Mut entäs jos oonkin nolo?

[Pörri]

Jonkunlaista epämääräistä itsepohdiskelua.
Baarissa toki on ketju, missä kysytään hävettääkö oma kinkyys, mutta miun kysymys on, vaikkei varsinaisesti hävetä, miksi omien kinkkien myöntäminen nolottaa. Tai on vaikea myöntää edes itselle tiettyjä asioita. Se, että haluaa alistua tai päästä köysiin tai saada piiskaa, tai toisinpäin on ihan peruskauraa valtaosalle meistä ja se myönnetään ihan jopa ylpeänä.
Mutta entäs sitten, jos saatkin kiksit vaikka orgasmikontrollista tai haluaisit joutua seuraamaan kumppanisi toimia toisen kanssa. Tai vaikkapa saat kiksit ajatuksesta iltalenkistä hihnassa.
Tai tai tai. Vaihtoehtoja on lukemattomia. Mikä kenellekin on sitten se valtavirrasta hiukan erottuva kiksien lähde. Miksi sitä sitten nolottaa myöntää? Yhteisönä ajatellaan olevamme äärimmäisen avoimia toistemme taipumuksille. Miksi siis pelätä muiden tuomitsemista. Miksi sitä on taipuvainen ajattelemaan että olisi jotenkin nolo.
Tuleeko se meidän valtavirtaa ihannoivasta yhteiskunnasta vai onko sitä oikeasti nolo, jos onkin hiukan erilainen.

[balance]

Joskus kuulee sanottavan, et kanssa kinkyt on kaikkein ahdasmielisimpiä. Mä en oikein tiedä onko mulla mielipidettä puoleen tai toiseen, en oo kokenut koskaan tuomitsemista, mutta en tiedä oonko koskaan myöskään ladannut pöydälle kaikkea sitä mistä pidän. Mutta luulen, että kaikki omat aiemmat kokemukst sanoittaa paljon sitä, kuinka paljon tuomitsemista pelkää. Ehkä myös muut kokemukset ihmisistä ja miten yleensäkin ihmiset ympärillä ovat vastaanottaneet erilaisuuden?

 

[Gamygym]

Mun mielessä tietty kiusallisuus tai hössöttäminen on vain merkki kotoisuudesta. Pieni harkitseminen on paikallaan, erityisesti jos oma juttu voi vaikuttaa muihin arvaamattomalla tai jollain lailla suuremmalla tavalla.

Eletään maailmassa, jossa arvot ja ympäröivät ihmiset on jatkuvassa liikkeessä. Tuntuu, että eri identiteetit ja mieltymykset liikkuu yhtä lailla hyväksyttävän ja soo-soon rajaa. Eikö esim. joku transvestismi oo hiljalleen mennyt muodista ja tilalle on tullut tyttöily?

Joskus baarin vanhoja keskusteluja selaillessa oon törmännyt siihen, kun joku kinkytuttuni on avautunut rajummasta tai vaikeasti ymmärrettävämmästä fetissistä joskus kauan sitten. Musta ne on vaan kiinnostavia. Kuulisin mielelläni lisää.

Mutta ehkä he ovat joutuneet aikansa selittelemään niitä.

En kehtaa kysellä, elleivät ota aiheita esille itse.

[susa-anniina]

On asioita mitä on vaikea pyytää. Ylipäätään, kun on elänyt ison osan aikuisuudesta suhteessa, missä asioita on tehty siitä näkökulmasta, että "kun minä olen tietynlainen ja tykkään", on pyytämisestä tullut vaikeaa. Sitten kun asioita on tehty minun mieliksi, niistä valtaosasta on pudonnut pohja pois, koska ei esimerkiksi voi alistua satutettavaksi jos toinen ei saa siitä satuttamisesta nautintoa. (Nurinkurista mutta toinen itse asiassa sai minusta jutuista nautintoa mutta hänen taas oli vaikea myöntää sitä ja oli helpompi hänelle mennä moisen sanomisen taakse). Sitten kun oppi pyytämään ja aavistuksen luottamaan sellaiseen, ettei joku toinen ihminen tee asioita edes pyytämällä, jos ei niistä pidä itse, alkoi tulla eroa omassa päässä tuon eri asioiden pyytämisen kanssa. Alkoi huomaamaan eron tuossa, että on asioita mitä on helppo pyytää ja sitten toisia juttuja on nolompaa pyytää.

