Kirjoittaja Aihe: Miehet jotka pelkäävät tyttöyttä (ja panevat vitusti pillua)  (Luettu 44169 kertaa)

lemmikki

pikkusisko, käytännössä kuitenkin on tilanteita, joissa opettajat näkevät tarpeelliseksi esimerkiksi laittaa sukupuoliristiriitoja kokevan oppilaan kertomaan luokkatovereilleen, että onkin tyttö/poika, vaikka syntymässä on eri genitaalit saanut. Selkeitä kaikille toimivia malleja ei ole, eikä tule, koska tavat kokea ja ilmaista sukupuolta ovat yksilöllisiä. Niin myös niiden nimeäminen.

Tietty sukupuolettomuus ja sukupuoliroolien heivaaminen olisi toivottavaa, mutta siihen on vielä pitkä tie. Ja etenkin lapset ja nuoret voivat reagoida erilaisuuteen niin voimakkaasti, että tilanteet on tavalla tai toisella kohdattava. Näin esimerkiksi kiusaamis- ja syrjimistilanteissa. Pahimmillaan oppilas haluaa salata asian vanhemmiltaankin, mutta koulussa asia on kohdattava.

Toisaalta, lapset ja nuoret tuntuvat usein olevan edellisiä sukupuolia fiksumpia. Itse olen juuri tälläkin viikolla opettanut seiskaluokkaa, jossa on tytöksi itsensä mieltävä pojaksi syntynyt henkilö. Koko koulu on asian kanssa ihan sinut. Omien lastenkin kanssa olen päässyt juuri tämän henkilön ansiosta keskustelemaan asiasta, kun he ihmettelivät, miten tyttö kuulostaa niin pojalta. Uskon, että kaikissa kodeissa keskustelua ei vain käydä yhtä avoimessa ja hyväksyvässä hengessä.

Se, että minulla tai samoin ajattelevilla ei ole vaikeuksia kohdata tällaisia ristiriitoja, ei kuitenkaan tarkoita, että kaikilla muilla se kävisi yhtä mutkattomasti. Valitettavasti. Käytäntö on olosuhteiden pakosta aika kirjavaa ja reagointia tilanteisiin, joihin ei voi varautua. Oman haasteensa tuo asian herkkyys ja henkilökohtaisuus.

Salanimi

  • Vieras
Sukupuolittuneiden stereotypioiden tiedostaminen ja kyseenalaistaminen tekisi minusta hyvää jokaisen psyykelle. Siinä vaiheessa jos huomaa toimivansa tai ajattelevansa jollain ikävältä tuntuvalla tavalla vain siksi että penis joko on tai puuttuu, on ehdottomasti aika heivata pyrkimys täyttää sellaisia odotuksia.

Ympyrä sulkeutuu. Kolumnistin avauksessa stereotypiat ovat ok mutta vaihtamalla kohde, eivät enää ole.  :)

Montako kertaa tämä sama kehä pitää sitten keskustelussa kiertää? Ympyrä sulkeutuu vain siksi, että itse palaat alkuun, koska et jostain syystä suostu sisäistämään, että reitti eteenpäin on olemassa ja se on moneen kertaan näytetty.

toysnstuff

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 527
  • Sinä antaudut, minä pidän sinusta huolen
  • Galleria
Minä luulen toysnstuff että sinun mielipiteesi on nyt tullut selväksi  :)

Mitäh.. yritätkö vihjailla jotain...

Siinä vaiheessa jos huomaa toimivansa tai ajattelevansa jollain ikävältä tuntuvalla tavalla vain siksi että penis joko on tai puuttuu, on ehdottomasti aika heivata pyrkimys täyttää sellaisia odotuksia.

Ei.

Vaan silloin on aika selvittää, mihin se paha olo liittyy. Mihin kaikkeen se kytkeytyy. Ja miten sen saa pois. Ei kieltämällä, vaan hyväksymällä sen "ikävältä tuntuvan asian" validiksi kokemukseksi, joka kertoo kuin viesti, että jotain on nyt työstämistä vailla. Se kertoo kasvun ja kehityksen paikoista. Ellei sitten halua pakoilla ikävää oloa - mihin nykyään meillä on yhä enemmän kulttuurillisesti hyväksyttyjä keinoja ja tapoja.

