Mulla on esimerkiksi yhdenlainen lelu. Hän on pörröinen, vaalea ja pehmoinen. Häntä voi silittää, häntä voi pukea ja koristella, häntä voi käyttää. Hän on mun pehmolelu, jolle voin tehdä ihan mitä huvittaa oman dynamiikan rajoissa. Hän on myös mun Caregiver, service toppaava huolehtija, jonka tehtäviin kuuluu toimia kokkina mutta sekin on osa leikkiä - hän on mun oma kitchen set Barbie. Hän osaa ajatella itse silloin kun mä sitä tarvitsen mutta hän ei välttämättä puhu jos mä niin käsken. Hän on lelu jota voin käyttää omaksi, muiden, tai yhteiseksi iloksi.
Mulla ei ole orjaa (toistaiseksi). Teen itse pyykkini ja siivoan lattian jos siihen jotain kaatuu. Kannan itse kauppakassini ja siivoan tavarani. Nämä olisi tehtäviä joita antaisin orjalle, joskus toki yllä mainittu lelu joutuu tekemään niitä pitääkseen mut huvittuneena - orjan tehtävä taas olisi kuitenkin vain palvella. orjan ei kuulu puhua eikä orjalla ole omia ideoita. orjan paikka olisi siivouskomeron vieressä tai vaatekomeron nurkassa. orja saisi juuri ja juuri tarpeeksi "huoltoa" että se jaksaa tehdä tehtävänsä, ei muuta.
Loppujen lopulta jokainen määrittelee näiden sanojen merkityksen itse itselleen ja muille. Joku muu näkisi että mun kisu on mulle näitä molempia, hän saattaa jopa joskus kokea itse olevansa näitä molempia. Kaikki riippuu yhteisestä kommunikaatiosta ja siitä, miten sanat halutaan yhdessä määritellä. Siksi on tärkeää että niistä sanoista aina puhutaan ensin ja kysytään itsed kultakin, kun törmätään uuteen kumppani tai sessioseuralaiseen.
Miten itse koet - mikä sun ajatus näiden kahden sanan mielikuvista on. Omien ajatusten sanoittaminen tuo jo jonkin käsityksen varmasti.
~ Pikkuvaltikka
Kissankesyttäjä, Lellitty Kakakra, Pikkupiru