11
« Uusin viesti kirjoittanut Jukkis tänään kello 10:28 »
Kiitos bileistä. Oli upeaa olla mukana tekemässä omalta osaltani näitä 30v juhlia. Hienoa työtä kaikki ja upeita vieraita. Super fiilis 
12
« Uusin viesti kirjoittanut Hoo tänään kello 05:52 »
Lapsuuden kodista ja perheestä irtautumisen tavat ovat kovin erilaisia, mitä itse olen seurannut. Tytöillä tuntuu olevan suurempi tarve paljon isompaan irtiottoon perheen henkisestä riippuvaisuussuhteesta. Poikia tunnen useampia jotka välttelevät jopa pitemmälle kotia lähtemästä kuin lähikaupunkiin. Uskon itse että syy on siinä että naisilla on luontaisesti vahvempi hoivavietti ja he ovat sitoutuneempia siten perheen sisällä kannettuun huolenpidon taakkaan sisaruksista ja vanhemmista. Siten siitä revitään itseä irti isommin kuin pojat tekee. Naisten itsenäisyyden halu on parikymppisillä paljon kovempaa kuin miehillä. Se on myös toki aikaa kun tyttölasten ei kannatakaan avioitua ja perustaa perhettä vaan luoda oma vahva tulevaisuuden pohja ammatin ja työelämän suhteen. Itse olin tuossa iässä onnettoman romantikko. Se hidasti paljon muun elämän rakentamista.
Sanotaan että itsenäistymisen suurimpia riskitekijöitä on omien vanhempien elämätön elämä. Kesti vuosia ennnenkuin itse oivalsin mitä tämä tarkoittaa.
13
« Uusin viesti kirjoittanut Laurentzia81 tänään kello 00:45 »
Splosh splosh eli kippis ja kulaus 30wee Smrffille Kiitos kekkereistä jälleen hienolle tiimille 🙏🙏🙏
14
« Uusin viesti kirjoittanut toysnstuff 10.10.2026, 21:51 »
Lapsuudenkodista ja perheestä irtautuminen, itsenäistyminen, on muutenkin aikamoinen loikka. Jos on tuollaista taakkaa, niin siinä on tarttumapinta ja markkinarako monenlaiselle (dis)informaation ja tarinan, nykyään jopa palveluiden, tarjonnalle. Asetelma myös edelleen ruokkii epävarmuutta muiden tekijöiden ohella. Kasvutehtävää siis kerrakseen. En tiedä mihin viittasit palveluilla, mutta kohtaa lukiessa mieleen ponnahti kuva jenkkilässä aikuisille miehille tarkoitetuista "maskuliinisuuden haltuunotto"-leireistä. Ja mitäpä muuta fraternity boyssien käytös on, kuin ylimennyttä fallisen miehisyyden roolileikkiä. Alistetaan toisia poikia ("miehiä") ja suhtaudutaan naisiin välineellisen halveksivasti. Jos miehisyys on kunnossa ja itsetunnon perusta vakiintunut, ei tuollaista machoilua tarvita. Sanottaisiinko pakollisen analogian kohdalla, että hujanhajan olevat langanpätkät pitää selvittää ja työstää yhdeksi vankaksi köydenpätkäksi, jotta sen voi sitoa toisen ihmisen kanssa yhteen. Kestämään vedon, jota molemmat - sekä elämä - tulevat siihen kohdistamaan.
Tuo on hyvä metafora siinäkin mielessä, että köydessä (tai langassakaan) ei mikään yksi kuitu yllä päästä päähän, vaan lyhyet pätkät kiinnittyvät toisiinsa lopulta näkymättömän pienillä rakenteilla. Siis kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. [/quote] Kiitokset tuosta. Sopi hyvin syventämään aiheeseen liittyviä omia pohdintoja.
