Kirjoittaja Aihe: Rikollista sakkia kaikki – pohdintoja Dominoivien sadistien oikeusturvasta  (Luettu 16686 kertaa)

D79Mies

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 721
  • Haista vittu ei ole turvasana.
  • Galleria
Monesti olen saanut lukea, että sadomasokismi on poistettu tautiluokituksesta jo vuonna 2011, mutta mitä käytännön väliä sillä on? Ajatusrikollisuutta kun ei Suomessa ole. Vertailuksi: mikäli kleptomania poistettaisiin tautiluokituksesta, niin varastaminen olisi lain mukaan edelleen rangaistava teko. Onko siis niin, että laki sallii tekijälle vain fantasiat sadomasokistisena Dominoivana olemisesta?

Lähisuhdeväkivallan muuttaminen vuoden 2011 alusta virallisen syytteen alaiseksi[1] on merkinnyt Dominoivalle sadistille pelkoa oman seksuaalisen kanssakäymisen vuotamisesta suhteen ulkopuolisille. Suhteen konsensuaalisen toiminnan laadulla ei ole merkitystä, mikäli alistuneen huolestunut ystävä tai tyytymätön anoppi niin tahtovat. Saa nähdä, millaisia hedelmiä jatkuva salailun stressi lähivuosina tuottaa.

Kenties oman lapsen käräyttäminen kuulostaa jonkun mielestä huonolta esimerkiltä. Mitä sanotte uskonnollisesta yhteisöstä lähtevästä ns. julkikinkystä?

Lain vaikutusten kokonaisarvioiminen kuuluu eduskunnalle, eikä yhtä näkökulmaa läpi runnovalle ryhmälle. Löytyykö lakivaliokunnasta tarpeeksi tietoa seksuaalisesta marginaalista? Ja vaikka löytyisikin, niin mikä on poliittisen selkärangan laita, kun vaakakupin toisella puolella on suuren yleisön sympaattisempi altavastaaja, eikä sadistinen perverssi?

Rauhaa julistavan BDSM–kuplan ulkopuolella on vastassa laki, jonka edessä olevat mielipiteet ovat kovin merkityksettömät.

Ja matka rikollisuuteen sen kun vaan jatkuu ainakin meidän, 24/7 D/s -suhdetta (tai sitä muistuttavaa) elävien kohdalla. Mikäli kansalaisaloite raiskauksen määritelmän suostumusperustaiseksi[2] menee läpi, niin tavallisen raiskauksen lisäksi syyllistyy myös törkeään raiskaukseen, sillä siihen riittää nöyrytettävä tapa. Siihen riittää nukkuvan puolison paneminen (1§ a) ja hänen herätessä nöyryytyksen kohtaaminen (2§ 4). Lakiehdotuksessa ei kerrota siitä, saavatko osapuolet tykätä moisesta. BDSM-Baarin suositun ketjun mukaan kyseessä ei ole edes harvinainen fetissi.

Minua välillä mietityttävät hyvää tahtovat hölmöt sekä kivoja otsikoita allekirjoittavat henkilöt. Lukiessani elämäni laittomaksi tekevää aloitetta momentti momentiltä, tekstin tajuaminen vaniljanormatiiviseksi on laiha lohtu, kun jo käsittää lain uineen sinun ja puolisosi väliin omassa sängyssäsi. Eikä sillä ole paljoakaan väliä, millaiseen suhteeseen tämän osapuolet ovat tietoisesti pyrkineet: vapaaehtoisesti ja kirjallisesti. Sillä laki on määritellyt koko suostumuksen toisin[3].

Se siitä BDSM–kuplan suostumuksellisuudesta. Lue ja sisäistä uudestaan: sopimuksen lainvastaisuus aiheuttaa sen pätemättömyyden[4].

Mikäli osassa BDSM:n harjoittamasta toiminnasta osapuolten keskinäisellä suostumuksellisuudella ole laillista merkitystä, niin kannattaako tulevaisuudessa kirjalliset sopimukset perustaa suostumuksen sijaan avunantoon rikoksessa[5]? Tässä skenaariossa oikeuteen lähtisi myös suhteen alistuva osapuoli.

