Kirjoittaja Aihe: Sexpon toiminnanjohtaja Tommi Paalasta epäillään raiskauksesta  (Luettu 28738 kertaa)

Päpälämäen Krister

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 97
  • Your average Tom, Dick and Harry
  • Galleria
Nyt on sen suuruusluokan mouhuamista että googlasin vähän pohjatietoa.

1. Irtisanomiseen tarvitaan tuomio, oli sitten kyse virasta tai työsuhteesta.

Rikostuomiokaan ei välttämättä johda irtisanomiseen vaan tilanne riippuu rikoksen laadusta, siitä onko rikos tehty työnantajaa kohtaan, tehtävien laadusta jne.




Kiinnostaa. Ihmettelen, miksi Paalanen sitten halusi ClubX:n irtisanovan osakkaan opetussuhteen sellaisten syytösten perusteella, jotka eivät johtaneet edes tutkintaan.

Onkohan tämä nyt ihan omaa tekstiäsi ja tulkintaasi? Näin niinku viestihistoriasi perusteella epäillen. Ettet vaan olisi viestikyyhkynä?

Occam

  • Ketjureaktio
  • Baarikärpänen
  • *
  • Viestejä: 773
  • Way of the Asatru
  • Galleria

Amia Srinivasan kirjoittaa esseekokoelmassaan ’Halun Politiikka’ modernista feminismistä 2020-luvulla.

Kirjan ensimmäisessä esseessä ”Miesten vastainen salaliitto” Srinivasan kirjoittaa valheellisista raiskaussyytöksistä ja #metoo-liikkeen pintaan nostamasta vaatimuksesta uskoa naisten sanaa.

”Mielestäni on todella tärkeää sanoa, että miehet kärsivät valheellisista raiskaussyytöksistä ja että sellaisen syytöksen kohteeksi joutuminen on hirveää”, Srinivasan sanoo.

Mutta Srinivasanin analyysi menee syvemmälle ja pureutuu siihen, ketkä valheellisten raiskaussyytösten kohteeksi joutuvat ja miksi: lopulta harvoin ne valkoiset ja vallakkaat miehet, joiden puntin #metoo-liike on saanut tutisemaan, vaan köyhät ja rodullistetut miehet.

Syytöksiä eivät esitä vain pahantahtoiset ja ahneet naiset vaan usein, ehkä jopa useammin, toiset miehet, Srinivasan väittää: poliisit ja syyttäjät, jotka sälyttävät raiskauksen väärän miehen syyksi oikeusjärjestelmään juurtuneen rasismin vuoksi.

 - minusta HS artikkelissa esiin tuotu Srinivasanin teksti tuo myös esiin Zeitgeistia isommassa kuvassa. Jokainen teko on hyvä tutkia, mutta onko teosta tuomittava etukäteen? Snadistisadistin kanssa olen samaa mieltä siitä että ensin pitää tutkia rauhassa, ennen kuin hutkinta alkaa. Kiinnostava Srinivasar ei koita muotoilla ajatuksiaan twitteröitäviksi, vaan kirjoittaa ’pantavuudesta’ uskottavasti. Seksiin liittyy aina valta-asetelmia, on hänen pohja-ajatuksensa. Olen samaa mieltä.

Lady Whip

  • Turun Baletti
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 3433
  • Sadistinen Gfe-Domina
  • Galleria
Lainaus käyttäjältä: Occam link=topic=35522.msg573718#msg573718
Seksiin liittyy aina valta-asetelmia, on hänen pohja-ajatuksensa. Olen samaa mieltä.

 Valta-asetelma on se minkä taakse voi piiloutua.
Raiskauksia ja seksuaalisesti vääriä tekoja on varmasti paljon. Tekijä luottaa siihen, että omalla yhteiskunnallisella asemalla/ tunnetulla  nimellä/hyvällä työpaikalla jne voi tehdä mitä tahansa eikä kohde tajua, että on toimittu väärin. Tekijän asema tekee tavallaan sokeaksi. Häneen luotetaan.
Vasta jälkeenpäin hyväksikäytetty tajuaa, että "se mitä hän teki olikin raiskaus."
Tuollaisia ei pystytä kovin hyvin todistamaan.