15
« Uusin viesti kirjoittanut Kayla 10.10.2026, 20:57 »
Walked to my desk to find my diary open and unfinished. This happens all the time. I get distracted by something shiny, or I get hungry, then walk away. Yesterday I found an icecream sandwich on top of the masonry oven. I must of put it down for a second, forgat it the moment it left my hand and now it has been stewing in it’s own juices for, what, days or a week? Anyway…
Well, Diary, let me tell you. I’ve done it this time. I book the tickets. All the plans I’ve had for a while.
I don’t know if I’m coming back.
…
Look at me, being all dramatic.
I’ll just go for a little gay bar hopping abroad, make some memories. My mood is already better. Funny how that is. I'm starting to think apathy is just a correct response to chronic poverty. The blues is a reaction to not being able to affort a decent vacation in between work and school. The money for the tickets came from an emergency fund. What a stupid thing to safe money for, when an actual emergency is not having money in the first place.
Oh, one more thing. I think I got a dm from a celebrity. FOR SURE a catfish, right? So I deleted it, obviously. Then the same account was on live stream on insta. It's them alright... Yeah, not sure how I feel about that.
So, Diary, that is all. Looking forward to tell you all about my trip after I get back
With love, Kayla
16
« Uusin viesti kirjoittanut Pihla nln 10.10.2026, 20:18 »
Onnittelut SMFR ry!
Itse muistelen niitä Suomenlinnan bileitä, jossa poliisit kantoivat kaikki alkoholit pois. Ennen sitä katseltiin ylös kukkulalle, jossa joku tiiraili kiikareilla tapahtumia ja pianhan sitä sitten tapahtuikin.
17
« Uusin viesti kirjoittanut Mr Birch 10.10.2026, 12:18 »
Ollaan jo kaukana veljeskunnista, mutta ihmissuhteiden ytimessä. epäonnistuneet avioliitot, riitaisat välit ja luultavasti jommalta kummalta puolelta toista vanhempaa mitätöivät puheet, päästään asetelmaan jossa kasvavan ihmisen ensimmäinen ja tärkein malli kahden ihmisen välisestä syvästä ihmissuhteesta on - kurja. Sen sijasta, että kukaan olisi opettanut yksilölle kuinka tällainen voidaan välttää, nuori aikuinen luo kuvitelman että hän aikoo välttää sen.
Lapsuudenkodista ja perheestä irtautuminen, itsenäistyminen, on muutenkin aikamoinen loikka. Jos on tuollaista taakkaa, niin siinä on tarttumapinta ja markkinarako monenlaiselle (dis)informaation ja tarinan, nykyään jopa palveluiden, tarjonnalle. Asetelma myös edelleen ruokkii epävarmuutta muiden tekijöiden ohella. Kasvutehtävää siis kerrakseen. Voisi kysyäkin, millaisia kokemuksia ryhmäläisillä on, muistatteko saaneenne hyviä evästyksiä vanhemmiltanne omiin ratkaisuihinne vai tuntuuko etteivät ne hyvät ole ainakaan jääneet mieleen? Itselläni ei ole muistikuvaa erityisestä tilanteesta, muttei toisaalta myöskään ole jäänyt mitään huonoa fiilistä irtautumisvaiheesta - siitä toki on jo armottoman kauan. Sattumoisin oli myös niin, että palasin silloisen tyttöystäväni - nykyisen vaimoni - kanssa vielä synnyinseuduilleni ennen "lopullista" irtautumista. Sanottaisiinko pakollisen analogian kohdalla, että hujanhajan olevat langanpätkät pitää selvittää ja työstää yhdeksi vankaksi köydenpätkäksi, jotta sen voi sitoa toisen ihmisen kanssa yhteen. Kestämään vedon, jota molemmat - sekä elämä - tulevat siihen kohdistamaan.
