Kuinka spotata epäilyttävä dom

[Hoo]

Todellakin. Nainen on useimmiten toiselle naiselle paljon enemmän väkivaltainen kuin mies ikinä osaa olla. Taitavia julmuudessaan. Ei tarvi kuin seurata varhaisteinien tyttöjen dynamiikkaa kaverisuhteissa. Kovan koulun vetävät läpi. Pojat vielä vaan pieksee toisiaan siinä vaiheessa fyysisesti kun tytöt on jo kiinni paljon herkemmissä paikoissa.

Mitä ei ollut omassa nuoruudessa, mutta näkyy ilmiönä nykyään, on lasten hyödyntämä erilaisten diagnoosien kirjo. He saattavat puolustaa itseään vedoten neuroepätyypillisyyteen ja sen oireiluun. Siitä saa hyvän perustelun huonolle käytökselle. Tätä kohtaa nykyään paljon lasten parissa. Viimeisin tilanne oli kun eräs pikkutyttö totesi että hänen sairautensa oirekuva aaltoilee ja tälllä hetkellä se näkyy v""tuiluna. Oli vähän naurussa pitelemistä..

[stoge]

Nää netin syväluotaavat on aina hauskoja, varsinkin kun yläkerran datakeskus ei oo saanu vielä virtalähteekseen aamuvoikkaria. 

Toisten kanssa pitäs olla et "Joo, kato, identiteetin vastustus assimilaatiota vastaan on kova!" ja toisaalta et "We can change!" ja sit taas et
"Egoismin ohjatessa meidän näkemystä omien skeemojen kautta, usein jää tulkitsematta sopimattomat näkemykset koska aivojen piiskaoppimisprosessit ei palkitse siitä!".

Että niiQu joo, ei oo yhtä, ei oo totuutta.

Vtu.

Jos sitä voikkaria. 

[oPoika]

Manipulaatio ei ole fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa, mutta se voi olla psyykkistä ja psykologista. Toisen ihmisen manipuloiminen osoittaa nähdäkseni piittaamattomuutta toisten ihmisen valintaa kohtaan.

Väkivallan (ja todellisuuden) määritteleminenkin voi olla väkivaltaa. Sillä pystytään alistamaan ja vaimentamaan toinen ihminen. Henkisestä väkivallasta muita syyttävä voi tosiasiassa olla itse väkivaltainen.

[Gamygym]

Manipulaatio ei ole fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa, mutta se voi olla psyykkistä ja psykologista. Toisen ihmisen manipuloiminen osoittaa nähdäkseni piittaamattomuutta toisten ihmisen valintaa kohtaan.

Väkivallan (ja todellisuuden) määritteleminenkin voi olla väkivaltaa. Sillä pystytään alistamaan ja vaimentamaan toinen ihminen. Henkisestä väkivallasta muita syyttävä voi tosiasiassa olla itse väkivaltainen.

Todellisuuden määritteleminen on monelle defenssi ja hyökkäys.

[...]
Mitä ei ollut omassa nuoruudessa, mutta näkyy ilmiönä nykyään, on lasten hyödyntämä erilaisten diagnoosien kirjo. He saattavat puolustaa itseään vedoten neuroepätyypillisyyteen ja sen oireiluun. Siitä saa hyvän perustelun huonolle käytökselle. Tätä kohtaa nykyään paljon lasten parissa. Viimeisin tilanne oli kun eräs pikkutyttö totesi että hänen sairautensa oirekuva aaltoilee ja tälllä hetkellä se näkyy v""tuiluna. Oli vähän naurussa pitelemistä..

Tunnen ihmisiä, jotka ovat selittäneet omia kaltoinkohteluitaan vaikkapa ADHD:lla.

Olen itsekin selittänyt omaa käyttäytymistäni joskus CPTSD:lla tai muulla vastaavalla. Tilan sisällä ollessaan näkee vain oman kärsimyksensä. Ulkopuolella huomaa, kuinka oma tila on aiheuttanut muille ylimääräistä vaivaa -- ja kuinka tärkeää itsestään huolehtiminen ylipäätään on ei vain itsensä, vaan muiden takia.