Miettinyt sitäkin, kuka jaksaa lähteä tekemään rikosilmoitusta ellei siihen ole jotain perustetta. Prosessi on raskas ja maine menee.
Syynä voi olla myös kosto tai halutaan tuhota toisen elämä. Mutta silti...kuka jaksaa lähteä siihen prosessiin ilman oikeaa perustetta.

Asiat eivät ole useinkaan niin yksinkertaisia. Niissä on monia eri sävyjä.





Boredswitch

  • Vieras
No siis en jaksa googlata, mutta moni on mennyt oikeuteen asti vaikka tietää jutun olevan perusteeton. Muistan ainakin keissin missä nainen vei miehen oikeuteen raiskauksesta, vaikka todellisuudessa yritti peitellä sitä, että oli pettänyt kumppaniaan. Kiusanteon lisäksi taloudelliset syyt (vähemmän Suomessa) ja huomionhakuisuus on varmasti syitä viedä asia eteenpäin.

 En muista Suomessa yhtään oikeudenkäyntiä missä uhrin tiedot kerrotaan julkisesti, en edes, että väärästä lausumasta tuomitun tiedot kerrotaan julkisesti. Enkä tiedä kuinka suuri valhe täytyy olla, että syyttäjä lähtee ajamaan syytettä väärästä lausumasta tai kuinka usein / millä perusteella syyttäjä lähtee hakemaan tuomiota väärästä lausumasta, kun tapaus on sana sanaa vastaan.

Prosessin raskaudesta en tiedä, mutta kuvittelisin sen olevan lähinnä kuulusteluja, joissa seurataan tarinan yhtenäisyyttä. Mahdollisesti pakkokeinoja esim. Televalvonta, että voidaan mahdollisesti todistaa uhrin olleen oletetun rikoksen aikana syytetyn kanssa jos ei oo luotettavia todistajia. En tiedä minkä pakkokeinon alle menee vanhojen viestien tutkiminen, poistettujen viestien palauttaminen sekä internet historian tutkiminen, mutta se kuulostaa tosi mahdollisselta.

Kysyn, koska en ymmärrä. Miten tajutaan jälkikäteen, että teko oli raiskaus? Pl. Lapsiin ja päihteisiin liittyvät jutut.

Qurat

  • Majuri
  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 673
  • I´m really bad..
  • Galleria
Edelliselle vastaukseksi. Miten vasta myöhemmin tajua, että oli raiskaus. Monia syitä, kuten viimeaikoina aktuaalisin "kaveri kertoi että on", mutta myös tapahtumaketjun uudelleen läpikäynti paljastaa, ettei tommoseen ja tommoseen antanutkaan suostumusta/ei kysytty lupaa. Ja vaikka tapahtumahuumassa tuntui kivalta, jälkipuinnissa ei enää tuntukaan. Ja sitten kiusaanteko, oma maineen kphottaminen yms. 
Tapahtumia missä rikosilmoituksen tehnyt ihminen saa rankaistuksen, jos on valehtellut, on runsaasti. Myös raiskakuseata pääsee muutama sellaista julkisuudeen vuosittain. Usemmiten syytetylle tehty haitta on aina merkittävä ja pitkäkestoinen vaikka valehteluihin perustuu.

nicolaus

  • Rsyke
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1870
  • Kekkee Alistaja
  • Galleria
Syytön kunnes syylliseksi tuomitaan
Jään mielenkiinnolla odottamaan kumpi tuomitaan.

IKRM

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1542
  • kizzzan Herra
  • Galleria
Aika monelta on mennyt ohi tämän ketjun varsinainen aihe, kaksinaismoralismin esille nostaminen ja kritisoiminen.

IKRM

nicolaus

  • Rsyke
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1870
  • Kekkee Alistaja
  • Galleria
Aika monelta on mennyt ohi tämän ketjun varsinainen aihe, kaksinaismoralismin esille nostaminen ja kritisoiminen.

