Moikka!

Birch kirjoitti asiasta hyvin. Luin sen heti pari päivää sitten, kun hän sen kirjoitti, mutten ehtinyt kirjoittaa itse mitään siihen väliin.

Suosittelen, että tunnustelisit omaa kehollisuuttasi ja toimijuuttasi varovasti. Ainakin oman kokemukseni mukaan -- enkä minä ole missään mielessä mikään ammattilainen, ainoastaan harjoittaja -- kinkyily eri elementteineen voi vaikuttaa hermostoon ja psykologiaan tavoilla, joita ei aina osaa etukäteen ennustaa.

Jos traumat jylläävät aktiivisesti mielessä eikä ole esim. hyvää terapiakontaktia jolle olla oikeasti avoin tai sellaista yleistä hyvää psykologista tilannetta jossa osan traumoista on saanut käsiteltyä paremmalle tolalle, riski siihen että kinkyilyn kautta käsittelee omia traumojaan niin että se on haitallista itselle kasvaa.

Tekisi mieli kysyä, missä tilassa olet juuri nyt ja missä mielessä lähestyt seksuaalisuutta. Mitään pakkoa sinulla ei ole kirjoittaa vastaan, enkä oikeastaan suosittele niin henkilökohtaisten asioiden avaamista puolijulkisella foorumilla. Siksi neuvon sinua pohtimaan asiaa itse: oletko valmis tutkimaan näitä teemoja elämässäsi, ja millä tolalla itsetuntemuksesi ja ihmissuhteesi on?

Mainitsit postauksessasi, että tarkka omien halujen kuvaaminen puolisolle lässäyttäisi tunnelman. Olen itse aiemmin ollut ihmissuhteessa, jossa ajattelin samoin. Koska kumppani ei ollut penaalin terävin kynä ja käyttäytyi tuolloin eräänlaisen nuoruuden uhon vimmassa, huomasin tulevani satutetuksi -- ja samalla sen, ettei kumppanilla ole telepaattisia kykyjä. Niitä taitoja, tekoja ja sanoja joita minulla oli fantasioissani ei tapahtunut noin vain. Niitä olisi pitänyt pyytää. Tapahtui rajojenylityksiä (jotka eivät olleet ok) ja molemminpuolisten kaunojen määrä suhteessa kasvoi.

Traumaattisesta kokemuksesta ja siitä seuraavista eri psykologisista tiloista toipuminen voi kestää. Joissakin vaiheissa tietyt teemat triggeröivät tai vahvistavat parhaillaan tapahtuvia aivojen yrityksiä jäsentää tapahtumia. Joissakin vaiheissa kinkyily voi muistuttaa jostakin menneestä ja ikävästä, johon keskittyminen ei juuri nyt palvele hyvinvointia. Joskus ennen triggeröivä asia näyttäytyy neutraalina, joskus se voi voimauttaa.

Hyvin harvoin tällaisia hankalia asioita voi sivuuttaa puskemalla lävitse ja asettamalla itsensä olosuhteisiin, jotka oikeastaan tuntuvat epämukavilta.

Kaikki ajallaan.

Suosittelen, että jos lähdet tutkimaan kinkyyttä kumppanisi kanssa, tee se varovasti ja asteittain.

Erilaiset kinkyyn liittyvät työpajat (mm. piiskaus ja sidonta) ovat kullanarvoisia, jos niitä on saatavilla lähellänne. Ne ovat matalan kynnyksen tilaisuuksia, joissa oppii tekniikoita ja tärkeitä turvallisuusasioita. Näistä edellämainitusta hyötyvät yleisesti ottaen kaikki, mutta traumataustaisena itsekin olisin satavarmasti hyötynyt siitä perehtyneisyydestä jota yhteisö voi antaa ensimmäisiä kinkykokeiluja tehdessäni.