Tuo on hyvä metafora siinäkin mielessä, että köydessä (tai langassakaan) ei mikään yksi kuitu yllä päästä päähän, vaan lyhyet pätkät kiinnittyvät toisiinsa lopulta näkymättömän pienillä rakenteilla. Siis kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Mr B
18
« Uusin viesti kirjoittanut Hoo 10.10.2026, 11:48 »
Hyvin kirjoitettu yllä. Ymmärtääkseni myös vaativaan tarpeeseen järjestetty terapia on lähinnä sitä varten että yksilöstä saadaan jälleen yhteiskuntaan tuottava yksikkö, ja kun terapeutti toteaa että tämä pysyy taas jossakin määrin kasassa työelämän tarpeita varten, niin terapian tarve on toteutettu. Yksilön oma sisäinen tarve on aivan eri asia, se prosessointi, itsenäinen työskentely vaatinee jossakin määrin älykkyyttä ja henkistä kapasiteettia. Kuinka moni tätä oikeastaan sitten omaa. H Lauerma totesi joskus hyvin että on paljon ihmisiä joita kukaan ei voi auttaa. Sitten vainkeinhoitolaitos on viimeinen etappi. Sukurutsa on yksi ilmiö mitä on jossakin määrin yhä paljon olemassa ja vaikuttaa henkisen kasvun kykyyn sukupolvelta toiselle.
19
« Uusin viesti kirjoittanut stoge 10.10.2026, 00:40 »
Joo, tuolla akselilla, neurolla ja psykalla ronkittuna, elämänsä eläneenä, allekirjotan, että kyse on sisäisistä rajotteista jotka mahdollistaa elämän yhteiskunnassa.
Se sitten, kuinka sovelialaan ja/tai yleisesti paheksutun, on ihan yhteiskunnan ongelma 
Ja noissahan on eroa siinä, että elämäntunnon spektriä voi saada laajennettua. Sekä narsismin osalta että aleksitymiassa - ainakin mitä on tullut luettua Paul Verhaeghen "Normaaliudesta ja muista mielenhäiriöistä"-teoksessa. Suomijulkaisuista en muista lukeneeni aiheesta. Psykopaattien kohdalla ei taida toimia samalla tapaa tunne-elämää laajentavasti.
Joo siis ite oon hyvä esimerkki, muutos on mahdollista. En nyt mee sen tarkemmin asiaan, koska koskee muitakin kun mua. Mutta yleisesti, mä näen, että mikään meidän päässä ei ole ns. kiveenhakatun stabiilia, kaikki voi muuttua ja on dynaamista erilaisilla asteikoilla. Isot muutokset vaatii sitten isoja tapahtumia ja duunia, pienet muutokset on ehkä liikkumista olotiloissa. Ikä on yks paljonkin vaikuttava tekijä, liekö sitten biologiset tekijät jotka muuttuu iän myötä. En siis väitä, että pitkään vallinneet persoonan osat katoais, ne jotenkin "painuu" taustalle ja jos ne tuntee, niitä ei ruoki ja osaa välttää provosoitumista, ne aika hyvin pysyy siellä taustalla. Yksilökohtasia juttuja varmasti. Varmastikin on sitten rajat, jolloin käytöksen muutokseen vaikuttavat tapahtumat tai opiskelu sun muut ei tehoa, onko ne sitten rakenteellisia tai jotain muuta, en tiedä.
20
« Uusin viesti kirjoittanut toysnstuff 10.10.2026, 00:17 »
Joo, tuolla akselilla, neurolla ja psykalla ronkittuna, elämänsä eläneenä, allekirjotan, että kyse on sisäisistä rajotteista jotka mahdollistaa elämän yhteiskunnassa.
Se sitten, kuinka sovelialaan ja/tai yleisesti paheksutun, on ihan yhteiskunnan ongelma
Ja noissahan on eroa siinä, että elämäntunnon spektriä voi saada laajennettua. Sekä narsismin osalta että aleksitymiassa - ainakin mitä on tullut luettua Paul Verhaeghen "Normaaliudesta ja muista mielenhäiriöistä"-teoksessa. Suomijulkaisuista en muista lukeneeni aiheesta. Psykopaattien kohdalla ei taida toimia samalla tapaa tunne-elämää laajentavasti.
|
Tuoreimmat viestit