Nyt kun äänestys on ollut auki jonkin aikaa, tekisi mieli jo sanoa tuloksista jotakin. Ääniä on annettu sen verran vähän, että kovin suurella varmuudella niistä ei voi päätellä juuri mitään. Silti huomio kiinnittyy siihen, miten neljästä kategoriasta kolmessa vähiten ääniä on saanut vaihtoehto "seuran löytäminen on ollut helppoa". Siinä neljännessäkin se häviää vain yhdellä äänellä, eli ei parhaalla tahdollakaan tulkiten merkittävästi, vaihtoehdollle "seuran löytäminen on vaatinut vaivaa, mutta onnistunut".

Vastaahan tuo arkikokemusta. Meillä jokaisella on omat reunaehtomme, halumme, toiveemme, vaatimuksemme, ja ennen kaikkea omat ominaisuutemme. Vaikka noin pienestä ja epämääräisesti valikoituneesta otannasta ei oikeasti pitäisi tehdä yhtään mitään tilastollista johtopäätösttä, niin siltikään en voi olla ajattelematta, että sopivan seuran löytymättömyys on täällä yleistä. Se ei ole vain sinua tai minua koskeva ongelma. Olen ennenkin koittanut sanoa, että sen ei pidä antaa lannistaa. Haku vaatii aikaa ja vaivannäköä, mutta se palkitsee. Edes dominoiville naisille ei näyttäisi tämän perusteella olevan erityisen helppoa löytää seuraa. Syyt siihen ovat varmaan aivan toiset kuin alistuvilla miehillä, mutta lopputulos ei paljon poikkea.

Eräs täältä tapaani aloitteleva domme kysyi mitä tekisin toisin, jos aloittaisin nyt ensimmäisen seuranhakuni. Vastasin yhtään epäröimättä, että olisin nyt valikoivampi. Kyllä. Siitäkin huolimatta, että jo vasarakirveskaudella nuotion ympärille kerääntyneissä subimiesten porukoissa (silloin submiehet vielä sietivät toisiaan ja jakoivat kokemuksiaan) tiedettiin seuraa etsivien dominoivien naisten olevan harvinaisempia kuin kultahampaisten mammuttien, joten olisi järkevää tarttua aina ensimmäiseen tilaisuuteen. Siltikin. Seuraa löytyy, vaikka se onkin vaikeaa ja vie aikaa, ja mielestäni ei kannata "tyytyä". Ja hei, te, joille olen saanut alistua: en todellakaan tarkoita yhdenkään kokemuksen olleen ollut huono tai kaduttava! Enkä suostu sanomaan joutuneeni "tyytymään" kehenkään. Jutun juoni on siinä, että hyvästä kokemuksesta saa vielä paremman kun se tapahtuu oikeanlaisen ihmisen kanssa, tunteesta ja vetovoimasta eikä pelkästä kokeilunhalusta. Ehkä joskus kannattaa kohdata ihminen ihmisenä eikä vain etsittyihin ominaisuuksiin jotenkin istuvana toimijana. (Paraskin puhuja, murisee siellä nyt varmaan joku niin että se tallentuu seismografeihin, eikä välttämättä edes täysin aiheettomasti.)

Jatketaan siis hakuja ja yritetään olla synkistelemättä liikaa. Vaivannäkö palkitaan.

Kansalaisjärjestöt tulisi rahoittaa iansalaisten toimesta suoraan, ei verovarojen kautta. Annettakoon vaikka sitten lahjoituksille verovähennysoikeuksia.

Yhteiskuntamme tulee kaatumaan jatkuvaan julkisen ha kolmannen sektorin kasvuun joka on nopeampaa kuin muu kasvu. Valitettavasti demokratian keinoin sitä ei enää voida korjata, liian moni elää suoraa tsi välillisesti tuon rahoituksen kautta ja iso osa muista ei käsitä.

Terveydenhuollon osalta optimointia voi miettiä esimerkiksi montako ihmishenkenkä jollakin rahasummalla pelastetaan ja maksimoida tuo. Vastaavasti voidaan ajatella elämänlaadun parantumisen kannalta ja se maksimoinnilla.

Pidemmän päälle vain julkisen kulutuksen, oli se suoraa tai epäsuoraa, pitäminen aisoissa on ainoa kestävä keino ylläpitää ja kehittää hyvinvointiyhteiskuntaa.

Kyllähän se tulee pysymään aisoissa joko oma-aloitteisesti tai sitten EU&IMF tekee harjauksen ala Kreikka.

