskaus  on kinkyä no tavallaan  se onkin
Ehkä kuitenkin  yleisimpiä.. Mutta  tärkeintä on se
Että osallistujat täysi-ikäisiä ja vapaa ehtoisia ja tietävät
Mitä tehdään .  Ja lakia noudatetaan.  Niin asia ok. Eikä mitään
Pidä tuomita että tuo on väärä  ja tuo ei.

Tixu

Vs: Kuinka paljon on piilossa olevia kinkyjä?
« Vastaus #25 : 18.12.2022, 17:28 »
Mielestäni kaikkein suurin virhe seuranhaussa on ohittaa perinteiset ja ei-kinkyt seuranahkukanavat. Kinky-ihmisistä kuitenkin vain jäävuoren huippu jaksaa liittyä tämän palstan tapaisiin foorumeihin ja toteuttavat itseään ihan yksityisesti mutta vapaasti ja löytävät samanhenkisiä kumppaneita yhtä helposti tai vaikeasti kuin sopivia kumppaneita nyt ylipäätään löytää.
Minun kokemukseni.

SwitchBaker

Vs: Kuinka paljon on piilossa olevia kinkyjä?
« Vastaus #26 : 19.12.2022, 00:19 »
Näin D-naisen kulmasta muutama ajatus aivan loistavien kommenttien jatkoksi.
Olen itse löytänyt subikumppanini Tinderistä, profiilissani oli suora viittaus seksuaaliseen mieltymykseeni ja sitä kautta löysimme toisemme. Myös täällä ja Fetissä olen kohdannut monia ihania tyyppejä. Seuranhakuväline ei mielestäni ole määräävä tekijä, vaan laadukas profiili ja yhteydenottoon paneutuminen.

Vaikka olekin sadisti ja boss lady, en ole koskaan halunnut kynnysmattoa, vaan nimenomaan omanarvontuntoisen ja itseään kunnioittavan subin. Nautin tasa-arvoisesta parisuhteesta, jossa naisena mua kohdellaan arvostavasti ja dommena kunnioitetaan. Kinkyseksiin liittyvissä asioissa käymme avointa keskustelua, mutta sessioidessa määräysvalta on minulla.

Olen itse se retkeilijä ja nuotiolla istuja, subiani se ei voisi vähempää kiinnostaa. Tämä minulle ihan mainiosti käy, ei kaikkia intohimoja tai harrastuksia tarvitse jakaa. Voin käydä nuotiokahveilla ystävien kanssa ja hän toteuttaa omia innostuksen kohteitaan omien ystäviensä kanssa. Tämä on itse asiassa tärkeää, en halua elää symbioosissa, haluan molemmille itsenäisyyttä ja omia juttuja.

Ikää on tuotu ketjussa moneen kertaan esiin, mutta se ei ole lainkaan asian ydin vaan miten ne vuotensa kantaa. Jos nuoruuttaan tai vanhuuttaan ruikuttaa, se ei kiinnosta ketään. Jokaisella on toki mieltymyksensä suhteessa kumppanin ikään, mutta tämä on usein jossain määrin joustava käsite, jos muut asiat kohtaavat.

Toksisuutta lienee löytyvän kaikista ihmisryhmistä, niin kinkyistä kuin vaniljoista. Itse ole tavannut monia ihania D-naisia, jotka ovat älykkäitä, lämpimiä, huolehtivia ja kumppaniaan arvostavia ❤️

Ja olipa seuranhakukanava mikä vaan, niin rohkaisen tuomaan omaa seksuaalista mieltymystään esille profiilissa, toimii myös noissa baarin ulkopuolisissa palveluissa.

MrVogue

  • Uusi asiakas
  • *
  • Viestejä: 21
  • Switch-mies ilahtuisi sessioseurasta
  • Galleria
Vs: Kuinka paljon on piilossa olevia kinkyjä?
« Vastaus #27 : 16.01.2023, 19:59 »
Alistuvana (keski-ikäisenä) miehenä tilanne on erilainen. Meitä alistuvia miehiä on suuri määrä suhteessa alistaviin naisiin.

Minusta on myös ruvennut tuntumaan, että ainakin netissä kirjoittavien alistavien naisten kulttuurissa on toksisia piirteitä. He tahtovat itselleen true subin, joka ei kysele tai vaadi. Jos alistuva mies asettaa ehtoja ja kertoo toiveistaan ja tarpeistaan, hän ei kaikkien alistavien naisten mielestä ole todellisesti alistuva mies.

Juuri nyt deittipalstalla muuten on yksi täsmälleen tällainen, varsin tuore tapaus, dominoiva nainen joka ei ole halukas huomioimaan alistuvan miehen tarpeita, ainoastaan omansa. Ja vastauksia tietenkin tulee, koska kyseessä on nainen, heitä on vähän ja miehiä paljon.

