Kirjoittaja Aihe: Erilaista erotiikkaa  (Luettu 30062 kertaa)

Kolumnisti

  • Moderator
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 372
  • Galleria
Erilaista erotiikkaa
« : 29.11.2015, 07:40 »
Erilaista erotiikkaa

Alakulttuurimme on kyllästetty erilaisilla eroottisilla esityksillä valokuvista blogiteksteihin ja fiktioon. Selvästi eniten näkee ja kuulee antautuvan seksuaalisuuden kuvauksia. Erityisesti alistuvan naisen eroottisuutta nostetaan kaikin mahdollisin ilmaisukeinoin esille tämän tästä.

Sen sijaan sadistien ja dominoivien seksikkyys ja seksuaalisuus on jotain, mitä kuvataan niin kuvin kuin sanoinkin huomattavasti harvemmin. Oikeastaan meillä ei näytä olevan olemassakaan sellaista vakiintunutta kulttuuria, jossa dominoiva ja/tai sadistinen ihminen kuvattaisiin haluttavana ja eroottisena.

Eroottiseen kuvastoon kuuluu perinteisesti paljas pinta, mutta sitä eivät dominoivat ja sadistit juuri vilauttele. Kainostelu tuntuu koskevan erityisesti miehiä. Jos jossain joskus näkee dominoivan tai sadistisen miehen kikkelin, se on lähes aina vitsi joko alun alkaenkin, tai sitten siitä tehdään sellainen. Myös dominoivien/sadististen naisten dresscode näyttää olevan selvästi peittävämpi kuin alistuvien, eivätkä nämä ainakaan julkisesti pikkuhepeneissä keikistele.

Näkymättömyys ei verhoa pelkästään dominoivien ja sadistien kehoa, vaan myös näiden seksuaalista nautintoa ja kokemusta laajemminkin. Esimerkiksi bile-etikettiin dominoivien ja sadistien fyysinen nautinto ei kuulu ilmeisesti ollenkaan. Wandit surisevat alistuville ja sormet uppoavat subien sisään, mutta dominoivien genitaalit pysyvät peitettyinä ja koskemattomina. Ja jos kuvagallerioissa ei vilise kuvia dominoivista ja sadisteista sukupuolielimineen, niin eipä siellä tavata näitä kuvata kiihottavalla tavalla ylipäätään. Näiden osana tuntuu olevan toimia korkeintaan statisteina, jotka mahdollistavat alistumisen kuvaamisen sen sijaan, että dominoivaa/sadistista ihmistä tai toimintaa itsessään esitettäisiin eroottisessa valossa.

Jos ei hallitsevien osapuolten fyysistä nautintoa näytetä, niin eipä siitä hirveän paljon puhutakaan. Tuntuu myös olevan kovin kurinalaista, miten dominoivasta tai sadistisesta nautinnosta sitten sopii kertoa. Kun dominoivat ottavat osaa keskusteluun tai kertovat kokemuksistaan, pitäydytään järjestään melko yleisellä tasolla tai teknisissä yksityiskohdissa, kertoen millaisia metodeja ja välineitä on milloinkin käytetty. Aktin nautinnollisuutta osoitetaan kuvailemalla subin reaktioiden rajuutta sen sijaan, että paljasteltaisiin yksityiskohtia omien tuntemusten voimallisuudesta.

En tiedä teistä, mutta minä kaipaan niitä toisenlaisia tarinoita. Minä olen kyllästynyt pelkkiin puolikkaisiin.

Ole kiltti ja anna minun katsoa kuvia sinusta eroottisimmillasi. Kun sinun kehosi on paljastettu, ja paljaana on se niin monen mielestä vääränlainen himo sinussa. Halu tehdä minulle kipeää, halu laittaa minut nöyrtymään. Anna minun kiihottua ja himoita sinua siinä kuvassa, vaikka emme ehkä koskaan tapaisikaan.

Kerro minulle miltä se tuntuu. Kerro, miten adrenaliini syöksyy sinun ranteisiisi, kun päätät että nyt sinä lyöt. Mitä sinussa tapahtuu, kun minun huutoni uppoaa sinun ihoosi. Kerro, miten sinä koet itsesi kun sinulla on kaikki se valta käsissäsi. Puhu sinun kehollasi, älä minun.

