Henkisen kontrollin irroittaminen

[Mr.Inathu]

Aika ajoin kinkykeskusteluun nousevat passiiviset ja reagoimattomat subit, jotka nähdään kinkyelämän "lahnoina" ja joiden kaltaisia henkilöitä kaikkia D-ihmiset sitten kilvan kertovat pitävänsä "tylsinä" ja epäkiitollisina leikkikavereina.

Toki toisen passiivisuus tai "poissaolevuus" voi olla epämiellyttävää itsestänikin, mutta olen silti aina lähtenyt siitä, että poissaolevuuttakin on hyvin montaa eri laatua... Omasta mielestäni paljon tärkeämpää kuin se onko toinen hetken joissain muissa "maailmoissa", on kuitenkin se, Miksi toinen on muissa maailmoissa?

Itselleni sitä pahinta laatua on sellainen poissaolo, josta näkee suoraan ettei toista oikeastaan vähempää voisi juttu kiinnostaa, mutta roikunpahan tässä mukana ja odottelen loppumista... Tämä lienee aika pitkälle juurikin se mitä vaniljaisellakin puolella kutsutaan "lahnailuksi".

Ja tässäkin tilanteessa syitä voi olla paljon ja erilaisia. Voi olla, että toinen on juuri sillä hetkellä liian väsynyt tai liian motivoitunut mielessään jostain arkielämän isosta asiasta, joka vain vie ajatukset. Voi olla, ettei kyseinen hetki stimuloi tai kiihota ihmistä. Voi olla, etteivät ne kuuluisat kemiat sittenkään pelaa yhteen tai ehkä arvioija ei itse vain kiinnitä huomiota leikkikaverinsa reaktioihin vaan toimii juuri "väärin" aiheuttaen vain tylsistymistä ja turhautuneisuutta...

Toinen poissaolon ääripää on se "kuulemma" kovinkin tavoiteltu subspcace tms tajunnan hämärtyminen/kirkastuminen, jossa kaikki maallinen katoaa kauas ja vain itsellä on enää merkitystä (jos silläkään). Subspace voi näyttäytyä rooliinsa ja suoritukseensa keskittyneelle Dominoivalle osapuolelle subin passivoitumisena ja huomion häviämisenä. Saattaa näyttää siltä, ettei toinen enää kuuntele tai reagoi lainkaan, vaan rupesi taas vain alsikottelemaan ja vastaanottamaan suorituksia

Molemmissa noissa kuvaamissani ääripäissä toinen henkilö on selkeästi "poissa", ei enää tiedosta mitä hänelle sanotaan, saati sitten konkreettisesti tee mitään.

Noiden väliin/rinnalle mahtuu sitten vielä monenlaista muuta "poissaoloa", joista haluaisin kuitenkin nostaa omasta mielestäni sen ylivoimaisesti tärkeimmän ja itseni eniten kiinnostavan ns. "henkisen itsensä ulkoistamisen", eli tilanteen, jossa henkilö kyllä on hyvinkin tietoinen (ehkä liiankin) tilanteesta ja ehkä tekeekin asioita tai jopa "ylisuorittaa" tilannetta, mutta ei selkeästikään ole henkisesti "mukana" tekemisessä. Tälläisessä tilanteessa henkilö voi olla muuten aivan läsnä, kommunikoida ja olla fyysisesti aktiivinenkin, mutta henkisesti, tunnetasolla, aivan kylmä ja poissaoleva.

Kaikkia Dominoivia tämä itsensä henkinen ulkoistaminen ei kuuleman mukaan tunnu paljoa häiritsevän, mutta toiset (kuten allekirjoittanut) ovat sille hyvinkin herkkiä. Kun huomaan, että toinen alkaa ulkoistamaan tunteitaan, loppuu itseltänikin hyvin nopeasti mielenkiinto ko. asian jatkamiseen (ei automaattisesti kuitenkaan itse session jatkamiseen) ja alan läpikäydä vaihtoehtoja tunteiden uudelleen käynnistämiseen... Ja tässä vaiheessa saattaakin olla hyvä hetki laskea tilanne näennäisesti irti, ottaa leikkikaveri peiton alle lusikkaan ja keskustella asioista aikessa rauhassa...

Ja juuri tässä on tämän asian ydin ja syy siihen, miksi kirjoitin tähän tekstin.
Itsensä henkisesti tilanteesta ulkoistaminen on hyvin yleistä ja eri tasoisena sitä tuntuu esiintyvän niin nuorilla kuin vanhemmillakin ihmisillä. Nuorilla se tuntuu usein liittyvän epävarmuuteen itsestään ja ehkä voimakkaiden suojamuurien olemassaoloon tms. Johonkin, mikä saa henkilön keskittymään tilanteen suorittamiseen niin paljon, ettei tunteille jää tilaa. Tai kysymys voi olla suojamuureista, joilla suojataan epävarmaa minuutta ulkopuolisilta ja mahdollisilta epäonnistumisilta.

