Kirjoittaja Aihe: BDSM terapiamuotona  (Luettu 6516 kertaa)

RuoskaMikko

  • Vieras
BDSM terapiamuotona
« : 14.09.2019, 23:13 »
Tästä löytyy englanniksi googlettamalla hyvää juttua, USA:ssa on ainakin toimipisteitä joissa terapeutti voi toteuttaa mm. raiskausskenaarion. Kuulemma hyviä kokemuksia asiakkailta.

Oletteko miettineet BDSM:ää terapiamuotona? En tiedä onko sillä paljon muita suoria ruumiillisia vaikutuksia kuin verenkierron nousu, mutta psyykeen vaikuttaa kuulemma tosi positiivisesti. Onko täällä ketään rohkeaa jolla olisi psyykkinen trauma jonka on huomannut helpottaneen sessioinnin myötä? Traumojahan on varmaan jokaisella, kun vanhemmista ainakin toinen on sovittanut lasta johonkin muottiin ja sillä tavalla kertonut epäsuoraan että et ole hyvä sellaisena kuin aidosti olet vaan sinun pitää olla tällainen että rakastan sinua.

Mulla on vähän muitakin traumoja ja jonkinasteista PTSD:tä. Siksi olen kiinnostunut BDSM:stä, sen lisäksi että koen sen eläimellisen puolen omakseni. Henkisesti rankempi meno kiinnostaa, lyhytkestoisemmat jutut, jätän orja-isäntä kuviot sun muut elämäntapajutut suosiolla väliin. Olen harrastanut kylmähommia, kylmät suihkut, avanto, kylmässä sateessa ilman paitaa tunninkin lenkkejä. Se helpotti mun psykoosiin hyvin, ja mun kohdalla psykoosi lähti masennuksen kaltaisesta olotilasta joka oli aika vahva, ja kylmähommien on todettu parantavan masennusta. Ja kylmähommissa tuska on vahvasti läsnä.

Juuttisetä

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 2785
  • "Hyvällä tavalla vaarattoman oloinen."
  • Galleria
Vs: BDSM terapiamuotona
« Vastaus #1 : 15.09.2019, 08:23 »
Meinaat toivottavasti, että tuota terapiasessiota antaa KOULUTETTU ihminen eikä Pirkko-piiskaaja taikka muu "googleoppinut"?
Näin antavan osapuolen näkövinkkelistä ihan helvetin pelottava ajatus ottaa vastuuta jostain aivan kuutamolla olevasta. Tyyppi ei tiedä miten reagoi, mitä tulee pinnalle jne jne.
On toki totta, että aivan liian iso osa porukasta hakee tuota, kun nuo ongelmat kannattaisi hoitaa koulutetun ammattilaisen luona eikä sysätä Dominoivan harmiksi. Itse en ole terapiamuoto, mielenterveyskuntouttaja taikka muutenkaan tahdo "hoitosuhdetta". Aikuinen aikuiselle joka hakee kivoja juttuja elämäänsä jotka kenties stressiä ja jotain tarpeita tyydyttää, kyllä.

Pörri

  • Ketjureaktio
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 3120
  • Ihme otus
  • Galleria
Vs: BDSM terapiamuotona
« Vastaus #2 : 15.09.2019, 08:31 »
Itsellä on väkivaltainenntausta. Kuitenkin sanoisin olevani masokisti siitä huolimatta, enkä sen takia. Kyllä tää kaikki on osa persoonaa ja minua ennemmin kuin terapiaa. Tietty voin sanoo et pää prakaa, jos ei saa selkäänsä riittävän usein ;D mutta siltikään ei se ole terapiaa, se on vaan halu ja tarve siinä missä nyt seksi ylipäänsä.
Toki myönnän sen, että tietyt traumat on pakko huomioida sessioidessa, muuten ne pyrkii pintaan väärällä lailla. Mutta kuten edellinen sanoi, aikuinen aikuiselle ja ihminen ihmiselle ja oikeat ongelmat hoidetaan ammattilaisen luona.

lamie

  • Vieras
Vs: BDSM terapiamuotona
« Vastaus #3 : 15.09.2019, 09:16 »
Minulle bdsm on monella tavalla terapeuttista MUTTA kuten Juuttis ja Pörri jo kirjoittivat tämä ei ole paikka missä joku leikkii terapeuttia tai yrittää hoitaa/hoidattaa vakavia traumoja. Bdsm ei ole terapiamuoto itsessään ja jos joku Jenkeissä tarjoa bdsm:ää terapiana toivon todellakin että kyseisillä henkilöillä on myös soveltuva koulutus.

