Niin siis jos joku opiskelee 30-vuotiaaksi ja tekee sen jälkeen uraa, se on silloin sitä, mitä tämä ihminen on omalta elämältään halunnut. Vapaassa yhteiskunnassa ihminen saa vapaasti valita. Mutta jos syntyvyydestä ollaan huolissaan, silloin pikemmin täytyy lisätä tasa-arvoa eikä vähentää sitä, koska mitä tasa-arvoisempi yhteiskunta on, sitä epätodennäköisemmin nainen joutuu valitsemaan äitiyden ja koulutuksen+uran väliltä. Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa huomioidaan naisen elämänkaareen liittyviä tilanteita ja elämänvaiheita, esim. äitiysloman pitäminen opiskeluaikana onnistuu, tenttiin osallistuminen vauva-aikana mahdollistetaan (esim. Helsingin yliopistossa on lapsiparkki ja on myös mahdollista tehdä tentti erillisessä huoneessa vauvan kanssa), raskaussyrjintä kitketään pois, ja työn ja perheen yhdistämistä helpotetaan eri tavoin niin työpaikan käytäntöjen kuin yhteiskunnan taholta, sekä lisäksi imetykseen suhtaudutaan positiivisesti, jolloin naiset eivät joudu vetäytymään pikkuvauvan kanssa omiin oloihinsa - ja mikä tärkeintä: miehet osallistuvat lastenhoitoon. Ja sehän ei hyödytä vain naisia vaan miehiä myös, kun saavat olla oman lapsensa kanssa, luoda läheisen suhteen lapseensa, jne. On varmasti merkityksellisempää kuin pelkkä työnteko! Ja kun tässä keskustelussa aiemmin mainittiin miehen luontainen suojelunhalu, niin mikäs sen sopivampaa miehekkäälle miehelle kuin oman lapsen hoitaminen. Tasa-arvoinen yhteiskunta tukee tätä mahdollistamalla sen, että mies voi jäädä isyyslomalla ja vanhempainvapaille. Tämän seurauksena pariskunnan osapuolten todellisuudet eivät eriydy, kun jakavat yhdessä perhekokemuksen (verrattuna siihen, että toinen pyörittäisi perhearkea yksin ja toisella olisi joku rinnakkaistodellisuus työpaikallaan) ja se taas lähentää heitä ja lujittaa parisuhdetta.

Suomalaisen maallistuneen peruskoulun ja/tai jatkokoulutusjärjestelmän yhteys sharia-lakiin jäi itselleni hivenen hämäräksi. Jälkimmäinen yleensä vetoaa nimenomaan kouluttamattomiin ihmisiin, joiden maailmankuva pohjaa ihan muuhun kuin tieteiseen - mihin sitten taas suomalainen koulujärjestelmä perustuu.

Koko tämä tasa-arvo ja feminismi on osa laajaa työkalupakkia millä länsimaiset yhteiskunnat systemaattisesti tuhotaan. Eihän noihin kaikkiin ois tarvinnut lähteä täysillä mukaan vaikka niitä tarjotaankin, mutta kun se kriittinen looginen ajattelu loistaa poissaolollaan ja ollaan johdatettavissa. Eli muuttuiko lopulta mikään. Noh se muuttui että länsimaissa vaihtuu väestö, meidän syntyvyys on alimillaan ikinä, naiset on koulutetumpia (todellisuudessa täyttä aivopesua ja indoktrinaatiota, oikean opin voi hankkia koulun ulkopuoleltakin) ja tienaa enemmän kuin miehet, mutta samalla haluavat miehen jolla on heitä korkeampi asema yhteiskunnassa. Tämä on tämä feministinen srödingerin yhtälö. Tuloksena et kaikki istuu himassaan yksinäisinä. Jes me voitettiin tässä!

Suomalaisessa yhteiskunnassa on täysin demonisoitu suomalaisten nuorten miesten kaikki miehiset harrastukset. Ja kaikki riskinotto deletoidaan ja sitä paheksutaan. Miehen tehtävä on hallita onnistuneesti riskejä, poikana sitä rajaa opiskellaan. Tuloksena on syrjäytyneet miehet ja nyhveröitä.

