Kirjoittaja Aihe: Milloin on syytä vaieta ja olla hiljaa?  (Luettu 15416 kertaa)

Suzie

  • Vieras
Vs: Milloin on syytä vaieta ja olla hiljaa?
« Vastaus #30 : 19.03.2015, 15:08 »


Raiskaus on yksinkertaisesti rikos, eikä missään nimessä ole uhrin syy. Sattuipa juuri silmään hyvä ohje niiden välttämiseksi:



Voi kun se oliskin noin helppoa...


Lähes jokaiselle suomalaiselle (en tiedä mitä ET-tunneilla opetetaan, ainetta ei ollut silloin kun minä kouluni kävin) opetetaan koulussa ja myöhemmin myös rippikoulussa jokunen yleismaailmallinen laki. Kohdat 4-10 liittyvät yleisesti elämiseen sivistyneessä yhteiskunnassa, mutta varsinkin kohdat 5 ja 7 ovat käytännössä jokaisen valtion lainsäädännössä kiellettyjä.


Silti väittäisin tilastoja kaivamatta, että suurin osa henkirikoksen tekijöistä on ollut tietoisia ettei tappaminen ole sallittua ("Älä tapa"), mutta ovat silti rikoksen tehneet. Jokainen varmaan myöntää, että tuollainen rikos ei ole tehty sen vuoksi, ettei tekijä olisi tiennyt sen olevan kiellettyä.


Mahtaako joku olla eri mieltä, kun sanon että ihminen joka tosissaan, kirkkain silmin tulee sanomaan että tämä lista on "hyvä ohje [raiskausten] välttämiseksi" eli tämä jokaiselle opettamalla raiskaukset loppuvat, on aivan uskomattoman naiivi.
Tai jos hän ei ole tosissaan vaan vitsailee, on hänellä todella sairas huumorintaju. Oksettavan sairas.




peksu

  • Vieras
Vs: Milloin on syytä vaieta ja olla hiljaa?
« Vastaus #31 : 19.03.2015, 15:11 »
nerhall, meni laskut uusiksi

Raiskaus 87,34 %  ( kahdeksankymmentä pilkku 34 )
Törkeä raiskaus 32,41 % ( kolmekymmentäkaksi pilkku neljäkymmentäyksi )

kissa

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 874
  • start with my mind. touch me there first.
  • Galleria
Vs: Milloin on syytä vaieta ja olla hiljaa?
« Vastaus #32 : 19.03.2015, 15:23 »


Raiskaus on yksinkertaisesti rikos, eikä missään nimessä ole uhrin syy. Sattuipa juuri silmään hyvä ohje niiden välttämiseksi:



Voi kun se oliskin noin helppoa...


Lähes jokaiselle suomalaiselle (en tiedä mitä ET-tunneilla opetetaan, ainetta ei ollut silloin kun minä kouluni kävin) opetetaan koulussa ja myöhemmin myös rippikoulussa jokunen yleismaailmallinen laki. Kohdat 4-10 liittyvät yleisesti elämiseen sivistyneessä yhteiskunnassa, mutta varsinkin kohdat 5 ja 7 ovat käytännössä jokaisen valtion lainsäädännössä kiellettyjä.


Silti väittäisin tilastoja kaivamatta, että suurin osa henkirikoksen tekijöistä on ollut tietoisia ettei tappaminen ole sallittua ("Älä tapa"), mutta ovat silti rikoksen tehneet. Jokainen varmaan myöntää, että tuollainen rikos ei ole tehty sen vuoksi, ettei tekijä olisi tiennyt sen olevan kiellettyä.


Mahtaako joku olla eri mieltä, kun sanon että ihminen joka tosissaan, kirkkain silmin tulee sanomaan että tämä lista on "hyvä ohje [raiskausten] välttämiseksi" eli tämä jokaiselle opettamalla raiskaukset loppuvat, on aivan uskomattoman naiivi.
Tai jos hän ei ole tosissaan vaan vitsailee, on hänellä todella sairas huumorintaju. Oksettavan sairas.

Enpä yleensä kannata rautakangesta vääntöä, mutta väännän nyt.