Itsellä moni tuon tyyppinen juttu tulee sitten sanotuksi ääneen pikkuisuuden tai tarinoiden kautta. Niihin voi kirjoittaa noloja ja sitten kaverini Artturi jänis voi sanoa ääneen niitä juttuja mitä edes pieni ei tohdi. Vaikka pienen minussa on helpompaa olla nolo kuin sen aikuisemnan version.

[Julian]

Tunnistan kyllä ilmiön, ja sen verran väärältä oma identiteetti ja kinkit on tuntuneet, että pidin ne visusti kaapissa ensimmäiset 40 vuotta omasta elämästä. En tiedä ajattelinko niiden olevan noloja asioita, ehkä sitäkin, enempi ehkä että ne ovat vääriä asioita. Ympäristö jossa kasvaa, vaikuttaa tähän merkittävästi.

Huomaan täälläkin, että se heilauttaa mua hieman, kun näen samassa lauseessa sanan transvestisuus ja viittauksen muotiin. Ymmärsin kyllä, että sukupuoli-identiteetin määritelmästä saatetaan käytetään nykyään erilaista nimistystä kuin aiemmin, mutta silti. Kertoo siitä, miten herkkä se asia itselle on. Et oonko mä sittenkin nolo..

Identiteetin kanssa oli helpompaa tulla ulos kaapista kuin omien kinkkien kanssa. Ajattelen sen olevan aika luonnollista ja sukupuoli-identiteetistä puhuminen on helpompaa kuin omista seksuaalisista mieltymyksistä tai kinkeistä puhuminen. Niiden kohdalla se nolouden tunne saattaa hiipiä mukaan helpommin. Kai sitä ihminen pohjimmiltaan aina jollain tavalla kamppailee hyväksytyksi tulemisen tarpeen ja hylätyksi tulemisen pelon kanssa tai niiden välimaastossa, tässäkin asiassa.

 

[Gamygym]

[...]

Huomaan täälläkin, että se heilauttaa mua hieman, kun näen samassa lauseessa sanan transvestisuus ja viittauksen muotiin. Ymmärsin kyllä, että sukupuoli-identiteetin määritelmästä saatetaan käytetään nykyään erilaista nimistystä kuin aiemmin, mutta silti. Kertoo siitä, miten herkkä se asia itselle on. Et oonko mä sittenkin nolo..

[...]

Mainittakoon, että mun tarkoitus ei ollut viitata siihen että sukupuoli itsessään (tai mikään muukaan) olisi "muoti-ilmiö" tai trendi. Tarkoitin enemmänkin sitä, että eri aikoina skenessä on tilaa vähän erilaiselle itseilmaisulle.  Joskus virtaukset on heteroseksuaalisemmat, joskus queerimmat ja niin edespäin. Kun ihminen ei koe kuuluvansa sellaiseen kategoriaan, joka on juuri nyt pinnalla, voi helposti kokea olonsa epämuodikkaaksi tai jotenkin eristyneeksi.

Aina on myös heitä, joiden kokemus ei päivity senhetkisen keskustelun mukaiseksi.

[Julian]

[...]

Huomaan täälläkin, että se heilauttaa mua hieman, kun näen samassa lauseessa sanan transvestisuus ja viittauksen muotiin. Ymmärsin kyllä, että sukupuoli-identiteetin määritelmästä saatetaan käytetään nykyään erilaista nimistystä kuin aiemmin, mutta silti. Kertoo siitä, miten herkkä se asia itselle on. Et oonko mä sittenkin nolo..

[...]

Mainittakoon, että mun tarkoitus ei ollut viitata siihen että sukupuoli itsessään (tai mikään muukaan) olisi "muoti-ilmiö" tai trendi. Tarkoitin enemmänkin sitä, että eri aikoina skenessä on tilaa vähän erilaiselle itseilmaisulle.  Joskus virtaukset on heteroseksuaalisemmat, joskus queerimmat ja niin edespäin. Kun ihminen ei koe kuuluvansa sellaiseen kategoriaan, joka on juuri nyt pinnalla, voi helposti kokea olonsa epämuodikkaaksi tai jotenkin eristyneeksi.