Vanhemmilla ihmisillä tämä on jonkin verran harvinaisempaa, koska itseluottamus ja ehkä -tuntokin ovat jo vahvempia, mutta heilläkin sama tilanne voi tulla epäonnistumisen pelosta, tilanteen epätavallisuudesta tai ihan vain pitkästä odottamisesta ja siitä kumpuavasta liian kovasta halusta "onnistua". Oman seksuaalisuuden etsiminen vasta 30+ iässä näyttäisi myös olevan ilmiölle selkeästi altistavaa... Tai oikeastaan ennemminkin ehkä syy myöhäiselle etsimiselle...

Tunteiden ulkoistaminen jonnekin oman mielen syvyyksiin saattaa joillakin ihmisillä olla myös niin sisäänrakennettu "ominaisuus", ettei tietoisuuden siirtäminen sivuun ja tunteiden mukaan hyppääminen olekaan mikään pikkuinen juttu, jonka voi niin vain laittaa päälle leikkikaverin miellyttämiseksi. Omien kokemusteni perusteella sanoisin, että suurin osa naisten henkisistä orgasmivaikeuksista liittyy hyvin pitkälle juuri tunteiden vapaaksi päästämiseen. Henkisen kontrollin irroittamiseen omassa mielessään.

Kun tunteita ei osata vapauttaa, ei orgasmiin liittyvään kontrollin irtipäästämistä onnistu tekemään vaikka kuinka haluaisi. Osalle se voi olla mahdollista yksin ollessaan, mutta kaikille ei edes silloin. Joillekin ihmisille omien tunteiden vapaaksi päästäminen (ja ehkä näyttäminen) onkin absoluuttisin mahdollinen kontrollin menettämisen muoto. Täydellinen ja pidättelemätön henkinen tunteiden irtipäästäminen.

Tähän henkiseen irtipäästämiseen, liittyy myös helposti se hetki, jota monet nimittävät henkiseksi alistumiseksi. Se hetki, kun luovuttaa ja päästää sen viimeisenkin kontrollin hippusen irti ja antaa tunteidensa ottaa vallan. Antaa kaiken näkyä leikkikaverilleen (ja ehkä myös itselleen) "aitona" ja "todellisena". Moni on myös sanonut, että ensimmäinen kerta tässä tilassa jää ikuisiksi ajoiksi mieleen ja saattaa ihan oikeasti muuttaa ihmistä. Ja koukuttaa

Itse en kuitenkaan laittaisi yhtäläisyysmerkkiä suoraan henkisen alistumisen ja henkisen irtipäästämisen välillä. En, koska henkisen irtipäästämisen vaikeus on hyvin yksilöllistä, joillekin ihmisille se on täysin luontaista ja heille tunteiden salaaminen ja suojamuurien pystyttäminen on aivan yhtä valheellista käytöstä, kuin toiselle on on tunteiden feikkaaminen tai itsestään valehteleminen. Tällaisille ihmisille henkinen alistaminen on todella henkistä alistamista, henkistä kuormittamista ja väärinkäyttöä, ei irtipäästämistä ja tunteiden esittämistä, ei vaikka siihen olisikin päästy henkisen alistamisen seurauksena.

Miten sitten ihmisen saa päästämään henkisesti irti?
Tämä on asia, joka itseäni on askarruttanut jo vuosia, ei keinoina vaan aihealueena. Ei keinoina, koska ei aiheeseen todellakaan ole olemassa mitään viisasten kiveä. Jokaisen ihmisen mieli on yksilöllinen ja lukkiutunut mieli vieläkin yksilöllisempi (jos ilmaisu sallitaan). Enemmänkin minua kiehtoo ajatus suojamuurien ylittämisestä ja irtipäästämisen helpottamisesta. Enkä nyt halua puhua suojamuurien rikkomisesta ja irtipäästämisen automatisoinnista, koska sellainen vain jättäisi ihmisen kohtaamaan julman maailman ilman tuttujasuojiaan ja ilman valmiita korvaavia toimintatapoja. Ei itse olen kiinnostunut nimenomaan henkisten rajoitteiden hallitusta ylittämisestä... JA erityisesti siitä, mit äsen jälkeen seuraa

Tässä on omasta mielestäni kysymys joidenkin ihmisten kohdalla hyvinkin tutusta terminologiasta, "rajojen ylittämisestä", henkisen irtipäästämisen onnistuminen on helposti sellaiselle ihmiselle, jolle se on vaikeaa, se kaikkein ultimaalisin "raja". Irtipäästäminen ensimmäisellä kerralla (ehkä ensimmäisellä kerralla koko elämässään), laukaisee AINA jotain ja sillä on AINA ennalta-arvaamattomat seuraukset. Vain yksi asia on ihan varmaa, tilannetta seuraa tasan varmasti hyvin voimakkaita tunteita ja tuntemuksia, näyttää henkilö ne sitten tai ei. Eikä ihmistä koskaan pitäisi jättää yksin niin voimakkaiden tunteiden kanssa.

