Kirjoittaja Aihe: Miittien pelko?  (Luettu 33073 kertaa)

Raippa

  • OuSM
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1515
  • En ole sellainen kuin uskot minun olevan. ;)
  • Galleria
Vs: Miittien pelko?
« Vastaus #30 : 28.10.2019, 18:55 »
Mulle ei miitit ole mikään sen kummempi asia kuin mikä tahansa sosiaalinen kanssakäyminen tai osallistuminen. Mutta valintaani vaikuttaa suuresti finanssipoliittinen tilanne ja perhetilanne kyseisenä ajankohtana. Sitten kun siihen lisää vielä sosiaalisten tilanteitten pelko tuntemattomia kohtaan niin kynnys nousee lähtemiseen. Jälkimmäinen ei ole enää vanhempana niin voimakas kuin joskus on ollut. Mutta vaikuttaa vahvasti myös työympäristössä. Toki sama on myös hionut pelkoa vähemmäksikin. Silti välttelen muuta kanssakäymistä kuin työ vaatii. Sitten kun pääsen kynnysten yli, niin olen hyvinkin rento ja puhelias. Silti vuorovaikutus jää hyvinkin väkinäiseksi. Mulla ei ole perinteitä nuoruudesta vapaa-ajan kokoontumisiin, koska välttelin tilannetta, että joutuisin fyysisen väkivallan kohteeksi. Siihen oli ilmeistä pelkoa jo koulusta. Tunne, että jää kaiken keskelle yksin, ei ole ollut omiaan rohkaisemaan. Seikkailun halu on kuitenkin ajanut minut liikkeelle, vaikkakaan en ole koskaan kovin kauas Suomen rajojen ulkopuolelle uskaltautunut. Enää ei edes kiinnosta.

nicolaus

  • Rsyke
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1869
  • Kekkee Alistaja
  • Galleria
Vs: Miittien pelko?
« Vastaus #31 : 28.10.2019, 19:15 »
Täällä yksi joka vältteli aikoinaan miittejä, koska monen muun tapaan koen seksin ja kinkyilyn yksityisasioiksi. Nyt päälle vuosi miitteilyä takana, parit bileetkin ja edelleen yksityisasiat ovat yksityisiä ;D En jaa kokemuksiani niin avoimesti kuin monet muut enkä touhua bileissä. Ei ole ollut ongelma kenellekään. Sen sijaan olen tutustunut upeisiin ja mielenkiintoisiin ihmisiin, joihin tuskin olisin törmännyt missään muualla, käynyt kiinnostavia keskusteluja monenlaisista asioista ja nauranut monet naurut. Minut on myös otettu miiteissä hyvin vastaan niin Oulussa kuin Tampereellakin. Kokemukseni mukaan uudet kyllä otetaan hyvin vastaan jos vain avaa suunsa ja ottaa kontaktia muihin. Voi vaikka sanoa että moi oon uusi ja jännittää, niin ihmiset tietää ottaa rohkeammin mukaan juttuun. Tai jos haluaa seurailla ensin hiljaa sivusta niin sekin sallitaan.

Kenenkään ei toki tarvitse käydä miiteissä jos ei koe omaksi jutukseen, mutta tässä vähän näkökulmaa että miitteihin mahtuu monenlaisia ihmisiä.
Ihan pakko kommentoida :D
Moni sanoo juurikin, ettei halua avautua seksuaalisuudestaan muille. Ilmeisesti sekoittavat miitit AA-kerhon kokouksiin. Mut niinkuin kirjoitit osa puhuu, jotkut paljonkin ja osa kuuntelee. Toki miitissä yhdistyy kasvot ja baarin profiili.

Hyvä, et olet kokenut olevasi tervetullut miitteihin. Siinä on kanssa vaikea juttu: toiset haluu istua syrjempään ekalla kertaa ja katsella, kuunnella; toiset taas kokee hyvin negatiivisena jossei heti joku tule moikkaamaan.