Dean

Vs: Kuinka paljon on piilossa olevia kinkyjä?
« Vastaus #28 : 16.01.2023, 23:12 »

e) Suuntautumiselleni ei ole kysyntää. Jos olisin (nuorehko) alistuva nainen, minulla olisi mahdollisuus jopa kilpailuttaa ehdokkaita, etenkin jos olisin kaunis. Kilpailuttamalla pitkällä aikavälillä joukosta löytyisi ehkä mieluinen kumppani.

Alistuvana (keski-ikäisenä) miehenä tilanne on erilainen.

Super kiva aloitus ja sai pohdiskelemaan!

Että kellekkään ei jäisi väärää kuvaa, niin täytyy tähän kyllä sanoa, että tämä kohta ei ole totta. Tietenkin jos kilpailuttamisella tarkoitat niitä ihmisiä, ketkä tulee nuorten alistujanaissubien yksityisviesteihin ja on vaan.. ihan hirveitä. Laitoin seuranhakuilmon pari viikkoa sitten tänne Baariin. Itseasiassa kahdesti. Poistin kummatkin koska 80% vastauksista oli kauheita ja aiheutti mulle ylitsepääsemätöntä ahdistusta ja niihin järkeviin viesteihin oli vaikee vastata.

Mitä sanoit saalistajista jossain välissä aloitustasi, niin niiden saalistajien kohteeksi päätyy usein nuoret alistujanaiset. Suuri osa meistä ei saa edes kunnon viestejä tai kunnon kiinnostusta.

Kaikki alle 30v naissubit voi varmaan samaistua mun tuntemuksiin. Ei me mitään voida kilpailuttaa. Vastauksia tulee kyllä, mutta suurinosa on aika ahdistavia.

Tietenkin verrattuna varmaan keski-ikäisiin alistujamiehiin niin joo. Meillä on hieman enemmän varaa kilpailuttaa.

Just eileen sanoin joillekkin skenekavereille, että ehkä mä voin 5-vuoden päästä laittaa seuranhakuilmon tänne ja saada järkeviäkin vastauksia. Mutta aloin sitten miettimään, että 5-vuoden päästä oon vieläkin reilusti alle 30-vuotias..

Tämähän johtuu suureksi osaksi siitä, että alle 30-vuotiaita mies-Domeja ei ole oikein ollenkaan verrattuna alle 30-vuotiaisiin naissubeihin.

Olin 23 v ikäinen, kun huomasin kiihottuvani sadismista. Seuraavana vuonna löysin nykyisen vaimoni, jonka kanssa asiaan lähdettiin tutustumaan. Hän on vuoden verran minua nuorempi. Mutta nyt olemme jo keski-ikäisiä.

Tämän suuntautumiseni havaitseminen ja sen pohtiminen oli melko traumaattinen kokemus. Olenko sairas, jäänkö yksin jne. Tältä kokemuspohjalta en jaksaisi minäkään uskoa, että nuoria sadistimiehiä löytyisi helposti. Nykyään toki olen hyvin iloinen suuntautumisestani!

Von

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 717
  • TrueMaster 1%
  • Galleria
Vs: Kuinka paljon on piilossa olevia kinkyjä?
« Vastaus #29 : 17.01.2023, 11:55 »
Minusta on myös ruvennut tuntumaan, että ainakin netissä kirjoittavien alistavien naisten kulttuurissa on toksisia piirteitä. He tahtovat itselleen true subin, joka ei kysele tai vaadi. Jos alistuva mies asettaa ehtoja ja kertoo toiveistaan ja tarpeistaan, hän ei kaikkien alistavien naisten mielestä ole todellisesti alistuva mies.

Juuri nyt deittipalstalla muuten on yksi täsmälleen tällainen, varsin tuore tapaus, dominoiva nainen joka ei ole halukas huomioimaan alistuvan miehen tarpeita, ainoastaan omansa. Ja vastauksia tietenkin tulee, koska kyseessä on nainen, heitä on vähän ja miehiä paljon.

Ei tuossa ilmiössä ole mitään toksista, tai sukupuoliin, tai niiden määrälliseen jakaumaan liittyvää. Kyse on yksinkertaisesti edistyneemmistä alistajista, toteuttamassa dynamiikkaa, joka pyörii dominoivan osapuolen mielihalujen ympärillä. Ja koska maailma on hieno paikka, heitä palvomaan löytyy ihmisiä, joiden suurin intohimo elämässä on palvella omistajaansa näennäisen yksipuolisesti.

Erotuksena siis janan vaniljaisemmasta päästä, jossa subilla on pitkät listat rajoja ja mieltymyksiä, ja dominoiva osapuoli kulkee kapeaa polkua siinä välissä.