Jokaiseen porukkaan voi hakeutua vaikka kuka sellainen henkilö, jonka toimintatavat ovat sellaiset että ne ovat omiaan aiheuttamaan toiselle toteutuessaan suurtakin kärsimystä.

Näitä veljes- ja sisarkuntia tuskin voi pitää ihan minkä tahansa yhdistyksen vertaisena. Veljeskunnat kun ovat kiinteä osa opiskelijaporukoita, yliopistoa ja jossakin määrin myös nuorten tulevaisuutta verkostoitumisen ja uramahdollisuuksien rakentamisen muodossa. Niitä pyörittävät nuoret itse, itsekin keskeneräiset ihmiset. Luulen, että koska yliopistoissa ja muissa kouluissa vaihtuvuus on suurta, ihmiset nuoria ja ensi kertaa itsenäisenä maailmalla, myös hyväksikäyttö ja sen riskit ovat suuremmat.

Kynnys etääntyä opiskelijaporukoista voi kasvaa, jos nuori uskoo että koko tulevaisuus ja yhteys vertaisiin on niistä kiinni.

Muslimiporukoihin ja kinkypiireihin hakeutuminen ovat aika erilaisia keissejä ne. En tiedä islaminuskosta paljoakaan, mutta luulen että uskonyhteisöt voivat pitää aika hanakasti kiinni jäsenistään ja arvoistaan – ja toki uskontokunnan alle mahtuu kaikenlaista hiihtäjää, kun sellaisiin synnytään. Sitä konservatismiakin voi harjoittaa monin tavoin sekä Suomen maaperällä että ulkomailla.

Kinkypiireihin taas päädytään (toivottavasti) oman harkinnan kautta elämäntilanteen soljuessa kohdilleen. Väki voi saapua, liikkua ja lähteä. Kuljettaapi raju ja seksuaalinen aihe mukanaan myös heitä, jotka käyttävät valtaa väärin – tai tavalla, joka muistuttaa jotakin toista kulttuuria kuin sitä, mikä vallitsee skenen sisällä.

Jotenkin pysähdyn näissä keskusteluissa aina oman himoni äärelle. Tunnen miten se jyllää. Kuulen ajatukset jotka haluaisivat vain panna menemään.

Silti impulsiivisten / pakkoajatusteni ja tekojeni välissä on kynnys, jota tiedän etten lähde ylittämään. Jos lähtisin, tuntuisi se monessa tilanteessa väkinäiseltä.

Cornellin yliopiston tapauksesta lukiessani eksyin tutkimaan muitakin vastaavia keissejä, joissa joukkoraiskaajilta oli kysytty heidän toimintansa syytä. Usein syynä oli joukkopaine, "hetken huuma" tai seikkailu, humalatila tai koettu oikeutus.

Moni toisen ihmisen raiskannut puolestaan on toiminut tilanteessa lähinnä omaa etua ja nautintoaan ajatellen, joskus edes osaamatta ajatella toisen ihmisen mielipidettä. Raiskaustilanne ei jälkikäteen annettujen lausuntojen mukaan ainakaan ole aina sisältänyt tarkoituksellista vallankäyttöä, vaan on toiminut hieman samoin kuin täysin asiayhteydessään väärä töksäytys. Tyyliin, että "kun se aiemmin imi mun munaa niin mielellään, niin autanpa sitä vähän ja työnnän sen sen huulille". (Toki tulee huomioida, että (seksuaali-)väkivaltaa käyttäneet ihmiset mitä todennäköisimmin eivät halua maalata itsestään kuvaa rikollisena tai pahana tyyppinä, jolloin tekojen motiiveista tai luonteesta valehdellaan).

 Järkeilin, että epävarmassa tilanteessa muiden henkilöiden kannustus ja hyväksyntä ovat saattaneet saada ihmisen ohittamaan sen kynnyksen, joka tekojen ja tekemättömyyden välillä normaalisti on.

Ehkä olisikin syytä miettiä, onko pippaloita järjestävän tahon kulttuurissa jotakin, joka kaipaisi muutosta, ja jos on niin mistä syystä.

Voidaan aina sanoa että "raiskaaminen on väärin".

Nämä pojat eivät ehkä osaa edes mieltää tekojaan raiskauksiksi.

Se on väärin ja se on perseestä, mutta osoittaa vaan että kulttuurissa pitää tapahtua muutos. Uskon ettei se pahuus niissä aineissa asu (ellei oo ihan vainoissa ja tööt-tööt, paitsi silloinkin harhat ja aggressio on usein alamaailman vaikutuksesta muovautuneita), vaan siinä miten on oppinut niiden vaikutuksen alla (saati selvänä) ajattelemaan ja toimimaan.

Edit: ja totta kai se, että ihminen toimii tällä tavalla – joko harkitsematta tai täysin tarkoituksella – on yksiselitteisesti väärin. Väärä tapa toimia. Seksuaalista väkivaltaa yhtä lailla.