Galesi

  • Helsingin akateemiset kinkyt ry
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 2607
  • pörröpää/lutka
  • Galleria
Vs: Miittien pelko?
« Vastaus #32 : 28.10.2019, 19:34 »
Aikoinaan itse pelkäsin pienemmässä kaupungissa sitä, että siellä on tuttuja tai muut paikalla olijat tietää, mikä porukka tuolla istuu ja sit tietävät mistä minä olen kiinnostunut. Toinen pelko liittyi siihen, että millaisia ihmisiä siellä oikeen on? Onko niitten kanssa mitään yhteistä? Jäänkö täysin porukan ulkopuolelle.
Pääkaupunkiseudulle muuttaessa se pelko oli enempi luokkaa, että onko siellä ketään tuttuja, kun tuntemattomien kanssa on välistä vähän vaikee päästä liikkeelle keskustelussa.

Pienemmällä paikkakunnalla ei tosin hirveän montaa ihmistä löytynyt kenen kanssa olisi halunnut oikeasti viettää iltaa istuen jossain baarissa. Se pelko osui siis omalla kohdalla turhan hyvin maaliin ja ne miitit jäi, sitä mukaan, kun ne ihmiset joiden kanssa tuli juttuun jättäytyivät miiteistä pois.

Täällä päin maailmaa taas välillä oli vähän ankeata istua, kun kukaan ympärillä ei oikein puhunut mitään vaan tilanne oli vaivaantunutta hiljaisuutta. Mutta kyllä siitäkin hiljalleen pääsi yli, piti vaan etsiä sellaisia porukoita missä keskustellaan eikä selata kännykkää tai tuijoteta tuoppia hiljaa. Tuttujen naamojen lisääntyessä miittailusta tuli helpompaa, eikä enää jännittänyt joka kerta miittiin mennessä.

ofelia

Vs: Miittien pelko?
« Vastaus #33 : 28.10.2019, 19:37 »
Täällä yksi joka vältteli aikoinaan miittejä, koska monen muun tapaan koen seksin ja kinkyilyn yksityisasioiksi. Nyt päälle vuosi miitteilyä takana, parit bileetkin ja edelleen yksityisasiat ovat yksityisiä ;D En jaa kokemuksiani niin avoimesti kuin monet muut enkä touhua bileissä. Ei ole ollut ongelma kenellekään. Sen sijaan olen tutustunut upeisiin ja mielenkiintoisiin ihmisiin, joihin tuskin olisin törmännyt missään muualla, käynyt kiinnostavia keskusteluja monenlaisista asioista ja nauranut monet naurut. Minut on myös otettu miiteissä hyvin vastaan niin Oulussa kuin Tampereellakin. Kokemukseni mukaan uudet kyllä otetaan hyvin vastaan jos vain avaa suunsa ja ottaa kontaktia muihin. Voi vaikka sanoa että moi oon uusi ja jännittää, niin ihmiset tietää ottaa rohkeammin mukaan juttuun. Tai jos haluaa seurailla ensin hiljaa sivusta niin sekin sallitaan.

Kenenkään ei toki tarvitse käydä miiteissä jos ei koe omaksi jutukseen, mutta tässä vähän näkökulmaa että miitteihin mahtuu monenlaisia ihmisiä.
Ihan pakko kommentoida :D
Moni sanoo juurikin, ettei halua avautua seksuaalisuudestaan muille. Ilmeisesti sekoittavat miitit AA-kerhon kokouksiin. Mut niinkuin kirjoitit osa puhuu, jotkut paljonkin ja osa kuuntelee. Toki miitissä yhdistyy kasvot ja baarin profiili.

Hyvä, et olet kokenut olevasi tervetullut miitteihin. Siinä on kanssa vaikea juttu: toiset haluu istua syrjempään ekalla kertaa ja katsella, kuunnella; toiset taas kokee hyvin negatiivisena jossei heti joku tule moikkaamaan.
Tämäpä se hankaluus on, kun itse on ujo jännittäjä joka haluaisi kuitenkin mukaan keskusteluun ja toivoo että joku tulisi kädestä pitäen vetämään mukaan, niin nyt haluaisi kohdella uusia miittipalleroita samalla tavalla. Vaan pitää muistaa että joku voi haluta vain katsella rauhassa ja säikähtää jos kovin ahdistelee  ;D

tomi

Vs: Miittien pelko?
« Vastaus #34 : 28.10.2019, 20:05 »
No itse en toki ole mikään maailman sosiaalisin ihminen muutenkaan, mutta eipä noi miitit nyt mitenkään hirvitä eikä mulla niitä vastaan toki ole mitään, hupinsa kullakin. :) Sen verran mitä oon miiteissä käynyt niin jotenkin väkinäistä ja tylsää joten ei oikein jaksa innostua. Get in were i fit in.