Puhu kielellä, jota ei vielä ole.




- pikkusisko

Kirjoittaja on kovasti pahoillaan, kun toimittaa hengentuotoksensa teille tällä kertaa näin raakana. Marraskuu on tapansa mukaan vetänyt mielen niin matalaksi, ettei ajatus eikä juttu kerta kaikkiaan tahdo luistaa.

submit

  • Vieras
Vs: Erilaista erotiikkaa
« Vastaus #1 : 29.11.2015, 11:49 »
Raakuus näyttää sopivan tekstillesi :)

Lyhyesti ja vain dresscode-kohtaan liittyen:
Kysymys ulkomailla asuneille, usein vierailleille ja siellä eri maiden BDSM-skeneen tutustuneille: onko näin myös muualla?

Olen kuullut kerrottavan, että homomiesten skenessä asia on toisin. Samoin kuullut, että ulkomailta löytyy bileitä, joissa ei naureta paljaspakaraiselle, vain chapseihin pukeutuneelle Masterille, koska asuhan on käytännöllinen - pääsee helposti panemaan tai muutoin kyrpäänsä ilahduttamaan.

Pip

Vs: Erilaista erotiikkaa
« Vastaus #2 : 29.11.2015, 12:11 »
Hassua, että ennen tätä kolumnia multa pyydettiin kuvaa, jossa olisin mallina. Jopa kuvailtiin hyvinkin tarkasti: Minä nahkaisessa laiskanlinnassa rööki toisessa ja muna toisessa kädessä. Kasvoilla se harvoille tuttu ilme. Mustavalkoisena, tai erittäin pehmeillä väreillä oleva kuva, jossa vartalon muodot näkyvät selkeästi. Nyt kun ajattelen, niin voishan sellaisen otattaa, Mutta onko se sitten eroottinen, siitä en mene sanomaan muuta, kuin ettei ainakaan minun mielestäni.

Ms. M

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 2966
  • An' I don't give a damn 'bout my bad reputation.
  • Galleria
Vs: Erilaista erotiikkaa
« Vastaus #3 : 29.11.2015, 12:35 »
Mä olen aina ollut utelias tän asian suhteen kans. Olen kyllä saanut tietääkin asiasta, kun olen utelemalla udellut. Kun olen sellainen alistuja, että pitää olla varma että se alistajakin tykkää.

Tosin, miksi he minua alistaisivat, jos eivät saisi nautintoa siitä irti?

Kyllä se silti aina saa omatkin mehut liikkeelle, kun kuulee sen alistavan osapuolen ääntelehtivän nautinnosta.  :love:

Lily

Vs: Erilaista erotiikkaa
« Vastaus #4 : 29.11.2015, 13:46 »
Taidankin kuulua monessa muussakin asiassa pieneen, mutta mielestäni antoisaan ihmisryhmään ja "lokeroon", jossa Dominoivatkin nauttivat, tarkoitan siis näkyvästi  :love:

Mitenkään alentamatta subien/subin ihmisarvoa, olen ajatellut niin että subin ensisijainen tehtävä on pitää Dominoiva osapuoli tyytyväisenä (enkä mitenkään nyt tarkoita että se olisi ainoa, saatikka että nautinto olisi yksipuolisesti toteutettava).

Olen onnistunut nauttimaan niin fyysisesti, kuin myös henkisesti julkisillakin paikoilla, ja molemmissa tapauksissa se kyllä näkyy myös ulkopuolisille.

Olen varsin puhelias, sosiaalinen sekä (välillä jopa valitettavan) ilmeikäs sekä äänekäs. Siihen perustuu varmaankin myös se että nautintoni näkyy ulkoisesti, myös subia käsitellessä.

Kahdenkeskinen toiminta on eri asia, jolloin tietenkin kommunikaatio on tärkeää..
Haluankin usein asiasta puhua, ja mainita esim miltä jokin tietty kohta sessiossa tuntui, ja kuinka paljon silmää miellytti jokin tietty tilanne..

