Kuinka suurta ahdistusta piirteenne on aiheuttanut teissä?

[katti]

ei ahdista, mutta joskus tunnen olevani syrjässä sekä ns. tuolla ulkona että ns. täällä sisällä.

Kun ei pääse toteuttamaan seksuaalisuuttaan, se saa aikaan mieletöntä levottomuutta ja turhautuneisuutta. Subi pyrkii ulos, mutta ei voi kohdistaa itseään ja olojaan kenellekään.
Sitten KUN (ei jos) tapaan "sen oikean", säälin Häntä jo vähän valmiiksi, sillä pelkään turhautumiseni purkautuvan voimalla eikä se olisi oikein Häntä kohtaan.
Toki "sen oikean" osuessa kohdalle, Hän tulee toki tietämään asiasta ja fiksuna ihmisenä osaa suhtautua siihen oikealla tavalla ja asenteella. 

Mutta ei se ahdistuneisuuden tunnekaan pahasta ole, koska silloinhan sitä käsittelee asiaa itsensä kanssa, löytää ne puolet itsestään, jotka hyväksyy. Löytää niitä piirteitä, joita haluaa tai ei halua.

Muistan lukeneeni joskus jotain, että ei tärkeintä ole määränpää vaan matka 

Osin aivan samoja juttuja itsellä eli loputonta matkaa yksin..kyllä se 20 v. kyykistää vahvemmankin. Tosin tuon Vahvuuden määritelmän kun löytäs jostain

Minnuu häiritsee tuo "se oikea", mutta se kai muistuttaa itteeni taikausko-ajoista..joissa meni puolet elämästä..

Oma mottoni on, että matka ja määränpää yhdessä Herran kanssa. Mehän tiedetään mikä se päätöpiste on, eiköstä eikös vaan.
En usko kuoleman jälkeiseen elämään, mutten kielläkään sitä

[oracle]

Olen tuntenut ahdistusta liittyen suhtautumiseeni sukupuolirooleihin, erityisesti ennen kuin opin erottamaan seksuaalisen mieltymyksen muista mielipiteistäni. Olen tuntenut ristiriitaisia tuntemuksia, samaan aikaan kokenut olevani väärinymmärretty ja toisaalta myös kokenut olevani ihan oikeasti itse väärin.

Kerran kun puhuttiin armeijasta kavereiden kanssa, menin lipsauttamaan, että näen siinä jotain hämmentävän kaunista, että eri sukupuolille on omat paikkansa, roolinsa ja tehtävänsä joita toteuttaa... Silloin säikähdin itseäni, ja sain toisiltakin hyvin tuomitsevia kommentteja. Muissakin asiayhteyksissä, esim. työhön ja kodinhoitoon liittyen, tällaista on tullut ilmi. Olen kuullut erityisesti kämppikseltäni (mies), ettei hän ymmärrä miten minä (nainen) voin olla niin sovinistinen. Mutta enhän minä... Koitan siinä sitten vakuutella, että mielestäni kaikkien pitäisi saada toteuttaa itseään miten haluaa sukupuolestaan tai sukupuolettomuudestaan huolimatta, mutta kun tietyt asetelmat ovat vaan niin kauniita...

Vaikuttaa siltä, että kohdallani on kyse jonkinlaisesta seksismifetissistä. Seksististen asetelmien näkeminen, niistä kuuleminen ja puhuminen voi kiihottaa, mutta ennen kaikkea tuottaa aivan erityistä mielihyvää, joka on tavallaan seksuaalista ja tavallaan ei. Tämän tajuaminen on helpottanut oloani, kun osaan just erottaa milloin on kyse mielihyvästä ja milloin mielipiteestä. Ja tajuan ihan vaan pitää suuni kiinni jos aiheesta puhutaan yleisessä keskustelussa ja vanillakavereiden kanssa keskustellessa. Tai en ainakaan mainitse mitään siihen mielihyvään liittyvää. Aina se erottelu ei kuitenkaan ole niin helppoa, ja aihe on minulle edelleen arka.

Onneksi en ole ehtinyt kärsiä tästä kovin pitkään, enkä pilata ihmissuhteitani mitenkään vakavasti tämän takia. Kiitos internetin ihmemaan ja helpon tiedonsaannin (vaikken nettiä niin hirveästi muuten arvostakaan). Alistuvan ja vähän masokistisen puolen takia en ole koskaan samansorttista ahdistusta ja vääryyden tunteita kokenut, ehkä vain hyvin lievää turhautumista tuon toteuttamisen suhteen.

[Emil]

Ei ahdista. Joskus murrosiässä taisi vähän nolottaa, kun niin kummalliset jutut kiinnosti, mutta ketäpä ei. Joskus kyllä olen 100% vaniljasuhteessa ollessani pähkäillyt, että näinköhän sitä osaisi elää ilman kinkypuolta, kun kaikki muu oli kohdallaan.