Onko ennen sitten ollut paremmin? Lähisuhdeväkivallan vähentämiseksi tehtävien ponnistusten hyväntahtoisuutta lienee helppo käsittää, mutta hintana on ollut Dominoivien sadistien asteittaisena jatkuva kriminalisoiminen. Kysymys onkin: kuuluuko Dominoiville sadisteille oikeusturva toteuttaa seksuaalisuuttaan?

Artikkelin sana Dominoiva on kirjoitettu isolla alkukirjaimella merkitsemään fetissiä.

VIITTEET:
1)   https://oikeusministerio.fi/artikkeli/-/asset_publisher/lindrig-misshandel-ska-hora-under-allmant-atal-fran-och-med-ingangen-av-ar-2011
2)   https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3209
3)   "Tekijä ei voi päätellä suostumusta olevan seuraavissa olosuhteissa"   
4)   https://www.minilex.fi/a/sopimuksen-lainvastaisuus-aiheuttaa-sen-p%C3%A4tem%C3%A4tt%C3%B6myyden
5)   Rikoslaki 5 §: Joka tahallaan taivuttaa toisen tahalliseen rikokseen tai sen rangaistavaan yritykseen, tuomitaan yllytyksestä rikokseen kuten tekijä.

bikantti

  • Helsingin akateemiset kinkyt ry
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 2569
  • Ymmärrä taaksepäin, elä eteenpäin, nauti tässä.
  • Galleria
Mietin kyllä, että kun muistaakseni Sexpo on kannattanut tuota aloitetta, että onhan siellä varmaan jotenkin huomioitu asiassa me pervotkin... Hmm... Sexpooo? *huhuilee*

pikkukyrpä

Olen siinä samaa mieltä, ettei tuo suostumuksen puutteeseen perustuva juttu ole järkevä. Aiheuttaa paljon turhia syytteitä varmaan ja kohtuutonto tuskaa syyttömille.
Lisäksi siinä kansalaisaloitteessa suorastaan hymyilyttää kohta, missä sanotaan että jos sukupuoliyhteys toteutetaan sovitusta poikkeavalla tavalla, en muista tarkkaa sanamuotoa, mut noin sen nyt äkkiä ymmärsin.
Eli jos pantiin takaapäin ja se oli ylläri, voiko siitä syyttää?

No joo huumoria näistä voi repiä aina. Mut vakava asia oikeasti tuo raiskaus ja aina niin väärin. Mut oon sitä mieltä et tää harrastus vaatii sen luottamuksen. Ihan oikeesti tän päivän pykälien mukaan iso osa täälläkin julkaistuista kuvista täyttää pahoinpitelyn merkit. Joten jäitä hattuun tän asian kanssa on mun ajatus. Vaikkaikin pidän suostumuksen puutetta raiskauksen perusteena vääränä.


Pulse

  • Turun Baletti
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 418
  • Pulse est 7\3\2011 bdsmbaari
  • Galleria
    • Fetlife profiili
Ot.

Päättömiä lakeja ja normatiivisiä asetuksia on maailma täynnä joilla esim. luterilainen maailma oppeineen ja käsityksineen koettaa rakentaa "joitain rajoja" - keskimäärin fiksut ja varakkaat pystyvät kiertämään sanktioita.. Lait ja asetukset ovat keskimäärin tehty suojelemaan "heikkoja"..  ps. Olen testannut tätäkin 90-luvulla: kieltäytynyt toteuttamasta useammankin mason seksuaalisia fantasioita, pelkuri kun olin !! Rikos kannattaa aina kun sen osaa oikein tehdä, jokainen meistä joutuu pohtimaan aika monessa kohtaa elämää omaa moraaliaan.

ps. Ehkä on käynyt tuuri ettei koskaan nainen ole haastanut oikeuteen, mistään... vai olisko sittenkin analyyttistä taitoa ?!