On helppoa ymmärtää kuin subdrop muodostuu tälläisen kokemuksen jälkeen mielessä, joka jää yksin sen tilanteessa alkaneen myllerryksen keskelle. Kukaan maailmassa ei voi ymmärtää mitä siellä päässä tapahtuu, eikä kukaan ulkopuolinen voi ymmärtää mitä tilanteessa tapahtui, ei vaikka siitä kuinka kirjoittaisi tarinoita tai runoja. Erityisesti ilman kumppanin tai vertaistuen seuraa voi tunneryöppy johtaa voimakkaaseenkin alakuloon ja sisäänpäinkääntymiseen sekä akuuttiin empatian ja henkisen tuen tarpeeseen...

Entä miten siihen irtipäästämiseen sitten voisi vaikuttaa?

Irtipäästämisen toteuttamiseksi keinoja voi etsiä monella eri tavalla, sen voi tehdä väsyttämällä toisen fyysisesti ja henkisesti, sen voi tehdä toisen puhtaana henkisenä murtamisena, sitä voi lähteä hakemaan monipuolisella stimulaatiolla ja aistien ylikuormituksella tai asiaa voi lähetyä tuntemuksista ja kokemuksista keskustelemalla ja itseanalyysiä ohjaamalla. Sitä voi tukea toisen ajatuksia ja tunteita kuuntelemalla ja niistä keskustelemalla sekä tietysti antamalla toiselle aikaa ja tilanteen mukaan joustavia realistisia tavoitteita. Kysymys on enemmänkin siitä, halutaanko kontrollin irtipäästäminen tehdä vain kertatapauksena vai halutaanko siihen löytää jotain pysyvämpää mekanismia. Toinen ja vieläkin tärkeämpi kysymys on se, Mitä henkilö itse asiasta ajattelee.

Toisen henkilön tarkoituksellinen henkinen murtaminen ilman tämän tahtoa, on mielestäni verrattavissa henkiseen raiskaukseen, ja uskon että se voi jättää mieleen hyvin samankaltaiset jäljet, vaikka tilanteeseen itseensä olisikin ollut henkilön suostumus ja halu. Erityisesti nuoret naiset tuntuvat olevan suojamuuriensa repimisen suhteen ehkä hieman liiankin heppoisasti liikkeellä, ei haluta edes miettiä kaikkia seuraamuksia ja voimakas halu näyttää että kykenee kaikkeen, johtaa helposti liian nopeaan etenemiseen. Etenemiseen jonka seurauksena ei suinkaan välttämättä aina ole kinkyilyyn positiivisesti suhtautunut avomieleinen ja iloinen ihminen, vaan entistä ahdistuneempi, surullisempi ja sisäänpäinkääntynyt, henkisesti loukattu nuori ihmismieli. Ja tämä ei kai liene kenenkään tavoitteena. Eihän?

Kirjoitin tästä aiheesta, koska se nousi vahvana mieleeni passiivisen subin -ketjussa käydystä keskustelusta ja siitä, että käsittelin asiaa konkreettisesti taas kerran juuri menneenä viikonloppuna. JA siksi, että niille ihmisille, joille tunteiden vapaa osoittaminen on arkipäivää ja joiden minä-kuva on voimakas ja terveellä pohjalla, ei aina välttämättä ole kovinkaan helppoa ymmärtää sitä, että on ihmisiä jotka saattavat vaikuttaa hyvinkin varmoilta ja itsenäisiltä, mutta joille tunteiden esittäminen ja henkisen kontrollin irtipäästäminen ei ole ehkä lainkaan mahdollista tai ainakin hyvin hyvin vaikeaa.

Ja takaisin alkuun
Vaikka se leikkikaveri vaikuttaisi kuinka passiiviselta ja kyllästyneeltä, ei mielestäni oikea ratkaisu tilanteeseen koskaan pitäisi suoraan olla toisen syyllistäminen tai leikkikaverin vaihtaminen, vaan passiivisuuden syyn selvittäminen!

Niin kuin minulle eräs kerran kertoi: "Master, joka etsii täydellistä subia, koska kaikki aiemmat ovat olleet niin tylsiä, kertoo vain eniten itsestään". Ihmisen, jolle sattuu poikkeuksellisen paljon vain tylsiä, passiivisia ja reagoimattomia leikkikavereita, kannattaisikin miettiä onko se syy vain huonossa tuurissa ja -ihmisissä

-Mr.Inathu

PS. Toivottavasti aiheesta saisi viriteltyä laajemminkin ihan vaikka keskusteluakin

Edit: tämän voi muuten ylläpito sitten hyvin laittaa vaikka omaksi ketjukseen tuonne keskusteluihinkin, jollei tätä lasketa artikkeliksi

[Lady Whip]

Miten sitten ihmisen saa päästämään henkisesti irti?
 

