Shibariesityksestä Kadotuksessa
On helmikuun toisen päivän ilta. Istutaan Kallen kanssa kasvivalojen valaisemassa olkkarissa nauttimassa hiljaisuudesta ja limellä rikastetusta vihreästä teestä.
Olo on yllättävän rauhallinen, vaikka vatsa onkin juuri hetkeä ennen ollut täynnä jännityksestä iloisesti lenteleviä perhosia.
Olen juuri lähettänyt kaverilleni (nimimerkki) Rehtorille viestillä kyselyn, josko hän olisi kiinnostanut keskustelemaan kanssani eräästä ideasta minkä sain joitain viikkoja aiemmin. Ideaa on pitänyt pureskella niin yksin, kuin Kallen ja muutamien ystävienkin kanssa. Onko tämä mahdollista tehdä turvallisesti, miten tämä teknisesti voitaisiin toteuttaa ja onko tämä nyt ylipäänsä semmoinen juttu, joka voisi puhutella Kadotukseen tulijoita. Onhan näitä shibariesityksiä tullut nähtyä paljon itsekin, upeita ovat olleet kyllä kaikki. Ne on puhutellut itseä, inspiroineet myös, mutta rakkaudesta lajiin pelkään olevani kyvytön arvioimaan asiaa puolueettomasti. Kuinka tämä ideani voisi sopia meidän Kadotus bileisiin? Tätä on tullut mietittyä. Usko asiaan on itsellä kuitenkin vahva ja Kalle kannustaa luottamaan vaistoon. Edistetään.
Nyt kun viesti on kirjoitettu ja lähetetty, voin vihdoin rauhoittua. Siihen viestiin olen purkanut visioni sanoiksi ja kuvaillut performanssin missä ryhmä shibaritaiteilijoita ilmestyy bileisiin, kuin tyhjästä, ja käynnistää esityksen mikä saa ihokarvat nousemaan pystyyn. Mielessäni kuulen jo aloitusmusiikin, näen pimeyttä ja usvaista savua, johon kirkas valokeila osuessaan paljastaa toisiinsa köysien kautta sitoutuneet ihmiset. Musiikin tahdissa valo välähtävä kerrallaan paljastaa intiimin hetken sitojan ja sidottavan välillä. Aika tuntuu pysähtyneen. He ovat hetken siinä kanssamme ja sitten poissa. Bileet jatkuvat siitä mihin ne hetki sitten jäi.
Näin se alkoi ja lopputuloksesta saimme vaikuttua lauantaina, kun nämä huikeat lahjakkaat ihmiset näyttivät meille palan sielustaan.
Iso kiitos esiintyjille Jarno & Kaislampi, Milja & Sari sekä Rehtori & Huuru. Itsenäisesti omilla tahoillaan he työstivät henkeä salpaavan esityksen meille. Erityiskiitos Rehtorille ryhmän kasaamisesta ja viestin viejänä - ja työparinani toimimisesta käytännön asioiden järjestämisessä.
En ikimaailmassa oli osannut kuvitella mitään niin huikean koskettavaa, kuin mitä sain 26.4.2025 todistaa Kadotuksessa.
Ja kiitos vielä rakkaalleni Kallelle musiikista, valoista (ja kaikesta muusta siitä teknisestä), kärsivällisyydestä, kumppanuudesta sekä uskomisesta mun visioon jopa ennen, kuin osasin sitä itse sanoiksi pukea.
Itkuinen mutta onnellinen, Mira
@Coach @Kaislanen @Huuru (Rehtori eikä Sidofian Milja ja Sari käytä tätä sivustoa)
@koosatakybamiinusyks
Tuoreimmat viestit