Se "odotus" tuossa esimerkissäsi voi hyvinkin olla myös oma toive, joka vain koetaan vieraaksi siksi, ettei henkilö koe pystyvänsä vastaavan siihen. Eli kokee, ettei ole riittävä sen toteuttamiseen. Kun tämä riittävyyden tunto saavutetaan, se "odotuksen kohde" voi muuttua tavoitelluksi ja tavoitetuksi asiaksi, joka tuottaa tyytyväisyyttä.


Jos yritän oikein kovasti yksinkertaistaa asiaa, niin esitetään se näin:

Samaistuminen on termi, joka kuvaa sitä, että ihminen mieltää itsensä jonkin kaltaiseksi. Samaistuminen - identifikaatio - on ihmisen egon kannalta äärimmäisen tärkeä juttu. Sen avulla me luodaan itsemme ja pidetään itseämme kasassa. Sukupuolen suhteen on kahdenlaisia samaistumisia: miehiin sekä naisiin. Jokainen kehittää samaistumisia sekä miehiin, että naisiin.

Sitten alkaa se kehitys, mikä luo sukupuolieroja identiteetissä. Eli tiettyjen tapahtumien myötä, joista osa on yleisiä ja osa yksittäisiä - alkaa näiden samaistumisten blokkaaminen. Tällöin mielestä pyritään karkoittamaan 'väärään' sukupuoleen liittyviä samaistumisia. Jos poikavauva on ensin samaistunut voimakkaasti äitiinsä ja huomaa tämän jälkeen sukupuolierot (sekä hyväksyy aikanaan, että ne ovat olemassa, eikä kiellä niitä) hän alkaa karkottamaan näitä äitisamaistuksia ja (ylenmääräisesti) painottamaan isäsamaistuksia. Jos isä on kuitenkin joku, joka ei tarjoa eikä tue hyviä identifikaation puolia, poikalapsi tarvitsee niitä muualta. Jos niitä ei mistään saa - tai saa riittämiin - niin hän voi jäädä tuskailemaan sukupuolista riittämättömyyttään, epämiehisyyttään, tai palata aikaisempiin äitisamaistuksiin. Tällöin, simppelisti kerrottuna, hänellä olisi vaikkapa 30% miehisiä samaistuksia ja 70% naisellisia. Onko tän jälkeen kumma, että pojasta alkaa tuntua, ettei hän oikein koe itseään mieheksi vaan naiseksi?

Pojan kannalta probleema on siinä, että hän ei saanut niitä hyviä miehisiä samaistuksia ja miehistä hyväksyntää, mitä hän oli halunnut ja tarvinnut. Niitä kohtaan on voinut tulla estymiä tai pelkoja. Arvonkieltoa. "No en haluaiskaan olla!" Ja kuitenkin oireet paljastaa, että joo-o, on siellä jotain. Jos tällaselle lapselle saadaan tuettua sukupuoli-identiteetin kasvua niin, että hän voi samaistua omaan sukupuoleensa ja ottaa oman kehonsa vastaan ja haltuun sellaisena kuin se on, niin minun mielestä se on mitä hienointa ja tavoittelemisen arvoista tukea nuorta sielua kohtaan.

Saa olla eri mieltä.



[edit: "koe" sana puuttui yhdestä kohtaa]
« Viimeksi muokattu: 17.11.2019, 18:54 kirjoittanut toysnstuff »

stoge

  • PoVi
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 2987
  • Väkivalta kuuluu makuuhuoneeseen
  • Galleria
Se nyt vaan on jotenkin niin, että nykymaailmassa, jos sulla on mikropenis, se on edelleen ongelma, mutta
jos sä haluat poistaa sen mikropeniksen, se ei saa olla ongelma.

 :o


Draugo

Ah Baari. Muutaman viikon olen ollut lukematta ja tämä on pisin uusi ketju. Palautti hyvin mieleen miksi olen hävinnyt täältä pois.

Tuli

  • Vieras

Mitä jos pitäisit tuon keittiöpsykologisoinnin ja toisten sukupuolen patologisoimisen ihan omana tietonasi. Se ei kuulu tänne ja on myös ihan helvetin mautonta ja epäkohteliasta toisia ihmisiä kohtaan (sen lisäksi, että se on sisällöllisesti puhdasta roskaa).

bikantti

  • Helsingin akateemiset kinkyt ry
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 2571
  • Ymmärrä taaksepäin, elä eteenpäin, nauti tässä.
  • Galleria
(Varmaan OT alkuperäisestä aiheesta, mutta tämä oli jo pakko tuoda tänne.)