Kun hän tuntee olonsa täysin turvalliseksi juuri sillä hetkellä tämän Dominoivan kanssa?
Lisäksi kun tuntee täyden hyväksynnän? Silloin uskaltaa avata itsensä pelkäämättä torjuntaa.

Dominoiva on kuin kapellimestari ohjaamassa hienoa orkesteria josta pitää saada ulos sellaiset sävelet mihin eivät ole koskaan uskoneet pystyvänsä.

[lili]

Ihan todella hyvä kirjoitus ja vastaa pitkälti omia ajatuksiani ja kokemuksiani aiheesta. Tunnistan itsessänikin ainakin kaksi erilaista reagoimattomuutta, "hyvän" ja "pahan". Hyvällä reagoimattomuudella tarkoitan subspace-tyyppistä euforista totaalialistuneisuutta, pahalla taas "paikalta poistumista" eli sitä, että tilanne on jotenkin niin ahdistava tai epätoivoinen että siitä ole ulospääsyä muulla tavalla kuin luovuttamalla henkisesti ja fyysisesti. Jälkimmäistä en ole onneksi juurikaan joutunut kokemaan, mutta sen verran kuitenkin, että tunnistan sen.

P.S. EVVK-reagoimattomuus lienee vielä asia erikseen.

[Niku]

Loistava ja ajatuksella tehty kirjoitus. Ja osuva..

[Hardcandy]

Kertakaikkisen LOISTAVA artikkeli!!
 

[mimoosa]

Fanitan Mr Inathua!
Kiitos, tämä oli hieno, oivalsin jotain itsestäni.
Lyhyesti; Lady Whip kertoikin jo avainsanat, hyväksyntä ja turva, hyvin pitkälti niiden puuttesta ainakin minä olen suojamuurini rakentanut. Ja mun subspaceni on kaukana siitä toisesta ehkä jonkun suorituspaineen luomasta "poissaolevuuden tilasta".

Lilin mainitsema EVVK-reagoimattomuus lienee asia erikseen. Mulle tuli mieleen sellanen joka hakeutuu esim s/m -sessioon todistaakseen jotain, ehkä enemmin muille kuin itselleen. Kun trendikästä olla masokisti tai pan- tai metsoseksuaali tai mitä milloinkin... Toki kyseessä voi olla myös se terve oman seksuaalisuutensa etsiminen, mut ilmenemismuoto ehkä sama?

[Chmlnidae]

MrInathu:
"Ei itse olen kiinnostunut nimenomaan henkisten rajoitteiden hallitusta ylittämisestä... JA erityisesti siitä, mit äsen jälkeen seuraa "

Samis 

Hyvä artikkeli; kiitos.

Jatkan hieman.

Ihmisen mieli, psyyke, jakautuu kahteen toiminnalliseen osaan. Toinen osa leikkii ja lisääntyy, hoivaa ja huolehtii; on se elämää ylläpitävä hyvin tietoinen arkinen selviytyjä ja asioiden hoitaja, myöhemmin kehittynyt, sofistikoitunut sivilisaation ja kehityshistorian aivoetulohkon ohjauksessa oleva moderni aivojen kerros, toinen puolustautuu vaaratilanteissa, pakenee, on emotionaalinen, se liskoaivo aikojen alusta.
Katson että onnistuneessa sessiossa nämä molemmat osat ovat "hereillä". Ihmisen psyyke on kokonainen, vaikkakin eri tilanteissa eri osat ovat erilailla eri mitassa, toiminnassa.
Myös silloin kun "mennään hallitusti rajoille, jopa yli". Silloin kun ollaan ihmispsyyken emotionaalisella puolella enimmäkseen, kokonaan "irti päästämiseen" en usko, siis sillä tasolla ettei ihmisen kognition tulisi olla hereillä myös. Ilman kognitiota aiheutetaan vain yli menemistä väärin, traumatisoiden.
Silloin ihmisen tajunta hajoaa. Hän jäätyy tai jähmettyy tunteiltansa. Ja jos joku tätä epäilee "lahnoitteluksi" niin voi apua. Silloin subi on tosi väärissä käsissä, ja väärässä tilanteessa. Niin myös Dom/me.