IKRM
Niin, mikä tässä jutussa on kaksinaismoralismia?

Stylos

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 778
  • Ainoan oikean kinky-totuuden Suur-Mufti
  • Galleria
Varmaankin viitataan siihen, että epäilty itse ja moni hänen komppaajansa tai henkilö, joka on nyt merkitsevästi vaiti, on ollut vastaavissa tilanteissa vaatimassa epäiltyä henkilöä karkotettavaksi skenestä tai uhanneet tapahtumajärjestäjiä boikoteilla, jos eivät ole saaneet tahtoaan läpi. Koskee myös tilannetta, jossa epäilty on kyennyt osoittamaan syyttömyytensä.

Jänniä ketjuja tällaisen tiimoilta mm.

https://www.bdsmbaari.net/index.php?topic=31901.msg573742;topicseen#new

https://www.bdsmbaari.net/index.php?topic=34171.msg560566#msg560566

https://www.bdsmbaari.net/index.php?topic=34139.0

https://www.bdsmbaari.net/index.php?topic=31881.msg541407#msg541407

https://www.bdsmbaari.net/index.php?topic=24727.msg448485#msg448485

https://www.bdsmbaari.net/index.php?topic=19968.msg368078#msg368078

Jos oikein muistan, mitä en välttämättä tee, niin jossain saatettiin kivenkovaan väittääkin, että raiskaustarinen keksiminen on liki mahdottomuus.

Nyt on sen suuruusluokan mouhuamista että googlasin vähän pohjatietoa.

1. Irtisanomiseen tarvitaan tuomio, oli sitten kyse virasta tai työsuhteesta.

Rikostuomiokaan ei välttämättä johda irtisanomiseen vaan tilanne riippuu rikoksen laadusta, siitä onko rikos tehty työnantajaa kohtaan, tehtävien laadusta jne.

https://www.minilex.fi/a/saako-työnantaja-irtisanoa-työntekijän-työsopimuksen-työntekijän-rikoksen-johdosta
https://www.kt.fi/palvelussuhde/paattyminen/irtisanominen

Tuomiota ei ole, joten tämän voi tässä kohtaa unohtaa.


Näissä perusteissa on sellainenkin kuin luottamuspula. ”Esimerkiksi johtavassa asemassa olevien henkilöiden ja useimpien ylempien toimihenkilöiden kohdalla, joiden katsotaan olevan huomattavasti itsenäisemmässä asemassa kuin muiden työntekijöiden, kriteerit työsuhteen purkamiseen täyttyvät herkemmin.” (https://www.tyoriitalakimies.fi/artikkelit/luottamuspula-tyosuhteessa/)

Toki Sexpon kaltaiselle melko pienelle organisaatiolle toiminnanjohtajan erottaminen tai väliaikainen hyllyttäminen olisi toiminnan kannalta varsin hankala ja ehkä kalliskin asia. Toisaalta syyte liittyy niemenomaan järjestön toimintakenttään. Ihan Sexpon oman uskottavuuden tähden suorastaan toivoisi, että heillä on tästä tapauksesta jotain enemmän tietoa kuin meillä lehtijutun varassa olevilla ja perustellut syyt uskoa syytösten paikkaansapitämättömyyteen.

Skeneltä toivon, varmasti monen muun tavoin, lähinnä loogisuutta ja yhdenmukaisuutta tapahtumien käsittelyyn. Se, että yhdestä voi olla monta tarinaa, tai jostakusta yleiseen tietoisuuteen vain yksi, ei tarkoita, että ensin mainittu olisi syyllinen ja toinen syytön. Sellainen on sitä ”someoikeutta”.

gynegologi

  • Vieras
No, elämä on.

Occam

  • Ketjureaktio
  • Baarikärpänen
  • *
  • Viestejä: 773
  • Way of the Asatru
  • Galleria
Yllä liittyvään Styloksen kirjoitukseen.