Ei tietenkään nuo ohjeet ole oikeita ohjeita. Vaikean ja kamalan asian käsittelemistä huumorin keinoin. (Itselleni tärkeä selviytymiskeino, siis se huumori) Ja minun silmissäni vahva viesti uhreille: raiskaus on AINA tekijän vika, ei koskaan uhrin. Vaikka nainen olisi kännissä puolialastomana pimeillä kujilla, se ei oikeuta raiskaamaan häntä. Koskaan. Missään tilanteessa.

Jakamassani kuvassa annetaan ohjeita raiskaajille. Tekijöille. Ja ehkä siitä voi havaita myös asenteen, joka mielestäni saisi iskostua jokaisen, mm. vaikka poliisien päänuppiin: raiskaaja on väärässä, uhri on oikeassa. Uhrin ei tarvitse muuttaa käytöstään, rikoksentekijän tarvitsee.

nerhall

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 150
  • Etsin sitä, joka haluaa tulla löydetyksi.
  • Galleria
Vs: Milloin on syytä vaieta ja olla hiljaa?
« Vastaus #33 : 19.03.2015, 15:31 »
nerhall, meni laskut uusiksi

Raiskaus 87,34 %  ( kahdeksankymmentäseitsemän pilkku 34 )
Törkeä raiskaus 32,41 % ( kolmekymmentäkaksi pilkku neljäkymmentäyksi )

Niin, nuo ovat ihan oikeita lukuja. Sen jälkeen Stoge laski ansiokkaasti osuuksia /tuhat ihmistä. Mutta koska luvuilla ja tilastoilla näpräillään, niitä pitää myös osata lukea. Pelkät prosentit ovat oikein mutta aina vain osa totuutta.

Leikitään, että suomalaisista 60% on yli 40 vuotiaita ja että maahanmuuttajista ainoastaan 20% on samanikäisiä. Sitten katsotaan raiskaukseen syyllistyneiden ikää (en jaksa kaivaa tilastoa tähän, tyypillisimmillään muistaakseni 25-40 vuotias tuomitaan raiskauksesta). Jos lasketaan näillä luvuilla se suhdeluku /1000, tuloksissa päästään paljon lähemmäksi totuutta. Siis raiskauksesta tuomittuja /1000 ihmistä.

Nuo lukusi on ihan oikein mutta... Suomessa kun ei tilastoida syntymäpaikan/kansalaisuuden mukaan, nuo ei ole täsmällisiä tietoja. Toki helvetinmoinen määrä. Surullinen määrä.

Mitenkäs se meni? Koulusurmaaja Suomessa on sataprosenttisesti suomalainen nuori mies. Mitäs niille tehdään? Puolisonsa tapoista tuomitut ovat (jälleen mutulla...) 90% suomalaista syntyperää. Mitäs niille tehdään?

e. korjattu lainauksen kirjoitushärö

Riverlady

  • Vieras
Vs: Milloin on syytä vaieta ja olla hiljaa?
« Vastaus #34 : 19.03.2015, 15:51 »
Väitän: Maahanmuuttajien tekemät ja kantasuomalaisiin kohdistuvat raiskaukset etenevät oikeuskäsittelyyn todennäköisimmin kuin perhekulissin varjoissa tapahtuneet kantasuomalaisten keskinäiset tapaukset.

Tottakai etenevät, koska ensin mainituissa tapauksissa uhrit eivät todennäköisimmin tunne toisiaan yhtä hyvin ja pitkältä ajalta kuin jälkimmäisissä tapauksissa.

Jännä kuitenkin miten jotkut unohtavat pohtia, tapahtuuko raiskauksia ehkä muunkinlaisissa Suomessa asuvissa perheissä kuin sellaisissa, joissa eletään kantasuomalaisen perhekulissin varjossa. Ja kuinka vähän niitä ilmoitetaan poliisille.

peksu

  • Vieras
Vs: Milloin on syytä vaieta ja olla hiljaa?
« Vastaus #35 : 19.03.2015, 15:52 »
"Nuo lukusi on ihan oikein mutta... Suomessa kun ei tilastoida syntymäpaikan/kansalaisuuden mukaan, nuo ei ole täsmällisiä tietoja."