Aina on myös heitä, joiden kokemus ei päivity senhetkisen keskustelun mukaiseksi.

Tavoitin kyllä mitä tarkoitit. Käytin tätä esimerkkinä siitä näkökulmasta, että oma epävarmuus saattaa hyökätä väliin ja vaikuttaa siihen, miten lukemaansa tai kuulemaansa tulkitsee ja oma ensireaktio saattaa olla voimakas väärintulkinta.

[Mr Birch]

Miksi sitä sitten nolottaa myöntää? Yhteisönä ajatellaan olevamme äärimmäisen avoimia toistemme taipumuksille. Miksi siis pelätä muiden tuomitsemista. Miksi sitä on taipuvainen ajattelemaan että olisi jotenkin nolo.

Sanoisin, jopa väittäisin, että tuossa on takana sellainen lajillis-kulttuurinen asia kuin merkityksen perimmäinen luonne. Merkitys on eroja, se ei ole jokin "asia sinänsä". Ei ole olemassa jotain absoluuttista perusasiaa, The Thing, johon muita verrattaisiin vaan vain omaan kohtaamme nähden lähempänä ja kauempana olevia asioita. Tässä yhteydessä siitä seuraa, että samanaikaisesti ja ristiriitaisesti haemme eroja toisiimme ymmärtääksemme itseämme ja tällöin riskeeraamme ryhmään kuulumista ja hyväksyntää, jolloin tulkintamme tulos on juuri ajoittainen epäily siitä, että onkos noloo?

Nyt joku voisi lähtökohtaisesti ihan järkevästi esittää, että onpas. Vanilja on The Thing. Mutta lähdetäänpä selvittelemään tätä osiensa kautta ja otetaan tarkasteluun käsite lähetyssaarnaaja-asento (missionary position), jonka pitäisi olla vaniljaa jos minkä. Asennon nimen väitetään tulleen siitä, että alkuperäiskulttuurien edustajat ovat mukamas nähneet sen nimenomaan kristinuskoa levittäneiden lähetyssaarnaajien käyttämänä tai että lähetyssaarnaajat olisivat suositelleet sitä "uuteen uskoon" kääntyneille.  Robert Priest on kuitenkin viitannut siihen, että antropologi Bronisław Malinowskin tutkimien Trobriandsaarten asukkaiden kohtaamat valkoiset eivät olleet niinkään lähetyssaarnaajia kuin kauppiaita, plantaasinomistajia ja siirtomaavirkailijoita. Termi onkin myöhempää syntyä, vanhan kunnon Alfred Kinseyn tunnetuksi tekemä, joskaan ei välttämättä keksimä. Alex Comfortin The Joy of Sex (suom. Rakasta hellästi) popularisoi ja levitti nimitystä edelleen. Näennäisantropologinen "alkuperäselitys" ja nimitys ovat ruokkineet toisiaan. Aiemmin asentoa kutsuttiin myös esimerkiksi englantilais-amerikkalaiseksi.

Mainitun saariryhmän asukkaisiin kohdistuva tutkimus purkaa laajemminkin totunnaista käsitystä vaniljasta. Annette Weinerin mukaan seksuaalitavat eivät saarella olleet tutkimusaikaan mitenkään länsimaalaisittain katsoen konservatiivisia: Aikuisten seksuaalikäyttäytyminen on avointa, joten lapset alkavat jäljitellä sitä jo esimerkiksi kuusivuotiaina ja alkavat etsiä ja vaihtaa seksipartnereita kolmentoista iässä. Naiset ovat aktiivisia ja dominoivia partnerin valinnassa ja kulttuuri myös rohkaisee tähän. Sosiaalisia hääperinteitä ei ole, vaan suhteen alkaminen ilmenee siten, että nainen jää rakastajansa luokse koko yöksi ja tilanteen tunnustaa naisen äiti tuomalla heille aamulla yhteisen aterian.

Nyt on kysyttävä, että voiko näin "vapaamielisessä" kulttuurissa olla jotain noloo. Lajillis-kulttuurinen merkityskäsityksemme pitää huolen, että voi. "Nolous" on tulosta minkä tahansa eron havaitsemisesta ja tulkitsemisesta noloksi, se on siis ikään kuin sisäsyntyistä.