Monastihan sitä varsinkin suhteiden alussa ja varsinkin sillon kun harrasti 90-luvulla sessiomasterointia näiden teemojen kanssa painiskeli.. Pari kertaa oli jo varma että tulee syytettä vapaudenriistosta, seksuaalisesta väkivallasta tai toisen itsemäärääämisoikeuden loukkauksesta, jne..

ps2. varmaan 20 kertaa on itse tullut jättämättä haaste pahoinpitelystä myös itseä kohtaan, suurempien ongelmien välttämiseks..:(

Hieno avaus D-mieheltä :!

Draugo

Ot.

Päättömiä lakeja ja normatiivisiä asetuksia on maailma täynnä joilla esim. luterilainen maailma oppeineen ja käsityksineen koettaa rakentaa "joitain rajoja" - keskimäärin fiksut ja varakkaat pystyvät kiertämään sanktioita.. Lait ja asetukset ovat keskimäärin tehty suojelemaan "heikkoja"..  ps. Olen testannut tätäkin 90-luvulla: kieltäytynyt toteuttamasta useammankin mason seksuaalisia fantasioita, pelkuri kun olin !! Rikos kannattaa aina kun sen osaa oikein tehdä, jokainen meistä joutuu pohtimaan aika monessa kohtaa elämää omaa moraaliaan.

ps. Ehkä on käynyt tuuri ettei koskaan nainen ole haastanut oikeuteen, mistään... vai olisko sittenkin analyyttistä taitoa ?!

Monastihan sitä varsinkin suhteiden alussa ja varsinkin sillon kun harrasti 90-luvulla sessiomasterointia näiden teemojen kanssa painiskeli.. Pari kertaa oli jo varma että tulee syytettä vapaudenriistosta, seksuaalisesta väkivallasta tai toisen itsemäärääämisoikeuden loukkauksesta, jne..

ps2. varmaan 20 kertaa on itse tullut jättämättä haaste pahoinpitelystä myös itseä kohtaan, suurempien ongelmien välttämiseks..:(

Hieno avaus D-mieheltä :!

Mikä oli kirjoituksen pointti? Tänne päin näytti ainakin kovasti vain oman egon kasvattamiselta, toisen mielipiteiden ja huolien väheksynnältä ja omien D-kykyjen pönkitykseltä.

pikkusisko

Perehtynyt, hieno keskustelunavaus toden totta  :)

Minä en vain millään onnistu näkemään tämän villakoiran ydintä vaikka kuinka yritän. Kannatan suostumusperusteista raiskauksen määritelmää vankasti. Minusta on täydellisen takaperoista ettei pykälän ajamat asiat vieläkään ole itsestäänselvyyksiä, vaan voidaan jopa lapsenraiskauksissa pitää lieventävänä asianhaarana sitä ettei tämä vastustellut.

Moni asia joka on rikokseksi määritelty, otetaan rikoksena käsittelyyn vasta kun sitä moisena joku pitää. Jos molemminpuolinen suostumus tapahtumaan on uskottavasti ollut, ei siitä jaksa kukaan näin pienillä resursseilla numeroa tehdä. Parisuhdeväkivallan kannalta toki käytännöllisesti ongelmallista tuo yleisen syytteen alaiseksi muuttaminen jos talous on yhteinen, mutta varmasti pienimpiä niistä ongelmista joita siinä suhteessa on. Eikä niissä suhteissa ole suostumuksesta puhettakaan. Jos taas on, niin edelleen hyvin vahvasti epäilen että juttu mihinkään pelkästä pykälien nussimisesta liikahtaisi.

Ja all in all, pienempi paha minusta että me kinkyinä voimme pitää periaatetta pahana, kuin se miten vähällä tätä nykyä todellisista raiskauksista ja hyväksikäytöistä luistellaan uhrin vastaanpanemuutta syyttäen.

Vaikka rakastan periaatetaisteluita, niin tässä on minun mielestä just se hetki kun kannattaa valita kahakkansa tarkoin  :)

Pulse

  • Turun Baletti
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 418
  • Pulse est 7\3\2011 bdsmbaari
  • Galleria
    • Fetlife profiili

Mikä oli kirjoituksen pointti?