Mutta on tosiaan tärkeää tajuta että on olemassa hyvin erilaisia ihmisiä henkisen irtipäästämisen suhteen. Ja sen suhteen missä toinen "vain" subspeissailee niin toinen traumatisoituu vauhdilla ja turvasanat ovat aikaa sitten kadonneet tajunnasta, siis tietoinen puoli on splitannut itsensä ihan eri planeetalle, ja tämä näyttäytyy ehkä "tunteettomuutena". Eli kyse ei ehkä niinkään ole siitä ettei ole tunteita vaan siitä että ne ovat irti ihmisen ajatuksista ja tietoisuudesta.
Toisin sanoen vierastan aikalailla sitä että sanotaan että tunteet tulisi "laskea irti". Ei, mielestäni tunteet ja tuntemukset tulee tuntea tietoisesti ja kokonaisvaltaisesti, jotta päästään "matkalle" joka on antoisa.

Ja turvallisuus ja tunteminen, eli toisin sanoen juurikin se aito hyväksyminen, on se avain että tämä on mahdollista. Vain sen kautta saavutetaan riittävä luottamus, jotta sub "päästää irti" eli antaa emotionaalisen puolensa näkyä ja olla esillä. Tai ylipäänsä on valmis "lähtemään matkalle mieleen" (ainakaan minä en lähde ellen ole varma tästä).
Ja Dominoivan rooli mielestäni on kontrolloida sitä että pysytään "turvallisella" alueella, pidetään sub kokonaisena psyykkisesti. Ja vaikka pysäytetään toiminta, jutellaan tmv jos psyyke "karkaa" eli hajoaa. Sillä onhan homman kluu että kaikilla on kivaa, lopulta, vaikkei ehkä akuutisti koko ajan.

No, tässä oli vähän, ei kovin "tietoisesti" tai keskittyneesti näin aamutuimaan 

Ja Ps. Niille, jotka haluavat niitä viitteitä:
"Mm. eläinten käyttäytymisen tutkimiseen (etologiaan) sekä 1900-luvun alun psykiatri Charles Myersin ja Pierre Janetin työhön ja teorioihin perustuva selitysmalli traumaan liittyvien häiriöiden syntymekanismista. Sen mukaan nisäkkäiden - ja täten myös ihmisten - persoonallisuus koostuu useista psykobiologisista rakenteista, jotka voidaan jaotella kahteen pääryhmään: päivittäistä elämää ja lajin säilymistä ylläpitävät rakenteet, sekä yksilön eloonjäämiseen liittyvät rakenteet."

[Mr.Inathu]

Kiitoksia kaikille kommenteista
Ja tämä ei siis ollut nyt kehoitus lopettaa kommentoitia ja keskustelua tähän...

Whip kiteytti ehkä sen oleellisimman, mitä minulta jäi tekstistä puuttumaan, eli luottamuksen ja turvallisuuden tunteen. Vain jollain tavoin itsetuhoisesti käyttäytyvä henkilö voi onnistua repimään itsensä ja tunteensa auki tilanteessa, jossa luottamusta toiseen osapuoleen ei ole muodostunut... Tai täydellisen naiivi ja sinisilmäisen viaton luontokappale. mMlemmissa tapauksissa vastuu tilanteen keskeyttämisestä ja asioiden oikaisemisesta tulee olla Dominoivalla osapuolella.

Tuo luottamus olisi muutenkin oman artikkelinsa veroinen aihe, joten en kirjoita siitä ainakaan toistaiseksi niin paljoa kuin pitäisi. Totean vain, ettei todellista luottamusta kasva kahden ihmisen välille aina ihan nopeasti...

Halua luottaa voi olla paljonkin, mutta henkisen irtipäästämisen edellyttämää luottamusta ei voi sen kummemmin ulkopuolinen, kuin henkilö itsekään, kiireessä pakottamalla vain luoda. Lopputulos on aina jotain aivan muuta.

Siinä missä Dominoivalla osapuolella on vastuu ja valta, on hänellä myös velvollisuutena luoda edellytykset luottamuksen syntymiselle. Kyllä, lisään dominoivan henkilön "työtaakkaa" vielä entisestäänkin

Luottamus on aina ansaittava ja sen ansaitsee aina ensisijaisesti Dominoiva osapuoli teoillaan ja käyttäytymisellään. Toki muillakin leikin osapuolilla on oma luottamuksensa ansaittavanaan, varsinkin jo kysymyksessä on muuta kuin pelkkä satunnaissessionti, mutta alistuvien osapuolten voi olla täysin mahdotonta heittäytyä täysipainoisesti leikkiin ilman luottamuksen ja turvallisuuden tunnetta.

D:n ensimmäinen kysymys evvk-reagoimattomuutta kohdatessaan pitäisikin olla itselleen suunnattu kysymys: Olenko onnistunut ansaitsemaan kumppanini luottamuksen?
Ja niin, siis itselleen, ei subille
Toki lahnailun syynä voi olla jotain aivan muuta, mutta tuon pitäisi omasta mielestäni olla se ensimmäinen ajatus...

