Healing hurts.

It hit me like sucker bunch. I didn’t see coming. On an ordinary Friday night.

I think I was doing the dishes. I see mom coming back from the store. With a case of beer. Like a million times before. But this time it hit different. It is not a secret that my folks are alcoholics, it has always been very clear. But in my brains there was a little voice, protecting me, whispering ”they would step up if it came to that”.

Well, here we are. If there was ever a moment, this would be it. But no. The cold reality is my mom and dad would rather set the house on fire, and watch it burn with their children in it, than give up beer.

After all, their first born was already laid to eternal rest, almost exactly a year ago. Their second born in the hospice. Dad going through kemo as we speak. Me? I’m mentally checked out. Fatiqued. Tired. But invisible, like always.

And there is mom with beer in both hands, one for her, one for dad.

After the dishes I went into my childhood bedroom, closet the door, sat on my bed. Tears starts running down my cheecks, I cry quietly. I put my classes on the nightstand. My belly feels hard and like I’m about to be sick. I’m not trying to fight it. But I just feel so beaten down that I fall on my back on the bed and let the tears come. There is no point in wiping the tears away, that will only result in eyes being red longer.

Then I feel a huge mass moving around my belly area. I’m not sure what is going on, but I only manage to bearly take a breath and the mass is almost ripped out of me. My body shakes, muscles vibe a little when the mass comes lose leaving an empty space in it’s place. I stare at the cealing when the empty space is filled with a new substance. I like this. What is it? Is this peace? Is this what peace feels like?

Whatever that was, it didn’t last long and was over before I could react to it. I didn’t feel like crying anymore. The dark cloud that use to follow me is not there anymore. The heavines is gone. Eveything has changed, and it only took seconds..

Wasn’t sure what to do next.

Then the thought I had avoided thinking landed on the part of my brain that takes care of me. I can finally admit to myself, that I am going to outlive them all... and I’m fine with it. I didn’t feel bad anymore. I sat up, now sitting on the side of my bed, swinging my legs.

The TV in the living room is so loud, like every time when my parents start drinking. My mom practically yelling over the TV, dad is half deaf, no wonder why. They have no idea what is happening in their house. They never did. I check the time. 6 o’clock. Okay, there is two or three hours until mom is so drunk she will get sick and have to be carried to bed. That task falls on me of course. I had some time for myself.

What to do, what to do. I look around my room. I need some fresh air.

My mind has never been this clear as I take walk around the farm. The options run through my mind, I could move abroad, work. Or get into a school, or a university. But I already tried those things, I already know how it’s going to end. I’ll get bored before the end of the first year in a new study or work. It has happened over and over again. I would like to try something different for once.

I kick a rock a long the road as I walk past the neighbors house. Their house looks quiet. Their dad has long ago moved into a nursing home, since their oldest son is unable to care for him alone. He is now the only one left.

Thats where the path of thought is leading me. Maybe I am exactly where I need to be. Think about it. Soon I’ll be the only alive sibling, dad is terminal. Mom is showing no signs of slowing down drinking. If this farm ends up in my name, could I think of something to do with it?

I’ve walked the around the property, I can see the house, the yard, the old barn, the forest behind it.

Yeah, there are so many things I could of think of building here, given the change. I should look into business education.

This feels exciting…

#14 Libidex Latex Police Corset

http://libidex.com/police-corset.html

Colour Primary: Electric Blue / 2,1 mm
Trim Colour: Black
Size: S
Cup Size: A/B

Kunto: käyttämätön, vain kokeiltu päälle. Pesty Vivishine'lla

Hinta: 140 € + postikulut

Kiitos hienoista kommenteista ja ajatuksista. Parit vastaukset asiaan...

Omasta mielestäni kannattaa aloittaa keskustelusta. Jos se ei onnistu kahdestaan, voi kokeilla ammattilaista apuna.

No näin se tässä tuli vähän järkeiltyä, että kun ei juttu luista meidän kahdella välillä tästä asiasta. Vähän avattiin tuonne mainitsemasi ammattiavun suuntaan jo keskustelua.

Samaa mieltä kuin edellä. Jos keskustelu ei kaksin aiheesta onnistu, niin silloin kannattaisi hakea ammattiapua. Ootte kyllä odottanu toooooodella pitkään jos 1,5v ollut seksielämä sessioineen täysin pois kuvioista....

Jos kumppanisi ei apua suostu hakemaan, ei halua tilannetta yrittää mitenkään korjata, niin kannattaa miettiä haluaako elää lopun ikäänsä oman käden jääkaappi -moodissa...koska jonkun toisen kanssa tilanne ei olisi tuo.