Moneen mielenterveyden häiriöön kuuluu se, ettei apua hankita.

Tuhoavasta tilasta on muodostunut suojapaikka. Sortava häkki, joka kuitenkin on ainoa todellisuus jonka ihminen tietää. "Ainoa tapa olla olemassa", kuten eräs diagnosoidusta persoonallisuushäiriöstä kärsivä sitä minulle kuvaili.

Sekään ei poista tekojen vaikutusta.

Erityisesti jos kyse on pysyvästä tilasta, kuten neurokirjon erilaisuudesta tai persoonallisuushäiriöstä, haitallisista piirteistä on otettava vastuu ja niiden kanssa on opittava elämään. Häiriö avaa toimintaan vaikuttavia tekijöitä, mutta ei poista vastuuta.

Samaa rajautuneisuutta kokevat myös monet sellaiset, joilla ei varsinaisia mielenterveysongelmia ym. neurokirjon erilaisuuksia ole.

[Hoo]

Varmasti noin on. On todellisia ongelmia, mitkä on käsittämättömän hankalia juttuja, usein muille täysin ymmärtämättömiä. "Madness is divine" on hieno sanonta ja kuvastaa sitä mikä ulottuvuus silläkin puolella elämässä voi olla.

[toysnstuff]

Manipulaatio ei ole fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa, mutta se voi olla psyykkistä ja psykologista. Toisen ihmisen manipuloiminen osoittaa nähdäkseni piittaamattomuutta toisten ihmisen valintaa kohtaan.

Tässä saattaa olla tietty rajanjakaus: henkilö, joka ei omista manipulatiivista narsistisen häiriön mukaista psyykettä (ts. hänen itsetuntonsa on kunnossa ja erillistyminen yksilöksi on onnistunut riittävän pitkälle) kykenee valitsemaan haluaako hän pyrkiä manipuloimaan toista vai ei. Manipuloiva persoonallisuus ei tähän valintaan kykene, koska toisten ihmisten ei ole mahdollista antaa olla yksilöllisiä, oman mielen omaavia toimijoita. Siis itsestä erillisiä olentoja. Se kun todistaisi, että itse on myös erillinen eikä hallitsekaan ympäristöä kuin kaikkivoipa oman elämänsä puppetmaster - vaan on muiden ihmisten armoilla. Jotkut ihan konkreettisesti menettävät malttinsa ja suuttuvat, kun eivät saa toista olemaan "samaa mieltä" kanssaan. Tämä on liitetty myös nk. "ohutnahkaiseen" narsismiin. Henkilö ei välttämättä ulospäin ole selkeästi muita kontrolloivaan pyrkivä, mutta tekee sitä 'piilossa'. Juuri tätä, mikä on usein liitetty tyttöjen ominaisuudeksi. Mutta johon itse olen ainakin törmännyt kerta toisensa jälkeen myös miespuolisilla narsistisen psyykenrakenteen omaavilla yksilöillä, jotka pyrkivät esiintymään miellyttävinä ja mukavina. Jopa "seuramiehinä".

Tuhoavasta tilasta on muodostunut suojapaikka. Sortava häkki, joka kuitenkin on ainoa todellisuus jonka ihminen tietää. "Ainoa tapa olla olemassa", kuten eräs diagnosoidusta persoonallisuushäiriöstä kärsivä sitä minulle kuvaili.

Tämä on se mielenkiintoinen puoli ymmärrettäväksi: että ne arkiset tutut, joilla on persoonallisuushäiriön mukainen käyttäytyminen - mutta ei mitään reflektiokykyä asian suhteen ja siten syytä hakeutua psykiatrin luokse hakemaan diagnoosia päästäkseen hoidon piiriin - elävät "omassa todellisuudessaan", joka on heille ainoa oikea todellisuus. Jos joku väittää muuta, se koetaan yhtä vieraana kuin ei-persoonallisuushäiriöiselle tultaisiin puhumaan väärässä todellisuudessa elämisestä.