Kameleontin jatko oli myös hyvin mielenkiintoinen jo pelkästään ajatuksena, saati sitten sisällöltään
Itse en kuitenkaan purematta niele sitä, että tunteiden täydellinen irtipäästäminen olisi aina ihan kuvatun kaltaisella tasolla vahingollista. Olen nähnyt todella varauksetonta ja täydellistä tunteiden irtipäästämistä tapahtuvan ilman vaurioita, mutta todettakoon että siihen kykenevät ihmiset ovat kyllä monella tapaa hyvin poikkeuksellisen avoimia tunteidensa ja sisimpänsä avaamisen suhteen... Ja tuntuvat tästä syytä kyllä myös satuttavan henkisesti itseään elämässä selkeästi enemmän kuin muut...

Mutta toisaalta heillä tuntuu olevan myös kyky nousta takaisin positiivisiin fiiliksiin paljon nopeammin, kuin itsestä tuntuisi mahdolliselta. Näitä ihmisiä on kuitenkin hyvin vähän ja suurimmalle osalle ihmisistä täydellinen irtipäästäminen voi todellakin olla jopa hyvin traumatisoivaa, jollei tilannetta ja jälkihoitoa kyetä läpiviemään todella hyvin.

-Mr.Inathu

[_Bambi_]

Eikö vaan voitaisi kaikki olla niin kuin siinä Simon & Garfunkel laulussa - kiviä ja saaria 

[kaimaani]

Jälleen aivan loistava kirjoitus Mr.Inathulta. Nyt kun luin tämän, hieman jopa kummastuttaa ettei tästä aiheesta ole aiemmin ollut keskustelua, mutta parempi toki myöhään kuin ei milloinkaan.

Itse olen oppinut yhdistänyt henkisen poissaolevuuden siihen, kun kumppani tipahtaa pois subin roolista. Tipahdettuaankin hän voi yhä jatkaa leikkiä, mutta ei enää alistumisesta nauttivana leikkikaluna, vaan omana arkiminänään, saamatta enää toiminnasta aikaisemman kaltaista mielihyvää. Näissä tilanteissa itse mieluiten noudatan Mr.Inathu aiemmin mainitsemaa mallia, eli läheisyyttä ja lämpöä peiton alla. Keskustelemalla sen tunnelman saa syttymään uudestaan jos se on syttyäkseen. Eikä haittaa jos leikki jäisikin sillä kertaa kesken, mielestäni olisi väärin molempia osapuolia kohtaan jatkaa sellaista toimintaa, mistä molemmat osapuolet eivät täydestä sydämmestään nauti.

Allekirjoitan täysin sen, että alistuvan osapuolen itseluottamuksella on näissä asioissa merkitystä. Subin rooliin on varmasti helpompi upota, kun tuntee itsensä kauniiksi ja haluttavaksi. Silti tämäkään ei yksinään riitä, sillä joskus arki vaan pääsee luikertelemaan läpi, vaikka sitä kuinka yrittäisi tilkitä ulkopuolelle. Tässä varmasti on yksilökohtaisia eroja, niinkuin on eroja siinäkin, minkälainen arki kenelläkin ikkunan takana vilkuttaa.

[Chmlnidae]

Itse en kuitenkaan purematta niele sitä, että tunteiden täydellinen irtipäästäminen olisi aina ihan kuvatun kaltaisella tasolla vahingollista. Olen nähnyt todella varauksetonta ja täydellistä tunteiden irtipäästämistä tapahtuvan ilman vaurioita, mutta todettakoon että siihen kykenevät ihmiset ovat kyllä monella tapaa hyvin poikkeuksellisen avoimia tunteidensa ja sisimpänsä avaamisen suhteen... Ja tuntuvat tästä syytä kyllä myös satuttavan henkisesti itseään elämässä selkeästi enemmän kuin muut...

Mutta toisaalta heillä tuntuu olevan myös kyky nousta takaisin positiivisiin fiiliksiin paljon nopeammin, kuin itsestä tuntuisi mahdolliselta. Näitä ihmisiä on kuitenkin hyvin vähän ja suurimmalle osalle ihmisistä täydellinen irtipäästäminen voi todellakin olla jopa hyvin traumatisoivaa, jollei tilannetta ja jälkihoitoa kyetä läpiviemään todella hyvin.