Lettu

  • Rsyke
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1454
  • Kipunarkkari, hyvänäpitoleluja omasta takaa
  • Galleria
Vs: Miittien pelko?
« Vastaus #35 : 28.10.2019, 21:47 »
Tuohon haluan ottaa kiinni eli miittien agressiivinen mainostaminen. Eihän niitä ilmoja tarvii lukea jos ei kiinnosta. Monelle uudelle asiasta kiinnostuneelle miitit voivat olla isokin asia päästä juttelemaan samanhenkisten henkilöiden kanssa. Eikä miitissä ole edes mikään pakko puhua, sujuvasti kuunnellenkin selviää.
Se ettei joka paikkakunnalla ole mahdollista miittailla on tietenkin harmittavaa, mutta siihen en keksi ratkaisua.

LehA

Vs: Miittien pelko?
« Vastaus #36 : 28.10.2019, 22:39 »
Mä olen tosi huono small talkissa tai aloittamaan keskustelua vieraan kanssa.

Mä tapaan ihmisiä mieluiten  kahden kesken esim kahvilla tai kävelyllä.

Mulla meni pitkään ennen kuin uskaltauduin ensimmäiseen miittiini. Halusin kyllä tutustua samoin ajatteleviin, mutta introverttina mulle on aina ollut vaikeaa mennä täysin tuntemattomaan seuraan. Vieläkään ei tulisi mieleeni lähteä esim. isompaan Kinky Finland - miittiin, jossa Galesi puhuu 50-90 hengen osanotosta. Pienempään miittiin on nykyään kuitenkin mukava mennä, kun eräs baarin jäsen sai mut ensimmäisen kerran houkuteltua paikalle.

Kyllähän kahdenkeskinen tapailukin on mukavaa, mutta jossakin siihen kahvittelukumppaniinkin täytyy ensin tutustua. Itse ainakin olen lyhyen miittihistoriani aikana tutustunut useampaan kinkyyn niissä kuin koko ikänäni missään muualla - koska myös olen huono aloittamaan keskustelua vieraan kanssa.

Khyanna

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 630
  • Alien
  • Galleria
Vs: Miittien pelko?
« Vastaus #37 : 28.10.2019, 23:17 »
Mä kävin kerran miitissä ja en suunnittele ainakaan meneväni seuraavaan.

Bileissä on sentään jotenkin omana "turvana" se, että musiikki on kovemmalla, on mahdollisesti vähän pimeämpää ja ihmiset ennemminkin tuntuvat moikkailevan tuttuja. Vaikka kyllä sitä uusiinkin tyyppeihin tutustuu tietenkin välillä mikä myös on ihan kivaa. Miiteissä keskustelut on laajempia, kun on jatkuvasti monia ihmisiä mukana. En selkeesti ole vaan tarpeeksi social butterfly ja ekstrovertti, että tykkäisin hengailla puolituttujen seurassa. Ennemmin käytän voimavarani yhden ihmisen kanssa tutustumiseen, tai pyörin jo valmiiksi tuttujen seurassa.
Mulla on aika pitkälti tämä.
Täytyisi vähintäänkin käydä jonkun hyvän tutun kanssa, niin tulis ylipäätään mentyä. Unohtuu aina vaan kysellä keneltäkään olisko joskus miittiin lähdössä joten asia jää monesti siihen. Miiteissä ei osaa olla sellanen joka vaivatta esittäytyy ja/tai alkaa rupattelemaan jonkun tuntemattoman tai edes puolitutun kanssa. Pelkään myös niitä "awkward momentteja" kun pitäisi varmaan puolet väestä tuntea tai tietää, mutta enhän mä paljon ketään oikeasti mistään tunnista, kun on vielä niin hajamielinenkin eikä vaikka edellisestä kerrasta muista enää kasvoja/nikkejä, joskus edes "vanhojen" Baarilaisten joita ei oo pitkään aikaan nähnyt. Isommat bileet on kivoja, varsinkin jos on pukeutumisteema, eikä bileissä tarvitse monesti kuin moikata ihmisiä ja vaihtaa kuulumisia hyvien tuttujen kanssa, se on ihan jees. :) Ei siis "paineita" tutustua keneenkään sen kummemmin.

