Kirjoittaja Aihe: D-s yhdistys = perustettu ja toiminnassa  (Luettu 54243 kertaa)

X-Myster

  • Vieras
Vs: D-s yhdistys = perustettu ja toiminnassa
« Vastaus #45 : 16.09.2014, 08:15 »
Hiukka on itselleni tullut kuva että, tuo monenkanssa oleminen, testaileminen..On kuiteskin monesti enemmänkin legendaa ku totta. Tapahtuu varmasti mutta, tuskinpa sen enempää kuin vaniljoidenkaan puolella. Sielläkin on ihmisiä kellä on ja ketkä harrastavat monenkanssa seksiä.  Myöskin tuo että, suuntautuneisuus, onko master, dom tai sub ei takaa seuran löytymistä tai sukupuolikaan. Ok..ehkä esm. dommeilla on kysyntää paljonkin mutta, automaatio sekään suuntautuneisuus ei ole seuransuhteen. Seuraa sinänsä ehkä löytyy helposti heille mutta, harva heistäkään ryhtyy sessioimaan kenenkanssa tahansa. Ihmisiä me ollaan kaikki ja samat perusongelmat kuin vaniljamaailmassakin mitä tulee ihmissuhteiden muodostamiseen.

Mitä tuohon yhdistykseen tulee! Suomi on luvattu Yhdistysten maa joten, minua tuo ei ainakaan "närästä" yhtään. Ymmärrän tarpeen ja pointin. Jos isommissa mittakaavoissa miettii ainut pelko voisi olla, jos tulee paljon pieniä yhdistyksiä. On vaara että, ne ryhtyy toimimaan ns. kuppikuntina huomaamattaan ja nämäkin harvat kinkyt ns. hajantuu ja laajempi yhteistyö hiipuu. Mikä olisi harmi.

Onnea kuiteskin uudenyhdistyksen taipaleelle ja sen jäsenille :) 

Juuttisetä

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 2782
  • "Hyvällä tavalla vaarattoman oloinen."
  • Galleria
Vs: D-s yhdistys = perustettu ja toiminnassa
« Vastaus #46 : 16.09.2014, 09:13 »
Hyviä käytöstapoja ihmissuhteissa, siinä onkin useammaksi vuodeksi työsarkaa

mimoosa

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 843
  • TrueVanilla
  • Galleria
Vs: D-s yhdistys = perustettu ja toiminnassa
« Vastaus #47 : 16.09.2014, 10:42 »
Hyviä käytöstapoja ihmissuhteissa, siinä onkin useammaksi vuodeksi työsarkaa
Aivan varmasti on. Minusta tuo on aika kivasti muotoiltu ja kertoo ainakin mistä on kyse. Olisihan sitä voinut varmaan halutessaan syventää, mutta se varmaan olisi vaan turhan rajoittavaa.

Querreiro

  • Vieras
Vs: D-s yhdistys = perustettu ja toiminnassa
« Vastaus #48 : 16.09.2014, 13:15 »
Nyt kun Valtasuhde ry on yhdistyksenä luonut itselleen yhdeksi tavoitteekseen / päämääräkseen ymmärryksen lisäämisen valtasuhteista (D/s-suhteet) sekä toimia D/s-suhteita arvostavien ihmisten yhteenliittymänä, sekä vaalia ja edistää hyviä käytöstapoja ihmissuhteissa, niin mielestäni olisi nyt myös hyvät edellytykset / mahdollisuudet seuraavaan...