Tarkennuksena kysyn, että meinaatko siis, että nimenomaan naiset voisivat hankkia tarvittavan opin koulun ulkopuolelta, vai miehetkö myös? Ja menisitkös itse oikeasti kouluttamattoman hammaslääkärin vastaanotolle juurihoitoon, laittaisitko lapsesi itseoppineen opettajan luokkaan vai pitäisikö ehkä koulut lakkauttaa kokonaan, niin että kaikki vain opiskelisivat kaiken itse? Sori, mutta Suomen kaltaisessa maassa tuntuu aika historiattomalta tuollainen koulutuksen vähättely, vaikka nimenomaan suomalainen koulujärjestelmä on niitä asioita, joissa tässä maassa oli oikeasti onnistuttu.

Mutta mitäpä tarjoaisit tasa-arvon ja feminismin tilalle? Naiset eivät missään päin maailmaa koe oloaan hyväksi saati (oikeasti) turvalliseksi epätasa-arvoisessa yhteiskunnassa. Joten miksi se olisi varteenotettava vaihtoehto? Ja mitä tulee tuohon kotona yksin istumiseen, niin toivottavasti kukaan ei erehdy luulemaan, että epätasa-arvoisissa yhteiskunnissa naisten ja miesten välillä on yhtään suurempaa vetovoimaa tai rakkautta. Melkein uskaltaisin väittää, että ehkä jopa vähemmän.

Huomauttaisin edelliseen, että naiset eivät ole hakeutuneet yhteiskunnallisesti korkeampaan asemaan vallanhalusta, kilpailuvietistä (se mikä ajaa miehiä), vaan kyseessä on lähtökohtaisesti selviytyminen ja toivo paremmasta elämästä. Tähän muutoksen haluun on vaikuttanut alisteinen asema perheyhteisöissä, usein taloudellinen ja henkinen väkivalta. Naiset ovat halunneet muutosta, pääsylipun valita toisin jos tarve on. Tätä hyvin harvoin miehet ymmärtävät!

Näin juuri. Kun kysyttiin, että olemmeko onnellisia nykytilanteessa, niin on tosiaan syytä muistaa, että nykytilanteeseen päädyttiin juuri siksi, että naiset eivät olleet tyytyväisiä eivätkä tunteneet oloaan turvalliseksi epätasa-arvoisessa yhteiskunnassa. Jokaisessa kulttuurissa/yhteiskunnassa naiset ovat pyrkineet pois patriarkaalisesta, perinteisten sukupuoliroolien järjestelmästä ja halunneet muutosta, niin ennen kuin nykyisin, mikäli tämä pyrkimys vain on millään lailla mahdollista (jopa Afganistanissa opiskellaan salaa oman hengen uhalla). Siitä voidaan päätellä, että eivät naiset tunteneet/tunne oloaan hyväksi yhteiskunnassa, joka tarjoaa alisteista sukupuoliroolia. On ihan harhakäsitys, että naisen alisteinen asema toisi naiselle jotain turvaa - se turva voi toteutua jossain bdsm-leikissä, kun tietää, että kyse ei oikeasti ole pakkotilanteesta, vaan koska tahansa voisi hypätä siitä pois. Oikeasti silloinkin varsinainen turva on yhteiskunta, joka antaa mahdollisuuden päättää itse. Sitten voi vain "leikisti" luovuttaa vallan toiselle.

Ja niinpä kysymykseen "olemmeko onnellisia vastakkaiseen sukupuoleen nykymaailmassa, oletko sinä", ainakin henkilökohtainen vastaukseni on, että kyllä olen onnellinen siitä asiasta, että kenelläkään toisella (esim. miespuolisella läheisellä) ei ole valtaa minun ylitseni, tai että se, että olen nainen, ei esimerkiksi ole ollut este opiskelulle ja mieleisen työn tekemiselle. (Niin joo ja pidän kotitöitä tylsinä, joten olisi hirveää elämänhukkaa joutua käyttämään tämä lyhyt aikani täällä maapallolla pelkkiin epäkiinnostaviin kotitöihin, joten ei kyllä kotirouvan osa kiinnostaisi. Työ voi olla ajoittain stressaavaa, mutta väitän, että se on pienempi stressi kuin millaista stressiä kokisin, jos eläisin epätasa-arvoisessa yhteiskunnassa.)