Miitit on myös viikolla, enkä mä silloin jaksa töiden jälkeen liikahtaa kämpästä minnekään, vaan sosialisoidun sitten viikonloppusin kun on enemmän aikaa. Teemamiitit ei nappaa, koska jos lähden miittiin niin haluaisin lähinnä höpöttää vaan jotain yleistä, eikä kinkyteemojen ympärillä käytävät jutut niin kiinnosta.

Lopuksi - oma maailma/mieli on aikalailla vaniljoitunut ja tulee hengailtua ihan muissa piireissä, keskustellen ihan muista asioista kuin kinkyilyistä.

LadySweet

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1421
  • I could eat you for breakfast
  • Galleria
Vs: Miittien pelko?
« Vastaus #38 : 28.10.2019, 23:57 »
Mua harmittaa niin kovin, kun moni pelkää sitä, ettei tuntisi ketään. Ei kukaan välttämättä tiedä kuka sinäkään olet, harvalla on niin tunnistettava profiili kuvien kera, että vois sanoa kuka on kyseessä oikeassa maailmassa.

Joten jos sanon, että mun viereen voi tulla aina istumaan, seisomaan tai vaikka mennä piiloon pöydän alle, jos minut miitistä löytää(tiistaisimiiteistä Tampereelta löydyn aina) niin ole rohkea ja tule. Voin sitten puhua höpöttää ja esitellä sua muille tai olla esittelemättä, kumpi vaan kivemmalta tuntuu.

Koska mistä kukaan tietää, onko joku tullut miittiin superjännätyksessä ihan vain haistelemaan meininkiä ja ymmärtämään mistä on kyse, eikä kaipaakaan henkilökohtaista huomiota vai onko tullut ollakseen sosiaalinen jokaisen kanssa. Molempia tyyppejä ja kaikkea siltä väliltä on olemassa eikä kukaan vissiin vieläkään osaa lukea ajatuksia.

Lasher

  • Vieras
Vs: Miittien pelko?
« Vastaus #39 : 29.10.2019, 01:41 »
Vihaan smalltalk-jutustelun ja verkostoitumisen kaltaista pinnallista ja sisällötöntä sosiaalisuutta, niin sellaiseen osallistumista kuin sivusta seuraamistakin. Pääsääntöisesti keskustelen jos on asiaa eikä kiinnosta kulkea tapahtumissa vain pitääkseni naamaani esillä. Ylipäätään olen epäsosiaalinen ja tunnun jaksavan ihmisiä vuosi vuodelta vain huonommin.

En myöskään ole kokenut kinkypiireissä mitään yhteisöllisyyden tunnetta, koska sellaiseen ei todellakaan riitä että muut sattuvat olemaan seksuaalisesti kiinnostuneita samantyyppisistä asioista. Samat arvot ja kiinnostuksen kohteet omaavia kohtaan paremmin muista kuvioista, vaikkakaan kinkyjä en liiemmin. Samasta syystä koen miitit hyödyttömiksi oman seuranhakuni kannalta.

