Muuhun en ota kantaa, mutta itsellä tähän on johtanut useampi tekijä.
En ole löytänyt yhdestä ihmisestä sitä kaikkea, mitä kaipaan suhteessa ja yhdelle ihmiselle olisin lähtökohtaisesti liikaa. Edellisen kerran kun yritin olla monogamisessa suhteessa, olin esimerkiksi liian seksuaalinen, jopa siinä määrin, että toisella omien sanojen mukaan meni maku koko kinkyyn.
Itse en taida olla mono enkä poly, vaan ambiamorinen. Polyjen maailmaan hyppääkinen ei ole ollut mikään helppo ratkaisu (vaikka tavallaan olen ollut siellä aina), vaan olen joutunut opettelemaan paljon esimerkiksi itsestäni, kommunikoinnista, muiden huomioimisesta, mustasukkaisuuden käsittelystä, siitä miten voin olla omanlaisensa vaikka muut olisivat muuta ja työstämään sitä itselle, että tämä on ok. Näiden kanssa joudun vieläkin työskentelemään ja varmaan loppuelämän ajan.
Kuitenkin elämä on varsin karulla tavalla opettanut, että elämä on tässä ja nyt. Huomisesta ei voi olla varma ja haluan nauttia asioista. Jos se omassa elämässä tarkoittaa sitä, että itsellä on useampi ihminen ja näillä minun lisäksi muita, niin sitten se on niin. On tavallaan myös helpottavaa, ettei minun tarvitse vastata toisen kaikkiin tarpeisiin eikä rajata omaa tekemistä siihen, mitä yksi ihminen haluaa minun kanssani tehdä. Sitä paitsi kun tapaa vain ihmisiä joista aidosti pitää, voi saada hyvän mielen myös myötä elämisen kautta siitä, että se itselle tärkeä ihminen kokee mukavia asioita jonkun muun kanssa. Tämänkin opetteleminen on ollut oma tiensä.