Omista kokemuksistani sen verran että esimerkiksi kipusessioissa olen päässyt sellaisiin tiloihin jotka ovat avanneet pahoja tunnelukkoja itsessäni. Siksi en harrasta kipusessioita kenen tahansa kanssa vaan hyvin harkiten minut hyvin tuntevien henkilöiden kanssa. Olen myös tälläkin hetkellä ammattilaisten hoidossa enkä itsekään ole mikään maallikko. Näiden kipusessioiden dropit ovat myös melkoisen pahoja ja nekin tulee huomioida.

Jos bdsm alkaa muistuttaa terapiaa olisi hyvä hakeutua hoitoon jotta saa tukea käsittelemään sessioissa avautuneita tunteita.


Lillith

  • Vieras
Vs: BDSM terapiamuotona
« Vastaus #4 : 15.09.2019, 09:23 »
On hienoa että olet löytänyt tavan itse helpottaa oloasi ja voivathan bdsm-leikit olla myös terapeuttista, mutta ei tämä terapiaa ole, tai sitä korvaa. Kyllähän esimerkiksi heikkoa itsetuntoa hellii subin ihailussa paistattelu, mutta ongelma ei häviä, vaan tulee esiin jopa vakavampana jos/ kun suhde palvojaan loppuu.

notreallyhere

Vs: BDSM terapiamuotona
« Vastaus #5 : 15.09.2019, 10:12 »
Luulen että aika monet kokevat BDSM-asiat terapeuttisina ja etenkin nuorempana tuli vastaan paljon dominoivia jotka tykkäsivät leikkiä terapeuttia. Siitä on useimmiten enemmän haittaa kuin hyötyä. Jos BDSM tuo esiin traumoja tms, on tärkeää että on ihan oikea hoitosuhde olemassa ammattilaiselle, missä niitä voi käsitellä osaavasti.

Supermasochist-dokkari (tulikohan nyt oikea nimi) kertoo kroonisen kivun kanssa elävää jota masokismi auttoi kivun hallinnassa. Myös eräs ystäväni kokee samoin.

En siis lähtisi hoitamaan traumoja kinkyllä enkä etenkään KERTOMATTA DOMINOIVALLE. Pienempiä heikkoja kohtia musta taas on hauska ja hyödyllinen tökkiä kinkyllä, ja uskon että esim oma esiintymisjännitykseni ja estyneisyyteni on osittain kadonnut hyvän kinkyn kautta.

Koen itse kinkyn jossain määrin terapeuttisena kuitenkin, etenkin liittyen flow-tilaan, jollaista harvoin muuten saavuttaa. Ja ymmärrystä itsestä tämä kyllä kasvattaa.

Selina

  • Rsyke
  • Baarikärpänen
  • *
  • Viestejä: 571
  • Nautin elämästäni.
  • Galleria
Vs: BDSM terapiamuotona
« Vastaus #6 : 15.09.2019, 10:48 »
Itsellä on väkivaltainenntausta. Kuitenkin sanoisin olevani masokisti siitä huolimatta, enkä sen takia. Kyllä tää kaikki on osa persoonaa ja minua ennemmin kuin terapiaa. Tietty voin sanoo et pää prakaa, jos ei saa selkäänsä riittävän usein ;D mutta siltikään ei se ole terapiaa, se on vaan halu ja tarve siinä missä nyt seksi ylipäänsä.
Toki myönnän sen, että tietyt traumat on pakko huomioida sessioidessa, muuten ne pyrkii pintaan väärällä lailla. Mutta kuten edellinen sanoi, aikuinen aikuiselle ja ihminen ihmiselle ja oikeat ongelmat hoidetaan ammattilaisen luona.

