aiheena miten parin muodostus on vaikeutunut todella isosti koska ihmiset vaativat toisiltaan hyvin paljon ja toisaalta eivät ole valmiita joustamaan omaan elämään tehdyistä puitteista kompromissin vuoksi
Monet ensinäkemältä vastakkaiset tekijät vaikuttavat tähän asiaan samansuuntaisesti:
Informaatio- ja kulttuuriympäristömme tarjoaa ähkyyn asti ristiriitaisia signaaleja: Pystymme hankkimaan irtofaktoja asiasta kuin asiasta. Toisaalta aikakauttamme pidetään korostuneen tarinallisena - tarjolla on kiihdytettyä draamaa ja saippuaoopperaa joka lähtöön; toki myös klasssikoita ja ikiaikaisia myyttejä. Yhtenäiskulttuuri on korvautunut postmodernilla voileipäpöydällä, josta voimme poimia haluamiamme osasia ilman, että mikään ns. iso tarina sanoisi, sopivatko ne yhteen keskenään.
Elämää on opetettu ajattelemaan projekteina, jotka voivat olla keskenään jännitteisessä suhteessa: Kestääkö sosiaalisen menestyksen projektini sitoutumisen tähän suhteeseen (eli
mitä kaverit sanoo)? Kärsiikö työurani, jos kumppani ei mukaudu riittävästi ammattialani arvoihin (
aiheuttaako pikkujoulut ongelmia)? Ovatko minun ja potentiaalisen kumppanin eri rytmit (
unesta ja ruokailusta biorytmeihin) yhteensopivia keskenään? Yhtään ei helpota, että kaikki laskelmointi suositellaan heittämään romukoppaan ja luottamaan intuitioon tai kohtaloon (silloin vain tullaan liittyneiksi
intuitionisteihin tai
fatalisteihin, joilla on omat suosituksensa...).
Nämä muutokset eivät ole tapahtuneet hetkessä. Alvin Toffler kirjoitti tämänsuuntaisista ristipaineista ja yllättävistä kombinaatioista jo teoksessa
Hätkähdyttävä tulevaisuus (1972, alkuteos Future Shock 1970). Osittain tämä liittyy laajempaan käsitykseen ns. suurten kertomusten hajoamisesta: ihmiskunnalla ei enää ole ajattelun ja sopeutumisen tukena muutamaa harvaa myyttiä tai ideologiaa, vaan nämä ovat mukana vain yhtenä aineksena porisevassa vaikutelmakattilassa.
Tähän tilannekuvaan sopii toisaalta paradoksaalisesti ja hyvin inhimillisesti se, että halutaan sitoutua johonkin turvaa tarjoavaan perinteeseen ja sitä tukevaan yhteisöön, mihin perustaan tämä sitten nojaakaan. Yhteenkuuluvuutta voi kokea yhtä lailla kuukauden ikäiseen nettiyhteisöön kuin vuosisataiseksi tai -tuhantiseksi oletettuun perinneyhteisöön ja arvopohjaankin. Painotukset näiden kesken luovat omat ongelmansa, joihin eräillä esimerkeillään viittasi jo Toffler. Tällä foorumilla kysymys saattaa kuulua näin: Voinko olla täysin rinnoin kinky, jos perheelleni tai suvulleni tärkeä arvojärjestelmä (olipa se uskonto, puolue tai veljeskunta) vaatii vähintään vaniljaa tai jopa absoluuttista seksuaalimoraalia tai toisaalta katsoo tietynlaista käyttäytymistä sormien läpi?
Mr Birch