Iridia

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 120
  • Travel chicken
  • Galleria
Vs: Miittien pelko?
« Vastaus #40 : 29.10.2019, 03:37 »
Itsellä miiteissä käymistä ja käymättömyyttä säätelee lähinnä seuraavat tekijät :

- ajankäyttö (ikuinen ongelmani, tarvitsen lepoa ihmiskontakteista ja  olen siellä sun täällä pitkin maata ja maapalloa "koko ajan")
- luonne (olen 1-4 hengen seurueissa fiksu ja filmaattinen (höhö), isommat massat tuottavat liikaa melua ja en osaa tarttua keskusteluun)

Olen pyörinyt Tampereen miiteissä ja en ole tuntenut itseäni ulkopuoliseksi, viihdyn ihan hyvin tarkkailijan roolissa. Seuran hakuun en miittejä osaa käyttää, toki saatan bongata sieltä henkilöitä, joita lähestyn sitten yyveellä tms.

Säännöllisin välein pohdin aktivoitumista miittien suhteen, jotta elämässä olisi välillä vaihtoehtoista tekemistä, mutta laiska löytää itsensä sohvalta kovin helposti  >:D

Cuerdarina

  • Uusi asiakas
  • *
  • Viestejä: 8
  • Queen Bitch
  • Galleria
Vs: Miittien pelko?
« Vastaus #41 : 29.10.2019, 08:33 »
Lasherin mietteet sopivat pitkälti minuunkin. Olen introvertti ja energiani on sen verran rajallinen, että en jaksa yrittää tutustua ryhmätilanteessa kaikkiin ihmisiin ja tuntemattomien jutut taas eivät hirveästi kiinnosta. En myöskään tykkää avautua tuntemattomille itsestäni paljoakaan. Tutustun uusiin ihmisiin mieluummin ihmisiin yksi tai kaksi kerrallaan, vaikka sitten bileissä tai muualla. En myöskään koe, että kinkyyden myötä kokisin ihmisten kanssa mitään yhdistävää, tai että pitäisin automaattisesti ihmisestä, koska hän on kinky. Uteliaisuuteni vuoksi en viitsi mennä, sitä voin tyydyttää Baarissakin. En yksinkertaisesti ole sosiaalisuudeltani miittailevaa tyyppiä ja löydän seuraa tarvittaessa muutenkin.

NaughtyGorgeous

  • Helsingin akateemiset kinkyt ry
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 2248
  • Galleria
    • Blogi
Vs: Miittien pelko?
« Vastaus #42 : 29.10.2019, 09:06 »
Kiitos taas monipuolisista näkökulmista aiheeseen! :)

On mielenkiintoista kuulla miten eri tavalla ihmiset suhtautuvat siihen miten "pitäisi" miitissä toimia sosiaalisesti. En ole koskaan kokenut että olisi jotain oikeaa tapaa olla läsnä. Erittäin epäsosiaalisina hetkinä mielelläni istun vain hiljaa nurkassa ja seuraan muiden keskustelua, kun taas hyvinä hetkinäni saatan selittää suu vaahdossa jostain asiasta kädet heiluen (valitettavasti tämä jos mikä ajaa varmasti miittineitsyitä kauemmas  :-\ ).

Koen ehkä itse haastavammaksi uusien ihmisten kohtaamisen kahden kesken, koska silloin minulta "odotetaan" enemmän sosiaalista inputtia, kun taas miitissä voin tosiaan olla hyvillä mielin hiljaa pitkään, jos siltä tuntuu. Toki tämä riippuu myös paljon kanssakeskustelijasta, että miten toinen aktivoi keskusteluun. Ei siis sillä, ettenkö olisi koskaan käynyt ihmisten kanssa kahdestaan kahvilla, mutta jos näitä tällai rinnakkain vertaa, niin ehkä omalla kohdallani uusia ihmisiä kohtaan mielelläni ensin miitissä ja sit vaikka viestitse jatkan keskustelua kahden kesken, ellei miitissä tule sopivaa saumaa keskustella kyseisen henkilön kanssa. (Plus että olen niin ujo ja rajoittunut, että kirjoittaminen tuntuu joskus helpommalta, kuin suora kontaktin ottaminen kasvokkain.)