[-katy-]

Ahdistaa nuo aiemmat kommenttini lähinnä kun ne on jotenkin utopistisia nyt kun vuosien jälkeen lukee. Harhaisia jopa ovat, vai onko sitä vieläkään herännyt todellisuuteen. Ois kyllä aika jo herätä :O

[Perhonen89]

Silloin, kun aloin näistä asioista ja erityisesti sidottuna olemisesta fantasioimaan, niin haaveeni eivät ahdistaneet - päinvastoin fiilikseni olivat jopa hyvin neutraalit. Tajusin, että fantasioin tällaisista asioista, mutta ne eivät tuntuneet ahdistavilta tai sairailta. Tuntui, että haaveeni olivat vain yksinkertaisesti osa minua ja lisäksi tiedostin jo tuolloin, että kaikestahan saa fantasioida ja haaveilla, vaikka olisi kuinka häiriintyneitä fantasioita.

[stoge]

NO REMORSE!


 

[heinrich]

Heh...
Ei niin minkään kokoista ahtistusta 

[Normandie]

Nämä perwot piirteeni eivät ole todellakaan aiheuttaneet minkäänlaista ahdistusta minussa, olen täysin sinut itseni kanssa. Ahdistusta ja jonkinlaista surua aiheuttaa kuitenkin se, että toivomaani ihmissuhdetta tässä ihanassa kinkymailmassa on kovin vaikea löytää. Sessioseuraa kyllä, mutta jotakin syvempää ja enemmän...

[Miriam]

Mä olen välillä miettinyt, että mahtavatko haluni tulla alistetuksi ja nöyryytetyksi kummuta jostain alitajuisesta halusta rankaista itseäni. Että onko siellä taustalla kuitenkin joku epäterve motivaatio, joka liittyisi ehkä surkeaan itsetuntoon, itsevihaan, itsetuhoisiin vietteihin?

Tämä kyllä ahdisti jonkin verran. Mietin että pitäisikö minun oman psyykkisen terveyteni tähden opetella pois näistä.

On hyvin vaikea sanoa, mikä minua pohjimmiltaan tähän maailmaan ajaa. Aina voi arvailla. Nyttemmin ajattelen asiaa siltä kantilta, että vaikka taustalla olisikin pohjimmiltaan aika synkkää psykologista kuraa (kuka tietää), niin BDSM:n sisällyttäminen elämääni ei ehkä sittenkään olisi huono asia. Uskon, että on mahdollista jalostaa mahdollista päänsisäistä synkkyyttään BDSM:n muotoon. Se voi olla puhdistavaa. Katarttista. Ja muutenkin yksi terve tapa käsitellä asioita.

[Perhonen89]

Mä olen välillä miettinyt, että mahtavatko haluni tulla alistetuksi ja nöyryytetyksi kummuta jostain alitajuisesta halusta rankaista itseäni. Että onko siellä taustalla kuitenkin joku epäterve motivaatio, joka liittyisi ehkä surkeaan itsetuntoon, itsevihaan, itsetuhoisiin vietteihin?

Tämä kyllä ahdisti jonkin verran. Mietin että pitäisikö minun oman psyykkisen terveyteni tähden opetella pois näistä.

On hyvin vaikea sanoa, mikä minua pohjimmiltaan tähän maailmaan ajaa. Aina voi arvailla. Nyttemmin ajattelen asiaa siltä kantilta, että vaikka taustalla olisikin pohjimmiltaan aika synkkää psykologista kuraa (kuka tietää), niin BDSM:n sisällyttäminen elämääni ei ehkä sittenkään olisi huono asia. Uskon, että on mahdollista jalostaa mahdollista päänsisäistä synkkyyttään BDSM:n muotoon. Se voi olla puhdistavaa. Katarttista. Ja muutenkin yksi terve tapa käsitellä asioita.

Itsekin olen välillä miettinyt, aiheuttiko kokemani koulukiusaaminen haluni alistua, koska koin paljon henkistä alistumista koulukiusattuna. Toisaalta tärkeintähän on se, että nauttii siitä alistumisesta ja kokee sen omakseen. Eikä välttämättä ole tärkeintä miettiä, miksi on kinky ja miksi haluaa alistua.

[kissa]

Tietty varmaan joskus silloin teininä ehkä ahdisti omat fantasiat. Reginan naisen unelmissa oli vaan hiekkarantaa ja auringonlaskua ja kynttilöitä ja helliä, mutta vaativia kosketuksia. Ei ollenkaan vankityrmiä ja kahleita ja kymmentä kasvotonta miestä raiskaamassa..  Mutta luin pikkukylän kirjastosta kaiken seksuaalisuuteen liittyvän ja niissä sanottiin, että fantasiat on ok.