Eli heti alusta saakka ottaa erääksi yhdistyksen painopistealueeksi panostaminen erityisen monipuolisesti siihen, että nimenomaan yksin elävät Kinky- / Fetish -persoonat saisivat yhdistyksen toiminnan puitteissa monipuoliset mahdollisuudet kohdata samassa elämäntilanteessa eläviä kuin he itse ovat. Ja näin siksi, koska tällä hetkellä meillä Suomessa sinkkujen Kinky- / Fetish -persoonien tutustuminen / toistensa kohtaaminen on hyvin epämääräistä, asenteiden vaikeuttamaa sekä ennakkoluulojen täyttämää jo monin kohdin Suomen Fetish- / Kinky -Genren heterogeenisyydestä ja toisaalta taas "homogeenisestä sisäänpäin lämpenemisestä" ("kuka tuo kumma kummajainen on" -asenteesta) johtuen.
Esimerkkinä edellisestä se, että luodaan jostain ihmisestä vaikkapa jonkun kirjoittamana joku "kuva" jota aletaan ajattelemaan kyseisestä henkilöstä "totuutena", valtaosan edes yrittämättä kyseiseen ihmiseen mitenkään tutustua, jolloin henkilö joutuu itse "todistelemaan" eri tahoille olevansa aivan jotain muuta kuin tuo hänestä "kerrottu totuus" ja näin ei tietenkään pitäisi koskaan olla!
Edellisestä johtuen osa tulee esim. bileisiin tai miitteihin vain kerran, kokien olevansa täysin ulkopuolinen (kukaan ei esim. bileissä tule puhumaan tai mitään muutakaan mielenkiintoa toista kohtaan ei osoiteta), jolloin "kynnys" lähteä etenemään Suomen Fetish- / Kinky -Genren sisällä saattaa pysähtyä yhden illan aikana... Tai vaihtoehtoisesti kun bileisiin pääsee käytännössä ilman kontrollia (esim. aulassa jätesäkkiin pukeutumalla) henkilöitä, jonka bileissä vaikkapa ensimmäistä kertaa oleva tietää aivan joksikin muuksi kuin Fetish- / Kinky -persooniksi mm. omana sukulaisinaan, jne. niin herättääkö tämä halun kenelläkään enää uudestaan bileisiin tulla jos varsinkin itse on vielä ”aloitteleva” tai epävarma Kinky- / Fetish -persoona?

Mm edellisistä syistä ajattelen nyt perustetun Valtasuhde Ry:n voivan olla sitä yhdistyksenä itse halutessaan myös "pioneeri" monin kohdin Suomen Kinky- / Fetish -Genren ennakkoluulottomana "uudisraivaajana"!
Näin jo yksin, kun yhdistyksen jäsenten valinta perustuu ihmisten todelliseen kasvotusten kohtaamiseen, jolloin jokainen omalla todellisella käytöksellään / aktiivisella tutustumisellaan toisiin luo hengen sekä ilmapiirin yhdistyksen sisälle…
Mahdollisuus tulee näin antaa, mutta sen tulee jokainen myös omalla käytöksellään muita kohtaan ansaita!

Ja kun noita hyviä käytöstapoja erityisesti monimuotoisten D/s -suhteiden osalta ajatellaan, uskoisin ainakin niin, että nyt perustetun Valtasuhde Ry:n jäsenten valintaprosessi karsii pois ne henkilöt, jotka pyrkivät naamioimaan omat, monin kohdin tunteettomat ihmissuhdepelinsä (kuten myös itsekeskeisyytensä sekä vaikkapa harjoittamansa ulkonäkörasismin) Fetish- / Kinky -erotiikan "viattomaan kaapuun"... Kuten myös heidät, joille D/s -suhteen tai muun Kinky- / Fetish -erotiikan toteuttaminen on pakopaikka omasta "näivettyneestä" parisuhteesta...

Guide-Master

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 949
  • En ole valmis, enkä toivo koskaan olevani valmis.
  • Galleria
Vs: D-s yhdistys = perustettu ja toiminnassa
« Vastaus #49 : 16.09.2014, 13:58 »

Voin sinulle vakuuttava, että valintaa tullaan tekemään,  jolloin myös se paskan levittäminen mikä genressä on normi. Sillä tiedän sen verran jäsenistön mielipiteitä paskan levittäjä kohtaan, ja nämä eivät näitä levittäjä mukaan halua. Jos itselläsi kiinnostusta on, niin mielelläni voi tavat, niin yhteen jäseneen tutustut, eli laita yksityisviesti jos asia kiinnostaa

chilinen

  • Vieras
Vs: D-s yhdistys = perustettu ja toiminnassa
« Vastaus #50 : 16.09.2014, 23:08 »
Kiitos infosta, jonka taso monipuolisuudessaan tekee siitä ainakin itselleni mahdottoman