Oleellista on minusta SSC etiketin ylläpito samanlaisin arvoin kuin peili kertoo. Jos olet SSC ihminen niin ei ole hyvä ajautua edes lähelle tilannetta missä voi joutua syytteeseen. Ja vielä tarkemmin tulisi toimia jos esiinnyt itse auktoriteettina.

Oleellista on se, että rakenteet, asenteet ja toimintatavat eivät toimi samalla tavoin. Lakaisu pois silmistä ja kuoliaaksi hiljeneminen, uhrin vähättely, jopa trollaus. Roolit vain muuttuvat.

Alla voi lukea asianosaisen mielipiteitä ennen ja myös jälkeen nostetun ilmoituksen ja julkisuudessa esiin tulleet lyhyet tylpät infot asiasta. Otteet ovat minusta oleellisia, koska henkilö käyttää monesti foorumeilla auktoriteettiasemaansa skenen toimintaan vaikuttamiseen. Otteet ovat Styloksen linkeistä tältä foorumilta kirjoitteluista, joita Tommi Paalanen on kirjoittanut itse foorumille.


9.4.2018

Olen vuosien mittaan törmännyt kaikenlaiseen perseilyyn sm-alakulttuurissa ja todennut, että sitä katsotaan yllättävän paljon läpi sormien. Häirintää, ahdistelua ja jopa hyväksikäyttöä saatetaan tehdä sm-sessioiden tai -identiteettien varjolla, ja alakulttuurin rakenteet mahdollistavat ongelmien väistelyn ja vähättelyn. Kirjoitin aiheesta blogitekstin, jonka tarkoitus on jatkaa #metoo-keskustelua, jota täälläkin on jo hieman käyty, mutta näkökulmana nyt sellaiset rakenteet, asenteet ja toimintatavat, jotka mahdollistavat ongelmien jatkumisen ja lakaisemisen pois silmistä.

20.9.2021

Uhri on monessa tapauksessa kaltoinkohtelun, suostumuksen loukkaamisen, rajojen ylittämisen, vedätyksen, manipulaation ja/tai perseilyn uhri. Pelkän rikoslain lisäksi skenessä on myös SSC-koodi ja monia muita käyttäytymissääntöjä ja reilun pelin sääntöjä, joita on todellakin rikottu ja kunnolla, vaikka _kaikissa_ tapauksissa rikoksen rajat eivät olisikaan ylittyneet.

9.7.2022

Kun keskustelimme viime vuoden tammikuussa, annoin sinulle neuvoksi tunnustaa tapahtuneen, pyrkiä olemaan mahdollisimman sovitteleva, pyytämään anteeksi, olemaan valmis sovittamaan tekosi uhreille heidän toivomallaan tavalla. Silloin sinulla olisi voinut olla tie anteeksiantoon ja sitä kautta takaisin skeneen. Päätit valita toisin, mikä johti konfliktiin ja asioiden eskaloitumiseen. Tämän hetken tilanne on sinun itse valitsemasi ja synnyttämäsi.

—-

Toivon vielä, että muutat suuntaasi, etsit itsellesi apua ja kannat vastuusi.



12.7.2022

Jotta voisimme oikeasti rakentaa parempaa skeneä, SSC-etiketin rikkomisesta pitäisi aina käydä vakavaa keskustelua ja ainakin laittaa väärin toimineet jäähylle luottamustehtävistä.

Täällä trollaajat vaativat toistuvasti väärinkäytösten uhreja astumaan esiin ja altistamaan itsensä huutelulle, jota tässäkin ketjussa on valitettavasti nähty. Ja sitten kun on astuttu esiin ja otettu yhteyttä yhdistyksiin, asia on vaiettu kuoliaaksi ja perseilijöitä on taputeltu selkään. Tällaisen käytöksen pitäisi olla vittu skandaali eikä vain normimenoa hyvävelikerhon saunaillassa.

7.1.2023 (lähde : iltalehti)

Tommi Paalasta Sexpon toiminnanjohtajaa epäillään raiskauksesta. Kiistää jyrkästi. Rikosilmoitus on tehty 2021.