Korjaavat liikkeet ja muutos kummankin aktiivisuudella ja halulla parantaa suhdetta, tyytytyminen ja kipuilu puutteessa tai toteaminen, että nyt ei parisuhde tunnu enää miltä sen pitäisi ja kummallekin mahdollisuus elää onnellista elämää eri tahoilla

Olet kaikissa näissä kolmessa kohdassa kyllä pitkälti asian ytimessä. Kuinka paljon voi itseään kiduttaa ja mikä on minkäkin arvoista?

.... Jos muut asiat parisuhteessa edelleen kunnossa, niin uskon että tuohonkin löytyy ratkaisuja tavalla tai toisella.

Tämä on oikeastaan yksi harvoista syistä miksi olen yhä suhteellisen optimistinen asian ratkeamisen kanssa. Uskoakseni muutoin asiat meillä menee loistavasti, se on vain tuo intiimi läheisyys ja sitä kautta syntyvä tunneside kipuilemassa nyt.

Yksi vaihtoehto, miten omin voimin asiasta pääsisi puhumaan, voisi olla jonkinlainen vaikka viikonloppureissu kaksistaan kumppanin kanssa. Eri ympäristössä ja pienen rentoutumisen yhteydessä saattaa olla helpompi toisenkin jutella ja ne teidän parisuhderoolit voivat tulla paremmin taas esiin ilman perhearkea.

Tuota kahdenkeskeistä aikaa on yritetty järjestää koko vuosi, ei ole vain käytännönsyistä onnistunut. Ei ole sitä kuuluisaa "tukiverkostoa" olemassa niin sitä ollaan kaksistaan vain.

Jos käsitin oikein niin lapsen saamisesta on tässä kulunut vuosi, pari...Lapsen saaminen muuttaa seksuaalisuutta ihan konkreettisesti, biologisella tasolla. Raskaus, synnytys ja imetys sekoittavat hormonitoiminnan kunnolla: estrogeenit laskevat, prolaktiini nousee, väsymys ja stressi jylläävät. Libido kärsii tästä väistämättä, ja palautuminen ei ole kuukausien vaan usein vuosien mittainen prosessi (1–3 vuotta ei ole mitenkään poikkeuksellista). Tämä ei ole mielipide tai selitys, vaan hyvin tutkittu ilmiö.

Tämän päälle tulee vielä se, että äidiksi tuleminen muuttaa identiteettiä rajusti. Vauvan tarpeet ajavat pitkälle kaiken muun ohi: keho ei ole enää oma, vaan jatkuvasti toisen käytössä, ja mieli on viritetty selviytymiseen ja hoivaan. Tässä tilassa seksuaalinen halu, saati eroottinen leikki tai kinkyjutut, jäävät helposti täysin taka-alalle – eikä siksi, etteikö rakkautta tai kiinnostusta olisi, vaan siksi että äidin rooli pyyhkäisee pitkiksi ajoiksi kaiken muun alleen.

Lisäksi pitkässä parisuhteessa seksielämä ei pysy samanlaisena loputtomiin. Uutuusarvo katoaa, elämäntilanteet muuttuvat ja yhteys täytyy rakentaa yhä uudelleen. Nämä suvannot eivät ole merkki epäonnistumisesta vaan normaalia suhteen dynamiikkaa.

Oleellista on ymmärtää, että tässä ei ole kyse vain seksistä tai fetisseistä, vaan koko parisuhteen ja perheen rakenteen uudelleenjärjestäytymisestä. Tällaisessa tilanteessa omien seksuaalisten tarpeiden nostaminen etusijalle on kapeakatseista ja käytännössä itsetuhoista: se lisää painetta, etäännyttää ja tekee toipumisesta vaikeampaa.

Seksuaalisuutta ei tarvitse tappaa, mutta se pitää osata laittaa tauolle. Ensin rakennetaan uudelleen turvallisuus, luottamus ja emotionaalinen yhteys. Vasta niiden päälle voi joskus rakentua myös intiimiys – saati kinkyys. Ilman tätä pohjaa vaatiminen, vaikka kuinka perusteltuna sen kokisi, rikkoo enemmän kuin korjaa.

Lyhyesti: tilanne on biologisesti ja psykologisesti normaali, vaikka se tuntuu helvetilliseltä. Tämä ei ratkea kiirehtimällä tai painostamalla, vaan malttamalla ja katsomalla kokonaisuutta, ei vain omaa seksuaalista identiteettiä.

Lopulta kyse on siitä, että molemmat puhaltavat yhteiseen hiileen ja ottavat paikkansa väistämättä muuttuneessa perhedynamiikassa. Energia kannattaa käyttää sen rakentamiseen, mikä tässä ajassa voi toimia, ei sen vatvomiseen, mikä ei juuri nyt toimi. Hyvä syntyy yhteistyöstä, kärsivällisyydestä ja arjen teoista – ei menetyksen jatkuvasta laskemisesta.

