[...]
Miksi jotkut kykenevät ylittämään normeja ja on niitä jotka normeihin eivät sopeudu, kirjoitit.
He jotka kykenevät, näkevät tuon "programmauksen" luonteen. Sen mistä mm Anssi Kela laulaa kappaleessa Ilves sanoin: "hymypoikia, joille elämä pedattiin, niistä tuli osia koneiston rattaisiin". Ne toisenlaiset ihmiset kykenevät elämään on the edge, he ymmärtävät ihmisyyden spirituaalista puolta, ovat kosketuksissa alitajuntaan. Osin tiedostaen, mutta pääsääntöisesti se on tunne mitä ei tietoisuuteen edes pysty saamaan.
Uskon itse että tämän genren ihmisissä on paljon tällaisia. Syvästi tuntevia. Se tuo elämään syvyyttä mutta myös synkkyyttä mahdollisesti. Moni uskovainen on kääntänyt tunteen jumaluudeksi, mutta se kaikki on ihmisessä itsessään. Divine spirit. Linkitin joskus runot palstalle runon "Flesh of Gods", se kertoo juurikin tästä.
Nyt mennään taas sellaiselle kokemisen tapojen vivahdeskaalalle, jonka eri sävyistä ainakaan minulla ei ole määräänsä enempää tietoa.
Mieleeni tulee useita eri vakiutuneen yhteiskunnan ulkopuolelle asettuneita ihmisiä. Taiteilijoita. Anarkisteja. Toisinajattelijoita. Huumeidenkäyttäjiä. Uuspakanoita. Lahkolaisia. Tai niitä tyyppejä, jotka kyllä ovat osa koneistoa, mutta löytävät itsensä tavalla tai toisella aina mentaalistisesti sen ulkopuolelta.
On monia syitä sijoittua tai sijoittaa itsensä marginaaliin. Niiden sisällä voi olla, toimia, havainnoida ja jäsentää olemistaan enemmän tai vähemmän tietoisella ja perehtyneellä tavalla.
Samalla lailla ihminen voi laajentaa tietoisuuttaan ja vastaanottaa monenmoista ärsykettä, jota ei syystä tai toisesta ole valmis vastaanottamaan.
Yhteys alitajuntaan voi syntyä monesta eri syystä.
Miten siihen reagoi?
Miten sen signaaleja ottaa vastaan?
Miten niitä järjestää ja järjellistää?
Mihin niitä käyttää?
Jos hylkää yhteiskunnan normit ja asettuu tietoisesti niiden ulkopuolelle, tarkoittaako se väistämättä sitä, että sieltä voisi löytää jotakin totuudellista? Entä, jos (kuten oletan sinun tietävän) on olemassa useita eri orientaatioita, joista vain tietyt poikkeavat yhteiskunnasta omalla, ohjelmointia aidosti kyseenalaistavalla JA
jotakin omaa tilalle rakentavalla tavalla. Täysin eri asia on lisäksi tehdä tästä jotakin hitusen yleispätevämpää.
Varsin riipivää, mutta totuudellista on se, että meistä jokainen havainnoi todellisuutta melko tarkkaan rajatussa kuplassa, joka tosiaan muodostuu kaikesta siitä, mitä olemme kohdanneet ja missä olemme olleet.
Vaikka oppisimmekin kyseenalaistamaan järjestelmää, vaikka löytäisimmekin sen ulkopuolelta jotakin joka säväyttää ja tuntuu aidommalta kuin se mihin olemme oppineet -- kulkee mukana aina se riski että heittäytymällä liikaa oman mielemme valtaan tulemme sen kahlitsemiksi ja menetämme otteen yhteiskunnasta.
Yhteiskunnasta, jossa meidän jokaisen pitäisi tavalla tai toisella kyetä elämään.
Seurasin tänä kesänä melko aktiivisesti sitä keskustelua, mitä Pride-kuukauden aikana käytiin kinkyyteen ja kinkytapahtumien mainostamiseen liittyen. Pirkanmaan hyvinvointialueen eli Pirhan tapahtumakalenteriin oli, käsittääkseni Pride-kuukauden vuoksi, päätynyt sellainen Rsykkeen tapahtuma, joka oli suunnattu sukupuolivähemmistöille ja sisälsi mahdollisuuden mm. verileikkeihin.
Tästäpä repesi raivo mediassa.
Esim. Lääkäri, kaupunginvaltuutettu Atte Virolainen vastusti tapahtuman mainostamista hyvinkin jyrkästi, ja totesi painokkaasti ettei kaupungin tai julkisen vallan pitäisi edistää, markkinoida tai mahdollistaa tällaisia seksuaalisia fetissitapahtumia millään tavalla.
Kommenttikeskusteluissa käytiin kiivasta keskustelua esim. siitä, ovatko tällaiset tapahtumat vain "mausteheteroiden"
(lue: ei todellisten queer-ihmisten, vaan ulkopuolisen ymmärryksen mukaan todellisuudessa heteroseksuaalien, jotka vain haluavat vaikuttaa erityiseltä larppaamalla seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön) hommaa.
Jotkut kokivat, että fetissit glorifoivat kaltoinkohtelua ja seksualisoimista, kun taas poliitikot syöksyivät politikoimaan omaa agendaansa yhteiskunnan rappiollisuudesta, sateenkaaripropagandasta ja toisaalta yhdenvertaisuudesta sekä sensitiivisten, haavoittuvaisten vähemmistöjen oikeaoppisesta käsittelystä mediassa.