Lainaus käyttäjältä: Jägermies - 16.10.2026, 12:13

....
Moni varmasti keksisi ainakin mielestään parempia säästökohteita mutta kun järjestöjä laitetaan tärkeysjärjestykseen niin sen pitää perustua johonkin muuhun kuin kolikon heittoon.
Esimerkiksi kun päihderiippuvaisten majoitusta ja selviämistiloja leikataan niin se näkyy siinä että nuo pyörivät enemmän kaduilla mikä taas johtaa muihin ongelmiin.

No täähän se on. Densat kadulla vs. raiskatut lapset, tehokkuuskertoimia ei ole.
Minkä kukin kokee itselleen oleelliseksi ja minkä kustannuksella. 

No tässä kai selviää sitten empiirisesti kuinka vaikuttavaa Sexpon toiminta on ollut.
Jälkipolvet saavat sitten puida kuinka eettinen tällainen sosiaalinen koe oli tai arvostella meitä turhasta velkarahan ottamisesta.

Lainaus käyttäjältä: stoge - 16.10.2026, 11:03

Lainaus käyttäjältä: susa-anniina - 16.10.2026, 10:39

Meillä puuttuu tota hoidon vaikuttavuuden arviointia tosi monessa. Ihan terveydenhoidossa kun valta osa hoidosta on sellaista, ne tä oikeastaan ei ole tutkittu tai seurattu että mitä vaikutuksia sillä hoidolla on saavutettu.

Ja osaltaan, hyvä näin.

Koska muuten tullaan tilanteeseen, joka jo nykyään vaikuttaa moneen päätökseen perus humanitaarisessakin toiminnassa eli käytetty raha vs. saavutettu hyöty.
Jos jollain toiminnalla todellisuudessa miljoonalla pelastetaan vaikka kaksi ihmistä, ei se tuottavuuden näkökulmasta ole kannattavaa, mutta se on kannattavaa niiden kahden ihmisen näkökulmasta.

Kun kannattavuudella ei ole mittaria, ainoa perusteltu lähtökohta on ajatella koko otannan siirtymistä negatiiviselle tulokselle jos toiminto poistetaan, jolloin lähtökohta ajattelulle on vähän eri.

Sitten jos oikeasti halutaan tehostaa ja säästää fyrkkaa, ollaan jo melko monimutkasissa asioissa, kun puhutaan ihmiskohtaloista.
Toki, jos itseä ei kosketa, aivan sama.

 

Kauniita ajatuksia, mutta terveydenhuollon johtaminen ja järjestäninen on jossakin määrin aina terveystaloustiedettä, jossa rajallisia resursseja koetetaan optimoida parhaan hyödyn saavuttamiseksi. Jos ihmisiltä kysytään, pitäisikö ihmisen saada parasta mahdollista hoitoa hinnasta huolimatta, aika moni vastaa että "pitäisi". Jos samoilta ihmisiltä kysytään, että paljonko heidän veroprosenttiaan voisi nostaa tuon parhaan mahdollisen hoidon varmistamiseksi, tuleekin rajauksia...

Ei mulla ole mikään ruusunen maailmankatsomus.

Pointti nimenomaan oli, että ei pystytä tekemään budjetointia, että kolmella raiskatulla lapsella ostetaan pääministerin lentsun hoito. 
Jos pystyttäis, meno ois himppasen raa'empaa kun nyt. 

Nostetaanpa tätä. Vielä ehtii mukaan ilmoittautumaan mukaan. Kahdelle parille on tilaa. Kolmaskin mahtuu mukaan, jos tulijoita on vaa.

Itselleni herää kysymys mihin tarpeeseen Queer henkilöt pyrkivät teoriaa luomaan? Mihin tarpeeseen selitys itsestä ja sukupuoli-identiteetistä tarvitaan. Miksi siihen ei voi uskoa vain itse?

Tietoa muodostetaan ja käytetään eri intresseistä käsin eikä sille välttämättä ole mitään valmista käyttötarkoitusta odottamassa. Teoriat ovat rakenteellisesti yksittäistä käsitettä laajempia kokonaisuuksia, laajemman informaation tiivistyksiä ja ennen kaikkea tutkimuksen ja ymmärtämisen apuvälineitä. Sen sijaan tietoa on kovin kapeassa mielessä sellainen, jonka yksilö muodostaa (teoretisoi) voidakseen uskoa vain itse. Ei näköjään turhaan sanota, että tieto lisää tuskaa.

Mr B