Onko nykykulttuurissa henkinen matka alistuvaksi lyhyempi kuin alistajaksi? Oletan, että jokin osa ihmisistä löytää itsestään kummankin puolen tai ainakin vivahteita niistä, mutta onko niin, että kulttuuristamme saa vähemmän tukea dominoiville kuin alistuville taipumuksille?
Ainakin fyysisen voiman käyttöön lienee monilla kulttuurisen mallin vuoksi varsin korkea kynnys, vaikka siitä olisi avoimesti sovittu.