Jonkinlaisella hataralla mielenkiinnolla seurasin niiden vähien kinkyjen lausuntoja, jotka olivat päättäneet kommenttikenttään jotakin kirjoittaa. Jäi mietityttämään erään kanssakinkyn kommentti: hän esitti Virolaiselle jotenkin niin, että toisen on turha tuomita, ellei ole itse ollut osana yhteisöä ja tiedä, mikä meininki täällä todellisuudessa on.
Tiedät varmasti tämänkin, mutta koska me ihmiset olemme niin erilaisia, ei mitään tiettyä yksittäistä kokemusta kykene yleistämään siten, että se tuntuisi toisista ihmisistä yhtä totuudelliselta ja vallankumoukselliselta kuin miltä se saattaa tuntua toisista.
Eri asiat voi kokea niin monella eri tavalla. Taas kieppi samaan tylsään vääntöön jota ehdimme jo aiemmin käydä vaikka kuinka paljon läpi, mutta siis voihan tosiaan sitä kinkyilyä harrastaa lukemattomista eri syistä. Toiselle se on matka alitajuntaan ja oman mielen rakenteisiin, toiselle puhtaasti sensorista tai mentaalista, toisella se vaikuttaa syvästi psykologiaan siten, ettei välttämättä edes tiedosta miksi sitä harjoittaa.
Se, että esim. minä koen saavani kinkyydestä hyvinkin paljon psykologisesti, ei välttämättä ole yksin ja itsessään totuudellista sekään. Keskittymällä intensiivisesti johonkin asiaan menetetään aina huomiota jollakin toisella elämän osa-alueella.
Omasta seksuaalisuudesta voi saada paljon, sillä sitä harjoittaessaan on auttamattomasti tekemisissä myös sen puolen kanssa itsestään, jota ei täysin voi hallita tai tiedostaa -- vähintään ruumiillisesti, persoonahan ja oma tahto voi vaikuttaa hyvinkin vahvasti siihen, miten käyttäytyy ja mitä haluaa itsestään antaa.
Toisaalta, jos ihminen syventyy liiaksi omaan seksuaalisuuteensa, ja pitää sieltä löytämiään asioita merkityksellisinä
koska ne tuntuvat voimakkailta, voi huomio kirvota kaikesta siitä, mikä todellisuudessa on olennaista. Havaittu merkityksellisyys voi olla kokemuksen intensiivisyydestä johtunutta harhakuvitelmaa.
Ja koska ihmisellä on käytössään vain rajattu määrä tietoa, jos yksin sen kanssa syventyy omaan itseensä, päätyy jossain vaiheessa vain pureksimaan omia jalkanahkojaan ja pyörittämään jo tunnettua dataa päässään. Tai uppoaa niin syvälle, että menettää otteen kaikesta ulkoisesta.
Itsestä saatu informaatio on kyettävä yhdistämään ulkopuoliseen maailmaan. Parhaimmassa tapauksessa itsen sisäistä ja ulkoista materiaa voidaan vuorotella sopivassa suhteessa niin, että ne palvelevat sekä itseymmärrystä että sopeutuvuutta ulkoiseen maailmaan -- oikeassa suhteessa tietenkin.
Omaan alitajuntaansa syvälle painunut taiteilija voi olla niin oman mielensä tuottaman luomisinnon vimmassa, että kykenee älyttömään tuotteliaisuuteen. Itse sisältö voi olla ymmärrettävää vain harvalle.
Ja tämä ei päde vain taiteilijoihin: alitajunnan portit voivat olla hyvinkin auki myös heillä, jotka eivät kykene jäsentämään havaintojaan tai edes suhtautumaan niihin kriittisesti. Tässäkin tilanteessa kokemuksen voimakkuus voi ottaa yliotteen ihmisestä hyvinkin monella erilaisella tavalla.
Tasapaino usein löytyy suhteessa maalliseen ankkuriin.
Joten joo, ehkäpä kinkyyskin tulee mielekkäällä tavalla mahdolliseksi,
kun sitä jatkuvasti harjoitetaan suhteessa riskeihin ja ollen niistä tietoisia.
Stigmatisaatio, vaikkakin se aiheuttaa paljon häpeää ja voi syventää henkilön ongelmia eri aikaväleillä, voi toisinaan myös antaa puitteet, joiden varassa toimija
rikkoo sääntöjä tietoisesti. Kaikille näin ei käy, mutta joskus stigmaa ja normeja tarkastellessa ihminen voi muodostaa sisäisen erottelun oman identiteettinsä ja stigman sisältämän karikatyyrin välille. Tällä on mahdollisuus ratsastaa.
Joskus taas ihminen nielaisee stigman. Tulee itse sen karikatyyriksi. Tällöin ne kaikki alkuperäiset hallintaan ja kontrolliin liittyvät säännöt menettävät merkityksensä. Ihminen alistuu itselleen ja niille toimintatavoille, jotka häneltä on näennäisesti kielletty mutta joita kenties häneltä on kaiken aikaa odotettu. Oletettu, ettei hän kykene muuhun.
Pelkkä sääntöjen rikkominen sinänsä ei ole vallankumouksellista. Sen on oltava rakentavaa.
Mutta jääkö rakentavuus silloinkin pelkäksi kokemukseksi yksilön omassa mielessä?
[HUOM! Typoja korjattu, kappaleita lisätty.]
Tuoreimmat viestit