On asioita mitä on vaikea pyytää. Ylipäätään, kun on elänyt ison osan aikuisuudesta suhteessa, missä asioita on tehty siitä näkökulmasta, että "kun minä olen tietynlainen ja tykkään", on pyytämisestä tullut vaikeaa. Sitten kun asioita on tehty minun mieliksi, niistä valtaosasta on pudonnut pohja pois, koska ei esimerkiksi voi alistua satutettavaksi jos toinen ei saa siitä satuttamisesta nautintoa. (Nurinkurista mutta toinen itse asiassa sai minusta jutuista nautintoa mutta hänen taas oli vaikea myöntää sitä ja oli helpompi hänelle mennä moisen sanomisen taakse). Sitten kun oppi pyytämään ja aavistuksen luottamaan sellaiseen, ettei joku toinen ihminen tee asioita edes pyytämällä, jos ei niistä pidä itse, alkoi tulla eroa omassa päässä tuon eri asioiden pyytämisen kanssa. Alkoi huomaamaan eron tuossa, että on asioita mitä on helppo pyytää ja sitten toisia juttuja on nolompaa pyytää.

Itsellä moni tuon tyyppinen juttu tulee sitten sanotuksi ääneen pikkuisuuden tai tarinoiden kautta. Niihin voi kirjoittaa noloja ja sitten kaverini Artturi jänis voi sanoa ääneen niitä juttuja mitä edes pieni ei tohdi. Vaikka pienen minussa on helpompaa olla nolo kuin sen aikuisemnan version.

  kiitos miitistä.

Jonkunlaista epämääräistä itsepohdiskelua.
Baarissa toki on ketju, missä kysytään hävettääkö oma kinkyys, mutta miun kysymys on, vaikkei varsinaisesti hävetä, miksi omien kinkkien myöntäminen nolottaa. Tai on vaikea myöntää edes itselle tiettyjä asioita. Se, että haluaa alistua tai päästä köysiin tai saada piiskaa, tai toisinpäin on ihan peruskauraa valtaosalle meistä ja se myönnetään ihan jopa ylpeänä.
Mutta entäs sitten, jos saatkin kiksit vaikka orgasmikontrollista tai haluaisit joutua seuraamaan kumppanisi toimia toisen kanssa. Tai vaikkapa saat kiksit ajatuksesta iltalenkistä hihnassa.
Tai tai tai. Vaihtoehtoja on lukemattomia. Mikä kenellekin on sitten se valtavirrasta hiukan erottuva kiksien lähde. Miksi sitä sitten nolottaa myöntää? Yhteisönä ajatellaan olevamme äärimmäisen avoimia toistemme taipumuksille. Miksi siis pelätä muiden tuomitsemista. Miksi sitä on taipuvainen ajattelemaan että olisi jotenkin nolo.
Tuleeko se meidän valtavirtaa ihannoivasta yhteiskunnasta vai onko sitä oikeasti nolo, jos onkin hiukan erilainen.

Hiio hoi, vielä ehdit tänään osallistua Turun Baletin jäsen- ja kävijäkyselyyn, jos et siihen ole jo vastannut !


Oletko käynyt bileissä, miiteissä tai mökkiviikolla, oletko tai oletko ollut Turun Baletin jäsenenä? Kaikkien vastaukset auttavat Baletin hallitusta suunnittelemaan tulevaa toimintaa. Vastaaminen ei vie kauan aikaa, ja aikasi antaa eväitä toiminnan kehittämiseen. Vastaamaan pääset täältä: https://forms.gle/rHLaAwB2WsEF4Khn8

Kiitos jo etukäteen 

Jooh, Stogen aihe on eri raidetta mistä tässä ollaan puhuttu. Eikä tuosta nyt pääse sen pidemmälle, jos ei käsitetä toksista/tuhoavaa narsistista persoonallisuutta radikaalisti ei-narsistisesta persoonallisuudesta eroavana tapana suhtautua itseen ja kanssaihmisiin. "Itsetunnon ja erillisyyden kehityksen häiriö" tiivistää asian, mutta syvyyttä tuolla lauseella onkin sitten paljon.

Muistui mieleen nämä julkisuudessa toistuvat kommentit yritysjohtajilta, jotka on erotettu virastaan työntekijöiden tehtyä riittävän paljon valituksia asiattomasta käytöksestä (korrekti ilmaisu työpaikkakiusaamiselle, joka on pahanlaatuise narsistisen persoonallisuuden yksi ilmenemiskenttä aikuisilla): "Olen pahoillani, että olette kokeneet toimintani sillä tavalla." Ei siis "olen pahoillani siitä, kuinka olen teitä kohdellut", vaan painotus ja vastuu siirretään kohteelle. Se on _vain_ sinun kokemuksesi.