Patajätkä

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1198
  • Elämä on liian lyhyt - Olla nauttimatta siitä.
  • Galleria
Vs: D-s yhdistys = perustettu ja toiminnassa
« Vastaus #51 : 17.09.2014, 00:21 »
Jos innostuisi anomaan jäsenyyttä niin tuli mieleen kysymys jäsenmaksusta. Sen suuruudesta ja muista mahd kustannuksista ynnä velvollisuuksista jäsenelle.

Aihe sinäänsä kiinnostaa.
Toimintatapoja ja tyylejä vaan on yhtä monta kun harrastajaa.

Guide-Master

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 949
  • En ole valmis, enkä toivo koskaan olevani valmis.
  • Galleria
Vs: D-s yhdistys = perustettu ja toiminnassa
« Vastaus #52 : 17.09.2014, 07:25 »
Jos innostuisi anomaan jäsenyyttä niin tuli mieleen kysymys jäsenmaksusta. Sen suuruudesta ja muista mahd kustannuksista ynnä velvollisuuksista jäsenelle.

Aihe sinäänsä kiinnostaa.
Toimintatapoja ja tyylejä vaan on yhtä monta kun harrastajaa.
Yhdistyksessä siellä tapahtuvat pysyvät sillä,  se on yksi vaatimus kiinnostuneille.

Patajätkä

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1198
  • Elämä on liian lyhyt - Olla nauttimatta siitä.
  • Galleria
Vs: D-s yhdistys = perustettu ja toiminnassa
« Vastaus #53 : 17.09.2014, 10:59 »
Jos innostuisi anomaan jäsenyyttä niin tuli mieleen kysymys jäsenmaksusta. Sen suuruudesta ja muista mahd kustannuksista ynnä velvollisuuksista jäsenelle.

Aihe sinäänsä kiinnostaa.
Toimintatapoja ja tyylejä vaan on yhtä monta kun harrastajaa.
Yhdistyksessä siellä tapahtuvat pysyvät sillä,  se on yksi vaatimus kiinnostuneille.
Tuohan lienee päivänselvää kaikissa yhteisöissä.

IKRM

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1542
  • kizzzan Herra
  • Galleria
Vs: D-s yhdistys = perustettu ja toiminnassa
« Vastaus #54 : 17.09.2014, 13:11 »
Yhdistyksessä siellä tapahtuvat pysyvät sillä,  se on yksi vaatimus kiinnostuneille.
Tuohan lienee päivänselvää kaikissa yhteisöissä.

Se on päivänselvää aina kaikille ja kaikissa yhdistyksissä, mutta silti kaikki mitä on tapahtunut kantautuu kaikkien muitten yhdistyksen liepeillä pyörivien korviin aina ennen pitkää. Niin BDSM-yhdistyksissä kuin kaikissa muissakin yhdistyksissä.

IKRM

stoge

  • PoVi
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 2958
  • Väkivalta kuuluu makuuhuoneeseen
  • Galleria
Vs: D-s yhdistys = perustettu ja toiminnassa
« Vastaus #55 : 17.09.2014, 13:46 »
BLOOD IN! - BLOOD OUT!

*oli jo vähän pakko*

 ;D

Huge Bastard

  • Vieras
Vs: D-s yhdistys = perustettu ja toiminnassa
« Vastaus #56 : 17.09.2014, 14:00 »
Jäsenmaksu vuodelle 2015 on 50€ josta 20€ hyvitetään takaisin bileiden yhteydessä. Tarkoittaa siis sitä, että jos aikoo osallistua yksiinkin bileiisin niin bileiden kustannuksista vähennetään tuo 20€. Tämän tarkoituksena on aktivoida jäsenistöä käymään bileissä ja tekemään 'yhdistystyötä'.

