Joo, itsellekin tuo (sosio)kulttuurillisen kasvuympäristön ja siihen aiemmin implisiittisesti sisältyneen kasvatuksen muutos - tai puutos - näyttäytyy yhtenä olennaisena osatekijänä kokonaiskuvassa. Jane Austini "Järki ja tunteet" opetti naisia miehistä ja miehen valitsemisesta. Nyt sen tekee..?

Toisenlainen osatekijä on vanhempien kasvukulttuurin ja heidän jälkeläistensä kasvuympäristön välinen eroavaisuus. Ei pelkästään ympäristö virikkeineen eli loputtomine viihdykkeineen ja "olet mitä ostat ja omistat"-maailmankuvan sisäistymisine, vaan myös vanhempien tarjoama esimerkki ja tapa kasvattaa lapsiaan: lapset eivät ole ranskalaisittain "perässä kulkevia", vaan keskiössä aivan liian monen vanhemman elämässä. Se ei tee hyvää lapselle. Tähän kun yhdistetään epäonnistuneet avioliitot, riitaisat välit ja luultavasti jommalta kummalta puolelta toista vanhempaa mitätöivät puheet, päästään asetelmaan jossa kasvavan ihmisen ensimmäinen ja tärkein malli kahden ihmisen välisestä syvästä ihmissuhteesta on - kurja. Sen sijasta, että kukaan olisi opettanut yksilölle kuinka tällainen voidaan välttää, nuori aikuinen luo kuvitelman että hän aikoo välttää sen. Kuvitelmat eivät kuitenkaan kanna vetten päällä. Seurauksena on kaikenlaista häslinkiä, draamaa, ympäriinsä paneskelua tai laastarisuhteita - kaikkea ylimääräistä, minkä taustalla häämöttää toive löytää joku, joka rakastaisi ja jota voisi rakastaa. Mutta se rakastamisen taito ei vain ole hallinnassa, kun sitä ei ole koskaan opittu. (Viittaus Erich Frommiin) Seuraa lisää draamaa ja eroja, pettymyksiä, uusia määreitä joilla seuraava kumppani valitaan ("ei ainakaan X Y Z - ne on red flagejä!").

Minne ei katsota, on peili ja sen näyttämä ihminen elämänhistorioineen. Ratkaisua etsitään ulkomaailmasta, vaikka ihmiset kantavat ongelmaansa ja toiveidensa toteutumisen estettä sisällään. Sanottaisiinko pakollisen analogian kohdalla, että hujanhajan olevat langanpätkät pitää selvittää ja työstää yhdeksi vankaksi köydenpätkäksi, jotta sen voi sitoa toisen ihmisen kanssa yhteen. Kestämään vedon, jota molemmat - sekä elämä - tulevat siihen kohdistamaan.

Onneksi tämä ei koske kaikkia. Mutta niitä joita se koskee, käy sääliksi. Se harmitus kun rakastettua ei löydetä on vahva, vaikka sitä ei kovin usein haluta päästää pinnalle muiden nähtäväksi. Näillä ketkä somessa raivoavat toisen sukupuolen kelpaamattomuudesta, se on kaikkien nähtävillä - pettymysten tuottama turhautuminen käännettynä katkeroituneeksi vihaksi. Useampi taitaa kärsiä hiljaa - ja keskittyä vaikka itsensä bodaamiseen salilla, sekä seksisuhteissa luuppaamiseen tyhjyyden tunnon poistamiseksi.

Bilessä BEP-tuotteita ja tavaraa järisyttävillä alennuksilla, noin-60-80%.
Myyntipöytä kuvauspisteen luona avautuu bileiden alkaessa. Nopeat tarvitsijat vievät. Ei jälleenmyyjille. Ostomäärää rajoitetaan asiakasta kohti tarpeen mukaan. Hinnat siis 3-10 €!
Näytteillä/myynnissä ehkä myös jotain muutakin, käytettävissä kuvausrekvisiittana.