Niin, mutta...  tässä lainaus eka viestistäni:

Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos selvitti tuomittujen henkilöiden kansalaisuuden päättelemällä. Tuomioistuinten rekisteri ei pidä sisällään tietoa tuomitun kansalaisuudesta, joten kansallistausta pääteltiin nimen ja henkilötunnuksen perusteella. Yhdessä tapauksessa tutkijat eivät kyenneet päättelemään tuomitun taustaa.

Loc

  • Vieras
Vs: Milloin on syytä vaieta ja olla hiljaa?
« Vastaus #36 : 19.03.2015, 16:04 »
Ja nuo väestöryhmien koot on päätelty kielen perusteella joka luettavissa tilastokeskuksessa. Noissa myös nähtävissä ikäluokkien koot. En nyt muista mikä lafka laski nuo ikävakioidut vertailuarvot mutta kaivanen esiin jos jotakuta välttämättä kiehtoo.

LeatherM

Vs: Milloin on syytä vaieta ja olla hiljaa?
« Vastaus #37 : 19.03.2015, 16:58 »
Nicolaus sanoi:
"Valtaosa Suomessa tapahtuvista raiskauksista on kantasuomalaisten tekemiä ja kohdistuu tuttuun, ellei jopa vaimoon tai ex-tyttöystävään."

Tässä ihan tutkittua tietoa Suomesta ja Ruotsista. Ei tartte luulla kun tietää.

Raiskausrikokset ja kansallisuus

Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos selvitti tuomittujen henkilöiden kansalaisuuden päättelemällä. Tuomioistuinten rekisteri ei pidä sisällään tietoa tuomitun kansalaisuudesta, joten kansallistausta pääteltiin nimen ja henkilötunnuksen perusteella. Yhdessä tapauksessa tutkijat eivät kyenneet päättelemään tuomitun taustaa.
Raiskaus 87, 34 %
Törkeä raiskaus 32, 41 %


Human Rights Watchin raportissa todettiin seuraavaa:

- Ruotsi omistaa surullisen ennätyksen Euroopassa ja maailmassa. Ruotsissa raiskataan naisia enemmän kuin missään muussa Euroopan maassa. Koko maailman raiskaustilastoissa Ruotsi on toisena Etelä-Afrikan jälkeen.

- Ruotsin raiskaus luvut puhuvat puolestaan ja ovat kammottavat:
Ruotsissa on kirjattu 60.000 raiskausta vuodessa, eli noin 5000 raiskausta kuukaudessa. Tämä tarkoittaa siis että jokainen päivä Ruotsissa raiskataan keskimäärin 164 naista. Tämä on 20 kertaa enemmän kuin muiden Euroopan maiden keskiarvo.
Raiskausten lukumäärä kasvoi 12% vuosina 2009 ja 2010.

- Muslimien osuus raiskauksista on noin 77 prosenttia (maahanmuuttajat yleensä, 90%).

Mielestäni lähteet ovat luotettavia. Eikä tästä ole syytä vaieta.

Kyllä tästä pitäisi voida keskustella leimaantumatta rasistiksi. Mikä meidät erottaa ruotsalaisista? Olisko ruotsalaisilla aika paljon etumatkaa maahanmuuttajien haalimisesta kansankotiinsa? Onko heillä kotoutus onnistunut? Onko niin ettei etelän pojalla ole kovin korkea käsitys villistä ja vapaasta pohjoismaisesta naisesta?
Kotoutus on varmasti vaikeaa, se on ollut sitä siirtokarjalaisilla ja ruotsin suomalaisillakin, saati sitten kun tullaan aivan erilaisista kulttuureista. Hiukan jämäkämmin voisi valtio kertoa hankkimalleen työvoimalle yhteiskuntamme pelisääntöjä. Muuten käy turhankin rikkaaksi tämä meitin kulttuurimme.