(Toki henkisen polun harrastajat ovat oma lukunsa tässä teemassa)

Toisten alistaminen mielenmaisemassa, jota pohjimmalti ohjaa "alista tai tule alistetuksi"-logiikka yhdessä "toinen on voittaja ja toinen on häviäjä" on tosiaan suojapaikka. Sillä elämästä ja ihmissuhteista saa jollakin tapaa ennakoitavissa ja hallittavissa olevia, vaikka nämä käsitykset elävät vain henkilön (ja samanmielisten) omassa päässä. Se on aika samperin traagista, kun pidemmälti ajattelee. Että osa ihmisistä elää lapsuudesta saakka tuollaisessa psyykkisessä todellisuudessa. Ja aikuisuudessa pyrkivät oikeuttamaan omaa näkökantaansa mitä erilaisin "loogisin" perustein. Jos karismaa riittää, joku saattaa uskoakin. Ehkä jopa ihailla.

[Hoo]

Olen vuosia pyöritellyt ja selvitellyt itsenäisesti aiemmin keskusteluissa kuvattua uhriutuvaa narsismia. Itse huomauttaisin tähän keskusteluun myös yleisesti että meillä kaikilla on näitä piirteitä mitä edellä on kuvattu. Ilman että ne olisivat välttämättä tuhoavia. Onhan tämänkin genren koko ajatus leikkiä näillä aiheilla. On jopa outoa jos ihmiset palstalla eivät olisi näistä keskusteluista kiinnostuneita, jos yhtään on oman pimeän puolensa kanssa käsipäivää koskaan sanonut.

Uhriutuva narsismi näyttäytyy mielestäni nurinkurisena manipulaationa. Eikä senkään tarvi olla mikään patologinen ilmiö ihmisessä. Sitä voidaan oppia hyödyntämään tilanteen mukaan. Naisten välisissä ihmissuhteissa olen ainakin itse kokenut jonkin verran uhriutuvaa narsismia siten että se on vaikuttanut haitallisesti omiin elämänvalintoihin jopa. Uskon vahvasti että nykyiset nuoret naiset elävät hieman toisenlaista todellisuutta. Naiset eivät enää nykyaikana alenna toisiaan vaan ennemmin nostattavat muiden naisten potentiaalia (enkä tällä todellakaan tarkoita amerikkalaista tradwife ihannetta, vaan eurooppalaista liberaalia aatetta). Sitä on kertakaikkiaan hieno todistaa.

Ja mitä enemmän sielultaan, mieleltään vapaita naisia on, sitä enemmän miehillä on myös subhenkisiä kumppaneita. Nurinkurista sekin, mutta totta kuin itse elämä.

[-mark]

Toisten alistaminen mielenmaisemassa, jota pohjimmalti ohjaa "alista tai tule alistetuksi"-logiikka yhdessä "toinen on voittaja ja toinen on häviäjä" on tosiaan suojapaikka. Sillä elämästä ja ihmissuhteista saa jollakin tapaa ennakoitavissa ja hallittavissa olevia, vaikka nämä käsitykset elävät vain henkilön (ja samanmielisten) omassa päässä. Se on aika samperin traagista, kun pidemmälti ajattelee. Että osa ihmisistä elää lapsuudesta saakka tuollaisessa psyykkisessä todellisuudessa. Ja aikuisuudessa pyrkivät oikeuttamaan omaa näkökantaansa mitä erilaisin "loogisin" perustein. Jos karismaa riittää, joku saattaa uskoakin. Ehkä jopa ihailla.

Jälleen osuvaa tekstiä. Elin itse pitkään juuri tuollaisen ihmisen luomassa todellisuudessa. Aluksi uskoin siihen, ja sen jälkeen toivoin vuosia, että jokin 'herättäisi' hänet näkemään todellisuuden sellaisena kuin se on.

