Olethan lähiseudulta?

[Punisher]

Matka on aina matka.
Mutta kun lähdetään sille yhteiselle matkalle niin mikäli vastike on molemmille naatinnollista niin se matkustusaika ei ole ratkaiseva.
Mutta mikäli se vastike onkin ns. korvikkeen vastiketta niin silloin lyhytkin matka on aivan liian pitkä.

Tämä on tullut vuosien varrella huomioiduksi..

[Pikkupöllö]

Ensin katsotaan, onko itsellä ollenkaan riittävästi resursseja siihen, mitä etäsuhde vaatii. Vasta sen jälkeen pääsee miettimään, saako etäsuhteesta niin paljon, että on mielekästä tehdä järjestelyjä.

[nymfette]

Pitkälti itäisessä Suomessa asuneena olen ollut harmissani siitä, miten ne kiinnostavimmilta vaikuttavat tyypit ovat yleensä asuneet melko lailla päinvastaisessa suunnassa. ”Huonon” sijaintini takia olen kokenut olevani altavastaajan asemassa, joten olen ollut iloinen jos toinen osapuoli onkin todennut, ettei välimatka ainakaan automaattisesti ole ongelma. Ymmärrän kyllä hyvin, miksi joku etsii seuraa vain lähialueelta. Onhan se kätevämpää kun toinen on lähellä, enkä minäkään voi kieltää etteikö olisi ihanaa jos leikkikaveri olisi lähiseudulta tai peräti paikallinen.

Itse olen kuitenkin ollut valmis ja halukas matkustamaan hyvien tyyppien luo. Kun on ollut tilanteessa, jossa rakkaaseen ihmiseen on etäisyyttä se muutama tuhat kilometriä, ei ajatus Suomen sisällä matkustamisesta ole tuntunut juuri missään. Jostain kierosta syystä olen toistaiseksi jopa nauttinut muutaman tunnin junamatkoista (vaikka netin toimimattomuus raastaakin välillä hermoja). Toki matkan pituus ja työt rajoittavat tapaamisten ajankohtia, ja ehkä minullekin löytyy raja, milloin matkustamiseen kuluva aika on jo liikaa. Olen ollut ilahtunut jos minun takiani on vaivauduttu matkustamaan, mutta en ole olettanut sitä.

[Isäntä83]

Olen sitä mieltä että, siinä omat ongelmansa jos on välimatkaa useampi 100km. Ennen tapaamista kannattaa vaikka soitella muutaman kerran puolin ja toisin. Jos edelleen tuntuu siltä että voisi toisen tavata, niin sitten mietitään sopiva esim. viikonloppu.
Välimatka ei kuitenkaan ole ylitsepääsemätön este.

[Pip]

Viimeiset 9 vuotta on ollut lähes pelkästään etäsuhteita ja en ole kokenut niissä ongelmaa, vaikka ikävä välillä ollutkin. Aikoinaan luulin, etten tule koskaan pärjäämään etäsuhteen kanssa, mutta niin vaan nyt sitten on tapahtunut. Toki mun elämäni on nykyisellään rakentunut niin, että arvostan omaa rauhaa, joten "perinteisemmälle" suhteelle olis erittäin haasteellista tunkea mun ja oman rauhan väliin.

[Leccare]

Kun temmelsin aktiivisemmin, tuli matkusteltua ympäri maita ja mantuja. Hiljaksiin sitä rupesi miettimään, kuinka paljon jaksaa nähdä vaivaa ja käyttää aikaa jonnekin matkustamiseen. Kun työpäivän päälle laskee pari tuntia ylimääräistä matkustamista viikonpäivälle, ei suhteesta tule kovin intensiivistä tai tapaamiset jäävät harvaan. Yhtäkkiä huomaa Vantaan ja itä-Helsingin karsiutuvan automaattisesti pois.

[Kata]

Kuten moneen kertaan on jo todettu, resurssit on rajallisia ja niiden käyttö vaihtelee ihmisten kesken. Kymmenen vuotta sitten olisin pitänyt tunnin tai parin kulkemista suuntaansa lähireissaamisena. Tällä hetkellä mietin todellakin kannattaako. Kymmenen vuoden päästä tilanne on taas toinen ja joustoa todennäköisesti huomattavasti enempi.  Kannattavuuteen taas vaikuttaa se millainen keskinäinen suhde olisi. Tällä hetkellä en liikahda ns.vain seksin vuoksi, hyvän kinkyseksin vuoksi saattaisin harkita, mutta hemmottelun ja vastuusta vapaan hetken tai läheisyyden vuoksi lähtisin varmasti. Seuranhakumielessä tiedostan olevani tällä hetkellä vähemmän hyvä vaihtoehto (eipä siinä, en aktiivisesti edes hae samoista syistä) ja minusta on reilua tuoda se esille heti alkuun.

