Onko nykykulttuurissa henkinen matka alistuvaksi lyhyempi kuin alistajaksi? Oletan, että jokin osa ihmisistä löytää itsestään kummankin puolen tai ainakin vivahteita niistä, mutta onko niin, että kulttuuristamme saa vähemmän tukea dominoiville kuin alistuville taipumuksille?

Ainakin fyysisen voiman käyttöön lienee monilla kulttuurisen mallin vuoksi varsin korkea kynnys, vaikka siitä olisi avoimesti sovittu.

Palauttakaamme alkuperäine kysymys mieleen, edeltäneen pitkän yhteiskuntarakenne keskustelun jälkeen. Alkuperäinen kysymyshän ei sukupuolita mitään näiden roolien yhteydessä, mutta keskustelu päätyi tarkastelemaan asiaa sukupuolten välisenä taisteluna - mielenkiintoista?

Mutta kysymykseen - ensinnäkin, kysymyksen tarkennuksista:
Mitä kysymys tarkoittaa tuodessaan esiin käsitteen "nykykulttuuri"? Jos esim. tarkastellaan kulttuuria vain puhtaasti rakenteena, niin se on aina yksilöllisen yhteisönsä sisäinen ja sen näköinen. Yhteisöllistä kulttuuria taas luo aina kyseiseen yhteisöön kuuluvat ihmiset. Etsitäänkö siis kysymyksessä henkilökohtaisempaa, kinkyskenen (ja vieläpä mahdollisesti vain suomalaisen sellaisen) yhteisöllistä kulttuuria, vai yleistä ja koko maailmaa koskevaa, monikulttuurisia eroja ja ties mitä sodanaiheita sisältävää nykykulttuuria? Näillä määriteltävillä näkökulmapisteillä on sen verran väliä, että kysymyksen sanoitus voisi olla hieman tarkempi.

Lisäksi: Jokainen ihminenhän yksilönä myös kokee kulttuurinsa hyvin eri tavoilla, riippuen siitä millaisesta kasvutaustasta ja elämänkokemuksista on nykyhetkeen ja omalle paikalleen ponnistanut. Yhden ihmisen nykykulttuuri, ei välttämättä ole sama kuin toisen, joka seisoo tästä paikasta katsoen sata kilometriä länteen tai itään. Tästäkin syystä, kysymys on varsin laajasti sanoitettu ja vastaukset ovatkin juuri sen näköisiä miten kukin vastaava yksilö tämän "nykykulttuuri" käsitteen kokee.

Kysymys "Onko niin että kulttuuristamme saa vähemmän..." - asettaa jo omanlaisensa lähtökohdan vastaukselle. Kysymys luo olettamuksen, joka vastaajan tulee joko vahvistaa tai todistaa vääräksi - onko se edes kysymys lainkaan? Lisäksi muoto "kulttuurissamme", suuntaa huomiota jonkin tietynlaisen yhteisön sisään - jääkin kysymyksen lukijan vastuulle tulkita se, keitä meitä tässä kysymyksessä tarkoitetaan?
-

Noh, omien tulkintojeni perusteella:

Nykykulttuuri, kinkyskenen sisäisenä käsitteenä nähden - ei mielestäni erottele alistuvan ja alistavan rooleihin syventymistä tai niihin saatavaa tukea selvälinjaisesti kummankaan puolelle enemmän. Tuen määrä on usein myös yksilöstä itsestään riippuvaista ja siitä, lähteekö esimerkiksi kotoaan istumasta yhteisön sisällä järjestettäviin tapahtumiin tai pyöriikö foorumeilla ja netissä asiansa äärellä. Tuen määrä, kummallekaan osapuolelle, onkin siis enemmänkin siitä kiini mihin itse jaksaa, uskaltaa ja vaivautuu. Jos yksilö ei koskaan poistu kotoa tapahtumiin tai vaikka etsi netistä tietoa asiasta x, y ja z - jää hänen kokemuspohjansa ja ulkoinen tuki asioille varsin vähäiseksi. Sen sijaan yksilö joka tutkii ja lukee, seuraa yhteisön tapahtumia ja tutustuu ihmisiin, sekä erilaisiin tietolähteisiin - saa mahdollisesti paremman pohjan kokemuksellisesti, sekä tuen kannalta. Yksilön saaman tuen määrä riippuu aina siis siitä, osaako sitä itse etsiä, pyytää ja hakea.