Nyt ymmärrän, ettei sitä heräämistä tapahdu koskaan. On äärimmäisen traagista elää koko elämänsä maailmankuvassa, jossa jokainen ihmissuhde on vain taistelutanner voittajien ja häviäjien välillä.

Ristiriitaisinta on se, että tunnen tätä henkilöä kohtaan välillä jopa sääliä, vaikka suhde aiheutti valtavaa tuhoa. Olenkin joutunut kysymään itseltäni, onko tuo sääli aitoa myötätuntoa vai suhteesta jäänyt traumaperäinen reaktio – syvälle opittu tapa ymmärtää ja selittää hyökkääjän käyttäytymistä.

[Lady Whip]

Eikö elämässä tärkeää ole selviytyminen ja tunne turvassa olemisesta.
Millä tavalla niitä toteuttaa, jokaisella oma tapansa.
Silloin kun ihminen tuntee olevansa heikko, hän saattaa toimia aggressiivisesti, alistavasti. Koska ne teot kompensoivat heikkoutta ja saavat selviytymisen vaistolle paremmat mahdollisuudet.

Uskon myös, että ihminen on oman historiansa vanki.
Ja myös tämä..ihminen ei aina ymmärrä mitä on tekemässä.
Oikein toimiminen tarkoittaa jokaiselle eri asiaa. 

[balance]

Uskon myös, että ihminen on oman historiansa vanki.
Ja myös tämä..ihminen ei aina ymmärrä mitä on tekemässä.
Oikein toimiminen tarkoittaa jokaiselle eri asiaa.

Mä kyllä ajattelen tästä aika samalla tavalla. Niin pitkään on oman historiansa vanki, eikä ymmärrä mitä on tekemässä kun ei ole osannut/uskaltanut/pystynyt katsomaan rehellisesti sisäänpäin ja miettimään miksi toimii niinkuin toimii. Joskus siihen voi tarvita toisenkin apua.

Oikein tekeminen on tosiaan suhteellista, mutta tietyllä tavalla on kuitenkin olemassa ne yhteisesti pidetyt standardit, joita tottakai tietyissä määrin bdsm:n parissa rikotaankin, ihan tietoisesti, mutta silti väittäisin että tietynlainen konsensus on taustalla siitä mikä on hyvä ja mikä ei. Itse ajattelen niin, että sisälle päin kääntymällä ja itseään kuuntelemalla pääsee pitkälle. Monta kertaa itsellä on joku tunne, että nyt kaikki ei ole ok, sitä kannattaa kuunnella.

[toysnstuff]

Ristiriitaisinta on se, että tunnen tätä henkilöä kohtaan välillä jopa sääliä, vaikka suhde aiheutti valtavaa tuhoa. Olenkin joutunut kysymään itseltäni, onko tuo sääli aitoa myötätuntoa vai suhteesta jäänyt traumaperäinen reaktio – syvälle opittu tapa ymmärtää ja selittää hyökkääjän käyttäytymistä.

Tämä säälin tunne on tuttua. Sekä tutustuttaessa, kun on huomannut kuinka heidän kehitystasonsa on jäänyt tietyillä osin pienen (ja katkeran) lapsen tasolle, että myöhemmin, kun on nähnyt ja päässyt perille siitä sosiaalisesta ja psykologisesta manupulaatiopelistä, mitä eivät voi lopettaa.