[Dominaattori]

Kun temmelsin aktiivisemmin, tuli matkusteltua ympäri maita ja mantuja. Hiljaksiin sitä rupesi miettimään, kuinka paljon jaksaa nähdä vaivaa ja käyttää aikaa jonnekin matkustamiseen. Kun työpäivän päälle laskee pari tuntia ylimääräistä matkustamista viikonpäivälle, ei suhteesta tule kovin intensiivistä tai tapaamiset jäävät harvaan. Yhtäkkiä huomaa Vantaan ja itä-Helsingin karsiutuvan automaattisesti pois.

Niin, sä olit Stadin kloddeja - vai porvoosta  kotoisin?

[Mia-Rouva]

Jos kaikki olisikin kiinni halusta olisi elämä helpompaa.

Jos matkustamisen suhteen kysymys on vain omasta priorisoinnista sillä hetkellä olevien halujen suhteen olisi kovin yksinkertaista.

Jos olisin irrallinen saari, voisin lainehtia meren rantaan tai Lappiin tunturinjuureen milloin mielin ja jäädä sinne siksi aikaa kun haluan.


Se ei kuitenkaan kovin monella meistä ole noin vain mahdollista, sillä olemme usein vastuussa myös muista: lapsistamme tai lapsenlapsistamme, vanhenevista vanhemmistamme jotka kaipaavat kokoajan  enemmän apua, on huolehdittavia eläimiä tai asioita. Meillä on palkkatyöt , vapaaehtoistyöt ja ura ja ystäväpiiri, joka luo osaltaan turvaverkkoja puolin ja toisin.

Muutto (rakkauden perässä) toiseen kaupunkiin ei näin ollen ole läpihuutojuttu, vaikka kuinka haluaisi.

Edes säännölliset viikonloppureissut toiseen kaupunkiin ei onnistu ilman että jonkin muun asian elämässään joutuisi silloin pudottamaan pois tai jättämään vähäisemmälle huomioille kuin mitä se ansaitsisi - ihan siksi että toisessa kaupungissa ollessaan ei fyysisesti voi käydä laittamassa kissalle tai mummolle ruokaa tai tavata kolmannessa kaupungissa asuvaa ystävää ja siksi että matka-aika on aina jostakin pois.

Ja silloin kun näitä on molemmilla osapuolilla, on myös kalenterin sovittaminen kaiken muun pakollisen suhteen aikamoinen palapeli ja välillä siinä ehkä kaipaa jopa vasaraa... joka on väkivaltaista joko itseään, rakastettuaan tai muita lähellä olevia tärkeitä asioita kohti.  Ja se myös tuottaa aikamoista stressiä - joka saa ehkä kysymään itseltään onko tämä tämän arvoista? Tai välttämään samanlaiseen tilanteeseen joutumista mikäli on saman pohdinnan äärellä joskus uudelleen.

Rakkaus ei kuitenkaan katso elämäntilannetta, vaan kun kolahtaa niin kolahtaa 

[FemmeE]

Tässäpä sitten esimerkki toimivasta kaukosuhteesta Olen ollut D/s-suhteessa kohta 9 vuotta. Välimatkaa on 700km. Tämä toimii ja sopii meille. Sitä emme kiistä, etteikö moni asia olisi helpompaa (ja halvempaa) jos välimatkaa olisi edes jonkin verran vähemmän, saati jos asuttaisiin samassa paikassa. Jo alunperin oli selvää, että saman katon alle muuttaminen ei ole vaihtoehto. Tarvitsen paljon omaa tilaa ja D elää tahollaan avoliitossa. Kumpikaan ei ole valmis muuttamaan, joten näillä mennään

Pidetään edelleen päivittäin yhteyttä. Tiedetään toisen menemiset ja tekemiset hyvinkin tarkkaan aamusta iltaan. Tapaamisten jälkeenkin usein suuri osa kotimatkasta ollaan puhelimessa. Kertonee kai siitä, miksi suhde toimii edelleen. D/s:n lisäksi kumppani on ystävä ja rakkauskin hiipi mukaan muutaman vuoden jälkeen.