Jos nyt ensin puhutaan täysin seksuaalisuudesta eikä normaalista ihmisten kanssakäymisestä työpaikoilla, parisuhteissa tai missä tahansa suhteessa.

Itse nopeasti ajattelen asian niin, että etenkin länsimaiset ovat paljon avoimempia ja avarakatseisempia nykyään kokeilemaan asioita ja etenkin hyväksymään erilaisia seksuaalisuuden muotoja... tämä avoimuus ja hyväksytyksi tuleminen yhteiskunnassa toki ruokkii yksilöitä kokeilemaan monenlaisia juttuja, ja sitä kautta osa ihmisistä löytää haluja esim. samaan sukupuoleen, tummempiin kinkyjuttuihin ja BDSM-puolella mahdollisesti olemaan avoin D- tai s-rooleihin, ja se ei ole enää niin sukupuolirajoitteista. Toki lapsilla kasvatus, koti, vanhemmat, kaverit ja etenkin nuorilla sosiaalinen media ja netti yleisesti ohjaavat heidän mielipiteitään ja käytöstään myös seksuaalisuuden osalta. Lapsen mieli kun on helposti manipuloitavissa, ja siksi toivoisin koulujen opettavan lapsia, etenkin teini-ikäisiä, ajattelemaan itse rohkeasti, keitä he ovat ja mitä elämässä haluavat, ja antamaan avaimia oman psykologian kehittämiseen ja hallintaan, mutta tämä toki on jo täysin eri aihe. Mutta itse aloittajan kysymykseen vastaten sanoisin, että EI, en usko, että nykykulttuurissa henkinen matka seksuaalisessa mielessä olisi lyhyempi alistujaksi kuin alistajaksi, ja ennen näitä käsitteitä yksilön pitää siirtyä jo tasa-arvoiselta vaniljapuolelta touhusta tänne tummempaan kinkympään. En usko, että nykykulttuuri saisi jonkun nauttimaan kivusta tai sen antamisesta, siitä joko pitää tai ei pidä osana omaa seksuaalisuuttaan. Se oma rooli on joko kokeiltu ja löydetty tai se on ollut osa itseään ihan nuoresta asti, kuten itselläni.

Se mitä sitten tulee normaaliin kanssakäymiseen, mihin alussa viittasin, ja kun siirrytään pois vain seksuaalisuudesta, on täysin eri pelikenttä. Ja tässä mä näen sukupuolten välillä eroja. Nyky-miehillä henkinen matka alistuvaksi on lyhyempi kuin matka siihen itseään kunnioittavaan, rauhallista maskuliinista energiaa huokuvaan tukeen ja turvaan, joka on miehisen hyvän itsetunnon pohja, jota nainen ja feminiininen energia kaipaa rinnalleen ja jonka edessä hänen on helpompi olla "alistuva" ja antaa naisellisuutensa loistaa. Syitä siihen, miksi asiat ovat näin, voidaan kaivaa sieltä ja täältä, ja tämä viesti ei loppuisi koskaan, jos alkaisin analysoimaan jokaista juuri nyt mieleeni tulevaa asiaa perin pohjin, mutta sanoisin, että miehen rooli olla johtavana vastuunkantajana on vähentynyt viimeisen 100 vuoden aikana. Ensin "nössähtivät" isoïsät, sitten isät ja perintö valui pojille, eli roolien hämärtyminen ja isän/miehisyyden esimerkin puute. Nyky-mies on oppinut, että niin oma äiti kuin muutkin naiset kantavat oman osansa ja tulevat itsenäisesti yhteiskunnassa toimeen, siitähän se mediakin pauhaa, eli miksi niitä johtamaan. Mies on oppinut, että voiman käyttö, suojeluvaisto ja hallinta ovat pahasta... narsistin leima pamahtaa nopeasti. Ja lista jatkuisi...

Jos taas käännetään siihen, että onko nykykulttuurissa naisen matka henkisesti alistuvaksi vai alistavaksi, niin tilanne on aika peilikuva mieheen verrattuna. Yhteiskunta kannustaa naista ja tukee naisen kouluttautumista, johtotehtäviä ja itsenäistä taloudellisuutta. Populaarikulttuuri ihannoi boss-henkistä ja itsenäistä naista ja palkitsee siitä. Taloudellinen riippumattomuus antaa naiselle valtaa valita kumppanin, ja deittimarkkinoilla tämä on ollut trendi jo vuosikymmeniä. Kotiäitititteliä saatetaan kritisoida ja pitää "alistavana" ideana. Ja lista jatkuisi...