-Mr.Inathu

Niin. Luulen että taidamme katsoa asiaa hieman eri kulmista. Ilmaisin itseäni epätarkasti. Näkökulmani on hyvinkin henkilökohtainen.
En tarkoita vasinaisesti että tunteiden vapaa ilmaiseminen merkityksessä irti päästäminen olisi vaurioittavaa. Vaan että irti päästäminen suhteessa mielen muihin puoliin voi olla joko traumaattista tai pojimmiltaan jopa traumaperäistä. Tämä liittyy ihmisen neurobiologiaan ja sympaattiseen ja parasympaattiseen hermostoon. Ja kykyyn lukea ihmistä niin että ymmärtää kumpi on vallalla. Eli ollaanko terveellä pohjalla ja reagoinnilla vai trauman puolella ja aiheuttamassa vaurioita.
Jopa kyky suureen tunteiden irtipäästämiseen ja voimakkaaseen tunnereagoivuuteen sekä huomattavan intensiiviseen eläytymiseen voi olla traumapohjaista. Ja juuri sellaiset ihmiset satuttavat itseään herkästi lisää. Siis sellaiset joilla on traumataustaa. Ja se nopea nouseminen sieltä alhoista voi myös olla jotakin muuta kuin äkillistä "toipumista".
Ja tällaisten ihmisten kohdalla jälkihoito ei ole oikea ratkaisu vaan se että Dominoiva tuntee subinsa. Vääränlaisen Dominoivan kanssa voi käydä tosi huonosti.

Ps. Ja tämä oli jo offtopicia. Mielestäni tässä keskustelussa on jo tullut esiin oleelliset näkökulmat henkisen irtipäästämisen kannalta. Eli se luottamus ja turvallisuus, jotka syntyvät vuorovaikutteisessa hyväksyvässä suhteessa.
Näitä keskusteluja lukiessa kaikkine "lahnoitteluineen", "paskanakkeineen", "chileineen" etc. seuratessa tulee jotenkin omituinen olo siitä että miten ihmiset joutuvat sellaisiin tilanteisiin. Siis etteivät ymmärrä mistä niissä kohdin on kyse.
Onko halu sessioida niin kova ettei malteta pysähtyä ja tutustua toiseen ihmiseen riittävästi. Enkä nyt tarkoita normiarjen jokaiselle eteen tuomia pahoja päiviä kun keskittyminen ei vain riitä.
Ja todellakin siinä kohtaa kykyä kysyä itseltä "miksi". Ja sen verran kyllä lisäisin että kyllä myös subin on syytä, ja olettaisin jokaisen itseään kunnioittavan niin tekevän, kysyä itseltään "miksi" jos huomaa olevansa evvk-tilanteissa toistuvasti.

Lisäys:
"Noiden väliin/rinnalle mahtuu sitten vielä monenlaista muuta "poissaoloa", joista haluaisin kuitenkin nostaa omasta mielestäni sen ylivoimaisesti tärkeimmän ja itseni eniten kiinnostavan ns. "henkisen itsensä ulkoistamisen", eli tilanteen, jossa henkilö kyllä on hyvinkin tietoinen (ehkä liiankin) tilanteesta ja ehkä tekeekin asioita tai jopa "ylisuorittaa" tilannetta, mutta ei selkeästikään ole henkisesti "mukana" tekemisessä. Tälläisessä tilanteessa henkilö voi olla muuten aivan läsnä, kommunikoida ja olla fyysisesti aktiivinenkin, mutta henkisesti, tunnetasolla, aivan kylmä ja poissaoleva."

Tai siis tuosta kappaleesta alkaneeseen tekstiin, joka jatkui melkein artikkelin loppuun saakka, liittyy kyllä tuo näkökulmani.

[Lady Whip]

"Noiden väliin/rinnalle mahtuu sitten vielä monenlaista muuta "poissaoloa", joista haluaisin kuitenkin nostaa omasta mielestäni sen ylivoimaisesti tärkeimmän ja itseni eniten kiinnostavan ns. "henkisen itsensä ulkoistamisen", eli tilanteen, jossa henkilö kyllä on hyvinkin tietoinen (ehkä liiankin) tilanteesta ja ehkä tekeekin asioita tai jopa "ylisuorittaa" tilannetta, mutta ei selkeästikään ole henkisesti "mukana" tekemisessä. Tälläisessä tilanteessa henkilö voi olla muuten aivan läsnä, kommunikoida ja olla fyysisesti aktiivinenkin, mutta henkisesti, tunnetasolla, aivan kylmä ja poissaoleva."
 

Voiko tällainen ihminen olla väärässä asemassa. Hänestä tulisi hyvä D-ihminen mutta alistuvan asemaan osittain sopimaton.
Tai hän olisi hyvä bottom mutta huono alistuva.

Jotkut D:t saavat alistuvan sisältä jotain liikkeelle ja silloin on helppo avautua vaikka muutoin on kylmä ja sulkeutunut. Toiset taas ei mitenkään missään olosuhteissa.