Ei ole tähän niin kuin ei muihinkaan yhdistyksen tilaisuuksiin. Vaikka lippuja olisi vielä jäljellä, niin lipunmyynti lopetetaan ilmoitettuna ajankohtana. Todennäköisesti ja toivottavasti liput toki tullaan myymään jo ennakkoon loppuun. Sen verran vähän niitä enää jäljellä.

Eipä muuten missään näy mitään ennalta ilmoitettua lipunmyynnin päättymisajankohtaa (tai en vaan löytänyt/huomannut)

Onko pakkopaita aitoa nahkaa?
Missä päin sijaitsee?

aiheena miten parin muodostus on vaikeutunut todella isosti koska ihmiset vaativat toisiltaan hyvin paljon ja toisaalta eivät ole valmiita joustamaan omaan elämään tehdyistä puitteista kompromissin vuoksi

Monet ensinäkemältä vastakkaiset tekijät vaikuttavat tähän asiaan samansuuntaisesti:

Informaatio- ja kulttuuriympäristömme tarjoaa ähkyyn asti ristiriitaisia signaaleja: Pystymme hankkimaan irtofaktoja asiasta kuin asiasta. Toisaalta aikakauttamme pidetään korostuneen tarinallisena - tarjolla on kiihdytettyä draamaa ja saippuaoopperaa joka lähtöön; toki myös klasssikoita ja ikiaikaisia myyttejä. Yhtenäiskulttuuri on korvautunut postmodernilla voileipäpöydällä, josta voimme poimia haluamiamme osasia ilman, että mikään ns. iso tarina sanoisi, sopivatko ne yhteen keskenään.

Elämää on opetettu ajattelemaan projekteina, jotka voivat olla keskenään jännitteisessä suhteessa: Kestääkö sosiaalisen menestyksen projektini sitoutumisen tähän suhteeseen (eli mitä kaverit sanoo)? Kärsiikö työurani, jos kumppani ei mukaudu riittävästi ammattialani arvoihin (aiheuttaako pikkujoulut ongelmia)? Ovatko minun ja potentiaalisen kumppanin eri rytmit (unesta ja ruokailusta biorytmeihin) yhteensopivia keskenään? Yhtään ei helpota, että kaikki laskelmointi suositellaan heittämään romukoppaan ja luottamaan intuitioon tai kohtaloon (silloin vain tullaan liittyneiksi intuitionisteihin tai fatalisteihin, joilla on omat suosituksensa...).

Nämä muutokset eivät ole tapahtuneet hetkessä. Alvin Toffler kirjoitti tämänsuuntaisista ristipaineista ja yllättävistä kombinaatioista jo teoksessa Hätkähdyttävä tulevaisuus (1972, alkuteos Future Shock 1970). Osittain tämä liittyy laajempaan käsitykseen ns. suurten kertomusten hajoamisesta: ihmiskunnalla ei enää ole ajattelun ja sopeutumisen tukena muutamaa harvaa myyttiä tai ideologiaa, vaan nämä ovat mukana vain yhtenä aineksena porisevassa vaikutelmakattilassa.

Tähän tilannekuvaan sopii toisaalta paradoksaalisesti ja hyvin inhimillisesti se, että halutaan sitoutua johonkin turvaa tarjoavaan perinteeseen ja sitä tukevaan yhteisöön, mihin perustaan tämä sitten nojaakaan. Yhteenkuuluvuutta voi kokea yhtä lailla kuukauden ikäiseen nettiyhteisöön kuin vuosisataiseksi tai -tuhantiseksi oletettuun perinneyhteisöön ja arvopohjaankin. Painotukset näiden kesken luovat omat ongelmansa, joihin eräillä esimerkeillään viittasi jo Toffler. Tällä foorumilla kysymys saattaa kuulua näin: Voinko olla täysin rinnoin kinky, jos perheelleni tai suvulleni tärkeä arvojärjestelmä (olipa se uskonto, puolue tai veljeskunta) vaatii vähintään vaniljaa tai jopa absoluuttista seksuaalimoraalia tai toisaalta katsoo tietynlaista käyttäytymistä sormien läpi?

Mr Birch