Kirjoittaja Aihe: Empatiakyvytön Dom  (Luettu 20704 kertaa)

Retsam

  • Vieras
Vs: Empatiakyvytön Dom
« Vastaus #105 : 10.08.2019, 13:35 »
Subin itsemurhasta on äärimmäisen vaikeaa toipua..edes vierineet vuodet eivät poista sitä kaipausta mikä tulee aina mieleen ottaessani subin tekemän poronsarvikahvaisen lahjapuukon käteen..yhtä hankalaa on toipua aiheettomista syytöksistä kun pyydettynä ja viimein polvillaan rukoiltuna auta minua...
No ... haudan takaa ketään ei saa pois mutta valitettavasti täytyy todeta etteivät kaikki ole sen kaikkivaltaisen avituksen ja ohjailun arvoisia mikäli lähtökohtainen tilanne on vannottu ja valehdeltu päin naamaa...
eli oppia ikä kaikki :)
« Viimeksi muokattu: 10.08.2019, 15:48 kirjoittanut Retsam »

D79Mies

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 721
  • Haista vittu ei ole turvasana.
  • Galleria
Vs: Empatiakyvytön Dom
« Vastaus #106 : 11.08.2019, 17:31 »
Jäin mietiskelemään empatiakyvyttömyyttä ja tilanteita, joissa ihminen vaikuttaa empatiakyvyttömältä. Mulla on omakohtaista kokemusta sessioimisesta ihmisen kanssa, joka oli huolehtiva ja ihana ja empaattinen. Paitsi, jos tapahtui jotain oikeasti ikävää (mua esimerkiksi sattui vahngossa ihan liikaa). Näissä tilanteissa ko. ihminen ei pystynyt auttamaan mua ollenkaan. Jäin siis täydellisen yksin. Mun tulkinta on, että hän ei kyennyt kohtaamaan omaa epäonnistumistaan eikä mun pahaa oloa. Ei siksi, ettei olisi välittänyt, vaan koska se tuntui liian kurjalta. Kyseessä ei silloin ole empatiakyvyttömyys (itseasiassa ehkä ihan sen vastakohta), eikä ko. tilanteita oikein olisi voinut ennakoida. Lopputulos on tietenkin mun kannalta sama, mutta kaiketi se mitä yritän tällä sanoa, on että toista ei opi tuntemaan muutoin kuin tutustumalla. Ei sen toisen harteille voi laittaa vaatimusta osata etukäteen kertoa kaikkea itsestään ja reaktioistaan. Ja näiden leikkien leikkiminen sisältää hallitun riskin ottamista ja seurausten kantamista ihan omin pikku hartioin...
Niin… Liian monet kerrat olen ollut vieressä kuuntelemassa empatiakyvyn ylistystä. Pohja-ajatuksena (totta kai), että mitä enemmän empatiaa on, niin sitä parempi henkilö on. Toki enemmän taakkaa kantava kameli on toiselle arvokkaampi, mutta missä kohdassa kulkee itsekkyyden raja? Mitä tapahtuu, kun toisten murheet itseensä imevän kamelin selkä on katkeamassa? Kenties pian huomaakin, että ennen aina niin vieressä kulkeneen kamelin tilalla on maan rajassa makaava läjäkasa, jonka hyötyarvo on laskenut pohjalukemiin? Kyseessä lienee paska yksilö, kun ei ollutkaan valmis ottamaan taas lisää murheiden taakkaa…

Toki toisen murheita voi ottaa vastaan myös vapaaehtoisesti. Kuka nyt ei olisi kiinnostunut rakkaan ihmisen sielun elämästä? Kumppaniahan suorastaan kuuluu tukea myös vastoinkäymisissä. Lopulta, jokaisen yhdessä kuljetun kilometrin varrella tajuaa kantavan yhä enemmän, kuten pyyteettömiä natsoja ja lopulta havahdut hiljaiseen oletukseen vastaamisesta toisen onnesta.

Se, että vapaaehtoinen murheiden vastaanotto on perustunut matkan alussa sen hetkiseen kokonaistaakkaan, on jo unohtunut ja siitä tulikin kenties itsestäänselvyys. Elämässä on kuitenkin enemmän kuin vain yksi vaativa ihminen, jonka tarpeet huutavat tyydytystä. Joskus nuo tarpeet ilmestyvät eteesi pyytämättä ja samaan aikaan. Pian löydätkin itseäsi makaamassa yksin keskellä olohuoneen lattiaa. Suu auki, kuin rannalla olevalla kalalla. Keho liikkuu, mutta raskas mieli ei pysy mukana.

Siinä sitten yrität pitää nenäsi juuri ja juuri veden yläpuolella, hahmottaen sinuun takertuvien ihmisten määrää. Pian muistiisi palautuu lentokoneessa kuultu ohje: happinaamari vedetään ensin itseesi ja vasta sitten vieressä istuvien lasten naamaan. Jatkat viimeisillä voimillasi pysymistä pinnalla, mutta tajuat, että jotkut pohjalle vievistä siteistäsi on vielä katkaistava. Säästät holhottavat ja abortoit muut, toivoen heidän pysyvän veden pinnalla omillaan.

Hoipertelet tyylistä välittämättä eteenpäin ja rukoilet, jottei seuraava vastaantulija tarvitsisi sinulta enää yhtään mitään. Sillä sellainen tuntuu yhtä pelastavalta kuin sukeltajan valo mutaisen joen pohjassa.

Kaunista? Tuskinpa.
Ja mitähän satunnaiset elämäsi ohikulkijat sanoisivat sinusta nähdessä epätoivoiset viimeiset metrisi? Noh, väliäkö sillä, koska he eivät nähneet koko matkaa, lähdöstä puhumattakaan.
« Viimeksi muokattu: 11.08.2019, 17:47 kirjoittanut D79Mies »

AlmostAverageJoe

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 91
  • Maybe I just want you to support my bad habits.
  • Galleria
Vs: Empatiakyvytön Dom
« Vastaus #107 : 11.08.2019, 18:20 »
Jos ollaan vaan ihmisiä, jotka tekee virheitä ja toimii joskus itsekkäästi. Jokainen meistä on ollut joskus toiselle julma, ja sillä ihmisellä on oikeus loukkaantua ja tuntea tunteita.

Hyvä viesti ja monta asiaa, josta tekisi mieli ottaa kiinni. Virheidentekemisestä samaa mieltä: ei tarvitse olla psykonarsissi tehdäkseen virheitä, eikä toista satuteta aina tahallaan - se on ihan hyvä ymmärtää. Toisaalta, tässä tullaan mun mielestä siihen, että asiassa on kaksi puolta:

- Satutetun tai loukatun tulee hahmottaa, että se toinen ei tehnyt asiaa tahallaan. Ei kukaan meistä ole kuitenkaan virheetön tai erheetön ihminen. On melko julmaa loputtomiin olla vihainen asiasta, joka ei ollut tahallinen teko - tai ainakin silloin, jos se oma vihaisuus kanavoidaan ikävällä tavalla.
- Satuttajan tai loukkaajan tulee ymmärtää se, että toinen saattaa asiasta silti tosiaan loukkaantua, ja tosiaan tuntea niitä tunteita. Ja siihen, kuten yllä mainitaankin, oikeus. Tällöin sen vahingossa toista satuttaneen tulisi, tiettyyn pisteeseen asti, ymmärtää loukatun tunteita - pahinta on se, että aletaan itse valittamaan siitä, että toinen suuttuu tai loukkaantuu ihan vaan vahingosta.

Mutta näissä tilanteissa mun mielestä se empatiakyvyttömyys nimenomaan nouseekin esiin.