Priest, Robert J. (2001). "Missionary Positions: Christian, Modernist, and Postmodernist". Current Anthropology. 42 (1): 29–68
Weiner, Annette B. (1988). The Trobrianders of Papua New Guinea. United States of America: Wadsworth, Cengage Learning.

[Kiisu]

Niin onko kinki noloo? onhan se toisaalta, kun ei ole siinä valtavirrassa, missä ihmiset elää, ehkä tämä on normaalien sexuaalisuuksien maustamista, ei ole pelkkää läheteyssaarnajassa pimeässä peiton alla lauantaina klo 21, 00 uutisten jälkeen, vaan suolana piiskan viuhu, pippurina monipuoliset eläytymiset samanhenkisen kumppanin kanssa, vuorovaikutusta joka tekee siitä monipuolisen, me vain pidämme erilaisista asioista, emme mainosta itseämme kaupan ovella, meillä on tämä oma yhteisömme

[Raduni]

Yhteisönä ajatellaan olevamme äärimmäisen avoimia toistemme taipumuksille.

Me emme ole.

Miksi siis pelätä muiden tuomitsemista.

Koska muut tuomitsevat.

[Juuttisetä]

Miksi siis pelätä muiden tuomitsemista.

Koska muut tuomitsevat.
[/quote]
Mitä väliä sillä on jos joku Herra47 äitinsä kellarissa Loimaalla on jotain mieltä? Taaikka se naapurin Pirkko miltä sitä säpiä tullutkaan? Taikka se baarin hotein pimpero kun se tykkää asiasta a ja itteä kiinnostaa ö?
Tuomitsemista pelätään juuri niin kauan kun ei ole täysin sinut omien juttujensa kanssa ja myönnä niitä suoraan...noloja taikka ei.

Tykkään voisilmäpulista, perseistä, lantioista, stringuleista (naisilla), satuttamisesta ja saatanapa antaa suihkunkin joskus...nolosti en sitten niitä pahempia tähän laita, kun tuomitsette....ainiin unohin ne isot Oot...

[Raduni]

Mitä väliä sillä on jos joku Herra47 äitinsä kellarissa Loimaalla on jotain mieltä?

Kommentoin ajatusta siitä, että tuomitsemista ei tarvitse pelätä koska yhteisö ei ole tuomitseva. Se, miten Herra47:n ja muiden yhteisön tuomitsevien jäsenten ajatuksiin suhtautuu, on sitten asia erikseen

[Dowan]

Joskus tasapainoilu perhe-elämän ja oman kinkypuolen kanssa voi aiheuttaa raastavaa häpeää ainakin itselleni, vaikkeivät roolit millään tavalla limittyisi missään tilanteessa. Kontrasti on vaan niin iso, kun arkielämän rooli on olla mahdollisimman vastuullinen ja turvallinen isä lapselle. Samaan aikaan omat kinkyt halut sisimmässä ainakin pintapuolisesti tarkasteltuna räikeässä ristiriidassa perinteisen isän roolin kanssa.

[Juuttisetä]

Joskus tasapainoilu perhe-elämän ja oman kinkypuolen kanssa voi aiheuttaa raastavaa häpeää ainakin itselleni, vaikkeivät roolit millään tavalla limittyisi missään tilanteessa. Kontrasti on vaan niin iso, kun arkielämän rooli on olla mahdollisimman vastuullinen ja turvallinen isä lapselle. Samaan aikaan omat kinkyt halut sisimmässä ainakin pintapuolisesti tarkasteltuna räikeässä ristiriidassa perinteisen isän roolin kanssa.

Kontrastit ja ristiriidat voi selvittää omassa päässään kyllä, näin itsekkin tehnyt. Toki vaatii aikaa ja prosessitehoa...mutta toinen vaihtoehto on sitten vatuloida löysässä hirressä. Valintaan voi itse vaikuttaa.....ihan sama mitä se kulttuuri, opitut vanilja tavat, taikka naapurin Pera ja Pirjo saarnaa. Helpompaa ne kovin toisistaan kaukana olevat "roolit" on erotella ja pitää erillään...

Mitä väliä sillä on jos joku Herra47 äitinsä kellarissa Loimaalla on jotain mieltä?