Koen samalla tavalla. Myös mulla on taustalla vuosia kestänyt suhde väkivaltaiseen ihmiseen ja aluksi oli joitain juttuja, mitkä tuotti haasteita, koska vanhat tuntemukset nosti toisinaan päätään. Sittemmin olen työstänyt niitä turvallisten ihmisten kanssa ja nykyään ne kuuluvat jopa suosikkeihini. Ihminen voi osiltaan vahvistua niin monien asioiden ansiosta. Varsinainen terapia on sitten ihan toinen juttu.

bikantti

  • Helsingin akateemiset kinkyt ry
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 2569
  • Ymmärrä taaksepäin, elä eteenpäin, nauti tässä.
  • Galleria
Vs: BDSM terapiamuotona
« Vastaus #7 : 15.09.2019, 11:40 »

Pulse

  • Turun Baletti
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 418
  • Pulse est 7\3\2011 bdsmbaari
  • Galleria
    • Fetlife profiili
Vs: BDSM terapiamuotona
« Vastaus #8 : 15.09.2019, 13:27 »
.. heheh, pitänee olla melkoinen masokisti joka tämän avauksen ja profiilin perusteella lähtisi ”terapioimaan kanssasi”..  Kuten jo ”Juutti” varovasti avasi -” jos paljastuu että kumppanilla on jonkinsortin lääkitystä väitän että bdsm ei ole millään mittarilla auttava coctail -lisä...”   Päinvastoin, bdsm -jutut harrasteina enempi tuovat esille piilevät ongelmat persoonallisuudessa ja sitä kautta jopa paljastavat mahdollisen lääkityksen tarpeen !?
(Selvennykseksi  mainittakoon em. virkkeen olevan subjektiivinen oma kokemuspohjainen mielipide..:)

stoge

  • PoVi
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 2958
  • Väkivalta kuuluu makuuhuoneeseen
  • Galleria
Vs: BDSM terapiamuotona
« Vastaus #9 : 15.09.2019, 13:47 »
Sessioinnin käyttö lähtökohtaisesti terapiamuotona on ehkä hieman arveluttavaa,
mutta kyllähän se stressireaktioita vähentää ja päätä nollaa.

Joskus aikoinaan tuli vuosienkin jälkeen mailia kohteilta jotka oli sillon joskus olleet hyvinkin itsetuhoisia
ja raa'emmat touhut olivat auttaneet vaikeiden aikojen yli.

Kysymyshän, edelleen, on se että pitäisikö tästä saada kelakorvauta ?  :o

 ;D

MasterOpie

  • Vieras
Vs: BDSM terapiamuotona
« Vastaus #10 : 15.09.2019, 14:16 »
Aloituksessa puhutaan terapiamuodosta, ei ehäpä terapiasta perinteisessä muodossa. Joillekin eläimen silittely, köysien näpräily, puunhalaus, avantouinti jne on hyvin terapeuttista, niin varmasti bdsm.kin on sitä joillekin.

- Karwis

D79Mies

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 723
  • Haista vittu ei ole turvasana.
  • Galleria
Vs: BDSM terapiamuotona
« Vastaus #11 : 15.09.2019, 15:09 »
Vaikka tietyntyyppiset raiskausfantasiat palettiini kuuluvatkin, niin ovikelloni soidessa lähettäisin kyseisen potilaan kymmenen kilometrin kävelylenkille. Uskoen tämän olevan hänelle parhaaksi.

Niin kuin tuossa alempana lukee (Biksun linkkaamassa jutussa), tuollaisen tee-se-itse -terapian ongelmana on, että diagnoosi on "potilaan" itse tekemä. Ja kun siihen lisätään innokas puoskari, on tulos lievästi arveluttava. Kun toisen päätä lähtee sorkkimaan, niin yhtä kohtaa korjatessa voi rikkoa paria muuta.

Ainakin oma mottoni on, että tyhmyys ja ahkeruus ovat vaarallinen yhdistelmä.

[...] Milloin tämä lähestymistapa ei sitten ole hyväksi? Haastatteluissa nousi esiin kaksi tekijää. Ensimmäinen niistä oli se, että henkilö oli ammattilaisen tarjoaman terapian, ei sadomasokistisen hoidon, tarpeessa. Osa heistä halusi silti sessioida olettamiaan lukkoja pois, eikä tulos todellakaan ollut hyvä.[...]

Toni123

  • Vieras
Vs: BDSM terapiamuotona
« Vastaus #12 : 15.09.2019, 16:07 »
En tiedä onko näin, mut toki musta välillä tuntuu, että mul on vähän daddy issues ja brother issues ja siks haen niihin liityviä kokemuksia. Mulle on kuitenkin aika lailla samantekevää, onko tää harrastus psyyken itsehoitoa vai vain seksuaalisuuden toteuttamista. Me voidaan näitä määritellä punaviinin ääressä, mut ei se paljoa vaikuta siihen, mitä me sit mennään tekemään, toimipa se terapeuttisesti tai ei. Sori jos ajatus sekava.