"American Psychoanalytic Association Issues Overdue Apology to LGBTQ Community

New York, NY – June 21, 2019 – The American Psychoanalytic Association is apologizing for their past views that pathologized homosexuality and transgender identities. The apology comes as the nation is celebrating the 50th anniversary of the Stonewall uprising in New York City when patrons of that now-historic establishment fought back against anti-LGBTQ prejudice, hatred and oppression. The announcement is scheduled for this morning at the start of their 109th Annual Meeting taking place in San Diego.

In 1969, homosexuality was considered a mental illness and sexual orientation was conflated with gender identity by the mental health field. This led to many being coerced, either by force or choice, into traumatic and harmful methods to “cure” homosexual desires and non-conforming gender identities. This belief also contributed to widespread discrimination and prejudice in housing, employment, healthcare, and in society at large.

“Regrettably some of that era’s understanding of homosexuality and gender identity can be attributed to the American psychoanalytic establishment,” said Lee Jaffe, president of APsaA. “It is long past time to recognize and apologize for our role in the discrimination and trauma caused by our profession.”

In the past several decades, APsaA has been advocating for LGBTQ equality. In 1997, the association became the first mainstream mental health organization to support marriage equality and has since been issuing position statements and lobbying to end conversion therapy, to lift the ban on LGBTQ people serving in the military, to address bullying and harassment of LGBTQ youth, and to advance civil rights overall.

“While APsaA is now proud to be advocating for sexual and gender diversity, we all know that hearing the words ‘we are sorry’ is important to healing past trauma,” said Jaffe."

https://apsa.org/content/news-apsaa-issues-overdue-apology-lgbtq-community

Nightwatch

  • Vieras
Ah Baari. Muutaman viikon olen ollut lukematta ja tämä on pisin uusi ketju. Palautti hyvin mieleen miksi olen hävinnyt täältä pois.

Jonkun Antin provo + omaa jutskaa + paska otsikko ja sehän on sitten siinä. Mahtava lukunautinto.

toysnstuff

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 527
  • Sinä antaudut, minä pidän sinusta huolen
  • Galleria
Mitä jos pitäisit tuon keittiöpsykologisoinnin ja toisten sukupuolen patologisoimisen ihan omana tietonasi.

Et sitten tainnut lukea tekstiäni sillä tarkkuudella, mitä sen kritisoiminen vaatisi.

En "patologisoinut toisten sukupuolia", vaan kuvailin psyyken toimintaa ja siinä vaikuttavia tekijöitä, jotka johtavat kokemukseen sukupuoli-identiteetistä, joka ei osu yksiin fyysisen sukupuolen kanssa.

Eli siinä missä joissain yhteyksissä puhutaan "mielenterveydestä" tai "mielisairauksista", minä en käytä noita termejä. On vain psyykejä, jotka ovat sellaisia kun ovat. Ts. on normaalia, että on erilaisia ajatuksia ja tuntemuksia - mutta kysymys on siitä, miten niihin reagoidaan, kun henkilö on sukupuolisuutensa haltuunottamista tavoitteleva lapsi tai nuori. Otetaanko huomioon se, miten mieli toimii - miten se koostuu sekä tietoisesta että tiedostamattomasta puolesta - vai pidättäydytäänkö uskomuksessa, että vain tietoinen kokemus on validi sekä samalla "koko totuus"?

Tämä muuttaa suhtautumistavan koko asiaan.

Se ei kuulu tänne ja on myös ihan helvetin mautonta ja epäkohteliasta toisia ihmisiä kohtaan (sen lisäksi, että se on sisällöllisesti puhdasta roskaa).

Arvelinkin, ettei täällä saa esittää näkemystä, joka on tämänhetkisestä trendistä poikkeava. Sen sijasta että vastauksena olisi itse asiasisältöön kohdistuva kritiikki... noh, roskaksi on kiva kutsua sitä, mistä ei tykkää ja mitä ei halua ottaa vastaan. Mieleen tulee henkilö, joka pyyhkäisee kirjan edestään lattialle, koska...

Nojoo.

Ja mikäli muiltakin kuin sinulta Tuli jäi ymmärtämättä, mun kirjoitusten kohde on nimenomaan se kehittyvän lapsen/nuoren psyyke. Se, kenestä ympäristö on vielä kasvatuksellisessa vastuussa. Jos täällä ei voi puhua asiasta siksi, että joku aikuinen ihminen pahottaa siitä mielensä (miksi??), niin pitäisiköhän koostaa lista tabuista, mitkä eivät foorumille sovi keskustelunaiheeksi?