Sille löytyy myös selitys psykoanalyytikoiden kokemuksista tällaisten potilaiden hoidoissa: ulospäin itsenäistä ja riippumatonta kuvaa antavien "paksunahkaisten"/grandioosien sisältä löytyy pelastajaa eli vanhemman korviketta etsivä 'pieni lapsi'. Se osa, joka toivoo saavansa vielä jonain päivänä joltakulta sen tarvittavan, mikä auttaisi vapautumaan tuosta edellä puhutusta vääristyneen maailmankuvan vankilasta. Tämä riippumatta siitä, kuinka päinvastaista käytös on ulospäin: henkilöt eivät kykene hakemaan ja pyytämään apua, koska sitä ei uskota saatavan toisilta - siksi toiset ihmiset 'pakotetaan' eli manipuloidaan toimimaan vanhemman korvikkeina ja itsetunnon kannattelijoina. Ja avun pyytäminen & hakeminen edellyttäisi sen tunnustamista, että ei olekaan riippumaton muista ihmisistä sekä itsessään 'täydellinen'. Narsistinen ylpeys estää huutelemasta vankisellin ikkunasta "apua apua, hätä - tulkaa joku auttamaan minut pois täältä!" Jos joku on tragedia, niin tuo. Ja siitähän on monet tragediat kirjoitettu viihdykkeeksemme. Hahmo on helposti tunnistettavissa niin leffoissa kuin kirjoissakin.

Myötätunto (ei siis sääli!) vain kannattaa pitää tietoisuudessa sitten, kun on riittävän etäällä. Muutoin asettaa itsensä buffee-pöydäksi, josta syödään ilmaiseksi - "säälistä".

[Hoo]

Jos aloittaja osaa vastata olisin kiinnostunut ilmiöstä missä mies splittaa naisen roolin elämässään ns. huora-madonna akselille. Minkälaisen narsistisen loukkauksen tämän tyyppinen mies mahdollisesti on kokenut lapsuudessaan. Vai mihin kokemukselliseen traumaan se liittyy. Silloin kun suhteet naisten kanssa värittyvät vain tämän yhtälön kautta. Tällaisen henkilön kanssa vietin nuoruuteni kahdeksan kiihkeätempoista vuotta, ihmissuhteessa mikä muutti isosti käsitystäni erään tyyppisestä miessukupuolen maailmankuvasta. Ei ollut seksuaalinen suhde, mutta hyvin intensiivinen.

Erottaisin selkeästi tästä miehet jotka kynenevät näkemään naisessa kumppanuutta ja panevat narttuaan vain leikin kautta, ja sitten he joille on miltei mahdoton nähdä naisessa muuta kuin äidillinen hoivaaja tai likainen huora. 

Tuo aikakausi sai ymmärtämään jo aiemmin siteeraamani raamatun erittäin älykkään tekstin (raamattuhan on kuvaus ihmispsyykestä hyvin pitkälti): "...vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi."

Miten tärkeä ominaisuus ihmiselle kyky kiintyä toiseen ihmiseen lopulta onkaan!

[HuulillaPiirrettyM]

Ristiriitaisinta on se, että tunnen tätä henkilöä kohtaan välillä jopa sääliä, vaikka suhde aiheutti valtavaa tuhoa. Olenkin joutunut kysymään itseltäni, onko tuo sääli aitoa myötätuntoa vai suhteesta jäänyt traumaperäinen reaktio – syvälle opittu tapa ymmärtää ja selittää hyökkääjän käyttäytymistä.

Tämä säälin tunne on tuttua. Sekä tutustuttaessa, kun on huomannut kuinka heidän kehitystasonsa on jäänyt tietyillä osin pienen (ja katkeran) lapsen tasolle, että myöhemmin, kun on nähnyt ja päässyt perille siitä sosiaalisesta ja psykologisesta manupulaatiopelistä, mitä eivät voi lopettaa.

