Kirjoittaja Aihe: Kun Dominoiva Mies itkee  (Luettu 8363 kertaa)

Lady Whip

  • Turun Baletti
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 3433
  • Sadistinen Gfe-Domina
  • Galleria
Vs: Kun Dominoiva Mies itkee
« Vastaus #45 : 16.03.2021, 13:01 »
Oletan samojen lainalaisuuksien koskevan myös Dominoivia naisia.
Mietin, onko D-naisten tapa käsitellä erilaisia tunteita erilainen kuin D-miesten tapa.
Vain onko erilaiset tavat vain merkki erilaisista persoonallisuuksista.

nicolaus

  • Rsyke
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1873
  • Kekkee Alistaja
  • Galleria
Vs: Kun Dominoiva Mies itkee
« Vastaus #46 : 16.03.2021, 17:44 »
Miksi itkeä?

Onko itku ainoa tapa käsitellä pettymyksiä, epäonnistumisia, kritiikkiä, haukkumista?
Entä suuttuminen? Suuttunut torjunta, jota seuraa aamulla mietiskelyvaihe, jolloinka torjunta vaihtuu itsekriittisyydeksi. Siinä menee pari päivää tai viikkoa ja asia on käsitelty. Joskus seurauksena on oppiminen, joskus elinikäinen vihanpito.

Miksi miehen pitäisi käsitellä tunteitaan kuten naisen? Miksi miehisyys ja miehiset tavat ovat kiellettyjä?

Tuska asioiden mennessä päin seiniä, miksi se pitäisi itkeä pois? Miksei astua sivuun, hiljentyä, katsoa ja miettiä, tehdä johtopäätös sekä toimia sen mukaan. Miten itku voisi toimia paremmin?

Erittäin samaa mielta.
Julkisessa pikkuhiprakassa vollottaminen on melko varmaasti enemmän huomiohakuisuutta kun vaan itteensa tyhjentamista. Ja pitääkö se sitten tehä toiseen syliin?
Edit:
Pieni lisäys. Jos oikeesti tunteet  saa ihmisesfa sellaisen otteen ettei niistä muuten saa irti, kun purkaamalla ne nyyhkyttäen kuuneliin, niin on ne syyt katsottava hiukan tarkemmin. Ilmeisesti ei lähe kukaan itkemään, kun vasara osuu sormeen, tai näkee kuolluta lintua televisiosta. Romahduksen j itsehillinnan menetyksen takana on patoutunut ja käsittelemata jäänyt tunteet ja tilanteet. Jos aikuinen ihminen ej kykene käsittelemaan oma tunteiteita ja ne pääsee patoutumaan, eritoten jos sitä tapahtuu jatkuvasti ja piennemistakin asioista, niin se ihminen tarvii ammattilaisen apua eikä säälimista ja pehmella tyynylla pyydystamista. Kyllä jokainen elämä nähnyt mies joskus murtuu, jotkut jopa parikin kertaa, mutta jos se on jatkuva ja säännöllinen, niin no.... miten voig ollaa vastuussa ja tilanteen yläpuolella subin tunteilla ja iholla leikkiessa, jos omiakin et pystyy käsittelee ja hallitsee. Kyllä, vuolas itkeeminen on mielestani samanlainen itsehillinnan menetys, kun raivopuuska. Kumpikaan ei kielii tasapainosta ja selkeästä mielesta.

Väestöliiton ylläpitämällä hyvakysymys.fi- sivulla on tähän aiheeseen liittyen mahtavaa verkkomateriaalia. Varsinkin täällä: https://www.hyvakysymys.fi/kurssi/tunnekeskeinen-parisuhdekurssi/. Kyseessä on tunnekeskeinen parisuhdekurssi, jossa käydään läpi esim. miten ainaisia riidanaiheita voi parisuhteessa työstää. Materiaalista on hyötyä myös muissa ihmissuhteissa, joten jos tunneälykkyyden kehittäminen kiinnostaa, niin suosittelen kovasti! Kurssin sisällöistä eniten tätä aihetta sivutaan jaksossa 3, Kipupisteiden tunnistaminen.