Mitä pukeutumiseen tulee.. hmm..
Aiemmin pukeuduin paljastavampiin asuihin, sittemmin siirtynyt hieman vähemmän paljastaviin.. Siihen ei ole vaikuttanut mitenkään oman "statuksen" pönkittäminen, aikansa kutakin..
Mielestäni arvovalta ei mitenkään liity vaatetukseen..Mielessä tarina jossa Domina suoritti mahtavan session läpi, päällään jumpsuit ja tohvelit ::)

Jos ihmiset uskaltaisivat olla sellaisia kuin ovat, niin kovin välittämättä muiden mielipiteistä, olisi varmastikkin kovinkin paljon helpompaa..

Kukin tyylillään,harva uskaltaa kokonaisuudessaan kuitenkaan omalla tyylillään >:D

Omissa kirjoituksissani pyrin myös kertomaan molempien osapuolien nautinnosta, sekä tuntemuksista realistisesti ja tasapuolisesti, juurikin siitä syystä että mielestäni D/s parhaimmillaan on valtaisaa nautintoa molemmille osapuolille, toimiessaan kuin tanssi.. :love: :love: :love:

Tiera

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 177
  • Kiltti ja viaton lävistäjätäti
  • Galleria
Vs: Erilaista erotiikkaa
« Vastaus #5 : 29.11.2015, 13:48 »
Hyvää tekstiä ja samaa olen itsekin miettinyt! Olisi kiva päästä tutustumaan siihen toisenkin puolen sielunelämään tarkemmin.

Meeri

  • tuhma hauva
  • Administrator
  • *
  • Viestejä: 4511
  • Galleria
Vs: Erilaista erotiikkaa
« Vastaus #6 : 29.11.2015, 14:03 »
Tuossa kyseltiin miten on ulkomaiden scenessä, pukeutuuko sielläkin dominoivat yhtä pömpöösisti kun täälläkin.
Mitä nyt oon käynyt bileissä Lontoossa ja Hollannissa, ja seurustellut saksalaisen dominoivan miehen kanssa, niin sanoisin että suomessa ylipäätään on bilepukeutuminen peittävämpää kun muualla. Suomidommejen vakiasua, korsettia ja pitkää hametta, en ole nähnyt missään muualla kun suomen scenessä. Maailmalla on bilepukeutuminen värikkäämpää, niukempaa ja leikkimielisempää, ihan koosta ja Ds-roolista riippumatta. Myös miehillä.
Fetlifeä seuraamalla voi myös todeta että dommen ei tarvitse pukeutua peittävästi, tuolla kun on paljon kuvia dommeista hyvinkin niukoissa asuissa. Eikä se tunnu ainakaan arvovaltaa vähentävän. Itse en tykkää dommesessioida alasti tai vähissä vaatteissa, fetisisti kun olen. Mutta en myöskään pidä mistään stereotypisistä dommeasuista, vaan on sitä tullu dominoitua ihan villasukissa, legginseissä ja neulepaidassakin.

heinrich

  • Vieras
Vs: Erilaista erotiikkaa
« Vastaus #7 : 29.11.2015, 15:01 »
Hmm...
Hyvä avaus :)

Raakuutta tekstissä en kyllä minäkään lähtisi moittimaan.
Päinvastoin.

Aihe lienee ehken hiukan häveliäisyydenkin verhoama.
Ts. Olisiko se jo "liian pervoa" kuvailla mille sen piiskan pitely...
Sen osuminen tuntuu kädessä...
Lyönnin vaikutuksien tarkastelu kuritettavassa...
Miten se saa D.n laavan kiehumaan...?

Ehkä sen alistuvan kantilta asioiden kuvailu on jotenkin "hyväksyttävämpää"?

Ach... Fetissit...
Kyllä on rehellisyyden nimissä myönnettävä, että ainakin itselleni D.n pukeutumisella on merkitystä.
Ainakin alkuunsa...
Suhteen syventyessä garderobin merkitys vähenee.
Eli ei sille "villasukka-Dominalle" alistuminen mitenkään erikoista olisi.
Hän olisi jo paikkansa saavuttanut... ;)