Pitäisköhän mun seuraavalla kerralla kysyä lupa modelta, kun haluan puhua asiasta joka on minusta tärkeä ja mielenkiintoinen.
(liittyy itse bdsm-sessioihin ja suhteisiin eli siihen, miten nämä palvelevat psyykeä erityisesti suhteessa torjuttuihin mielensisältöihin)

bikantti: konversioterapia on eri asia, kuin terapia, jossa tavoitteena on integroida torjuttu ja poislohkottu takaisin mielen käytettävissä oleviin sisältöihin. Paremman metaforan puutteessa sanotaan vaikka näin, että jos ihminen satuttaa jalkansa varhaisessa iässä, eikä sitä pystytä asianmukaisesti hoitamaan tuolloin siten, että henkilö voi jatkaa sen käyttämistä vaan joutuu linkkaamaan seuraavat kymmenen vuotta, niin terapia vertautuisi tässä fysioterapiaan jossa paikallistetaan ne lihakset jotka ovat jääneet käyttämättä, venytellään liialliset kireydet pois jotka estävät käyttämästä niitä, ja opetellaan kävelemään siten että molempia jalkoja voidaan käyttää (kuvitteellisella) täydellä kapasiteetillä. Se, mitä ihminen tekee sen jälkeen - eli mihin hän käyttää saavuttamaansa kävelykykyä - on hänen oma asiansa! Terapian tarkoitus ei ole valita kenenkään puolesta, vaan mahdollistaa valintojen vapaus. Koska muutoinhan se ei ole valinta.


disclaimer: puhun nimenomaan tiettyjen suuntauksien ja periaatteiden mukaisesti toteutetusta terapiasta. Näitähän on monenmoisia- Esim. amerikkalaisten psykoanalyytikoiden teoreettinen viitekehys ja toimintatavat voivat erota olennaisesti suomalaisen psykoanalyytikon - saati sitten ranskalaisen analyytikon - mallista hoitaa asiakastaan.

UW

  • Vieras
Täytyy kuunnella tuota podcast. Alun kuvauksen perusteella olen kyllä vilpittömän hämmentynyt, että missä tuohon ylitsepursuavan maskuliinisuuden paloon ja kilpailuun törmää nykypäivänä? Olen kai toisenlaisessa kuplassa. Viihdyn kyllä yliopistolla, mutta ilmapiiri on kyllä kaikkea muuta. Pikemminkin joka välissä muistutellaan, että mikään ei saa olla vanhakantaisen miesmäistä. Kaikkien pitää olla kavereita, ja pitää muistaa etukäteen miettiä ja analysoida, ettei kukaan vaan loukkaannu mistään, koskaan, eikä missään tilanteessa.
Treenit on siksi kivaa vaihtelua, voi olla edes tunnin tai pari hieman erilaisessa ympäristössä, ehkä edes leikillään vääntää siitä kuka on kovin jätkä  :)) :love:

bikantti

  • Helsingin akateemiset kinkyt ry
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 2571
  • Ymmärrä taaksepäin, elä eteenpäin, nauti tässä.
  • Galleria
Olen todella iloinen, että tunnen suomalaisia psykoanalyytikkoja sekä psykodynaamisia psykoterapeutteja, joiden kanssa olen kokenut voivani keskustella sukupuolien kirjosta ja sukupuolikokemuksen tutkimisesta, sukupuolisuuden ilmaisusta jne., ilman että siinä on tullut fiilistä konversioterapiasta, puoskaroinnista, ihmisoikeuksien polkemisesta tai siitä, että jokin sukupuolikokemus tai sukupuoli-identiteetti olisi parempi, tavoiteltavampi tai arvokkaampi kuin jokin toinen. Arvostan heidän työtään, kykyään keskustella monipuolisesti ja kunnioittavasti sekä seurata ajantasaista tutkimusta kentällä ja päivittää tietojaan. Psykoanalyysillä on painolastinsa historian puolesta, ja on harmillista, mikäli psykoanalyysin menneisyys esitetään maallikkojen toimesta myös psykoanalyysin nykyisyytenä. Ammattilaisten keskuudessa ei tietenkään ole 100% konsensusta (kuten tieteelliseen keskusteluun kuuluu), mutta on olemassa muutakin kuin se sama, mitä on tehty 1900-luvun puolella.

onez

bikantti: konversioterapia on eri asia, kuin terapia, jossa tavoitteena on integroida torjuttu ja poislohkottu takaisin mielen käytettävissä oleviin sisältöihin.
Pakko kysyä tarkennus kun ehkä mennyt ohi tai oon itse tulkinnut väärin...

