Tämä on todella mielenkiintoinen pointti:
Sanoisin, että "skene" on sen myötä, että se on kasvanut, muovautunut enemmän ns. salonkikelpoiseksi ja arvot sekä hyväksyttävät asiat ovat lähempänä "normatiivia" kuin mitä koskaan on ollut. Tämä usein mielletään, että "pervous" olisi jotenkin muuttunut hyväksyttävämmäksi, mikä mielestäni ei pidä täysin paikkaansa, vaan salonkikelpoisuus on johtanut enemmänkin siihen, että "skene" itsessään hyväksyy vähemmän kuin koskaan.
Tuo sattuu olemaan (sosiologit, uskontotieteilijät ym. ryhmädynamiikkojen tuntijat vahvistakoot tai kiistäkööt) olennaisesti sama mekanismi, joka vaikuttaa laajemmin ainakin uskonnollisissa ja poliittisissa yhteyksissä. Otan tähän esimerkiksi lestadiolaisen herätysliikkeen, jota jollain tavalla tunnen.
Lainaus Wikipedian artikkelista
Lestadiolaisuuden historia, osiosta
Lestadiolaisuuden suuri hajaannus 1897-1902:
"Lestadiolaisuus on ollut herkkä hajaantumaan. Hajaantumisherkkyys johtuu osittain muita herätysliikkeitä voimakkaammasta painotuksesta opin Raamatun mukaisuuteen ja 'oikeaan oppiin'. Keskustelu oikeasta opista on tuonut ilmi opillisia erimielisyyksiä, jotka näkyvät suuntauksien moninaisina opillisina painotuksina ja suuntauksien suurena lukumääränä."
https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Lestadiolaisuuden_historia&oldid=23432890#Lestadiolaisuuden_suuri_hajaannus_1897%E2%80%931902Yhteisöissä on siis erilaista dynamiikkaa suhteessa
ulkomaailmaan, mitä Stoge kuvaa termeillä salonkikelpoisuus ja normatiivisuus. Se, että "'skene' itsessään hyväksyy vähemmän kuin koskaan" kertoo siis siitä, että kun oletetulla ulkokehällä on lähennytty muuta maailmaa (salonkikelpoisuus), on käynnistynyt vastaliike, jossa eroja on puolestaan korostettu. Uskonnollisella puolella tämä näkyy vaikkapa siinä, että "puhdasoppisempi" suuntaus suosii nimenomaan tiettyjä versioita kaanonista, Raamatusta puheen ollen "se ainoa oikea käännös" saattaa Suomessa olla vuoden 1776 Biblia tai vuoden 1938 Kirkkoraamattu ja uudempia käännöksiä syytetään
alkutekstistä etääntymisestä. Samalla suljetaan (ehkä tarkoituksellisesti) silmät sellaiselta tutkimustiedolta, joka haastaa ajatusta alkuperäisyyden tavoittamisesta ja tavoittelusta.
Kuten uskonnossa ja uskomisessa, on seksuaalisuudessa ja BDSM-kulttuurissa, millaisissa yhteyksissä toisiinsa nämä nähdäänkin, sekä yksilö- että yhteisötasolla mukana runsaasti tunne- ja arvokeskeistä primaariprosessia, Pertti Pakarisen sanoin "pikkuminää", joka katsoo maailmaa eri tavoin kuin "järkiperäisempi" sekundääriprosessi. Postmoderni ajattelu puolestaan on tuulettanut ja karnevalisoinut tätä kahtiajakoa: ei ole erikseen tunnetta ja järkeä, vain kunkin omia merkityksiä ja tulkintoja.