RuoskaMikko

  • Vieras
Vs: BDSM terapiamuotona
« Vastaus #13 : 15.09.2019, 17:58 »
Aloituksessa puhutaan terapiamuodosta, ei ehäpä terapiasta perinteisessä muodossa. Joillekin eläimen silittely, köysien näpräily, puunhalaus, avantouinti jne on hyvin terapeuttista, niin varmasti bdsm.kin on sitä joillekin.

- Karwis

Tämä. Se että jotkut käyttää sanaa terapia ei ole pakko tarkoittaa että se olisi joku kaikille mielenterveysjuttuihin pätevä hoito. Kaiken terapiana ja apuna pidetyn peruspilari on että ihmiset on yksilöitä. Joillekin esim. lääkkeet sopii paljon paremmin koska halpa ja helppo tapa hallita oireita, jopa vuosikymmeniä tai loppuiän. Joillekin lääkkeet taas tuovat kovin ikäviä sivuvaikutuksia mutta resursseja ja motivaatiota on muihin hoitomuotoihin ja ne toimii. Kuulun jälkimmäiseen ryhmään mutten mene sanomaan muille että mun tapa on se juttu heille tietämättä heitä ja heidän taustoja. Ja olen käynyt myös psykologilla lähemmäs 10 kertaa oma-aloitteisesti ja käyn edelleen ja kuluttanut muitakin hoitomuotoja ja kulutan edelleen.

Kiitos perspektiiveistä ja kokemuksista, varmasti hyvää luettavaa muillekin kuin mulle. Avoimilla korteilla pelaaminen on hyvä juttu tässä hommassa. En keksi äkkiseltään mitään terapiamuotoa mitä ei voisi toteuttaa väärin maallikon käsissä. Ihmiset on saaneet mielenterveysongelmia chakroista, kaikki varmaan tietää mitä itselle huono ruokavalio tekee, epäergonominen liikunta ja liika repiminen jäykkine lihaksineen on tuttu ilmiö salirotille, maratoonareiden sydänkudos arpeutuu, kylmähommissa tulee infarkteja kun jengi hyppää suoraan avantoon eikä pikkuhiljaa rauhassa... tarviiko jatkaa? Kaiken voi tehdä päin persettä, mitä tehokkaampi hoitomuoto sen tehokkaammin sen voi ryssiä. Terapeutti joka osaa hommansa, tietää kokonaiskuvan merkityksen. Että yksi hoitomuoto ei yleensä riitä optimaalisen lopputuloksen saavuttamiseen. Ettei vaan tee sokeasti omaa juttuaan huomioimatta asiakkaan tarpeita.

Ja mä nään että asiakkaalla on myös iso vastuu hoidon onnistumisesta. Lääkkeet on siitä hyvä että se vastuu on pieni. BDSM:ssä se on suuri, koska pitää mennä itseensä ja antaa toisen tehdä juttunsa. Ja sillä uskooko terapian eheyttävään vai solmuun vetävään vaikutukseen on merkitystä. Ja jos kokee että sessio ei vaan toimi ollenkaan, niin ei ainakaan tule uudestaan jos ei tajua keskeyttää. Ja tänä päivänä kun on internet niin ihmisillä on helpompi ottaa vastuu omasta hyvinvoinnista. Onko siihen motivaatiota vai haetaanko niitä ratkaisuja missä voi itse ottaa rennosti vähillä resursseilla, on toinen juttu.