Sille löytyy myös selitys psykoanalyytikoiden kokemuksista tällaisten potilaiden hoidoissa: ulospäin itsenäistä ja riippumatonta kuvaa antavien "paksunahkaisten"/grandioosien sisältä löytyy pelastajaa eli vanhemman korviketta etsivä 'pieni lapsi'. Se osa, joka toivoo saavansa vielä jonain päivänä joltakulta sen tarvittavan, mikä auttaisi vapautumaan tuosta edellä puhutusta vääristyneen maailmankuvan vankilasta. Tämä riippumatta siitä, kuinka päinvastaista käytös on ulospäin: henkilöt eivät kykene hakemaan ja pyytämään apua, koska sitä ei uskota saatavan toisilta - siksi toiset ihmiset 'pakotetaan' eli manipuloidaan toimimaan vanhemman korvikkeina ja itsetunnon kannattelijoina. Ja avun pyytäminen & hakeminen edellyttäisi sen tunnustamista, että ei olekaan riippumaton muista ihmisistä sekä itsessään 'täydellinen'. Narsistinen ylpeys estää huutelemasta vankisellin ikkunasta "apua apua, hätä - tulkaa joku auttamaan minut pois täältä!" Jos joku on tragedia, niin tuo. Ja siitähän on monet tragediat kirjoitettu viihdykkeeksemme. Hahmo on helposti tunnistettavissa niin leffoissa kuin kirjoissakin.

Myötätunto (ei siis sääli!) vain kannattaa pitää tietoisuudessa sitten, kun on riittävän etäällä. Muutoin asettaa itsensä buffee-pöydäksi, josta syödään ilmaiseksi - "säälistä".

Jatkan tähän, koska joka tapauksessa olison viitannut tähän vastaukseen.
Nyt on hyvää kamaa, sellaista johon on ollu viitseöiäisyyttä perehtyä ja liittää oikeota lähteitä.

Itse en sellaiseen useinkaan kykene, varmaan laiskaa, vaikka ahminkin kaiken saatavilla olevan.
Keittiöpsykologeilen nämä ilmiöt kevennettynä itsetunto-osastolle. Loppuyhteenvetona pääsääntöisesti se joka draamaa on syvissä itsetunto-ongelmissa, niin syvissä ettei kaikkivoipaisuudessaan edes näe niitä ja taustat juurikin tuolla mitä edellinen vastaus pui. Sitten taas se jota yritetään tuhota — niin ettei pysy jaloillaan, hakien jälleen vain yhtä todistetta itselle ettei kukaan voi auttaa ja samaa saa jatkaa — on se huomattavasti vahvempi osapuoli.
Tästä ja ymmärryskyvystä nousee se "sääli", itse kysyn sitä seuraavan tunteen perään, jos se on surullisuus, niin ollaan oman sekavan maailmankatsomukseni mukaan terveemmillä jalansijoilla. Tosin se on myös avain, kampi ja väline jota käytetään uudelleen ja uudelleen sisäänpääsyyn, joten etäisyys on se keino, hetki ajatella, välimatka, irrallisuus.
Harvalla on kykyä auttaa pysyvästi tai korjata näitä ihmisiä, oikeaan suuntaan voi ohjata, mutta koska itselle valehtelu on niin kovin helppoa, se on heidän tie muuttaa itseään. Samat keinot kun muiden hyväksikäyttöä aiheuttavissa riippuvuuksissa vaikka, omilleen jättäminen pakottaa, hyysääminen mahdollistaa.

En tuo tällä juuri uutta sisältöä aiheeseen, kunhan palan aiheelle ja pyörittelen.

-HPM

"Se hetki kun draama katoaa elämästä"

[toysnstuff]

Jos aloittaja osaa vastata olisin kiinnostunut ilmiöstä missä mies splittaa naisen roolin elämässään ns. huora-madonna akselille.

Freudin "Seksuaaliteoria"-kirjasta löytyy "Rakkauselämän yleisimmästä alentamisilmiöstä". Kirjasto pelastaa.

[Hoo]

Kiitos mutta olisin mielellään kuullut referoinnin vaikka omasta muistista. Tällä hetkellä menossa niin iso luku-urakka etten jaksa mitään muuta sekaan.

Lady Whip :n kanssa olen hieman eri linjoilla mitä tulee turvallisuuden tunteen tarpeeseen. Uskon että sen nyanssit sukupuolisidonnaisesti ovat todella erilaiset. Tämä siis vain pikku kommentti aikaisempiin.