Miten laajasti ajattelet sukupuoli-identiteetin ongelmien kumpuavan jostain torjutusta/poislohkotusta asiasta?
Varmasti joillain henkilöillä voi niin olla, mutta noista sun kirjoituksista sai sellaisen kuvan että pidät koko ilmiöä vain oireena jostain tukahdetusta traumasta tms.

Tän hetken transprosessiin kuuluu tutkimusvaihe missä muut mahdolliset syyt yritetään selvittää. Ja jos epäilyksiä on niin sit tutkitaan lisää ennen kun edetään hoidoissa. Itselläkin lykkääntyi hoidot vuodella kun olin epävarman oloinen asiasta, ei päästetty jatkoon. Lasten ja nuorten kohdalla ollaan varmastikin vielä varovaisempia.
Vuosi taideterapiassa ja omat epäilykset ja mitä-jossittelut oli hälvenneet, sit alkoi hoidot. Peilin edessä koettu dysforia katosi neljännen laserepiloinnin jälkeen kun viiksien varjoa näkyi enää vain vähän.. hiton helpottavaa elämän kannalta.

Voihan se tietty olla että se sun teorian mukainen juurisyy tulee jossain vaiheessa taas kummittelemaan ja joku aamu herään siihen että kyynärpää vituttaa :P. Mutta näillä näkymin suunta on aika päinvastainen.

stoge

  • PoVi
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 2987
  • Väkivalta kuuluu makuuhuoneeseen
  • Galleria
bikantti: konversioterapia on eri asia, kuin terapia, jossa tavoitteena on integroida torjuttu ja poislohkottu takaisin mielen käytettävissä oleviin sisältöihin.
Pakko kysyä tarkennus kun ehkä mennyt ohi tai oon itse tulkinnut väärin...

Miten laajasti ajattelet sukupuoli-identiteetin ongelmien kumpuavan jostain torjutusta/poislohkotusta asiasta? Varmasti joillain henkilöillä voi niin olla, mutta noista sun kirjoituksista sai sellaisen kuvan että pidät koko ilmiöä vain oireena jostain tukahdetusta traumasta tms.

Tän hetken transprosessiin kuuluu tutkimusvaihe missä muut mahdolliset syyt yritetään selvittää. Ja jos epäilyksiä on niin sit tutkitaan lisää ennen kun edetään hoidoissa. Itselläkin lykkääntyi hoidot vuodella kun olin epävarman oloinen asiasta, ei päästetty jatkoon. Lasten ja nuorten kohdalla ollaan varmastikin vielä varovaisempia.
Vuosi taideterapiassa ja omat epäilykset ja mitä-jossittelut oli hälvenneet, sit alkoi hoidot. Peilin edessä koettu dysforia katosi neljännen laserepiloinnin jälkeen kun viiksien varjoa näkyi enää vain vähän.. hiton helpottavaa elämän kannalta.

Voihan se tietty olla että se sun teorian mukainen juurisyy tulee jossain vaiheessa taas kummittelemaan ja joku aamu herään siihen että kyynärpää vituttaa :P. Mutta näillä näkymin suunta on aika päinvastainen.

Ummikolta kysymys :

Onkos susta Onez parempi, että muiden tahojen toimesta käydään läpi ns. "että susta nyt varmasti tuntuu tältä ja tää nyt ihan varmasti on mitä sä haluat" vai että varaisit vaan ajan ja jotain napsittaisiin pois ?

Siis en hae mitään muuta tällä kuin prosessin läpikäyneen ihmisen rehellistä mielipidettä.




onez

Ummikolta kysymys :

Onkos susta Onez parempi, että muiden tahojen toimesta käydään läpi ns. "että susta nyt varmasti tuntuu tältä ja tää nyt ihan varmasti on mitä sä haluat" vai että varaisit vaan ajan ja jotain napsittaisiin pois ?