Jos löydätte jotakin, mikä molempia kiehtoo, voitte kokeilla sitä myös keskenänne. Tunnustelkaa miltä eri asiat tuntuvat. Varmistakaa, että ilmapiiri on kehittävä ja että voitte jakaa tuntemuksia avoimesti ja luottaa toisiinne. Jos jokin tuntuu pahalta, on erittäin tärkeää, että toiminta loppuu heti ja että siitä keskustellaan yhdessä. En lähtisi ainakaan alussa kinkyilemään niin, että pohjatunne toiminnan taustalla on negatiivinen.

Vaikka puhuminen voi aluksi tuntua vaikealta, on se loppujen lopuksi todella oleellinen toimintaa pyörittävä keino kinkyilyssä ja kaikessa muussakin.

Jotkut asiat ovat vaikeita. Todella, todella vaikeita. Tuntuu ehkä siltä ettei ole ääntä puhua niistä nyt. Tai puhua niiden ylitse.

Sitä ei ymmärrä ennen kuin itse siihen asti kulkee, mutta sanon sen silti: Sinulla on oikeus pyytää sitä mitä haluat. Vetää rajoja. Korjata tapahtumien suuntaa. Sinulla on oikeus kokea ja näkyä. Kehittyä ja olla.

Sinä määräät sen mitä teet ja milloin -- ei kukaan muu. Olet oman itsesi tärkein tuki ja selkäranka.

Opi tunnistamaan kehosi ja mielesi signaalit ja kuuntele niitä.

Viinan kulutus per yli 15v suomalainen 1960 mukana kotivalmistus = 3,7L
Nykypäivänä mukaanlukien arvioitu ulkomaantuonti 8,3L. Huumekauppa siihen päälle.

Pistää miettimään sitäkin kuvaa viinaan menevistä veteraaneista jne. Niitäkin varmaan oli ja omastakin suvusta löytyy yksi mummon veli joka veti viimeiseen päiväänsä asti yksinään. Kävi ilmi myöhemmin enon käydessä sotahistorioita läpi että oli ollut varsinainen sankari rintamalla mutta rauha meni juodessa. Tiedä sitten oliko sotatraumat vai vaan viina vei. Ei ollut kyllä vaimoakaan kuka nyt mätänevään huonokattoiseen taloon tulisi tommosta juoppoa katsomaan.

Silloin 10-15% joivat yli puolet tuosta viinasta ja ihan samalla tavalla nykyään 10% juo yli 50% kulutetusta viinasta. Naisten kulutus alkoholista 1960 10-12% nykyään 28%. Sotaveteraanit vaikuttavat aika kuivilta nykypäivän kuutiotyöläisiin verrattuna.

Eli viina tuntuu virtaavan nykypäivänä laskusta huolimatta. Voisi veikata että yhdessä lääkkeiden väärinkäytön ja huumausaineiden käyttö yhdistämällä ollaan päihteiden käytössä huippulukemissa nykyään.

Kun historia on mielikuvia, tarinoita ja urbaaneja myyttejä niin kuva siitä voi olla aika erilainen kuin todellinen tilanne. Ei niiltä pysty kukaan silti välttymään, edes historioitsijat.

Ja kuka tahansa joka vähänkään osaa ajatella voi miettiä miten sitä hallintaoikeutta on käytetty pahimmillaan. Yksilön luonteenlaadusta riippuen. Ja sitten kun siitä on laillisesti päästy irti, on elämä monilla voinut alkaa uudelleen jos siihen on koettu tarvetta.

Tästä on aikaa vasta yksi ihmisikä. Siinä ajassa on vain muutama, joskus vain pari, sukupolvea kerennyt aikuistua.

Varmasti on voinut ja varmasti on käytetty molempiin suuntiin. Myös nykyistä järjestelmää voidaan väärinkäyttää monin muodoin. Mutta mietippä tuotakin tilannetta niin että jos miehillä ei olisi silloin ollut velvollisuutta huoltaa näitä naisia noina aikoina niin olisiko naisilla muka mennyt paremmin? 1850-luvulla vielä kuoltiin nälkään Suomessakin. Ei ollut kelan luukkua mistä hakea massia vaan sukulaiset hoitivat (jos hoitivat) tai sitten oltiin todella suurissa vaikeuksissa.