Jäsenyyden anomisesta on tässä ketjussa tarkemmat tiedot aikaisemmilla sivuilla, lähtee siis sen suosittelijan kautta.

Jäsenen velvollisuus on toimia jäsenenä. Jäsen joka on jäsenrekisterissä, mutta ei koskaan osallistu mihinkään ei voi jatkaa em. tapaansa kovin pitkään tässä yhdistyksessä.

Toimintatapoja voi olla monta, mutta tässä yhdistyksessä hallitus tekee päätökset yhdistyksen toiminnan suhteen ja näin ollen yhdistyksellä on yksi toimintatapa. Yhdistyksen ulkoisesta tiedotuksesta vastaa allekirjoittanut, joten jos on epäselvää tai kysyttävää asiasta niin on lupa kysyä.

Yhdistyksen ensimmäiset juhlat ovat nyt takana, vietimme tyylikkään illallisen jäsenien kesken. Olimme siis hankkineet paikan ja valmistimme itse tarjoiltavat. Nämä juhlat rahoitettiin ns. illalliskortilla. Totesimme, että tämä on loistava tapa tavata jäsenistöä ja nauttia seurasta. Näitä tullee vielä useita lisää.

Ja lisäys katyn tekstiin, minkä nyt vasta huomasin:
Se on hyvä, jos itse teit päätöksen, ettet hakeudu yhdistykseemme, koska et ole niin maso. Masokistiyhdistyshän me emme ole.
« Viimeksi muokattu: 17.09.2014, 23:20 kirjoittanut Huge Bastard »

ÜberBitch

  • Vieras
Vs: D-s yhdistys = perustettu ja toiminnassa
« Vastaus #57 : 26.07.2015, 11:24 »
Onnea ja menestystä uuden yhdistyksen toimintaan!
Lueskelin sen 19 sivun ketjun, jossa ilmeisesti juuri tämän yhdistyksen perustamista hahmoteltiin. Monia kirjoittajia askarrutti mm. mahdolliset tulevat bileet, kuka pääsee ja kuka ei ja miten pitää pukeutua jne. Itseäni askarruttaa lähinnä miksi eri yhdistykset järjestävät niin vähän erilaisia workshoppeja. Bileitä tuntuu riittävän, mikä on hienoa. Itseäni kuitenkin kiinnostaisi enemmän tutustua erilaisiin tekniikoihin/ilmiöihin asiantuntevalla opastuksella. Korjatkaa ihmeessä, jos olen väärässä, tältä vuodelta muistan vain, että keväällä oli suuri shibari-työpaja, jossa HÄkki RY oli mukana ja joka herätti paljon kiinnostusta myös aktiivikinkyjen ulkopuolella, Underworld-yksityishenkilö piti tantra/rentoutus-luennon, ikävä kyllä en päässyt osallistumaan kumpaakaan. Itselläni ei ole tieto/taitoa tai kontakteja järjestää mitään, siksi esitän nyt tässä, ehkä off topic, että uusi tai entiset yhdistykset aktivoituisivat harrastajien valistamisessa. Lupaan osallistua!

Ystävällisin terveisin ÜberBitch

bikantti

  • Helsingin akateemiset kinkyt ry
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 2569
  • Ymmärrä taaksepäin, elä eteenpäin, nauti tässä.
  • Galleria
Vs: D-s yhdistys = perustettu ja toiminnassa
« Vastaus #58 : 26.07.2015, 12:02 »
OT: Kannatan kans noita workshoppeja. Ne joihin on osallistunut, niin hyvä fiilis jäi :) Eikä se ole sitä, että "näin asiat kuuluu tehdä" vaan "tämä on yksi tapa".

Lily

Vs: D-s yhdistys = perustettu ja toiminnassa
« Vastaus #59 : 23.08.2015, 11:28 »
onkohan tätä enää olemassakaan....? jos pj ollut viimeks yli puol vuotta sitten paikalla niin hankalaahan on miettiä mitä kautta tietoja saisi >:D