Siis en hae mitään muuta tällä kuin prosessin läpikäyneen ihmisen rehellistä mielipidettä.
Mua ei kyselyt henk.koht haittaa, sitä ammattilaisten mielipidettä sinne polille lähdin hakemaankin. Mutta siinä vaiheessa kun tutkimuksiin hakeuduin olin oireillut ja pähkäillyt asiaa jo vuosia. Olin jo päätökseni tehnyt, vaikka siellä olikin vielä se "mitä jos olenkin väärässä" epävarmuus mukana.

Mutta se jäähy oli kyl myrkkyä. Se vei pohjan koko tulevaisuudelta. Ilman terapia tukea olis voinut käydä hassusti, sen verran syviin ja vaarallisiin vesiin siinä suistui. Sit kun hoidot lopulta varmistuivat alkoi taas näkymään valoa tulevaisuudessa.

Itse en ole napsimassa pois muuta kun karvoja. Sekin on aika raju operaatio mutta ei mitään verrattuna niihin isompiin leikkauksiin. Aika pihalla saa olla jos sellaisiin lähtee ilman että oikeasti haluaa ja tarvitsee niitä.

Nuorten kohdalla tietty pitää olla vähän tarkempi ja maltillisempi, ja mun käsityksen mukaan nykyään niin ollaankin. Mutta se kaikki prosessointi pitäis tapahtua tosi varovasti ja nimenomaan silleen ettei vahingossa käy niin kun mulla, eli että pohja lähtee hetkeks alta. Liian paljon transihmisiä kuolee oman käden kautta. Sukupuoli on kuitenkin se pohja jonka päälle se oma persoona rakentuu, jos se viedään niin mitä jää jäljelle.

hexu



Silloin on aika selvittää, mihin se paha olo liittyy. Mihin kaikkeen se kytkeytyy. Ja miten sen saa pois. Ei kieltämällä, vaan hyväksymällä sen "ikävältä tuntuvan asian" validiksi kokemukseksi, joka kertoo kuin viesti, että jotain on nyt työstämistä vailla. Se kertoo kasvun ja kehityksen paikoista. Ellei sitten halua pakoilla ikävää oloa - mihin nykyään meillä on yhä enemmän kulttuurillisesti hyväksyttyjä keinoja ja tapoja.

Se "odotus" tuossa esimerkissäsi voi hyvinkin olla myös oma toive, joka vain koetaan vieraaksi siksi, ettei henkilö koe pystyvänsä vastaavan siihen. Eli kokee, ettei ole riittävä sen toteuttamiseen. Kun tämä riittävyyden tunto saavutetaan, se "odotuksen kohde" voi muuttua tavoitelluksi ja tavoitetuksi asiaksi, joka tuottaa tyytyväisyyttä.


Jos yritän oikein kovasti yksinkertaistaa asiaa, niin esitetään se näin:

Samaistuminen on termi, joka kuvaa sitä, että ihminen mieltää itsensä jonkin kaltaiseksi. Samaistuminen - identifikaatio - on ihmisen egon kannalta äärimmäisen tärkeä juttu. Sen avulla me luodaan itsemme ja pidetään itseämme kasassa. Sukupuolen suhteen on kahdenlaisia samaistumisia: miehiin sekä naisiin. Jokainen kehittää samaistumisia sekä miehiin, että naisiin.

Sitten alkaa se kehitys, mikä luo sukupuolieroja identiteetissä. Eli tiettyjen tapahtumien myötä, joista osa on yleisiä ja osa yksittäisiä - alkaa näiden samaistumisten blokkaaminen. Tällöin mielestä pyritään karkoittamaan 'väärään' sukupuoleen liittyviä samaistumisia. Jos poikavauva on ensin samaistunut voimakkaasti äitiinsä ja huomaa tämän jälkeen sukupuolierot (sekä hyväksyy aikanaan, että ne ovat olemassa, eikä kiellä niitä) hän alkaa karkottamaan näitä äitisamaistuksia ja (ylenmääräisesti) painottamaan isäsamaistuksia. Jos isä on kuitenkin joku, joka ei tarjoa eikä tue hyviä identifikaation puolia, poikalapsi tarvitsee niitä muualta. Jos niitä ei mistään saa - tai saa riittämiin - niin hän voi jäädä tuskailemaan sukupuolista riittämättömyyttään, epämiehisyyttään, tai palata aikaisempiin äitisamaistuksiin. Tällöin, simppelisti kerrottuna, hänellä olisi vaikkapa 30% miehisiä samaistuksia ja 70% naisellisia. Onko tän jälkeen kumma, että pojasta alkaa tuntua, ettei hän oikein koe itseään mieheksi vaan naiseksi?

