Tässä on taustalla yksinkertainen ilmiö: eniten äänessä olevat ovat eniten esillä. Suurin osa ihmisistä ei jaa yksityisiä asioitaan, tai valikoi huolella kenelle kertoo ja mitä. Se suurin osa ihmisistä vaikuttaa siltä ettei sitä ole olemassa, koska he eivät tuo itseään esiin. On kai helppo kuvitella olevansa jotenkin harvinaisuus siinä, että arvostaa yksityisyyttä.

Kun vertaa itseään kaikista puheliaimpaan tai avoimimpaan joukkoon, voi kokea olevansa erilainen, ulkopuolinen jne. Voi myös syntyä mielikuva, että on olemassa jokin ylhäinen sisäpiiri, johon ei turhalla väellä ole asiaa. Yleensä sisäpiirit kuitenkin ovat todellisuudessa ystävien ja tuttavien muodostamia porukoita, skeneaktiiveja jotka tuntevat toisensa tapahtumista tms. Jos haluaa itse aktiiviksi, sellaiseksi voi ruveta. Jos ei halua, ei ole pakko. Suurin osa ei halua.

En ole kohdannut vielä sellaista asennetta, että ihminen on huonompi tai vähäarvoisempi, jos ei puhu intiimejä asioitaan muille. Oikeastaan ainoat tölväisyt ovat tulleet tyypeiltä, joiden vonkausyritykset ovat jääneet yrityksiksi. Jos joku tuntematon kinuaa tietoa fetisseistäsi ja suuttuu kun et kerro, se ei varsinaisesti liity siihen miten kinkyskenessä ihmisiä arvotetaan.

Kannattaa myös muistaa, että paljon itsestään jakavat eivät hekään jaa kaikkea. Et näe sitä mitä sinulle ei näytetä.

Ilmoituksia muokattu!

46.
Musta ja seksikäs lateksinen vetoketjulla oleva tank top.

Koko XXL  (kuvassa tiedot koosta)

30e + toimituskulut

Vastauksena myös siihen, että joku mainitsi kuinka kyse on vuosien työstä : niin on. Sen mainitsin jo alkuperäisessä artikkelissani ja kyse on juuri tästä: identiteetin rakentuminen on vuosien työ, koko elämänmittainen työ, eikä sitä tule arvostella ulkoisten, teknisten yksityiskohtien kautta, kuten sen, ettei kyseinen profiili ole ollut vielä kauan käytössä. 💗

Tämä kirjoitus on tarkoituksella kärkäs ja raflaava.

Halusin sanoa tämän, jotta ihmiset muistaisivat, että kaikki on erilaisia. Voi olla joku, joka haluaa sosiaalista elämää omassa kotikaupungissaan, mutta joka kokee asiat sellaisella henkilökohtaisella tavalla, ettei itse halua niitä ääneen jakaa. Eikä tähän tulisi painostaa.
On totta, että asioista voi ja saa puhua ja monesti siinä aukeaa uusia näkökulmia ja ihminen peilaa itseään. Kyse ei olekaan siitä, etten olisi valmis puhumaan, mutta kyse on siitä, miten minut kohdataan silloin, kun koen tilanteen turvattomaksi siihen.

Eikä kaikkiin yhteisöihin voikaan päästä, se on ihan tavallista. Mutta jos jo olet siellä yhteisössä, mutta tapasi elää tätä elämäntapaa on monella tapaa hyvin avoin mutta myös hyvin yksityinen ja suljettu, sinut voidaan nähdä väärin. Eikä sekään vielä mitään. Mutta kun ihmiset alkavat ääneen kyseenalaistaa koko kiinnostustani tähän elämäntapaan sen takia, etten "uskalla" jakaa yksityiskohtia siitä, se tuntuu todella siltä, etten voi elää "kinkyyttäni" kuten toivon ja samalla osallistua ja olla sosiaalinen. Jakaminen tuntuu vaatimukselta. Kyseenalaistaminen tuntuu vaatimukselta jakaa edes jotain, että ikäänkuin todistaisin olevani yksi meistä.

Tämä artikkelini on kärkäs ja vetää mutkat suoriksi. Mietin pitkään, laitanko sanan kuppikunta koska siitä nousee karvat pystyyn. Ne ovat kuitenkin vain erilaisia joukkoja ihmisiä, joita en tunne. Ja en puhunutkaan kaikista yleisesti.

Joskus en vain koe, että saisin ääntäni kuuluviin, kun sieltä tulee ikäänkuin väärää asiaa. Ja tuntuu, että jakaminen on vaatimus sille, että voisi osallistua ja oppia uusia asioita.

Olen ollut tällä foorumilla jo aikanaan 12 vuotta sitten, mutta siirryin tässä välissä muualle.Profiilini tosiaan on tällä hetkellä uusi, koska vanhani oli poistunut. Siitä joku sitten ottikin kiinni: Enhän voi mitenkään olla kinky, kun en tälläkään foorumilla ollut kuin viikon. Ihana. 💗