Kirjoittaja Aihe: Väkivaltapornon tuottaminen ja levittäminen.  (Luettu 181 kertaa)

Jalo

Hei,

Kaverin puolesta haeskelen lainsäädäntöön ja oikeuskäytäntöön liittyvä apua. Asiantunteva vertaistuki on tervetullutta ja siitä ansaitsee ikuisen kiitollisuuden kera jonkinlaisen henkisen lahjakortin tulevaan. - “Musta tuntuu” kommentit ovat kivoja, mutta ehkä ne jätetään tällä kertaa väliin.

Pohdinnan aihe on rikoslain 17. luvun 18 §. Sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittäminen.

Hankkeessa tuotetaan BDSM / kinkyhenkistä sisältöä. Se jaetaan internetissä erilaisia kanavissa.

Sisällön suhteen rikoslain 20. tai 21. luku ei ole este. Toiminta on suostumuksellista ja rankkuudeltaan samantasoista kuin suomalaisissa BDSM-tapahtumissa nykyisellään harjoitetaan; piiskaamista, nipistimiä, penetraatiota, neuloja, teräaseita, verta, roolileikkejä. Ikä- tai eläinleikit eivät kuuluu suunniteltuun kuvastoon. Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja oikeustoimikelpoisia.

Rikoslain 17. luvun 18 §. On aika selkeä. Suomessa ei saa tuottaa levitettäväksi väkivaltapornoa. Lain kirjain ja oikeuskäytäntö ei kuitenkaan aina kohtaa.

Kuis on? Saamme siis tehdä seksuaalissävytteisiä piiskausvideoita kotikäyttöön, mutta emme saa jakaa niitä alan foorumeille tai vaikkapa espanjalaiselle only fans tilille.


18 §
(9.7.2004/650)
Sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittäminen
Joka valmistaa, pitää kaupan tai vuokrattavana taikka muulla tavoin tarjoaa tai asettaa saataville, pitää saatavilla, vie maasta, tuo maahan tai Suomen kautta muuhun maahan taikka muuten levittää kuvia tai kuvatallenteita, joissa sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasti todellisuuspohjaisesti tai todenmukaisesti esitetään
1) väkivaltaa tai
2) eläimeen sekaantumista,
on tuomittava sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä  sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

stoge

  • PoVi
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 3091
  • Väkivalta kuuluu makuuhuoneeseen
  • Galleria
Vs: Väkivaltapornon tuottaminen ja levittäminen.
« Vastaus #1 : 28.12.2025, 13:25 »
Asia monimutkistuu jatkossa vielä enemmän.

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/KasittelytiedotValtiopaivaasia/Sivut/HE_61+2025.aspx

Ja itse esitys :

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_61+2025.aspx


Ennen mahdollisia ennakkotapauksia, kaikkien arvaukset on ihan yhtä päteviä.

*edit*
Asiaa jonkin verran harrastavana, esim. verta / veitsiä / simuloitua väkivaltaa hyväksyviä julkaisualustoja, varsinkaan kaupallisia, saattaa olla haasteellista löytää.

Domme_H

Vs: Väkivaltapornon tuottaminen ja levittäminen.
« Vastaus #2 : 28.12.2025, 17:48 »
"Sadomasokismi ja väkivaltaporno – sallitun rajat lain ja etiikan näkökulmista
Paalanen, Tommi
Oikeus 3/2014 s. 273–291
5.11.2014
Asiantuntija-artikkeli

Tiivistelmä
Artikkeli käsittelee kriittisesti väkivaltapornografian määrittelemistä laissa ja viranomaisohjeissa. Määritelmien pohjalle rakentuva käsitys väkivaltapornosta, ja sen kautta sadomasokismista, on keskeinen tekijä niitä koskevien rajoitusten perustelemisessa. Määritelmät eivät kuitenkaan kestä kriittistä tarkastelua, kun niitä arvioidaan sadomasokismia koskevan tuoreen seksologisen tiedon sekä lainsäädännön oikeuttamista koskevien kriminalisointiteoreettisten ynnä oikeusfilosofisten argumenttien perusteella. Seksologisesta näkökulmasta sadomasokismia koskevat rajoitukset ovat vanhentuneen patologisoivan tutkimusparadigman vaikutusta. Nykyinen tutkimus ei tue käsityksiä, joiden mukaan sadomasokismi olisi sellaisenaan vahingollista tai sairasta, ja siksi perustellusti rajoitettavissa. Kriminalisointiteorian sekä oikeusfilosofisen etiikan näkökulmista väkivaltapornoon ja sadomasokismiin kohdistuvat rajoitukset ovat moralistisia, eivätkä täytä perustellulle lainsäädännölle asetettuja vaatimuksia.

Asiasanat
Etiikka - Rikosoikeus - Syyttömyysolettama - Väkivaltakuvauksen levittäminen"

Domme_H

Vs: Väkivaltapornon tuottaminen ja levittäminen.
« Vastaus #3 : 28.12.2025, 18:58 »
Tosin edellinen asiantuntija on saanut tuomioita, on kirjoittanut tuon artikkelin ennen niitä ja tutkimukset joihin hän viittaa, eivät ole hänen tekemiään joten asia on kuitenkin oikea, asiantuntija väärä.