[Chmlnidae]

"Noiden väliin/rinnalle mahtuu sitten vielä monenlaista muuta "poissaoloa", joista haluaisin kuitenkin nostaa omasta mielestäni sen ylivoimaisesti tärkeimmän ja itseni eniten kiinnostavan ns. "henkisen itsensä ulkoistamisen", eli tilanteen, jossa henkilö kyllä on hyvinkin tietoinen (ehkä liiankin) tilanteesta ja ehkä tekeekin asioita tai jopa "ylisuorittaa" tilannetta, mutta ei selkeästikään ole henkisesti "mukana" tekemisessä. Tälläisessä tilanteessa henkilö voi olla muuten aivan läsnä, kommunikoida ja olla fyysisesti aktiivinenkin, mutta henkisesti, tunnetasolla, aivan kylmä ja poissaoleva."
 

Voiko tällainen ihminen olla väärässä asemassa. Hänestä tulisi hyvä D-ihminen mutta alistuvan asemaan osittain sopimaton.
Tai hän olisi hyvä bottom mutta huono alistuva.

Jotkut D:t saavat alistuvan sisältä jotain liikkeelle ja silloin on helppo avautua vaikka muutoin on kylmä ja sulkeutunut. Toiset taas ei mitenkään missään olosuhteissa.

Niin. Puhun, luonnollisesti, itsestäni.
Ja olen miettinyt tuota(kin) aspektia.
Olen huomannut olevani hyvin "hankala" sub. Kuitenkin miellän itseni subiksi. Vastaani tulee kuitenkin tilanteita että minun oletetaan olevan Domme (enkä tarkoita nyt vaniljamaailmaa). Joten pakostikin asia mietityttää. Niin ja bottomina osaan kyllä olla; silloin säilytän itseni henkisesti itselläni. Mutta kun minulla on tarve "luovuttaa" henkinen kontrolli kuitenkin....hmmm, hankalaa, ja monimutkaista (ja ehkä turhan henkilökohtaista tänne. Mutta ehkä joku lukijakin tunnistaa samaa itsessään...(?))
Useimpiin Dominoiviin todellakin suhtaudun hyvin kylmästi ja etäisesti; ei liikauta sitten mitenkään. Mutta onko siinä vain kyse siitä että olen tosiaa niin omanlaiseni ja "vaativa".
Mutta kykenen kyllä Dominoimaan, ja tietyllä tavalla se myös kiehtoo, tai no, ehken mene tässä siihen syvemmin.

[Herra_Jack]

"Noiden väliin/rinnalle mahtuu sitten vielä monenlaista muuta "poissaoloa", joista haluaisin kuitenkin nostaa omasta mielestäni sen ylivoimaisesti tärkeimmän ja itseni eniten kiinnostavan ns. "henkisen itsensä ulkoistamisen", eli tilanteen, jossa henkilö kyllä on hyvinkin tietoinen (ehkä liiankin) tilanteesta ja ehkä tekeekin asioita tai jopa "ylisuorittaa" tilannetta, mutta ei selkeästikään ole henkisesti "mukana" tekemisessä. Tälläisessä tilanteessa henkilö voi olla muuten aivan läsnä, kommunikoida ja olla fyysisesti aktiivinenkin, mutta henkisesti, tunnetasolla, aivan kylmä ja poissaoleva."
 

Voiko tällainen ihminen olla väärässä asemassa. Hänestä tulisi hyvä D-ihminen mutta alistuvan asemaan osittain sopimaton.
Tai hän olisi hyvä bottom mutta huono alistuva.

Jotkut D:t saavat alistuvan sisältä jotain liikkeelle ja silloin on helppo avautua vaikka muutoin on kylmä ja sulkeutunut. Toiset taas ei mitenkään missään olosuhteissa.

Komppaan mutta lisään että jotkut subit saavat myös D:n sisältä jotain liikkeelle ja silloin on helppo avautua vaikka muutoin on kylmä ja sulkeutunut. Siis ne kuuluisat kemiat 
Chmlnidaen mainitsemassa tilanteessa uskon että se subius löytyy sekin itselle oikean kumppanin kanssa.

-HJ joka uskoo että joskus vähänkin on paljon.

[kisupikkuinen]

"Noiden väliin/rinnalle mahtuu sitten vielä monenlaista muuta "poissaoloa", joista haluaisin kuitenkin nostaa omasta mielestäni sen ylivoimaisesti tärkeimmän ja itseni eniten kiinnostavan ns. "henkisen itsensä ulkoistamisen", eli tilanteen, jossa henkilö kyllä on hyvinkin tietoinen (ehkä liiankin) tilanteesta ja ehkä tekeekin asioita tai jopa "ylisuorittaa" tilannetta, mutta ei selkeästikään ole henkisesti "mukana" tekemisessä. Tälläisessä tilanteessa henkilö voi olla muuten aivan läsnä, kommunikoida ja olla fyysisesti aktiivinenkin, mutta henkisesti, tunnetasolla, aivan kylmä ja poissaoleva."

Heitän yhden sanan ja kysymysmerkin soppaan:
Dissosiaatio?