Loc

  • Vieras
Vs: Milloin on syytä vaieta ja olla hiljaa?
« Vastaus #38 : 19.03.2015, 17:13 »
Meillä ero on 20 vuotta myöhemmin aloitettu, joten ongelmat ovat kertaluokkaa pienemmät kuin kolmatta miljoonaa maassa jolla vähintään toinen ei-ruotsalainen vanhempi ja viime vuonnakin maahan tuli reippaat 100 000 elätettävää. Ruotsi voi olla rikas valtio, mutta mielenkiintoista katsoa kauanko voidaan ottaa 100 000 tai vaikka miljoona vuodessa ja väittää että kaikki on hyvin ja kontrollissa jne.

Lisäksi tuolla ei ole mitään merkitystä. Koko maailmassa laillisia maahanmuuttajia on miljoonan verran vuodessa. Kun taas joka vuosi syntyy 80 miljoonaa lisää näihin maihin joiden kasvua luodaan loputtomalla ruoka-avulla. Esimerkiksi euroopassa oli 1950-luvulla 550 miljoonaa ihmistä. nykyaikaan kasvanut 740 miljoonaan. Samaan aikaan afrikan väkiluku on kasvanut 230 miljoonasta yli miljardiin, eli enemmän kuin nelinkertaistunut. Ja lisää tulöee niin kauan kuin tällaiset kulttuurit jatkavat toimintaansa. Lisää kärsimystä siis.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Maailman_v%C3%A4kiluku

Ja aasia on tienkin toinen ongelma, joskin erään tietyn rauhanuskonnon valtiot lasketaan aasiaan joten se ei ole aivan tarkka. Itse puhuisin kulttuuripiireistä. Riisikolmio, intian vaikutuspiiri. Etelä-amerikan rikollisvaltiot. Muttas joo.   

-katy-

  • Vieras
Vs: Milloin on syytä vaieta ja olla hiljaa?
« Vastaus #39 : 19.03.2015, 17:35 »
Nicolaus sanoi:
"Valtaosa Suomessa tapahtuvista raiskauksista on kantasuomalaisten tekemiä ja kohdistuu tuttuun, ellei jopa vaimoon tai ex-tyttöystävään."

Tässä ihan tutkittua tietoa Suomesta ja Ruotsista. Ei tartte luulla kun tietää.

Raiskausrikokset ja kansallisuus

Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos selvitti tuomittujen henkilöiden kansalaisuuden päättelemällä. Tuomioistuinten rekisteri ei pidä sisällään tietoa tuomitun kansalaisuudesta, joten kansallistausta pääteltiin nimen ja henkilötunnuksen perusteella. Yhdessä tapauksessa tutkijat eivät kyenneet päättelemään tuomitun taustaa.
Raiskaus 87, 34 %
Törkeä raiskaus 32, 41 %


Human Rights Watchin raportissa todettiin seuraavaa:

- Ruotsi omistaa surullisen ennätyksen Euroopassa ja maailmassa. Ruotsissa raiskataan naisia enemmän kuin missään muussa Euroopan maassa. Koko maailman raiskaustilastoissa Ruotsi on toisena Etelä-Afrikan jälkeen.

- Ruotsin raiskaus luvut puhuvat puolestaan ja ovat kammottavat:
Ruotsissa on kirjattu 60.000 raiskausta vuodessa, eli noin 5000 raiskausta kuukaudessa. Tämä tarkoittaa siis että jokainen päivä Ruotsissa raiskataan keskimäärin 164 naista. Tämä on 20 kertaa enemmän kuin muiden Euroopan maiden keskiarvo.
Raiskausten lukumäärä kasvoi 12% vuosina 2009 ja 2010.

- Muslimien osuus raiskauksista on noin 77 prosenttia (maahanmuuttajat yleensä, 90%).

Mielestäni lähteet ovat luotettavia. Eikä tästä ole syytä vaieta.

Kyllä tästä pitäisi voida keskustella leimaantumatta rasistiksi. Mikä meidät erottaa ruotsalaisista? Olisko ruotsalaisilla aika paljon etumatkaa maahanmuuttajien haalimisesta kansankotiinsa? Onko heillä kotoutus onnistunut? Onko niin ettei etelän pojalla ole kovin korkea käsitys villistä ja vapaasta pohjoismaisesta naisesta?
Kotoutus on varmasti vaikeaa, se on ollut sitä siirtokarjalaisilla ja ruotsin suomalaisillakin, saati sitten kun tullaan aivan erilaisista kulttuureista. Hiukan jämäkämmin voisi valtio kertoa hankkimalleen työvoimalle yhteiskuntamme pelisääntöjä. Muuten käy turhankin rikkaaksi tämä meitin kulttuurimme.