Tosiasiahan on että varmasti useat miehet välittivät piut paut noistakin velvollisuuksista ja jättivät naiset selviytymään omillaan ja lähtivät etsimään onneaan muualta tai jatkoivat itsensä tuhoamista viinalla. Tämä oli naisille varmasti suurempi uhka kuin tulla tapetuksi tai muuten kaltoin kohdelluksi.

Naiset sen sijaan tekivät syrjähyppyjään ja kasvattivat muiden lapsia miehillä tai jopa ajoivat heitä yhteiskunnan avulla pakkoliittoihin (siis muita miehiäkin kun kyseisten lasten isiä) kun joku maksaja lapselle oli siinä tilanteessa löydettävä. Yllättäen holhousasema alkoikin näyttämään erittäin kiinnostavalta.

Rikoksiakin oli hyvä tehdä kun joku toinen joutuu niistä vastaamaan. Näinhän oli kyse omaisuusrikosten osalta: lainaksi ostaminen/tuhlaaminen ja omaisuuden tahallinen ja tahaton tuhoaminen muilta ihmisiltä siirtyi miehen kontolle.

Käsittelet asiaa presentismin näkökulmasta etkä ota huomioon historiallista tilannetta missä silloin elettiin. Monet nykypäivänän käytännön ratkaisut eivät olisi historiallisina aikoina voinut toimia. Ja aivan samalla tavalla nykypäivän ratkaisut eivät tule toimimaan tulevaisuudessa. Nykypäivän ratkaisut eivät toimi edes nykypäivänä kun alkaa tilastoja katsomaan.

Tuolla on listattuna naisen aseman ja oikeuksien kehityksen merkkipaaluja Suomessa:

https://kotiliesi.fi/ihmiset/nostalgia/1930-ja-1994-olivat-hyvia-vuosia-naisille-katso-vuosiluvut-jolloin-naisten-asema-on-parantunut/

1930 avioliittolain kohdalla on "hänellä on oikeus omaan omaisuuteen" voi todennäköisesti käsittäää väärin. Naisella oli jo aikaisemmin ollut omistusoikeus omaan omaan omaisuuteensa, mutta ennen lakimuutosta miehellä oli siihen hallintaoikeus avioliiton aikana, ja 1930 muutos oli vain hallintaoikeudessa, ei omistusoikeudessa. Mies ei kuitenkaan ole voinut myydä naisen omaisuutta tai vaikkapa tyhjentää naisen pankkitiliä.
Tosin ajat on olleet hyvin erilaiset ja maaseudulla perusyksikkönä on ollut perhe jota mies on sitten virallisesti edustanut, on asuttu ja työskennelty yhdessä ja vasta kaupungistumisen ja teollistumisen ja enemmän rahatalouteen siirtymisen myötä erillisellä omaisuudella ja sen hallinnalla on alkanut olemaan enemmän merkitystä.

Tuolla on listattuna naisen aseman ja oikeuksien kehityksen merkkipaaluja Suomessa:

https://kotiliesi.fi/ihmiset/nostalgia/1930-ja-1994-olivat-hyvia-vuosia-naisille-katso-vuosiluvut-jolloin-naisten-asema-on-parantunut/

Minun huomiotani tuossa kiinnittää se, miten työläästi osa-alue kerrallaan (mm. työn ja omaisuuden osalta) on naisten oikeuksia luotu ja rajoituksista vapautettu ja millaisia koukeroita on tarvittu. Esim. opiskeluoikeus yliopistossa vahvistui 1901: tuohon asti naisten oli täytynyt "anoa vapautusta sukupuolestaan" - mikä itsessään on tosi korni muotoilu. Lucina Hagman ironisoikin 1896 pamfletissaan Naisten esteettömyystodistus eli dispanssikysymys, miten "keksittiin tuo muka älykäs keino, että he erityisesti Keisarilliselta Senaatilta anoisivat „suosiosta ja armosta" erityisen vapautuksen sukupuolestaan ja sen jälkeen saisivat luvan hakea noita naisille tapaamattomia virkoja, tietysti edellytyksellä, että he olivat lain mukaan hakukelpoiset niihin".

Mr B