Yhdessäolo on meille täydellistä irrottautumista arjesta - kaikesta muusta. On vain me, dynamiikka, leikit ja sessiot. Tapaamiset voivat olla viikonloppuja, pitkiä viikonloppuja, usein viikonkin mittaisia. Se toki helpottaa ikävän tuskaa, kun tapaamisten käytännön järjestelyt onnistuvat puolin ja toisin kohtuu helposti. Vuodet ovat opettaneet mestariksi sumpimisessa ja organisoinnissa. Pidempiin tapaamisiin toki sisältyy usein arkisiakin velvotteita, kuten töitä ja yhteydenpitoa lapsiin (kyllä, minulla on lapsia). Ollaan jomman kumman luona, mutta usein myös yhdessä reissussa. Reissuihin sisältyy em. lisäksi toki muitakin aktiviteetteja, liikuntaa jne. Tavataan yleensä muutaman viikon välein. Joskus arki lyö kapuloita rattaisiin ja voi mennä parikin kuukautta.

Kolikon kääntöpuolena välimatka aiheuttaa välillä raastavaakin tuskaa, kun elämässä tulee tilanteita jolloin kaipaa enemmän henkistä tukea. Ja kuten oli jo kirjoitettu, olisihan se välillä kiva vaan kömpiä kainaloon piiloon pahaa maailmaa. Vaikka kontrasti tapaamisten ja jokaisen kotiinlähdön välillä on jäätävä, kääntyy se droppi aina uuden yhteisen ajan odottamiseen, suunnitteluun ja valmisteluun.

[Proxima Centauri]

Nuorena olin jokusen vuoden etäsuhteessa, koska opiskelut heittivät silloisen kumppanin kanssa eri kaupunkeihin. Ja eipä se välimatka silloin suhdetta haitannut, mutta paljon kivempaa kyllä oli, kun opiskeluiden päätyttyä pystyttiin muuttamaan etäsuhde lähisuhteeksi (tai no, silloin muutettiin yhteen). Mutta nuorena tällainen olikin helpompaa. Nykyisin en lähde ehdoin tahdoin etsimään kumppania pitkän välimatkan takaa. Tässä iässä ihmisillä on usein oma elämä sen verran vakiintunut aina jonnekin - on työt ja urat, joihin on panostettu, sosiaaliset verkostot, ehkä lapsia, mahdollisesti omistusasunto, johon on kotiuduttu... Etäsuhteessa joutuisi kuitenkin jossain vaiheessa miettimään, jatkuuko suhde loputtomiin pitkän välimatkan suhteena vai muuttaako jompi kumpi luopuen samalla todella paljosta - ja kumpi muuttaa ja millä perusteella, kumman elämän asiat painavat vaakakupissa enemmän.

Itse vähän vierastan ajatusta, että todellinen rakkaus ja kumppanuus mitataan sillä, onko valmis luopumaan omassa elämässään kaikesta muusta, kun ei sen minusta tarvitsisi mennä niin. Eikä suhde ole ainoa olennainen asia elämässä. En myöskään ehkä haluaisi, että toinen luopuisi oman elämänsä asioista minun takiani, toisaalta en itsekään olisi halukas muuttamaan ja luopumaan. Ja koen kuitenkin, että etäsuhde olisi pitemmän päälle aika hankala kuvio. Jos kävisi niin, että tapaisin juuri minulle oikeanlaisen ihmisen, jonka kanssa rakastuttaisiin, ja ainoa ongelma olisi se, että hän asuisi toisella puolen Suomea, niin en silloin pelkän välimatkan takia suorilta käsin torppaisikaan juttua, mutta ei se todellakaan ihanteellinen tilanne olisi. Sen sijaan siinä vaiheessa, kun vasta luetaan deitti-ilmoituksia eikä vielä olla edes tutustuttu, rajaan hakualueen lähiseudulle ja toivon, että oikeanlainen ihminen löytyy sieltä.

[armadillo]

Kyllä mulle on merkitystä sillä että harrastuskaveri löytyy suht inhimillisen matkan päästä, ja mun perustelut on ihan selvät.

Ensinnäkin mä olen yleensä se jolta odotetaan dominointia, koska olen sattunut syntymään tällaiseen uljaaseen miesvartaloon. Eikä siinä mitään, ihan mielelläni mä sen roolin toki toimitan.

Mun BDSM-dominointi perustuu kuitenkin tosi paljon tiettyihin mööpeleihin, joita ei niin vaan raijatakaan maan ääriin, eikä edes lähiseuduille. Eikä siinä vielä kaikki - nimittäin mun tärkein BDSM-voimavara on oma sessiopaikka, eli omistusasunto jossa ei asu vakituisesti kolmansia osapuolia. Näistä käytännön syistä muut yleensä reissaa tänne mun luokse paijattavaksi.