Tyypillisesti hallitsemisella ja alistamisella sekä muiden mitätöimisellä itseään kannatteleva ihminen muodostaa ns. dyadisen suhteen, jossa toisena osapuolena on itsetunnon ja tunteiden kannattelijan tehtävät omakseen ottanut "seuraaja". (Toinen tavallinen kuvio on pitää kahta 'alamaista' tämän ensisijaisen, symbioottisen suhteen rinnalla) Jos jonain päivänä tällainen "seuraaja" pääsee kasvamaan ulos siitä omasta psyykkisestä konfiguraatiostaan, joka on ajanut hänet tuohon tilanteeseen eli palvelemaan toisen ihmisen emotionaalisia ja itsetunnon tarpeita, hän ei voi syyttää ketään muuta kuin itseään ajautumisestaan kuvattuun tilanteeseen. Kukaan ei "pakottanut" häntä. Samalla tapaa toinen osapuoli ei voi syyttää ketään siitä, että on käyttänyt toista ihmistä itsensä jatkeena. Molemmat ovat oman elämänhistoriansa tuotteita.

Vaikka narsismista puhutaan vuosikymmen toisensa jälkeen, tuo kuvio toistuu siihen otollisten ihmisten kohdalla yhtä vääjäämättömästi kuin magneettien plus ja miinusnapojen yhteenvetävä ilmiö.

Näiden eriytymättömyydessään 'onnellisten' parien - ovat sitten kavereita, ystäviä, pariskuntia, sessiopartnereita, työtovereita tai mitä tahansa - ohella ns. pahanlaatuisesti narsistinen persoonallisuus tarvitsee henkilöitä, joihin kohdistetaan omat negatiiviset ajatukset ja tunteet. Kritiikki. Kaikki häpeä, huonommuus, itseen kohdistuva epäily, psyykkinen ahdistus, masennus, kipu ja tuskaisuus. Tässä kohtaa aletaan puhua vahingon tuottamisesta ympäristölle. Ja siinä kohtaa ketjuun kirjoitetut havainnot tunnistamisen helpottamiseksi ja nopeuttamiseksi tulevat käyttökelpoisiksi.

Vain harvoissa ympäristöissä tuollainen voidaan toteuttaa ilman aluksi tapahtuvaa hurmaamista, houkuttelua ja hyvän kuvan antamista itsestä. Jos henkilöt jakavat yhtään sosiaalista ympäristöä, julkisivu on säilytettävä - eli vahingonteosta tulee piilotettua ja toiminnasta erityisen manipulatiivista. Tämä koskee kaikkea sosiaalista kanssakäymistä, myös arkista, missä henkilön on säilytettävä kulissinsa mielekkäänä. Jos valtaosa ei pidä henkilö mukavana ja asetu ennemmin hänen puolelleen uskomaan ja puolustamaan häntä, henkilön huolella rakennettu ja ylläpidetty sosiaalinen (kulissi-)identiteetti olisi vaarassa sortua. Tuo identiteetti on yhtä kuin henkilön käsitys itsestä ja sitä ollaan valmiina puolustamaan millaisin valhein ja strategisen manipulatiivisen sosiaalisin & psykologisin tempuin tahansa. Joskus fyysisestikin. Eikä harvoin uhkailemalla suoraan tai vihjailevasti.

On totta, että ihmiset voivat hakeutua kärsimään kipua, ahdistusta ja tuskaa toisen ihmisen psykologisen ja jopa fyysisen piinan piiriin. Tämä voidaan mieltää "vapaaehtoiseksi ja tietoiseksi" toiminnaksi bdsm:n piirissä. Myös silloin, kun se ei sitä ole. Kun jokin psyykessä oleva ajaa tai pakottaa sitä kohti. Mutta silloin, kun toiminta on siinä määrin vapaaehtoista kuin se ikinä voi olla, kokemisen halua voisi sanoa määrittävän tietoinen intentio siitä, mitä toiselta halutaa: ikään kuin, "anna minulle tämä kokemus". Enemmän tai vähemmän tarkasti määritelty tai rajattu. Toiselta haetaan jotain - eikä niinpäin, että toinen ohjailee haluamaan sitä, mitä itse haluaa tehdä. Tai antaa tehdä sitä, mitä vain toisella osapuolella on mielessä. Bdsm:ssä kuten muuallakin elämässä ihmiset ovat ohjailtavissa, markkinoitavissa kiinnostumaan ja haluamaan. Herätetään uteliaisuutta. Jännitystä. Erityisyyttä. Jos aikuinen ihminen manipuloi lapsen haluamaan jotakin, se on pohjimmiltaan samanlaista kuin mitä sisarukset tekevät toisilleen huijatakseen itselleen etuja: erona on, että se mitä seuraavaksi tapahtuu, voi olla hyvin eri mittasuhteen asia kuin menetetty euron kolikko tai karkkipussi. Sama koskee täysi-ikäisiä ihmisiä. Toisten johdattelu, yllyttäminen, hurmaaminen, johdattelu tai avoin/epäsuora painostaminen ovat keinoja, joilla kanssaihminen voidaan saada muuttamaan mieltään. Muuttamaan rajojaan. Antamaan sen, mitä toinen haluaa. Ja kaikki tämä siten, että se on _ikään kuin_ vapaaehtoista ja tietoista suostumuksellisuutta.

"Itepä läksit. En mä sua aseella uhannut."
"Olen pahoillani, että koit tilanteen epämukavana ja rajojasi rikkovana."
"Onpa ikävä kuulla, että kadut sitä mitä tehtiin."