Pojan kannalta probleema on siinä, että hän ei saanut niitä hyviä miehisiä samaistuksia ja miehistä hyväksyntää, mitä hän oli halunnut ja tarvinnut. Niitä kohtaan on voinut tulla estymiä tai pelkoja. Arvonkieltoa. "No en haluaiskaan olla!" Ja kuitenkin oireet paljastaa, että joo-o, on siellä jotain. Jos tällaselle lapselle saadaan tuettua sukupuoli-identiteetin kasvua niin, että hän voi samaistua omaan sukupuoleensa ja ottaa oman kehonsa vastaan ja haltuun sellaisena kuin se on, niin minun mielestä se on mitä hienointa ja tavoittelemisen arvoista tukea nuorta sielua kohtaan.

Saa olla eri mieltä.



[edit: "koe" sana puuttui yhdestä kohtaa]

En olisi kaivannut tuota loppukaneettia ollakseni kanssasi erittäin vahvasti eri mieltä.

Mietin jo eilen, että otanko osaa tähän keskusteluun, päätin sitten nukkua yön yli ja totesin aamulla, että kyllä, otan osaa.

Pidemmittä puheitta aiheeseen:

Esität hypoteesin, jonka mukaan minun (transnainen) kokemukseni sukupuoli-identiteetistä ja sen rakentumisesta johtuisi siitä, että minulla ei olisi ollut miehisiä malleja ja positiivista palautetta saatavilla lapsena tai kehittyvänä nuorena.

Oman kokemukseni osalta ainakin tämä on ihan täyttä paskaa. Ai miksi?

No minäpä selitän, minulla ei ole juuri koskaan ollut minkäänlaista kiintymyssuhdetta äitiini. Äitini on ollut hyvn poissaoleva/olematon FEMINIININEN roolimalli. Isäni kanssa viihdyin lapsena siihen asti kunnes rupesin kokemaan sukupuoli dysforiaa noin yhdeksän vanhana. Mutta sen sijaan, että sitä olisi tuettu, että koen mitä koen ja olen nainen, vaikkakin olen saanut syntymälahjaksi kehon ulkoisen virtsaputkenjatkeen ja pari killutinta siihen kaveriksi, minulle toitotettiin ja vakuutettiin, että olen mies, minusta kasvaa vielä hyvä mies jne..
Tästä huolimatta ja kaikesta muustakin tuest ja positiivisesta palautteesta huolimatta dysforia kasvoi ja kehittyi lopulta masennukseksi ja ahdistuksesi, jota sitten hoidin erilaisin keinoin vaihtelevin menestyksin.

Koko elämäni ajan kestävä masennus ja ahdistus lähti pois lopulta kun hyväksyin itseni NAISENA. Asiaa helpotti sitten hormonikorvaushoito, joka sai aivosumun (paremman termin puutteessa) lähtemään pois. En edes syö hormoneita muuttaakseni kehoani, vaan pitääkseni olotilani päässäni normaalina, tämä ei todellakaan tarkoita, ettenkö olisi välillä tilapäisesti dystyyminen ja ahdistunut.

Mutta koska  otantani on tasan yksi, en voi tätä tarinaa ja näitä kokemuksia esittää kiveen hakattuina totuuksina, toisin kuin sinä ToysNStuff, jolla näyttää olevan niin paljon enemän kokemusta aiheesta transsukupuoliisuus, kuin transsukupuolisella informaatiofriikillä.

Saat olla aiheesta eri mieltä, mutta voimme myös keskustella aiheesta sukupuolidysforia lapsella, nuorella ja aikuisella, sillä olen kokemusasiantuntija noihin kaikkiin.

Mutta mikäli sinulla ei ole lähteitä siteerata tukemaan noita sinun väitteitäsi aiheesta roolimallien vaikutus sukupuoli-identiteetin rakentumiseen, niin tämä menee hyvin pitkälti mielipidekeskusteluksi, ainoana erona, että minulla on lähdemateriaali.

Mikäli taas valitset olla hiljaa ja tarttumatta tähän mahdollisuuteen toivotan hyvää onnea valitsemallasi uralla, toivottavasti emme tapaa ikinä.

EDIT: Aluksi luulin, että provosoit ihan tarkoituksella, mutta ilmeisesti et ja se tekee tästä jotenkin surkuhupaisaa.