Kirjoittaja Aihe: Pieni scene ja sallittu toisen huomiotta jättäminen  (Luettu 7691 kertaa)

Koulumestari

  • Vieras
Vs: Pieni scene ja sallittu toisen huomiotta jättäminen
« Vastaus #15 : 07.04.2019, 23:19 »
Hyvä kirjoitus!
tuon viimeisen kohdan "pysyä aina muiden riidoista kaukana"-esim- on iso probleema vain...
Niin vanilja kuin kinkymaailmassa.
Vähän aina ja kaikkialla.
Ja entäpä ne elämäntilanteet(vähän alun perusasiasta sivuun), jossa sinun(kieliopillisesti siis yleisesti, passiivimuotoa käyttäen)
itsesi yksityisasioihin työnnytään pilkkakirves kädessä(sanoo itse asiasta runsain määrin kokeneena),ja sulta on - liian kauan puuttunut
kyky ja taito HENKISEEN itsepuolustukseen, niin sanattomaksi jääneenä kasauma on lopulta hengenvaarallinen. Posttraumaattinen stressitila
tuottaa kohtuuttoman kortisolipitoisuuden,aiheuttaen myös ajatukset, mieliteot Vihan takia, joita tosin EI saa edes TUNNETIlLANA kirjoittaen
loukkaajalleen kuvata, sanoo koko maailman viisaus, oi tuo Pyhä Suomen Lakikirja, KOSKA SE MUOKATTIIN TAPPOUHKAUKSEKSI, vaikka
 tarkoitukseni oli vaatia selvitystä, mihin tietämyksen määrään SOLVAAMINEN perustui, ei muuta, mutta Ahneet ja ennenkaikkea Kostonhimoinen
koko muinainen perhekuntani oveline huippujuristeineen yksin minua vastaan, ei ei perkele... Nyt poikki. Aina multa lähtee lapasesta ja
menee, vieläkin Sodan (2013-2015) PERINTÖsodan hirveyksiin. Jonka mielipuolisuuden osalta Franz Kafkan klassikko "Oikeusjuttu" muuttui
herttaiseksi lasten iltasaduksi... hmh... tai ei ny ihan... Olen siitä jotain täällä vähän maininnukin, jossain. Taisi olla se kun kiittelin KOKO
KINKY-YHTEISÖÄ, miten vuosien tauon jälkeen kannatti palata "takaisin". Sain paljon muuta ajateltavaa, uusia ystäviä jopa.

Tämä sekava selonteko on jo kaukana Aloittajan asiasta, niin vaan joskus käy.  Voi hyvä ihme, kun joskus ei ihmissuhdemössöt ja sössöt vaan
vilpittömästi yrittenkään selviä... ...Loppu.

sulkaluva

  • Vieras
Vs: Pieni scene ja sallittu toisen huomiotta jättäminen
« Vastaus #16 : 08.04.2019, 21:31 »
Hyvä aihe! Itsellä on kinkyskenessä yksi ex, jonka kanssa samassa tilassa oleminen ei toiminut ollenkaan. Miitit ja kaikki muutkin paikat jonne satuttiin samaan aikaan olivat kiusallisia, kumpikaan ei osannut rentoutua ja hän koki pahaa ahdistusta asian takia.

Kumpikaan emme tämän takia silti jättäytyneet mistään pois ja nyt olemme tehneetkin sovinnon, joten satunnaiset ja vahingolliset näkemiset illanvietossa sujuvat ongelmitta.

Pienet piirit tekevät kaiken hankalaksi enkä ylläty yhtään, etten ole ainut jolla tällainen tilanne on/on ollut. Varmaan aika ja asioiden hyväksyminen auttaa parhaiten, jos eroon ei liity minkäänlaista väkivaltaa tms. Kusipäisyys ja mielipide-erot eivät ole kuitenkaan mikään syy yrittää poistaa henkilöä kokonaisesta yhteisöstä tai kieltää hänen länsäoloaan tapahtumista.

Inhottavinta näissä jutuissa on sitten aina sivulliset, jotka joutuvat valitsemaan puolensa muiden ihmissuhteista ja kuulemaan ehkä hieman väritettyjä ja asiattomia yksityiskohtia toisten suhteista. Itse olen syyllistynyt jälkimmäiseen, mutta sen olen pyytänyt kaikilta osapuolilta anteeksi.

Mikä olisi oikea toimintatapa, jos jompikumpi kokee PTSD-oireita, toinen on ollut väkivaltainen tms? Mistä näihin tulisi ilmoittaa ja kuinka yksityiskohtaiset perustelut tarvitaan, että jonkun osallistumine tapahtumiin voidaan kieltää?