..se että "demokraattinen yhteiskunta normatiivisine lakeineen on perseestä ja palvelee ainoastaan oletettua mediaania" :/

pikkusisko

Mitä muuta mitkään lait on kuin tiettyjen mediaanien ylöskirjaamista?  :)) ainahan niitä tulkitaan tapauskohtaisesti.

Minä olen oman historiani takia tosi allerginen tälle hypoteettiselle huolelle siitä, että toista suostumuksella satuttavat saattaisivat periaatteessa joutua syyttä tuomituksi. Kun on konkreettisesti nähnyt, ettei nekään jotka täysin todistettavasti suostumuksetta väkivaltaa käyttävät vuodesta toiseen kuitenkaan joudu tuntuvasti tilille jollei ruumiita tule, niin tuntuu vähän kaukaiselta että järkevästi ja suostumuksellisesti taipumuksiaan toteuttavat siihen vääryydellä joutuisivat. Suostumushan se on sekin, että tietyssä suhteessa esimerkiksi nukkuvan paneminen on ok.

Perspektiiviä, ihmiset. Se, että me saahaan pervoilla myötämielisten kans, ei saa olla jarrua niiden reitille ulos jotka kokevat todellista väkivaltaa. Siksi nämä meidän vinkkelistä tulkinnanvaraset pykälät on todella tarpeen, ja uskon vilpittömästi tällaisten suojelevan myös meitä itseämme.

stoge

  • PoVi
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 2958
  • Väkivalta kuuluu makuuhuoneeseen
  • Galleria
Ihan siltä omalta kannalta kun "seksileikit" useinkin täyttää törkeän pahoinpitelyn ja/tai törkeän raiskauksen lakitekniset määritelmät niin on tasan kaksi asiaa minkä mukaan voi toimia : Ei välitä ja olettaa, että jengi pitää turpansa kiinni.

Ei laki tai sen ajankohdan mukainen määritelmä mua muuta tai määrittele, so fuck'em - and their law.

 :o

*edit*

Sopimusteknisesti erilaiset suostumukset asioihin jotka olisivat oikeudessa teot hyväksyttäviksi muuttavia todennäköisesti
loppumetreillä heikentäisivät oikeasti väkivaltaisissa suhteissa olevien uhrien turvaa ja mahdollistaisivat alunperin niin
ihqupinkkikivan suhteen muovautumisen väkivallaksi vedoten siihen että sopimus oikeuttaa tekoihin.

Jos asiat jollakulla ihan aikuisenoikeasti etenevät erilaisiin yhteiskunnallisiin instansseihin, en näe kovinkaan nopeasti sitä,
että jos uhrin asemassa oleva henkilö kertoo "kaatuneensa kylppärissä" niin "tekijä" saisi kovinkaan kovia rangaistuksia.

Toiselta kantilta toi olis sitten niin, että vaimonhakkaaja kuittais takataskusta kymmenen vuotta vanhalla sopimuksella,
syytökset täysin perättömiksi.

So, könsönsäälisyys ja sellaset on ne edelleen kaikkein merkitsivimmät tekijät.


*edit 2*

Hauska tositapahtuma joka tolle kultsille kävi.

Tohtorisedän luo tuli käynti ihan muista syistä ja paidan poiston jälkeen tohtori-setä sitten siinä suurella kummastuksella kysyy :
"Erikoisen näköisiä arpia sinun selässäsi, mistä lienee tulleet?" -Purujälkiä, kultsi siihen vastaamaan. "Ai? Onkos sinulla siis jokin lemmikki kenties?", tohtoris setä jatkamaan. Kultsi sitten siihen että "Mies". Tohtori sedälle kova virkayskä tästä!!  :o

Syytettä odotellessa!  ;D
« Viimeksi muokattu: 06.07.2019, 03:00 kirjoittanut stoge »

pikkusisko

Nokun juurikin näin. En tiiä itkeäkkö vai nauraa kun jengi esittää ratkaisuksi TAI uhkakuvaksi kirjallisten sopimusten laatimista aina ennen kuin päästään puusta pitkään.