Samaa mieltä tuosta leimautumisenpelosta. Osittain siksikin aloitin aiheen. Olen jo hieman tottunut siihen,että jos mitäkin aihetta aloittelee keskusteluksi,yleensä tulee leimatuksi ja nimitellyksi ties miksikä ja kuten tässäkin kävi. Kyse lienee kai kuitenkin väärinymmärtämisestä terminologiassa(?)

Yllätyin tässä muutama päivä sitten,että Ruotsi todellakin on kärkipäässä noissa raiskaustilatoissa-en tosiaan osannut ajatella niin olevan. Jotenkin mieltänyt Ruotsin melko vapautuneeksi ja suvaitsevaksi maaksi,jossa ihmisillä on ehkä vähemmän patotumia ja halua raakaan väkivaltaan,mutta se ei pidäkään paikkaansa.

Olisiko peksulla tai jollain toidella laittaa jokin linkki noihin tilastoihin ja prosentteihin? Voi toki itsekin yrittää kaivella niitä esiin.

Olen käynyt aika paljon keskusteluja somalialaisen naisen kanssa ja hänellä on selvästi pelkona,että hänetkin leimataan mm. terroristien komppaaajaksi,vaikka hänen uskonsa ja maailmankuvansa on sellainen,että tappaminen ja väkivalta on aina väärin,eikä islamin mukaista. 

Nerhall kysyi tuolla edellä,että mitä asioille on tehtävissä: äkkipäätä tulee mieleen vuoropuhelun ja kaikenlaisen kommunikoinnin lisääminen eri ihmisten välillä,oli hän kinky tai pinky,vanilija tai chili tai mistä vinkuintiasta tahansa. Omana kokemuksena se on ollut tähän mennessä varsin mielenkiintoista ja yllättävää.  ;D

Olen maahanmuuttokriittinen itse, mikä tarkoittaa että asioita voi pohtia eikä vain huutaa jotain asiaa silmittömästi ja perustelematta.


Itse tuo alun uutinen on mielestäni hyvin surullinen ja vavahduttava, eikä vähiten siksi,että kyseessä ovat vielä lapset. Ja tietenkin tuo,ettei kukaan uskaltanut tai viitsinyt (?) puuttua tilanteeseen.

Ja vielä peruste sille,miksi halusin ottaa BDSM-aiheen tähän mukaan: En haluaisi että ihmiset ajattelevat BDSM olevan väkivaltaa ja että minut leimattaisiin olevan väkivallan ihailija ja kannattaja. Että siis joskus vielä nähtäisiin ja koettaisiin sen voivan olla eroottista ja mielihyvää lisäävää, eikä päinvastoin, mielipahaa lisäävää.
Ja ehkä minä "puhun" tätä myös ennenkaikkea itselleni,haluan tietää asiasta totuuden ja oikean laidan :)

Viridian

Vs: Milloin on syytä vaieta ja olla hiljaa?
« Vastaus #40 : 19.03.2015, 18:01 »
http://www.optula.om.fi/material/attachments/optula/julkaisut/tutkimuksia-sarja/XZ5bk8f2H/265_Lehti_ym_2014.pdf



Tätä luetaan siten, että pystyssä oleva katkoviiva ykkösen kohdalla on se todennäköisyys, että kantasuomalainen suomea puhuva raiskaa jonkun. Siitä oikealla olevat ovat korkeampia todennäköisyyksiä, eli esimerkiksi luku 5 tarkoittaisi, että todennäköisyys on viisinkertainen.

Koska jollekin muullekin on tullut mieleen, että tilastoja vääristäisi se, että maahanmuuttajissa on enemmän tietyn ikäisiä, tai köyhiä tai suurissa kaupungeissa asuvia, tutkijat ovat vakioineet tilastot näiden suhteen nähdäkseen miten tilanne muuttuu. Ei se paljoa muutu, tilanne on edelleen aika selvä. Jos pitää lähteä hortoilemaan kotiin rantabileistä, suomenruotsalainen näyttää olevan turvallisin valinta. Mutta mitä jos pitää vain päästä iltajunalta kotiin?