Ehkä mielenkiintoisimpia ja eniten vastakkainasettelua sisältäviä keskusteluja olen käynyt ihmisten kanssa, jotka ovat lähestyneet minua esimerkiksi nollaprofiililla tai hyvin rajoittuneella profiililla tällä saitilla ja kun olen kysellyt oletko käynyt miiteissä tai oletko joskus ajatellut mennä, on vastaus erittäin jyrkkä ei. Tai vähintään juurikin noin että menee vain seurassa. Kun olen kysellyt syytä joko nollaprofiiliin tai miitittömyyteen, pelätään usein kaapista väkisin ulostulemista, mikä tuntuu sinänsä hassulta, kun olen ajatellut että nimenomaan kinkyfoorumilla on helppoa kirjoittaa profiiliinsa vain kinkyasioita, eikä silloin kenenkään kai pitäisi tunnistaa sinua ellet sitten ole jollekin juurta jaksaen avannut asiaa? Hmmmm, ehkä tässä tullaan taas siihen että pelätään skenen olevan niin pieni, että siellä on jo joku tuttu, joka ei saisi missään nimessä tietää jonkun yksilön olevan kinky? Oh, tässä aiheessa on niin paljon erilaisia suuntia keskusteltavaksi.

Mutta takaisin aiheeseen: Seuraavaksi minua kiinnostaisi tietää miten henkilöt, jotka eivät ole koskaan miiteissä käyneet, ovat tulleet siihen tulokseen etteivät koskaan menekään(ainakaan yksin)? Mutta siis keskustelua saa (ja pitää?) myös jatkaa aikaisempien kysymysten pohjalta :)

RuoskaMikko

  • Vieras
Vs: Miittien pelko?
« Vastaus #43 : 29.10.2019, 19:16 »
Olen päästänyt tänne pari aivopierua varren kanssa ja on ilmeisesti noteerattu joten joo, miittien pelkoa on. Kyllä mä silti joskus vielä uskaltaudun ainakin yhteen miittiin. En sanoisi pelkääväni uusia ihmisiä määrääni enempää eikä se rajoita. Kinkyys on aika kevyt leima mun elämässä. Kyse on pidemmän päälle oikean hetken löytämisestä ensimmäiseen miittiin.

TuhmaTe

Vs: Miittien pelko?
« Vastaus #44 : 29.10.2019, 19:45 »
Hyvä ja mielenkiintoinen aihe. Piti kirjoittaa jo eilen, mutta jäi.
Ihan viime aikoina en juurikaan, mutta aikaisemmin mietin lähtemistä ja osallistumista. Ainakin toistaiseksi on jänyt. Ja on sanottava, että ajanpuutekin olisi tullut vastaan. Jos siis muuten olisi ollut halua, kiinnostusta ja motivaatiota lähteä.
Itsekin olen luonteeltani introvertti, eräänlainen "tarkkailija". En kuitenkaan usko, että tämä olisi estänyt osallistumasta tai tekisi sitä jatkossa. Enemmänkin se on kait ollut sitä pelkoa, että "joku tuttu näkee" (lieneekö turhaa). Toisaalta, jos olen oikein ymmärtänyt, niin miitteihin kokoonnutaan yleensä jossain kuppilassa. Mistäs sitä muut tietää, mitä porukkaa sitä ollaan.
Toisekseen, luulin aluksi aika vahvasti, että miiteissä käyvät lähinnä (pelkästään) juuri sellaiset sosiaaliset ja puheliaat ekstrovertit. Ja tämän takia kuvittelin, että tällaisen vähän hiljaisemman hahmon on vaikea sopeutua joukkoon. Tai no...tuokin riippuu tilanteesta.
Näenkö miitit mahdollisina seuranhaku/saanti paikkoina/mahdollisuuksina? Tähän hyvin vahva EN. Itseasiassa olen ko. asian suhteen hyvin skeptinen. Joten se ei todellakaan olisi motivaationa osallistumiseen. Em. seikkana sensijaan olisi ihan  tutustuminen uusiin ihmisiin, sekä verbaalisella levelillä kanssakäyminen samanhenkisten kanssa. Tähän on kuitenkin pakko heittää semmoinen pikku detalji, että tottakai tuossa tilanteessa domme juttelukumppanina olisi kiva bonari.