13.1.2023 (lähde : murha.info)

Tässä on kyse silloisen seurustelukumppanin raiskaamisesta ja kuvioon liittyy myös muun muassa salakuvaamista.
« Viimeksi muokattu: 22.01.2023, 10:15 kirjoittanut Occam »

Chibikisu

Varmaankin viitataan siihen, että epäilty itse ja moni hänen komppaajansa tai henkilö, joka on nyt merkitsevästi vaiti, on ollut vastaavissa tilanteissa vaatimassa epäiltyä henkilöä karkotettavaksi skenestä tai uhanneet tapahtumajärjestäjiä boikoteilla, jos eivät ole saaneet tahtoaan läpi. Koskee myös tilannetta, jossa epäilty on kyennyt osoittamaan syyttömyytensä.

Aika vähissä lienee sanottavat kun tajuaa olevansa väärässä, etenkin jos on liiaksi pelkuri tunnustaakseen tosiasiat tai ryhtyäkseen niiden vaatimiin toimiin. Mutta nähtävästi Paalanen ei ole ainoa hyvävelikerhon jäsen.

IKRM

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1542
  • kizzzan Herra
  • Galleria
Aika monelta on mennyt ohi tämän ketjun varsinainen aihe, kaksinaismoralismin esille nostaminen ja kritisoiminen.

IKRM
Niin, mikä tässä jutussa on kaksinaismoralismia?

Tuossa jo parikin aiempaa vastaajaa tätä ansioituneesti toivat esille

IKRM

Snadistisadisti

  • Porttikiellossa
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1506
  • TrueMaster and proud of it!
  • Galleria
Onneksi kuitenkaan rikoksesta epäillyn pätevyyttä järjestää BDSM henkisiä tapahtumia ei kyseenalaisteta tällä kertaa. On se kummallista ettei Paalanen itse näe ristiriitaa siinä, että on edes osallistumassa, saati pääjärjestäjänä HÄKKI ry:n tapahtumatoiminnassa. Aiemmissa edesottamuksissaan henkilö itse on vaatinut jos jonkinlaista porttikieltoa ja organisoinut boikotteja samankaltaisessa tilanteessa ja jopa sen jälkeen kun tilanne ohi ja tuomioita ei ole annettu.

Jos käyttäisin Paalasen omaa lähestymistapaa oman tapauksensa tarkasteluun, sanoisin että:”Tällaisen epäilyn kohteen tulisi ymmärtää pysyä tapahtumista poissa tai jos ei itse ymmärrä, niin scenen tehtävä on estää pääsy sellaisiin. Uhria on kuunneltava ja myös tälle on varmistettava turvallinen mahdollisuus osallistua tapahtumiin pelkäämättä joutuvansa ahdistelijansa eteen haavoittuvassa tilassa.”

HÄKKI ry osoittaa jälleen sisäisen mädännäisyytensä näyttäen, että toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset ja ettei ”hyvien tyyppien” tapauksessa uhrien oikeuksilla turvalliseen tapahtumaan tai henkisellä hyvinvoinnilla nähdessään epäillyn jatkavan toimintaansa kuin mitään ei olisi tapahtunut, ole merkitystä.

Yllätys tämä ei ole, mutta niin kaksinaismoralistista kuin vain olla voi. Voinkin siis suositella osallistumista 5. Häkin leikkimiittiin helmikuussa. Turvallisuuden takaa Tommi, joka tietää miten hommat hoidetaan turvallisesti, konsensuaalisesti ja ketään vahingoittamatta.

Galesi

  • Helsingin akateemiset kinkyt ry
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 2610
  • pörröpää/lutka
  • Galleria
HÄKKI ry osoittaa jälleen sisäisen mädännäisyytensä näyttäen, että toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset ja ettei ”hyvien tyyppien” tapauksessa uhrien oikeuksilla turvalliseen tapahtumaan tai henkisellä hyvinvoinnilla nähdessään epäillyn jatkavan toimintaansa kuin mitään ei olisi tapahtunut, ole merkitystä.

Häkki ry ei ole vielä tehnyt asiasta päätöstä suuntaan tai toiseen, vaan asian käsittely on kesken.