Itse olen ymmärtänyt, että viha ei monestikaan ole merkki VAIN vihasta, vaan se saattaa olla tunne, joka on helpompi ilmaista kuin esim. pelko hylätyksi tulemisesta. Joskus toki viha on erittäin hyödyllinen tunne, koska se esim. auttaa ihmistä tunnistamaan omia rajojaan.

Se, että onko itku se paras tapa käsitellä tunteita, onkin eri asia. Haluan vain huomauttaa, että monesti oma haavoittuvuus voi olla esim. vihan, vetäytymisen yms. kätkemä. Omaa haavoittuvaisuutta taas ei saisi pelätä, koska se on täysin inhimillistä ja toisaalta, jos toiselle osapuolelle ei näytä tunteitaan, häneltä viedään myös mahdollisuus oikeasti ymmärtää tätä. Haavoittuvaisuus ja varsinkin sen osoittaminen vaatii suurta rohkeutta, jota miehissä on varmasti ämpärikaupalla.

Onko siis itku ainoa hyväksyttyä tapa käsitellä tunteita? Onko se joku pakko? Ja mitä tekemistä vihalla ja itkulla on keskenään?

an_emi

  • Vieras
Vs: Kun Dominoiva Mies itkee
« Vastaus #47 : 16.03.2021, 20:43 »
Miksi itkeä?

Onko itku ainoa tapa käsitellä pettymyksiä, epäonnistumisia, kritiikkiä, haukkumista?
Entä suuttuminen? Suuttunut torjunta, jota seuraa aamulla mietiskelyvaihe, jolloinka torjunta vaihtuu itsekriittisyydeksi. Siinä menee pari päivää tai viikkoa ja asia on käsitelty. Joskus seurauksena on oppiminen, joskus elinikäinen vihanpito.

Miksi miehen pitäisi käsitellä tunteitaan kuten naisen? Miksi miehisyys ja miehiset tavat ovat kiellettyjä?

Tuska asioiden mennessä päin seiniä, miksi se pitäisi itkeä pois? Miksei astua sivuun, hiljentyä, katsoa ja miettiä, tehdä johtopäätös sekä toimia sen mukaan. Miten itku voisi toimia paremmin?

Erittäin samaa mielta.
Julkisessa pikkuhiprakassa vollottaminen on melko varmaasti enemmän huomiohakuisuutta kun vaan itteensa tyhjentamista. Ja pitääkö se sitten tehä toiseen syliin?
Edit:
Pieni lisäys. Jos oikeesti tunteet  saa ihmisesfa sellaisen otteen ettei niistä muuten saa irti, kun purkaamalla ne nyyhkyttäen kuuneliin, niin on ne syyt katsottava hiukan tarkemmin. Ilmeisesti ei lähe kukaan itkemään, kun vasara osuu sormeen, tai näkee kuolluta lintua televisiosta. Romahduksen j itsehillinnan menetyksen takana on patoutunut ja käsittelemata jäänyt tunteet ja tilanteet. Jos aikuinen ihminen ej kykene käsittelemaan oma tunteiteita ja ne pääsee patoutumaan, eritoten jos sitä tapahtuu jatkuvasti ja piennemistakin asioista, niin se ihminen tarvii ammattilaisen apua eikä säälimista ja pehmella tyynylla pyydystamista. Kyllä jokainen elämä nähnyt mies joskus murtuu, jotkut jopa parikin kertaa, mutta jos se on jatkuva ja säännöllinen, niin no.... miten voig ollaa vastuussa ja tilanteen yläpuolella subin tunteilla ja iholla leikkiessa, jos omiakin et pystyy käsittelee ja hallitsee. Kyllä, vuolas itkeeminen on mielestani samanlainen itsehillinnan menetys, kun raivopuuska. Kumpikaan ei kielii tasapainosta ja selkeästä mielesta.