Mutta niin, se syy miksi mä toivon leikkikavereita mieluummin lähiseuduilta. Mä näen sen niin, että jos session eteen joutuu näkemään kauhean paljon vaivaa, niin se väistämättä nostaa session sisältöön ja sen toiseen osapuoleen (eli minuun) kohdistuvia odotuksia. Kun nyt sitten poikkeuksellista vaivaa nähneen pitkänmatkalaisen odotukset on viritetty tappiin, niin hänen on helpompi nähdä pelkästään vikoja ja puutteita kaikessa yhteisessä tekemisessä ja myös sessioiden ulkopuolisessa olemisessa ja viestimisessä. Kaikenlainen rentous ja keveys karisee jonnekin kilometrien varrelle. En väitä että asia todella on näin, mutta tää on se mun uhkakuva mikä vaikuttaa taustalla.

Sitten jos matkaa on peräti niin paljon ettei saman päivän aikana ehdi reissata edestakaisin ja vielä sessioimaan välissä, tulee kehiin myös kysymys yöpymisestä. Mulla on todella korkea kynnys tarjota kenellekään yöpaikkaa - vaikka kyseessä olisi tutumpikin tapaus - enkä mä halua ajaa mun tärkeää vierasta ulos yön selkään antoisan puuhapäivän jälkeen¹⁾.

Koska mä harrastan sessiointia puhtaasti kaveripohjalta, enkä tavoittele sillä mitään vuosisadan rakkaustarinaa, niin mun puolesta kenenkään ei tarvii todistella mulle valmiuttaan äärimmäisiin matkantekoponnistuksiin päästäkseen mun laitteisiin virumaan. Mulle riittää kun saapuu paikalle selvin päin ja suihkunraikkaana silloin kun on sovittu.

Näistä edellämainituista huolimatta mun luokse on toisinaan tultu kauempaakin kitumaan. Kyse on kuitenkin ollut enimmillään parin tunnin matkasta, ja asianomaisilla on ollut yleensä jotain muutakin asiaa tänne suuntaan. Silloin välimatka ei niin haittaa, koska se ei kuormita sessiota odotuksilla. Sessio on ollut vaan erittäin, erittäin kiva lisä reissuun

Nyt kun ajattelen asiaa enemmän, niin tää välimatkahomma pitäisi itse asiassa paikkansa vaikka etsisinkin jotain vakavampaa parisuhdetyyppistä kuviota. Kaikki parhaat jutut mun elämässä on aina lähteneet melko spontaaneista tilanteista missä on ollut helppo olla. Ja kun on helppo tulla ja helppo mennä, niin jää enemmän tilaa löytää niitä kivoja juttuja mitkä toimii



1) Joo, toki on mahdollista varata yöksi hotelli etukäteen, ja niin on jotkut joskus tehneetkin.

[Griselda_80]

Välimatka.

Sitä on ollut aina, joka ikisessä suhteessa, lyhimmillään 150  km. Minulla on ollut aina auto ja se on suuri osa vapauttani ja identiteettiäni, sillä voin liikkua, minne haluan. Olen muuttanut muutaman kerran parisuhteen perässä. Pari kertaa olen pakannut kuorma-autoon hevosetkin mukaan.

Kun asuu korvessa (edelleen, korvesta korpeen matkani vie), ei kumppaneita löydy naapurista. On ollut pakko priorisoida tai olla yksin. Toki minullakin on kriteerini, ison kaupungin keskustaan mua ei saa kirveelläkään. Enkä kulje julkisilla, tosin ei täällä niitä edes ole.

Onhan etäsuhteilu raastavaa siinä alussa, kun haluaisi toisen kanssa olla iholla koko ajan. Mutta nykyään auttaa tekniikka paljon. Teini-iän kirjevaihtoon verrattuna.

Kuka mitäkin priorisoi elämässään. Minulle parisuhde on ollut aina niin tärkeä elementti, että olen ollut valmis siihen panostamaan. Muu elämä kyllä muokkautuu mukana. Samat ystävät ja turvaverkko ovat mukana elämässä, vaikka tällä hetkellä välimatkaa on 500 km.

[Sigmamies]

Pisin matka mihin olen itse lähtenyt on alle 40km, toisiks pisin onkin puolet tuosta  .
Etäjuttuja on ollut muutamia oikein hyviäkin mutta nykysin on tullut niin ronkeliks ettei kiinnosta tutustua jos on mitään häiriötekijöitä.