Jaa'a.
Kyllä mä lähtisin lähestymään asiaa ihan samalla tavalla kuin moni muukin tässä keskustelussa. Sessiosuhteessa n.30v ikäero voi toimia joskus todella hyvin, parisuhteessa jossa luodaan perhe ja koti ja yhteinen elämä, sitä en tekisi. Jos toinen on 19v, joka vielä kouluttautuu ja hakee itseään on suhteessa (oletettavasti) kypsän 50v kumppanin kanssa, siinä törmää kaksi aivan eri maailmaa yhteen. Tulee tosiaan puheeksi nämä eläköitymiset ja rauhalliset eläkepäivät kun taas suhteen nuorempi osapuoli rakentaa vasta omaa uraansa ja elämäänsä. Eli parisuhteen vanhempi osapuoli katsoo lapsien perään jos jaksaa ja mökkeilee ja ehkä matkustaa kun toinen käy töissä.. Sitten tosiaan jos siihen ottaa vielä mukaan puheen lapsista, silloin pitäisi minusta myös miettiä sitä, miltä lapsista tuntuu kun isä on vanha. Voin itse omakohtaisella kokemuksella sanoa, että iäkäs isä ei aina ole kaikkein mukavin asia. Sillä fakta on, että tulen olemaan keskimääräisesti paljon nuorempi menettäessäni isäni kuin suurinosa muista ystävistäni tai ikäisistäni henkilöistä. Toki koskaan ei voi tietää, milloin kuoleman ovi käy, mutta todennäköisyys tälle on huomattavasti suurempi. Sama koskee myös sitä, että haluaako alle keski-iän oleva aikuinen haudata tai hoitaa puolisoaan joka siirtyy enemmän sinne vanhuuden porteille omine vaivoineen. Kai sitä jotenkin niin sanotaan, että nuorena ja vanhana ikäerot tuntuvat, siinä välissä ei välttämättä niinkään paljon. Ja mikä se ikäero sitten on.. 30v on jo paljon.
Toki maailma on pullollaan pariskuntia joissa on suuri ikäero, mutta itse näen sen jotenkin poikkeuksena, että sellainen suhde kestää ja on antoisa molemmille.