Väestöliiton ylläpitämällä hyvakysymys.fi- sivulla on tähän aiheeseen liittyen mahtavaa verkkomateriaalia. Varsinkin täällä: https://www.hyvakysymys.fi/kurssi/tunnekeskeinen-parisuhdekurssi/. Kyseessä on tunnekeskeinen parisuhdekurssi, jossa käydään läpi esim. miten ainaisia riidanaiheita voi parisuhteessa työstää. Materiaalista on hyötyä myös muissa ihmissuhteissa, joten jos tunneälykkyyden kehittäminen kiinnostaa, niin suosittelen kovasti! Kurssin sisällöistä eniten tätä aihetta sivutaan jaksossa 3, Kipupisteiden tunnistaminen.

Itse olen ymmärtänyt, että viha ei monestikaan ole merkki VAIN vihasta, vaan se saattaa olla tunne, joka on helpompi ilmaista kuin esim. pelko hylätyksi tulemisesta. Joskus toki viha on erittäin hyödyllinen tunne, koska se esim. auttaa ihmistä tunnistamaan omia rajojaan.

Se, että onko itku se paras tapa käsitellä tunteita, onkin eri asia. Haluan vain huomauttaa, että monesti oma haavoittuvuus voi olla esim. vihan, vetäytymisen yms. kätkemä. Omaa haavoittuvaisuutta taas ei saisi pelätä, koska se on täysin inhimillistä ja toisaalta, jos toiselle osapuolelle ei näytä tunteitaan, häneltä viedään myös mahdollisuus oikeasti ymmärtää tätä. Haavoittuvaisuus ja varsinkin sen osoittaminen vaatii suurta rohkeutta, jota miehissä on varmasti ämpärikaupalla.

Onko siis itku ainoa hyväksyttyä tapa käsitellä tunteita? Onko se joku pakko? Ja mitä tekemistä vihalla ja itkulla on keskenään?

Mutta tuossahan lukee: "Se, että onko itku se paras tapa käsitellä tunteita, onkin eri asia. Haluan vain huomauttaa, että monesti oma haavoittuvuus voi olla esim. vihan, vetäytymisen yms. kätkemä." Itku ilmentää ihmisen haavoittuvaisuutta erittäin konkreettisesti, toisin kuin viha, joka voi olla sen haavoittuvaisuuden ilmenemismuoto, koska ei osata/ uskalleta näyttää haavoittuvaisuutta tai sitä ei edes tunnisteta ja viha otetaan vain vihana. En väitä, että näin on aina, vaan että se on yksi mahdollisuus.

emeritus

  • Vieras
Vs: Kun Dominoiva Mies itkee
« Vastaus #48 : 16.03.2021, 21:52 »
Myönnän, etten ketjusta ihan joka sanaa lukenut,
mutta omalla kohdallani olen tullut huomioimaan että hyvään D/s kontaktiin saa kyllä liittyä omintakeista h u u m o r i a myös, sinne sekaan,
joskaan ei-toivottavasti- niin että "rakennelma" luhistuisi nauruun... EI, ei tietenkään. Joskus on hieman ihmetyttänyt koko ajatus siitä,
että D-miehen pitäisi jo ikään kuin persoonana ja luonteensa puolesta olla jollain tavoin perinteinen "kovis".
ITKENYT olen kerran 16-vuotiaana ja siitä on aikaa... myöhemmässä vaiheessa, melkein huomaamatta, alkoivat kyyneleet valua - jo ajatuksesta -
poikani ollessa vielä taapero, että JOS hänelle tapahtuisi jotain pahaa...

Mutta kyllä dominoivana miehenä olemisen raamien sisään mahtunut olen itsekin... Vaikka olisinkin ties kuinka Yli- erityisherkkä, ihan lälly :-[
pehmo, niin EI SEKÄÄN! ???, eikä edes - useinkin - piinallinen, vähän väliä "SYYLLISYYDEN"-tuntoisena olemiseni, että "voi onnetonta,
sanoinko just äsken jotain joka olisi (naisen!!) päässä mennyt jotenkin nurinpäin tjsp, silleen et ei kai se vaan kokenu loukkaavana tai niinku
ihan UMPI-OUTONA, pimeenä jne " eli kuten kerrankin, erään surkeilemattoman kinky-naisen sanomana mulle:  "NO EI OO OLLU MITÄÄN
SELLAISTA... ääh, sä AJATTELET LIIKAA!