subitar89

Vs: BDSM terapiamuotona
« Vastaus #14 : 15.09.2019, 18:47 »
Mielenkiintoinen aihe. En nyt ota kantaa siihen, kuinka turvallista bdsm olisi terapiamuotona ja kuinka ja keille sitä olisi fiksua toteuttaa. Ihan siksi, ettei minulla ole näistä asioista riittävää ymmärrystä. Sen sijaan kerron hieman omia kokemuksiani bdsm:n terapeuttisuudesta.
Itselle on ollut tärkeää saada tehdä näitä juttuja ihmisen kanssa, johon minulla on vahva tunneside ja luottamus. Kyseessä siis oma kumppanini, joten tunnemme toisemme hyvin. Heti tavattuamme bdsm oli päivittäin ja myöhemmin jatkuvasti läsnä suhteessamme. (Piiskaus)sessioiden jälkeen osana jälkihoitoa olemme käyneet pitkiä keskusteluja, joissa olemme käyneet läpi paljon muitakin kuin itse sessioon liittyneitä asioita/tunteita. Etenkin suhteemme alkuaikoina minulle oli todella vaikeaa puhua negatiivisista tunteista, peloista ja ylipäänsä olla avoin. Koin ja koen yhä nuo session jälkeiset hetket Omistajani lähellä helpoimmiksi puhua kipeistäkin asioista. Olo on silloin rauhallinen ja tilanne on kiireetön. Saa olla lähellä ja toinen on vahvasti läsnä. Piiskattavana oleminen ja bdsm ylipäätään on myös muuttanut suhtautumistani omaan kehooni ja nostanut itsetuntoani. Minulla on vuosien syömishäiriötausta ja paino on vaihdellut paljon ja itsetunto on ollut huono. Pikkuhiljaa olen alkanut vähemmän stressata ulkonäöstäni ja välillä näen itseni jopa kauniina, vaikken todellakaan ole tällä hetkellä hoikka. Omistajani siis tietää ja tuntee hyvin taustani ja tästä(kään) syystä alistamisessa hän ei koskaan moiti ulkonäköäni, vaan etsii niitä kauniita piirteitä, joista mainitseekin usein. Ja kun näkee miten toinen nauttii käsitellessään minua, niin itsellä se vaikuttaa positiivisesti itsensä hyväksymiseen. Ennenhän myös välttelin kameroita, niin nykyisin otamme minusta sessioiden aikana kuvia ja joskus videopätkiä ja minä nautin siitä. Itselläni myös exhibitionismi on yksi melko vahva kiinnostuksen kohde. Sinänsä yllättävää, kun aiemmin välttelin ihan normaalia alastomuuttakin muiden seurassa. Olen myös avoimempi ja uskallan paremmin olla oma itseni muidenkin seurassa. Taustallani on myös yksinäisyyttä, vaikea isäsuhde, koulukiusaamista (kiusattuna) jne.
Mutta koen että nämä asiat ovat auttaneet minua paljon ja voin huomattavasti paremmin. Vuoden olen vasta saanut tätä bdsm polkua kulkea, mutta jo tässä ajassa on tapahtunut paljon. Myös ulkopuoliset ovat sen huomanneet ja asiasta maininneet.
Emme siis ajattele tätä terapiana, vaan toteutamme itseämme. Teemme asioita joista pidämme ja nautimme. Tällä tekemisellä ja suhteellamme on sitten vain bonuksena ollut näitä positiivisia vaikutuksia minuun.
Ja itse koen myös valtasuhteemme antavan minulle todella paljon turvaa, mitä niin kovasti aina olen kaivannut. Ja kun palvelen Omistajaani, koen itseni tarpeelliseksi mikä myös nostaa itsetuntoani. Mutta tässä nyt vähän omia kokemuksiani. Mieleeni voi tulla myöhemmin lisää jotain, muokkaan sitten tähän tai kommentoin alemmas.
Hetihän tuli mieleeni lisättävää. Eli mulle kahlittuna olo on todella rauhoittavaa. Minulla on ollut ongelmia rauhoittua nukkumaan, kun silloin kaikki ikävämmät ajatukset alkavat pyöriä päässä. Halusin sitten kokeilla kahleissa nukkumista ja siitä löytyikin asiaan apu. Käteni siis ovat yhdessä, samoin jalkani ja pannastani olen hihnalla kiinni sängyssä. Saisin kahleet itse auki (jos tulisi hätätilanne), mutten niitä itse aukaise.  Näin nukkuessani nukahdan nopeammin ja mun on helpompi olla. Jotenkin mulla on näin rauhallisempi olo. Aiemmin minua ahdisti se, että jouduin olemaan paikoillani. Näiden juttujen yhteydessä en ole vastaavaa ahdistusta kokenut. Toki sillä on merkitystä, kun läsnä on ihminen kehen luottaa ja tietää että hän pitää huolta.
« Viimeksi muokattu: 15.09.2019, 19:05 kirjoittanut subitar89 »