D79Mies

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 721
  • Haista vittu ei ole turvasana.
  • Galleria
Vs: Pieni scene ja sallittu toisen huomiotta jättäminen
« Vastaus #17 : 08.04.2019, 22:23 »
Jos olisin jäänyt kotiini jokaisen itseäni ahdistavan asian vuoksi, niin olisi koko elämä jäänyt elämättä...

Eniten minua surettavat ne eron osapuolet, jotka julistavat, että jos et ole minun puolella niin olet minua vastaan. Ellet osaa sopia eroasi riidattomasti, niin onko siinä sitten pakko ottaa ympäristön ihmissuhteetkin panttivangiksesi? Toivon, että edes molempia eron osapuolia tuntevat sivulliset saisivat olla samassa tilassa luontevasti.

IKRM

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1542
  • kizzzan Herra
  • Galleria
Vs: Pieni scene ja sallittu toisen huomiotta jättäminen
« Vastaus #18 : 09.04.2019, 09:03 »
Jos kokee tulleensa suhteessa hyväksikäytetyksi ja väärinkohdelluksi, minkä ihmeen vuoksi pitäis erota hyvissä väleissä, tai suhteen jälkeen olla missään tekemisissä, tai mahtua samoille kekkereille ?

Ja toisaalta, jos on niin hyvissä väleissä että eronkin jälkeen voi olla hyviä ystäviä, niin miksi erota, eikös silloin kannattais jatkaa suhdetta.

IKRM

Occam

  • Ketjureaktio
  • Baarikärpänen
  • *
  • Viestejä: 773
  • Way of the Asatru
  • Galleria
Vs: Pieni scene ja sallittu toisen huomiotta jättäminen
« Vastaus #19 : 09.04.2019, 10:32 »

 Komppailen edeltäviä kirjoittajia.

 Maailmassa jos jokaisen ahdistavan asian ottaa otsaluuhun kannettavaksi, niin aika paljon on elämä raskaampaa. Monella ihmisellä eroaminen on raskas prosessi on ne syyt mitkä vain.

Eron jälkeen voi olla vaikea nähdä toisen elämän jatkuvan.
Kun toinen jätti (tai vaikka olisi itse jättänyt toisen),
on se toisen näkeminen uuden seurassa varmasti isku,
joka ottaa koville. Varsinkaan jos oma elämä ei mene samalla tahdilla eteenpäin.

Jonkun kerran olen eronnut,
harvoin olen jäänyt kaveriksi,
auttanut olen jälkeenkin päin,
jos on apua pyydetty.

Kohteliaisuus ei ole silti sitä,
että tarvitsee väistää toisen edestä,
vaikka toisesta tuntuisi pahalta nähdä.
Eikä maailmaa saa ottaa omaan pahaan oloon panttivangiksi.

Ja jos esim. joku kokee,
että oman pahan olon takia,
pitää alkaa kieltämään koko skenen bileistä,
joltain pääsy oman ahdistuksen takia.
On perusteiden oltava jo käytännössä,
ihan rikoksen tunnusmerkkejä täyttävää kamaa.
Ei ketään voi sulkea pihalle, vain siksi että vituttaa.
- Muutoin olisi tyhjät bileet.

 Sitten se toisten rikkominen ja rikki oleminen.
 Oman henkilökohtaisen näkemykseni perusteella,
 aika monella varsinkin alistuvalla naisoletetulla,
 on jonkin verran ’asioita’ käsiteltävänä.
 - ei kaikilla, mutta moni käy terapiassa,
 moni kertoo että on taustalla vaikka ja mitä,
 jopa ollaan skenetouhuissa, kun se jeesaa vanhoihin traumoihin.

Kun sitten suhteita menee poikki,
- ja näkemyseroja on.
On paha mieli asiasta jos toisesta,
ja alkaa jälkikäteen kaduttaa moni tehty juttu.
Niin niissä voikin olla - peiliin katsomista myös.
Ei voi vain sanoa että Dominoiva käytti,
jos itse käyttöä halusi.
Ei voi sanoa että Dominoiva rikkoi mut.
Jos ei osannut toiselle pahaa oloaan kertoa.

Monella kertaa - on ensin hyvä katsoa peiliin.
Sinne katselen itsekin, kun pitää pahasti sanoa.
Ja mietin onko omassa päässä ja tontilla,
tehty asioita oikein.
Sitten vasta syyttelemään,
eikä silloinkaan kevyin mielin.

Aina voi kuitenkin exillekin,
sanoa kohdatessa moi.
Ja vaihtaa heipat ja sanoa,
jos on mitään sanomista.

Hyvät tavat kaunistavat.
- Näinkin elämän marinoimaa miestä.

sulkaluva

  • Vieras
Vs: Pieni scene ja sallittu toisen huomiotta jättäminen
« Vastaus #20 : 09.04.2019, 10:53 »

Kun sitten suhteita menee poikki,
- ja näkemyseroja on.
On paha mieli asiasta jos toisesta,
ja alkaa jälkikäteen kaduttaa moni tehty juttu.
Niin niissä voikin olla - peiliin katsomista myös.
Ei voi vain sanoa että Dominoiva käytti,
jos itse käyttöä halusi.
Ei voi sanoa että Dominoiva rikkoi mut.
Jos ei osannut toiselle pahaa oloaan kertoa.