Tarkastelen vastausta varten nykykulttuurin ja "kulttuurimme" käsitettä kinkyskenen sisäisenä, yhteisöllisenä ymmärryksen tasona ja yleisten perusperiaatteiden kulttuurina. Jos kysymystä tarkastellaan pääosin kinkyskenen sisäisenä kysymyksenä ja suunnataan huomio siihen, onko nykykulttuurin perusteella kinky yhteisöt vähemmän dominoivia tukevia, vastaukseni on ei. Dominoivalle osapuolelle on yhtä paljon vertaistukea ja sisältöä kuin subillekin. Tässä juuri korostuu se yksilön oma tahtotila ja tarve, jotka liikuttavat niitä tarjolla olevia mahdollisuuksia kohti.

Kumpikin osapuoli, olkoon sitten D tai s, voi omatoimisesti etsiä, hakeutua ja saada tukea. Kukin yksilö valitsee aina tietenkin itselleen sopivan tavan saada sitä tukea, siinä missä yksi etsii tukea netistä, käy toinen jossain omalle ryhmälleen suunnatussa tapahtumassa tai miitissä. Molemmilla on kuitenkin samanarvoinen mahdollisuus etsiä, hakeutua ja saada - itselleen soveltuvaa tukea omien piirteidensä kera.

Ei siis oikeastaan edes ole kyse siitä, saako jompikumpi puoli enemmän tukea tai kuinka pitkä matka (yksilöllisesti) sinne omaan rooliin on. Enemmänkin on kyse siitä, vastaako yhteisölliset vaihtoehdot tarpeisiin ja ovatko tarjolla olevat yhteisölliset vaihtoehdot sopivia jokaiselle yksilölle? Toisaalta taas, yksilölliset tarpeet ja niihin vastaava tarjonta eivät voi olla sidottuja vain roolitittitelin taakse. Kinkyskenessä voisi enemmin suunnata huomiota siihen, onko kaikilla konsensuaalisesti mukavat oltavat ja saako kukin itselle sopivia tilaisuuksia olla sitä mitä on? Saako alistuva subi tilaisuuksia olla alistuva ja saako Dominoiva vapautta olla vallankahvassa? Onko kumpikin rooli yhtä hyväksyttävä ja onko roolien yksilölliset tarpeet huomioitu vaikkapa paikallistoiminnassa..

Eli kun kunkin yksilön oma rooli on huomioitu ja hyväksytty, on myös kokemus sen roolin saamasta kulttuurisesta tuesta taattu, eikös?
 


~ Pikkuvaltikka
Kinkyhumanoidi - paljon puutaheinää tyhjästä tai tyhjää puuta heinästä

Tällainen miehet vastaan naiset -keskustelu on vähän väsynyttä.

Alkuperäinen kysymys on kiinnostava. Olen samaa mieltä aloittajan kanssa, että nykykulttuuri passivoi ihmisiä. Sellainen tekemisen omistajuus, tai dominointi, vallankäyttö, jos nyt asiaa haluaa ajatella sitä kautta, jää helposti sivuun. Niin moni asia elämässä hoituu automaattisesti ja on (muka) jonkun muun homma, ettei vallankäyttö millään elämänalueella tunnu luontevalta tai ole helppoa. Lapsuus ja nuoruus jatkuu vaan pidemmälle ja pidemmälle aikuisuuteen, valmiiden koulutus- ja viihdepolkujen seuraaminen ilman isompaa vastuuta muista kuin itsestä. Kaikki harrastukset on ohjattuja, töihin mennään jonkun muun alaiseksi, politiikan ja yhteisten asioiden pyörittämisen hoitaa siihen palkatut harvat eikä kaikki yhdessä...

Toisaalta ehkä tämä myös sitten johtaa siihen, että vallalla haluaa sitten edes leikkiä? Itseä se ainakin kiinnostaa, molemmilta puolilta. Ja alistumispuoli tuntuu tosiaan helpommalta ajatukselta, siltä että siinä olisi muka jotenkin vähemmän vastuuta. Vaikka eihän se niin mene.

En näe tätä sukupuolittuneena juttuna sinänsä, tai valtaa ja vallankäyttöä jotenkin luonnostaan maskuliinisena asiana. Naisista se vaan painettiin piiloon ehkä aiemmin historiassa kuin miehistä, ja eri tavalla.

Maailmankaikkeuden mysteerejä on, että jos kaikki sukupuolet kahdesta suurempiin lukuihin, ovat saman suoritustason omaavia, kaikessa :

Miten patriarkka voi olla olemassa ? 

*hörps*

 

Mitä tulee tuohon stogen kommenttin niin eihän valtaa oteta, se ansaitaan ja annetaan.

Ööö.. what ?   

Maailman sivu valta on otettu.

2.10.Club Kuri, Mixei, Tampere