Enkä nyt ota kantaa, mitä pitäisi tehdä, kun en kertakaikkiaan tiedä :(.

Vir



Normandie

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1528
  • Metamorfosis
  • Galleria
Vs: Milloin on syytä vaieta ja olla hiljaa?
« Vastaus #41 : 19.03.2015, 18:17 »
Kiitos Viridian tuosta tilastosta. Se osoittaa varsin hyvin sen, jonka varmasti liki jokainen tietää ja josta ei saa puhua. Jos puhuu, on rasisti. Minusta sellainen ihminen on realisti, joka puhuu asioista niiden oikeilla nimillä.

peksu

  • Vieras
Vs: Milloin on syytä vaieta ja olla hiljaa?
« Vastaus #42 : 19.03.2015, 19:48 »
Katy, Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos eli Virinkin lainaama Optula ja Human Rights Watch

Kerroin lähteet alkuperäiseessä viestissäni.

peksu

  • Vieras
Vs: Milloin on syytä vaieta ja olla hiljaa?
« Vastaus #43 : 19.03.2015, 20:04 »
Tässä mun alkuperäinen, ettei tartte ettiä: tuntui jotenkin, että Nicolauksen väite ei ehkä pidä paikkaansa. Kurkkasin hieman tietoa.

Nicolaus sanoi:
"Valtaosa Suomessa tapahtuvista raiskauksista on kantasuomalaisten tekemiä ja kohdistuu tuttuun, ellei jopa vaimoon tai ex-tyttöystävään."

Tässä ihan tutkittua tietoa Suomesta ja Ruotsista. Ei tartte luulla kun tietää.

Raiskausrikokset ja kansallisuus

Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos selvitti tuomittujen henkilöiden kansalaisuuden päättelemällä. Tuomioistuinten rekisteri ei pidä sisällään tietoa tuomitun kansalaisuudesta, joten kansallistausta pääteltiin nimen ja henkilötunnuksen perusteella. Yhdessä tapauksessa tutkijat eivät kyenneet päättelemään tuomitun taustaa.

Raiskaus 87,34 %  tuomituista ulkomaalaisia
Törkeä raiskaus 32,41 % tuomituista ulkomaalaisia


Human Rights Watchin raportissa todettiin seuraavaa:

- Ruotsi omistaa surullisen ennätyksen Euroopassa ja maailmassa. Ruotsissa raiskataan naisia enemmän kuin missään muussa Euroopan maassa. Koko maailman raiskaustilastoissa Ruotsi on toisena Etelä-Afrikan jälkeen.

- Ruotsin raiskaus luvut puhuvat puolestaan ja ovat kammottavat:
Ruotsissa on kirjattu 60.000 raiskausta vuodessa, eli noin 5000 raiskausta kuukaudessa. Tämä tarkoittaa siis että jokainen päivä Ruotsissa raiskataan keskimäärin 164 naista. Tämä on 20 kertaa enemmän kuin muiden Euroopan maiden keskiarvo.
Raiskausten lukumäärä kasvoi 12% vuosina 2009 ja 2010.

- Muslimien osuus raiskauksista on noin 77 prosenttia (maahanmuuttajat yleensä, 90%).

Mielestäni lähteet ovat luotettavia. Eikä tästä ole syytä vaieta.

-katy-

  • Vieras
Vs: Milloin on syytä vaieta ja olla hiljaa?
« Vastaus #44 : 19.03.2015, 20:08 »
Katy, Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos eli Virinkin lainaama Optula ja Human Rights Watch

Kerroin lähteet alkuperäiseessä viestissäni.
Joo, kiitos Viridian ja peksu. Tarkoitin tosiaan linkkiä aiheeseen ja tilastoihin suoraan. Kun viettää liikaa aikaa koneella, alkaa tulla laiskanpulskeaksi, hoh hoh.

Onhan itselläni  ollut pieni aavistus asioiden tilasta, mutta niistä puhuminen on aika haasteellista-