Koko kommenttisi oli mahtava, mutta tämä osa varsinkin. Olen samaa mieltä useasta asiasta.

ravenvonred

  • Vieras
Vs: Pieni scene ja sallittu toisen huomiotta jättäminen
« Vastaus #21 : 09.04.2019, 13:03 »

Juuri näin...  :) 
I agree.

bikantti

  • Helsingin akateemiset kinkyt ry
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 2569
  • Ymmärrä taaksepäin, elä eteenpäin, nauti tässä.
  • Galleria
Vs: Pieni scene ja sallittu toisen huomiotta jättäminen
« Vastaus #22 : 09.04.2019, 13:30 »
---
 Oman henkilökohtaisen näkemykseni perusteella,
 aika monella varsinkin alistuvalla naisoletetulla,
 on jonkin verran ’asioita’ käsiteltävänä.
 - ei kaikilla, mutta moni käy terapiassa,
 moni kertoo että on taustalla vaikka ja mitä,
 jopa ollaan skenetouhuissa, kun se jeesaa vanhoihin traumoihin.
---

Ja toisaalta:
- Terapiapalvelut ja mielenterveyspalvelut yleensä tavoittavat naiset paremmin ja naiset ovat yliedustettuina.
- Esim. Kelan kuntoutuspsykoterapiaan ei pääse, mikäli arvioitu ettei ole kykyä terapiaan ja työ-/opiskelukyvyn suhteen kuntoutumiseen tai näiden kykyjen ylläpitoon.
- Terapiassa käymättömyys ei automaattisesti tarkoita etteikö voisi olla ns. terapian tarpeessa.
- Ihmisen tapa "parantua" vuorovaikutushistoriastaan on olla vuorovaikutuksessa yhä edelleen.

Colestramus

  • Bizarre Club
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 389
  • Voe tokkiinsa.
  • Galleria
Vs: Pieni scene ja sallittu toisen huomiotta jättäminen
« Vastaus #23 : 09.04.2019, 13:59 »
Itse onneksi pysynyt exien kanssa sen verran hyvissä väleissä, että jopa samassa bileissä toisen kanssa leikkiminen ei silleensä ole ongelma. Toki se hieman oudolta tuntuisi katsoa vierestä kun itse ei ole köysien/piiskan toisessa päässä. Mutta mielestäni aikuisuuteen ja kypsyyteen kuuluu ymmärtää se, että omat tunteet eivät millään tavalla ole tekosyy, alkaa rajaamaan toisen elämää. Eikä niiden tunteiden saisi antaa rajata omaa elämää, ja hieman kyseenalaistaisin kumppanin kypsyyden, jos yhtäkkiä sanoisikin "ei ei ei, ei me tuonne voida mennä kun siellä on sun/mun exä".

Okei jos ero on suht tuore, tai takana on pahoinpitelyä yms muuta raukkamaista perseilyä, niin ymmärrän sen. Mutta jos ero on ollut rauhanomainen ja ei ole kismaa välillä, niin kyllä se aika rajoittavaa on sekä uudelle kumppanille että omalle mielelle.

bin_hki

  • Vieras
Vs: Pieni scene ja sallittu toisen huomiotta jättäminen
« Vastaus #24 : 09.04.2019, 15:33 »
Jos kutsun ihmisiä miittailemaan.. onko se silloin minun alueeni vai onko se vain yleinen kutsu, johon kaikki ovat tervetulleita? Miten määritellään "minun" alue? Kukaan ei huomannut ottaa tähän "virheilmaisuun" kantaa.

Minun alue = oma koti eli kotirauhaa ei saa rikkoa. Mitä muita ”omia alueita” on?
Jos perseilee bileissä, niin bileiden järjestäjä on velvollinen poistamaan häiritsijän tilasta ja kenties antamaan bannin, jos juhlija ei noudata bilepaikan sääntöjä.
Väistämättä tulee mieleen myös se, että jos jotain rikollista esim. jatkuvaa häirintää/väkivallan uhkaa on, niin silloin voi hakea lähestymiskieltoa, jolloin häiritsijä joutuu väistämään, eikö?

Jos järjestää ihan oman miitin, niin eihän siitä tarvitse häiritsijälle kertoa?