Eipä tässä varmaan mitään uutta ole kenellekään, mutta isossa kuvassa kun zoomataan katsetta pois siitä omasta arkisesta itsestään ja mietitään asiaa katsoen kuun kamaralta, niin itselleni nousee pintaan kysymys, että onko tämä hyväksi ihmiskunnalle, pitääkö kaikkia vanhoja tuhansien vuosien perinteitä rikkoa, toimiiko tämä... ollaanko me onnellisia vastakkaiseen sukupuoleen nykymaailmassa, oletko sinä onnellinen siihen? Kun miehet luopuvat vallasta ja se siirtyy naiselle, niin on aika luonnollista, että mies muuttuu nykykulttuurissa alistuvammaksi, epävarmemmaksi ja passivoituu.

Meillä nykyihmisillä on 300 000 vuoden mittainen evoluutio takana tällä pallolla, ja se on asia, mitä ei rikota hetkessä, väittäköön kuka mitä tahansa. Mutta kovasti perusrakenteet jyrisevät ja murtuvat. Mies on pohjimmaltaan portinvartija, elättäjä, suojelija ja pysyy monesti huonommissakin suhteissa periaatesyistä, mutta nämä pohjimmaiset syyt, miksi mies voisi kokea olevansa mies naisen seurassa, ovat murtumassa yllä olevista syistä. Miksi miehet voivat kokea alemmuudentunnetta, jos naisen palkka on parempi... koska se ajatus sotii meidän miehistä rooliamme vastaan, ja se ei ole kateutta tai heikkoa itsetuntoa, vaan biologista sisään viritettyä elättäjä- ja suojeluvaistoa, joka on murroksessa, ja me emme oikein tiedä, miten näihin tulisi suhtautua ja mitä meillä on annettavana. Jos vielä käännän asiaa toisin päin: onko naisten pahoinvointi lisääntynyt, onko henkinen kuormitus ja jaksaminen arjessa lisääntynyt ja painaako vastuu hartioilla, vaikka voimatasapaino on tasaantunut sukupuolten kesken?

On varmasti vaikea verrata lähimenneisyyden 1800-luvun ihmisiä meihin, saatikka kauempaa Antiikin Egyptistä. Monesti voidaan romantisoida tai kauhistella mennyttä, ja syyllistyn siihen itsekin, ehkäpä jopa tässä viestissä.

Vielä alkuperäiseen kysymykseen vastaten: Ei, en koe, että seksuaalisessa mielessä nykykulttuuri ajaisi pahemmin ihmisiä BDSM-pariin ja sitä kautta alistujaksi tai alistajaksi, mutta kehottaa ja antaa tilaa kokeilemaan. Miehen suoranainen dominointi nähdään huonona itsetuntona, narsistisuutena tai henkilönä, joka ei saanut rakkautta (jota toki se saattaa ollakin), mutta terve hallitseva auktoriteettinen käytös ja kehonkieli on toki miehessä ihailtavaa niin normaalissa elämässä kuin naiselle seksuaalisestikin... vaikka olisivat kuinka sitä boss ladyä itsekin. Naiselle dominoiva, tai kevyemmin sanottuna itsenäinen ja auktoriteettinen, käytös on nykyään ihailtavaa ja jopa hieman toivottavaa, ja sitä katsotaan paljon enemmän sormien lävitse, koska se juttu on nyt vaan in. Seksuaalisesti dominoiva nainen (se miten me se täällä BDSM-foorumilla ymmärrämme) on suurelle osalle miehistä luultavasti pelottavaa, jos se on jatkuvaa, mutta toki kulttuuri edistää senkin puolen kokeilemista, kuten kaikkea muutakin, mikä tuntuu hyvältä ja omalta.

Ymmärrän. Traumataustaa on vaikeaa ohittaa. Se on aina jossain taka-alalla. Traumataustan avaaminen toiselle osapuolelle vaatii luottamuksellisuutta, eikä se ole mitenkään helppoa puhua siitä. Asiaa edesauttaa, jos suhteen toinen osapuoli on suhteellisen tuttu ja turvallinen ihminen.