Paras oikeusturva kinkypuuhissa on se kun pelaa niitten kans joiden ei pelkää rikkovan keskinäisen konsensuaalisuuden sopimusta väittämällä sitä muuksi. Riski virhearvioon on toki aina olemassa, mutta ihan tosi. Siitäkin selviää päiväsakoilla jollei pysyviä vammoja tule, seuraamukseltaan siis verrattavissa ylinopeuteen.

Että vähän vaikia minun nähä tässä oikeusturvallista uhkaa niille joille suostumus on kynnyskysymys ilman lakiakin.

finsir

« Viimeksi muokattu: 09.07.2019, 00:32 kirjoittanut finsir »

Alexios

  • Helsingin akateemiset kinkyt ry
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1235
  • Truuhampster
  • Galleria
Kyllähän lähestulkoon kaikki kinkyily, jota harrastetaan, sisältää jonkinlaisia riskejä. Köysittelyssä voi tulla parantumatonta hermovauriota, kipuleikeissäkin pahaa vauriota tai kuolemaa. Oikeudellinen epävarmuus on myös tällainen riski, poiketen siten että on yksi harvoista, joka kohdistuu dominoivaan. Kyllä minä silti dominoivana sadistina kannatan suostumuksen puutteeseen perustuvaa raiskauksen määritelmää sekä muita väkivallan uhreja suojelevia lakeja.

pikkusisko

Mielummin päästäisin 100 kumppaniaan pahoinpitelevää ja raiskaavaa ihmistä vapaaksi jos vihtoehtona on tuomita yksikään syytön. Huonoista suhteista voi sentään aina lähteä mutta perusteetonta syytöstä ei vain pääse pakoon mitenkään kun se riittävän uskottavasti tehdään.

Eikö tästä kliseestä oikeasti koskaan päästä? Että jos on niin paskaa ja turpaan tulee niin mikset vain lähe sitte.

Henkilökohtaisesti antaisin mielihyvin jonkun kerran elämäni aikana sen yhden väärin syytetyn herrasmiehen maineen levikillä n. 50 juorunnälkästä haahkaa, jos sitä vastaan apua saisi edes 10 todellista väkivaltaa kohtaavaa ihmistä viikossa. Näissä "vertailuissa" tuppaa pikkusen mittasuhteet ja realiteetit heittämään.

Draugo

Mielummin päästäisin 100 kumppaniaan pahoinpitelevää ja raiskaavaa ihmistä vapaaksi jos vihtoehtona on tuomita yksikään syytön. Huonoista suhteista voi sentään aina lähteä mutta perusteetonta syytöstä ei vain pääse pakoon mitenkään kun se riittävän uskottavasti tehdään.

Eikö tästä kliseestä oikeasti koskaan päästä? Että jos on niin paskaa ja turpaan tulee niin mikset vain lähe sitte.

Henkilökohtaisesti antaisin mielihyvin jonkun kerran elämäni aikana sen yhden väärin syytetyn herrasmiehen maineen levikillä n. 50 juorunnälkästä haahkaa, jos sitä vastaan apua saisi edes 10 todellista väkivaltaa kohtaavaa ihmistä viikossa. Näissä "vertailuissa" tuppaa pikkusen mittasuhteet ja realiteetit heittämään.

Tämä osoittaa pitkälti sen miksi nykyinen poliittinen ilmapiiri on jakautunut. Osa ihmisiä edustaa tunnepohjaista toimintaa ja menee mentaliteetilla "syyllinen kunnes toisin todistetaan" toiset järkipohjaista toimintaa ja kannattavat ajatusta "syytön kunnes toisin todistetaan".

Valitettavasti tämä ajatusjako on tehnyt monista osista internettiä hyvin jakautuneita ja luotaantyöntäviä niille jotka eivät edusta kyseisen alustan valta-ajattelua.

Purppura

Siinä vaiheessa kun naapuri tai sukulainen on viemässä asiaa poliisille ollaan ainakin rikottu sitä sääntöä että kinkyilyn ei pitäisi näkyä niille jotka sitä eivät halua nähdä.