Menee vähän sivuraiteille alkuperäisestä keskustelusta, pahoittelut.

Uskaltaisin sanoa, että tuokaan ei ole noin yksiselitteinen juttu. Suomessa nainen pärjää kyllä ilman sitä miestä. Itsekin olen aikanaan eronnut lasten ollessa 1,3 ja 4 vuotiaat. Taloudellisesti ollut toki tiukkaa ja sen ajan opintolainoja makselen vieläkin. Oma silloinen työ oli sellainen, ettei arki työn ja yksinhuoltajan elämän välillä olisi onnistunut. Mutta eroaminen oli mahdollista ja pärjäisin. Toisaalta sitten monessa muussa maassa sosiaaliset verkot ovat vahvemmat ja sukulaisia auttamassa on potentiaalisesti enemmän. Suomessa jäät herkemmin yksin pärjäämään 

Tilastojen valossa puolet naisista on kokenut väkivaltaa tai sen uhkaa. Yleisin naisten kokema väkivallan muoto on lähisuhdeväkivalta. Näin siis meillä Suomessa.

Valtaosa kuitenkin onneksi nykyisin ymmärtää sen eron väkivallan ja BDSM välillä. Takavuosina, vajaa pari kymmentä vuotta sitten, sain itsekin kuulla paskoja kommentteja siitä, miksi minä masokistinä en ole vain tyytyväinen kun silloinen kumppani oli päihtyneenä väkivaltainen. Eli on toivoa, että myös vaikka pikkuisuus myös jonakin päivänä näyttäytyy muutakin kuin synonyyminä lapsiin sekaantumiselle. Jostakin syystä dominoivia ihmisiä löytyy ja varsinkin jos ei olisi näin tarkka, varsinkin sellaisia itsensä dominoivaksi määrittelemiä miehiä löytyy. Vaikeampaa on löytää sadistinen ihminen, varsinkin sellaisella itselle sopivalla tavalla sadistinen. Toi pikkuisuus tuntuu olevan valtaosalle sitten se mikä saa ihmiset ghostaamaan tai aiheuttaa muuten käsittämättömiä kommentteja.

Jos joku teistä kyllästyy olemaan kinky: kannattaa kokeilla suhdetta minun kanssa. Olen kuulemma niin sairaan pervo, että yhdelläkin maku meni koko touhuun ja hän päätti, että elää jatkossa mielummin vaniljana. Toki sitten joskus on käynyt niin, että eheytys on tapahtunut enemmänkin sinne vanilijasta kinkympään päin 

Sen verran mukavia muistoja Baarin miiteistä, että kyllähän sitä pitää tulla. Kimppakyytiä tuskin saan, mutta taksi ja juna kulkee 

Kyllä kiinnostaa, ja paljonkin. Tavoite on päästä keskustelemaan siitäkin miten 80-luku sentään oli jotain. Etenkin musiikkirintamalla, jolloin oli paljon ikärajattomia keikkoja seurojentaloilla ja kouluissa sekä festareita, joissa aloin kulkea 12-vuotiaasta lähtien. Ja oli paljon mustaa nahkaa ja pitsiä. Oih, niitä aikoja 

Täällä jo

Tulen hetkeksi sinne ennen kotiin menoa.