Tää oli kyllä aika tiukkaa tekstiä ja tähän ei voi paljoa kommentoida muutakuin, että varmasti paljon totuutta tässä onkin. Ainoa kommentti, ehkä on se että olen, tai olin, tyytyväinen siihen, että näin 20v parisuhteen jälkeen seksielämä ja puuhailu oli melko pirteää (kun vertaa mitä oli kuullut muista pitkistä parisuhteista)... ehkä siksikin se tuntuu tämä nyky tilanne kohtuuttoman kurjalta.

Mutta tässä on tapahtunut tämän ja tuon edellisen viestin välillä:
Puolison kanssa itseasiassa saatiin vähän puitua tätä asiaa ja näyttäisi, että taustalla on "vauvavuoden" aikana syntynyt henkinen kuorma joka ei ole päässyt purkautumaan ja siellä oli merkittäviä muitakin haasteita joista on vähän jos jonkinlaista pureksimatonta traumaa näköjään syntynyt. Pelkästään tämä, että asiasta saatiin puhuttua on selkeyttänyt vähän tilannetta ja nyt on selvä "liikkeen suunta" sentään asialla, eikä se ole ainakaan huonoon suuntaan uskoakseni. Mutta keskustelu jatkuu ja kiitos edelleenkin hienoista raapustuksistanne. Paljon on matkaa vielä.

Jos käsitin oikein niin lapsen saamisesta on tässä kulunut vuosi, pari.

Lapsen saaminen muuttaa seksuaalisuutta ihan konkreettisesti, biologisella tasolla. Raskaus, synnytys ja imetys sekoittavat hormonitoiminnan kunnolla: estrogeenit laskevat, prolaktiini nousee, väsymys ja stressi jylläävät. Libido kärsii tästä väistämättä, ja palautuminen ei ole kuukausien vaan usein vuosien mittainen prosessi (1–3 vuotta ei ole mitenkään poikkeuksellista). Tämä ei ole mielipide tai selitys, vaan hyvin tutkittu ilmiö.

Tämän päälle tulee vielä se, että äidiksi tuleminen muuttaa identiteettiä rajusti. Vauvan tarpeet ajavat pitkälle kaiken muun ohi: keho ei ole enää oma, vaan jatkuvasti toisen käytössä, ja mieli on viritetty selviytymiseen ja hoivaan. Tässä tilassa seksuaalinen halu, saati eroottinen leikki tai kinkyjutut, jäävät helposti täysin taka-alalle – eikä siksi, etteikö rakkautta tai kiinnostusta olisi, vaan siksi että äidin rooli pyyhkäisee pitkiksi ajoiksi kaiken muun alleen.

Lisäksi pitkässä parisuhteessa seksielämä ei pysy samanlaisena loputtomiin. Uutuusarvo katoaa, elämäntilanteet muuttuvat ja yhteys täytyy rakentaa yhä uudelleen. Nämä suvannot eivät ole merkki epäonnistumisesta vaan normaalia suhteen dynamiikkaa.

Oleellista on ymmärtää, että tässä ei ole kyse vain seksistä tai fetisseistä, vaan koko parisuhteen ja perheen rakenteen uudelleenjärjestäytymisestä. Tällaisessa tilanteessa omien seksuaalisten tarpeiden nostaminen etusijalle on kapeakatseista ja käytännössä itsetuhoista: se lisää painetta, etäännyttää ja tekee toipumisesta vaikeampaa.

Seksuaalisuutta ei tarvitse tappaa, mutta se pitää osata laittaa tauolle. Ensin rakennetaan uudelleen turvallisuus, luottamus ja emotionaalinen yhteys. Vasta niiden päälle voi joskus rakentua myös intiimiys – saati kinkyys. Ilman tätä pohjaa vaatiminen, vaikka kuinka perusteltuna sen kokisi, rikkoo enemmän kuin korjaa.

Lyhyesti: tilanne on biologisesti ja psykologisesti normaali, vaikka se tuntuu helvetilliseltä. Tämä ei ratkea kiirehtimällä tai painostamalla, vaan malttamalla ja katsomalla kokonaisuutta, ei vain omaa seksuaalista identiteettiä.

Lopulta kyse on siitä, että molemmat puhaltavat yhteiseen hiileen ja ottavat paikkansa väistämättä muuttuneessa perhedynamiikassa. Energia kannattaa käyttää sen rakentamiseen, mikä tässä ajassa voi toimia, ei sen vatvomiseen, mikä ei juuri nyt toimi. Hyvä syntyy yhteistyöstä, kärsivällisyydestä ja arjen teoista – ei menetyksen jatkuvasta laskemisesta.

Lehtijutun pariskunta kertoo itse turvasanattomuudestaan Hesarin mielipidepalstalla.

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011684575.html

Toteavat fiksusti mm., ettei kaikki taustoitus mahtunut lehtijuttuun.