Kommentoin ajatusta siitä, että tuomitsemista ei tarvitse pelätä koska yhteisö ei ole tuomitseva. Se, miten Herra47:n ja muiden yhteisön tuomitsevien jäsenten ajatuksiin suhtautuu, on sitten asia erikseen

Yksilöt tekee yhteisön...kyllä tuolla sitä tuomitsemista on aika laajalla skaalalla...koska pikkuistelu on sairasta taikka koulutyttöasut ja rinnastetaan ties mihin. Puhumattakkaan jos nainen on hellassa kunnon kurilla kiinni. Taikka jos sattuu pillu kastumaan kun Aatu kaksoiolento tulee SS asussa pasteeraan.....kyllä, yhteisökin tuomitsee kun tarpeeksi vaikeaan fetissiin taikka kiinnostukseen mennään.

[Gamygym]

Joskus tasapainoilu perhe-elämän ja oman kinkypuolen kanssa voi aiheuttaa raastavaa häpeää ainakin itselleni, vaikkeivät roolit millään tavalla limittyisi missään tilanteessa. Kontrasti on vaan niin iso, kun arkielämän rooli on olla mahdollisimman vastuullinen ja turvallinen isä lapselle. Samaan aikaan omat kinkyt halut sisimmässä ainakin pintapuolisesti tarkasteltuna räikeässä ristiriidassa perinteisen isän roolin kanssa.

En ole kenenkään vanhempi, vaan hiljattain aikuistunut parikymppinen.

Kinky-yhteisössä on ihmisiä, joilla on toisistaan poikkeavia elämäntilanteita.

Huomaan suhtautuvani kinkyihin, joilla on lapsia, lähtökohtaisesti hieman kriittisesti. Lapset ovat joustavia, kehittyviä ja tarkkaavaisia. Kaikesta ne eivät välttämättä saa kiinni, mutta miltei kaikella minkä he kohtaavat (erityisesti ensi kertaa tai heihin itseensä liittyen) voi olla heidän kehitykseensä syvä vaikutus.

Moni lapsuudenystäväni on ollut esim. seksuaalisen hyväksikäytön ja emotionaalisen insestin uhri. Lapselle on näytetty, lapsi on nähnyt tai lapsi on joutunut osalliseksi sellaiseen toimintaan, johon lapset eivät kuulu. Ollenkaan.

Siksi toivon, että vanhempi pyrkii pitämään kinkyminänsä mahdollisimman erillään lapsesta.

Jokaisella -- myös lapsilla -- on tietenkin oikeus seksuaaliterveyteen ja kasvatukseen. Mielestäni näiden asioiden pitäisi lähteä lapsesta käsin ja palvella lapsen tarpeita, ei vanhempien seksuaalisuuden oikeuttamista tai sen yleistämistä muihin.

Ihannetilanteessa se, mitä vanhemmat ja heidän kumppaninsa keskenään puuhaavat, tapahtuu täysin lapsen ulottumattomissa ja lapsen maailman ulkopuolella.

Mitä tulee mainitsemaasi roolipoliittiseen ristiriitaan turvallisen isän ja kinkyminän välillä, en näkisi roolieroa niin radikaalina kuin sinä. Dominoivalla on ainakin sessioissa ja ainakin tietyissä rajoissa subiinsa hieman samankaltainen hoivan ja vastuun suhde kuin mitä vanhemmalla voi olla lapseensa.

Mielestäni sadomasokismi ei rajusta ulkomuodostaan huolimatta merkitse toisen satuttamista, alistamista tai väkivaltaa. Se on kahden tai useamman henkilön välinen sopimus, jossa toisesta ihmisestä välitetään tekemällä sovittuja, vain leikisti väkivaltaisia tekoja .

Lapsen ja vanhemman välisessä suhteessa on joskus asetelmia, jossa isä  piiloutuu naamarin taakse ja leikkii hirviötä. Tai kertoo lapselle jonkun vähän pelottavan fiktiiivisen tarinan.

Kun lapsi säikähtää, on isän tehtävä riisua naamari ja rynnätä lapsen luokse, ottaa hänet syliinsä. Näyttää että se mikä oli pelottavaa oli pelkkää leikkiä. Mitään oikeaa vaaraa ei ollut, kyseessä oli vain puijaus. Lapsi on turvassa.

Jotakin tämänkaltaista näkisin tapahtuvan myös konsensuaalisissa BDSM-suhteissa.