En usko, että näissä tilanteissa olisi koskaan lopulta voittajia. Jos osapuolet osaavat käyttäytyä sivistyneiden ihmisten lailla, mutta eivät halua olla tekemisissä, niin ignooraaminen on ehkä järkevin vaihtoehto. Silloin me kaikki saamme kuitenkin viettää sosiaalista kinkyelämää ilman turhaa draamaa.
« Viimeksi muokattu: 09.04.2019, 17:20 kirjoittanut Binomi »

Occam

  • Ketjureaktio
  • Baarikärpänen
  • *
  • Viestejä: 773
  • Way of the Asatru
  • Galleria
Vs: Pieni scene ja sallittu toisen huomiotta jättäminen
« Vastaus #25 : 09.04.2019, 18:26 »
---
 Oman henkilökohtaisen näkemykseni perusteella,
 aika monella varsinkin alistuvalla naisoletetulla,
 on jonkin verran ’asioita’ käsiteltävänä.
 - ei kaikilla, mutta moni käy terapiassa,
 moni kertoo että on taustalla vaikka ja mitä,
 jopa ollaan skenetouhuissa, kun se jeesaa vanhoihin traumoihin.
---

Ja toisaalta:
- Terapiapalvelut ja mielenterveyspalvelut yleensä tavoittavat naiset paremmin ja naiset ovat yliedustettuina.
- Esim. Kelan kuntoutuspsykoterapiaan ei pääse, mikäli arvioitu ettei ole kykyä terapiaan ja työ-/opiskelukyvyn suhteen kuntoutumiseen tai näiden kykyjen ylläpitoon.
- Terapiassa käymättömyys ei automaattisesti tarkoita etteikö voisi olla ns. terapian tarpeessa.
- Ihmisen tapa "parantua" vuorovaikutushistoriastaan on olla vuorovaikutuksessa yhä edelleen.

 Ettei lähde off-topic niin vain lyhyt kommentointi.

 En kyseenalaista sitä että miehet tai naiset käyttäytyisivät eri tavalla tai samalla tavalla. Itsellä toki enemmän kokemusta naissubeista. En kyseenalaista etteikö olisi hyödylliatä ja hyvä käydä terapiassa. Enkä sano sitä että traumoistaan ei pitäisi puhua.

Mutta monella on painolastia. Ja osalle - osalle se suhteen loppu on aina trauma joka tekee exästä ja exään liittyvistä asioista ’pahoja’. Ja tästä ’pahuudesta’ ei aina löydy ulospääsyä, ja tällöin varoitellaan, väistetään, ignorataan, ei kyetä normaaliin kanssakäymiseen. Vanhat traumat edesauttavat tätä. Osalla vaan kaikki exät on ’pahoja’.

Uskon että alistuvilla ihmisillä on enemmän taipumuksia traumatisoitumiseen, kuin dominoivilla joiden luonteenpiirteisiin kuuluu usein monia piirteitä, kuten itseriittoisuus, psykoottisuus (pienemmissä määrin ainakin), kontrollin tarve, yms. jotka vähentävät suhteiden kariutumisista tulevaa traumaa. Harvaa Dominoivaa olen nähnyt pyytämässä exille bänniä miittiin tai bileisiin. 

- oman elämäni Dr Phil

latexbun

  • Vieras
Vs: Pieni scene ja sallittu toisen huomiotta jättäminen
« Vastaus #26 : 09.04.2019, 18:48 »
Osalla vaan kaikki exät on ’pahoja’.

Itse välttelen nykyään muodostamasta suhteita ihmisiin, joilla ei ole mitään hyvää sanottavaa eksistään, eivätkä kykene suhtautumaan heistä yhteenkään neutraalisti. Sellaiselle ihmiselle kun tulisin hyvin todennäköisesti olemaan eron jälkeen se "paha eksä", jota haukutaan nyksälle ja vaikka kenelle.

scar

  • Vieras
Vs: Pieni scene ja sallittu toisen huomiotta jättäminen
« Vastaus #27 : 10.04.2019, 14:49 »
Ehkä vähän poikkeavaa,ettei ole eksää eikä nyksää näissä piireissä,en tiedä.

Jotkut ovat joskus voimakkaastikin tuoneet miiteissä ja bileissä sekä foorumilla ilmi,muiden läsnäolessa,että olen epätoivottu henkilö.
En lähde näin ollen hakeutumaan ehdointahdoin ko.henkilöiden seuraan,enkä hakemaan jotain hyväksyntää,sääliä tmv.kerjäämään.

Yllättävän hyvin sittemmin mennyt,mutta en olekaan kovin suuri aktiivi,silloin tällöin jossain illanvietossa lähinnä.

Ei se niin helppoa ole antaa muille vapautta ja hyväksyä jokainen itsenään. Mutta jos sen tajuaa että meitä on,olkoon pieni "skene",hyvinkin erilaisia ja moneen suuntaan.

Ei mun tarvitse mennä resinan kyytiin,joka on ihan väärän mallinen- Voin jauhaa omaani ja joskus ehkä kohdata jonkun samantyyppisen,ainakin osittain :)