Sitten ehkä ahdisti parikymppisenä, kun tajusin lopullisesti nauttivani alistumisesta, mutta jotenkin koin sen vääräksi. Mutta nyt ei enää ahdista. Pikemminkin helpottaa. Oon antanu ittelleni luvan olla se mitä olen, monessa mielessä ja se on ollut vapauttavaa. Elämä on aika ihanaa, noin niinku kaikenkaikkiaan. Tietty on ne arkiset huolet ja hankaluudet, jokaisella on. Mutta nyt tunnen eläväni aika pitkälle sellaista elämää, jota haluan elää. 

[batman]

Mä oon tähän mennessä (no, oonhan mä vasta 22-vuotias) elänyt ainoastaan vaniljasuhteissa (oon oppinu nyt senki mitä tuo vanilja tarkottaa  ). Toisen eksän kanssa kokeiltuu vain pienimuotoisesti sitoa ranteet ja silmät, muttei mitään sen ihmeellisempää. Joten en silloin edes kehdannut sanoa ääneen, mitä kaikkea haluaisin oikeasti kokeilla, tunsin itseni jotenkin hirveän epänormaaliksi. Seksi oli silti hyvää, ei maailman parasta, mutta hyvä. Välillä seksinkin aikana saatoin jäädä miettimään omia fantasioitani ja hiljalleen alkoi tuntua siltä, etten ollut kunnolla toiselle edes läsnä.

Tässä nyt ollut sinkkuna noin 2,5 vuotta, mutta jotenkin en koskaan ole tarkemmin tutustunut BDSM:ään yms, edes netistä lukenut tai mitään. Tavallaan hautasin salaiset fantasiat kun ajattelin jollain tavalla naiivisti, ettei kukaan voi olla sellaisesta kiinnostunut.

Jotenkin sitten kaverin kanssa tuli puhe tälläisistä asioista, hän kertoi minulle SMFR ry:stä ja tästä sivusta, vei minut yhteen miittiinkin. Nyt olen peräti viikonlopun ollut rekisteröityneenä tälle foorumille ja pakko sanoa, olo on ollut niin vapautunut kun on saanut luvan kanssa ja toisten rohkaisemana puhua näistä jutuista avoimesti! 

Toivottavasti tämän kaiken avulla opin tuntemaan itseäni paremmin ja löytäisin ehkä jonkun mukavan sessiokaverinkin  aika näyttää.

[newt]

Kyllähän se melkoisen rumban sai aikaan, kun kaikkialla toitotettiin kokoajan että ei seksi ja kipu kuulu yhteen, ja että jos seksi sattuu, se on väärin. Kaikki valistusluennoitsijat muistivat mainita, että jos sattuu, on siitä ehdottomasti kerrottava kumppanille ja kaikki on välittömästi lopetettava. Huh. Näillä eväillä tuli sitten hakeuduttua vähän vääränlaiseen seuraan, kun ei ihan hahmottanut asioita.

Vuosia myöhemmin tajusin, että kivusta pitäminen on ok. On myös ollut melkoisia vaikeuksia hyväksyä sitä, että kaipaa alistusta ja ettei se välttämättä ole suunnaton epämukavuus ja vaiva sille toiselle osapuolelle.

[Executioner]

Sopivia subinaisia on ollut vaikea löytää rääkättäviksi, se on ahdistanut pitemmän päälle eniten.

[Nessi]

Kovin kokenematonhan olen, mutta omat ajatukset ja haaveet ei oo ikinä juurikaan herättäny ahdistusta. Ehkäpä siksi ettei itteä oo edes seksuaalisten heräilyjen alkuaikona innostanu ihan samat jutut ku muita, tää on siis aina ollu normaali osa mua itseäni eikä mitään uutta tai yllättävää. Harvoja juttuja oon kokenu vääriksi tai sellasiks joita pitäis piilotella, silloinkaan kun ympärillä oli vaan vanillaihmisiä. Yksittäisiä fetissejä ja muuta löytyy joita en oo vielä valmis maailman kanssa jakamaan, mut näihinkin liittyy enemmän ujous ku ahdistus.

Ahistusta tosin on aiheuttanu se turhautumisen määrä tähänastisissa vaniljasuhteissa ku ei saa tarvitsemaansa, ja se kitka mitä muuten toimiviin suhteisiin siitä on syntyny. Sellasta kyseenalaistamista ja pientä huonoa omatuntoa siitä, et voiko tästä muka nyt kehittää ongelmaa. Voi. Vähän ku ois järkyttävässä puutteessa, mut miljoona kertaa turhauttavampaa.

Woo, eka viesti foorumille. Jännää.