Chilipala

Vs: Erilaista erotiikkaa
« Vastaus #8 : 01.12.2015, 01:36 »
Mm...itseäni kiihottaa paljon kuulla dominoivien ajatuksia ja tuntemuksia, kuulla mikä siellä pään sisällä ja kehossa kipinöi, riehuu ja janoaa tyydytystä. Enemmän vaan sitä esille kiitos! Ehkä se koetaan D:n stereotyypistä liikaa poikkeavaksi ja liian yksityiseksi asiaksi? Harmi.

pikkusisko

Vs: Erilaista erotiikkaa
« Vastaus #9 : 01.12.2015, 08:12 »
Kiitos submit, Tiera ja heinrich, helpotus kuulla että kelpasi vaikkei ollutkaan vimpan päälle viilattu :)

Minusta on jotenkin aivan höpsöä jos syy pidättyväisyyteen on huoli omasta arvovallasta. Minusta kun tässä olis päinvastoin aivan tuhannen taalan paikka saavuttaa sitä statusta erottumalla joukosta edukseen. Esimerkiksi runopuolellahan aina silloin tällöin dominoivien miesten sielunmaisemaa on kuitenkin raoteltu, ja akat on aina olleet aivan mehuissaan  :)) Voin kuvitella millaisen hypen sytyttäisivät ajatuksella ja taidolla toteutetut kuvat D-ihmisten ja sadistien omasta habituksesta seksikkäimmillään, tai sitten ihan vain toisenkinlaiset tekstit joissa mentäisiin siltä toiminnallisen ajatuksen tasolta vielä syvemmälle oman ihon alle. Minä ainakin laukeaisin pikkuhousuihini :love: Varsinkin kun näin pienissä piireissä mitä Suomessakin on, siinä olisi vielä se suloinen illuusio, että moista sielunruokaa tarjoava olisi tietyllä tavalla itseä lähellä.

stoge

  • PoVi
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 2987
  • Väkivalta kuuluu makuuhuoneeseen
  • Galleria
Vs: Erilaista erotiikkaa
« Vastaus #10 : 01.12.2015, 08:14 »
LUSTMORD!

Siinä se isoin.  >:(

pikkusisko

Vs: Erilaista erotiikkaa
« Vastaus #11 : 01.12.2015, 08:31 »
LUSTMORD!

Siinä se isoin.  >:(

Toimiskohan se pin uppina..?

stoge

  • PoVi
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 2987
  • Väkivalta kuuluu makuuhuoneeseen
  • Galleria
Vs: Erilaista erotiikkaa
« Vastaus #12 : 01.12.2015, 08:33 »
LUSTMORD!

Siinä se isoin.  >:(

Toimiskohan se pin uppina..?

KYLLÄ!

Varsinkin PETAn veriset ämmät jauhelihapaketeissaan niiden
'älä syö pihvejä' -kampanioissa!

 :o

IKRM

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1542
  • kizzzan Herra
  • Galleria
Vs: Erilaista erotiikkaa
« Vastaus #13 : 01.12.2015, 09:28 »
Voin kuvitella millaisen hypen sytyttäisivät ajatuksella ja taidolla toteutetut kuvat D-ihmisten ja sadistien omasta habituksesta seksikkäimmillään, tai sitten ihan vain toisenkinlaiset tekstit joissa mentäisiin siltä toiminnallisen ajatuksen tasolta vielä syvemmälle oman ihon alle.

Et taida ymmärtää Dominoivan miehen ajatusmaailmaan ollenkaan.

IKRM

pikkusisko

Vs: Erilaista erotiikkaa
« Vastaus #14 : 01.12.2015, 09:45 »
Voin kuvitella millaisen hypen sytyttäisivät ajatuksella ja taidolla toteutetut kuvat D-ihmisten ja sadistien omasta habituksesta seksikkäimmillään, tai sitten ihan vain toisenkinlaiset tekstit joissa mentäisiin siltä toiminnallisen ajatuksen tasolta vielä syvemmälle oman ihon alle.

Et taida ymmärtää Dominoivan miehen ajatusmaailmaan ollenkaan.

IKRM

Sepä se. Kuinka voisinkaan, jos se maailma pidetään minulta kiinni?

Joskaan en ole niinkään kiinnostunut sen geneerisen dominoivan miehen ajattelumalleista, vaan minua kiinnostavien ihmisten henkilökohtaisista kokemuksista, niin fyysisistä kuin henkisistäkin.